Eronneet! Mikä sai teidät lähtemään?

Up

Rakkaus loppui. Miehen käytös oli välinpitämätöntä pari vuotta. Ei halunnut yhteistä tekemistä, ei halunnut nukkua yhdessä, ei seksiä ei mitään. Sitten ihastuin toiseen. Tajusin ettei ole syytä avioliitossa olla. Hain eroa heti, kun tajusin ikävöiväni ihastustani jatkuvasti.

Mies ei luopunut rakastetustaan. Odotin 6 viikkoa.

En halunnut erota. Mies lähti sanomatta sanaakaan 25 vuoden jälkeen. En nähnyt häntä enää koskaan, eivätkä lapsetkaan.

Pikkuhiljaa vuosien saatossa huomasin, että minä tein kotona kaikki työt, sekä sisällä että ulkona. Mies jaksoi vaan valittaa, kun "hänen" on kaikki tehtävä.  Hän huijasi minua ja teki ilkeitä temppuja. Kohteli todella huonosti, kunnioituksesta ei tietoakaan. Hänen kanssaan ei voinut keskustella, kun se meni aina syyttelyksi ja huudoksi hänen puolelta. Hän halusi, että asiat tehdään aina kuten hän sanoo. Välillä kaikki oli niin sekavaa, ettei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, mutta syyllinen olin aina minä. Yritin saada miestäni pariterapiaan, mutta ei halunnut. Sitten mulle tuli ihan fyysisiä oireita ja masennus ja ilmoitin lopuksi että haluan erota.

Muutamassa kuukaudessa tulin siihen päätökseen, että ero on ainut vaihtoehto. Kaksi vuotta ennen eroa olivat sellaista aikaa, että en jaksnut välittää enää mistään mitään, mitä mieheni sanoi tai teki. Meillä oli pitkä suhde, 22 vuotta.

Seksi loppui,kun kumppanin halut katosivat. Hänelle olisi sopinut, ettei seksiä olisi ollut enää ollenkaan. Koska suhde oli pitkä, yritin kolme kuukautta puhua järkeä, mutta tällaisia ongelmia ei voi yksin ratkaista. Todella surullista oli erota, mutta en halua seksitöntä suhdetta.

Epärehellisyys raha-asioissa. Tahallista toisten rahojen suoranaista huijaamista (yrittäjä, tai no "yrittäjä).

Häpesin hänen tekojaan niin paljon ja tuomitsin ne täysin, en voinut kuvitellakaan eläväni hänen kanssaan.

Miehestä tuli hiljalleen selkäni takana lääkkeiden väärinkäyttäjä. Samalla myös käytös muita ihmisiä kohtaan alkoi muuttua ja lopulta aloin epäillä omaa mielenterveyttäni. 2 vuotta tähän meni, annoin kohdella itseäni todella huonosti. Nyt omassa kodissa 3kk, tuntuu kuin joku olisi ottanut pussin päästäni

Kuningas alkoholi

Mustasukkaisuus ja kontrollointi

Holtiton tuhlaaminen

Samassa paketissa, yhh...no, nykyään tiedän paremmin

Mies alkoholisoitui pikkuhiljaa. Päivittäin tissutteluvaiheessa ei enää tehnyt mitään kotitöitä tai muutakaan ansiotyön ja kaljoittelun lisäksi. Ei osannut enää edes omia roskiaan laittaa roskikseen. Lupaili läpiä päähänsä ja sössi raha-asiansakin pahasti. Melkein kaksi vuotta yritin vielä siinä päivittäin kaljoitteluvaiheessakin uskoa tyhjiin lupauksiin, kunnes kyllästyin ja lähdin. Elämäni paras päätös ja suurin virhe minun puoleltani oli ehdottomasti se, etten lähtenyt jo paljon aiemmin.

Harkitsen eroa. Mies juo joka viikonloppu kaksi päivää. Sentään myöntää tekevänsä väärin ja myöntää myös ongelman. Jotenkin pitäisi vain pystyä laittaa stoppi tuolle, en tiedä mitä tästä tulee.. 

Juo siis rahansa, sitten minun pitäisi maksella bensaa autoon, osa hänen laskuistaan jne.. Vituttaa oma "kiltteys" tässä asiassa. Miksi helvetissä katson tätä. 

Mistä saisi sen voiman lähteä huonosta suhteesta?

Mies ei täyttänyt tiskikonetta, niinkuin halusin, joten jätin sen sian!

Meillä on yhteiset lapset ja asuntolainakin. Olen sanonut, että en ole onnellinen, että haluan erota, mutta mies ei halua joten koen olevani umpikujassa.

