Tyttöä kiusataan eskarissa

Kiusaamiseen puuttuminen on esikoulun tehtävä.

Jos kyseessä ei ole fyysistä väkivaltaa, vaan muunlaista koulukiusaamista alaikäisten kanssa, olisi toiveena, että asia selvitettäisiin kouluammattilaisten kanssa.

Apuja saa kyllä koulun ammattitaholta, vanhemmat eivät ole yksin kiusatun lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lasta kiusattiin myös eskarissa vähän epäselvän puheen takia. Kävin sitten ihan suoraan sanomassa ns pääkiusaajalle, että anna olla viimeinen kerta kun haukut lastani. Ilmeisesti olin tarpeeksi tiukka, kun siihen loppui kiusaaminen.

Just tuollasia, jotka uhkailevat lapsia. Ilmottaisin poliisille, jos joku aikuinen räyhäisi minun lapselle eskarin pihassa.

En rähjännyt enkä huutanut, sanoin vain asian tiukasti ja rauhallisesti. Mitäköhän poliisi olisi siihen sanonut? Sekö on parempi, että kiusaajille vain lässytetään, että älä viitti kiusata?

Mistä olit niin varma, ettei lapsesi ollut s kiusaaja? Sinun asia ei ole mennä ojentamaan toisten lapsia. Tällä periaattella myös kiusaajan vanhemmat voivat mennä torumaan sinun lastasi. Järki käteen.

On oikeita kiusattuja ja sitten on myös näitä kielikelloja., jotka kiusaavat itse sillä, että syyttävät toista kiusatuksi ja toinen saa vihat.

Vierailija kirjoitti:

On oikeita kiusattuja ja sitten on myös näitä kielikelloja., jotka kiusaavat itse sillä, että syyttävät toista kiusatuksi ja toinen saa vihat.

Syyttävät aiheetta toista kiusaajaksi.

Minun lastani ei onneksi vielä kiusata. Hänellä on fyysinen vamma, jonka takia hän on varsin altis kiusatuksi joutumiselle, vaikka hän on ihan täysissä järjissä oleva iloinen ja avoin lapsi ja olisi kyllä sitä kautta kiva kaveri kaikille. Pelottaa aina kun ryhmä vaihtuu, että joukossa on joku räkäpääkiusaaja.

Olen pyrkinyt minimoimaan mahdollisen kiusaamisen sillä, että olen yrittänyt jutella kivasti kaikille lapsen tarharyhmäläisille, kyselen, oliko kiva päivä ja mitäs kaikkea te olette puuhanneet ja kastuitteko aamulla ja joko on hommattu joulukalenterit ja mitä tuli pääsiäismunasta jne. Olen ajatellut, että kun lapset tuntevat minut ja mahdollisesti ajattelevat, että minä olen kiva aikuinen, he suhtautuvat suopeasti myös lapseeni, vaikka hän ei olekaan ihan tusinatuote.

Olen kyllä valmis puolustamaan lastani kynsin hampain, jos niikseen tulee. Mekkala nousee takuuvarmasti, jos lapsi joskus sanoo, että häntä on kiusattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suvussani on alakouluikäinen tyttö. Häntä kuulema kiusataan koulussa ja vanhemmat ovat siitä huolissaan ja suruissaan. Ymmärrettävää. Tytöllä on pieni puhevika, mitä hän ei onneksi häpeile tai arastele. En jaksa uskoa sen olevan kiusaamisen syy.

Vietin hiljattain pitkän viikonlopun tytön ja vanhempiensa seurassa. Järkytyin. Enkä olisi jaksanut tyttöä hetkeäkään enempää. Ja se ei ole lapsen syy vaan vanhempien. Lasta kohdellaan kuin vastasyntynyttä, vaaditaan samaa kuin 2-vuotiaalta, ihastellaan käytöstä, joka olisi hienoa 3-vuotiaalle. Vanhemmat hyppäävät joka inahdukseen ja kaikkien ympärillä pitää osallistua tytön ihailuun ja palvontaan. Tyttö on äänessä koko ajan, ei huomioi muita, ei tee mitään muiden eteen, mutta odottaa kaikkien keskittyvän vain häneen. Hän käyttäytyy kuin pikkulapsi, kiukuttelee ja vaatii. Monet asiat joita hän tekee ovat niin rasittavia, että otan osaa luokalle, joka joutuu sitä joka päivä sietämään.

