Lue keskustelun säännöt.
Paras ystävä muuttunut :(
Tiin4
06.09.2017 |
Mitä minun kannattaisi tehdä? Ollaan oltu parhaita ystäviä jo 24 vuotta mutta ystäväni on muuttunut kesän aikana todella paljon. Ennen puhuimme kaikesta mahdollisesta - jopa tärkeistäkin asioista, mutta nykyään ystävälläni on mielessä vaan miehet, seuranhakusivustot ja päihteet. Ennen ystäväni osasi ottaa nätisti eikä pahemmin piitannut alkoholista, yhteen väliin hän oli jopa tiukka asian suhteen, mutta nyt hän juo todella paljon ja usein. Lisäksi hän tuntuu kapinoivan kaikkea vastaan ja on muutenkin muuttunut "räväkäksi" persoonaksi. Ystäväni viettää suurimman osan päivästä seuranhakusivustoilla. En tunnista parasta ystävääni enää enkä tunne että meillä olisi enää mitään yhteistä mutta harmittaisi heittää 24 vuoden ystävyys hukkaan. Mitä minun kannattaisi tehdä? :/ Ajattelin auttaakohan jos ottaisin etäisyyttä tähän ystävääni? Olen sanonut hänelle monesti että hän on kuin eri ihminen nykyään ja hän on itsekin samaa mieltä asiasta.
Kommentit (16)
Kannattaa opetella hyväksymään muutokset ja erilaisuus. Sillä pääsee elämässä pitkälle.
Ei sen erilaiseksi muuttuneen ystävän kanssa ole mikään pakko hengailla enempää kuin huvittaa, mutta tökeröä ja lyhytnäköistä olisi antaa joku ystävyydenlopetusilmoitus tyyliin "ei kiinnosta sun jutut enää".
Voi nimittäin olla että sinäkin vielä muutut, tai ystäväsi, tai elämäntilanteenne. Ette välttämättä ole loppuikäänne kuin paita ja peppu, mutta on ihan hyvä juttu pitää yhteyksiä yllä eri ilävaiheissa löytyneisiin ystäviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota kutsutaan elämäksi. Teidän ystävyys on syntynyt tiettyyn elämänvaiheeseen ja tilanteeseen. Ystävyydenkään motiviit ei auttamatta päde hautaan asti. Mitä, jos se oletkin sinä joka olet muuttunut enemmän?
Kaverillas on joku nolo ikäkriisi. Anna vaan olla ja keskity muihin ystäviin tai etsi uusia.
Minkä ikäinen hän/sinä olette? Mistä tuo hänen mielestään johtuu? Voiko taustalla olla vaikkapa kovaa yksinäisyyttä ja masennusta, jota yrittää hoitaa dokaamalla ja hankkimalla miesseuraa keinolla millä hyvänsä?
Olen samaa mieltä kakkosen kanssa siinä, että elämä ja vastoinkäymiset voivat muuttaa ihmistä. Sinuakin. Jos et enää jaksa kaveriasi, niin vähennä kontakteja. Nalkutus tuskin auttaa asiaan, eikä ole oikeastaan sinun asiasi edes sitä yrittääkään. Jos joku on alkoholin suurkuluttaja ja miessuhteissaan holtiton, muutoksen on lähdettävä hänestä itsestään.
En ajatellut siis että ilmoittaisin "nyt tämä ystävyys loppuu" vaan lähinnä en ehdottaisi enää tapaamisia ja pikkuhiljaa vähentäisin yhteydenpitoa muutenkin. Ja en koe muuttuneeni ihmisenä ainakaan tapojeni tai arvojeni suhteen, meillä on vaan erinlaiset mielenkiinnonkohteet ystävämme kanssa nykyään. Ennen meillä oli varsin samanlaiset.
Mutta hyviä pointteja. Voisin yrittää opetella ymmärtämään ystävääni paremmin, se kuulosti hyvälle vaihtoehdolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen hän/sinä olette? Mistä tuo hänen mielestään johtuu? Voiko taustalla olla vaikkapa kovaa yksinäisyyttä ja masennusta, jota yrittää hoitaa dokaamalla ja hankkimalla miesseuraa keinolla millä hyvänsä?
Olen samaa mieltä kakkosen kanssa siinä, että elämä ja vastoinkäymiset voivat muuttaa ihmistä. Sinuakin. Jos et enää jaksa kaveriasi, niin vähennä kontakteja. Nalkutus tuskin auttaa asiaan, eikä ole oikeastaan sinun asiasi edes sitä yrittääkään. Jos joku on alkoholin suurkuluttaja ja miessuhteissaan holtiton, muutoksen on lähdettävä hänestä itsestään.
