Vituttaa, kun ihmiset tulevat kertomaan omia kokemuksiaan masennuksesta parantumisesta

Vituttaa kun tuntemattomat ja puolitutut tulee antamaan itse keksittyjä masennusdiagnooseja ja neuvomaan, miten kuuluisi elää, tyyliin "hymyilisit enempi, menisit tanssimaan".

Mun suosikki on että "no yritä ajatella, että sulla sentään on asiat aika hyvin, monella on vielä huonommin!" Tuon kuultuani alan tietty aina syyllistyä siitä, että kehitysmaissa lapset kuolee nälkään ja mulla ei ole oikeutta olla masentunut, kun on duunia ja katto pään päällä :D

Olen kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta noin puolet elämästäni, lääkkeet ja terapiat ja muut kokeiltu. Nyt olen alkanut miettiä, että ehkä tämä nyt vain on osa mun elämää ja sen kanssa voi selvitä. Masennukseni ei ole koko ajan akuuttina päällä vaan esiintyy kausiluontoisesti, ja olen ruvennut oppimaan ennustamaan huonoja kausia ja varautumaan niihin.

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen syy on laiskuus.

SItä omalla kohdallanikin epäilin mutta ei se kuitenkaan ollut laiskuutta. 

Hel****tin urpo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sitten piristävämpää kuulla tarinoita masentuneista jotka eivät parantuneet vaan päätyivät lopulta oman käden kautta multiin?

Ja muita tapoja tukea ei ole?

Ap ei taida kaivata tukea, hänhän juuri kertoi, että häntä vituttaa muiden ihmisten ymmärtämättömät tukemisyritykset. Kukaan muu tässä maailmassa ei ole ikinä ollut masentunut, niin miten kukaan voisikaan ymmärtää.

Olen itse sairastanut keskivaikeaa masennusta jo kymmenen vuotta ainakin, enkä tosiaan ole terve edelleenkään. On hyviä päiviä ja on hyvin mustia päiviä. Lääkitys on ja terapiaa myös, niiden avulla pysyn sen verran toimintakykyisenä, että pystyn olemaan työelämässä ja jotenkin hoitamaan lapseni.

En itse koe noita hyvää tarkoittavia vinkkejä mitenkään pahana. Joo, osoittaahan se ymmärtämättömyyttä toisaalta, mutta myös sitä, että haluaisi jotenkin helpottaa toisen oloa. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, kyllähän vaikka uusi harrastus antaa paljon hyvää energiaa, jos oikein innostuu. Masennus on niin monisyinen tauti, se vaatii paljon apua mutta myös jatkuvaa omaa panostamista asioihin, joista tulee edes hetkeksi hyvä olo.

Paranemisen kannalta on ihminen itse vastuussa. Lääkkeet, Jeesus, viina tai vaikka seksi voivat parantaa. Kaikissa taustalla on usko paremmasta tai harhainen tunne paremmasta. Masennus on opittua avuttomuutta. Yhteiskunnan pitäisi opettaa ihmisille miten hoitaa mielenterveyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sitten piristävämpää kuulla tarinoita masentuneista jotka eivät parantuneet vaan päätyivät lopulta oman käden kautta multiin?

Ja muita tapoja tukea ei ole?

Ap ei taida kaivata tukea, hänhän juuri kertoi, että häntä vituttaa muiden ihmisten ymmärtämättömät tukemisyritykset. Kukaan muu tässä maailmassa ei ole ikinä ollut masentunut, niin miten kukaan voisikaan ymmärtää.

Ööö oletko vähän yksinkertainen? Ymmärtämättömät tukemisyritykset? Pitääkö nekin laskea tuen saanniksi, vaikka ne tuntuukin vittuilulta? Mitäs jos ottaisit pois sen säälinkerjuuasetuksesi, että jos sun tukesi ei ole tukea, se ei ollut tukea, ja sun on aivan turha pillastua siitä, että sulle sanotaan, että ei ollut tukea. Eli sä et tukemut, menikö perille? Sä vittuilit, menikö perille?

Vierailija kirjoitti:

Paranemisen kannalta on ihminen itse vastuussa. Lääkkeet, Jeesus, viina tai vaikka seksi voivat parantaa. Kaikissa taustalla on usko paremmasta tai harhainen tunne paremmasta. Masennus on opittua avuttomuutta. Yhteiskunnan pitäisi opettaa ihmisille miten hoitaa mielenterveyttä.

