kriisi - keskusteluapua?

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulosta siltä, että tilanne olisi kovin vakava. Sinulla ainakin tuntuu olevan kykyä eritellä riitojen syitä. Ja jos  molemmilla on halua jatkaa suhdetta, ihan varmasti kyky kommunikoda riitelemättä on mahdollista myös oppia ja löytää. Voitte yhdessä hankkia apua kommunikaation parantamiseksi (parisuhdetarapia,  esim. kirkon kautta ilmaista tunnustuksetona saatavilla, ei tarvi olla uskovainen).

Ja anteeksipyyntö on monesti käänteentekevä juttu siinä, että pystyy taas tulemaan lähelle, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Anteeksi voi mielestäni pyytää myös sitä, että ei osaa ilmaista itseään muuten kuin rumasti. Vaikka itse asian suhteen olisi ollut "oikeassa" (ja lisäksi, parisuhteessa sillä ei varmaan ole niin kauhean usein edes merkitystä, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä). Tsemppiä. Ei kannattane miettiä eroa vaihtoehtona ainakaan vielä.

Kiitos kannustuksesta ja vinkistä, en tiennytkään, että kirkoltakin voi saada apua kommunikaatiopulmiin.

Vierailija kirjoitti:

Voitko muuttaa miehesi mukana? Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on? Onko sinulla omia harrastuksia?

Voin muuttaa mieheni mukana ja se onkin aikomuksena. Omat harrastukset, ystävät ja perhe jäävät Suomeen, joten oma elämä tulee hetkellisesti kaventumaan muuton myötä. Haluaisimme perustaa perheen, tämä on myös miehelle iso haave, mutta hän ei vielä tiedä, minne päin Suomea työ vie vuoden kuluttua (on siis palaamassa Suomeen). Perheen perustaminen tuntuu siis hankalalta, kun emme tiedä, minne voimme asettua asumaan pitkällä tähtäimellä ja löydämmekö yhteistä kotia. Sen tiedän, että edustusvaimon tai perheenäidin rooliin en halua loppuelämäkseni. Tämä perheenperustamishaave on siis ehdollinen sille, että löydämme työt Suomesta samasta kaupungista tai ainakin sellaiselta etäisyydeltä toisistaan, että voidaan muuttaa saman katon alle pysyvästi.

Kuulostaa ihan perus kommunikaatio-ongelmilta. Kun sinua nyt selkeästi ahdistaa tämän viimeisimmän riidan jälkeen, niin mikset kirjoittaisi hänelle rauhassa pitkää sähköpostia, jossa kerrot mitä olet tarkoittanut, mitä luulet miehen tarkoittavan, mistä ajattelet riidan johtuvan ym. korostaen kuitenkin että ymmärrät oman näkemyksesi olevan vain oma näkemyksesi ja miehellä on oma näkemys, jonka olet kiinnostunut kuulemaan. Ei tuohon tilanteeseen auta muu kuin harjoittelu.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan perus kommunikaatio-ongelmilta. Kun sinua nyt selkeästi ahdistaa tämän viimeisimmän riidan jälkeen, niin mikset kirjoittaisi hänelle rauhassa pitkää sähköpostia, jossa kerrot mitä olet tarkoittanut, mitä luulet miehen tarkoittavan, mistä ajattelet riidan johtuvan ym. korostaen kuitenkin että ymmärrät oman näkemyksesi olevan vain oma näkemyksesi ja miehellä on oma näkemys, jonka olet kiinnostunut kuulemaan. Ei tuohon tilanteeseen auta muu kuin harjoittelu.

Toivottavasti harjoittelu tepsii! Tuntuu, että alamme olla jo aikamoisen turhautuneita toisiimme. Ehdotin kirjoittamista ja mies lupasikin sen tehdä loppuviikosta, kun saa ensiksi työasiat hoidettua alta pois. Hän ehdotti ensiksi huomista iltaa kirjeenvaihdolle, mutta nopeasti se muuttuikin niin, että vasta loppuviikosta, ellen sitten VAADI alkuviikkoa, mikä tarkoittaisi, että hän nukkuisi vain lyhyet yöunet, jotta ehtisi hoitaa myös kaikki työasiat ajallaan. (Tämäkin tuntuu niin loukkaavalta; en toki vaadi häntä lyhyille yöunille. Miksi hän ei ihan itse pitää huolta yöunistaan ja ehdotta vain sellaista, joka ihan aidosti hänelle sopii? Sama kaava toistuu usein yhteisissä asioissamme.)

