Lue keskustelun säännöt.
Pelottaa raskaus-ajan vaikeus. Kellään kokemuksia onko turha pelko?
01.09.2017 |
Olen sivusta seurannut ystävieni raskauksia, ja yksikään raskaus ei kovin helppo ole ollut. Muutama ystävä on joutunut ennenaikaisesti sairaalaan joidenkin komplikaatioiden vuoksi ja joutunut jäämään osastolle. Yksi ystävä sai pakkolepokäskyn, tosin sai olla kyllä kotona mutta ei saanut tehdä mitään muuta kuin olla levossa. Ymmärtääkseni kaikissa näissä on yritetty levolla pitkittää raskauden kestoa, ettei lapsi syntyisi keskosena. Yksi ystävä sai hirveät selkäkivut ja turvotukset eikä arjesta tahtonut tulla oikein mitään. Haaveilen lapsesta, mutta on alkanut todella pelottaa tuo 9 kk. Ensin muutama kuukausi jokapäiväistä pahoinvointia ja oksentelua? Sitten selkä kivun vuoksi istuminen ja siivoaminen ym arkinen melkein mahdotonta? Ja sitten vuodelepoon pahimmillaan osastolle viikoiksi. No lohduttaa se, että raskaus ei kestä kuin noin 9 kk ja loppuu varmasti joskus eli etappi on tiedossa... Mutta miten selvitä arjesta ja töistä ja koiranulkoilutuksesta ja ruokakaupoista ym koko sen ajan jos raskaus tarkoittaa sitä, että on todella huonossa kunnossa? Ja joo, on mies, mutta hänellä on pitkät työpäivät ja pitkät päivittäiset työmatkat.
Kommentit (36)
Jäätkö nyt sitten lapsettomaksi sen takia, että et halua oksentaa? No, elämä on valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen minä normaalipainoinen ja perusterve, mutta niin on olleet ystävänikin, joilla on ollut niitä vaikeita raskauksia. Luin netistä artikkelin jostain konsultista, jolla oli vaikea raskausajan pahoinvointi (hypermeesi?) ja hän siis oksenteli joka päivä ennakoimatta pitkin päivää ja oli kovin vaikeaa kun piti konsulttina pitää jotain asiakaskokouksia. Siitä sain sen pelon että miten minä opettajan sitten selviä. Katsooko ne tokaluokkalaiset vain sitten ihmeissään kun ope laattaa välillä roskikseen luokan edessä? Ap.
Minusta kuulostaa, että sinulla on kehittynyt jonkinlainen fobia nimenomaan tuota oksentelua kohtaan. Itselläni takana 1 raskaus+synnytys, ja nyt toinen vauva tulossa. Se alkuraskauden pahoinvointi on ainakin itselläni todella paljon kiinni siitä, että osaa ennakoida ja pitää verensokerin tasaisena niillä pienillä välipaloilla joista joku tänne jo kirjoittikin. Kertaakaan en ole raskauspahoinvoinnin takia oksentanut, vaikka toki epämiellyttävä olo on ollutkin.
Toinen asia, mikä sinun kannattaa uskoa on se, että jokainen raskaus on yksilöllinen. Kun tilanne on ns. "päällä" ja esikoista odotetaan, niin totta kai vaikka ystävien kanssa tulee jaettua kaikki tuntemukset, jolloin niiden erilaisten vaivojen mittakaavakin kuulostaa ulkopuolisen korvissa järkyttävältä (ja sinun tuttavapiirisssäsi on ilmeisesti ollut poikkeuksellisen rankkoja raskausksia, jotka vääristävät näkökulmaasi). Suurin osa naisista kuitenkin pärjää raskautensa kanssa ihan ok, vaikka niitä kremppoja tulee ja menee. En sinuna ainakaan lähtisi ruokkimaan pelkojasi lukemalla kaikkia worst case scenario -tyyppisiä kokemuksia, sillä todennäköisempää on, etteivät ne kaikki kuitenkaan satu omalle kohdallesi. Muuten olet siinä tilanteessa, että pelko asioista, jotka eivät edes toteudu, hallitsee sinua, ja jäät kokonaan ilman (toivomaasi) lasta.
