Kateellinen ystävälleni

Mikset ala työstää omaa elämääsi siihen suuntaan mitä haluat? Toki nuken näköistä tyttöä nyt ei vaan toivomalla saada, mutta melkeen kaikkeen voit itse vaikuttaa. Inspiroidu ystäväsi elämästä ja tee töitä omasi eteen.

Sentään tunnistat tunteesi kateudeksi! Se on jo puoli voittoa. Seuraavaksi rupeat miettimään, mitä muutoksia voisit elämääsi tehdä. Senhän tietysti tiedät, että et saa niitä samoja asioita mitä ystävälläsi on. Sinun pitää pohtia mitä sinä voisit saada, pyrkiä niitä asioita kohti. Mitä enemmän kehität itseäsi, ja opettelet uusia asioita, sitä vähemmän enää haikailet muiden ihmisten elämien perään.

Rupea pitämään listaa asioista joita haluat. Jos ystäväsi teki hyvää kakkua, päätät että sinäkin teet kakun. Haet reseptin, ostat aineet, ja TEET sen kakun. Vaikka et osaisi näperrellä omin pikku kätösin marsipaanista koristeista, se ei haittaa. Tässä ei haeta kondiittorin uraa, kyse on vain kakusta. Älä välitä lopputuloksesta, kakku on aina hyvää.

Jos et tunne oloasi energiseksi, voit tehdä asialle jotain. Tuleeko illalla valvottua koska tulee elokuvia? Voisitko hankkia nauhoittavan laitteen? Kaikkia nauhoitettuja elokuvia ei ole pakko katsoa, jos ei jälkikäteen enää haluakaan. Syötkä kasviksia joka päivä, liikutko? Tästä lähin teet joka päivä 30 etunojapunnerrusta ja 30 jalkakyykkyä. Älä laske kaloreita tai mittaile kiloja ja senttejä, keskity siihen kuinka pian punnerrukset helpottuvat. Kun punnerrukset ja kyykyt alkavat tuntumaan helpoilta, lisäät määrää niin että tulee taas haastetta.

ÄLÄ MILLOINKAAN VERTAA PERHETTÄSI MUIDEN PERHEISIIN!!! Miehesi ja lapsesi eivät voi sille mitään että käyt pääsi sisällä jotain kilpailua jotain tyyppiä vastaan. He eivät tiedä mitkä sinun henkilökohtaiset toiveesi heille ovat, eivätkä voi muuttua sinua miellyttääkseen. Löydä perheestäsi ne teidän hyvät puolet, ja ole niihin tyytyväinen, vaikka tuntuisikin että ne kaverin lapset ovat parempia ja mies kohteliaampi. (Voi katsos hyvinkin olla että kahden kesken kaverin mies on alistava ja inhottava, mutta kun on vieraita paikalla paapotaan ja passataan muijaa, että pysyy se hyvän miehen rooli päällä.)

Vierailija kirjoitti:

Ihan on omasta viitseliäisyydestä kiinni. Itse haluan 2 pitkää viikonloppureissua euroopassa ja yhden pitkän aurinkoloman vuodessa.

Ja tuohon voin vaikuttaa ihan itse.

Ai sinä olet näitä "hyväpalkkaisen työpaikan saa kun vaan viitsii kävellä sisään johonkin firmaan ja sanoo, että tulin nyt töihin".

Miksi aina (tässäkin ketjussa) väitetään, että kaikki tuntisivat kateutta? Eivät tunne.

Se on ihan ok, jos on kateellinen. Eri asia olisi jos toivoisit ystävälle pahoja asioita, että hän menettäisi tuon nykyisen "asemansa". 

Sinulla on kuitenkin valta omassa elämässäsi olla onnellinen ja tehdä vain niitä juttuja mistä sinä pidät. Minulle tuo ystäväsi elämä ei kuulosta kadehdittavalta, koska se kuulostaa todella sosiaaliselta. Olen itse sellainen joka viihtyy yksikseen. Siten olenkin päättänyt jo muutama vuosi sitten tehdä kodistani paikan jossa on kaunista, rentoa, mukavaa ja siistiä. Entisenä sottapyttynä muutos on ollut suuri, mutta nyt tunnen oloni onnelliseksi ja rauhalliseksi kotona. Ennen vain ahdisti kun tiesin että kohta taas joutuu sinne sotkun sekaan. Nyt kestän niitä sosiaalisia tilanteitakin paremmin, kun tiedän että lopuksi pääsen perheen pariin siistiin kotiin.

