Mihin sinä uskot? (Asiallinen uskontokeskustelu)
Mihin sinä uskot? Kuulutko johonkin seurakuntaan, herätysliikkeeseen tai uskonyhteisöön?
Millainen käsitys sinulla on uskomisesta; ajatteletko esim. jonkun toisen uskonnon olevan "oikeampi" kuin jonkin toisen? Miksi/miksi ei?
Kertokaa muutenkin omasta uskostanne ja niistä uskonkäsityksistä, jotka omassa seurakunnassanne/yhteisössänne keskeisiä ovat.
Toki myös ateistit ovat tervetulleita keskustelemaan. Kunnioitetaan puolin ja toisin muita keskustelijoita ja heidän näkemyksiään, ja pidetään ketju asiallisena.
Kommentit (53)
Valitettavasti en kykene uskomaan mihinkään. Olen kyllä yrittänyt ja tutustunut moniin uskontoihin, yrittänyt olla mukana myös ihan ev.lut kirkon toiminnassa, mutta olen liian rationaalinen uskoakseni. Aloitin aikoinaan teologian opinnot ymmärtääkseni paremmin kristinuskoa ja ne olivat varmaan se viimeinen "niitti". Suosittelin jo aikaisemmin ja suosittelen uudelleen kaikille juutalaisuuden ja sitä kautta kristinuskon synnystä kiinnostuneille Sollamon (toim) teosta Paimentolaisten uskonnosta kirkkolaitokseksi.
Eli periaatteessa uskon siihen, että sen aikaa kun me täällä maan päällä olemme, niin meillä on tietoisuus joka on kehittynyt ihan aivojen kehittymisen myötä, ja sitten kun me kuolemme niin meitä ei vaan enää yksinkertaisesti ole. Kaikki on pohjimmiltaan vain fysiikkaa ja kemiaa.
Toisaalta uskon myös, että vaikka ei uskoisi Jeesukseen todellisena henkilönä (eikä yleisen teologian opintojen jälkeen taida enää kukaan uskoa), niin häneen voisi suhtautua hahmona ja taruna, joka symbolisoi Jumalan rakkautta ja tekoja. Mutta sekin edellyttäisi, että pystyisi uskomaan että on olemassa Jumala, jolla oikeasti on tahtoa ja tavoitteita ihmiskunnan suhteen. Eikä vain ihmiskunnan vaan maailmankaikkeuden, jossa on aivan varmasti elämää muuallakin kuin maapallolla.
Mulla vähän päinvastainen kokemus kuin edellisellä - menin epäileväisenä opiskelemaan teologiaa ja löysinkin uskon :).
Uskon siis Jeesukseen sekä todellisena henkilönä että Jumalan poikana. Olen yrittänyt olla uskomatta mutta en pysty :D. Kuitenkaan ei tulisi mieleenkään tuomita muita tai väittää tietäväni maailmankaikkeudesta juuri mitään. Minulle Jumala vain on olemassa - jos olen väärässä, en taida menettää mitään. Mutta ainakin elämäni on onnellista ja viisautta etsivää.
Mukava kuulla ajatuksianne, toivottavasti tämä keskustelu saisi jatkoa edelleen.
Olen itse kuullut kummankinlaisia kokemuksia teologian opinnoista; siis, että joillakin usko hiipuu ja joillakin se taas syttyy. Joillakin sitten oma, jo valmiiksi ollut käsitys vahvistuu.
Itse olen vanhoillislestadiolainen. Uskoni ja ajatukseni uskomisesta ovat hyvin tyypillisiä seurakuntaopillemme. Sillä lisällä, että olen vielä melko nuori (aikuinen, perheellinen kuitenkin), ja oman ikäpolveni edustajusta moni ajattelee/suhtautuu tavallani hieman avarakatseisemmin erinäisiin asioihin, joita vanhempi ikäpolvi taas katsoo usein paljon suoraviivaisemmin ja ehdottomammin.
Vanhempi ikäpolvi esimerkiksi usein määrittelee, kuka on tai ei ole uskovainen. Minä taas en koe voivani sanoa niin.
En usko mihinkään. Olemme samanlaisia soluröykkiöitä kuin muutkin aitotumaiset. Pahin uhka maapallolle.