No eihän sitä kirjeenvaihtoa ole pakko yhden päivän aikana hoitaa pois alta. Kirjoitat nyt tänään ensin itse kirjeen ja annat äijän sulatella sitä alkuviikko, vastailee sitten kun on miettinyt ja on aikaa kirjoitella.

Vierailija kirjoitti:

ellen sitten VAADI alkuviikkoa, mikä tarkoittaisi, että hän nukkuisi vain lyhyet yöunet, jotta ehtisi hoitaa myös kaikki työasiat ajallaan. (Tämäkin tuntuu niin loukkaavalta; en toki vaadi häntä lyhyille yöunille. Miksi hän ei ihan itse pitää huolta yöunistaan ja ehdotta vain sellaista, joka ihan aidosti hänelle sopii? Sama kaava toistuu usein yhteisissä asioissamme.)

Tämähän on täsmälleen sama kaava, jota itse käyn omassa suhteessani, erotuksena sillä että minä olen mies ja hän nainen. Vaikuttaa siltä, että hän uhriutuu helposti, ja uhriutuminen puolestaan loukkaa sinua. Olenko oikeassa?

Vierailija kirjoitti:

No eihän sitä kirjeenvaihtoa ole pakko yhden päivän aikana hoitaa pois alta. Kirjoitat nyt tänään ensin itse kirjeen ja annat äijän sulatella sitä alkuviikko, vastailee sitten kun on miettinyt ja on aikaa kirjoitella.

Samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ellen sitten VAADI alkuviikkoa, mikä tarkoittaisi, että hän nukkuisi vain lyhyet yöunet, jotta ehtisi hoitaa myös kaikki työasiat ajallaan. (Tämäkin tuntuu niin loukkaavalta; en toki vaadi häntä lyhyille yöunille. Miksi hän ei ihan itse pitää huolta yöunistaan ja ehdotta vain sellaista, joka ihan aidosti hänelle sopii? Sama kaava toistuu usein yhteisissä asioissamme.)

Tämähän on täsmälleen sama kaava, jota itse käyn omassa suhteessani, erotuksena sillä että minä olen mies ja hän nainen. Vaikuttaa siltä, että hän uhriutuu helposti, ja uhriutuminen puolestaan loukkaa sinua. Olenko oikeassa?

Joo, nyt kun sanot, niin uhriutumiselta se vaikuttaa, tosin taidan itsekin tehdä sitä.  Millä tavoin oma kumppanisi uhriutuu?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan perus kommunikaatio-ongelmilta. Kun sinua nyt selkeästi ahdistaa tämän viimeisimmän riidan jälkeen, niin mikset kirjoittaisi hänelle rauhassa pitkää sähköpostia, jossa kerrot mitä olet tarkoittanut, mitä luulet miehen tarkoittavan, mistä ajattelet riidan johtuvan ym. korostaen kuitenkin että ymmärrät oman näkemyksesi olevan vain oma näkemyksesi ja miehellä on oma näkemys, jonka olet kiinnostunut kuulemaan. Ei tuohon tilanteeseen auta muu kuin harjoittelu.

Haluaisin vielä selventää, että saadaan (ymmärtääkseni) asiat yleensä selvitettyä (pitkällisten kiemuroiden jälkeen), mutta meidän kommunikaatiotyylimme on muuttunut tosi inhottavaksi. Kiihdymme ja suutumme liian herkästi. Tuntuu, että rakkaus ja kunnioitus ei enää yllä riitoihin asti. On tullut jonkinlaista välinpitämättömyyttä mukaan, "ihan sama vaikka tämä loukkaa ja satuttaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Voi luoja, että ongelmia keksitään kyllä kaikesta tyhjästä!

Jos mun mies muuttais ulkomaille duunin takia, lähtisin KILJUEN MESSIIN..siellä vois sitten ihmetellä rauhassa mitä tekee.

Ainakin pitää siitä kodista huolta.

Mä nyt vähän epäilen, että olet sellainen prinsessa joka ei osaa yhtään olla yksin, takertuu ja marisee vieressä ja vetää kilareita tyhjästä.

Jos peli ei muutu, niin voit joutuakin yksinäiseksi.

Ei kukaan mies kattele tuollaista kauaa.

Ei kukaan.

