Mitä normaalia asiaa ihmiset ei "usko" sinussa?

Vierailija kirjoitti:

Minua luullaan monesti 16v teinitytöksi, vaikka olen oikeasti 28. Onko se sitten hyvä vai huono, en osaa päättää

Sama, olen 30 ja mua luullaan rasittavan usein alaikäiseksi. Musta se ei ole lainkaan hauskaa. Muutama vuosi alaspäin olisi ihan imartelevaa, mutta mä koen kiusalliseksi alaikäiseltä näyttämisen kolmekymppisenä. Mua on jopa luultu puolisoni tyttäreksi. Ei kovin mieltä ylentävää. 

Sitä, etten missään nimessä halua omia lapsia, vaikka olenkin lapsirakas ja työskentelen lasten parissa. 

Lukiossa kun olin niin kaverini eivät millään uskoneet että mä en ollut ihastunut kehenkään. Tentattiin vaan että kyllä sulla joku on, ihan varmasti, et vaan kehtaa myöntää. Sitten suututtiin kun en kertonut kehen olin ihastunut. Ihan oikeasti mä en ollut ihastunut kehenkään tuolloin, enkä ole vieläkään ihastunut (ikää 22). Onko muilla sitten koko ajan joku ihastus päällä, en ymmärrä...

Ne harvat ihmiset joille olen kertonut olevani neitsyt eivät usko sitä. Totta se on, ja olen ihan kissless hugless virgin. Olen kuitenkin normaalin näköinen ja kavereitakin on, mutta poikaystävää en ole koskaan hankkinut.

Olen vuosien varrella huomannut, että he, jotka eivät usko joitain asioita minusta, ovat suurimmaksi osaksi heitä, jotka ovat muodostaneet minusta tietyn käsityksen ilman, että ovat itse asiassa halunneetkaan oppia tuntemaan minua. Esimerkiksi erosin kirkosta heti 18 täytettyäni. Kaveripiirini raggarit, jotka muistivat aina alleviivata kapinallisuuttaan ja inhoaan perinteisiä arvoja kohtaan, suhtautuivat ratkaisuuni ivallisesti "Niin varmaan joo" -tyyliin ja suorastaan aggressiivisesti. Vasta vuosien päästä ymmärsin, että he olivat tunkeneet minut kiltin tytön rooliin, jotta voisivat kokea itsensä räväköiksi ja "cooleiksi" rinnallani. Minun eroamiseni oli selkeästi uhka heille ja heidän imagolleen.

Toki jotkut ihmiset ovat myös kovia projisoimaan. Esimerkiksi äitini ei usko sitä, että olen työpaikoilla ja ystävieni seurassa avoin ja ihan pidettykin ihminen. Hänen mielestään olen hankala ja negatiivinen ihminen, joka suuttuu mitä ihmeellisimmistä asioista. Äitini on siis kova arvostelemaan ja kauhistelemaan, jauhaa loputtomiin mm. maailmalla tapahtuneista tragedioista ja tuttujensa sairauksista sekä ottaa itseensä hyvin herkästi, jos joku on jostain asiasta eri mieltä kuin hän.

Terve kirjoitti:

Sitä, etten sairasta juuri ollenkaan. Jos sanon, että olen ollut kuumeessa viimeksi yhdeksän ja puoli vuotta sitten, sitä ei uskota. Koskaan ei ole ollut influenssaa. Jos on flunssa, on vain pieni nuha ja se menee muutamassa päivässä ohi.

Kukaan ei ymmärrä, kun sanon, että haluaisin saada influenssan tai mahataudin tietääkseni, miltä se tuntuu. Olisi myös kiva olla töistä pois, ja muut hoitaisivat osuuteni. Itse olen se, joka flunssakautena joutuu tekemään muiden työtä.

Tai uudet tuttavuudet eivät usko, kun sanon etten tänäkään talvena tule olemaan sairaslomalla minkään taudin takia. Kun puhutaan jostain sairastumisaallosta, olen lapsesta saakka oppinut, ettei tämä asia koska minua.

Ei kannata mennä sanomaan noin. Ei ihmekään etteivät ymmärrä.

Harva uskoo, että poltan tai sitä ihmetellään. Ei kuulemma sovi minun persoonani ja ulkonäköön ollenkaan. Ja poltan vain vähän, mutta päivittäin, toki jäähän haju silloin jos olet vasta polttanut, mutta ilmeisesti haihtuu melko nopeasti, kun kukaan ei näköjään haista ja vielä punaista poltan.

Siitä saa aina ihmettelyjä, että ai mitä sä poltat en tiennykkään. Ei tietääkseni muutkaan tupakoitsijat ensimmäisenä ilmoita polttavansa? :D

T. N19

Vierailija kirjoitti:

Sitä, etten missään nimessä halua omia lapsia, vaikka olenkin lapsirakas ja työskentelen lasten parissa. 

