Lue keskustelun säännöt.
Alkaisitko parisuhteeseen sellaisen kanssa, jonka mielestä elämänmittaiset suhteet eivät ole useinkaan mahdollisia eivätkä edes tavoiteltavia?
01.09.2017 |
Itse ajattelen realistina/pessimistinä näin, ja mietin, kuinka paljon tällaista asennetta kannattaa tuoda julki deittailuvaiheessa. Haluan kuitenkin pitkän suhteen, jossa toimitaan yhdessä tiiminä ja kumpikin on sitoutunut yhteisen onnen vaalimiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.
Olen vain itse kokenut sen, kun edes ns. sielunkumppanin kanssa ei suhde kestä, vaikka kummakin tekevät parhaansa, joten en rehellisesti usko enää loppuelämän suhteisiin.
Mihinkään pystyyn kuolleisiin, lähellä tottumuksen ja "sujuvan arjen" voimalla kasassa pysyviin parisuhteisiin en myöskään jää. Siitä on vanhempieni suhteessa hyvä esimerkki. Minusta hyvän parisuhteen kriteeri ei ole kesto vaan laatu.
Miten paljon tällainen realismi olisi sinulle turn-off?
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Alkaisin. Eihän sitä koskaan tiedä, että miten käy. Rakkaushan saattaa muuttua niin syväksi, että se kestää loppuelämän tai huomataan, että tiet vie erilleen. Eihän ketään voi koskaan sitoa omakseen. Kyllähän parisuhteessa pitää voida hengittää ja olla ihan itsekseenkin.
Eihän itsekseen oleminen tarkoita sitä, että eletään jatkuvassa on/off-suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.
Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.
Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.
Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.
Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?
Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.
Nainen haluaa muokata miestä mieleisekseen, nainen ei halua kehittää itseään miestä miellyttääkseen.
Miksi haluaisin suhteeseen naisen kanssa, jolle mies on kuin koira, jota pitää kouluttaa.
Parisuhteen "kehittäminen", suhteen eteen työn tekeminen, feminististä natsismia ja miehen alistamista koiran asemaan.
auts, ihan pahaa tekee elämäsi. Oletko kuullut vetovoiman laista? Vedät puoleesi sitä, mitä ajattelet.
Jos olisin 190cm pitkä, omistaisin audin, tai bemarin, kuuntelisin jotain vitun paskaa cheekin "räppiä", niin varmaan vetäisin joitakin tyhjäpäänarttuja puoleeni.
Mutta kun en ole. Olen alle 190cm, velaton, lapseton, jääkiekkoa harrastava hyväpalkkainen duunari, joka ei koe mitään tarvetta tuoda esiin varallisuuttaan jollakin munanjatkeella, tai trendikkäällä pukeutumisella. Enkä myöskään koe tarpeelliseksi kilpailla naisista millään tasolla, niin en vaan vedä puoleeni yhtään ketään.
Niin, whatever. Pillua ajattelen tälläkin hetkellä, mutta enpä ole sitä nähnyt kolmeen vuoteen ja vielä vähemmän naista, joka arvostaisi miestä tasavertaisena kumppanina. Naiset on ihan vitun sekaisin päästään, noin yleisesti.
Ajattelet, että naiset ovat sekaisin päästään, mistä seuraa sellaista että elämässäsi kohtaat enimmäkseen päästään sekaisin olevia naisia.
Itse ajattelen että kaikki ihmiset ovat hyvää tarkoittavia ja osa vielä lisäksi todella fiksuja ja tunteellisia, ja osalla on kanssani samanlaiset arvot vaikka kaikilla ei olekaan. Olen ollut teininä yli 5 vuoden suhteessa ihanan miehen kanssa ja aikuisena yli 15 vuoden suhteessa vielä paremman version kanssa, ja nykyisin olen sitten sen miehen kanssa joka on minulle se täydellinen. Kaiken muun hyvän lisäksi kun hän jakaa vielä saman sitoutumiseen liittyvän arvomaailman, joka minullakin on ollut lapsesta asti.