Sitä jaksa aikansa yrittää vakuuttaa toista, mutta jos se ei mene perille ja kaikki tapahtuu sun ehdoillas, lähinnä toi kiukuttelu...niin ajan kysymys koska ukko lähtee.

Kaveripiirissä just tuli ero, kun muija teki just mitä halus. Ei mitään väliä mitä mies halusi. Vaimon mukaan vaan mentiin. Kauan ne jaksoi. 10 vuotta, sitten ukko sanoi, että pidä paskas. Nyt riitti.

Aiheesta....

Tossa ap:n keississä taas mennään miehen ehdoilla. Eikä mies osaa tulla keskustelemalla vastaan. Ap tuntee olonsa epävarmaksi ja hylätyksi. Inhimillistä. Mutta varsinaisesta ongelmasta; ap vois kyllä ilmoittaa tulevansa miehen mukaan sinne ulkomaille jos hänellä ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa. Ja vaikka oiskin, mies voi elättää myös ap:n siellä maailmalla tarpeen vaatiessa, naimisissa kun ovat. 

Ap:lle miehen poissaolo ei selvästikään ole o.k. (mitä mies "vaatii") ja tämä ratkeaisi sillä että ap on komennuksilla mukana. 

Kiitos, olet oikeassa, että miehen ehdoilla mennään. Läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä en ole hankkinut, koska silloin en olisi voinut kuvittellakaan lähteväni hänen luokseen, joten koko ajan ollut tarkoituksena, että menen perään. Olen siis tehnyt myös omaa työllistymistäni vaativat valinnat miehen ehdoilla, tämä vain huomioksi tuohon "jos hänelle ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa". Lapsia emme myöskään ole hankkineet, koska mies on sanonut haluavansa keskittyä uraan. Olen halunnut olla joustava ja rakastava,  ja suostunut siihen, että hän toteuttaa unelmiaan työntämällä omia haaveitani hetkeksi syrjään.

Ulkomaille muuttaminen ei ole ongelmallista. Mies on luvannut elättää minut tarvittaessa, mutta tällä hetkellä olen osa-aikeisessa etätyössä. Ongelma on riitely ja vuorovaikutuksen ongelmat, jotka ovat syntyneet tämän erossaolon aikana. Ehkä olen "prinsessa, joka roikkuu miehessä ja odottaa, että tämä hoitaa kaiken", mutta suhteemme on aluksi ollut oikein tyydyttävä ja jokin muutos on tapahtunut, minussa, hänessä tai meissä.

Annan esimerkin kommunikoinnin vaikeudesta (hänen ollessa ulkomailla): Puhelimella ei saa soittaa, koska se on HÄNELLE liian kallista ( on hyväpalkkaisessa työssä), tekstiviestit eivät jostain syystä kulje maiden välillä, watssupia hän ei halua käyttää, ei myöskään halua ladata Skypeä puhelimeen. Näin mahdollisuus spontaaniin vuorovaikutukseen on täysin estetty. Kuinka monelle olisi ok elää pitkään suhteessa, jossa toisen voi tavoittaa ainoastaan facessa tai sähköpostilla? Luulen, ettei kovin monelle, eikä kyse ole siitä, että on "prinsessa".

Tämän perusteella minusta ei kuulosta, että teillä oikeasti olisi kovin tasa-arvoinen suhde. Suhteita on monenlaisia, ja myös etäsuhteesta on mahdollista saada toimiva ja huom: molempia tyydyttävä. Nyt vain näyttää siltä, että tämä nykyinen elämäntapanne on tarjoiltu sinulle valmiina ilman, että sinä olisit mitenkään saanut niihin vaikuttaa. Eihän pitkässä, vakaassa parisuhteessa voida vain ilmoitusluontoisesti ilmoittaa ulkomaille muutosta toiselle, kun se kuitenkin vaikuttavaa molempien elämään! Sinä olet yrittänyt omalla kustannuksellasi taas sopeutua vallitsevaan tilanteeseen, joten ymmärrän varsin hyvin, miksi tyytymättömyys purkautuu kohtuuttomana riitelynä.

Lisäksi minua vaivaa vietävästi tässä kuviossa se, kuinka miehesi estää sinua pitämästä yhteyttä (haluttomuus soitteluun ja muiden viestittelyjen hankaluus). Ottaen huomioon, että olette avioliitossa, tämä kuulostaa varsin merkilliseltä ratkaisulta, enkä voi olla miettimättä syitä tämän takana. Miksi miehesi haluaa pitää sinut tällä tavalla etäällä, vai olisiko tämä todella ratkaistu vain sillä, että muuttaisit vakituisesti miehesi maahan?