Joo tunnistan sen, että oksentaminen on lähes fobia. Jos olisin työttömänä, muuten vain kotona etätöissä vaikka tai jossain työssä jossa olen vain yksin, niin oksentaminen ei pelottaisi yhtään. Mutta jotenkin se hallitsematon julkinen oksentaminen tilassa, jossa muut tuijottaa ja josta ei pääse pois, se pelottaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Jäätkö nyt sitten lapsettomaksi sen takia, että et halua oksentaa? No, elämä on valintoja.
Jään lapsettomaksi jos en kykene tulemaan raskaaksi, ehkäisy on jo jätetty pois nimittäin. Oksentaminen on ihan ok niin kauan kun sen saisi tehdä kotona tai ehtisi ja pääsisi vaikka työpaikan vessaan oksentamaan. Luultavasti tulen raskaaksi ja kärsin ahdistushäiriöstä alkuraskauden. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme lasta, kaikki hankittu yli 30v ikäisenä. Eikä edes millään kovin pienellä ikäerolla. Kertaakaan en oksentanut, päivääkään en synnytyksen lisäksi ole ollut sairaalassa tai vuodelevossa. Närästi niin pirusti, mutta se oli ainoa hankaluus, muuten raskaudet meni ihan OK, vaikka mulla se vatsa pullotti tuossa edessä jo ihan alusta lähtien. Enemmän pohtisin sitä raskauden jälkeistä aikaa: miten aiot jaksaa sen, jos miehellä on pitkät työpäivät ja -matkat?
Olen selvinnyt ennenkin hyvin vaikeista elämäntilanteista, jos vain olen ollut jotenkin fyysisesti kunnossa itse, joten enköhän selviä vauvan kanssa ellen sairastu. Mutta jos olen ollut fyysisesti huonossa kunnossa itse, niin olen ollut ihan pois pelistä.
Ohis: Onko teillä minkälaisia turvaverkkoja käytettävissä, isovanhempia samalla paikkakunnalla jne? Se voi oikeasti olla iso asia, jos olet vauva-aikana paljon yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäätkö nyt sitten lapsettomaksi sen takia, että et halua oksentaa? No, elämä on valintoja.
Jään lapsettomaksi jos en kykene tulemaan raskaaksi, ehkäisy on jo jätetty pois nimittäin. Oksentaminen on ihan ok niin kauan kun sen saisi tehdä kotona tai ehtisi ja pääsisi vaikka työpaikan vessaan oksentamaan. Luultavasti tulen raskaaksi ja kärsin ahdistushäiriöstä alkuraskauden. Ap.
Sinulla on fiksaatio tuohon oksentamiseen. Kannattaa mennä juttelemaan vaikka pelkopoliklinikalle asiasta. Mielestäni maalaat ihan turhaan mörköjä seinille.
Ja ota nyt myös huomioon, että jos raskausaikana vointisi on niin huono, ettet pysty toimimaan ammatissasi, niin saat silloin sairauslomaa, se on ihan normaali käytäntö. Myös raskauden edetessä vointi vahtelee, eli esim. toisen kolmanneksen aikana saatat olla yhtä hyvässä toimintakunnossa kuin normaalikuosissakin.
T. eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme lasta, kaikki hankittu yli 30v ikäisenä. Eikä edes millään kovin pienellä ikäerolla. Kertaakaan en oksentanut, päivääkään en synnytyksen lisäksi ole ollut sairaalassa tai vuodelevossa. Närästi niin pirusti, mutta se oli ainoa hankaluus, muuten raskaudet meni ihan OK, vaikka mulla se vatsa pullotti tuossa edessä jo ihan alusta lähtien. Enemmän pohtisin sitä raskauden jälkeistä aikaa: miten aiot jaksaa sen, jos miehellä on pitkät työpäivät ja -matkat?
