kriisi - keskusteluapua?

Voitko muuttaa miehesi mukana? Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on? Onko sinulla omia harrastuksia?

Vierailija kirjoitti:

Paremmin täällä osataan neuvoa parisuhteista kuin kriisipuhelimissa.

Harva kriisityöntekijä tai ei kukaan vastaan ongelmiin kuten tuo ylhäällä " voi luoja, kaikenlaisia ongelmia sitä itse keksitäänkin ja sitten jotain pätemistä perään"

ohjeet joita sielät tulee on lähinnä tyyliin " sulla on tosi raskasta, voimia, koita pärjätä"

osattaistko täälläkin sanoa niin?

Voimia ap, toivottavasti asianne järjestyy ja kyllä aurinko nousee huomennakin ja paistaa meille kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ollaan suhteessa, ollaan myös yksilöitä. Ettet vain liikaa odota miehestä jotain, minkä voisit löytää itsestäsi? Mikä on se tyhjiö jota odotat hänen täyttävän? Erilläänoloaika kannattaa käyttää itsen vahvistamiseen, ei pakkomielteiseen riippuvuussuhteen pohdintaan. Kunpa oppisit sanoittamaan asiasi täsmällisesti, niin voit tulla ymmärretyksi. Lukeminen voi auttaa löytämään sanoja tunteen tai ongelman kuvaukseen.

Hmm.. tyhjiö, jonka odotan miehen täyttävän. Olenko hänestä riippuvainen? Ehkä olen. Olen kuitenkin omalla päätökselläni jäänyt Suomeen kehittämään itseäni (opiskelemaan), kun mies on päättänyt lähteä ulkomaille (hän on ollut siellä kaksi vuotta), joten en nyt aivan täysin riippuvainen hänestä ole.

Minusta olisi kuitenkin mukavaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja jakaa yhteistä arkea toisen ihmisen kanssa. Koen, että elämä on paljon merkityksellisempää niin.  Jos se on riippuvuutta, niin olkoot! Se on kuitenkin jotain, mitä tarvitsen ja haluan. Ei minulle riitä "nimellinen" parisuhde ilman seksiä, läheisyyttä, helliä sanoja, jaettuja kokemuksia, jne. Riittääkkö se jollekin? Eikö sitä kutsuta kulissiliitoksi?

Olen tästäkin yrittänyt miehen kanssa puhua. Olen sanonut, mitä tarvitsen. Olen sanonut, että pyydä minut joskus matkustamaan luoksesi, niin tunnen olevani haluttu. Olen myös ehdottanut, että ehkä hänen olisi viisaampaa etsiä kumppani, joka haluaa suhteelta samoja asioita mitä hän itse haluaa. Hän ei kuitenkaan ole halunnut erota, vaan on lupaillut, että asiat muuttuu: jatkossa varaa meille enemmän yhteistä aikaa. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Suhteen alussa vietimme paljon aikaa yhdessä, ihan hänen omasta aloitteestaan, mutta se tietenkin loppui, kun hän muutti ulkomaille.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Voi luoja, että ongelmia keksitään kyllä kaikesta tyhjästä!

Jos mun mies muuttais ulkomaille duunin takia, lähtisin KILJUEN MESSIIN..siellä vois sitten ihmetellä rauhassa mitä tekee.

Ainakin pitää siitä kodista huolta.

Mä nyt vähän epäilen, että olet sellainen prinsessa joka ei osaa yhtään olla yksin, takertuu ja marisee vieressä ja vetää kilareita tyhjästä.

Jos peli ei muutu, niin voit joutuakin yksinäiseksi.

Ei kukaan mies kattele tuollaista kauaa.

Ei kukaan.

Sitä jaksa aikansa yrittää vakuuttaa toista, mutta jos se ei mene perille ja kaikki tapahtuu sun ehdoillas, lähinnä toi kiukuttelu...niin ajan kysymys koska ukko lähtee.

Kaveripiirissä just tuli ero, kun muija teki just mitä halus. Ei mitään väliä mitä mies halusi. Vaimon mukaan vaan mentiin. Kauan ne jaksoi. 10 vuotta, sitten ukko sanoi, että pidä paskas. Nyt riitti.

Aiheesta....

Tossa ap:n keississä taas mennään miehen ehdoilla. Eikä mies osaa tulla keskustelemalla vastaan. Ap tuntee olonsa epävarmaksi ja hylätyksi. Inhimillistä. Mutta varsinaisesta ongelmasta; ap vois kyllä ilmoittaa tulevansa miehen mukaan sinne ulkomaille jos hänellä ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa. Ja vaikka oiskin, mies voi elättää myös ap:n siellä maailmalla tarpeen vaatiessa, naimisissa kun ovat. 