Rakas ja tärkeä lapsi, mutta vanhemmat ovat sallineet hänestä kasvaa aivan sietämättömän.

Mikäköhän näiden "tunnen tällaisen ja tällaisen lapsen" - tarinoiden "opetus" on? Sekö, että kiusattu on aina rasittava ja ansaitsee tulla kiusatuksi???

Opetus lienee se, että kaikki tilanteet eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki asiat mene juuri niin kuin ensimmäinen niistä ääneen puhunut sanoo. Kiusaamiseen pitää olla nollatoleranssi - siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Mutta pitää oikeasti tutkia ennen kuin hutkitaan. Ei ole niin että joka kerta kun joku sanoo tulleensa kiusatuksi ja väittää jonkun olevan kiusaaja niin hän on aina absoluuttisen oikeassa ja mitään muuta totuutta ei ole. On kiusaamista myös väittää kiusaajaksi jotain, joka ei ole kiusannut. On kiusaamista jos aikuinen lähtee koululle/eskariin/päikkyyn riehumaan heti kun pikkulapsi on sivulauseessa sanonut jonkun kiusanneen. Asiat eivät aina ole yksinkertaisia. Eikä aina ole niin että ns. kiusatun tarina on aina totta ja ns. kiusaajan valetta. Rauhoitutaan ja selvitetään.

Vierailija kirjoitti:

On oikeita kiusattuja ja sitten on myös näitä kielikelloja., jotka kiusaavat itse sillä, että syyttävät toista kiusatuksi ja toinen saa vihat.

Juuri näin. Ja on myös niitä, jotka kokevat normaalin elämän kiusaamiseksi. Mutta ei tämä kommentti tarkoita sitä, etteikö hirveää ja julmaa kiusaamista olisi - sitä on. Mutta joka kerta kun jokus sanoo sanan kiusaaminen, sitä ei ole tapahtunut.

Ei täällä kukaan ole hyökännyt kiusattua vastaan vaan on kyselty että millä lailla on kiusattu, samoin muistutettu että ei kaikki ole kiusaamista vaan voi olla myös ihan väärinymmärtämistä puolin ja toisin.

Kiusaamiseem pitää tietysti puuttua mutta myös selvittää se että mitä missä ja milloin.

Ei ketään voi mennä suin päin syyttelemään, ei kiusaajaa saati kiusattua....

Vanhemmat jotka sokeasti luottavat lapsen sanomaan tekevät karhunpalveluksen sille lapselle. Lapsi oppii että jopa valehtelu kannattaa koska vanhemmat uskovat täysin mitä hän kertoo.

Aina pitää olla hieman varuillaan kun lapsi kertoo, ja senkin voi tehdä niin että ei syyttele lasta valehtelusta vaan kysyy tarkentacia kysymyksia: mitä missä miten ja milloin....

Vierailija kirjoitti:

Minun lastani ei onneksi vielä kiusata. Hänellä on fyysinen vamma, jonka takia hän on varsin altis kiusatuksi joutumiselle, vaikka hän on ihan täysissä järjissä oleva iloinen ja avoin lapsi ja olisi kyllä sitä kautta kiva kaveri kaikille. Pelottaa aina kun ryhmä vaihtuu, että joukossa on joku räkäpääkiusaaja.

Olen pyrkinyt minimoimaan mahdollisen kiusaamisen sillä, että olen yrittänyt jutella kivasti kaikille lapsen tarharyhmäläisille, kyselen, oliko kiva päivä ja mitäs kaikkea te olette puuhanneet ja kastuitteko aamulla ja joko on hommattu joulukalenterit ja mitä tuli pääsiäismunasta jne. Olen ajatellut, että kun lapset tuntevat minut ja mahdollisesti ajattelevat, että minä olen kiva aikuinen, he suhtautuvat suopeasti myös lapseeni, vaikka hän ei olekaan ihan tusinatuote.

Olen kyllä valmis puolustamaan lastani kynsin hampain, jos niikseen tulee. Mekkala nousee takuuvarmasti, jos lapsi joskus sanoo, että häntä on kiusattu.

