Aikuiset ihmiset jotka jännittävät puhelimessa puhumista

Puhelimessa puuttuu valtava osa viestinnästä verrattuna kasvotusten puhumiseen, mykästä luurista on puhuessaan mahdoton arvata vastaanottoa omille jutuille kun taas kasvotusten puhuessa näkee toisen naamasta jo tosi paljon. Epäkohteliaan päälle puhumisen riski kasvaa kun ei näe toisen ilmeistä milloin ehkä odottaa puheenvuoroa tai on sanomaisillaan jotain. Ilman elekieltä on virhetulkintojen riski suurempi, vitsiä ei tunnisteta vitsiksi eikä vastapuolen tunnereaktiota omaan puheeseen huomaa samalla kun oma suu käy, eikä silmistä näe että nyt se tajusi tai että nyt pitää vähän jatkaa selitystä. Kaikki tämä lisää epävarmuutta puhelun sujuvuudesta ja vaatii keskittymistä että saa edes hetunsa lueteltua sujuvalla nopeudella.

En minä sitä näin tarkkaan analysoi soittaessani, mutta näin se on. Kuin vietaalla kielellä asioisi, paljon kömpelömpää, työläämpää, epävarmempaa.

Tekstareissa/muissa viesteissä taas on ihan erilainen rytmi, jolloin sujuvuusmokia ei samalla tavalla tule. Ymmärrysmokia kyllä. Onneksi on hymiöt!

Minulla on lievä dysleksia, mitä kompensoin käsien liikkeillä. Puhelimessa on ikävää puhua, kun on pakko keskittyä sanoihin enkä viittelöimällä pysty paikkaamaan puheen puutteita.

Kun jännitän puheluita verenpaineeni nousee, mikä tekee kuulemisesta hankalaa. Jännittyneenä käyn myös hitaammalla kuin normaalisti. Myös puhelun aloittaminen ja lopettaminen on hankalaa sekä puheenvuoron vaihtamisen ajoittaminen. Puhenopeus myös kasvaa ja puhe muuttuu epäselvemmäksi hermostuessani, jolloin joudun toistamaan sanomisiani. Rennosti ollessani mulla ei oo mitään näistä ongelmista.

Liian paljon mokaamisen paikkoja puhelimessa puhuttaessa.

Mulla jännittäessä ääni ohenee ja tuntuu että tukehdun. Vaikea saada sanottua asiansa. En kehtaa soittaa puheluita jos joku katsoo vierestä koska jännittäminen näkyy päälle päin. Sama jännitys tulee muissakin esiintymistilanteissa, väkisin. Se vaan puskee täysillä läpi. Pidän itsekin sitä outona ja erittäin harmillisena vaivana.

Pelkäsin nuorena virallisiin tahoihin soittamista todella, mutta auttoi, kun kirjasin paperille ranskalaisilla viivoilla asiani niin tarkasti kuin pystyin. En vieläkään tykkää soittaa vaikka verovirastoon, mutta soitan silti koska kukaan muukaan ei sitä puolestani tee. Harjoittelu auttaa aina ja tekee tilanteen aavistuksen helpommaksi kerta kerralta. Nuorena aikuisena asuin ulkomailla ja kielitaitoni oli mitä oli, mutta kun huomasin, että kyllä virastoissa minua ymmärretään vaikka miten solkkasin ja kielioppi meni päin hanuria. Pistin siellä siis lähinnä sanaa toisen perään ja annoin vastapuolen tehdä kysymyksiä. Hyvin se meni ja asiat hoituivat. Pyrin aina olemaan ystävällinen ja kohtelias vaikka miten tuntui, että hommasta ei hehkutti soikoon tule yhtään mitään.

Ystäville ja tutuille minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia soittaa. Olen jo pienestä pitäen rupatellut puhelimessa pitkät ajat ja niin teen yhä vieläkin. Koska työni on yksinäistä ja sen pystyy tekemään samaan aikaan jutellessa handsfreen kautta, niin saatan jutella ystävieni kanssa tunteja päivisin puhelimessa.

Naamatusten asioiden hoitaminen onnistuu myös ongelmitta, sen opin aikoinaan asiakaspalvelussa työskennellessäni.

N43

Puhelimessa puhuminen on ihmiselle biologisesti täysin luonnotonta. Biologisesti luonnollisessa viestinnässä viestit paljon sanattomasti - puhelimessa puhuttaessa se mahdollisuus on viety pois. Varsinkin jos on voimakkaasti visuaalisesti aistiva ihminen, tilanne saattaa tuntua erityisen epämiellyttävältä.

Ja jos puhelimessa puhumiseen liittyy paljon ikäviä tilanteita (esim. työn kautta vaikkapa puhelinmyynti tai perintätilanteiden hoitaminen tai kiukkuiset ulosottoasiointipuhelut tai toistuvasti äkäiset ja huutavat asiakkaat), saattaa alkaa inhota kaikkea puhelimessa puhumista. Minulle tuli työperäinen puhelinkammo, osin työn luonteesta johtuen ja osin siksi että opin puhumaan väärällä tekniikalla ja sen myötä kärsin toistuvista kivuista ja äänenlähdöstä. Jos olisin joutunut jatkamaan työtä vielä vähän pidempään, olisin ihan hetken päästä ollut täysin työkyvytön siihen hommaan.

Jännitin ennen ihan valtavasti. Olisi pitänyt tietää tarkalleen mitä sanon kun soitan. Harjoittelin päässäni vuorosanoja (teen tätä vieläkin) jos en tuntenut henkilöä, jolle soitan. Syynä varmaan juurikin tuo, ettei näe toisen ihmisen reaktioita ja ettei tule ymmäretyksi. En myöskään halua nolata itseäni ja minulla on lievää miellyttämisen tarvetta muutenkin.

