Lue keskustelun säännöt.
Kateellinen ystävälleni
07.09.2017 |
Ihan oikeasti on ollut rankkaa myöntää edes itselleni, miten kateellinen olen ystävälleni. Hän erosi reippaat 10 vuotta sitten miehestään, mutta on sen jälkeen onnistunut rakentamaan itsellensä minun silmiini täydellisen elämän.
Ensinäkin hän on mielettömän hyvässä työssä. Hänellä on kaksi jo omillaan asuvaa lasta. Tyttö on ulkonäöltään kuin nukke ja poika on oikeasti viisaimpia ihmisiä joita tunnen. Molemmat lapset menestyneitä ikäisekseen ja viettävät äitinsä kanssa PALJON aikaa. Omat lapset hädin tuskin kerran viikossa soittelee minulle. Tämä ystäväni jaksaa pitkien työpäivien jälkeen järjestää perheelleen kaikkia illanistujaisia ja juhla-aterioita.
Lisäksi tällä ystävälläni on ollut viitisen vuotta uusi mies. On ottanut tuon miehen lapsetkin ikään kuin omikseen ja on paras äitipuoli mitä toivoa saattaa. Miehensä kanssa reissaavat ulkomailla ja Suomessakin ja viettävät paljon aikaa kaksin. Usein myös lapset reissuissa mukana. Talo on hieno ja auto on hieno. Tätä materiaa en kuitenkaan kadehdi niin paljon kuin kaikkea muuta ystäväni elämässä.
Kadehdin sitä, miten ihana mies ystävälläni on. Tuo mies on paljon mukana ystäväni omillaan asuvien lasten elämässä, ja muutenkin koko suku tykkää hänestä. Illanistujaisissa huomioi vaimoansa koko ajan tavalla mistä me muiden miesten vaimot saadaan vain haaveilla.
Mitä pitää ihmisen tehdä että kaikki asiat elämässä menee noin oikein? Taas iski kamala kateus kun ystäväni Face-päivitykseen tullut 200 tykkäystä parissa tunnissa. Hänellä siis myös erittäin laaja tuttavapiiri ja ihmiset pitävät hänestä. Minäkin pidän hänestä. Hän on yksi parhaimpia ystäviäni ja lapseni kummi. En voi sille mitään, että haluaisin hänen elämänsä.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain aloituksessa sitä, että miksi tyttöjä arvostellaan ulkonäön perusteella ja poikia viisauden? Niin stereotypista...
Koska ne ovat niitä ominaisuuksia, jotka puuttuessaan, tekevät tytöstä tai pojasta "käyttökelvottoman"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on ollut todella kannustavia kommentteja ja hyvä niin. Itseäni tuo kateus lähinnä ärsyttää, koska äitini on ollut todella kateellinen ja isä kilpailuhenkinen. Äiti on aina valittanut meille lapsilleen, kuinka kaikkien muiden lapset ovat paljon kunnollisempia/fiksumpia/siistimpiä yms. ja on puolestaan haukkunut meitä työkavereilleen. Ja isä taas on aina nostanut omaa häntäänsä meidän "saavutuksillamme", ja sisarustensa kanssa vuorotellen kehuivat, kuinka oma lapsi on taas tehnyt ihmeteon. Tämä taas on aiheuttanut sitä, että muut ovat kateellisia ja toivovat pahaa eikä suvussa olla voitu puhua normaalisti esimerkiksi meidän serkusten ongelmista. Mutta tällaista Pohjanmaalla... Pääasia on, ettet kohdista kateuttasi lapsiisi ja näytä heille tyytymättömyyttäsi vaan kannustat ja kehut, ja hyväksyt heidän puutteensa. Minustakin, äidin haukkumasta ja isän kehumasta huithapelista, tuli ihan kunnollinen työssäkäyvä ja veronsa maksava kansalainen.
Vierailija kirjoitti:
Voiko kateus olla valinta? Entäs jos valitsee olla onnellinen oman elämänsä hyvistä asioista.
Ei voi valita ja päättää jollain älykkäällä ja kypsällä aseentella, olla onnellinen. Ihmisillä on lähtökohtaisesti keskenään erilaiset kyvyt tuntea positiivisia ja negatiivisia tunteita. Se on osittain siis tehdas asetuksina jo päähän laitettu ominaisuus. Eli vähän epäreilua siis.
En jaksa nyt, sori vaan, etsiä linkkiä tutkimuksiin, mutta tieteellinen perusta tälle väitteelleni on.
Myös ihmisen ympäristö, elämän tapahtumat yms. asiat eivät ole täysin valittavissa. Se minne synnyt, millaisten ihmisten kanssa (empaattiset/psykopaatit) joudut väkisin olemaan tekemissä, ei ole päätettävissäsi.
Pahat asiat eivät kaikilta valu kuin vesi hanhen selästä. Ne traumatisoivat ja kyynistävät, sekä ihan itsesuojelunkin takia, vievät liikaa epärealismia pois sinusta.