Olen seurannut läheltä sellaisten ryhmien toimintaa, jossa osa lapsista on fyysisesti tai muuten erityislapsia. Sen olen havainnut, että tietyn ikäinen lapsi kysyy aidosti ja pahaa tarkoittamatta kohtuullisen suoraan poikkeavuuksista - joku saattaa tämän kokea kiusaamiseksi. On toki näitä häiriintyneitä kiusaajalapsia, jotka saattavat ottaa erilaisuuden kohteekseen, mutta normaali lapsi ei kovin helposti kiusaa erilaisuudesta yhdellä poikkeuksella - jos joku koetaan uhkaavaksi (rauhaton /aggressiivinen/vaativa lapsi) tai lapsi joka on koko ajan äänessä ja ei kunnioita toisen henkilökohtaista tilaa - tällaisia ruvetaan helposti välttämään.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin hämmenttää että tällaiseen aloitukseen tulee heti kymmenen kysymystä mitä lapsi tekee aiheuttaakseen kiusaamisen.

Se on kyllä totta, että jotkut kokevat kiusaamisena senkin että toiset leikkii eri tavalla - esim. liian vauhdikkaita leikkejä, oikeasti vitseiksi tarjoitettuja juttuja (keksivät keskenään kaikille nimille riimipareja). Mutta siihenKIN tarvitaan aikuinen puuttumaan ja ohjaamaan niin että kukaan ei KOE tulevansa kiusatuksi.

Meillä siis tilanne juurikin niin päin että eräs lapsi syyttää tyttöäni (ja aina vuorotelle kaikkia muita oman luokan tyttöjä) kiusaajaksi. Eilenkin kuvistunnilla tämä toinen tyttö oli ensin puoli tuntia tökkinyt lastani kipeästi kylkeen värikynällä aina kun ope ei nähnyt (tytöllä ihan selkeä jälki kyljessä)ja sitten kun lapseni lopulta kyllästyi, otti kynän tytöltä ja sanoi isommasti että lopeta niin toinen oli tietysti heti juossut kertomaan opelle että häntä kiusataan. Tekee samaa muillekin ja aina sitten juoksee opelle kun muut lopulta hermostuvat tahalliseen ärsyttämiseen. Että ei ole aina tuulesta temmattu ajatus että "kiusattu" on itse aiheuttanut "kiusaamistaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aina myös miettiä, että miksi kaverit äänestävät jaloillaan!

Tyttärelläni oli vuosia kaveri, jota kiusattiin vanhempien mukaan vuosia. Hänet eristettiin koko luokasta ja on yhä kahdeksannellakin vielä eristetty. Minusta ihan syystä. Ilkeämpää, karmeampaa, sadistisempaa ja hemmotellumpaa prinsessaa ei olekaan. Kutsuimme häntä selän takana hänen kuninkaalliseksi korkeudekseen. Kun hän tuli meille kylään, hän halusi, että häntä kumarretaan, totellaan ja passataan. Ilmoitin lopulta, että ei kiitos. Meille ei voi enää tulla. 

Tarinan opetus: nämä on monimutkaisia asioita. Joskus kaverit vaan äänestää jaloillaan. Tilanteen ollessa todella räikeä, joskus kavereiden vanhemmatkin äänestävät jaloillaan. 

Jälkikäteen jäin miettimään, että miten asia olisi pitänyt hoitaa, mutta en halunnut enää lapseni pelkäävän kouluun menemistä. Asiaan puuttuivat opettajat, rehtori ja kuraattori. Lopputulos oli silti tämä. 

Pitäisikö tarinastasi oppia, että kiusaaminen on hyväksyttävää päiväkodissa, koulussa, työyhteisössä, hoitotehtävissä, vanhustenhoidossa, sairaalassa jne. jos toinen antaa siihen syyn, eikä täytä niitä odotuksia mitä on asettanut.

Tätä samaa käytetään myös perheväkivallassa eli perheväkivalta on hyväksyttävää ja on lupa antaa turpaan ja vetää hiuksista, jos nainen nalkuttaa.

Tarinasta voi oppia, että ei ole ihan itsestään selvää kuka olikaan kiusaaja tai kiusattu. Onko kiusattu tyttö, joka väittää muita kiusaajiksi - vaiko onko hän itse kiusaaja kun on muille ilkeä ja kamala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin hämmenttää että tällaiseen aloitukseen tulee heti kymmenen kysymystä mitä lapsi tekee aiheuttaakseen kiusaamisen.