Olemme päälle 30-vuotiaita. Ja hän kokee sen johtuvan uusista ystävistään joihin tutustui kesällä ja siitä että haluaa nyt kokea kaikenlaista eli saattaa olla ohimenevääkin, siksi olisikin todella sääli heittää ystävyys hukkaan jos vaikka henkinen yhteys löytyisikin uudestaan myöhemmin. Ystäväni on kertonut minulle olevansa tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan ja olen todella onnellinen hänen puolestaan, silti tunnen etten saa häneen enään samanlaista kontaktia kuin ennen. Ja hyviä pointteja!
Ap, aivan totaalisen sama ongelma täälläkin, tosin sillä erotuksella, että kaverin tempaukset poikkeuksetta kostautuvat hänelle jollain tavalla :/ monta kertaa ollut oikeasti vaarassa tai hädässä, eikä hän siltikään ota opikseen. Napsii vaan rauhottavia, "ku ahistaa et se viimeviikonloppunen kirvesäijä tulee vastaa siellä ja siellä baarisssa"... Lisäksi hänessä on alkanut esiintyä todella aggressiivisia piirteitä, eli saattaa kännissä alkaa uhittelemaan jostain pikkuasiasta yms.
En sitten tiedä mihin saakka sitä erilaisuutta pitää hyväksyä tai onko tämän nyt sitä että hän kasvoi aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietää tulevansa vanhaksi ja paniikki iskee. Moni sotkee elämänsä tuossa paniikissa.
Mulla oli hyvä ystävä.
Tutustuttiin, opiskeltiin ja oli jopa kaasona.
Häiden jälkeen tulin raskaaksi, olin kotona, menin töihin. Tein töitä, ostin miehen kanssa asunnon, hoidin lapsen, sain toisen lapsen, sain vakityöpaikan, remontoin, aloitin arjen kahden lapsen ja vuorotöissä olevan miehen kanssa lapsiperheen oravanpyörää pyöritellen. Viimeiset kolme vuotta on sumplittu kumpi töissä milloinkin, kumpi hakee ja vie lapset, miten harrastukset ja muut menot.
Ystävä ei opiskelujen jälkeen päässyt työelämään kiinni, teki yhden lapsen jonka hoidatti pitkälti omalla äidillään, meni naimisiin ja erosi alkoholistimiehen kanssa joka oli jo teini-ajoilta tuttu. Ystävälle tuli syvä masennus ja muutti äitinsä luo lapsineen. Äitinsä hoitaa kaiken. Ei tarvitse kaverin tehdä mitään; on kuin teini kotonaan. Työkyvytön.
Elämäntilanteemme on kuin eri planeetoilta; en olisi kymmenen vuotta sitten uskonut.
Entinen ystäväni velloo masennuksessaan ja on jopa käynyt aivojen sähköhoidoissa. Aivan töttöröö. Kokee oman elämänsä niiiiiiiiiin raskaaksi ja haastavaksi. Eläkkeelle jäi kun oli 32v.
Hänellä siis se yksi lapsi, josta ei ole itse edes vastuussa. Ei ole koskaan joutunut miettimään oman asunnon maksamista, ylläpitoa, siivousta, lasten hoito- tai harrastuskuvioita tai muutakaan. En koe, että minulla on hänen kanssaan enää mitään yhteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10, olen kaltaisesi töissä käyvä kahden lapsen äiti. Silti pakko sanoa, että sinä kuulostat kammottavalta, empatiakyvyttömältä ihmiseltä.
Masennus on kuules sairaus, joka ei kysy ihmisen objektiivisia työmääriä, se juuri aihettaa väsymystä ja voimattomuutta. Sinä siinä esiinnyt työnsankarina ja kiillottelet omaa sädekehääsi, ja kuvittelet, että kaverisi pääsee helpolla, kun "hoidattaa lapsensa äidillään". Ihan samaa kuin jos narisisit syöpäsairaalle, että mitä sä valitat väsymystä ja voimattomuutta, eihän sua voi väsyttää, koska et tee mitään!
Ystäväsi on kasvanut sinusta erilleen. Hänellä on uusi suunta. On syytä ottaa etäisyyttä ja kunnioittaa toistenne elämää (mihin se sitten johtaakin). Elämä on aaltoliikettä, joskus se voi heittää vanhat ystävykset takaisin yhteen. Sitä odotellessa ....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus numerolle 11, joka minua kuvasi kammottavalta kuulostavaksi ja empatiakyvyttömäksi.
