Mistä kummasta johtuu EDELLEEN käsitys siitä, että

esim, väitän että meidän tyttö sai tarhassa 5-vuotiaana enemmän virikkeitä kun kotona kahden pienen sisaruksen kanssa. Ihan jo siksi että vauva on huutavaa sorttia ja sitten toinen on uhmaiässä niin kauheesti kaikkea virikettä en voinut tarjota esikoiselle.



Hän sai kyllä olla kotona kun halusi tarhasta ja MINULLE olisi ollut paljon helpompaa jos hän olisi ollut kotona koko päivän. Kun hän oli kotona (esim kun tarha oli kiinni) niin askartelimme, olimme ulkona leikkipaikoilla, leivoimme ja teimme aika paljon. Mutta viimeistään viikon kuluttua tyttö ilmotti kaipaavansa kavereita ja päiväkotia vaikka meillä kivaa oli.



No, hän on aina tykännyt hirveesti leikkiä toisten lasten kanssa (joita täällä EI ole päivisin ulkona, koska kaikki yli 3-vuotiaat on tarhasas) ja hänen täytyi opettella uusi kieli joten siks päiväkoti oli vähän kun pakollinen. nyt kuitenkin kun kakkonen on 2v8kk niin kyllä hänelle mielestäni riittävät kodin virikkeet.

- ei minkäänlaisia sosiaalisia taitoja

- ei osaa askarrella

- ei osaa ottaa toisia huomioon

- ei osaa tehdä yhtään mitään kun kotona on kaikkia aina tuotu eteen



Tällaisia lapsia ovat koulut täynnä ja tulevaisuus ei näytä ruusuiselta.

jos luit viestini, niin huomasit, että kerroin mukaviakin lapsia löytyvän. Ei syytä hermostua tai loukkaantua, jos sinun kasvatusasiasi kerran ovat kunnossa :)

t. ope

varsinkin jos on sisaruksia... Ainakin meillä pienemmät osaavat vaikka mitä, kaksivuotias piirtää ja leikkaa ja askartelee. Osaa jakaa melkeen paremmin kun siskonsa joka on tottunut pitämään kaikesta kiinni... (ok, tämä on ikäkysymyskin) jne. Ja vaikka ei olisi sisaruksia niin vanhempien jaksamisesta se on kiinni mitä lapset oppivat.



Päiväkoti varmaan edesauttaa joissakin asioissa, esim meidän kotihoidettu taaperomme ei syö mitenkään kauhean hienosti haarukalla, toisin kun päiväkodissa ollut. Myös pottailun alottaminen oli kankeempaa. Luulen että joissain asioissa toisten LASTEN malli on hyväksi. Poika on rauhallinen eikä ehkä osaa pidellä puoliaan mutta kyllä hän se vielä oppii, ihan varmasti.

ole mikään onnela.

Vanhin lapseni ei ole ollut päivääkään tarhassa, mutta on taitava niin sosiaalisesti kuin taidollisestikin.

Nuorimmaiseni on ollut vuosikaudet tarhassa ja hänellä on paljon enemmän vaikeuksia niin koulussa ja kuin kaverisuhteissaankin.



Eli samassakin perheessä on erilaisia lapsia, joista toiset hyötyy tarhasta ja toiset sitten ei. Tosin luulen, että nuorimmaiselleni tarha oli kuitenkin ihan hyväksi.

Ja aivan huimat erot sosiaalisissa taidoissa! Esikoisella on selvästi vaikeuksia olla ryhmässä, on niin arka. Onneksi on kuitenkin muutamia kavereita löytynyt, mutta on hyvin varautunut. Nuorempi taas on kaveri kaikkien kanssa, eikä pelkää sosiaalisia kontakteja yhtään. Muissa taidoissa ei ole eroja, esikoinen oli jopa taitavampi askarteluissa, kirjaimissa ym. (oppi esim. lukemaan 5-vuotiaana). Kokonaisuutenaan kadun, etten laittanut esikoistakin päiväkotiin, uskon että hän olisi ainakin vähän sosiaalisempi nykyisin, jos olisi päiväkodissa ollut. (toki siis perusluonne molemmilla vähän erilainen, mutta uskon, että esikoisesta olisi tullut vähemmän arka, jos olisi käynyt päiväkotia)

Vierailija:

Jos vanhemmat on perseestä on aivan sama missä lapsi hoidetaan, henkisesti vammanen siitä tulee joka tapauksessa. Ja jos vanhemmat on rakastavia, vastuullisia ja opettaa hyvät käytökset, niin silloinkin on aivan sama missä lapsi hoidetaan; tuloksena kunnon ihminen.

Vanhemmat ne lapsen joka tapauksessa kasvattaa ja jälki on sitten nähtävissä...

Tämä on niin TOTTA!

tuistakin lapsista. Oletko rasisti?