Olen selvinnyt ennenkin hyvin vaikeista elämäntilanteista, jos vain olen ollut jotenkin fyysisesti kunnossa itse, joten enköhän selviä vauvan kanssa ellen sairastu. Mutta jos olen ollut fyysisesti huonossa kunnossa itse, niin olen ollut ihan pois pelistä.
Ohis: Onko teillä minkälaisia turvaverkkoja käytettävissä, isovanhempia samalla paikkakunnalla jne? Se voi oikeasti olla iso asia, jos olet vauva-aikana paljon yksin.
Eipä juuri ole turvaverkkoja. Mutta en sen takia voi jättää lasta kokonaan tekemättä kuitenkaan. Kai sitä jotenkin selviää sitten. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen minä normaalipainoinen ja perusterve, mutta niin on olleet ystävänikin, joilla on ollut niitä vaikeita raskauksia. Luin netistä artikkelin jostain konsultista, jolla oli vaikea raskausajan pahoinvointi (hypermeesi?) ja hän siis oksenteli joka päivä ennakoimatta pitkin päivää ja oli kovin vaikeaa kun piti konsulttina pitää jotain asiakaskokouksia. Siitä sain sen pelon että miten minä opettajan sitten selviä. Katsooko ne tokaluokkalaiset vain sitten ihmeissään kun ope laattaa välillä roskikseen luokan edessä? Ap.
Minusta kuulostaa, että sinulla on kehittynyt jonkinlainen fobia nimenomaan tuota oksentelua kohtaan. Itselläni takana 1 raskaus+synnytys, ja nyt toinen vauva tulossa. Se alkuraskauden pahoinvointi on ainakin itselläni todella paljon kiinni siitä, että osaa ennakoida ja pitää verensokerin tasaisena niillä pienillä välipaloilla joista joku tänne jo kirjoittikin. Kertaakaan en ole raskauspahoinvoinnin takia oksentanut, vaikka toki epämiellyttävä olo on ollutkin.
Toinen asia, mikä sinun kannattaa uskoa on se, että jokainen raskaus on yksilöllinen. Kun tilanne on ns. "päällä" ja esikoista odotetaan, niin totta kai vaikka ystävien kanssa tulee jaettua kaikki tuntemukset, jolloin niiden erilaisten vaivojen mittakaavakin kuulostaa ulkopuolisen korvissa järkyttävältä (ja sinun tuttavapiirisssäsi on ilmeisesti ollut poikkeuksellisen rankkoja raskausksia, jotka vääristävät näkökulmaasi). Suurin osa naisista kuitenkin pärjää raskautensa kanssa ihan ok, vaikka niitä kremppoja tulee ja menee. En sinuna ainakaan lähtisi ruokkimaan pelkojasi lukemalla kaikkia worst case scenario -tyyppisiä kokemuksia, sillä todennäköisempää on, etteivät ne kaikki kuitenkaan satu omalle kohdallesi. Muuten olet siinä tilanteessa, että pelko asioista, jotka eivät edes toteudu, hallitsee sinua, ja jäät kokonaan ilman (toivomaasi) lasta.
Joo tunnistan sen, että oksentaminen on lähes fobia. Jos olisin työttömänä, muuten vain kotona etätöissä vaikka tai jossain työssä jossa olen vain yksin, niin oksentaminen ei pelottaisi yhtään. Mutta jotenkin se hallitsematon julkinen oksentaminen tilassa, jossa muut tuijottaa ja josta ei pääse pois, se pelottaa. Ap.
Hei hakeudu hyvä ihminen juttelemaan vaikka työterveyden kautta jollekin psykologille, terapeutille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle noista peloistasi. Tuo kuulostaa jo ihan epänormaalilta eikä sinun pitäisi turhaan kärsiä tuollaisesta vääristyneestä ajatusmaailmasta!
T. kommentoimasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme lasta, kaikki hankittu yli 30v ikäisenä. Eikä edes millään kovin pienellä ikäerolla. Kertaakaan en oksentanut, päivääkään en synnytyksen lisäksi ole ollut sairaalassa tai vuodelevossa. Närästi niin pirusti, mutta se oli ainoa hankaluus, muuten raskaudet meni ihan OK, vaikka mulla se vatsa pullotti tuossa edessä jo ihan alusta lähtien. Enemmän pohtisin sitä raskauden jälkeistä aikaa: miten aiot jaksaa sen, jos miehellä on pitkät työpäivät ja -matkat?
Olen selvinnyt ennenkin hyvin vaikeista elämäntilanteista, jos vain olen ollut jotenkin fyysisesti kunnossa itse, joten enköhän selviä vauvan kanssa ellen sairastu. Mutta jos olen ollut fyysisesti huonossa kunnossa itse, niin olen ollut ihan pois pelistä.
Ohis: Onko teillä minkälaisia turvaverkkoja käytettävissä, isovanhempia samalla paikkakunnalla jne? Se voi oikeasti olla iso asia, jos olet vauva-aikana paljon yksin.
Eipä juuri ole turvaverkkoja. Mutta en sen takia voi jättää lasta kokonaan tekemättä kuitenkaan. Kai sitä jotenkin selviää sitten. Ap.
.
Toki selviää, itsekin selvisin. Mutta aina on parempi, jos on edes jonkinlaista (vertais-)tukea kuin että on uudessa elämäntilanteessa täysin yksin, kun jatkuvasti tulee itselle uusia haasteita/kysymyksiä vastaan
T. 20, aj 28
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme lasta, kaikki hankittu yli 30v ikäisenä. Eikä edes millään kovin pienellä ikäerolla. Kertaakaan en oksentanut, päivääkään en synnytyksen lisäksi ole ollut sairaalassa tai vuodelevossa. Närästi niin pirusti, mutta se oli ainoa hankaluus, muuten raskaudet meni ihan OK, vaikka mulla se vatsa pullotti tuossa edessä jo ihan alusta lähtien. Enemmän pohtisin sitä raskauden jälkeistä aikaa: miten aiot jaksaa sen, jos miehellä on pitkät työpäivät ja -matkat?
Olen selvinnyt ennenkin hyvin vaikeista elämäntilanteista, jos vain olen ollut jotenkin fyysisesti kunnossa itse, joten enköhän selviä vauvan kanssa ellen sairastu. Mutta jos olen ollut fyysisesti huonossa kunnossa itse, niin olen ollut ihan pois pelistä.
Ohis: Onko teillä minkälaisia turvaverkkoja käytettävissä, isovanhempia samalla paikkakunnalla jne? Se voi oikeasti olla iso asia, jos olet vauva-aikana paljon yksin.
Eipä juuri ole turvaverkkoja. Mutta en sen takia voi jättää lasta kokonaan tekemättä kuitenkaan. Kai sitä jotenkin selviää sitten. Ap.
.
Toki selviää, itsekin selvisin. Mutta aina on parempi, jos on edes jonkinlaista (vertais-)tukea kuin että on uudessa elämäntilanteessa täysin yksin, kun jatkuvasti tulee itselle uusia haasteita/kysymyksiä vastaan
T. 20, aj 28
Totta varmasti, mutta aina ei voi valita. Mutta nyt uteliaisuuteni heräsi. Mitä uusia haasteita ja kysymyksiä? Suhtaudun hyvin maalaisjärjellä lapsiin ja vauvoihin, en osaa nähdä itseäni miettimässä kauheasti että mikä vaippa olisi paras tai saako lapsi syödä jotain ruokaa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi koskaan tietää etukäteen. Mua varoiteltiinaikista riskeistä, koska olin jo 35 esikoista odottaessani. Raskaus oli helpoimmasta helpoin. Ei mitään oireita ja olisin voinut olla töissä vaikka synnytykseen asti. Toinen lapsi tuli pari vuotta myöhemmin. Mulla oli migreeniä, pahoinvointia alussa ja väsymystä ja unettomuutta lopussa. Tavallaan helppoa, mutta tavallaan raskasta. Ihan erilainen raskaus, mutta hyvin sekin meni verrattuna moneen kauhutarinaan.