Ap:lle miehen poissaolo ei selvästikään ole o.k. (mitä mies "vaatii") ja tämä ratkeaisi sillä että ap on komennuksilla mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun AP ei oikeasti pidä yrittää väkisin olla etäsuhteessa tai minkään muunkaanlaisessa suhteessa, jossa sun on huono olla.

Sun kannattaa myös kuulostamaan sisältää, että onko huono olosi ihan oikeasti todellista, vai nouseeko se vain tyytymättömyyden tunteesta (jolloin se siirtyy johonkin toiseen asiaan jos nykyinen saadaan korjattua).

Kiitos tästä kommentista! Ehkä olenkin lähtökohtaisesti tyytymätön kaikkeen? Silloin oikea teko olisi tietenkin vapauttaa mieheni elämälle eroamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ollaan suhteessa, ollaan myös yksilöitä. Ettet vain liikaa odota miehestä jotain, minkä voisit löytää itsestäsi? Mikä on se tyhjiö jota odotat hänen täyttävän? Erilläänoloaika kannattaa käyttää itsen vahvistamiseen, ei pakkomielteiseen riippuvuussuhteen pohdintaan. Kunpa oppisit sanoittamaan asiasi täsmällisesti, niin voit tulla ymmärretyksi. Lukeminen voi auttaa löytämään sanoja tunteen tai ongelman kuvaukseen.

Hmm.. tyhjiö, jonka odotan miehen täyttävän. Olenko hänestä riippuvainen? Ehkä olen. Olen kuitenkin omalla päätökselläni jäänyt Suomeen kehittämään itseäni (opiskelemaan), kun mies on päättänyt lähteä ulkomaille (hän on ollut siellä kaksi vuotta), joten en nyt aivan täysin riippuvainen hänestä ole.

Minusta olisi kuitenkin mukavaa rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja jakaa yhteistä arkea toisen ihmisen kanssa. Koen, että elämä on paljon merkityksellisempää niin.  Jos se on riippuvuutta, niin olkoot! Se on kuitenkin jotain, mitä tarvitsen ja haluan. Ei minulle riitä "nimellinen" parisuhde ilman seksiä, läheisyyttä, helliä sanoja, jaettuja kokemuksia, jne. Riittääkkö se jollekin? Eikö sitä kutsuta kulissiliitoksi?

Olen tästäkin yrittänyt miehen kanssa puhua. Olen sanonut, mitä tarvitsen. Olen sanonut, että pyydä minut joskus matkustamaan luoksesi, niin tunnen olevani haluttu. Olen myös ehdottanut, että ehkä hänen olisi viisaampaa etsiä kumppani, joka haluaa suhteelta samoja asioita mitä hän itse haluaa. Hän ei kuitenkaan ole halunnut erota, vaan on lupaillut, että asiat muuttuu: jatkossa varaa meille enemmän yhteistä aikaa. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Suhteen alussa vietimme paljon aikaa yhdessä, ihan hänen omasta aloitteestaan, mutta se tietenkin loppui, kun hän muutti ulkomaille.

Ap

Asutteko te nyt siis eri maissa? :O

Onko mies työnarkomaani? Aseksuaali? Nämä tulevat mieleen kun kaukosuhteessa olette.

0/5

Sillä on toinen hoito ulkomailla.

No joo. Molemmilla pointit. Toki Ap:n arvot on rakentaa yhteistä arkea ja kehittää itsenään niin kyllä se ulkomaillakin onnistuu. Siinähän periaatteessa molemmat sais mitä haluais.

Ei nyt kannata puhua mitään miehen vapauttamisesta. Kelaa mitä sä haluat ja onko suhde sen arvoinen, että on valmis esim. Muuttaan ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Voi luoja, että ongelmia keksitään kyllä kaikesta tyhjästä!

Jos mun mies muuttais ulkomaille duunin takia, lähtisin KILJUEN MESSIIN..siellä vois sitten ihmetellä rauhassa mitä tekee.

Ainakin pitää siitä kodista huolta.

Mä nyt vähän epäilen, että olet sellainen prinsessa joka ei osaa yhtään olla yksin, takertuu ja marisee vieressä ja vetää kilareita tyhjästä.