Jos nyt mietitään suhdetta kokonaisuudessaan, mitä tämä suhde sinulle antaa? Vaikka ette riitelisikään, olisitko näihin järjestelyihin tyytyväinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Voi luoja, että ongelmia keksitään kyllä kaikesta tyhjästä!

Jos mun mies muuttais ulkomaille duunin takia, lähtisin KILJUEN MESSIIN..siellä vois sitten ihmetellä rauhassa mitä tekee.

Ainakin pitää siitä kodista huolta.

Mä nyt vähän epäilen, että olet sellainen prinsessa joka ei osaa yhtään olla yksin, takertuu ja marisee vieressä ja vetää kilareita tyhjästä.

Jos peli ei muutu, niin voit joutuakin yksinäiseksi.

Ei kukaan mies kattele tuollaista kauaa.

Ei kukaan.

Sitä jaksa aikansa yrittää vakuuttaa toista, mutta jos se ei mene perille ja kaikki tapahtuu sun ehdoillas, lähinnä toi kiukuttelu...niin ajan kysymys koska ukko lähtee.

Kaveripiirissä just tuli ero, kun muija teki just mitä halus. Ei mitään väliä mitä mies halusi. Vaimon mukaan vaan mentiin. Kauan ne jaksoi. 10 vuotta, sitten ukko sanoi, että pidä paskas. Nyt riitti.

Aiheesta....

Tossa ap:n keississä taas mennään miehen ehdoilla. Eikä mies osaa tulla keskustelemalla vastaan. Ap tuntee olonsa epävarmaksi ja hylätyksi. Inhimillistä. Mutta varsinaisesta ongelmasta; ap vois kyllä ilmoittaa tulevansa miehen mukaan sinne ulkomaille jos hänellä ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa. Ja vaikka oiskin, mies voi elättää myös ap:n siellä maailmalla tarpeen vaatiessa, naimisissa kun ovat. 

Ap:lle miehen poissaolo ei selvästikään ole o.k. (mitä mies "vaatii") ja tämä ratkeaisi sillä että ap on komennuksilla mukana. 

Kiitos, olet oikeassa, että miehen ehdoilla mennään. Läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä en ole hankkinut, koska silloin en olisi voinut kuvittellakaan lähteväni hänen luokseen, joten koko ajan ollut tarkoituksena, että menen perään. Olen siis tehnyt myös omaa työllistymistäni vaativat valinnat miehen ehdoilla, tämä vain huomioksi tuohon "jos hänelle ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa". Lapsia emme myöskään ole hankkineet, koska mies on sanonut haluavansa keskittyä uraan. Olen halunnut olla joustava ja rakastava,  ja suostunut siihen, että hän toteuttaa unelmiaan työntämällä omia haaveitani hetkeksi syrjään.

Ulkomaille muuttaminen ei ole ongelmallista. Mies on luvannut elättää minut tarvittaessa, mutta tällä hetkellä olen osa-aikeisessa etätyössä. Ongelma on riitely ja vuorovaikutuksen ongelmat, jotka ovat syntyneet tämän erossaolon aikana. Ehkä olen "prinsessa, joka roikkuu miehessä ja odottaa, että tämä hoitaa kaiken", mutta suhteemme on aluksi ollut oikein tyydyttävä ja jokin muutos on tapahtunut, minussa, hänessä tai meissä.

Annan esimerkin kommunikoinnin vaikeudesta (hänen ollessa ulkomailla): Puhelimella ei saa soittaa, koska se on HÄNELLE liian kallista ( on hyväpalkkaisessa työssä), tekstiviestit eivät jostain syystä kulje maiden välillä, watssupia hän ei halua käyttää, ei myöskään halua ladata Skypeä puhelimeen. Näin mahdollisuus spontaaniin vuorovaikutukseen on täysin estetty. Kuinka monelle olisi ok elää pitkään suhteessa, jossa toisen voi tavoittaa ainoastaan facessa tai sähköpostilla? Luulen, ettei kovin monelle, eikä kyse ole siitä, että on "prinsessa".