Se on kyllä totta, että jotkut kokevat kiusaamisena senkin että toiset leikkii eri tavalla - esim. liian vauhdikkaita leikkejä, oikeasti vitseiksi tarjoitettuja juttuja (keksivät keskenään kaikille nimille riimipareja). Mutta siihenKIN tarvitaan aikuinen puuttumaan ja ohjaamaan niin että kukaan ei KOE tulevansa kiusatuksi.

Meillä siis tilanne juurikin niin päin että eräs lapsi syyttää tyttöäni (ja aina vuorotelle kaikkia muita oman luokan tyttöjä) kiusaajaksi. Eilenkin kuvistunnilla tämä toinen tyttö oli ensin puoli tuntia tökkinyt lastani kipeästi kylkeen värikynällä aina kun ope ei nähnyt (tytöllä ihan selkeä jälki kyljessä)ja sitten kun lapseni lopulta kyllästyi, otti kynän tytöltä ja sanoi isommasti että lopeta niin toinen oli tietysti heti juossut kertomaan opelle että häntä kiusataan. Tekee samaa muillekin ja aina sitten juoksee opelle kun muut lopulta hermostuvat tahalliseen ärsyttämiseen. Että ei ole aina tuulesta temmattu ajatus että "kiusattu" on itse aiheuttanut "kiusaamistaan".

Ja voidaan vaan arvata, mitä tämä tyttö kertoo kotonaan. Kohta on isi ja äiti koulussa riehumassa, ettei tyttöä saa kiusata. Voi tulla yllätyksenä se, mitä oma lapsi onkin tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suvussani on alakouluikäinen tyttö. Häntä kuulema kiusataan koulussa ja vanhemmat ovat siitä huolissaan ja suruissaan. Ymmärrettävää. Tytöllä on pieni puhevika, mitä hän ei onneksi häpeile tai arastele. En jaksa uskoa sen olevan kiusaamisen syy.

Vietin hiljattain pitkän viikonlopun tytön ja vanhempiensa seurassa. Järkytyin. Enkä olisi jaksanut tyttöä hetkeäkään enempää. Ja se ei ole lapsen syy vaan vanhempien. Lasta kohdellaan kuin vastasyntynyttä, vaaditaan samaa kuin 2-vuotiaalta, ihastellaan käytöstä, joka olisi hienoa 3-vuotiaalle. Vanhemmat hyppäävät joka inahdukseen ja kaikkien ympärillä pitää osallistua tytön ihailuun ja palvontaan. Tyttö on äänessä koko ajan, ei huomioi muita, ei tee mitään muiden eteen, mutta odottaa kaikkien keskittyvän vain häneen. Hän käyttäytyy kuin pikkulapsi, kiukuttelee ja vaatii. Monet asiat joita hän tekee ovat niin rasittavia, että otan osaa luokalle, joka joutuu sitä joka päivä sietämään.

Rakas ja tärkeä lapsi, mutta vanhemmat ovat sallineet hänestä kasvaa aivan sietämättömän.

Mikäköhän näiden "tunnen tällaisen ja tällaisen lapsen" - tarinoiden "opetus" on? Sekö, että kiusattu on aina rasittava ja ansaitsee tulla kiusatuksi???

Vaikka se, ettei ole ihan itsestään selvää, että kuka on kiusattu ja kuka kiusaaja. Esimerkki: Mirkku tönii, huutaa, meluaa, rikkoo toisten tavaroita, valehtelee, tökkii kynällä, kampittaa jne. Sirkku väsyy tähän ja eristäytyy Mirkusta. Mirkku kertoo kotona, että Sirkku syrjii häntä. Kumpi siis on kiusaaja? Onko Sirkun pakko jaksaa ja sietää kaikkea Mirkulta? Onko Mirkku syytön kiusattu, jota pitäisivaan jaksaa?

Vierailija kirjoitti:

Sanon samaa kuin muutama muukin eli ole tiukkana henkilökunnalle. Ehdotan suorastaan ehdottomuutta. Sun täytyy suuttua. Heidän tehtävä on hoitaa nämä tilanteet ja jos ei muu auta, aina löytyy ylempi taho kenen puoleen kääntyä. Eskari-ikäiset ovat vielä niin pieniä, että heidän ajatusmalliin ja käytökseen on helppo puuttua. Tuo ei ole oikein. Millään tasolla.