Jos peli ei muutu, niin voit joutuakin yksinäiseksi.

Ei kukaan mies kattele tuollaista kauaa.

Ei kukaan.

Sitä jaksa aikansa yrittää vakuuttaa toista, mutta jos se ei mene perille ja kaikki tapahtuu sun ehdoillas, lähinnä toi kiukuttelu...niin ajan kysymys koska ukko lähtee.

Kaveripiirissä just tuli ero, kun muija teki just mitä halus. Ei mitään väliä mitä mies halusi. Vaimon mukaan vaan mentiin. Kauan ne jaksoi. 10 vuotta, sitten ukko sanoi, että pidä paskas. Nyt riitti.

Aiheesta....

Tossa ap:n keississä taas mennään miehen ehdoilla. Eikä mies osaa tulla keskustelemalla vastaan. Ap tuntee olonsa epävarmaksi ja hylätyksi. Inhimillistä. Mutta varsinaisesta ongelmasta; ap vois kyllä ilmoittaa tulevansa miehen mukaan sinne ulkomaille jos hänellä ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa. Ja vaikka oiskin, mies voi elättää myös ap:n siellä maailmalla tarpeen vaatiessa, naimisissa kun ovat. 

Ap:lle miehen poissaolo ei selvästikään ole o.k. (mitä mies "vaatii") ja tämä ratkeaisi sillä että ap on komennuksilla mukana. 

Kiitos, olet oikeassa, että miehen ehdoilla mennään. Läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä en ole hankkinut, koska silloin en olisi voinut kuvittellakaan lähteväni hänen luokseen, joten koko ajan ollut tarkoituksena, että menen perään. Olen siis tehnyt myös omaa työllistymistäni vaativat valinnat miehen ehdoilla, tämä vain huomioksi tuohon "jos hänelle ei ole esim. läsnäoloa vaativaa kokoaikatyötä kotimaassa". Lapsia emme myöskään ole hankkineet, koska mies on sanonut haluavansa keskittyä uraan. Olen halunnut olla joustava ja rakastava,  ja suostunut siihen, että hän toteuttaa unelmiaan työntämällä omia haaveitani hetkeksi syrjään.

Ulkomaille muuttaminen ei ole ongelmallista. Mies on luvannut elättää minut tarvittaessa, mutta tällä hetkellä olen osa-aikeisessa etätyössä. Ongelma on riitely ja vuorovaikutuksen ongelmat, jotka ovat syntyneet tämän erossaolon aikana. Ehkä olen "prinsessa, joka roikkuu miehessä ja odottaa, että tämä hoitaa kaiken", mutta suhteemme on aluksi ollut oikein tyydyttävä ja jokin muutos on tapahtunut, minussa, hänessä tai meissä.

Annan esimerkin kommunikoinnin vaikeudesta (hänen ollessa ulkomailla): Puhelimella ei saa soittaa, koska se on HÄNELLE liian kallista ( on hyväpalkkaisessa työssä), tekstiviestit eivät jostain syystä kulje maiden välillä, watssupia hän ei halua käyttää, ei myöskään halua ladata Skypeä puhelimeen. Näin mahdollisuus spontaaniin vuorovaikutukseen on täysin estetty. Kuinka monelle olisi ok elää pitkään suhteessa, jossa toisen voi tavoittaa ainoastaan facessa tai sähköpostilla? Luulen, ettei kovin monelle, eikä kyse ole siitä, että on "prinsessa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Voi luoja, että ongelmia keksitään kyllä kaikesta tyhjästä!

Jos mun mies muuttais ulkomaille duunin takia, lähtisin KILJUEN MESSIIN..siellä vois sitten ihmetellä rauhassa mitä tekee.

Ainakin pitää siitä kodista huolta.

Mä nyt vähän epäilen, että olet sellainen prinsessa joka ei osaa yhtään olla yksin, takertuu ja marisee vieressä ja vetää kilareita tyhjästä.

Jos peli ei muutu, niin voit joutuakin yksinäiseksi.

Ei kukaan mies kattele tuollaista kauaa.

Ei kukaan.

Sitä jaksa aikansa yrittää vakuuttaa toista, mutta jos se ei mene perille ja kaikki tapahtuu sun ehdoillas, lähinnä toi kiukuttelu...niin ajan kysymys koska ukko lähtee.

Kaveripiirissä just tuli ero, kun muija teki just mitä halus. Ei mitään väliä mitä mies halusi. Vaimon mukaan vaan mentiin. Kauan ne jaksoi. 10 vuotta, sitten ukko sanoi, että pidä paskas. Nyt riitti.

