Mistä tunnistat narsistin ekoilla treffeillä?
Nyt apua..kannattaako alkaa tapailla miestä..jonkin sortin johtaja kyseessä.
Kommentit (148)
Monelle tuntuu olevan vaikeinta narsistin hylkäys. Tulee mieleen jonkinlainen syndrooma, jossa narsistin kohde tulee riippuvaiseksi loukkaajastaan eli narsisti on saavuttanut sen mitä halusi. Narsisti hylkää aina saaliinsa, kun ei voi siitä enää hyötyä tai loukkaat pahasti häntä. Se on henkisesti väkivaltainen tapahtuma, joka on tarpeen kestää, jotta pääsee eroon huonosta tilanteesta. Tämä tunne voi olla vaikea ja siksi jotkut jää uhriutumaan vaaralliseen ihmissuhteeseen. Kun narsisti hylkää, niin enää ei kannata yrittää sovitella.
Ensimmäiset treffit eivät herättäneet mitään epäilyjä. Toiset sitten olikin jälkeenpäin ajateltuna jo selvä varoitus. Mies oli sanonut että hänellä on viikonloppuna menoja, joten luulin ettemme näe. Yhtäkkiä pe iltana tuli häneltä soitto että ole valmiina puolen tunnin kuluttua.
Ilta sujui muuten hyvin, mutta yhdessä vaiheessa hän sanoi minulle että olen epäaito ja epärehellinen. Minä ajattelin että hän mahdollisesti sekottaa minut johonkin toiseen. Otin asiakseni todistaa hänelle etten ole sellainen. Tästä se lähti. Minä alistuin kuin huomaamattani hänen valtansa alle.
Nyt jos noin kävisi, lähtisin pois ja odottaisin anteeksipyyntöä. Jota en muuten ikinä saanut.
Edellisestä suhteesta olisi pitänyt lukea alkuun seuraavat varoitusmerkit:
- Kaikki vika aina muissa, erityisesti eksät olivat aiheuttaneet hänelle paljon harmia. Vaikka kuinka yritti kysyä eri tavoin, eikö hän ole vastuussa omista valinnoistaan, niin aina syy hänen huonoihin valintoihin löytyi toisista.
- Ei läheisiä ihmissuhteita muihin kuin äitiinsä. Narsistilla palaa sillat joka suuntaan ja toisaalta hänen kanssaan on mahdotonta rakentaa vuosia kestävää ystävyyssuhdetta. Hän oli riitautunut myös useiden työkavereiden kanssa.
- Empatiakyvyttömyys. Paljon opeteltua "mukaempatiaa", josta jää itselle outo olo, jotakin tunneilmaisusta puuttuu. Lopulta huomaa todellisissa tilanteissa, että hän ei osaa oikeasti asettua yhtään toisen ihmisen asemaan eikä tunne aitoa myötätuntoa.
- En ollut aluksi ihastunut, mutta hän todella opetteli minut ja alkoi esiintymään ihmisenä, jollaisista viehätyn. Lopuksi mitätöi koko minun arvomaailmani ja elämänpiirini. Hän oli luonteeltaan ja arvomaailmaltaan feikki kameleontti, hän esiintyi sellaisena mistä kulloisessakin elämäntilanteessa hyötyi.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistaako narsisti sitten ihmisen jota ei pysty hallita niin ei sitten halua tämän seuraa?Vai mikä on magneetti ihmisessä, mikä vetää näitä narskuja joidenkin ihmisten riesaksi?
Ainakin läheisriippuvuus
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tunnista_laheisriippuvuus
Kyllä, läheisriippuvuuspa hyvinkin. Ja tosiaan tuo oikea määritelmä siitä, kun moni luulee sen tarkoittavan sitä, että joku on riippuvainen ihmisistä, läheisistään. T: eräs olohuoneen virtahevon koulima narsistin uhri.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistaako narsisti sitten ihmisen jota ei pysty hallita niin ei sitten halua tämän seuraa?Vai mikä on magneetti ihmisessä, mikä vetää näitä narskuja joidenkin ihmisten riesaksi?
