Lue keskustelun säännöt.
Kateellinen ystävälleni
07.09.2017 |
Ihan oikeasti on ollut rankkaa myöntää edes itselleni, miten kateellinen olen ystävälleni. Hän erosi reippaat 10 vuotta sitten miehestään, mutta on sen jälkeen onnistunut rakentamaan itsellensä minun silmiini täydellisen elämän.
Ensinäkin hän on mielettömän hyvässä työssä. Hänellä on kaksi jo omillaan asuvaa lasta. Tyttö on ulkonäöltään kuin nukke ja poika on oikeasti viisaimpia ihmisiä joita tunnen. Molemmat lapset menestyneitä ikäisekseen ja viettävät äitinsä kanssa PALJON aikaa. Omat lapset hädin tuskin kerran viikossa soittelee minulle. Tämä ystäväni jaksaa pitkien työpäivien jälkeen järjestää perheelleen kaikkia illanistujaisia ja juhla-aterioita.
Lisäksi tällä ystävälläni on ollut viitisen vuotta uusi mies. On ottanut tuon miehen lapsetkin ikään kuin omikseen ja on paras äitipuoli mitä toivoa saattaa. Miehensä kanssa reissaavat ulkomailla ja Suomessakin ja viettävät paljon aikaa kaksin. Usein myös lapset reissuissa mukana. Talo on hieno ja auto on hieno. Tätä materiaa en kuitenkaan kadehdi niin paljon kuin kaikkea muuta ystäväni elämässä.
Kadehdin sitä, miten ihana mies ystävälläni on. Tuo mies on paljon mukana ystäväni omillaan asuvien lasten elämässä, ja muutenkin koko suku tykkää hänestä. Illanistujaisissa huomioi vaimoansa koko ajan tavalla mistä me muiden miesten vaimot saadaan vain haaveilla.
Mitä pitää ihmisen tehdä että kaikki asiat elämässä menee noin oikein? Taas iski kamala kateus kun ystäväni Face-päivitykseen tullut 200 tykkäystä parissa tunnissa. Hänellä siis myös erittäin laaja tuttavapiiri ja ihmiset pitävät hänestä. Minäkin pidän hänestä. Hän on yksi parhaimpia ystäviäni ja lapseni kummi. En voi sille mitään, että haluaisin hänen elämänsä.
Kommentit (75)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi luoja.
Noista FB tykkäyksistä. Pitää olla järjetön määrä "kavereita", että sieltä edes löytyy tota määrää "tykkääjiä". Mikä on noiden tykkääjien motiivi?
Onko ne yhtä hyviä kavereita kuin sinä?
Oletko sinä hänelle hyvä kaveri, vai onko se vain yksipuolista?
Ja vaikka kulissit on kunnossa, niin kenenkään elämä ei ole täydellistä, vaikka siltä vaikuttaa.
Mulla on kaveripiirissä ihan yhtä kadehdittava tapaus. Ja kun tiedän sen todellisuuden niin onneks en ole niissä kulisseissa.
Siellä jäädään kiinni pettämisestä. Toinen muksuista käyttää huumeita ja asia hyssytellään mattojen alle, jne.jne.jne....
Mä pidän omasta elämästä kyllä enemmän ja jokainen voi vaikuttaa ihan itse omaan elämäänsä.
Mieti nyt mistä olet oikeasti kateellinen ja ryhdistäydy.
Jos haluat matkustella, niin matkustele.
Ihan on omasta viitseliäisyydestä kiinni. Itse haluan 2 pitkää viikonloppureissua euroopassa ja yhden pitkän aurinkoloman vuodessa.
Ja tuohon voin vaikuttaa ihan itse.
Mun neuvo on, että nyt lopetat tuon kadehtimisen ja teet omalle elämällesi oikeasti jotain!
Voi ei, harmittaa ystäväsi puolesta että olet noin pienisieluinen ihminen. Ei hänen onnensa ole sinulta pois, etkä välttämättä olisi hänen elämässään niinkään onnellinen kuin nyt olet. Tämänhän tiedät varmaan itsekin, mutta siltikin (typerästi) kadehdit.
Ystäväsi vaikuttaa niin mukavan luonteiselta, että hänen seurassaan viihtyy kuka vaan. Siksi kaikki tämä: ihana mies, äidin seurassa viihtyvät lapset, paljon ystäviä. Luonnettaanhan kuka vain voi kehittää, sinäkin. Kadehtimisen sijaan mieti, mitkä asiat juuri sinut tekisivät onnelliseksi ja tavoittele niitä.
En ymmärrä ihmisiä jotka kadehtii YSTÄVIÄÄN. Kateus on varma myrkky ystävyyden pilaamiseksi koska sitä on vaikea salata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha tuhlata elämäänsä kadehtimiseen. On jo etuoikeus olla esimerkiksi terve.
Haluaisin tähän sanoa neuvon, jonka olen itse joskus jostain lehdestä lukenut. Ei kannata kadehtia toista, kun ei tiedä tämän salaista surua. Joo, saattaa kuulostaa nössöltä ja kliseeltä, mutta olen itse saanut todeta, että tuo on ihan totta, vaikka en siihen aluksi uskonutkaan. Mä kadehdin ennen erästä ihmistä aivan valtavasti. Halusin hänen elämän, en omaa paskaa kärsimystä.