Aiheesta....

Myönnän, että olen kiukutellut liian paljon. Miten siitä voisi päästä eroon? Olen myös ollut valmis itse eroamaan, mutta mies on halunnut jatkaa.

Face ja email eivät häiritse sivusuhteita.

Joku tässä nyt on vialla. Sivusuhe, aseksuaali?

Tai sitten ukkokultasi on löytänyt seksuaalisuutensa joka ei kohdistu sinun sukupuoleesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa oli hieman taustaa tämän päivän riidalle. Mutta se, mikä eniten harmittaa, on itse riitely - Miten on niin vaikeaa puhua toiselle asiallisesti? Tuntuu, että tämä jatkuva riitely syö kaiken elämänilon ja rakkauden meidän väliltämme. Miten negatiivista kommunikaatiota voi muuttaa? Minulla ei ole keinoja muuttaa tilannetta. Tunnen itseni kädettömäksi. Olen valmis eroon, vaikka olemme olleet naimisissa vasta vähän aikaa.

Ap

Minä en osaa riidellä. En kykene olemaan asiallinen jos olen tunteiden vallassa vaan lietsontaa riitaa lisää typerästi.

Yrtön lähteä tilanteesta pois ja selvittää ajatukset ensin ja sitten keskustelemme riidat ja mikä siihen johti.

Niin ja jos riita jää roikkumaan ilman selvitystä sitä seuraa vaan lisää. Ei välttämättä samaa aiheesta mutta taustalla on se sama Paha olo mikä jäi edellisestä eli reagoi toisen tekoihin negatiivisesti vaikka ne ei sitä välttämättä olisi.

Koen, että juuri tämä on ongelmamme. Meillä on selvittämättömiä riitoja taustalla. Tai no, onhan niitä selvittetty, mutta ANTEEKSI ei olla annettu. En kai osaa antaa anteeksi. Se tuntuu tosi vaikealta, jos mikään ei muutu käytännössä.

Riitoja on myös erittäin vaikeaa selvittää, kun mies vetäytyy ja vaikenee. Kun keskustelemme jostakin vakavasta aiheesta, mies saattaa "omalla vuorollaan" olla 5 - 10 min täysin hiljaa. Hän ei millään tavoin "kuittaa", että olisi edes kuullut, mitä minä sanon. Hänen mukaansa tämä on minun syytäni. Minä aiheutan hänessä tämän käytöksen. Ongelmana on, että minussa on jotain niin uhkaavaa, että hän menee lukkoon. Riidat jäävät siis usein kesken tai venyvät tuntikausien maratooneiksi. Mies ei myöskään itse ota koskaan kesken jääneitä asioita uudelleen esille.

Ap

Minua auttaa että muistan rakastavani miestäni ja kerron sen hänelle. Ei kumpikaan halua riidellä. Meistä minä olen se vetäytyvä puoli mutta en siitä syyttäisi täysin toista vaikka hyökkäävä onkin. Mieheni turhautuu kun minulla vie kauan vastata koska käsittelen asiaa ja yritän keksiä miten sanon asiat rakentavasti.

Me tee riitojen jälkeen sen että istumme alas kahdestaan kun lapset nukkuu ja käymme asiat läpi. Ei se hyvältä tunnu mutta paremmalta kuin mennä taas uudelleen riidoissa nukkumaan.

Kenties teillä välimatka hankaloittaa tätä puhumista? Ette pääse kasvokkain sitä tekemään aina kun tarpeellista?

Välimatka on hankaloittanut puhumista todella paljon, mutta ongelmia on myös silloin kun olemme saman katon alla. Minun aggressiivisuuteni ja hänen vetäytymisensä on yksi ongelmista. Vetäytyminen itse ongelmasta näkyy myös siinä, että mies takertuu pieniin, epäoleellisiin asioihin keskustelussa, jolloin ne pitenevät kovasti.

Tänään yritin ymmärtää, miksi mies on päätynyt ratkaisusta x, ratkaisuun y ja siitä vielä ratkaisuun z. Hän ei missään vaiheessa päässyt vastaamaan minulle, koska en osannut ilmaista itseäni oikein. En osannut valita täsmälleen oikeaa verbiä keskustelussa.

Tähän tyyliin:

Minä: "Miksi et ajanut kaupoille tänään, vaikka alunperin sinulla oli asiaa kolmeen eri kauppaan ja sitten sovimme, että sinä ajat kahteen ja minä käyn yhdessä?"