Henkilökunnalle on myös ilmeisesti tehtävä selväksi, että eskarissa ja päivähoidossa leikitään kaikkien kanssa. Kotona kaverit saa valita. Jos klikkiytymiä syntyy, on henkilökunnan tehtävä rikkoa nämä klikit ja pitää huoli, että kavereita riittää kaikille, ja että kukaan ei vastoin tahtoaan joudu leikkimään yksin.

Meidän eskarilaisella on myös puheenkehityksen viivettä (puuttuu d- ja r, mikä tekee puheesta epäselvää)  sekä sanavarasto on suppeampi (käytännössä tätä suppeutta ei kuitenkaan huomaa), joten olen itsekin ollut sydän syrjällään peläten, että jotain kiusaamista ilmenee.

Tsemppiä ihan hurjasti.

Kiitos. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suvussani on alakouluikäinen tyttö. Häntä kuulema kiusataan koulussa ja vanhemmat ovat siitä huolissaan ja suruissaan. Ymmärrettävää. Tytöllä on pieni puhevika, mitä hän ei onneksi häpeile tai arastele. En jaksa uskoa sen olevan kiusaamisen syy.

Vietin hiljattain pitkän viikonlopun tytön ja vanhempiensa seurassa. Järkytyin. Enkä olisi jaksanut tyttöä hetkeäkään enempää. Ja se ei ole lapsen syy vaan vanhempien. Lasta kohdellaan kuin vastasyntynyttä, vaaditaan samaa kuin 2-vuotiaalta, ihastellaan käytöstä, joka olisi hienoa 3-vuotiaalle. Vanhemmat hyppäävät joka inahdukseen ja kaikkien ympärillä pitää osallistua tytön ihailuun ja palvontaan. Tyttö on äänessä koko ajan, ei huomioi muita, ei tee mitään muiden eteen, mutta odottaa kaikkien keskittyvän vain häneen. Hän käyttäytyy kuin pikkulapsi, kiukuttelee ja vaatii. Monet asiat joita hän tekee ovat niin rasittavia, että otan osaa luokalle, joka joutuu sitä joka päivä sietämään.

Rakas ja tärkeä lapsi, mutta vanhemmat ovat sallineet hänestä kasvaa aivan sietämättömän.

Mikäköhän näiden "tunnen tällaisen ja tällaisen lapsen" - tarinoiden "opetus" on? Sekö, että kiusattu on aina rasittava ja ansaitsee tulla kiusatuksi???

Että kiusaamista on myös väittää jotain kiusaajaksi turhaan? Ettei ole niin itsestään selvää, että kuka onkaan kiusaaja tai kiusattu? Joku saattaa käyttäytyä ihan älyttömästi toisia kohtaan (mitä voisi jo sanoa kiusaamiseksi)ja sitten sanoo tulleensa kiusatuksi kun muut eivät sitä enää jaksakaan? Että jotkut kokevat kiusaamiseksi jo sen kun asiat eivät mene oman mielen mukaan?

Ja tämä kommentti ei poissulje sitä, että uskon että olemassa on todella julmaa ja pahaa kiusaamista, missä kiusattu ei ole millään tavalla syyllinen tai osapuoli. Kyllä on. Mutta on myös kiusaamista kiusaajaksi syyttämällä, vanhempia jotka kiusaavat lapsia luullessaan, että he kiusaavat heidän lasta - ymmärtämättä koko tarinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lasta kiusattiin myös eskarissa vähän epäselvän puheen takia. Kävin sitten ihan suoraan sanomassa ns pääkiusaajalle, että anna olla viimeinen kerta kun haukut lastani. Ilmeisesti olin tarpeeksi tiukka, kun siihen loppui kiusaaminen.

Just tuollasia, jotka uhkailevat lapsia. Ilmottaisin poliisille, jos joku aikuinen räyhäisi minun lapselle eskarin pihassa.

Kuvittele olevasi pieni kiusattu lapsi. Kiusataan koko ajan ja aina.

Vaihtoehtoja on oikeestaan kaksi

1)toivot ettei kiusaaminen jatkuisi tai ainakaan pahentuisu, kouluun et voi mennä kun et jaksa sitä nimittelyä ja huutelua, koulukaan ei kiinnosta, vaikka yrittäisit ajatella eteenpäin aina vaan päivän kerrallaan.