Narsistit ovat joko-tai-ihmisiä. Heillä on aina hovi, joka koostuu yleensä ihmisistä, jotka ovat narsistia tyhmempiä, manipuloitavissa olevia ja sen verran hyväuskoisia idiootteja, että toimivat siten mitä narsisti heille syöttää. Yleensä myös hehkuttavat muille narsistia ja näin narsistin valta vaan kasvaa. Valitettavasti näitä hyväuskoisia hölmöjä vaan on paljon meissä (etenkin naisissa), koska se on ihmisen perusluonne ja siihen narsistikin luottaa. Narsistit osaavat hurmata nämä ihmiset esityksellään.
Narsisti luo ympärilleen myös kirjoittamattoman tunteen, että joko olet menestyjien joukossa tai sitten voit siirtyä ankeiden (ts vihamiesten) ja tylsien ihmisten seuraan. Narsistin kanssa kaikki on suurempaa. Narsistilta saakin paljon näennäistä tietoa ja voi auttaa sinua joissakin asioissa, mutta ei koskaan niin etteikö itse hyötyisi.
Narsistin vihamiehet ovat itsenäisiä ihmisiä. Niitä jotka kyseenalaistavat. Narsisti valehtelee paljon ja hänet on helpoo saada siitä kiinni, jos hieman tutkii narsistin sanomisten perää. Harva tekee niin, koska em. hyväntahtoisuus. Etenkin juoruilijoita pitää varoa, vaikka se on mielenkiintoista ja koukuttavaa, koska niiden takana aina oma motiivi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, läheisriippuvuuspa hyvinkin. Ja tosiaan tuo oikea määritelmä siitä, kun moni luulee sen tarkoittavan sitä, että joku on riippuvainen ihmisistä, läheisistään. T: eräs olohuoneen virtahevon koulima narsistin uhri.
Tätä hain, en löytänyt sanaa. Kiitos ja toivottavasti kirjoittaja on päässyt virtahevosta eroon.
T. 83
Minun narsisti suuttui kun sanoin,että en halua enään jatkaa suhdetta hänen kanssaan...raivosi aikansa ja keksi kaikki mahdolliset asiat minusta mitä voi mitätöidä..ja sen jälkeen en ole kuullut hänestä enään mitään..Teinkö oikein kun toimin näin(oliko erotapa oikea?)kun halusin hänestä eroon..suututtaa en olisi häntä halunnut vaan sovussa erota..nyt on ainakin tosi vapaa ja hyvä olo ja saan olla oma itseni ja elää elämääni juuri niinkuin itse haluan.
Mulla kesti vuosia tunnistaa narsisti. Ihmettelen, jos on mahdollista tunnistaa ensitapaamisella? Tälläisen ihmisen maailma on vaan niin vinoutunut, ettei mitään määrää. Itse olin helppo uhri huonon itsetuntoni kanssa, ja suurimman virheeni tein asettumalla häntä vastaan (eli puolustin itseäni). Suurimpaan raivoon hänet saa halveksimalla häntä julkisesti (tai teeskentelemällä sitä) varsinkin jos tähän lähtee mukaan muita ihmisiä. Mulla oli häntä vastaan myös aika tehokas ase, jonka vuoksi hän jätti minut rauhaan loppujen lopuksi.

Mikä voi olla se tehokas ase narsistia vastaan?jonka jälkeen hän jättää rauhaan..poliisi?

Tieto. Tässä tapauksessa se olisi vienyt vankilaan.
Jos mies ei treffeillä maksa kaikkea, se on narsisti. Tai jos se ei ota yhteyttä treffien jälkeen. Tai jos sillä on pieni etupippeli.
Ekoilla treffeillä tunnistat juuri tuosta, että on olevinaan muita parempi.
Hän kyykyttää ja juoksuttaa ravintolassa tarjoilijoita ja vaatii parempaa palvelua, tai vaihtoehtoisesti hienostoravintolassa esittää olevansa kanta-asiakas. Narsisti saa sinut itsesi tuntemaan niin tavallisen tylsältä ja vähäpätöiseltä. Hänen elämänsä ja ammattinsa on aina jotenkin parempaa ja hienompaa.
Ulkonäkönsä on huoliteltu ja useimmiten hän on todella karismaattinen.
Seurustelukumppanina narsisti on itsekäs, epäempaattinen ja hyväksikäyttäjä.