Jos olisin ajatellut kyynisesti ja pitänyt miehiä kusipäinä (kuten teininä tuli vähän aikaa ajateltua), en olisi mitenkään pystynyt uskomaan näiden kohtaamieni miesten hyvyyteen ja pyyteettömyyteen niin vahvasti, että suhteissa olisi päässyt kehittymään rakkautta. Valikoiva olen totta kai ollut, enkä usko ihan kenen tahansa vastaantulijan olevan minulle sopiva, mutta en myöskään tuomitse kaikkia viallisiksi jo lähtökohtaisesti. Valitettavasti totuus on, että sitä elämältä saat mitä itse tilaat.
Usko nyt, en ole kolmeen vuoteen kohdannut yhtäkään naista, koska olen ollut töissä, harrastuksissa ja vetänyt päihteitä.
En halua tinderhoroa elämääni, jolla on avioton lapsi ja seksiseikkailuja "pitsanpaistajan" kanssa, kuinka alas voi nainen vajota?
... kysyy mies, joka on omien sanojensa mukaan vetänyt päihteitä kolme vuotta.
:D Huomaatkohan itse asetelmassasi mitään ironiaa? Ja miksiköhän et sitten kohtaa niitä mukavia, normaaleja naisia, ajatella...
En ole vetänyt päihteitä kolmea vuotta, mutta pitää olla "naisella" päässä vikaa, jos bissee verrataan siihen, että ikään kuin se olisi kolmas osapuoli suhteessa. Jostakin parista kaljasta alkaa huomionhakuinen poraaminen: "yhyy, et sä musta välitä, kun vaan tuo kalja on sulle tärkeää"
Vittu miten lapsellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En alkaisi. Koska minä uskon elämänmittaisiin suhteisiin ja koska haluan puolison, joka sitoutuu minuun. Ja koska uskon, että pystyynkuolleisuus voidaan välttää ja sille voi jotain tehdä. Mutta ensin pitää uskoa, että sille on jotain tehtävissä. Jos ei usko, niin suhteet jäävät lyhyiksi. Itseään toteuttava kehä.
Ajatuksemme luovat todellisuutemme, sanoi jo Buddha aikanaan.
Minäkin uskon, että pystyynkuolleisuudelle on tehtävissä jotakin, paljonkin. Mutta tiedän myös, että vaikka kumpikin tekisi todella paljon töitä suhteen eteen, se ei silti välttämättä toimi. Silloin ero on parempi vaihtoehto kuin väkisin yhdessä pysyminen.
Buddha sanoi jotakin myös takertumisesta ja siitä, miten ihminen haluaa asioiden olevan eri tavalla kuin ne todellisuudessa ovat.
Mitä ovat ne tilanteet, joissa parisuhde ei "toimi". En ymmärrä, mitä tämä "toimimattomuus" on. Antaisitko konkreettisia esimerkkejä?
Jos addiktiot tai mt-ongelmat poistetaan, niin minusta minkä tahansa saa toimimaan, jos molemmat HALUAVAT.
Nainen haluaa muokata miestä mieleisekseen, nainen ei halua kehittää itseään miestä miellyttääkseen.
Miksi haluaisin suhteeseen naisen kanssa, jolle mies on kuin koira, jota pitää kouluttaa.
Parisuhteen "kehittäminen", suhteen eteen työn tekeminen, feminististä natsismia ja miehen alistamista koiran asemaan.
auts, ihan pahaa tekee elämäsi. Oletko kuullut vetovoiman laista? Vedät puoleesi sitä, mitä ajattelet.
Jos olisin 190cm pitkä, omistaisin audin, tai bemarin, kuuntelisin jotain vitun paskaa cheekin "räppiä", niin varmaan vetäisin joitakin tyhjäpäänarttuja puoleeni.
Mutta kun en ole. Olen alle 190cm, velaton, lapseton, jääkiekkoa harrastava hyväpalkkainen duunari, joka ei koe mitään tarvetta tuoda esiin varallisuuttaan jollakin munanjatkeella, tai trendikkäällä pukeutumisella. Enkä myöskään koe tarpeelliseksi kilpailla naisista millään tasolla, niin en vaan vedä puoleeni yhtään ketään.