2)joku aikuinen kävisi puhumassa opettajallesi tai rehtorille, kertoisi että tilanne on mennyt siihen että sua kiusataan siinämäärin, ettet halua enää tulla tänne kiusattavaksi vaan mieluummin jäät kotiin, ettei tarvii nähdä kiusaajia. Että ettekö te pysty tälle asialle mitään tekemään. Vai soitanko pari puhelua, niin alkaa selvitä mikä on tilanne oikeasti

Luulen, että ei tuonne yksin kiusattavaksi jäisi kukaan.

Kuvittele olevasi pieni arka lapsi, joka ei ole koskaan kiusannut ketään ja sinun hoitopaikkaasi tulee riehumaan joku iso aikuinen, joka uhkailee ja syyttää sinua!

Tänään hain oman eskarin kotiin ja kysyin, että oliko kavereita? Ei ollut hän vastasi. No miksei, eikö kukaan leikkinyt kanssasi? Ei leikkinyt.

No miksei kukaan leikkinyt sinun kanssa? Kiusasivatko he? Eivät kiusanneet, joskus haluan leikkiä yksin ja en halunnut leikkiä heidän leikkejään.

Tämäkin suotakoon lapselle :-) joskus haluaa leikkiä myös yksin.

Joskus tuntuu siltä, että jokainen kiusaamistapaus on sellainen vyyhti, että lasten suulla kerrottuna kaikki kokevat epäoikeudenmukaisuutta. Tärkeintä on oppia sopimaan ja unohtamaan.

T. Kuraattori

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lasta kiusattiin myös eskarissa vähän epäselvän puheen takia. Kävin sitten ihan suoraan sanomassa ns pääkiusaajalle, että anna olla viimeinen kerta kun haukut lastani. Ilmeisesti olin tarpeeksi tiukka, kun siihen loppui kiusaaminen.

Just tuollasia, jotka uhkailevat lapsia. Ilmottaisin poliisille, jos joku aikuinen räyhäisi minun lapselle eskarin pihassa.

Kuvittele olevasi pieni kiusattu lapsi. Kiusataan koko ajan ja aina.

Vaihtoehtoja on oikeestaan kaksi

1)toivot ettei kiusaaminen jatkuisi tai ainakaan pahentuisu, kouluun et voi mennä kun et jaksa sitä nimittelyä ja huutelua, koulukaan ei kiinnosta, vaikka yrittäisit ajatella eteenpäin aina vaan päivän kerrallaan.

2)joku aikuinen kävisi puhumassa opettajallesi tai rehtorille, kertoisi että tilanne on mennyt siihen että sua kiusataan siinämäärin, ettet halua enää tulla tänne kiusattavaksi vaan mieluummin jäät kotiin, ettei tarvii nähdä kiusaajia. Että ettekö te pysty tälle asialle mitään tekemään. Vai soitanko pari puhelua, niin alkaa selvitä mikä on tilanne oikeasti

Luulen, että ei tuonne yksin kiusattavaksi jäisi kukaan.

Kuvittele olevasi pieni arka lapsi, joka ei ole koskaan kiusannut ketään ja sinun hoitopaikkaasi tulee riehumaan joku iso aikuinen, joka uhkailee ja syyttää sinua!

No ehkä ei ole paras idea itse lähteä suoraan ketään lasta syyttelemään, mutta vaatia, että tilanne selvitetään. Ja lopputulos voi olla mikä hyvänsä, mutta pääasia että kiusaaminen loppuu tavalla tai toisella.

Mutta sitten jos on todella selvitetty kuka kiusaa ja ketä ja se jatkuu, niin kyllä sitten voisi jo sille lapsellekki sanoa kiusaamisesta, että ei ole reilua, vaan pitää loppua.

Minun eskarilainen poikani puhui, että toinen poika "jahtaa". Tarkkailin pihalla tilannetta. Kömpelö Urpo, joka oli jo telonut kätensä pakettiin. Poikani juoksi vikkelästi häneltä karkuun. Eli säälittäviä tapauksia nämä kiusaajat. Harmi vaan, ettei opettajat puutu. Seuraan tilannetta, ja jos se jatkuu, käyn vähän säikäyttämässä tuota urpoa.