Useimmat kohtaamani kotona hoidetut lapset ovat olleet aika ressukoita kouluun tullessaan. Omasta kokemuksestani vähän säälin näitä lapsia, jotka eivät ole saaneet opetelle ryhmässä olemista ja kaveruussuhteiden solmimista aikaisemmin. Mielestäni lapselle on liikaa aloittaa samaan aikaan äidistä erossa oleminen, koulutie oppimisineen, uudet kaverit, ryhmässä oleminen kaikki kerralla. Ekalla luokaa meillä on jo poikkeuksetta yli 20 oppilasta ja vain yksi aikuinen. Kotona hoidetuilla lapsilla on usein hankaluuksia mm seuraavissa asioissa:

- eivät osaa pukea itse

- ovat fyysisesti kömpelömpiä

- eivät osaa pitää asioistaan millään lailla huolta

- eivät osaa ottaa ohjeita puheesta

- hyvin hitaita

- eivät hallitse mitään oppianeiden alkeitakaan

- ovat vähän pihalla mitä piti tehdä

- aikaa menee toisten lasten katseluun, hulinan hämmästelyyn

- ovat perusvalmiuksissa selvästi muita jäljessä

- kädentaidot heikot

- puhe ei yhtä kehittynyttä kuin muilla

- sosiaalisissa tilanteissa kahnausta ja vaikeutta

- tarvitsevat kaiken aikaa apua, ylimääräistä ohjausta, huomiota

- ovat lapsellisempia kuin muut

- eivät ystävysty helposti

=> Tästä seuraa se, että lapsi saa koko koulusta heti alkuun sellaisen kuvan, että siellä on hankalaa, vaikeaa ja että hän on huonompi kuin muut. Huonommuuden tunteen syntymiseen ei tarvita kiusaamista tsm, riittää, että lapsi itse kokee ettei pärjää uudessa tilanteessa kuten toiset. Kotona hoidetuilla olisi erittäin tärkeää olla edes yksi oma vahvuus alue, jossa voi loistaa ja kokea olevansa hyvä.

Vierailija:

päiväkoti on virikkeellisempi paikka lapselle kuin oma koti? Luuleeko todellakin moni, että siellä tehdään kaikkea extremeä : ) mihin kotona ei pystyisi!? Ymmärrän täysin sen, että jos on vaikka vanhemmilla mielenterveysongelmia tai muuta vastaavaa, niin lapsen on parempi silloin viettää pitkät päivät " töissä" , mutta muuten EN TAJUA...siis että vanhemmat ovat kotona ja lapsi päiväkodissa. Pistää niin vihaksi ja niin pistää päiväkodin työntekijöitäkin. Sitten se iänikuinen fraasi; Kun meidän Maija on jo niin kehittynyt kaksi vuotias, että tarvitsee paljon virikkeitä ja kavereita ja pah...katsokaa peiliin ja miettikää uudestaan motiivejanne viedä lapsi muiden hoidettavaksi/ kasvatettavaksi. Suomi on niin täynnä stressaantuneita pieniä lapsia, että ihan sydämestä ottaa, kun vanhemmat eivät näe omaa typeryyttään. Ja katsokaa noita lehtien otsikoita!? Mitäs ne sisältää!!!!

Turha itkeä jälkeen päin!!!

Meillä on kotona aktiivinen ja vauhtia kaipaava reilu 3-v tyttö- ollut jo vuoden päivät kotona kun pikkuveli syntyi. Ei tullut edes mieleeni viedä hoitoon, ainakaan sillä verukkeella että viihtyy paremmin. Miksi lisätä mustasukkaisuutta jättämällä isompi pois perheen arjesta? Kyllä meillä on tekemistä riittänyt. Ja virikkeitä. Toki on päiviä että ehkä voisi enemmänkin tehdä, mutta kuitenkin jos lapselta kysyy, niin hoitoon ei halua. Nyt kun tietää että vaihtoehtona on olla myös kotona.



On eri asia kun puhutaan 5-v, jotka jo kaipaa enemmän jotain muuta kun kotia.



Niin ja on olemassa avoimia päiväkoteja, seurakunnan kerhoja jne. joista varmasti saa niin äiti seuraa kuin lapsetkin. Että omasta itsestä ja viitsimisestähän tuo on kiinni.



Olisihan se itselle paljon helpompaa kun veisi hoitoon. Mutta jos haluan olla kotiäiti, haluan olla sitä jokaiselle lapselleni, en aina vaan sille nuoreimmalle.

näistä hoitajista on sitä mieltä, että siiheen kiireeseen ja laitosmaisuuteen ehtii tutustumaan yli kolme vuotiaanakin. Ja mahdolliset vanhemmat sisarukset käyvät seurakunnan kerhossa, jossa täytyy osata olla omatoiminen tai jopa omatoimisempi kuin esim. päiväkodissa.

puolella töissä.

Eli on meitä paljon sitten puutteelliset sosiaallisia taitoja omaavia ja muutenkin " epäkypsiä" .

Terveisin sosiaalityöntekijä (viittaus sosiaalisiin taitoihin)

Vierailija:

puolella töissä.

Eli on meitä paljon sitten puutteelliset sosiaallisia taitoja omaavia ja muutenkin " epäkypsiä" .

