Kannattaako seurustelu miehen kanssa, joka ei halua lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Onko siis pääteltävissä, että jos miehen tulisi osata viimeistään vuoden tapailun ja seurustelun jälkeen sanoa joko kyllä - hän haluaa saada lapsia nyt tai vielä tulevaisuudessakin tai ei  - häne ei halua saada nyt eikä koskaan lapsia. Mitään välimuotoa ei ole olemassa. 

Ja onko siinä jotain ihmeellistä, jos ei vielä vuoden seurustelun ja tapaikun jälkeen -milloin lie sitten tavattu ensimmäisen kerran- ole valmis muuttamaan yhteen. 

Ei tietenkään. Mutta fakta on, että naisen hedelmällisyys alkaa laskea jyrkästi 35-vuotispäivän jälkeen ja myös riski vammaisen lapsen synnyttämiseen ja raskauteen liittyvät riskit kasvavat. Siis 32-vuotiaan sinkkunaisen joka tietää haluavansa 1-2 lasta ja joka haluaa minimoida riskit, täytyy löytää mies varsin nopeasti ja suhteen täytyy syventyä raskautumisen yrittämiseen varsin nopeasti. Kas kun mikään ei takaa sitä että raskaus alkaa hetipian sen jälkeen kun ehkäisy jätetään pois. Mitä enemmän ikää tulee, sitä pidempään voi laskea joutuvansa yrittämään raskautumista ennen kuin tärppää.

Miehellä ei ole samanlaista aikarajaa, hän voi jahkailla vielä nelikymppisenäkin, jos on varma siitä että onnistuu vielä nappaamaan nuoremman naisen jolla on aikaa odotella ja etsiä uutta miestä jos miehen pohdiskelujen lopputulos ei miellytä. On kuitenkin hirvittävän epäreilua jahkailla yli 30-vuotiaan äidiksi haluavan naisen kanssa.

Naiset ja miehet ovat tässä asiassa erilaisia, ja jos lisääntyminen on naiselle tärkeää, biologiset realiteetit on pakko huomioida. Eri asia on, jos naista ei haittaa lapsettomaksi jäämisen mahdollisuus, silloin hän voi odotella pidempään. Tällaisia naisia taitaa kuitenkin olla vähemmistö yli 30-v sinkkunaisista.

Vierailija kirjoitti:

Vain naisella ja naisen haluilla on siis merkitystä parisuhteissa, tämäkin ketju sen osoittaa.

Menkää spermapankkiin ja maksakaa itsekäs lisääntymisenne ihan itse.

Eihän tuo pidä ollenkaan paikkaansa. Lapsia haluamaton mies etsiköön naisen joka myöskään ei halua lapsia. Kyllä heitä on.

Olkoon rehellinen alusta alkaen , niin ei tule jossain kohtaa kriisiä tästä lapsiasiasta.

Päättelen, että ap odottaa suhteelta sitä, että a) muutetaan yhteen ja b) perustetaan perhe. Ja niinhän se useimmilla tietysti meneekin.

Jos olette puhuneet näistä asioista ja jos mies on kertonut, ettei halua kumpaakaan - niin voiko tuosta vetää muita johtopäätöksiä kuin että jos jäät suhteeseen, tulet pettymään.

Onko tässä nyt joku sellainen kuvio taustalla, että pelkäät jääväsi kokonaan yksin tai et osaa olla yksin ja siksi roikut tollasessa epätyydyttävässä suhteessa? On ihan mahdollista, että jos eroatte (tai siis lakkaatte näkemästä toisianne), et löydä sellaista miestä, jonka kanssa voit toteuttaa haaveesi perheestä.

Mutta ihan varma on, että et saa perhettä nykyisessäkään suhteessa.

Sun vaan pitää päättää, mitä itse haluat. Jos joku aikuinen sanoisi, että "tykkää" miehestään niin epäilisin, ettei se ole todellista rakkautta.

Valtaosa miehistä haluaa lapsia. Roikotin erästä naista tuolla tavalla, koska epäilen hänen äidillisiä kykyjään ja halusin nähdä käytöstä pidemmältä (ei mm ollut lapsensa ensisijainen huoltaja).

