Lue keskustelun säännöt.
Kateellinen ystävälleni
07.09.2017 |
Ihan oikeasti on ollut rankkaa myöntää edes itselleni, miten kateellinen olen ystävälleni. Hän erosi reippaat 10 vuotta sitten miehestään, mutta on sen jälkeen onnistunut rakentamaan itsellensä minun silmiini täydellisen elämän.
Ensinäkin hän on mielettömän hyvässä työssä. Hänellä on kaksi jo omillaan asuvaa lasta. Tyttö on ulkonäöltään kuin nukke ja poika on oikeasti viisaimpia ihmisiä joita tunnen. Molemmat lapset menestyneitä ikäisekseen ja viettävät äitinsä kanssa PALJON aikaa. Omat lapset hädin tuskin kerran viikossa soittelee minulle. Tämä ystäväni jaksaa pitkien työpäivien jälkeen järjestää perheelleen kaikkia illanistujaisia ja juhla-aterioita.
Lisäksi tällä ystävälläni on ollut viitisen vuotta uusi mies. On ottanut tuon miehen lapsetkin ikään kuin omikseen ja on paras äitipuoli mitä toivoa saattaa. Miehensä kanssa reissaavat ulkomailla ja Suomessakin ja viettävät paljon aikaa kaksin. Usein myös lapset reissuissa mukana. Talo on hieno ja auto on hieno. Tätä materiaa en kuitenkaan kadehdi niin paljon kuin kaikkea muuta ystäväni elämässä.
Kadehdin sitä, miten ihana mies ystävälläni on. Tuo mies on paljon mukana ystäväni omillaan asuvien lasten elämässä, ja muutenkin koko suku tykkää hänestä. Illanistujaisissa huomioi vaimoansa koko ajan tavalla mistä me muiden miesten vaimot saadaan vain haaveilla.
Mitä pitää ihmisen tehdä että kaikki asiat elämässä menee noin oikein? Taas iski kamala kateus kun ystäväni Face-päivitykseen tullut 200 tykkäystä parissa tunnissa. Hänellä siis myös erittäin laaja tuttavapiiri ja ihmiset pitävät hänestä. Minäkin pidän hänestä. Hän on yksi parhaimpia ystäviäni ja lapseni kummi. En voi sille mitään, että haluaisin hänen elämänsä.
Kommentit (75)
Typerin "neuvo" on "ei kannata kadehtia". Joo, kateutta tunteva ei sitä itse tiedäkään😉. Minusta ap on oikealla tiellä jo myöntäessään kateuden. Kaikki tuntevat kateutta, jopa rakkaita ja läheisiä ihmisiä kohtaan. Sen myöntäminen ja tunnistaminen on vain pirun vaikeaa.
Minä ymmärrän ap:a. En tiedä, mikä on hyvä ja toimiva neuvo tuossa tilanteessa. Ehkä oikein hyvän ystävän kanssa puhuisin siitä, mitä tunnen. Ehkä miettisin omaa elämääni, itseäni - onko jotain muutoksen tarvetta. Missään nimessä en hokisi itselleni tuota "ei kannata tuntea (kateutta)"-mantraa, vaan hyväksyisin sen, mitä tunnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet siis tyytymätön omaan mieheesi? Oliko miehesi suhteenne alussa erilainen? Osaatko sanoa, missä vaiheessa hän muuttui eli mitä tapahtui? Voisitko jollain tavalla parantaa parisuhdettanne?
Illanistujaisia ja päivällisiä voi järjestää viikonloppuisinkin, ei tarvitse järjestää arkisin työpäivän jälkeen. Voisit aloittaa vaikka kutsumalla tämän ystäväsi miehensä kanssa teille. Ja sitten joku toinen kerta omia lapsiasi. Materiasta et ollut ystävällesi kateellinen, joten sen osalta ei ole ongelmaa. Lasten menestyksestä ei kannata olla kateellinen, jokainen elää omaa elämäänsä. Sinun lapsesi voivat olla aivan yhtä onnellisia omassa elämässään kuin ystävänsä lapsetkin. Eihän kaikki nuoret edes halua mitään hienoa uraa vaan mieluummin työn, josta oikeasti pitävät. Älä koskaan vertaa omia lapsiasi muiden lapsiin, koska he ovat upeita ja ihania juuri sellaisina kuin he ovat: omina itsenään.