Kateuden tunteeseen törmätessään, voi valita joko negatiivisen tai positiivisen tavan toimia. Voit valita alatko kehittämään itseäsi yhtä hyväksi kuin ahkera kaverisi, vai kyräilemään hiljaa mielessäsi jotain fantasioita siitä, miten hän menettäisi aikaan saannoksensa ja "tilit" tasoittuisivat.
Voi kunpa minullakin olisi/mitenhän minäkin saisin? Hyvää kateutta joka kehittää ihmistä
Miten tuolta saisi tuon hymyn hyydytettyä? Tuo ei kyllä tarvitsisi noin paljoa, kun mullakaan ei oo! Pahaa pahaa pahaa, TYHMÄÄ!
Käytit testin tekemiseen 5 minuuttia 59 sekuntia ja testipistemääräsi on 74 eli sinulla ei ole Aspergerin syndroomaa.
Vierailija kirjoitti:
Miks mua säälittää tuon naisen elämä :D no meitä on moneen majaan, kateellisuus on suomalaisten yleisin kansantauti.
Niin tai sitten et pysty edes itsellesi myöntämään että vähän kateellinennolet. Helpompi kieltää ja asettaa koko juttu niin että enemmänkin säälittää. Kodka miten kukaan voi sääliä mitään sellaista missä ei ole mitään säälittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
61: sinun kaverillasi tilanne voi olla näin mutta täytyy muistaa että niitä oikeesti elämässään onnistujia on olemassa. Kuten tämä ystäväni. -ap
Ja lisään vielä edelliseen: viestin 61 kirjoittaja luetteli ainoastaan materiaalisia asioita. Mielestäni niissä on paljon helpompi feikata. Kuinka feikata esimerkiksi omien lasten menestys, aviomiehen ihana luonne ja huomioonottokyky, oma työpaikka, läheiset välit lapsiin (koska tämä ei ole vain ulkopuolisen näkökulma vaan ystäväni tytär on minun tyttäreni kaveri ja tätäkin kautta tiedän, että ovat äitinsä kanssa läheisiä ja äiti-tytärsuhde on sellainen, joista moni vain haaveilee). Ja kun tosiaan minun ystäväni ei ole ihminen joka feikkaisi koska hän ei HALUA kenenkään olevan kateellinen... Mielestäni on ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sen eteen että muut olisivat kateellisia, mutta ystäväno täysin päinvastainen. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja lisään vielä edelliseen: viestin 61 kirjoittaja luetteli ainoastaan materiaalisia asioita. Mielestäni niissä on paljon helpompi feikata. Kuinka feikata esimerkiksi omien lasten menestys, aviomiehen ihana luonne ja huomioonottokyky, oma työpaikka, läheiset välit lapsiin (koska tämä ei ole vain ulkopuolisen näkökulma vaan ystäväni tytär on minun tyttäreni kaveri ja tätäkin kautta tiedän, että ovat äitinsä kanssa läheisiä ja äiti-tytärsuhde on sellainen, joista moni vain haaveilee). Ja kun tosiaan minun ystäväni ei ole ihminen joka feikkaisi koska hän ei HALUA kenenkään olevan kateellinen... Mielestäni on ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sen eteen että muut olisivat kateellisia, mutta ystäväno täysin päinvastainen. -ap
61 tässä vielä. Ymmärrän täysin sun pointin ja kyllä itsekin joskus mietin, että miten joillakin ei ole mitään vastoinkäymisiä elämässään. Mutta tiedätkö, sellaisten ihmisten on tosi vaikea AIDOSTI asettua toisen asemaan ja olla tukena niille, joita elämä potkii ja jotka todella tarvitsisivat hyvää ja ymmärtävää ystävää. Itse en jaksa avautua tällaisille ihmisille lainkaan, koska näkee ettei heillä ole tarttumapintaa lainkaan. Uskon silti, että vain ani harvan elämä on alusta loppuun ruusuilla tanssimista. Onneen ja täydellisyyteen voi tulla yhtäkkinen stoppi koska vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä kommentteja. Itse toisin silti myös toisen näkökulman. Eli mieti jaksaisitko itse edes järjestää juhlia koko ajan. Tai omata ison kaveripiirin. Sehän tuo enemmän kiirettä, vastuuta, tekemistä, sosiaalisena oloa. Ehket vaan ole luonnostaan samanlainen. Tarkoitan että turhaan kadehdit. Miksi olla väkisin erilainen kuin on.
Juuri näin. Suomalaiset ovat kateellisia suomenruotsalaisille, koska heillä on koko ajan juhlia, purjehdusta, kekkereitä, konsertteja, teatteri-iltoja, kynttiläillallisia muiden svenssonien kanssa. Se on kuulkaa raskasta hommaa. Kivempi katsoa ihan rauhassa sitä vain elämää lasten kanssa ja syödä sipsejä.