Mieti mitä haluat elämältäsi ja kirjoita ne tavoitteet ylös. Ala pyrkimään sitten niitä tavotteita kohti. Jos tavoitteesi on juosta maraton, lähde lenkille jne. Jos elämässäsi on asioita joiden vuoksi et ole onnelline, mieti olisitko onnellinen jos leikkaisit ne asiat elämästäsi pois.

Minulla on vähän samantyyppinen tuttu. Hän on kaunis, hoikka, positiivinen, aito, lämmin, urheilullinen, menestyvä, rikas ja supermukava mies, hyvä tyyli, paljon ystäviä, ihanat lapset, mahtava ja läheinen lapsuudenperhe jne. Heillä on kaunis koti meren rannalla, kesämökki Saimaalla ja he matkustavat aina kun pystyvät (ennen lapsia Aasiassa ja Australiassa, aina luksushotelleissa, nyt perheenä Alpeilla, kaupunkilomilla jne.). Ollaan osa samaa ystäväpiiriä, vaikkakaan emme ole ihan niin läheisiä. Ja olemme siis hieman nuorempia kaikki.

Pakkohan tässä oli minulle joku alemmuuskompleksi kehittyä ;) Mutta olen saanut sen taltutettua aika hyvin tarttumalla toimeen. Olen tutkiskellut, mistä tämän tutun tyylissä pidän, ja hankkinut sellaisia vaatteita ja kenkiä itselleni. Ei siis mitään copycat -meininkiä, vaan inspiraatioita. Sama kodin suhteen. Ei ole varmasti mikään sattuma että hänellä on iso ystäväpiiri. Olen ottanut hänestä mallia siten, että olen avoin kaikkia ihmisiä kohtaan, menen aina juhliin ja tapaamisiin, kun kutsutaan, jos mitenkään mahdollista. Pyrin olemaan antelias, kyselen ihmisiltä kuulumisia ja yritän muistaa yksityiskohtia heidän elämästään (ja palaan tähän myöhemmin) ja kutsun tuttuja käymään meillä. Näen vaivaa ja välitän muista. Tämä kaikki on opittu tuolta tuttavalta.

Olen varma, että hänelläkin on omat vaikeutensa eikä hän ole kovin avoin niistä puhumaan. Mutta en siis väkisin ala etsiä hänestä huonoja puolia, vaan pidän "esikuvana" ja inspiraation lähteenä - ja olen oppinut todella paljon!

Mietin vain aloituksessa sitä, että miksi tyttöjä arvostellaan ulkonäön perusteella ja poikia viisauden? Niin stereotypista...

Vierailija kirjoitti:

Hyviä kommentteja. Itse toisin silti myös toisen näkökulman. Eli mieti jaksaisitko itse edes järjestää juhlia koko ajan. Tai omata ison kaveripiirin. Sehän tuo enemmän kiirettä, vastuuta, tekemistä, sosiaalisena oloa. Ehket vaan ole luonnostaan samanlainen.

Tämäkin on erittäin hyvä pointti. Oon itse kokenut joskus olevani kateellinen jostain, mitä ystävilläni on ollut, mutta kun olen pysähtynyt oikeasti miettimään asiaa, olen hoksannut, etten edes haluaisi juuri sitä samaa omaan elämääni - ne eivät olekaan olleet asioita, joista minä nauttisin ja tulisin onnelliseksi. Tuolloin olen tajunnut olleeni kateellinen yleisemmin siitä, että ystäväni ovat onnellisia ja minä en, ja on pitänyt selvittää, mihin oikein olen elämässäni tyytymätön ja mitä juuri minä tarvitsen voidakseni paremmin.

Tää ei varmaan auta mitään, mutta kuulostat että osaat kadehtia "fiksusti", vaikka se tietenkin tuntuu itselle pahalta tunteelta. Kirjoitat tosi kauniisti ystävästäsi ja et lyttää häntä, vaikka haaveilet samoista asioista. Saat ainakin tuosta piirteestä olla ylpeä! <3

Älä turhaan ole kade. Sillä on löysä se.

Mietin joskus, että ovatko ne ihmiset, jotka tuomitsevat muiden kateuden tunteet, epärehellisiä itselleen? Vai eivätkö oikeasti tunnista ja tiedosta omia tunteitaan? Kateus on nimittäin ihan  yleismaailmallinen ja inhimmillinen tunne. Jokainen on joskus kateellinen. Ei sitä tarvite hävetä, eikä edes salata. Päinvastoin, kateus hälvenee, jos sen lausuu ääneen. Eri asia on, jos kateuden vallassa pyrkii vahingoittamaan toista esimerkiksi piruilemalla, vähättelemällä ja ilkeilemällä. Mutta tästähän ei ainkaan ap:n aloituksessa ole kyse. Minusta ap on rohkea, kun uskaltaa kertoa avoimesti kateudestaan. Ystävä kuulostaa ihmiseltä, jota melkein kuka vain  kadehtisi. On mahdollista arvostaa, ihailla ja kadehtia samaan aikaan. Ei kateus tarkoita sitä, että haluaa toiselta hyvän pois, vaan sitä, että haluaa itselleen lisää hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Mietin joskus, että ovatko ne ihmiset, jotka tuomitsevat muiden kateuden tunteet, epärehellisiä itselleen?. 