Hienoa uraa kun ei oikein voi rakentaa, ellei ole työ, josta oikeasti pitää. Aika haastavaa tehdä pitkiä päiviä ja opiskella koko ajan lisää, jos ei pätkääkään kiinnosta. Todella omituinen käsitys taas toikin.
Kutsu ne lapsesi syömään sunnuntaina.
Muuten voikin olla kateellinen, mutta älä nyt facebook tykkäyksistä. Ihmiset menevät laumassa ja monesti "tykkäävät" siitä mistä muutkin. Kun tykätylle ihmiselle käy onnettomuus alkaa hiljaisuus ja ne ystävät kaikkoavat. Ihmiset tykkäävät saadakseen itse sosiaalista hyötyä.
Mua taas ärsyttää kun mulle ollaan kateellisia. Lähinnä varmaan siitä että ostettiin talo, ja sitten tuosta miehestä. Kaverit oli tottunut näkeen mut sinkkuna, koska olin sitä niin kauan ennen tätä miestä. Mulla on oikeastaan aika paska elämä, jos millä tahansa muulla mittapuulla katsoo, niin jotenkin tuntuu ikävältä että jonkun mielestä mulla "ei saisi" olla edes taloa eikä miestä. Että miten joku voi olla niin julma ettei tahtoisi minulle mitään. Olen itse sairas, lapseni on sairas, en kykene käymään kokopäivätöissä, rahasta on tiukkaa. Minulla ei ole läheisiä välejä muihin kuin mieheeni, ja luultavasti lapsi täysiikäistyttyään ei paljoo halua olla tekemisissä. En käsitä miten näistä voi olla kateellinen? Tai miksi minulla kaikkien ongelmien lisäksi ei saisi olla edes tätä ihanaa kotia eikä ihanaa miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siis tyytymätön omaan mieheesi? Oliko miehesi suhteenne alussa erilainen? Osaatko sanoa, missä vaiheessa hän muuttui eli mitä tapahtui? Voisitko jollain tavalla parantaa parisuhdettanne?
Illanistujaisia ja päivällisiä voi järjestää viikonloppuisinkin, ei tarvitse järjestää arkisin työpäivän jälkeen. Voisit aloittaa vaikka kutsumalla tämän ystäväsi miehensä kanssa teille. Ja sitten joku toinen kerta omia lapsiasi. Materiasta et ollut ystävällesi kateellinen, joten sen osalta ei ole ongelmaa. Lasten menestyksestä ei kannata olla kateellinen, jokainen elää omaa elämäänsä. Sinun lapsesi voivat olla aivan yhtä onnellisia omassa elämässään kuin ystävänsä lapsetkin. Eihän kaikki nuoret edes halua mitään hienoa uraa vaan mieluummin työn, josta oikeasti pitävät. Älä koskaan vertaa omia lapsiasi muiden lapsiin, koska he ovat upeita ja ihania juuri sellaisina kuin he ovat: omina itsenään.
Hienoa uraa kun ei oikein voi rakentaa, ellei ole työ, josta oikeasti pitää. Aika haastavaa tehdä pitkiä päiviä ja opiskella koko ajan lisää, jos ei pätkääkään kiinnosta. Todella omituinen käsitys taas toikin.
Unelmatyön ja työn, joka ei kiinnosta pätkääkään, väliin jää vielä paljon vaihtoehtoja. Tietenkään uraa ei voi luoda työssä, joka ei kiinnosta pätkääkään. Jotain kiinnostusta täytyy olla ja joillekin kiinnostuksen motivaattorina on urakehitysmahdollisuudet ja hyvä palkka. En minäkään ole nuoruuteni unelmatyössä. Realistina ymmärsin, että siinä työssä palkka on huono, urakehitysmahdollisuudet olemattomat ja työllistyminen muihin kuin pätkätöihin epätodennäköistä, joten valitsin toisen ammatin ja alan. Joku toinen taas on hyvinkin tyytyväinen nuoruuteni unelmatyöhön eikä edes kaipaa hyvää palkkaa ja urakehitysmahdollisuuksia.
Että mua ärsyttää tommoset kateelliset ruikuttajat kuten ap. Hommaa parempi elämä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veit ap. sanat suustani. Ajattelin ihan samaa ystävästäni muutama päivä sitten.
Luulen hänen saaneen jo syntymälahjana sellaista, mitä harvat saavat eli karismaa ja roppakaupalla onnea elämän poluille.