Niin niin! Niinpä vissiin joo. Juu juu...Kyllä se mieli siitä vielä muuttuu. Mikään ei ole parempaa kuin pitää omaa vasta leivottua vauvvaa sylissä. Sen tietää sitten! Ja sulle tulee yksinäinen vanhuus. Ja veronmaksaja pitää suomalaisille tehdä. Ja kyllästythän sitä sinäkin siihen jatkuvaan 24/7 biletykseen, matkusteluun ja riehumiseen baareissa =D =D =D

-pienten jalkojen töminä on paras ääni

Vierailija kirjoitti:

Harva ihminen tajuaa/huomaa sisimpääni. Osaan peittää todella hyvin asiani/tunteeni niin halutessani, esimerkiksi näyttää ulospäin iloiselta ja pirteältä vaikka sisin on ihan hajalla ja rikki juuri silloin. Mitä suurempi tunnetila, sitä enemmän haluan sen peittää, en todellakaan halua esim töissä näyttää että olen hajalla, onneton ja surullinen. Se, että paljastaisi haavoittuvaisuuteni olisi kuolin isku siihen tilaan, jos joku kääntäisi tilanteeni itseäni vastaan, ja näitähän tällaisia ihmisiä aina riittää.

Joten iloinen ja pirteä ihminen VOI olla oikeasti rikkinäinen, ahdistunut ja masentunut.

Toinen mitä ei uskota, on se miten herkkä olen, jälleen kerran suojelen sisimpääni näyttämällä ulospäin vahvempaa, rohkeampaa ja teflonpintaisempaa kuin olen. Olen ikään kuin työroolissa, jotta jaksan kaiken sen negatiivisen mitä työyhteisössä väistämättä on, pätemistä, itsekkyyttä, toisten ylikävelemistä jne. On pakko itse pitää puolensa ettei jää jalkoihin mutta inhoan sitä, inhoan pätemistä (en itse sitä harrasta).

Toinen on, että ihmiset kuvittelevat jollain ihmeellisellä oletuksella, että kotona määrään kaapin paikan, todellisuudessa mieheni on ns perheenpää, ja päättää lähes kaikesta, minä olen se kiltti ja mukautuva vaimo, koska inhoan dominointia, minusta on helpottavaa kun joku päättää ja ottaa vastuun, toki sanon mielipiteeni mutta en tykkää "johtaa" asioita/ihmisiä. Miehelle ja minulle tämä perinteinen asetelma sopii mainiosti.

Ei ihme että olet rikki, jos olet "vapaa ehtoisesti perheen alapää"

Suosittelisin keskustelu avun etsimistä ihan kunnolliselta terapeutilta. Ei kuulosta hyvältä tuo sun juttus.

Että olen todellisuudessa introvertti ja minulle menee aina aikaa palautuessa sellaisten sosiaalisten tilanteiden rasituksesta, joissa pitää olla intensiivisesti varsinkin tuntemattomampien ihmisten kanssa. Jaksan kyllä pitää ulospäinsuuntautunutta ja reipasta moodia päällä tarvittavan kauan ja läheiset työkaveritkin ovat kommentoineet, että olen heidän mukaansa ekstrovertti, mutta se vie minulta välillä todella paljon voimia.

Tähän mennessä ketjussa ei ole ollut yhtään "epänormaalia" asiaa.

Nim. totta kai sanon sinun näyttävän nuorelta, jos olet yli 4-kymppinen ulkonäkövetoinen ihminen; ja totta kai sanon kohteliaisuuttani, että lapsesi ovat kaikki niin kauniita ja hyvin käyttäytyviä, vaikka olisivat minkälaisia vitun hirviöitä. Jos ja kun tilanne niin vaatii.

Tämä on sosiaalisuuden rattaiden rasvaa. Ei, sun ripsesi eivät oikeasti aiheuta ihmetystä, ne vaan sattuvat jonkun ripsistä kiinnostuneen näkökenttään.

Terve kirjoitti:

Sitä, etten sairasta juuri ollenkaan. Jos sanon, että olen ollut kuumeessa viimeksi yhdeksän ja puoli vuotta sitten, sitä ei uskota. Koskaan ei ole ollut influenssaa. Jos on flunssa, on vain pieni nuha ja se menee muutamassa päivässä ohi.

Kukaan ei ymmärrä, kun sanon, että haluaisin saada influenssan tai mahataudin tietääkseni, miltä se tuntuu. Olisi myös kiva olla töistä pois, ja muut hoitaisivat osuuteni. Itse olen se, joka flunssakautena joutuu tekemään muiden työtä.