Terveisin sosiaalityöntekijä (viittaus sosiaalisiin taitoihin)

Olen vieläkin katkera, etten päässyt päiväkotiin lapsena!! Kovasti halusin, mutta ei :-((

Ei mikään asia ole mustavalkoista, joten on ihan turha tehdä näin älytöntä vastakkainasettelua.

Lapsia ja perheitä on erilaisia ja tälle erilaisuudelle on annettava tilansa.

Itse muistan omasta lapsuudestani, että rakastin olla hoidossa. Paljon kavereita, tekemistä ja uusia asioita. Harmikseni siskoni vihasi hoidossaoloa. Hän viihtyi paremmin kotona itsekseen. Koska siskolleni lopulta järjestettiin hoitaja kotiin, minäkin jouduin jäämään (vanhempani tuumasivat, että jos kerran toinenkin on kotona, miksi toinen olisi tarhassa).

Tietyssä mielessä olen tästä katkera vanhemmilleni. Minulla oli tylsää kotona. Kaipasin seuraa ja elämää ympärilleni. Naapurustossamme ei ollut muita saman ikäisiä, ainoastaan muutaman vuoden vanhempia. Heidän seuraansa sitten lopulta siirryin, kun kyllästyin yksioloon ja teinivuoteni heidän seurassaan olivatkin sitten, hmm, mielenkiintoisia. Onneksi olin hyvä koulussa, muuten tuskin olisin pärjännyt edes puoliksi näin hyvin elämässä..



Eli toisille lapsille sopii päiväkoti, toisille kotihoito. Jokainen perhe katsoo asian omien lastensa kannalta, ja toimii heille parhaalla mahdollisella tavalla.



Suurin osa perheistä kuitenkin myös maksaa tästä hoidosta, joten kotona olevien on turha ruikuttaa heidän veroeurojensa tuhlauksesta.

akryyliväreillä. Heillä on vieraillut musiikkipedagogi yms. Muskarissa käymme itsekin, mutta minun mahdollisuuteni opastaa esim. maalauksessa ovat rajalliset.

Vierailija:

tajuntasi taitaa olla aika rajattu.

män vaikuttavat sosiaalisuuteen kuin mikään päiväkoti/kotihoito

Vierailija:

Useimmat kohtaamani kotona hoidetut lapset ovat olleet aika ressukoita kouluun tullessaan. Omasta kokemuksestani vähän säälin näitä lapsia, jotka eivät ole saaneet opetelle ryhmässä olemista ja kaveruussuhteiden solmimista aikaisemmin. Mielestäni lapselle on liikaa aloittaa samaan aikaan äidistä erossa oleminen, koulutie oppimisineen, uudet kaverit, ryhmässä oleminen kaikki kerralla. Ekalla luokaa meillä on jo poikkeuksetta yli 20 oppilasta ja vain yksi aikuinen. Kotona hoidetuilla lapsilla on usein hankaluuksia mm seuraavissa asioissa:

- eivät osaa pukea itse

- ovat fyysisesti kömpelömpiä

- eivät osaa pitää asioistaan millään lailla huolta

- eivät osaa ottaa ohjeita puheesta

- hyvin hitaita

- eivät hallitse mitään oppianeiden alkeitakaan

- ovat vähän pihalla mitä piti tehdä

- aikaa menee toisten lasten katseluun, hulinan hämmästelyyn

- ovat perusvalmiuksissa selvästi muita jäljessä

- kädentaidot heikot

- puhe ei yhtä kehittynyttä kuin muilla

- sosiaalisissa tilanteissa kahnausta ja vaikeutta

- tarvitsevat kaiken aikaa apua, ylimääräistä ohjausta, huomiota

- ovat lapsellisempia kuin muut

- eivät ystävysty helposti

=> Tästä seuraa se, että lapsi saa koko koulusta heti alkuun sellaisen kuvan, että siellä on hankalaa, vaikeaa ja että hän on huonompi kuin muut. Huonommuuden tunteen syntymiseen ei tarvita kiusaamista tsm, riittää, että lapsi itse kokee ettei pärjää uudessa tilanteessa kuten toiset. Kotona hoidetuilla olisi erittäin tärkeää olla edes yksi oma vahvuus alue, jossa voi loistaa ja kokea olevansa hyvä.

Valinnat syntymästä saakka pitäisi tehdä sitä silmällä pitäen, että

koulussa

ei tule olemaan mitään hankaluutta, että

koulussa

ei kiusata, että lapsi tulee helposti sopeutumaan

kouluun

. Ihan kuin koulu olisi jokin elämän suurin tavoite. Koulu on oppimisen väline siinä missä mikä tahansa muukin, eikä millään tavoin edes pakollinen sellainen, vaikka harva muita vaihtoehtoja jaksaakaan miettiä, kun itsestäänselvyydet ovat niin paljon vaivattomampia.

lapsensa hoitoon vievät paikan sellaisilta jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Tää on fakta eikä muuksi muutu