Tämän perusteella minusta ei kuulosta, että teillä oikeasti olisi kovin tasa-arvoinen suhde. Suhteita on monenlaisia, ja myös etäsuhteesta on mahdollista saada toimiva ja huom: molempia tyydyttävä. Nyt vain näyttää siltä, että tämä nykyinen elämäntapanne on tarjoiltu sinulle valmiina ilman, että sinä olisit mitenkään saanut niihin vaikuttaa. Eihän pitkässä, vakaassa parisuhteessa voida vain ilmoitusluontoisesti ilmoittaa ulkomaille muutosta toiselle, kun se kuitenkin vaikuttavaa molempien elämään! Sinä olet yrittänyt omalla kustannuksellasi taas sopeutua vallitsevaan tilanteeseen, joten ymmärrän varsin hyvin, miksi tyytymättömyys purkautuu kohtuuttomana riitelynä.

Lisäksi minua vaivaa vietävästi tässä kuviossa se, kuinka miehesi estää sinua pitämästä yhteyttä (haluttomuus soitteluun ja muiden viestittelyjen hankaluus). Ottaen huomioon, että olette avioliitossa, tämä kuulostaa varsin merkilliseltä ratkaisulta, enkä voi olla miettimättä syitä tämän takana. Miksi miehesi haluaa pitää sinut tällä tavalla etäällä, vai olisiko tämä todella ratkaistu vain sillä, että muuttaisit vakituisesti miehesi maahan?

Jos nyt mietitään suhdetta kokonaisuudessaan, mitä tämä suhde sinulle antaa? Vaikka ette riitelisikään, olisitko näihin järjestelyihin tyytyväinen?

Suhde ei anna kokonaisuudessaan paljoa. Aluksi se antoi, joten on ollut vaikeaa hyväksyä tätä uutta tilannetta miehen ulkomaillemuuton jälkeen. Olen tulkinnut negatiivisten tuntemuksieni johtuvan läheisriippuvuudesta tai muusta ongelmasta. Mies on sopeutunut tilanteeseen niin hyvin, että koen vian olevan minussa.

Viime aikoina on alkanut tuntua enenevässä määrin siltä, että vaikka vika olisikin minussa, ja vaikka minun pitäisi tässä muuttua, niin en vain taida pystyä. Olen solmussa, en pääse eteenpäin. Olen olettanut tämän tilanteen olevan "väliaika" meidän suhteessamme, jotain ohimenevää, jonka perusteella ei pitäisi tehdä pitkäaikaisia ratkaisuja, kuten erota. Nyt alkaa tuntua siltä, että tämä poikkeustila on rikkonut jotain, mitä ei olekaan kovin helppo korjata.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Voi luoja, että ongelmia keksitään kyllä kaikesta tyhjästä!

Jos mun mies muuttais ulkomaille duunin takia, lähtisin KILJUEN MESSIIN..siellä vois sitten ihmetellä rauhassa mitä tekee.

Ainakin pitää siitä kodista huolta.

Mä nyt vähän epäilen, että olet sellainen prinsessa joka ei osaa yhtään olla yksin, takertuu ja marisee vieressä ja vetää kilareita tyhjästä.

Jos peli ei muutu, niin voit joutuakin yksinäiseksi.

Ei kukaan mies kattele tuollaista kauaa.

Ei kukaan.

Sitä jaksa aikansa yrittää vakuuttaa toista, mutta jos se ei mene perille ja kaikki tapahtuu sun ehdoillas, lähinnä toi kiukuttelu...niin ajan kysymys koska ukko lähtee.

Kaveripiirissä just tuli ero, kun muija teki just mitä halus. Ei mitään väliä mitä mies halusi. Vaimon mukaan vaan mentiin. Kauan ne jaksoi. 10 vuotta, sitten ukko sanoi, että pidä paskas. Nyt riitti.

Aiheesta....

Tossa ap:n keississä taas mennään miehen ehdoilla. Eikä mies osaa tulla keskustelemalla vastaan. Ap tuntee olonsa epävarmaksi ja hylätyksi. Inhimillistä. Mutta varsinaisesta ongelmasta; ap vois kyllä ilmoittaa tulevansa miehen mukaan sinne ulkomaille jos hänellä ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa. Ja vaikka oiskin, mies voi elättää myös ap:n siellä maailmalla tarpeen vaatiessa, naimisissa kun ovat. 

Ap:lle miehen poissaolo ei selvästikään ole o.k. (mitä mies "vaatii") ja tämä ratkeaisi sillä että ap on komennuksilla mukana. 