Nämä on asioita mitä ei vaan voi ennustaa.
Ja samalla naisella voi olla erilaiset raskaudet. Esikoisen sain 23-vuotiaana, alussa oli pahoinvointia mutta muuten olin elämäni kunnossa! Ei päivääkään töistä pois jne.
Toisen sain 26-vuotiaana ja oli pääosin kamala raskaus. Pitkä pahoinvointi (24/7 krapula). Liitoskivut. Supistukset. Verenvuodot. Pukamat. Päänsäryt. Selkäsäryt. HUIMAUS. Meinasin pyörtyä esim keskellä prismaa, piti mennä maahan maate ja jalat ylös. Kyllä se rajoitti elämää ja oli tosi hankalaa. Töissä ei tarvinnut käydä kun olin hoitovapaalla, mutta toisaalta esikoisen äitinä ei sairaslomaakaan saanut. Kotona oli jaksettava hoitaa esikoista.
Eikä nämä liity vain ylipainoon tms. Itsekkin olen hoikka ja aina kehuttu ns. malliesimerkiksi lääkärissä (paineet, bmi, arvot yms kohdillaan).
Etenkin pahoinvointi on sellainen mihin ei voi mitenkään vaikuttaa jos on vähänkään pahempaa laatua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolme lasta, kaikki hankittu yli 30v ikäisenä. Eikä edes millään kovin pienellä ikäerolla. Kertaakaan en oksentanut, päivääkään en synnytyksen lisäksi ole ollut sairaalassa tai vuodelevossa. Närästi niin pirusti, mutta se oli ainoa hankaluus, muuten raskaudet meni ihan OK, vaikka mulla se vatsa pullotti tuossa edessä jo ihan alusta lähtien. Enemmän pohtisin sitä raskauden jälkeistä aikaa: miten aiot jaksaa sen, jos miehellä on pitkät työpäivät ja -matkat?
Olen selvinnyt ennenkin hyvin vaikeista elämäntilanteista, jos vain olen ollut jotenkin fyysisesti kunnossa itse, joten enköhän selviä vauvan kanssa ellen sairastu. Mutta jos olen ollut fyysisesti huonossa kunnossa itse, niin olen ollut ihan pois pelistä.
Ohis: Onko teillä minkälaisia turvaverkkoja käytettävissä, isovanhempia samalla paikkakunnalla jne? Se voi oikeasti olla iso asia, jos olet vauva-aikana paljon yksin.
Eipä juuri ole turvaverkkoja. Mutta en sen takia voi jättää lasta kokonaan tekemättä kuitenkaan. Kai sitä jotenkin selviää sitten. Ap.
.
Toki selviää, itsekin selvisin. Mutta aina on parempi, jos on edes jonkinlaista (vertais-)tukea kuin että on uudessa elämäntilanteessa täysin yksin, kun jatkuvasti tulee itselle uusia haasteita/kysymyksiä vastaan
T. 20, aj 28
Totta varmasti, mutta aina ei voi valita. Mutta nyt uteliaisuuteni heräsi. Mitä uusia haasteita ja kysymyksiä? Suhtaudun hyvin maalaisjärjellä lapsiin ja vauvoihin, en osaa nähdä itseäni miettimässä kauheasti että mikä vaippa olisi paras tai saako lapsi syödä jotain ruokaa. Ap.