Vierailija kirjoitti:

Jos sallit yhden miehen kommentin, niin sanoisin, että saattaa se kannattaa tai olla kannattamatta. - No olipa viisaasti sanottu. Tarkoitan, että ehkä sinun kannattaisi -tai jos rohkenet niin teidän yhdessä- istua alas ja miettiä, että mitä te oikeastaan haluatte ja toivotte tulevaiuudelta. - Ja vaihtoehtoisesti mitä ette haluaisi tulevaiuudelta - Joillekin miehille saattaa tulla järkytyksenä ja kokonaan uutena asiana, että kaikki naiset, kuten eivät kaikki meihetkään halua lapsia. Mies, mutta yhtä hyvin nainen saattaa jopa salaa toivoa, että kumpa tuo toinen ottaisi asian esille tai ymmärtäisi tilanteen ilman, että sitä tarvitsisi erikseen sanoa. -  Mutta jos suhde rakentuu vain sen varaan, että pitäisi saada ehdottomasti lapsia on suhde minusta vähän hataralla pohjalla, siksi kannattaa kartoittaa, että mitä muuta haluaisi tai toivoo tulevalta; tämä kannattaa siksi, että lapsen saaminen ei aina suju ihan niin kivuttomasti ja helposti kuin saattaisi äkkiseltään kuvitella tai luulla.

Toisaalta jos osoittautuu, että jos toiselle lapsen saaminen on hyvin merkitttävä toive ellei peräti ehdoton vaatimus; ikäänkuin joku voitaisiin pakottaa vanhemmaksi, niin se kyllä auttaa tekemään tämän mukaiset johtopäätökset.    Sitten kun on edes jonkinlainen mielikuva siitä, mitä toivoisi löytävänsä tai haluaa on todennäköisesti helpompi edetä kohti unelmiansa kun on ikäänkuin mielikuva siitä mihin haluaisi pyrkiä.

- Se, että on "vain" jonkinlainen mielikuva saattaa toisinaan olla jopa parempi kuin liian tarkkaan tehty kartta, koska elämä saattaa aina yllättää, kun elämä on muutakin kuin vain sitä mitä itse valitsee ja tekee, Vaikka muutos lähteekin ensi-sijassa itsestä, eikä siitä ajatuksesta, että ensin haluan muuttaa jonkun toisen käytöstä tai tapaa toimia.        

Kiitos vastauksesta. Olemme jutelleet asiasta viime aikoina paljon. Minulla on hyvin vahva näkemys, mitä tulevalta haluaisin. Hän ei osaa sanoa tai ei tiedä itsekään. Ei halua meidän lähtevän eri teille, mutta ei ole varma haluaako mitään enemmän. Mutta ei meidän taida auttaa kuin mietiskellä asiaa ja ennen kaikkea jutella. Mua pelottaa, että mun liian tarkka kuva/suunnitelma tulevasta pilaa hetkessä elämisen ja, että takerrun liikaa omaan unelmaan/ suunnitelmaan, vaikka mutkia saattaa tulla matkaan monessakin kohdassa. Toisaalta tiedän, että olen ainoa, joka on vastuussa mun elämästä, enkä halua että muutan suunnitelmiani toisen takia ja katkeroidun myöhemmin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko siis pääteltävissä, että jos miehen tulisi osata viimeistään vuoden tapailun ja seurustelun jälkeen sanoa joko kyllä - hän haluaa saada lapsia nyt tai vielä tulevaisuudessakin tai ei  - häne ei halua saada nyt eikä koskaan lapsia. Mitään välimuotoa ei ole olemassa. 

Ja onko siinä jotain ihmeellistä, jos ei vielä vuoden seurustelun ja tapaikun jälkeen -milloin lie sitten tavattu ensimmäisen kerran- ole valmis muuttamaan yhteen. 

Kyllä kolmekymppisen ihmisen pitäisi jo tietää, haluaako HÄN lapsia vai ei. Eihän se halu kumppanista ole kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Päättelen, että ap odottaa suhteelta sitä, että a) muutetaan yhteen ja b) perustetaan perhe. Ja niinhän se useimmilla tietysti meneekin.

Jos olette puhuneet näistä asioista ja jos mies on kertonut, ettei halua kumpaakaan - niin voiko tuosta vetää muita johtopäätöksiä kuin että jos jäät suhteeseen, tulet pettymään.

Onko tässä nyt joku sellainen kuvio taustalla, että pelkäät jääväsi kokonaan yksin tai et osaa olla yksin ja siksi roikut tollasessa epätyydyttävässä suhteessa? On ihan mahdollista, että jos eroatte (tai siis lakkaatte näkemästä toisianne), et löydä sellaista miestä, jonka kanssa voit toteuttaa haaveesi perheestä.

Mutta ihan varma on, että et saa perhettä nykyisessäkään suhteessa.

Sun vaan pitää päättää, mitä itse haluat. Jos joku aikuinen sanoisi, että "tykkää" miehestään niin epäilisin, ettei se ole todellista rakkautta.