Kiitos, olet oikeassa, että miehen ehdoilla mennään. Läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä en ole hankkinut, koska silloin en olisi voinut kuvittellakaan lähteväni hänen luokseen, joten koko ajan ollut tarkoituksena, että menen perään. Olen siis tehnyt myös omaa työllistymistäni vaativat valinnat miehen ehdoilla, tämä vain huomioksi tuohon "jos hänelle ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa". Lapsia emme myöskään ole hankkineet, koska mies on sanonut haluavansa keskittyä uraan. Olen halunnut olla joustava ja rakastava,  ja suostunut siihen, että hän toteuttaa unelmiaan työntämällä omia haaveitani hetkeksi syrjään.

Ulkomaille muuttaminen ei ole ongelmallista. Mies on luvannut elättää minut tarvittaessa, mutta tällä hetkellä olen osa-aikeisessa etätyössä. Ongelma on riitely ja vuorovaikutuksen ongelmat, jotka ovat syntyneet tämän erossaolon aikana. Ehkä olen "prinsessa, joka roikkuu miehessä ja odottaa, että tämä hoitaa kaiken", mutta suhteemme on aluksi ollut oikein tyydyttävä ja jokin muutos on tapahtunut, minussa, hänessä tai meissä.

Annan esimerkin kommunikoinnin vaikeudesta (hänen ollessa ulkomailla): Puhelimella ei saa soittaa, koska se on HÄNELLE liian kallista ( on hyväpalkkaisessa työssä), tekstiviestit eivät jostain syystä kulje maiden välillä, watssupia hän ei halua käyttää, ei myöskään halua ladata Skypeä puhelimeen. Näin mahdollisuus spontaaniin vuorovaikutukseen on täysin estetty. Kuinka monelle olisi ok elää pitkään suhteessa, jossa toisen voi tavoittaa ainoastaan facessa tai sähköpostilla? Luulen, ettei kovin monelle, eikä kyse ole siitä, että on "prinsessa".

Tämän perusteella minusta ei kuulosta, että teillä oikeasti olisi kovin tasa-arvoinen suhde. Suhteita on monenlaisia, ja myös etäsuhteesta on mahdollista saada toimiva ja huom: molempia tyydyttävä. Nyt vain näyttää siltä, että tämä nykyinen elämäntapanne on tarjoiltu sinulle valmiina ilman, että sinä olisit mitenkään saanut niihin vaikuttaa. Eihän pitkässä, vakaassa parisuhteessa voida vain ilmoitusluontoisesti ilmoittaa ulkomaille muutosta toiselle, kun se kuitenkin vaikuttavaa molempien elämään! Sinä olet yrittänyt omalla kustannuksellasi taas sopeutua vallitsevaan tilanteeseen, joten ymmärrän varsin hyvin, miksi tyytymättömyys purkautuu kohtuuttomana riitelynä.

Lisäksi minua vaivaa vietävästi tässä kuviossa se, kuinka miehesi estää sinua pitämästä yhteyttä (haluttomuus soitteluun ja muiden viestittelyjen hankaluus). Ottaen huomioon, että olette avioliitossa, tämä kuulostaa varsin merkilliseltä ratkaisulta, enkä voi olla miettimättä syitä tämän takana. Miksi miehesi haluaa pitää sinut tällä tavalla etäällä, vai olisiko tämä todella ratkaistu vain sillä, että muuttaisit vakituisesti miehesi maahan?

Jos nyt mietitään suhdetta kokonaisuudessaan, mitä tämä suhde sinulle antaa? Vaikka ette riitelisikään, olisitko näihin järjestelyihin tyytyväinen?

Suhde ei anna kokonaisuudessaan paljoa. Aluksi se antoi, joten on ollut vaikeaa hyväksyä tätä uutta tilannetta miehen ulkomaillemuuton jälkeen. Olen tulkinnut negatiivisten tuntemuksieni johtuvan läheisriippuvuudesta tai muusta ongelmasta. Mies on sopeutunut tilanteeseen niin hyvin, että koen vian olevan minussa.

Viime aikoina on alkanut tuntua enenevässä määrin siltä, että vaikka vika olisikin minussa, ja vaikka minun pitäisi tässä muuttua, niin en vain taida pystyä. Olen solmussa, en pääse eteenpäin. Olen olettanut tämän tilanteen olevan "väliaika" meidän suhteessamme, jotain ohimenevää, jonka perusteella ei pitäisi tehdä pitkäaikaisia ratkaisuja, kuten erota. Nyt alkaa tuntua siltä, että tämä poikkeustila on rikkonut jotain, mitä ei olekaan kovin helppo korjata.