Kyseisen ihmisen elämä vaikutti täydellisestä ja oli ollut sitä mielestäni jo lapsuudesta saakka. Hänellä oli upea ulkonäkö, ihana luonne ja paljon ystäviä. Työpaikka, mies, lapsia ja ihana asunto meren rannalta. Tämä asunto oli hänen vanhempiensa, ja asui siinä käytännössä ilmaiseksi, kun tarvi vaan pientä vuokraa maksaa. Olin hänen kanssaan kyllä hyvissä väleissä, vaikka kateus oli ihan valtavaa.
Yks kerta tuo henkilö sitten kertoi sairastuneensa ja pian kuolikin pois. Yhtäkkiä tuo mun mielestä maailman onnekkain ihminen oli poissa. Yhtäkkiä minä, totaali luuseri, olinkin se onnekas. Mä olin elossa. Pointti on se, että ei kenenkään elämä ole täydellistä. Et sä voi kenestäkään tietää, mitä se henkilö siellä ulkokuoren takana käy läpi. Ei kannata antaa kateudelle liikaa valtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä jos on tyytyväinen omaan elämäänsä ja mieli on hyvä, niin ei sitä silloin kadehdi muita. Sinulla on omassa elämässäsi jotain jonka haluaisit muuttuvan. Alat lapioimaan sieltä päästä, niin se auttaa siihen kateuteenkin. Tuollainen kadehtiminen myrkyttää oman mielesi ja sen ystävyyden joka teillä on, eikä muuta sinun tilannettasi mitenkään paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihmisiä jotka kadehtii YSTÄVIÄÄN. Kateus on varma myrkky ystävyyden pilaamiseksi koska sitä on vaikea salata.
Ei kai kukaan halua tuntea kateutta. Se on tunne siinä missä muutkin tunteet. Se vain tulee. Usein esimerkiksi masennuksen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateelliset ihmiset ovat raskaita. Olet itse ollut onnesi tiellä, jos et ole tehnyt järkeviä valintoja.
Kuulostaa kuplalta, joka on puhkeamassa. Yritä nyt etsimällä etsiä jotain säröä, että voisit tuntea itsesi vähemmän kateelliseksi...
Ihana-adjektiivi kuulostaa aina epäilyttävältä ihmisiä kuvaillessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet siis tyytymätön omaan mieheesi? Oliko miehesi suhteenne alussa erilainen? Osaatko sanoa, missä vaiheessa hän muuttui eli mitä tapahtui? Voisitko jollain tavalla parantaa parisuhdettanne?
Illanistujaisia ja päivällisiä voi järjestää viikonloppuisinkin, ei tarvitse järjestää arkisin työpäivän jälkeen. Voisit aloittaa vaikka kutsumalla tämän ystäväsi miehensä kanssa teille. Ja sitten joku toinen kerta omia lapsiasi. Materiasta et ollut ystävällesi kateellinen, joten sen osalta ei ole ongelmaa. Lasten menestyksestä ei kannata olla kateellinen, jokainen elää omaa elämäänsä. Sinun lapsesi voivat olla aivan yhtä onnellisia omassa elämässään kuin ystävänsä lapsetkin. Eihän kaikki nuoret edes halua mitään hienoa uraa vaan mieluummin työn, josta oikeasti pitävät. Älä koskaan vertaa omia lapsiasi muiden lapsiin, koska he ovat upeita ja ihania juuri sellaisina kuin he ovat: omina itsenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kans oon valtavan kateellinen melkeempä kaikille. Oma elämä vaan niin paskaa. Mitenköhän tosta kateudesta vois päästä eroon? Tuntuu, että se jotenki syö sisältäpäin ja varmaan tekee musta ikävän ihmisenkin. :(
Miksi sinäkin, naisihminen, kehut lapsia näin perhanan sovinistisesti: ystävän tyttö on kaunis, poika taas älykäs. Ai että kolahti korvaan.
Jo se että myöntää kateuden, on valtavan iso asia.
Ehkä ystäväsi elämä sujuu, koska HÄN ei kadehdi mitään. Vika ei ole kateuden kohteessa vaan siinä joka kadehtii.
Käännä oma energia itseesi. Kohtele itseäsi paremmin.
Tunsin piston sydämessäni siitä, että kerta viikkoon vanhemmille soittelu olisi vähän. En soita vanhemmilleni juuri koskaan ja hekin soittavat todella harvoin minulle, muutamien kuukausien välein - jos silloinkaan. En ole ajatellut, että he kaipaisivat soittelua. Täytynee jatkossa soittaa hieman useammin, jos he ajattelevat vaikka samoin.
N25
Kateus on tunne. Evoluution näkökulmasta kaikilla tunteilla on funktio. Yleensä kadehdin muilta sitä, mihin en ole tyytyväinen omassa elämässäni. Kateuden tunteella ei ole mitään tekemistä kateuden kohteen kanssa, vaan sen tehtävä on sysätä minua kohti muutosta. Tunteet eivät ole pohjimmiltaan hyviä tai pahoja, ne vain ovat. Tunteita ei myöskään voi pakottaa, ne tulevat ja menevät mielensä mukaan. Tunteitaan kannattaa kuitenkin kuunnella.
Pakko kommentoida tähän että ehkä jotkut vanhempieni ystävistä ja naapureista kadehtivat sitä että heillä on läheiset välit lapseensa ja vietän heidän kanssaan paljon aikaa. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli, joka ei perheen ulkopuolelle näy: kyse on ehkä pienestä läheisriippuvaisuudesta, johon on totuttu ja josta on kasvanut velvollisuus. Haluaisin lisää tilaa ja enemmän omaa elämää, mutta nyt on enää vaikea ottaa etäisyyttä. Älä siis kadehdi turhaan, kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Tulin kateelliseksi jo pelkästä lukemisesta :(