Niin, whatever. Pillua ajattelen tälläkin hetkellä, mutta enpä ole sitä nähnyt kolmeen vuoteen ja vielä vähemmän naista, joka arvostaisi miestä tasavertaisena kumppanina. Naiset on ihan vitun sekaisin päästään, noin yleisesti.
Ajattelet, että naiset ovat sekaisin päästään, mistä seuraa sellaista että elämässäsi kohtaat enimmäkseen päästään sekaisin olevia naisia.
Itse ajattelen että kaikki ihmiset ovat hyvää tarkoittavia ja osa vielä lisäksi todella fiksuja ja tunteellisia, ja osalla on kanssani samanlaiset arvot vaikka kaikilla ei olekaan. Olen ollut teininä yli 5 vuoden suhteessa ihanan miehen kanssa ja aikuisena yli 15 vuoden suhteessa vielä paremman version kanssa, ja nykyisin olen sitten sen miehen kanssa joka on minulle se täydellinen. Kaiken muun hyvän lisäksi kun hän jakaa vielä saman sitoutumiseen liittyvän arvomaailman, joka minullakin on ollut lapsesta asti.
Jos olisin ajatellut kyynisesti ja pitänyt miehiä kusipäinä (kuten teininä tuli vähän aikaa ajateltua), en olisi mitenkään pystynyt uskomaan näiden kohtaamieni miesten hyvyyteen ja pyyteettömyyteen niin vahvasti, että suhteissa olisi päässyt kehittymään rakkautta. Valikoiva olen totta kai ollut, enkä usko ihan kenen tahansa vastaantulijan olevan minulle sopiva, mutta en myöskään tuomitse kaikkia viallisiksi jo lähtökohtaisesti. Valitettavasti totuus on, että sitä elämältä saat mitä itse tilaat.
Usko nyt, en ole kolmeen vuoteen kohdannut yhtäkään naista, koska olen ollut töissä, harrastuksissa ja vetänyt päihteitä.
En halua tinderhoroa elämääni, jolla on avioton lapsi ja seksiseikkailuja "pitsanpaistajan" kanssa, kuinka alas voi nainen vajota?
... kysyy mies, joka on omien sanojensa mukaan vetänyt päihteitä kolme vuotta.
:D Huomaatkohan itse asetelmassasi mitään ironiaa? Ja miksiköhän et sitten kohtaa niitä mukavia, normaaleja naisia, ajatella...
Normaalit naiset eivät ole mukavia.
No, tässä keskustelussa on jo käynyt hyvin selkeästi ilmi, että joillakin miehillä on hyvin subjektiivinen käsitys siitä, mikä elämässä ja ihmisissä on "normaalia".
Normaalia? Parisuhdebloggaaja Minkkinen jättää lapsensa äidin ja kertoo julkisesti miten uudella hoidolla on niin ihana peppu(anus) ja silmät?
Normaali naisen tekemä miesvalinta lapsensa isäksi. Kyllä te naiset olette nykyään ihan kujalla siitä, mikä on normaalia, mikä on miehen rooli ja mikä naisen. Naiset haluavat ikään kuin olla se mies siinä suhteessa.
Etsin parisuhdetta perustaakseni perheen, joten kyllä olisi turn off.
Vierailija kirjoitti:
Etsin parisuhdetta perustaakseni perheen, joten kyllä olisi turn off.
Turn on= laittaa päälle
Turn off= laittaa pois päältä, sulkea
Ketä= kieliopillisesti oikein, kuka?
En etsi etsimällä parisuhdetta, koska en ole läheisriippuvainen, eikä suhdetta löydä etsimällä.
Tinderhuorat on perseestä. Miksi ihmiset eivät tutustu face to face uusiin ihmisiin, vaan pariutuvat kuppikunnissa, koska pelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sadan metrin aitojakaan voiteta ajatuksella että jokaisessa erässä 90% juoksijoista häviää. Se, joka ei usko voivansa voittaa, ei todella myöskään voita.
Itseasiassa hyvinkin usein nokkimisjärjestys on selvillä heti lähtöviivalla, harvemmin kaikki radat on ammuttu täyteen potentiaalisia voittajaehdokkaita.