Mä olen miettinyt paljon itsekin, että mikä kuvio tässä on taustalla. Olen elänyt pari kertaa suhteessa ja välissä on pitkiä pätkiä yksin. Nautin mun elämästä ja osaan olla itsekseni. Olen mieluummin yksin kuin huonossa tai epätyydyttävässä suhteessa, ehdottomasti. Ehkä olet oikeassa siinä, että pelkään, etten tule löytämään ihmistä, josta tykkään yhtä kovasti ja jonka kanssa voisin perustaa perheen. Ja tavallaan luopuisin turhaa tärkeästä ja rakkaasta ihmisestä. Miesystäväni ei ole kertonut, ettei ko. asioita koskaan halua, ei vaan ainakaan vielä. Hän myös tiedostaa ikäni/ikämme ja on kertonut, että ei halua, että hukkaan lapsentekoajan hänen kanssaan. Varmaan isoin kysymys on, että kestänkö sen, jos eroamme myöhemmin/hän päättä, ettei varmasti halua lapsia.  Ap

Eli miehen olisi siis pakko suostua perustamaan perhe jotta voitte olla yhdessä? Eihän kaikki naisetkaan lapsia halua.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sinä haluat tulevaisuudessa lapsia ja miehesi todennäköisesti ei. Kokeile ajatella asiaa niin päin, että voisitko se ollakin sinä joka muuttaa mielensä ja olla haluamatta lapsia? Kukaan ei voi muuttaa kuin itseään ja jos sinä et voi muuttaa asiassa mieltäsi, niin miksi kuvittelet/odotat/toivot että miehesi muuttaa omansa?

Jep, olen yrittänyt näin tehdä. Ja eihän ole varmaa, saanko koskaan lapsen, vaikka sitä joskus yrittäisinkin. Sitä olen yrittänyt punnita, että haluanko tätä parisuhdetta enemmän kuin perhettä. Se on ainakin varma, etten halua perustaa perhettä jonkun miehen kanssa vain perheen perustamisen ilosta. Mutta vaikea kysymys on, hemmetin vaikea. Ap.

Hei nyt valoja päälle, ap. Jos mies "ei halua että hukkaat lapsentekoajan hänen kanssaan" =nätti tapa sanoa että ero on ok. Mitäs luulet, kuinka suuresta rakkaudesta suhteessanne on kyse jos mies ei halua edetä suhteessa ja ero on ok? Sinä tykkäät miehestä, mutta tykkääkö hän sinusta yhtä paljon? 

Ja sinä se vaan haluat miettiä ja jutella. Pelottaako ero sinua noin paljon vaikka se olisi askel vauvahaaveidesi toteutumista kohti? 

Vierailija kirjoitti:

Minulle seurustelu lapsia haluamattoman miehen kanssa oli elämäni paras päätös. Hyviä kumppaneita ei kasva joka oksalla.

Oletko aiemmin halunnut lapsia vai oletko ollut jo ennen miehen tapaamista varma, ettet halua lapsia? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko siis pääteltävissä, että jos miehen tulisi osata viimeistään vuoden tapailun ja seurustelun jälkeen sanoa joko kyllä - hän haluaa saada lapsia nyt tai vielä tulevaisuudessakin tai ei  - häne ei halua saada nyt eikä koskaan lapsia. Mitään välimuotoa ei ole olemassa. 

Ja onko siinä jotain ihmeellistä, jos ei vielä vuoden seurustelun ja tapaikun jälkeen -milloin lie sitten tavattu ensimmäisen kerran- ole valmis muuttamaan yhteen. 

Kyllä kolmekymppisen ihmisen pitäisi jo tietää, haluaako HÄN lapsia vai ei. Eihän se halu kumppanista ole kiinni. 

Mutta kumppanista on kiinni, haluaako lapsia juuri tämän kumppanin kanssa. Lapsi sitoo yhteen, vaikka suhde lapsen syntymän jälkeen päättyisikin eroon. Vuosi on oikeastaan vielä aika lyhyt aika selvittää, millainen toinen on sitten, kun on yhteinen lapsi ja mahdollisesti jo erottu. Eli miten hyvin pystytään yhdessä vanhempina hoitamaan lasta koskevat asiat siihen asti, että lapsi on täysi-ikäinen. 

Tervettä maalaisjärkeä kehiin.