Tai uudet tuttavuudet eivät usko, kun sanon etten tänäkään talvena tule olemaan sairaslomalla minkään taudin takia. Kun puhutaan jostain sairastumisaallosta, olen lapsesta saakka oppinut, ettei tämä asia koska minua.

Jaa, toinen "superterve". Minä olen huomaavinani, että terveytensä kehuminen hieman ärsyttää ihmisiä joten yritän hillitä sitä. Toisaalta mikään ei ole niin rasittavaa kuunneltavaa kuin toisen valitus, vinkuna ja sairastelusta jaarittelu. Puhumattakaan ihmisistä jotka huutavat suureen ääneen "minulle tulee aina syksyisin poskionteloiden tulehdus, joka kerta". Mun mielestä se on sairauden manaamista, he ihan odottavat sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva ihminen tajuaa/huomaa sisimpääni. Osaan peittää todella hyvin asiani/tunteeni niin halutessani, esimerkiksi näyttää ulospäin iloiselta ja pirteältä vaikka sisin on ihan hajalla ja rikki juuri silloin. Mitä suurempi tunnetila, sitä enemmän haluan sen peittää, en todellakaan halua esim töissä näyttää että olen hajalla, onneton ja surullinen. Se, että paljastaisi haavoittuvaisuuteni olisi kuolin isku siihen tilaan, jos joku kääntäisi tilanteeni itseäni vastaan, ja näitähän tällaisia ihmisiä aina riittää.

Joten iloinen ja pirteä ihminen VOI olla oikeasti rikkinäinen, ahdistunut ja masentunut.

Toinen mitä ei uskota, on se miten herkkä olen, jälleen kerran suojelen sisimpääni näyttämällä ulospäin vahvempaa, rohkeampaa ja teflonpintaisempaa kuin olen. Olen ikään kuin työroolissa, jotta jaksan kaiken sen negatiivisen mitä työyhteisössä väistämättä on, pätemistä, itsekkyyttä, toisten ylikävelemistä jne. On pakko itse pitää puolensa ettei jää jalkoihin mutta inhoan sitä, inhoan pätemistä (en itse sitä harrasta).

Toinen on, että ihmiset kuvittelevat jollain ihmeellisellä oletuksella, että kotona määrään kaapin paikan, todellisuudessa mieheni on ns perheenpää, ja päättää lähes kaikesta, minä olen se kiltti ja mukautuva vaimo, koska inhoan dominointia, minusta on helpottavaa kun joku päättää ja ottaa vastuun, toki sanon mielipiteeni mutta en tykkää "johtaa" asioita/ihmisiä. Miehelle ja minulle tämä perinteinen asetelma sopii mainiosti.

Ei ihme että olet rikki, jos olet "vapaa ehtoisesti perheen alapää"

Suosittelisin keskustelu avun etsimistä ihan kunnolliselta terapeutilta. Ei kuulosta hyvältä tuo sun juttus.

Meinasi kommentoida vähän samaa, että tuossa on ristiriita: et pidä dominoinnista, mutta silti perheessänne on epätasa-arvoinen dynamiikka jossa miehesi dominoi sinua :(

Se, että sanot tuon "perinteisen asetelman" sopivan teille kuulostaa vähän siltä, että ristiriitojen ja konfliktien pelossa vain olet tottunut myötäilemään puolisoasi.

P.S. meidän suvussa perinteisesti avioliitot ovat perustuneet siihen, että kumppanit ovat keskenään tas-arvoisia ja asioita päätetään yhdessä. Se on siis minulle se perinteinen asetelma.

Uudet tuttavuudet eivät millään usko, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen hiljainen ja ujo, pidän huolta muista ja naamani on yleensä peruslukemilla, mutta auta armias kun jokin negatiivinen asia vetääkin huomioni muualle ihan yllättäen. Silloin on nopeasti helvetti irti ja muutama kaveri elämässä vähemmän sekä ambulanssi paikalla.

Eihän tämä nyt ihan normaali asia ole, mutta niin olennainen osa luonnettani, että ketuttaa kuunnella aina sitä "ei sulla mitään sellaista ole, kiltimpää ihmistä saa hakea". :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, etten missään nimessä halua omia lapsia, vaikka olenkin lapsirakas ja työskentelen lasten parissa. 