Onko täällä joku tuominnut kateellisen ihmisen? Ei se, että on eri mieltä asiasta, ole automaattisesti toisen tuomitsemista.

Vierailija kirjoitti:

Mietin joskus, että ovatko ne ihmiset, jotka tuomitsevat muiden kateuden tunteet, epärehellisiä itselleen? Vai eivätkö oikeasti tunnista ja tiedosta omia tunteitaan? Kateus on nimittäin ihan  yleismaailmallinen ja inhimmillinen tunne. Jokainen on joskus kateellinen. Ei sitä tarvite hävetä, eikä edes salata. Päinvastoin, kateus hälvenee, jos sen lausuu ääneen. Eri asia on, jos kateuden vallassa pyrkii vahingoittamaan toista esimerkiksi piruilemalla, vähättelemällä ja ilkeilemällä. Mutta tästähän ei ainkaan ap:n aloituksessa ole kyse. Minusta ap on rohkea, kun uskaltaa kertoa avoimesti kateudestaan. Ystävä kuulostaa ihmiseltä, jota melkein kuka vain  kadehtisi. On mahdollista arvostaa, ihailla ja kadehtia samaan aikaan. Ei kateus tarkoita sitä, että haluaa toiselta hyvän pois, vaan sitä, että haluaa itselleen lisää hyvää. 

Mä luulen, että "tuomitsevuus" (en itse käyttäisi tuota sanaa) johtuu vain siitä, että hyvin harva kateellinen alkaa koskaan tehdä yhtään mitään saadakseen itse edes vähän samaa siitä, mitä kateuden kohteella on. Sen vuoksi sanotaan, että kadehtiminen on turhaa. Jotkut ihmiset osaavat kuitenkin kääntää kateuden voimavarakseen ja ajattelevat, että ei hitsi, tuollakin on tuollainen, minäpä alan tavoittelemaan samaa. 

Samaa mieltä monen kanssa, kateutta ei pidä ajatella ainoastaan negatiivisena asiana ja tunteena. Jos sen valjastaa oikein saa motivaatiota pyrkiä itse kohti muutosta. esim. wau, minäkin haluan laihtua -> muutos ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin -> saa paljon muutakin iloa elämäänsä.

Tai ehkä lähtee tavoittelemaan jotain muuta esim. iso kaveripiiri ja paljon tapahtumia, ja huomaa, että se onkin kuormittavaa ja sitä viihtyykin paremmin pienessä piirissä omien juttujensa parissa.

Niin tai näin, pienten muutosten kautta oma elämä muuttuu paremmaksi ja huomaa, ettei kadehdikaan enää toista kun itselläkin menee kivasti ja on onnellinen. 

Luin kaikkien kommentit läpi ja siellä oli erittäin hyviä pointteja. Ehkä eniten ajatuksia herätti viesti numero 38. Aloin ihan oikeasti pohtimaan, että enhän minä olekaan luonteeltani yhtään samanlainen kuin ystäväni. Hän on ihan meidän nuoruudesta saakka ollut niin äidillinen ja tykännyt suunnitella, toteuttaa ja viihdyttää ihmisiä nimenomaan erilaisilla illanistujaisilla jne. Hän on myös se, joka on järjestänyt yläasteemme luokkakokouksen kaksi kertaa. Minäkin sen voisin tehdä, mutta meillä on tässä suuri ero: minä en NAUTTISI järjestämisestä, kun taas tiedän että ystävälleni se ei ole mikään velvollisuus vaan hänelle se olisi kivaa ajanvietettä.

Joku ehdotti, että alkaisin itsekin olemaan lapsieni kanssa enemmän tekemisissä. Se ei ole niin helppoa enää nyt, kun lapset ovat päälle parikymppisiä eikä meidän perhe koskaan ole ollut niin tiivis kuin tämä ystäväni perhe. Toki olen monesti yrittänyt esimerkiksi soitella useammin lapsilleni, mutta välillä tuntuu että häiritsen heitä ja he ärsyyntyvät soittelusta.