Ap

Minusta olisi hyvin tärkeää, että pääsisit nyt istumaan miehesi kanssa jollakin tavalla alas ja selventämään ihan rauhallisesti, että nyt tämä ei toimi. Tällainen "väliaika" suhteessa olisi haastava kenelle tahansa, eikä siihen sopeutumattomuus välttämättä kerro lainkaan siitä, että sinussa olisi jotakin vikaa, tai olisit läheisriippuvainen. Pointti nyt kuitenkin on se, että parisuhde on kahden kauppa, eikä se voi mennä vain toisen ehdoilla. Tärkeää toki on, että saisit sanottua ajatuksesi ilman riitelyä: kannattaa ehkä kirjoittaa ja pohjustaa ajatuksiaan vaikka paperille, ja pitäytyä pääasioissa - kun tunteet ovat mukana pelissä, se pääasia ajautuu herkästi sivuraiteille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Voi luoja, että ongelmia keksitään kyllä kaikesta tyhjästä!

Jos mun mies muuttais ulkomaille duunin takia, lähtisin KILJUEN MESSIIN..siellä vois sitten ihmetellä rauhassa mitä tekee.

Ainakin pitää siitä kodista huolta.

Mä nyt vähän epäilen, että olet sellainen prinsessa joka ei osaa yhtään olla yksin, takertuu ja marisee vieressä ja vetää kilareita tyhjästä.

Jos peli ei muutu, niin voit joutuakin yksinäiseksi.

Ei kukaan mies kattele tuollaista kauaa.

Ei kukaan.

Sitä jaksa aikansa yrittää vakuuttaa toista, mutta jos se ei mene perille ja kaikki tapahtuu sun ehdoillas, lähinnä toi kiukuttelu...niin ajan kysymys koska ukko lähtee.

Kaveripiirissä just tuli ero, kun muija teki just mitä halus. Ei mitään väliä mitä mies halusi. Vaimon mukaan vaan mentiin. Kauan ne jaksoi. 10 vuotta, sitten ukko sanoi, että pidä paskas. Nyt riitti.

Aiheesta....

Tossa ap:n keississä taas mennään miehen ehdoilla. Eikä mies osaa tulla keskustelemalla vastaan. Ap tuntee olonsa epävarmaksi ja hylätyksi. Inhimillistä. Mutta varsinaisesta ongelmasta; ap vois kyllä ilmoittaa tulevansa miehen mukaan sinne ulkomaille jos hänellä ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa. Ja vaikka oiskin, mies voi elättää myös ap:n siellä maailmalla tarpeen vaatiessa, naimisissa kun ovat. 

Ap:lle miehen poissaolo ei selvästikään ole o.k. (mitä mies "vaatii") ja tämä ratkeaisi sillä että ap on komennuksilla mukana. 

Kiitos, olet oikeassa, että miehen ehdoilla mennään. Läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä en ole hankkinut, koska silloin en olisi voinut kuvittellakaan lähteväni hänen luokseen, joten koko ajan ollut tarkoituksena, että menen perään. Olen siis tehnyt myös omaa työllistymistäni vaativat valinnat miehen ehdoilla, tämä vain huomioksi tuohon "jos hänelle ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa". Lapsia emme myöskään ole hankkineet, koska mies on sanonut haluavansa keskittyä uraan. Olen halunnut olla joustava ja rakastava,  ja suostunut siihen, että hän toteuttaa unelmiaan työntämällä omia haaveitani hetkeksi syrjään.

Ulkomaille muuttaminen ei ole ongelmallista. Mies on luvannut elättää minut tarvittaessa, mutta tällä hetkellä olen osa-aikeisessa etätyössä. Ongelma on riitely ja vuorovaikutuksen ongelmat, jotka ovat syntyneet tämän erossaolon aikana. Ehkä olen "prinsessa, joka roikkuu miehessä ja odottaa, että tämä hoitaa kaiken", mutta suhteemme on aluksi ollut oikein tyydyttävä ja jokin muutos on tapahtunut, minussa, hänessä tai meissä.