12

Miehen alkoholin käyttö. Alkoi pikkuhiljaa niin että piti ottaa työstressiin / juhlistamaan tärkeitä saavutuksia työssä ym. Juominen lisääntyi niin että alkoi haitata työssäkäymistä ja kaikkea tavallista elämää. Lapset ja koti jäivät minun harteilleni. Mies ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään vikaa eikä näin ollen halunnut myöskään hoitoon.

Kaksi vuotta odotin että tilanne korjaantuisi ja että mies ymmärtäisi mitä tekee perheelleen, sitten alkoivat omat voimavarat olla niin loppu että ero oli ainoa mahdollisuus. Jälkiviisaana voin ihmetellä miksi odotin niin kauan mutta toisaalta tuli katsottua se asia loppuun saakka, ei jäänyt mitään mietityttämään eikä minkäänlaista "jos se kuitenkin raitistuu"-ajatusta.

Vierailija kirjoitti:

Mistä saisi sen voiman lähteä huonosta suhteesta?

Tee päätös, lähde, äläkä haikaile takaisin. Jos parisuhde on todella niin huonossa jamassa, että tarvitaan voimia lähtemiseen, elämä kirkastuu nopeasti eron jälkeen.

- onnellinen jätetty, takana 20 vuotta parisuhdetta jatkossa lasta -

Vierailija kirjoitti:

Miehen alkoholin käyttö. Alkoi pikkuhiljaa niin että piti ottaa työstressiin / juhlistamaan tärkeitä saavutuksia työssä ym. Juominen lisääntyi niin että alkoi haitata työssäkäymistä ja kaikkea tavallista elämää. Lapset ja koti jäivät minun harteilleni. Mies ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään vikaa eikä näin ollen halunnut myöskään hoitoon.

Kaksi vuotta odotin että tilanne korjaantuisi ja että mies ymmärtäisi mitä tekee perheelleen, sitten alkoivat omat voimavarat olla niin loppu että ero oli ainoa mahdollisuus. Jälkiviisaana voin ihmetellä miksi odotin niin kauan mutta toisaalta tuli katsottua se asia loppuun saakka, ei jäänyt mitään mietityttämään eikä minkäänlaista "jos se kuitenkin raitistuu"-ajatusta.

Juoko hän edelleen? 

Ei ollut enää mitään yhteistä. Erkaannuimme pikku hiljaa, seksiä ei ollut. Hän pilkkasi ja vähätteli minua muiden edessä, ei todella tuntunut olevan ripaustakaan rakkaudesta jäljellä, päinvastoin koin että hän inhosi, kadehti tms. minua. Sitten rakastuin toiseen. Kerroin lopulta sivusuhteesta miehellekin, koska ajattelin että avioliittoa voisi vielä yrittää korjata. Hän halusi jatkaa mutta ei halunnut käsitellä kriisiä esim. terapiassa, oli aivan lukossa puoli vuotta. Lopetin sivusuhteen ja hain avioeroa. Nyt olen onnellisesti naimisissa.

Tavallinen tarina: aloimme seurustella 16v ja siitä sitten naimisiin ja perhe. Kumpaakin alkoi vaivata elämätön nuoruus vaikka se naamioitiin muuksi. Kumpikaan ei halunnut myöntää että liian varhain vakiinnuttiin. Lasten takia kumpikin on potenut syyllisyyttä. Olisi pitänyt ensin elää ja nähdä. Ja ennen kaikkea asua yksin ja etenkin exäni. Viettää huoletonta opiskelija elämää ja käydä vaikka vaihdossa ja matkustella. Eipä sitä silloin 18v nuorena osannut mitään ajatella ja sitä luuli että haluan asua ikuisesti lapsuuden maisemissa. Itsellekin olisi tehnyt hyvää asua jossain ihan muualla ja tarpeeksi kaukana. Nyt olen jumittanut koko elämäni tässä samassa ympyrässä mutta lapsia en kadu koskaan. Toivon heille erilaisia ratkaisuja lukion jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen alkoholin käyttö. Alkoi pikkuhiljaa niin että piti ottaa työstressiin / juhlistamaan tärkeitä saavutuksia työssä ym. Juominen lisääntyi niin että alkoi haitata työssäkäymistä ja kaikkea tavallista elämää. Lapset ja koti jäivät minun harteilleni. Mies ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään vikaa eikä näin ollen halunnut myöskään hoitoon.

Kaksi vuotta odotin että tilanne korjaantuisi ja että mies ymmärtäisi mitä tekee perheelleen, sitten alkoivat omat voimavarat olla niin loppu että ero oli ainoa mahdollisuus. Jälkiviisaana voin ihmetellä miksi odotin niin kauan mutta toisaalta tuli katsottua se asia loppuun saakka, ei jäänyt mitään mietityttämään eikä minkäänlaista "jos se kuitenkin raitistuu"-ajatusta.

Juoko hän edelleen? 

Kyllä juo. Meni työpaikka, kesämökki ja asunto. Sekä välit lapsiin.