Niin ja sitten piti vielä kommentoida sitä kun joku sanoi niistä Facebook-tykkäyksistä että kuinkahan moni on oikeasti ystäväni tuttu. Voin sanoa, että kaikki ne päälle parisataa tykkääjää on tavalla tai toisella ystäväni kanssa tekemisissä. Hänellä on työn puolesta todella laaja tuttavapiiri ympäri Suomen. Mitä sitten jos he eivät olisi hyviä ystävyksiä? Kateutta ja ihailua herättää enemmän se että joku voi olla niin miellyttävä ihminen, että pystyy tutustumaan niin moniin ihmisiin ja vielä ylläpitämään niitä ihmissuhteita tavalla tai toisella.

Ehkä pitäisi vain kääntää tämä asia omaksi voimavaraksi: miten onnekas olenkaan siitä että on kaikin tavoin niin ihana ystävä itselläni. Vaikka olenkin kateellinen niin silti suon hänelle pelkkää hyvää.

Ap

Ja haluan vielä lisätä, että usein kun täällä kadehditaan materiaalia niin kuten itsekin sanoin, niin minä en ole kateellinen autosta tai talosta. Lähinnä kaikesta mitä ystäväni on oman persoonansa ja luonteensa vuoksi saanut aikaan.

Hän ei esimerkiksi IKINÄ puhu raha-asioistaan tai kehuskele uusilla ostoksillaan. Hän on erittäin hyvin toimeentuleva, mutta ei rahanahne. Esimerkiksi vaihtoi työpaikkaa, vaikka palkka putosi 700e/kk ihan vain sen takia, että halusi olla enemmän perheensä kanssa. Ihailen juuri sitä että miten ihanasti joku aidosti laittaa perheensä kaiken edelle.

Ap

Mistä voit tietää onko kaikki hänen mielestään niin ihanaa kuin miltä se sinun silmiisi näyttää? Ja tietysti on helppoa ajatella miten hän on saanut kaiken kuin itsestään, mutta tiedätkö minkä hinnan hän on siitä menneisyydessään maksanut, että tällä hetkellä hän on ihmisenä ja elämässään siinä pisteessä missä nyt on? Hänkään ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tule, koska kaikissa ihmisissä on epätäydellisyyttä. Ihan yhtälailla hänenkin elämässään on niitä huonoja päiviä ja murheita, joita hän ei ehkä kaikille jaa ja pinnalla näkyy vain ne positiiviset asiat.

On ymmärrettävää kadehtia jotain sellaista mitä itse haluaisi olla muttet ole sitä nyt, vielä. Voit muuttua ihmisenä haluamaasi suuntaan, jos tahdot muuttua. Se vie aikaa riippuen siitä missä kohti olet itse itseäsi.

Voisit kysyä tältä naiselta millaisena hän näkee oman elämänsä ja sinun elämäsi ja kertoa myös oman näkemyksesi miten sinä näet hänen elämän ja omasi.

Jotenkin kirjoituksestasi huokuu se ettet ole itse päässyt omiin tavoitteisiisi elämässä? Ehkä ajattelet itsestäsi ja elämästäsi kielteisesti? Ja tuo, että "haluaisit hänen elämänsä" miksi?

Sinun pitää haluta itse oma elämäsi ja tehdä siitä sellainen kuin haluat sen olevan. Olemalla hän et ole itsesi. Elämällä hänen elämäänsä et elä omaasi.

Poistu FB:stä. FB ruokkii kateutta.

Miks mua säälittää tuon naisen elämä :D no meitä on moneen majaan, kateellisuus on suomalaisten yleisin kansantauti.

Itse olen ollut lapsesta saakka kiusattu ja erilainen kuin muut. Niinpä usein tulen miettineeksi osaavatko ihmiset arvostaa "tavallista" elämäänsä. Minulla ei ole kavereita, ei rakkaita ihmisiä ympärillä, ei itsetuntoa eikä rohkeutta olla sellainen kuin haluaisin. Monesti mietin, että olisin jo onnellinen jos minulla olisi ne pari rakasta ihmistä ympärillä, jotka oikeasti välittäisivät. Viime aikoina tuttujen elämää seuratessa tulee aina välillä ajatus, että antaisin mitä vaan jos saisin sinun elämäsi. Eräskin kaveri, jota en ole pitkään aikaan nähnyt on nyt viimein saanut elämänsä kuntoon ja päässyt kivaan opiskelupaikkaan ja löytänyt omanlaistaan seuraa. Ei hän enää muistakaan sitä, kun oli samassa tilanteessa kuin minä. Sellaisen muutoksen minäkin haluaisin.