Ironista kyllä teen paljon työtä puhelimessa nykyään. Mutta puheluun vastaaminen ei ole niin paha kuin soittaminen. Jouduin pari viikkoa sitten käymään läpi asiakkaita soittelemalla ja valehtelematta jouduin keräämään rohkeutta vartin aina kun piti seuraavalle soittaa (onneksi ei ollut kiire tehdä). Vähän ajan päästä hiukan helpotti. Mutta vieläkin inhottaa jos joudun selvittämään puhelimella jotain, en tiedä miksi. Joskus pelkään ettei minulla ole kaikkea tietoa/taitoa jonkin asian hoitamiseksi. Hiukan on pelkotilaa helpottanut kun lähes jokainen puhelu on hoitunut hyvässä hengessä eikä kukaan ole tullut linjoja pitkin. Kai se klisee siitä epämukavuusalueelle menosta pitää paikkansa.

Minuakin ahdistaa puhelimella soittaminen, ei niinkään puheluun vastaaminen. Sama kuin monilla, virallisiin paikkoihin on hankalin soittaa. Usein harjoittelen etukäteen mitä puhun, ihan mielessäni siis vuoropuhelua. Hankalaa sitten on kun keskustelu ei etenemään niinkuin on suunnitellut. :D Tätä keskusteluiden etukäteen suunnittelua teen kyllä muutenkin, esim. tällä viikolla piti käydä lapsen kanssa neuvolassa niin kävin etukäteen mielessä läpi tilannetta ja keskustelua. Sitten kun tuleekin yllättävä kysymys (puhelimessa tai livenä) alan sönkkäämään ja punastelemaan.

Puhelimessa jos puhun ihan sama kenen kanssa niin kävelen ympäri kämppää. Saatan siirrellä tavaroita paikasta toiseen ja niitä saakin sitten puhelun jälkeen etsiä kun ovat missä sattuu. Joskus mietin kuuleeko toinen puhelimen toisessa päässä kun ravaan ympäri asuntoa.

Lisäksi en voi puhelua soittaessa olla miettimättä mitä puhelun vastaanottaja juuri silloin tekee. Soitanko pahaan aikaan kesken ruokailun, perheriidan, petipuuhien, koiran ulkoilutuksen, vessakäynnillä tai ehkä rappukäytävään kera 4 kauppakassin? Ärsyttääkö häntä kun soitan? Pomolleni en tykkää soittaa yhtään, tuntuu että hänellä on aina kiire ja huono hetki puhua. Joskus pelkään jopa viestien lähettämistä kavereille, mitä jos on just silloin kädet täynnä lasten kuravaatteita, että kehtaakin laittaa viestiä just nyt!

Joo, minulla on lievä ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko (ja liikaa ajatuksia). ;)

Vierailija kirjoitti:

Puhelimessa puhuminen on ihmiselle biologisesti täysin luonnotonta. Biologisesti luonnollisessa viestinnässä viestit paljon sanattomasti - puhelimessa puhuttaessa se mahdollisuus on viety pois. Varsinkin jos on voimakkaasti visuaalisesti aistiva ihminen, tilanne saattaa tuntua erityisen epämiellyttävältä.

Ja jos puhelimessa puhumiseen liittyy paljon ikäviä tilanteita (esim. työn kautta vaikkapa puhelinmyynti tai perintätilanteiden hoitaminen tai kiukkuiset ulosottoasiointipuhelut tai toistuvasti äkäiset ja huutavat asiakkaat), saattaa alkaa inhota kaikkea puhelimessa puhumista. Minulle tuli työperäinen puhelinkammo, osin työn luonteesta johtuen ja osin siksi että opin puhumaan väärällä tekniikalla ja sen myötä kärsin toistuvista kivuista ja äänenlähdöstä. Jos olisin joutunut jatkamaan työtä vielä vähän pidempään, olisin ihan hetken päästä ollut täysin työkyvytön siihen hommaan.

No höpsistä heijaa vaan, että puhelimessa puhuminen olisi luonnotonta! :D Voit toki niin yrittää itsellesi vakuuttaa, mutta useille se on yhtä helppoa kuin puhuminenkin.

Mua kammottaa soittaa töissä, koska puhelut kuulee aina pari muuta vieruskaveria. On ihan hiljaista ja sitten kaikki kuuntelevat, kun yritän saada asiaani hoidettua :D Vihoviimeinen homma on jättää viesti jonkun vastaajaan. Pelkään, että sekoan sanoissani ja sitten vastaajassa on mun sokellustani...

Vierailija kirjoitti:

En itsekään ole aiemmin törmännyt tällaiseen. Vastaan töissä vaihteeseen ja monesti hoidan siinä jo puhelun aikana asiakkaan asian, en aina käännä puheluja eteen päin. Ehkä tämän keskustelun lukemisen jälkeen yritän olla vielä kivempi "virallisen puhelun vastaanottaja" kun tiedän että meille soittaminen ja kanssani puhuminen voi olla soittajalle noin jännittävää ja pelottavaa. En siis tähänkään asti tyly ole ollut, mutta ehkä sellainen "jäykkä" tai siis "virallinen". (Mikä on kai ymmärrettävää kun se on kuitenkin työtäni).

Onko teillä soittokammoisilla jotain vinkkejä meille vastaajille, että mikä tekisi soittamisenne helpommaksi tai ainakin vähemmän pelottavaksi? :)

Etukäteen ei voi tietää mitä tuleman pitää. Jälkeenpäin on kyllä helpottunut olo, jos on "kuullut" vastaajan hymyilevän. Sen nimittäin kuulee hymyileekö toinen vai ei 😊

4