Niin niin! Niinpä vissiin joo. Juu juu...Kyllä se mieli siitä vielä muuttuu. Mikään ei ole parempaa kuin pitää omaa vasta leivottua vauvvaa sylissä. Sen tietää sitten! Ja sulle tulee yksinäinen vanhuus. Ja veronmaksaja pitää suomalaisille tehdä. Ja kyllästythän sitä sinäkin siihen jatkuvaan 24/7 biletykseen, matkusteluun ja riehumiseen baareissa =D =D =D

-pienten jalkojen töminä on paras ääni

Tässä oli kaikki veloja ymmärtämättömien kliseiset perustelut oman mielipiteensä pönkitämiseksi, mutta oliko tämä siis sarkastisesti kirjoitettu vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Harva uskoo, että poltan tai sitä ihmetellään. Ei kuulemma sovi minun persoonani ja ulkonäköön ollenkaan. Ja poltan vain vähän, mutta päivittäin, toki jäähän haju silloin jos olet vasta polttanut, mutta ilmeisesti haihtuu melko nopeasti, kun kukaan ei näköjään haista ja vielä punaista poltan.

Siitä saa aina ihmettelyjä, että ai mitä sä poltat en tiennykkään. Ei tietääkseni muutkaan tupakoitsijat ensimmäisenä ilmoita polttavansa? :D

T. N19

Jos jatkat tupakointia muutaman vuoden, niin se alkaa sitten jo selvästi näkymään olemuksessasi eikä kukaan enää kommentoi sinulle tuollaista.

Ulkonäöllisesti ei uskota että minulla on oikaisemattomat, valkaisemattomat hampaat.

Henkisesti ei uskota sitä,että en kestä ihan kaikkea. En tiedä miksi muka vaikutan siltä että kestän ihan kaiken, eikä kamelin selkä katkea koskaan

Minua luullaan usein itseäni nuoremmaksi. Lähinnä siten, että ikäiseni sanovat esim. että sinähän olet vielä niin nuori, ettet voi muistaa sitä tai tai jotain vastavaa. Ärsyttää, kun sitä sattuu usein. En siis ole kaunis nuoremman näköinen nainen,  vaan ihan tavallinen perus arkinen nainen.

Ihmetellään kun en olekaan akateeminen

Vaan ihan rakennusmies

Luen paljon tiede ja historia artikkeleja

Nippeli tietoa löytyy vähän joka asiasta

Vierailija kirjoitti:

Terve kirjoitti:

Sitä, etten sairasta juuri ollenkaan. Jos sanon, että olen ollut kuumeessa viimeksi yhdeksän ja puoli vuotta sitten, sitä ei uskota. Koskaan ei ole ollut influenssaa. Jos on flunssa, on vain pieni nuha ja se menee muutamassa päivässä ohi.

Kukaan ei ymmärrä, kun sanon, että haluaisin saada influenssan tai mahataudin tietääkseni, miltä se tuntuu. Olisi myös kiva olla töistä pois, ja muut hoitaisivat osuuteni. Itse olen se, joka flunssakautena joutuu tekemään muiden työtä.

Tai uudet tuttavuudet eivät usko, kun sanon etten tänäkään talvena tule olemaan sairaslomalla minkään taudin takia. Kun puhutaan jostain sairastumisaallosta, olen lapsesta saakka oppinut, ettei tämä asia koska minua.

Jaa, toinen "superterve". Minä olen huomaavinani, että terveytensä kehuminen hieman ärsyttää ihmisiä joten yritän hillitä sitä. Toisaalta mikään ei ole niin rasittavaa kuunneltavaa kuin toisen valitus, vinkuna ja sairastelusta jaarittelu. Puhumattakaan ihmisistä jotka huutavat suureen ääneen "minulle tulee aina syksyisin poskionteloiden tulehdus, joka kerta". Mun mielestä se on sairauden manaamista, he ihan odottavat sitä.

Täällä kolmas ilmoittautuu. Tosin, en tiedä ihmetteleekö kukaan, en hirveästi mainosta. Itse ja läheiset ihmettelevät. En syö terveellisesti, en harrasta liikuntaa ja kuljen työmatkat bussilla ja ratikalla. Siellä voisi luulla, että pöpöt jyllää. Viimeisin flunssa kolme vuotta sitten. Vatsatautia en edes muista, milloin viimeksi oli.

Mä olen varmaan joku friikki. Purkista otan kalakapselia ja magnesiumia.

Eipä siinä, tyytyväinen olen.

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäöllisesti ei uskota että minulla on oikaisemattomat, valkaisemattomat hampaat.

Henkisesti ei uskota sitä,että en kestä ihan kaikkea. En tiedä miksi muka vaikutan siltä että kestän ihan kaiken, eikä kamelin selkä katkea koskaan

Voipi olla, että kun hymyilet niillä täydellisen valkoisilla hampaillasi niin ihmiset kuvittelevat sinut pinnalliseksi ihmiseksi jota sietääkin vähän kurittaa.

Minä olen erehtynyt hymyilemään epätasaisilla hampaillani liikaa ja joten voin kuvitella mikä seuraus olisi ollut jos minulla tasainen pepsodenthymy ;)