Ainahan sitä toivoo parasta parisuhteelta mutta täytyy olla myös realisti ja ymmärtää että vuosia kestävä matka tuo mukanaan lukemattoman määrän muuttujia jotka voi kääntää kaiken päälaelleen.
T: Ex-yleisurheilija
yu kirjoitti:
Ei sadan metrin aitojakaan voiteta ajatuksella että jokaisessa erässä 90% juoksijoista häviää. Se, joka ei usko voivansa voittaa, ei todella myöskään voita.
Itseasiassa hyvinkin usein nokkimisjärjestys on selvillä heti lähtöviivalla, harvemmin kaikki radat on ammuttu täyteen potentiaalisia voittajaehdokkaita.
Ainahan sitä toivoo parasta parisuhteelta mutta täytyy olla myös realisti ja ymmärtää että vuosia kestävä matka tuo mukanaan lukemattoman määrän muuttujia jotka voi kääntää kaiken päälaelleen.
T: Ex-yleisurheilija
Pointti oli että se heistä, joka voittaa (heitähän on jokaisessa erässä 1 kpl), ei tasan voita sillä "ei tästä kuitenkaan mitään tule" -asenteella. Totta kai aina voi käydä kaikenlaista, esim. joku loukkaantuminen kesken erän, joka kääntää kaiken päälaelleen. Mutta sen tosiasian ymmärtämisen ei pidä antaa vaikuttaa omaan asenteeseen. Ne tilanteet kohdataan sitten jos niitä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovatko nämä ei-elämänikuista-suhdetta samoja ihmisiä, jotka av:lla aina antavat neuvojs, että eroa, kun joku valittaa miehestään?
Porukka kasvaa koko ajan hedonistisempaan ja itsekkäämpään suuntaan. Parempi että olisivat yksin kuin olisivat jossain "ollaan tää vuosi yhdessä mut jatkosta en tiiä".
Pitkän parisuhteen juju on siinä, että luovutaan osittain omasta itsekkyydestä. Yritetään ymmärtää toisen halua lähteä kesälomalla purjehtimaan kun itse haluaisi pysytellä kaupungissa. Kompromisseja.
Entä sit kun on lapsia? Ei silloin semmoinen "vuosi siellä, toinen täällä"-juttu onnistu.
Tietysti pitää enste katsoa itselleen hyvä puoliso. Mutta jos se hekuma loppuukin vaikka 10 vuoden päästä niin se on _tavallista_ arjen vaikutusta. Siitä sitä vaan järkkäämään puolison kans hotelliöitä ym.
Olen huomannut että seksin laittaminen kaiken yläpuolelle tyhmentää ihmistä. Se jättää tärkeämmät asiat huomiotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen realistina/pessimistinä näin, ja mietin, kuinka paljon tällaista asennetta kannattaa tuoda julki deittailuvaiheessa. Haluan kuitenkin pitkän suhteen, jossa toimitaan yhdessä tiiminä ja kumpikin on sitoutunut yhteisen onnen vaalimiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.
Olen vain itse kokenut sen, kun edes ns. sielunkumppanin kanssa ei suhde kestä, vaikka kummakin tekevät parhaansa, joten en rehellisesti usko enää loppuelämän suhteisiin.
Mihinkään pystyyn kuolleisiin, lähellä tottumuksen ja "sujuvan arjen" voimalla kasassa pysyviin parisuhteisiin en myöskään jää. Siitä on vanhempieni suhteessa hyvä esimerkki. Minusta hyvän parisuhteen kriteeri ei ole kesto vaan laatu.
Miten paljon tällainen realismi olisi sinulle turn-off?
En lähtisi. Yleensäkään en lähde minnekään valmiiksi häviämään. Jos takkiin tulee, siinä sitten kävi niin, mutta kuka minuun uskoo jos en itsekään sitä tee.
Tuollaiset voivat puolestani kuluttaa aikaa jonkun muun kanssa, en tarvitse enempää itsekeskeisiä elämääni.