Lapsia haluava ja lapsia ei- haluava eivät sovi yhteen. Kyse ei ole mistään pikkujutusta että otetaanko ne ton väriset verhot vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sallit yhden miehen kommentin, niin sanoisin, että saattaa se kannattaa tai olla kannattamatta. - No olipa viisaasti sanottu. Tarkoitan, että ehkä sinun kannattaisi -tai jos rohkenet niin teidän yhdessä- istua alas ja miettiä, että mitä te oikeastaan haluatte ja toivotte tulevaiuudelta. - Ja vaihtoehtoisesti mitä ette haluaisi tulevaiuudelta - Joillekin miehille saattaa tulla järkytyksenä ja kokonaan uutena asiana, että kaikki naiset, kuten eivät kaikki meihetkään halua lapsia. Mies, mutta yhtä hyvin nainen saattaa jopa salaa toivoa, että kumpa tuo toinen ottaisi asian esille tai ymmärtäisi tilanteen ilman, että sitä tarvitsisi erikseen sanoa. -  Mutta jos suhde rakentuu vain sen varaan, että pitäisi saada ehdottomasti lapsia on suhde minusta vähän hataralla pohjalla, siksi kannattaa kartoittaa, että mitä muuta haluaisi tai toivoo tulevalta; tämä kannattaa siksi, että lapsen saaminen ei aina suju ihan niin kivuttomasti ja helposti kuin saattaisi äkkiseltään kuvitella tai luulla.

Toisaalta jos osoittautuu, että jos toiselle lapsen saaminen on hyvin merkitttävä toive ellei peräti ehdoton vaatimus; ikäänkuin joku voitaisiin pakottaa vanhemmaksi, niin se kyllä auttaa tekemään tämän mukaiset johtopäätökset.    Sitten kun on edes jonkinlainen mielikuva siitä, mitä toivoisi löytävänsä tai haluaa on todennäköisesti helpompi edetä kohti unelmiansa kun on ikäänkuin mielikuva siitä mihin haluaisi pyrkiä.

- Se, että on "vain" jonkinlainen mielikuva saattaa toisinaan olla jopa parempi kuin liian tarkkaan tehty kartta, koska elämä saattaa aina yllättää, kun elämä on muutakin kuin vain sitä mitä itse valitsee ja tekee, Vaikka muutos lähteekin ensi-sijassa itsestä, eikä siitä ajatuksesta, että ensin haluan muuttaa jonkun toisen käytöstä tai tapaa toimia.        

Kiitos vastauksesta. Olemme jutelleet asiasta viime aikoina paljon. Minulla on hyvin vahva näkemys, mitä tulevalta haluaisin. Hän ei osaa sanoa tai ei tiedä itsekään. Ei halua meidän lähtevän eri teille, mutta ei ole varma haluaako mitään enemmän. Mutta ei meidän taida auttaa kuin mietiskellä asiaa ja ennen kaikkea jutella. Mua pelottaa, että mun liian tarkka kuva/suunnitelma tulevasta pilaa hetkessä elämisen ja, että takerrun liikaa omaan unelmaan/ suunnitelmaan, vaikka mutkia saattaa tulla matkaan monessakin kohdassa. Toisaalta tiedän, että olen ainoa, joka on vastuussa mun elämästä, enkä halua että muutan suunnitelmiani toisen takia ja katkeroidun myöhemmin. Ap

Kiitos - kiitoksestasi. - Vaikutat fiksummalta, kuin pelkän ensimmäisen viestisi perusteella jo erehdyin luulemaan. Valitettavasti moneen asiaan löytyy tai muodostuu vastaus vasta ajan kanssa. Kuten itsekin totesit, että unelmaan / suunnitelmaan saattaa tulla mutkia monessakin kohdassa. Lujasti tsemppiä sinulle, korjaan teille molemmille valitsemmallanne tielle ja teille.  

Juokse..Pakene niin kauas kun pääset! Otin vaimon joka ei halunnut lapsia, tai ei tiennyt ja halusi, mutta ei, tai ehkä..Meni vuosi, toinen vuosi ja lopuksi viisi...Nyt en voi enää itse sairauden vuoksi saada lasta! Ihmiset uskovat aina, että elämässä on aikaa pelleillä ja koheltaa, mutta ei ole. Tee lapset tänään ja kadu sitten joskus, en aikanaan tehnyt ja tästä tuskasta ei ole helppo päästä eteenpäin. Älä muutenkaan ota miestä tai naista joka ei pysty sitoutumaan avioliittoon,taloon,lapseen koiraan,kissaan,hevoseen. Lapsen ja aikuisen ero tulee siinä, millä intesiteetillä hän on valmsi sitoutumaan.