Noo, en viitsi tähän hirveän tarkasti avaavaa sepustusta kirjoittaa koska sinulla ilmeisesti on taipumusta asioista (turhaankin) huolehtimiseen etukäteen :) , mutta omakohtaisesti siinä esikoisen pikkuvauva-aikana tuli vastaan haasteita imetyksen, synnytysvaurioista toipumisen, vauvan vatsa-vaivojen, unirytmin, nukuttamisen ja synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa. Nämä kaikki olivat asioita, joihin olisin jälkikäteen toivonut enemmän apua ja tukea ihan miltä tahansa taholta ja siksi tsemppaan tuota tukiverkostojen merkitystä. Mutta kuten aiemmin sanoin, niin sekä raskaudet, lapsivuodeajat ja vauvat ovat erilaisia, eikä niistä kannata turhaan etukäteen murehtia, koska esim. sinun vauvasi voi olla kaikin tavoin helppo tapaus.
Ei kaikki raskaudet ole hirveitä, mutta toisaalta sitä ei voi myöskään tietää etukäteen, millaista tulee itsellä olemaan. Itse olin lähemmäs kolmekymppinen, kun sain esikoiseni. Raskausaika oli mitä helpoin. Alussa oli pari viikkoa pientä etomista etenkin iltaisin. Ei häirinnyt työntekoa, eikä oksettanut. Lopussa vaivasi lähinnä jatkuva pissahätä. Kipuja ei ollut ja olin aktiivinen loppuun asti. Mulla ei ole autoa, joten kävin ruokakaupassa ja muilla asioilla kävellen tai julkisilla. Raskauteni meni yliaikaiseksi eli ei todellakaan synnytetty ennenaikaisesti ja sellaista riskiä ei edes missään vaiheessa ollut. Mutta onneksi oli sentään spontaani synnytys ja syntyi terve lapsi.
Nyt esikoiseni on reilu 1-vuotias ja olen jälleen raskaana. Olen jo yli puolenvälin raskaudessani. Tämä raskaus on ollut vielä helpompi kuin edellinen eli tällä kertaa ei ollut edes sitä etomistakaan. Lähes oireeton olen. Tänäänkin menin tavatataloon vaunuja työnnellen ja juoksin bussin perässä eli jälleen ollaan ihan ok kunnossa. Raskaudesta huolimatta voi elää ihan normaalia elämää. Keskenmenojakaan mulla ei ole koskaan ollut.
Meilläkään ei juuri tukijoukkoja ole ja mieheni on paljon töissä, mutta ihan hyvin ollaan mielestäni silti pärjätty eli ei sitäkään tarvitse niin paljoa etukäteen jännittää. Sitten käyt etsimään sitä apua vaikka neuvolan kautta, jos alkaa uuvuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin omasta raskaudestani kertoa. Ensimmäinen raskaus, nyt viikolla 34 ja pystyn ihan normaalisti polkemaan kuntopyörää ja uimaan, juoksulenkit ei enää onnistu. Kaupassa käyn ilman sen kummempia ongelmia. Töistä jäin pois vasta viime viikolla, työni on fyysisesti raskas. Ei ole turvotellut, ei ollut pahoinvointia alkuraskaudessa. Ainoa oire on jatkuva väsymys, koska hemoglobiini on alhainen. Selkä on oireillut jo ennen raskautta, raskauden aikana en ole huomannut eroa aiempiin vaivoihin. Ei kannata turhia pelätä, 9 kk menee ihan valtavan nopeasti. Ja en oleta että kaikilla on yhtä helppoa, ajattelin vain kertoa että ei se aina ole pelkkää oireilua ja pelkoa.
Parikymppisillä kuulema on eniten pahoinvointia ja iäkkäämmillä vähemmän.
Itse olen ns. vanhempi äiti, ja hyvin helppo raskaus ollut.
Voi apua. Joudun työssäni asiakaspalvelussa kohtaamaan usein pahan hajuisia tai voimakkaan hajuisia ihmisiä. Oli ne sitten epäsiistejä tai jossain chanelviispilvessä purjehtivia. Mutta kiva homma jos alkaa yökkäilemään noin asiakkaille.