Minä olen kateellinen suomenkielisille suomalaisille, koska heidän ei tarvitse esittää mitään vaan voivat tehdä mitä lystäävät eli vetää vaikka pään täyteen ja avautua siitä mikä nyppii mieltä, ja olen ihan h-vetin kyllästynyt sukujuhliin joissa ei tehdä muuta kuin purjehditaan tai mässytellään rapuja, ja sinut syyllistetään heti jos sinulla ei ole mukavaa siellä etkä (teko)hymyile kuin Naantalin aurinko.
t: kaksikielinen suomalainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä sellainen läpeensä hyvin pinnallinen ihminen on kateellinen toiselle ihmiselle koska näkee tämänkin elämästä vain sen pinnallisen puolen, ja havittelee samaa itselleen. Tajuamatta että sen pinnan alla voi olla jotain muuta. Kateellisen ihmisen pinnan alla on kateutta, ja kateuden kohteen pinnan alla voi olla jotain vielä suurempaa murhetta.
ei metsää puilta kirjoitti:
Yleensä sellainen läpeensä hyvin pinnallinen ihminen on kateellinen toiselle ihmiselle koska näkee tämänkin elämästä vain sen pinnallisen puolen, ja havittelee samaa itselleen. Tajuamatta että sen pinnan alla voi olla jotain muuta. Kateellisen ihmisen pinnan alla on kateutta, ja kateuden kohteen pinnan alla voi olla jotain vielä suurempaa murhetta.
Mikä aloittajan kateudessa on sinusta pinnallista? Kun minusta hän on kateellinen nimenomaan kaikille muille kuin niille pinnallisille asioille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja lisään vielä edelliseen: viestin 61 kirjoittaja luetteli ainoastaan materiaalisia asioita. Mielestäni niissä on paljon helpompi feikata. Kuinka feikata esimerkiksi omien lasten menestys, aviomiehen ihana luonne ja huomioonottokyky, oma työpaikka, läheiset välit lapsiin (koska tämä ei ole vain ulkopuolisen näkökulma vaan ystäväni tytär on minun tyttäreni kaveri ja tätäkin kautta tiedän, että ovat äitinsä kanssa läheisiä ja äiti-tytärsuhde on sellainen, joista moni vain haaveilee). Ja kun tosiaan minun ystäväni ei ole ihminen joka feikkaisi koska hän ei HALUA kenenkään olevan kateellinen... Mielestäni on ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sen eteen että muut olisivat kateellisia, mutta ystäväno täysin päinvastainen. -ap
61 ei luetellut vain materiaalisia asioita. Jos luit listan, siellä oli myös lapset ja mielenterveys mainittu.
Lasten menestys ehkä näkyy sinulle mutta voi olla paljon sellaista mikä ei näy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin ollaan kateellisia toisinaan, koska illanistujaisissa mieheni huomioi jatkuvasti ja tekee pieniä rakkauden täyteisiä eleitä. Kaverini aina nauravat, että jos edes kerran heidän miehensä tekisi samoin. Meillä on muutenkin hyvä elämä. Kiva talo, kivoja vaatteita, yhteisiä romanttisia matkoja.
Näin kaverini näkevät asian. Minä näen niin, että kun illanistujaisista lähdetään kotiin matkalla saattaa alkaa riita jostain typerästä asiasta ja mies alkaa väkivaltaiseksi. Voin pahoin suhteessa ja mietin eroa. En enää jaksa pitää sisälläni kaikkea tätä tuskaa ja taakkaa ja haluan vapaaksi. Valmistelen ensin kaiken, suunnittelen kaiken ja kun hetki on oikea jätän mieheni. Tätä kukaan ystävistäni ei tiedä. Heistä kukaan ei myöskään tiedä, että ihanassa elämässäni käyn terapiassa ja yritän saada itsetunnon rippeet kasattua. He näkevät minut vain iloisena ja ystävällisenä ihmisenä.
Tämä ei nyt ole suoraan ap:lle, vaan ihan kaikille jotka joskus kadehtivat toisen elämää. Kaveripiirissäni on nainen, jolle on henki ja elämä pitää yllä hienoa kulissia ulospäin:
- hieno ja iso omakotitalo = velkaa ja epämääräisiä rahoitusjärjestelyjä
- merkkivaatteita ja -tavaraa = suurin osa tori.fi:stä tai pikavipeillä hankittuja
- näyttää siltä että rahaa on = todellisuudessa puhelinliittymäkin aika ajoin suljetaan, kun ei laskuja ole maksettu
- täydellinen perhe = lapset lähinnä hoidossa koko ajan, äiti ei vietä lasten kanssa aikaa juuri lainkaan, mielenterveysongelmia
- kalliita matkoja = pikavipeillä maksettuja
- Facebookissa paljon ystäviä = todellisuudessa ei yhtään läheistä ystävää
Eli: kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää ulospäin.