En ole koskaan uskonut mihinkään jumaluuteen. En koskaan mieti mitään "mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän" tjsp ja koen hyvin vapauttavana ajatuksena sen, että kaikki loppuu kuolemaan. Minusta maailma on mielettömän ihmeellinen, kun ottaa huomioon miten se on syntynyt (big bang, evoluutio maapallolla jne). Elämän hetkellisyys tekee siitä erityisen arvokkaan, ja juuri siksi pyrin toimillani tuottamaan toimillani mahdollisimman vähän vahinkoa (=ihmisille JA luonnolle). Tämä on myös syy sille miksi minulla on vahvat mielipiteet esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliitosta, halpatyövoimaan perustuvasta kerskakulutuksesta, eläinten kohtelusta tehomaataloudessa jne.
Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen
Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen
Kaikille tilaa riittää - kaikille paikkoja on
Jumalan kämmenellä kukaan ei ole onneton
Olen wicca, mutten kuulu mihinkään uskonyhteisöön, vaan harjoitan uskontoani yksin. Ehkä tilanne muuttuisi, jos löytäisin samalla tavalla uskovia, joiden kanssa synkkaisi tarpeeksi hyvin. Toistaiseksi sitä ei ole tapahtunut.
En ajattele, että uskontoni olisi se ainoa oikea tai paras kaikille. Arvojeni mukaista olisi, että kaikki saisivat rauhassa pohtia omaa maailmankatsomustaan ja valita sen lopulta itse. Näen useimmissa maailmankatsomuksissa paljon hyvää, esimerkiksi kristinuskossa ihailen armon keskeisyyttä ja ateismissa kriittistä ajattelua. Naisten ja lasten oikeuksien polkeminen, hengellinen väkivalta, selkeät tieteellisistä tosiasioista poikkeavat väittämät (esim. kreationismi) ja ylimielisyys toisten maailmankatsomusten harjoittajia kohtaan eivät saa minulta kannatusta.
Minä uskon Raamatun ilmoittamaan Jumalaan, Pyhään Kolminaisuuteen.
En kuulu mihinkään seurakuntaan enkä lahkoon.
Uskon itseeni. Kuulun myös evlut kirkkoon, kun en jaksa erota ja se on ihan se ja sama. Ainoastaan oman lapseni ja puolisoni henki ovat arvokkaampia kuin omani.
Kuulun oman kuntani seurakuntaan. Uskon jumalaan. Ei siinä sen ihmeempää. Myös lapseni uskovat jumalaan. Minun jumalani on hyvä isä jolta voin rukoilla johdatusta elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän päinvastainen kokemus kuin edellisellä - menin epäileväisenä opiskelemaan teologiaa ja löysinkin uskon :)
Hienoa että kerrankin näin. Suomalainen teologian opetushan pyrkii lähinnä todistamaan että uskonnot ovat pötyä.
Meillä valmistuu pappeja jotka eivät ole uskossa. Nykyisin kuulee keskusteluja tyyliin "se ja tämä pappi siellä sanoi blabla..... niin, mutta onko se pappi uskossa? jaa-a, en ole varma".
Uskon siihen, että elämme monta elämää. Samalla uskon jumalaan. On muistojakin aiemmista elämistä. Olen luterilaisesta perheestä ja kuulun kirkkoon. Käyn silti vain jouluna, häissä ja hautajaisissa siellä.
Kaikki uskonnot ovat mielestäni samanarvoisia.
Uskon luonnonlkeihin, kuten energian katoamattomuuteen ja yleensäkin tieteeseen pienin varauksin, läheskään kaikesta ei tiedetä kaikke ja tiedekkin kehittyy ja tarkentuu.
Uskon myös että ihmisellä on pohjimmiltaan pyrkimys hyvään ja siihen että asioilla on tapana järjestyä.
Sen sijaan mihinkään jumaluuksiin tai uudelleen syntymisiin, enekeleihin, keijuihin, tonttuihin tai joulupukkiin sen sijaan en usko.
t. Ateisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän päinvastainen kokemus kuin edellisellä - menin epäileväisenä opiskelemaan teologiaa ja löysinkin uskon :)
Hienoa että kerrankin näin. Suomalainen teologian opetushan pyrkii lähinnä todistamaan että uskonnot ovat pötyä.