Juju on siinä, että kaikki meistä eivät pidä eroa epöonnistumisena ja häviönä vaan usein surullisena mutta silti luonnollisena osana parisuhteen kehityskaarta. Onnistunut suhde on sellainen, jossa oli hyvä olla, joka antoi paljon, ja jonka jälkeen on paremmassa jamassa kuin ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen realistina/pessimistinä näin, ja mietin, kuinka paljon tällaista asennetta kannattaa tuoda julki deittailuvaiheessa. Haluan kuitenkin pitkän suhteen, jossa toimitaan yhdessä tiiminä ja kumpikin on sitoutunut yhteisen onnen vaalimiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.
Olen vain itse kokenut sen, kun edes ns. sielunkumppanin kanssa ei suhde kestä, vaikka kummakin tekevät parhaansa, joten en rehellisesti usko enää loppuelämän suhteisiin.
Mihinkään pystyyn kuolleisiin, lähellä tottumuksen ja "sujuvan arjen" voimalla kasassa pysyviin parisuhteisiin en myöskään jää. Siitä on vanhempieni suhteessa hyvä esimerkki. Minusta hyvän parisuhteen kriteeri ei ole kesto vaan laatu.
Miten paljon tällainen realismi olisi sinulle turn-off?
En lähtisi. Yleensäkään en lähde minnekään valmiiksi häviämään. Jos takkiin tulee, siinä sitten kävi niin, mutta kuka minuun uskoo jos en itsekään sitä tee.
Tuollaiset voivat puolestani kuluttaa aikaa jonkun muun kanssa, en tarvitse enempää itsekeskeisiä elämääni.Juju on siinä, että kaikki meistä eivät pidä eroa epöonnistumisena ja häviönä vaan usein surullisena mutta silti luonnollisena osana parisuhteen kehityskaarta. Onnistunut suhde on sellainen, jossa oli hyvä olla, joka antoi paljon, ja jonka jälkeen on paremmassa jamassa kuin ennen sitä.
Miksi se siis olisi luonnollinen osa parisuhteen kehityskaarta? Siis siten, että se olisi väistämätön? Ajatteletko kaikesta muustakin elämääsi liittyvästä tuolla tavalla? Suhde vanhempiin, sisaruksiin, lapsiin, harrastukset, asuinpaikka jne. Minkään ei voi ajatella kestävän loppuelämää, niinkö? Jos aloitat pianonsoiton, päätätkö jo etukäteen, että sitten viimeistään 20 vuoden päästä tämä pitää lopettaa? Tai oletko jo katkaissut välit sisaruksiisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten tapahtuu, jos vuosien suhteen jälkeen huomaa, että tässä on ihan hyvä olla ja elämässä ja parisuhteessa ei ole mitään vikaa? Jos hyvään parisuhteeseen kuuluu luonnollisena osana myös ero, onko sitten pakko erota, vaikka mitään isoa ongelmaa ei olekaan? Että voit olla taas vähän parempi ihminen?
Ja miten tuollaisessa määräaikaisessa suhteessa sitten esimerkiksi unelmoidaan? Onko ne kaikki sellaisia vuoden sisällä toteutettavia haaveita? Esimerkiksi lapsia ja kesämökkiä ei voi suunnitella, koska ne sitovat liian pitkäksi ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen realistina/pessimistinä näin, ja mietin, kuinka paljon tällaista asennetta kannattaa tuoda julki deittailuvaiheessa. Haluan kuitenkin pitkän suhteen, jossa toimitaan yhdessä tiiminä ja kumpikin on sitoutunut yhteisen onnen vaalimiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.
Olen vain itse kokenut sen, kun edes ns. sielunkumppanin kanssa ei suhde kestä, vaikka kummakin tekevät parhaansa, joten en rehellisesti usko enää loppuelämän suhteisiin.
Mihinkään pystyyn kuolleisiin, lähellä tottumuksen ja "sujuvan arjen" voimalla kasassa pysyviin parisuhteisiin en myöskään jää. Siitä on vanhempieni suhteessa hyvä esimerkki. Minusta hyvän parisuhteen kriteeri ei ole kesto vaan laatu.