Annan esimerkin kommunikoinnin vaikeudesta (hänen ollessa ulkomailla): Puhelimella ei saa soittaa, koska se on HÄNELLE liian kallista ( on hyväpalkkaisessa työssä), tekstiviestit eivät jostain syystä kulje maiden välillä, watssupia hän ei halua käyttää, ei myöskään halua ladata Skypeä puhelimeen. Näin mahdollisuus spontaaniin vuorovaikutukseen on täysin estetty. Kuinka monelle olisi ok elää pitkään suhteessa, jossa toisen voi tavoittaa ainoastaan facessa tai sähköpostilla? Luulen, ettei kovin monelle, eikä kyse ole siitä, että on "prinsessa".

Tämän perusteella minusta ei kuulosta, että teillä oikeasti olisi kovin tasa-arvoinen suhde. Suhteita on monenlaisia, ja myös etäsuhteesta on mahdollista saada toimiva ja huom: molempia tyydyttävä. Nyt vain näyttää siltä, että tämä nykyinen elämäntapanne on tarjoiltu sinulle valmiina ilman, että sinä olisit mitenkään saanut niihin vaikuttaa. Eihän pitkässä, vakaassa parisuhteessa voida vain ilmoitusluontoisesti ilmoittaa ulkomaille muutosta toiselle, kun se kuitenkin vaikuttavaa molempien elämään! Sinä olet yrittänyt omalla kustannuksellasi taas sopeutua vallitsevaan tilanteeseen, joten ymmärrän varsin hyvin, miksi tyytymättömyys purkautuu kohtuuttomana riitelynä.

Lisäksi minua vaivaa vietävästi tässä kuviossa se, kuinka miehesi estää sinua pitämästä yhteyttä (haluttomuus soitteluun ja muiden viestittelyjen hankaluus). Ottaen huomioon, että olette avioliitossa, tämä kuulostaa varsin merkilliseltä ratkaisulta, enkä voi olla miettimättä syitä tämän takana. Miksi miehesi haluaa pitää sinut tällä tavalla etäällä, vai olisiko tämä todella ratkaistu vain sillä, että muuttaisit vakituisesti miehesi maahan?

Jos nyt mietitään suhdetta kokonaisuudessaan, mitä tämä suhde sinulle antaa? Vaikka ette riitelisikään, olisitko näihin järjestelyihin tyytyväinen?

Suhde ei anna kokonaisuudessaan paljoa. Aluksi se antoi, joten on ollut vaikeaa hyväksyä tätä uutta tilannetta miehen ulkomaillemuuton jälkeen. Olen tulkinnut negatiivisten tuntemuksieni johtuvan läheisriippuvuudesta tai muusta ongelmasta. Mies on sopeutunut tilanteeseen niin hyvin, että koen vian olevan minussa.

Viime aikoina on alkanut tuntua enenevässä määrin siltä, että vaikka vika olisikin minussa, ja vaikka minun pitäisi tässä muuttua, niin en vain taida pystyä. Olen solmussa, en pääse eteenpäin. Olen olettanut tämän tilanteen olevan "väliaika" meidän suhteessamme, jotain ohimenevää, jonka perusteella ei pitäisi tehdä pitkäaikaisia ratkaisuja, kuten erota. Nyt alkaa tuntua siltä, että tämä poikkeustila on rikkonut jotain, mitä ei olekaan kovin helppo korjata.

Ap

Minusta olisi hyvin tärkeää, että pääsisit nyt istumaan miehesi kanssa jollakin tavalla alas ja selventämään ihan rauhallisesti, että nyt tämä ei toimi. Tällainen "väliaika" suhteessa olisi haastava kenelle tahansa, eikä siihen sopeutumattomuus välttämättä kerro lainkaan siitä, että sinussa olisi jotakin vikaa, tai olisit läheisriippuvainen. Pointti nyt kuitenkin on se, että parisuhde on kahden kauppa, eikä se voi mennä vain toisen ehdoilla. Tärkeää toki on, että saisit sanottua ajatuksesi ilman riitelyä: kannattaa ehkä kirjoittaa ja pohjustaa ajatuksiaan vaikka paperille, ja pitäytyä pääasioissa - kun tunteet ovat mukana pelissä, se pääasia ajautuu herkästi sivuraiteille.

Kiitos rauhallisista vastauksista! Täytyy toivoa, että miehellä on halua selvittää ongelmaa. Yksin en sitä pysty tekemään. Yksin voin tehdä vain omia ratkaisuja.