Tilanne on se, että aikani koitin olla tukena ja tarkoitus ei ollut kiillotella omaa sädekehää; on minullakin kuules ollut vastoinkäymisiä ja jos en muuta ole oppinut elämässä niin ainakin se, että kuluttaviin ihmissuhteisiin ei kannata jäädä.
Entinen ystäväni ongelmien laatua en ala sen kummemmin analysoimaan, mutta viimeinen pisara alkoi olla, kun hän tuli kylään ollessani viimeisillään toista lasta odottaessa. Mieheni oli tehnyt tuplavuoroja ja oli töissä taas, esikoinen oli ollut sairaana ja valvottanut yöt, joka ei ison mahan lisäksi auttanut. Siinä missä hän on hoidattanut lapsensa jo ennen masennusta äidillään aina, meillä ei miehen kanssa ole tukiverkkoja juurikaan ja kahdestaan on pärjätty hyvin. No tämä ystävä kysyi saako lainata tietokonetta. Sanoin, että sen kun lainaa, kone on alakerran makkarissa. Huone on olohuoneen vieressä. No siihen tämä ystävä alkoi, että ei hän kykene olemaan tietokoneella eri huoneessa kun minä tämän masennuksen takia ja että minun pitäisi soittaa minun miehelleni töihin (jolla tosiaan muutakin tekemistä kun puheluihini vastata) että tämä kertoisi meidän langattoman verkkomme salasanan ja että tietokone pitäisi tuoda olohuoneeseen jne. Ihan vaan kun hän ei kykene sillä viereisessä huoneessa käymään. Silloin riitti.
Alkoi sadella vaatimuksia toimia hänen masennuksensa mukaan; mitään ei voinut sopia, kun oli tämä masennus ja sitten taas kun hänellä olisi haluttanut jotain tehdä niin ei tajunnut, että minä vasta vauvan saaneena en ko. juttuihin noin vain kyennyt mukaan lähtemään. Irrottauduin täysin; muuten olisi loppunut ne omatkin voimat. Oman perheen hyvinvointi tuli ennen tätä kuluttavaksi muuttunutta masentelijaa. Onko kaduttanut? Ei.
Jos tämä entinen ystäväni olisi ajoissa tajunnut toimia samoin ja leikata elämästään säälittä pois kuluttavat ihmiset (sen juopon äijän ja alituisen toisten miellyttämisen 24/7) niin veikkaan, että olisi vielä mielenterveys ihan kunnossa.
Minulle kävi vähän samalla tavalla. Minut on kasvatettu olemaan hillitty, hallittu, sovinnainen, tavallinen. Ei saa käyttää räikeitä värejä, ei saa meikata, tukan pitää olla tasalatvainen polkka, ei liian lyhyt eikä liian pitkä, tukan saa värjätä vain "luonnolliseksi", ei mitään kirkkaanpunaista. Harrastusten pitää olla "normaaleja", ei mitään liian erikoista. Koska kukaan ei voi pitää jostain liian erikoisesta tyypistä.
Näinpä minä sitten elin kulissielämää kilttinä tyttönä. Ja kun erosin kulissisuhteestani ja aloin elää oman näköistä elämää, olihan se iso järkytys muille. Miksi värjäsit tukkasi tuon väriseksi, miksei sillä iänikuisella ruskealla, kun se "sopisi" paremmin? Miksi käytät pinkkiä tyllimekkoa, eikö pikkumusta (ei avokaulainen! ei liian tiukka!) olisi kivempi? Miksi lähdet reppureissulle aasiaan, eikö päivä Tukholmassa olisi tavallisempi vaihtoehto? No EI, EI ja EI!
Anna ystävällesi tilaa. Anna hänen kokeilla uusia asioita, vaikka ne ovatkin sellaisia mitä et itse halua tehdä. Kysele häneltä hänen asioistaan, jos ja kun näette, äläkä tuo esille että ITSE et ainakaan tekisi sitä sun tätä. Kehu myös ystäväsi muuttunutta olemusta, sano että hän näyttää hyvältä, sano että hän näyttää onnelliselta. Vaikka ajattelisitkin että kamalaa, tuon näköinen, minua hävettää, kaikki katsovat... Kehu silti. (Niinhän me muutkin kehutaan sinua, vaikka ajatellaan ettei sovi sulle yhtään tuo sinun tyyli ;) Nää kun on niitä makujuttuja.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kesän aikana tapahtui paljon asioita. Ystäväsi ei ehkä oikeasti ole se keneksi häntä luulet.
Ehkä loppujen lopuksi muutos ei johtunut enää hänestä itsestään?