Hänestäkin huokuu paljon rakkautta ja lämpöä ja toisen huomioon ottamista, tapasi hän kenet tahansa. Se vetoaa ihmiseen. Munkin ystävän lapset ovat jo 25-30v. hyvissä akateemisissa ammateissa ja ovat perineet ystäväni sädekehän ja ovat tosi ihania ihmisiä.
Ja kaikki he ovat ulkonäöltään ihan taviksia, mutta tuo lämpö ja rakkaus mitä heistä heijastuu on uskomaton ja muita koukuttava ja heillä on hyvin laaja ystäväpiiri, kaikista sos.luokista ja laaja verkosto.
Ystäväni ei ole edes kuulu vanhaan rikkaaseen sukuun tai näytä varallisuuttaan millään tavalla, vaan juuri päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihmisiä jotka kadehtii YSTÄVIÄÄN. Kateus on varma myrkky ystävyyden pilaamiseksi koska sitä on vaikea salata.
En usko tässä olevan kysymys kateudesta, vaan ihmettelystä, miksi joistakin ihmisestä huokuu niin paljon rakkautta ja lämpöä ja hänellä kaikki elämässä menee hyvin. Minä pitäisin sitä karismana, jonka hän on saanut jo syntymälahjana. Ja kaikki se onni ja hyvä on sattunut hänen kohdallaan.
En aloituksessa näe mitään kateutta, koska ap. itsekin viihtyy ystävänsä seurassa ja on läheinen, kun on lapsensa kummi, vaan puntaroi, miksi hän ei osaa olla ystävänsä kaltainen ja hänellä on omat heikkoudet ja vahvuudet.
Ap. Älä ole kateellinen ja katkeroidu, vaan keskity omaan elämääsi. Anna ystäväsi olla onnellinen ja pyri tekemään omasta elämästäsikin mielekästä. Turhaa aikaa haaskaat tuohon kateuteen ja aloitusten tekemiseen av palstalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänen elämäänsä et saa, mutta voit miettiä niitä kohtia jotka haluaisit omaan elämääsi. En tarkoita kaverisi matkimista, mutta asioita, joita sinäkin haluaisit tehdä. Kateuden voi kääntää myös voimavaraksi ja motivaatioksi.
esim. Lista:
"Haluan lapset ympärilleni"
Miten: Kutsu heidät kerran viikossa syömään luoksesi tyttö/poikakavereineen. Tarjoa leffailta. Yhteinen risteily. Matka. Kerää heidät ympärillesi. Jos/kun he saavat lapsia, tarjoa mummi-palveluita.
"Haluan matkustaa"
Miten: Päätä mihin haluat matkustaa. Päätä että lähdet. Säästä rahaa, vahdi edullisia lentoja. Varaa lennot ja buukkaa hotellit. Lähde.
Eihän tässä ole kysymys ap. katkeruudesta tai pahuudesta kysymys, vaan mikä tekee ihmisestä niin suositun ja hyväosaisen, vaikka on ihan tavallisesta perheestä ja tuntuu, että hänellä palikat loksahtavat paikalleen itsestään.
Otetaan esimerkiksi presidentti Niinistö, miksi hän nauttii niin paljon kunnioitusta ja arvostusta, että hänet on halunnut tavata kolme maailman suurvaltion johtajaa (Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat) tai miksi hän nauttii kansalaisten keskuudessa luottamusta, jopa yli puolue rajojen.
En usko, että Niinistö olisi siihen itse pystynyt vaikuttamaan, vaan kyllä se tulee hänen persoonastaan.
Vastaavia ilmiötä on ollut Pekka Haavistolla, Elisabet Rehnillä, Riitta Uosukaisella jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverisi erosi siis 10 vuotta sitten. Ei voi tietää, mitä kaikkea on tapahtunut sanotaan vaikka 3v ennen eroa ja 3v eron jälkeen. On voinut olla aika rankkoja ja ikäviäkin asioita. Ehkä kaveri on noita ikävistä ajoista saanut elämänaseenteeseensa jotain hänelle sopivaa ja tällä hetkellä menee sitten hyvin. Vähän se elämässä tuppaa niinkin olemaan, että silloin kubn menee hyvin pitää siitä nauttia. Ikäviäkin aikoja tulee kaikille tai melkein kaikille ainakin jossain välissä.
Tutulta kuulostaa.
Kateudesta on hyötyä. Kuulin sukulaistytön päässeen valtiotieteelliseen ja olin niin kateellinen että menin itse avoimeen lukemaan valtio-oppia.