Olen huomannut, että useimmiten narsistit, jotka esittävät varakasta ovatkin sotkeneet talousasiansa ja elävät melkolailla kädestä suuhun ja velaksi.
Lisäksi olen huomannut, että sinkku- narsistin taloudesta harvemmin löytyy lemmikkieläintä. Ne ovat yleensä lähteneet niiden hullujen ja mielisairaiden exien mukana uuteen kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kesti vuosia tunnistaa narsisti. Ihmettelen, jos on mahdollista tunnistaa ensitapaamisella? Tälläisen ihmisen maailma on vaan niin vinoutunut, ettei mitään määrää. Itse olin helppo uhri huonon itsetuntoni kanssa, ja suurimman virheeni tein asettumalla häntä vastaan (eli puolustin itseäni). Suurimpaan raivoon hänet saa halveksimalla häntä julkisesti (tai teeskentelemällä sitä) varsinkin jos tähän lähtee mukaan muita ihmisiä. Mulla oli häntä vastaan myös aika tehokas ase, jonka vuoksi hän jätti minut rauhaan loppujen lopuksi.
Mitenkäs "ei narsisti" reagoi jos häntä halveksii julkisesti ja siihen lähtee muita ihmisiä mukaan?
On mahdotonta tunnistaa narsisti ekoilla treffeillä, jos hän ei ole se median luoma kuva "tyyppinarsistista". Narsisimi on persoonallisuushäiriö, joka on eräänlainen varhainen vaurio ihmisen minässä, ja aikuisena se näkyy eri narsisteissa vähän eri tavoilla. Ei ole olemassa tyyppinarsistia, ja kaikki narsistit olisi juuri sellaisia. Narsistiset piirteet ja käyttäytymistaipumukset tulee yleensä esiin vasta syvemmissä vuorovaikutussuhteissa, ei ensi tapaamisella.
Olen itse seurustellut jonkin aikaa narsistin kanssa. Mistäkö tiedän? Hän näytti minulle suhteen lopussa psykiatrin lausunnon itsestään, ja siinä hänellä oli ihan oikeasti diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. En itse sitä hänestä ollut arvannut, eikä siinä 9 kk suhteessamme mitään sellaista kamalaa julmaa narsistin hyväksikäyttöä ilmennyt, lopetin suhteen ihan muista syistä (minä halusin elämässäni jossain vaiheessa lapsia, hän taas ei halunnut). Jos suhteemme olisi kestänyt vuosia ja olisimme saaneet lapsia jne, niin varmasti hänen narsismi olisi tullut siitä esille ikävällä tavalla, mutta ei vielä noin lyhyessä suhteessa.
Narsisti ei aina ole mikään sliipattu, huoliteltu tai tyylitaitoinen. Eikä edes mikään älykäs. Olen törmännyt sellaiseen tapaukseen että, älyllistä kehitysvammaa lähenteli. Ei ollut peruskouluakaan päässyt läpi.
Hänellä oli vaan tapana valehdella kaikesta, jättää asioita kertomatta, ja heittäytyä uhriksi. Hirveä kiire sitouttaa sormuksin ja kaikin mahdollisin kahlein. Hirveä kiire udella kaikki haavoittuvuuteni ja opetella minut ulkoa. Hirveä vimma markkinoida itsensä minulle, jonkilaisena "kellekään muulle et kelpaa" jumalan armolahjana.
Mekaaninen ajattelu tapa ihmissuhteista, seksistä ja naisista. Jonkinlainen vahva usko siihen että nainen tai tyttö on esine/kone/ei ajatteleva/alempi/kontrollotava/käytettävä/asia/ ei kuten hän Ihminen
Toisen puolesta päättäminen, ettei toisen "tarvitse" muka ajatella tai rasittaa aivojaan. Iiiieehh...
"siks koska mää sanon niin" perustelut komenteluilleen ja käskyilleen.
Mustasukkaisuus ja epäileminen kaikesta. Omista munakarvoistaan ja itse raapimistaan jäljistä syyttely. Kenen nämä on. "Ihmettelen vaan, en syytä, ihmettelen vaan."