Miten paljon tällainen realismi olisi sinulle turn-off?
En lähtisi. Yleensäkään en lähde minnekään valmiiksi häviämään. Jos takkiin tulee, siinä sitten kävi niin, mutta kuka minuun uskoo jos en itsekään sitä tee.
Tuollaiset voivat puolestani kuluttaa aikaa jonkun muun kanssa, en tarvitse enempää itsekeskeisiä elämääni.Juju on siinä, että kaikki meistä eivät pidä eroa epöonnistumisena ja häviönä vaan usein surullisena mutta silti luonnollisena osana parisuhteen kehityskaarta. Onnistunut suhde on sellainen, jossa oli hyvä olla, joka antoi paljon, ja jonka jälkeen on paremmassa jamassa kuin ennen sitä.
Miksi se siis olisi luonnollinen osa parisuhteen kehityskaarta? Siis siten, että se olisi väistämätön? Ajatteletko kaikesta muustakin elämääsi liittyvästä tuolla tavalla? Suhde vanhempiin, sisaruksiin, lapsiin, harrastukset, asuinpaikka jne. Minkään ei voi ajatella kestävän loppuelämää, niinkö? Jos aloitat pianonsoiton, päätätkö jo etukäteen, että sitten viimeistään 20 vuoden päästä tämä pitää lopettaa? Tai oletko jo katkaissut välit sisaruksiisi?
Jokainen suhde päättyy joskus, viimeistään oman tai puolison kuolemaan, useimmat tietenkin paljon ennen sitä. Se on ihan tosiasia. Minusta on aivan hullua pitää suhdetta epäonnistuneena, jos se loppuu ennen kuolemaa. Eihän pianoharrastuskaan epäonnistu, jos 20 vuoden päästä en enää soitakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten tapahtuu, jos vuosien suhteen jälkeen huomaa, että tässä on ihan hyvä olla ja elämässä ja parisuhteessa ei ole mitään vikaa? Jos hyvään parisuhteeseen kuuluu luonnollisena osana myös ero, onko sitten pakko erota, vaikka mitään isoa ongelmaa ei olekaan? Että voit olla taas vähän parempi ihminen?
Ja miten tuollaisessa määräaikaisessa suhteessa sitten esimerkiksi unelmoidaan? Onko ne kaikki sellaisia vuoden sisällä toteutettavia haaveita? Esimerkiksi lapsia ja kesämökkiä ei voi suunnitella, koska ne sitovat liian pitkäksi ajaksi.
Ei tietenkään tarvitse erota. Miksi lähtisit suhteesta, jossa olet onnellisempi kuin olisit sinkkuna?
Tässäkin taas näkee, että naisille on tärkeämpää mitä sanoo kuin , että mitä tekee. Ei kukaan voi tosissaan luvata kestävää parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten tapahtuu, jos vuosien suhteen jälkeen huomaa, että tässä on ihan hyvä olla ja elämässä ja parisuhteessa ei ole mitään vikaa? Jos hyvään parisuhteeseen kuuluu luonnollisena osana myös ero, onko sitten pakko erota, vaikka mitään isoa ongelmaa ei olekaan? Että voit olla taas vähän parempi ihminen?
Ja miten tuollaisessa määräaikaisessa suhteessa sitten esimerkiksi unelmoidaan? Onko ne kaikki sellaisia vuoden sisällä toteutettavia haaveita? Esimerkiksi lapsia ja kesämökkiä ei voi suunnitella, koska ne sitovat liian pitkäksi ajaksi.
Ei tietenkään tarvitse erota. Miksi lähtisit suhteesta, jossa olet onnellisempi kuin olisit sinkkuna?
Lue otsikko ja aloitus. Eihän sillä onnellisuudella tunnu olevan väliä, kun parisuhdetta ei ole edes tarkoitettu ikuiseksi ratkaisuksi. Minusta tuo otsikon ajatusmaailma nimenomaan tarkoittaa sitä, että suhteen pituudelle on asetettu jo ennalta tietty odotus, vaikkei edes tiedetä, millaisen kumppanin voi löytää.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin taas näkee, että naisille on tärkeämpää mitä sanoo kuin , että mitä tekee. Ei kukaan voi tosissaan luvata kestävää parisuhdetta.