Mulla syynä oli tunnistamaton kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka lääkärit siis ohittivat. Kerrotko mulle, mikä oli oma vastuuni siinä? Tämä siis vuonna 2004, jolloin kilpirauhasesta ei yleisesti lainkaan puhuttu, mutta sukuni rasite sai kysäisenään, josko se voisi olla syynä. Eipä kuulemma ollut. Vuosia myöhemmin mua alettiin lääkitä samanlaisilla arvoilla ja masennus katosi. Että silleen.

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen syy on laiskuus.

Jos ajattelin ex:ni. Hänellä vaihteli maaniset- ja masennuskaudet. Laiska on sana jolla häntä ei mitenkään voi kuvata. En ole ikinä tavannut niin aikaansaapaa ihmistä, en ennen enkä jälkeen. Masennuskausina vauhti vähän hidastui ja kohdistui lähinnä tuhoamiseen. Mutta laiska hän ei ollut koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sitten piristävämpää kuulla tarinoita masentuneista jotka eivät parantuneet vaan päätyivät lopulta oman käden kautta multiin?

Ja muita tapoja tukea ei ole?

Ap ei taida kaivata tukea, hänhän juuri kertoi, että häntä vituttaa muiden ihmisten ymmärtämättömät tukemisyritykset. Kukaan muu tässä maailmassa ei ole ikinä ollut masentunut, niin miten kukaan voisikaan ymmärtää.

Ööö oletko vähän yksinkertainen? Ymmärtämättömät tukemisyritykset? Pitääkö nekin laskea tuen saanniksi, vaikka ne tuntuukin vittuilulta? Mitäs jos ottaisit pois sen säälinkerjuuasetuksesi, että jos sun tukesi ei ole tukea, se ei ollut tukea, ja sun on aivan turha pillastua siitä, että sulle sanotaan, että ei ollut tukea. Eli sä et tukemut, menikö perille? Sä vittuilit, menikö perille?

Itse olen kärsinyt keskivaikeasta vaikeaan luokitellusta masennuksesta, ja ymmärrän miten ärsyttävältä ja jopa varmasti ahdistavalta tuo tuntuu. Vaikka sanoissa saattaakin piillä totuuden siemeniä, niitä yleensä jaellaan aika huolimattomasti - vaikka esim. liikkumisesta voi pitkällä aikavälillä olla apua, ei se ole automaattinen saati nopea apu. Ja siinä mielentilassa se ei vain yksinkertaisesti edes kiinnosta. Itsekään en ole varma missä kohtaa tapahtui nytkäys parempaan, mutta yhtä kaikille toimivaa tapaa ei ole. Ne joutuu itse ajan kanssa etsiä, ja kaikille ei löydy välttämättä mitään apua.

Itsestä tuntuu että nykyään mennään hieman ristiin eri tasojen kanssa - lievästi/keskivaikeastikin masentuneille ollaan edelleen herkästi tunkemassa lääkkeitä vaikka kyseessä on usein vain elämäntilanteesta johtuva, ohimenevä vaihe. Kun taas vakavassa jamassa olevilla on usein lääkehoito, mutta ulkopuoliset tulevat höpöttämään ruokavaliosta ja liikunnasta, mitkä taas kuuluisivat enemmän sinne lievän pään hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paranemisen kannalta on ihminen itse vastuussa. Lääkkeet, Jeesus, viina tai vaikka seksi voivat parantaa. Kaikissa taustalla on usko paremmasta tai harhainen tunne paremmasta. Masennus on opittua avuttomuutta. Yhteiskunnan pitäisi opettaa ihmisille miten hoitaa mielenterveyttä.

Mulla syynä oli tunnistamaton kilpirauhasen vajaatoiminta, jonka lääkärit siis ohittivat. Kerrotko mulle, mikä oli oma vastuuni siinä? Tämä siis vuonna 2004, jolloin kilpirauhasesta ei yleisesti lainkaan puhuttu, mutta sukuni rasite sai kysäisenään, josko se voisi olla syynä. Eipä kuulemma ollut. Vuosia myöhemmin mua alettiin lääkitä samanlaisilla arvoilla ja masennus katosi. Että silleen.