Arvostelu ja kommentointi viiden minuutin välein. Sinä sitä sinä tätä. Sinä nyt sitä ja nyt sinä taas tätä. Kaikki ihmetellen.
Happi loppui varttitunnissa hänen kanssaan ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile, miten hän suhtautuu häpeään. Narsistin ongelma. On se, ettei kestä sitä. Koeta nauraa päin naamaa, tehdä pilaa tms. Mitä tapahtuu?
Huono neuvo, koska fiksu narsisti osaa leikkiä huumorintajuista ja taas ilmiselvä loukkaaminen voi johtaa ihan "ei-narsistinkin" kohdalla loukkaantumiseen.
Oikeasti tiedän kaksi narsistia, toki kaikkien eksät on sellaisia, mutta niitä ei lasketa. Nämä tietämäni narsistit ovat hurmaavia, ei mitenkään voi ensi treffeillä tunnistaa tai toisilla tai kolmansilla edes. Ovat ehkä liiankin täydellisiä: huomaavaisia, hauskoja, kiinnostuneita, jännittäviä jne. Eräs kaveri jäi tämmöiseen koukkuun. Koukutus on hyvä sana kuvaamaan suhdetta narsistiin. Hyvät hetket on hurmaavia ja niitä kaipaa lisää ja lisää... Narsistin kanssa oppii välttämään riitelyä, koska narsisti on käsittämättömän kova ja paha suuttuessaan. Olen joskus miettinyt, että onko ne hyvät hetket edes aidosti niin superhyviä vai onko kyse vain kontrastista huonoihin hetkiin.
Yksi piirre narsistissa on, että he kai kertovat usein vain kerran rakastuneensa elämässään ja sillä oikeuttavat kaiken myöhemmin, koska joutuivat jätetyksi/loukatuksi/tmv. Narsistin ongelmat on kaikki syntyneet toisista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kesti vuosia tunnistaa narsisti. Ihmettelen, jos on mahdollista tunnistaa ensitapaamisella? Tälläisen ihmisen maailma on vaan niin vinoutunut, ettei mitään määrää. Itse olin helppo uhri huonon itsetuntoni kanssa, ja suurimman virheeni tein asettumalla häntä vastaan (eli puolustin itseäni). Suurimpaan raivoon hänet saa halveksimalla häntä julkisesti (tai teeskentelemällä sitä) varsinkin jos tähän lähtee mukaan muita ihmisiä. Mulla oli häntä vastaan myös aika tehokas ase, jonka vuoksi hän jätti minut rauhaan loppujen lopuksi.
Mikä voi olla se tehokas ase narsistia vastaan?jonka jälkeen hän jättää rauhaan..poliisi?
Usein nämä narsistit kun ajautuvat jatkuvasti ongelmiin ja heillä on taustalla jos jonkinlaista sekoilua eli ihmistä kannattaa kuunnella kun se avoimesti kertoo niistä. Narsisti kun haluaa valtaa ja muokkautuu tilanteen mukaan sopivaksi, niin ei varmasti mieltä lämmitä, jos vanhoja, hänelle ikäviä asioita tuodaan esille.
Narsku päläpälättää itsestään loputtomasti. Olet vain väline hänelle hänen omanarvontuntonsa peilinä. Jos et peilaa sopivaa kuvaa, saat mennä. Jos et suostu olemaan käytettävissä, nxttt...
Tuntemani tällainen henkilö on komea ja urheilullinen merikapteeni, jolla aina kallis auto ja muut äijälelut mitä "kuuluu" olla. Suuri Johtaja joka ei pidä muita ihmisiä minään.
Hänellä on paljon naisi joita hän hurmaa ja seksiä tulee niin paljon että ne naiset menee varmaan jo siitä vähän sekaisin.
Luulen että se paneminen onkin vain tapa purkaa sitä vihaa jota tuntee naisia kohtaan.
Ei mitään moraalia,ei mitään arvostusta tai tunteita ihmissuhteissa. Kulissit aina kunnossa ja viimeisen päälle tärkeitä, esim pitää tavata suvun ja perheen kanssa koska niin kuuluu tehdä.
Jopa duunissa joka on aika selkeetä "äijäduunia" ei tule toimeen kenenkään kanssa vaan työpaikka vaihtuu aina jostain syystä.