Meillä valmistuu pappeja jotka eivät ole uskossa. Nykyisin kuulee keskusteluja tyyliin "se ja tämä pappi siellä sanoi blabla..... niin, mutta onko se pappi uskossa? jaa-a, en ole varma".
Mielenkiintoinen näkemys. Etkö siis pidä teologiaa uskottavana tieteenhaarana vai suhtaudutko muihinkin tieteisiin siten, että ne vain pyrkivät (tahallaan) todistelemaan jotain? Itse opiskelisin mielelläni lisää teologiaa avoimessa yliopistossa, jos siihen riittäisi aikaa. Jos tieteestä saisin vahvistuksen sille, että on olemassa Jeesus, joka on Jumalan poika, niin suhtautumiseni uskontoon muuttuisi ihan varmasti.
Toisaalta minulle riittäisi, jos voisin uskoa siihen että on jotain, kutsuttakoon sitä sitten vaikka Jumalaksi. Ja jos kristinuskon rituaalien yms kautta kokisin pääseväni lähemmäksi häntä (huom. persoonapronomini), niin voisin ihan hyvin suhtautua siihen "välineenä", vaikka en kirjaimellisesti kristinuskon opetuksia voisi uskoakaan.
Minulle se nimenomaan olisi toivetila, että voisin uskoa. Olisi paljon helpompaa hyväksyä elämään kuuluvia suruja ja kriisejä, jos olisi usko siihen, että niillä on jokin tarkoitus ja että on joku, joka ohjaa elämääni. Toistaiseksi on tuntunut kuitenkin mahdottomalta löytää sellaista uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Uskon itseeni. Kuulun myös evlut kirkkoon, kun en jaksa erota ja se on ihan se ja sama. Ainoastaan oman lapseni ja puolisoni henki ovat arvokkaampia kuin omani.
En usko että jaksaminen voi olla kirkosta eroamisen esteenä, jos jaksaa kirjoitella av-palstalle, niin jaksaa erota kirkostakin, se on vain muutama rivi tekstiä www.eroakirkosta.fi sivustolla.
Eli joku muu pitää sinut seurakunnan jäsenenä. Ehkä alitajuinen usko Jumalaan tai ainakin epäiy siitä että Jumala on ehkä olemassa tai ympäristön painostus, ei haluta selitellä sukulaisille kirkosta eroamista tms.
Mutta jaksaminen se syy ei ole.
En usko mihinkään jumaliin, enkä kuulu mihinkään uskontokuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen näkemys. Etkö siis pidä teologiaa uskottavana tieteenhaarana vai suhtaudutko muihinkin tieteisiin siten, että ne vain pyrkivät (tahallaan) todistelemaan jotain?
Kaikki suomalaiset humanistiset tiedekunnat tekevät "tiedettä" jossa lopputulema on ennalta päätetty, pitää vain etsiä "todisteet". Näissä tiedekunnissa "tieteen" tehtävä on palvella vallitsevaa virallista totuutta, ei tehdä tiedettä puhtain tieteellisin keinoin.
Uskon vain itseeni- en voi tuntea ketään tai mitään muuta samalla tavoin kuin itseni. Elämä on matka jolla on tarkoitus oppia tuntemaan itsensä ja olemaan hyvä myös kanssaihmisille. Elämä päättyy kuolemaan ja sen jälkeen meitä ei enää ole. Elämä jatkuu vain jälkeläistemme kautta.
En usko mihinkään uskonnoksi luokiteltavaan järjestelmään. Itse asiassa luterilaisuuden idea että ihminen pelastuu vain ja ainoastaan jumalan armosta on minulle vieras. Kyllä omilla teoillakin pitäisi olla väliä ja sillä että edes yrittää (tai ei yritä) olla hyvä ihminen.
En kuulu mihinkään valmiiksi ohjattuun kuppikuntaan, enkä usko myöskään satuhahmoihin. Ainoat, joihin luotan ovat ruisleipä ja raikas vesi sekä omien käsien tekemät työt.