Mies vastaa: "Ei ei ei, eihän me noin oltu sovittu."

Minä: "Ai, eikö? Mitä sitten sovittiin?  Sovittiinko, että minä käyn kaikissa kaupoissa?"

Mies: "Miten niin? Älä nyt tuollaista ala väittämään."

Minä: "En mä mitään yritä väittää. Siis eikö sinun pitänytkään mennä kauppaan tänään?"

Mies: "Häh? Kyllähän sinä tiedät, että minulla oli asiaa kaupoille."

Minä: "Joo. Siitähän tässä keskustellaan. Mutta miksi et mennyt? Mitä me sovittiin?"

Mies: "No anna nyt kun selitän. Sovittiin, että minä kävelen lähikauppoihin ja sinä käyt työmatkalla siinä kolmannessa."

Minä: "Huoh, joo. Mutta miksi niin ei tapahtunut..."

(Ongelmana väärin valittu verbi "ajaa" kun olisi pitänyt muistaa, että hän "kävelee". Ei siis päästä puhumaan itse asiasta kuin vasta pitkän avaamisen jälkeen.)

Vierailija kirjoitti:

Face ja email eivät häiritse sivusuhteita.

En usko, että hänellä on sivusuhteita.

Olet pitkäpiimäinen jankkaaja. Ei ihme että tulee riitoja. Hanki oma elämä. Ketään ei kiinnosta takertuva ja jankuttava pilkunviilaaja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä avioliittoon miehen kanssa jonka työn ja työn luonteen tietää, jos ne eivät kerran sovi omaan suhdetoivomukseen?

Anteeksi ap! Mutta suhde kuulostaa tuhoon tuomitulta jo alkujaan. Sulla paha olla kun et tästä pidä ja miehellä paha olla kun tietää ettet siitä pidä.

Olet kyllä ihan oikeassa, että taitaa olla tuhoon tuomittu suhde. Ongelmana on kai ollut se, että suhteemme oli kolmen ensimmäisen vuoden ajan todella hyvä, kunnes mies päätti lähteä. Elättelin kai toiveita siitä, että jaksaisin erossaolon riittävän hyvin. Totuus oli sitten toinen. Ratkaisin asian hankkimalla itselleni etätyön ja muuttamalla miehen luokse. Se ei kuitenkaan parantanut asiaa. Suhteemme kolmen ensimmäisen vuoden positiivinen yhteys ei ole palannut tai se on erittäin huteralla pohjalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelevä ihminen pelkää jotain. Mitä sinä pelkäät? Pelkäätkö esimerkiksi että tulet hylätyksi?

Kyllä pelkään, että tulen hylätyksi. Mies on viimeiset kaksi vuotta asunut uransa takia ulkomailla. Hän ei antanut minulle vaihtoehtoja, vaan sanoi, että suhteemme loppuu, jos hänen poissaolonsa ei ole minulle ok. Hän ei erityisemmin houkutellut minua muuttamaan kanssaan. Sanoin, että minun olisi vaikea lähteä mukaan, jos en löydä päiviini mitään tekemistä, minkä jälkeen hän ei ottanut asiaa enää kertaakaan puheeksi. Tulkitsin tämän tarkoittavan, että hänelle on täysin ok olla etäsuhteessa. Onnistuin kuitenkin hankkimaan itselleni ensimmäisen puolentoistavuoden erossaolon aikana osa-aikaisen etätyön, joten pystyin viettämään melkein koko viime kevään hänen luonaan. Hänen ehdoillaan ollaan siis menty jo jonkin aikaan ja kyllä, koen tulleeni hylätyksi.

Ap

Onko ollut puhetta että tähän tulisi muutos? Oletteko siis menneet naimisiin tuona aikana?

Minusta tunteesi on täysin loogisia mutta se miten ne ilmaiset tai kuinka mies ottaa vastaan on tärkeämpää. Olet kuitenkin mennyt suhteeseen tietäen mitä se on?

Olemme menneet naimisiin, kyllä. En ole tainnut osata kiinnittää huomiota tunteiden ilmaisemiseen ja vastaanottamisen tapaan. Omassa kodissani on ollut paljon ongelmia tässä suhteessa. En tiedä, mikä on normaalia. Mikä on toimivaa? Miten tunteita pitäisi ilmaista ja ottaa vastaan? Auttaako pariterapia tämän hahmottamiseen?