On eri asia luvata kuin toivoa. Mikä ihmeen järki olla parisuhteessa, jonka toinen ei edes toivo kestävän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen realistina/pessimistinä näin, ja mietin, kuinka paljon tällaista asennetta kannattaa tuoda julki deittailuvaiheessa. Haluan kuitenkin pitkän suhteen, jossa toimitaan yhdessä tiiminä ja kumpikin on sitoutunut yhteisen onnen vaalimiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.
Olen vain itse kokenut sen, kun edes ns. sielunkumppanin kanssa ei suhde kestä, vaikka kummakin tekevät parhaansa, joten en rehellisesti usko enää loppuelämän suhteisiin.
Mihinkään pystyyn kuolleisiin, lähellä tottumuksen ja "sujuvan arjen" voimalla kasassa pysyviin parisuhteisiin en myöskään jää. Siitä on vanhempieni suhteessa hyvä esimerkki. Minusta hyvän parisuhteen kriteeri ei ole kesto vaan laatu.
Miten paljon tällainen realismi olisi sinulle turn-off?
En lähtisi. Yleensäkään en lähde minnekään valmiiksi häviämään. Jos takkiin tulee, siinä sitten kävi niin, mutta kuka minuun uskoo jos en itsekään sitä tee.
Tuollaiset voivat puolestani kuluttaa aikaa jonkun muun kanssa, en tarvitse enempää itsekeskeisiä elämääni.Juju on siinä, että kaikki meistä eivät pidä eroa epöonnistumisena ja häviönä vaan usein surullisena mutta silti luonnollisena osana parisuhteen kehityskaarta. Onnistunut suhde on sellainen, jossa oli hyvä olla, joka antoi paljon, ja jonka jälkeen on paremmassa jamassa kuin ennen sitä.
Miksi se siis olisi luonnollinen osa parisuhteen kehityskaarta? Siis siten, että se olisi väistämätön? Ajatteletko kaikesta muustakin elämääsi liittyvästä tuolla tavalla? Suhde vanhempiin, sisaruksiin, lapsiin, harrastukset, asuinpaikka jne. Minkään ei voi ajatella kestävän loppuelämää, niinkö? Jos aloitat pianonsoiton, päätätkö jo etukäteen, että sitten viimeistään 20 vuoden päästä tämä pitää lopettaa? Tai oletko jo katkaissut välit sisaruksiisi?
Jokainen suhde päättyy joskus, viimeistään oman tai puolison kuolemaan, useimmat tietenkin paljon ennen sitä. Se on ihan tosiasia. Minusta on aivan hullua pitää suhdetta epäonnistuneena, jos se loppuu ennen kuolemaa. Eihän pianoharrastuskaan epäonnistu, jos 20 vuoden päästä en enää soitakaan.
Entä sitten? Voi kai sitä siitä huolimatta toivoa ja tavoitella pitkää suhdetta ja pitkää ikää. Siinä vaiheessa suhde on kyllä mielestäni epäonnistunut, jos toinen laskee päiviä, miten kauan vielä kestää ennen kuin se loppuu ja ajattelee, että "sitten kun minä seuraavan kerran olen sinkku, niin.."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä investoisi henkisesti kuvailemaasi ihmiseen. Sorry.
Miksi et? Onko sinulle tärkeää pysyä suhteessa, vaikka se olisi kuinka huono, eikä ongelmia saada yhdesä ratkaistuksi?
Miten joku voi oikeasti olla näin pihalla? Suhteesta TEHDÄÄN hyvä. Ongelmat saadaan ratkaistua, jos molemmilla on tahto.
Rakkaus on valinta.
No se ei ainakaan ole normaalia, että useilla naisilla on halu "tehdä mies mieleisekseen", että he kokevat elävänsä hyvässä suhteessa, eivätkä näe kuitenkaan mitään tarvetta muuttaa itseään.
Vastavuoroisuus ja kumppanin arvostaminen omana itsenään on useille naisille täysin vieras asia.