Joskus tuttava on tullut upean laihtuneena vastaan ja olen silkasta kateudesta laihduttanut itse.
Minäkin olen kateellinen ystävieni ihanista miehistä. Onhan niissä vikaakin, kaikkein upein varsinkin ei ole kovinkaan uskollinen.
Nyt pitäisi vaan ryhdistäytyä ja tehdä jotain kateellisuudelleen. Minäkin murjotan kotona yksin viikonloput ja tissuttelen viiniä. Ihan hyvin voisin laittaa elämäni järjestykseen ja kerätä ihmisiä ympärille. Ehkä teenkin niin.
Kiitos tästä kirjoituksesta!
Ystäväsi on saattanut eron myötä oppia paljon itsestään ja siksi pystynyt tekemään tietoisempia valintoja esim. uuden kumppanin suhteen. Mulla esim. on ystävä, joka kasvoi väkivaltaisen isän kanssa, ja ystäväni on kärsinyt hyvin alhaisesta omanarvontunteesta. Ollut aikuisiällä ensin parissakin vahingollisessa suhteessa, mutta uskaltanut kuitenkin kuunnella intuitiotaan, ettei asioiden niin pitäisi olla, ja myös uskaltanut erota. Vähän kerrassaan oppinut ansaitsevansa ja haluavansa parempaa. Nykyään onnellisena suhteessa miehen kanssa, joka kohtelee häntä paremmin kuin kukaan aiemmin :)
Musta kateus on ihan ymmärrettävä tunne, kun näkee toisella jotain, jota ehkä haluaisi itselleenkin. Olennaista on se, mitä teet seuraavaksi - jos reagoit kateuden tunteeseen esim. yrittämällä pilata ystäväsi onnen, se on väärin. En kyllä saanut tekstistäsi kuvaa, että näin toimisitkaan. Parhaaksi itse havaitsevani keino on käyttää sitä toisen onnea inspiraationa ja motivaation lähteenä - kuinka sä pystyisit tekemään omasta elämästäsi mieleisempää juuri sulle. Esim. sua harmittaa, etteivät lapsesi pidä juuri yhteyttä - olisko tähän jokin sellainen syy, jolle voisit(te) tehdä jotain? Voisitko sä ottaa enemmän lapsiisi päin yhteyttä ja ehdottaa mukavaa tekemistä, jotta teistä voisi tulla läheisempiä? Entä suhteesi mieheesi - olisko siinä jotain korjattavaa/kehitettävää? Kannattaa keskittyä asioihin, joita voit muuttaa :) Kuin taikaiskusta asiat harvoin muuttuu - ystäväsikin on voinut kulkea raskaan matkan tuon yli kymmenen vuoden aikana tutkiskellen itseään ja sitä, mitä elämältä todella haluaa. Sitten niiden muutosten tekoon tarvitaan myös paljon rohkeutta ja mahdollisesti ulkopuolista apuakin.
Hyviä kommentteja. Itse toisin silti myös toisen näkökulman. Eli mieti jaksaisitko itse edes järjestää juhlia koko ajan. Tai omata ison kaveripiirin. Sehän tuo enemmän kiirettä, vastuuta, tekemistä, sosiaalisena oloa. Ehket vaan ole luonnostaan samanlainen. Tarkoitan että turhaan kadehdit. Miksi olla väkisin erilainen kuin on.
Eli siis itse olen ainakin havahtunut siihen että hitto, enhän mä edes jaksaisi sellaista ns. kadehdittavaa elämää itse.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä kommentteja. Itse toisin silti myös toisen näkökulman. Eli mieti jaksaisitko itse edes järjestää juhlia koko ajan. Tai omata ison kaveripiirin. Sehän tuo enemmän kiirettä, vastuuta, tekemistä, sosiaalisena oloa. Ehket vaan ole luonnostaan samanlainen. Tarkoitan että turhaan kadehdit. Miksi olla väkisin erilainen kuin on.
Juuri näin. Suomalaiset ovat kateellisia suomenruotsalaisille, koska heillä on koko ajan juhlia, purjehdusta, kekkereitä, konsertteja, teatteri-iltoja, kynttiläillallisia muiden svenssonien kanssa. Se on kuulkaa raskasta hommaa. Kivempi katsoa ihan rauhassa sitä vain elämää lasten kanssa ja syödä sipsejä.
Voiko kateus olla valinta? Entäs jos valitsee olla onnellinen oman elämänsä hyvistä asioista.