Jos sulle äitiys on tärkeämpi kuin suhde tähän mieheen, niin turha sun on enää suhdetta pitkittää. Enkä sano tätä ilkeyttäni vaan ihan siksi, että sun on itse tehtävä elämästäsi sellainen kuin haluat.

Vierailija kirjoitti:

Hei nyt valoja päälle, ap. Jos mies "ei halua että hukkaat lapsentekoajan hänen kanssaan" =nätti tapa sanoa että ero on ok. Mitäs luulet, kuinka suuresta rakkaudesta suhteessanne on kyse jos mies ei halua edetä suhteessa ja ero on ok? Sinä tykkäät miehestä, mutta tykkääkö hän sinusta yhtä paljon? 

Ja sinä se vaan haluat miettiä ja jutella. Pelottaako ero sinua noin paljon vaikka se olisi askel vauvahaaveidesi toteutumista kohti? 

Mä koen enemmän niin, että hän välittää minusta. Meillä on hyvä puheyhteys, enkä koe, että hän vedättää minua "ehkä sitten myöhemmin"-kortilla vaan on aidosti kertonut tuntemuksistaan ja siitä, ettei tiedä haluaako koskaan lapsia. Hän haluaa olla kanssani, mutta me molemmat ymmärrämme, että tämä asia täytyy selvittää. Minä en halua painostaa häntä tekemään mitään, mitä hän ei halua. Eikä hänkään halua painostaa minua olemaan suhteessa, joka ei ole minun toiveiden mukainen.

Ja mua pelottaa. Paljon. Mua pelottaa se, että menetän elämän tämän ihanan ihmisen kanssa. Toisaalta mua pelottaa, että pilaan mahdollisuuteen perheeseen.

Jos ette ole virallisesti yhdessä voit varmaan alkaa etsimään uutta miestä, ei tartte laittaa kylmästi poikki ennenkö oot virallisesti uudess suhteessa

Vierailija kirjoitti:

Hei nyt valoja päälle, ap. Jos mies "ei halua että hukkaat lapsentekoajan hänen kanssaan" =nätti tapa sanoa että ero on ok. Mitäs luulet, kuinka suuresta rakkaudesta suhteessanne on kyse jos mies ei halua edetä suhteessa ja ero on ok? Sinä tykkäät miehestä, mutta tykkääkö hän sinusta yhtä paljon? 

Ja sinä se vaan haluat miettiä ja jutella. Pelottaako ero sinua noin paljon vaikka se olisi askel vauvahaaveidesi toteutumista kohti? 

Miettiihän aloittajakin, miten tärkeä mies loppujen lopuksi hänelle on ja onko lapsen saaminen tärkeämpää kuin tämä mies. Eli kumpi tässä nyt tykkää enemmän ja kumpi vähemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko siis pääteltävissä, että jos miehen tulisi osata viimeistään vuoden tapailun ja seurustelun jälkeen sanoa joko kyllä - hän haluaa saada lapsia nyt tai vielä tulevaisuudessakin tai ei  - häne ei halua saada nyt eikä koskaan lapsia. Mitään välimuotoa ei ole olemassa. 

Ja onko siinä jotain ihmeellistä, jos ei vielä vuoden seurustelun ja tapaikun jälkeen -milloin lie sitten tavattu ensimmäisen kerran- ole valmis muuttamaan yhteen. 

Kyllä kolmekymppisen ihmisen pitäisi jo tietää, haluaako HÄN lapsia vai ei. Eihän se halu kumppanista ole kiinni. 

Mutta kumppanista on kiinni, haluaako lapsia juuri tämän kumppanin kanssa.  

Ei silloin pitäisi sanoa "en tiedä haluanko koskaan lapsia". Vaan joko:

* en halua koskaan lapsia, kenenkään kanssa.

* haluan lapsia, mutta en vielä tiedä haluanko niitä juuri sinun kanssasi.

* haluan lapsia kanssasi ajan x päästä

Mutta jos yli kolmekymppinen sanoo "en TIEDÄ HALUANKO", hän joko a) on todella kypsymätön kun ei ole tuohon ikään asiaa ajatellut tai b) ei halua mutta ei uskalla sanoa sitä suoraan tai c) haluaa, mutta ei tiedä haluaako kysyjän kanssa, eikä uskalla sanoa sitä suoraan. 

Eli kyllä, kolmekymppisen ihmisen pitäisi vaikka päivän seurustelun jälkeen osata sanoa haluaako hän lapsia ei koskaan/joskus mutta ei vielä tiedä kenen kanssa/kyllä. Ts. kyse ei ole seurustelun pituudesta, vaan siitä, että tuntee itsensä ja tietää mitä itse haluaa.