Silloin opittu avuttomuus on ollut sairaudenhoidon puolella, eikö niin? Eli osaaminen puuttuu. Samoin osaaminen puuttuu, jos esimerkiksi stressaa itsensä ja sairastuu stressistä masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kärsinyt keskivaikeasta vaikeaan luokitellusta masennuksesta, ja ymmärrän miten ärsyttävältä ja jopa varmasti ahdistavalta tuo tuntuu. Vaikka sanoissa saattaakin piillä totuuden siemeniä, niitä yleensä jaellaan aika huolimattomasti - vaikka esim. liikkumisesta voi pitkällä aikavälillä olla apua, ei se ole automaattinen saati nopea apu. Ja siinä mielentilassa se ei vain yksinkertaisesti edes kiinnosta. Itsekään en ole varma missä kohtaa tapahtui nytkäys parempaan, mutta yhtä kaikille toimivaa tapaa ei ole. Ne joutuu itse ajan kanssa etsiä, ja kaikille ei löydy välttämättä mitään apua.

Itsestä tuntuu että nykyään mennään hieman ristiin eri tasojen kanssa - lievästi/keskivaikeastikin masentuneille ollaan edelleen herkästi tunkemassa lääkkeitä vaikka kyseessä on usein vain elämäntilanteesta johtuva, ohimenevä vaihe. Kun taas vakavassa jamassa olevilla on usein lääkehoito, mutta ulkopuoliset tulevat höpöttämään ruokavaliosta ja liikunnasta, mitkä taas kuuluisivat enemmän sinne lievän pään hoitoon.

Seuraa rahaa. Ilmaiset elämänohjeet eivät yleensä menesty. Lähimmäisen rakkaudella businestä tekevät lähinnä uskonnot, vaikka lähimmäisen rakkaus olisi se joka estäisi masennusta monen kohdalla. Ruokavaliolla on suuri merkitys terveydelle. Kausaliteetti löytyy suolistobakteereista lähtien, päätyen ravintoainemakroihin. Paraneeko ruokavaliolla on kysymys jota ei haluta tarkastella, sillä jos esimerkiksi karppaus parantaisi, olisi se pois terveydbusinekseltä.

Täällä kans selvitty aikanaan useamman vuoden kurimuksesta. Jos nyt saa silti jotain OMALLA kohdalla auttaneita asioita listata neuvoksi. Pyyhi näillä vaikka persettä jos tuntuu siltä:

- Vaadi lääkäriltä että tarkistetaan perusteellisesti, onko kroonistuneita tulehduksellisia sairauksia. Kaikki ei näy CRP:ssä. Aloita vaikka hampaiden kunnosta. Kilpparin joku jo mainitsi. Se väsy EI ole kaikilla vaan mielen oiretta!

- Se Lapin reissu mitään auta, varsinkin jos sen joku muu maksaisi. Zombiena vaan muiden mukana. Mutta jos se on haaveesi ja alat nollista raapia kasaan vaikeuksien kautta matkakassan ja teet itsellesi retkisuunnitelman ja vielä toteutat sen, niin sellainen kokemus voi oikeasti parantaa.

- Tee alkuun ihan helvetin pieniä suunnitelmia, joita pystyt toteuttamaan. Vaikka että tänään käyn suihkussa ja leikkaan varpaankynnet.

- Älä ajattele liikaa itseäsi suhteessa muuhun maailmaan. Se vaan aiheuttaa ulkopuolisille ongelmia kanssakäymiseen kanssasi, jos keskityt jutuissa vaan itseesi. Kysele siltä toiselta mitä sille kuuluu, ja koita aidosti prosessoida ja kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko sitten piristävämpää kuulla tarinoita masentuneista jotka eivät parantuneet vaan päätyivät lopulta oman käden kautta multiin?

Ja muita tapoja tukea ei ole?

Ap ei taida kaivata tukea, hänhän juuri kertoi, että häntä vituttaa muiden ihmisten ymmärtämättömät tukemisyritykset. Kukaan muu tässä maailmassa ei ole ikinä ollut masentunut, niin miten kukaan voisikaan ymmärtää.

Ööö oletko vähän yksinkertainen? Ymmärtämättömät tukemisyritykset? Pitääkö nekin laskea tuen saanniksi, vaikka ne tuntuukin vittuilulta? Mitäs jos ottaisit pois sen säälinkerjuuasetuksesi, että jos sun tukesi ei ole tukea, se ei ollut tukea, ja sun on aivan turha pillastua siitä, että sulle sanotaan, että ei ollut tukea. Eli sä et tukemut, menikö perille? Sä vittuilit, menikö perille?

Todellakin vittuilin, hyvä, että tajusit. Katsos kun minua puolestani vituttaa marttyyriasenteella etenevät, muita vähättelevät valittajat, jotka luulevat, että ainostaan heillä on vaikeaa ja kovia kokemuksia elämässä. Vaikka et sitä haluakaan just nyt kuulla, tai uskoa, niin toivottomastakin pimeydestä on mahdollista nousta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen kärsinyt keskivaikeasta vaikeaan luokitellusta masennuksesta, ja ymmärrän miten ärsyttävältä ja jopa varmasti ahdistavalta tuo tuntuu. Vaikka sanoissa saattaakin piillä totuuden siemeniä, niitä yleensä jaellaan aika huolimattomasti - vaikka esim. liikkumisesta voi pitkällä aikavälillä olla apua, ei se ole automaattinen saati nopea apu. Ja siinä mielentilassa se ei vain yksinkertaisesti edes kiinnosta. Itsekään en ole varma missä kohtaa tapahtui nytkäys parempaan, mutta yhtä kaikille toimivaa tapaa ei ole. Ne joutuu itse ajan kanssa etsiä, ja kaikille ei löydy välttämättä mitään apua.

Itsestä tuntuu että nykyään mennään hieman ristiin eri tasojen kanssa - lievästi/keskivaikeastikin masentuneille ollaan edelleen herkästi tunkemassa lääkkeitä vaikka kyseessä on usein vain elämäntilanteesta johtuva, ohimenevä vaihe. Kun taas vakavassa jamassa olevilla on usein lääkehoito, mutta ulkopuoliset tulevat höpöttämään ruokavaliosta ja liikunnasta, mitkä taas kuuluisivat enemmän sinne lievän pään hoitoon.

Seuraa rahaa. Ilmaiset elämänohjeet eivät yleensä menesty. Lähimmäisen rakkaudella businestä tekevät lähinnä uskonnot, vaikka lähimmäisen rakkaus olisi se joka estäisi masennusta monen kohdalla. Ruokavaliolla on suuri merkitys terveydelle. Kausaliteetti löytyy suolistobakteereista lähtien, päätyen ravintoainemakroihin. Paraneeko ruokavaliolla on kysymys jota ei haluta tarkastella, sillä jos esimerkiksi karppaus parantaisi, olisi se pois terveydbusinekseltä.

Niinpä, ja esim. ruoastahan muodostuu myös välittäjäaineet esim. serotoniini. Tähän tarvitaan vielä toimiva suolisto. Ennemmin itse otan serotoniinin luonnollisessa muodossa kuin pillereistä.

Tuli Lapin matkasta mieleeni yksi mökkireissu, jonne perhe onnistui raahaamaan masentuneen sisareni. Hän makasi suurimman osan mökillä oloajasta vuoteessa unen ja valveen välitilassa. Ei sellaisessa tilanteessa mistään reissusta hyötyä ole.

Terve ihminen ei useinkaan kykene ymmärtämään masennusta sairautena. Masennus ei tarkoita sitä, että on huono päivä. Siihen eivät toimi normaalit alakulon häätämiskeinot.

Tulee mieleen kaveri joka raahasi minut risteilylle "sä piristyt, ei se masennus helpota jos vaan makaat kotona!" kaveri sai sitten katsella, miten kyhjötin yökerhossa hupparin huppu silmillä  ja join samaa lonkeroa varmaan 3h, kunnes ilmoitin meneväni hyttiin nukkumaan.  Kummasti hiipui sitten tämän ihmisen taholta yhteydenpito tuon reissun jälkeen, kun en alkanutkaan bailata ihmeparantuneena.

masentuneelle "piristy!" on sama, kuin sanoisi halvaantuneelle "kävele!"

En ymmärrä, miksi kukaan tahtoo matkalle mukaan alakuloisen zombien jota ei kiinnosta muu kuin sängyssä makaaminen ! Ei masentunut halua katsella nähtävyyksiä, uida tai shoppailla. Vaatteiden päälle saaminenkin vaatii voimia ja ruoka ei maistu. Vie sellainen ihminen johonkin turistirysään ,niin tämä pahimmassa tapauksessa  päättää hypätä hotellin parvekkeelta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää myös itse yrittää parantua. Lääkkeet eivät yksinään auta.

No siinä on kanssa yksi. Tällä hetkellä mä en edes halua parantua vaan haluan kuolla. Tulevaisuus vaan tuntuu ihan paskalta ja vihaan itseäni. En ole kuitenkaan ainakaan vielä uskaltanut tappaa itseäni, joten mä _yritän_ tehdä asioita, joiden sanotaan auttavan masennuksesta parantumisessa. Ulkoilen ja syön. En jää sängyn pohjalle makaamaan, vaikka se houkuttaakin helvetisti.

Mitä sitten oikein valitat?

Ei ole muiden ongelma sinun asioitasi ratkoa.