Oletko ottanut kissatalosta aikuisen kissan?

Otin kun meillä oli kaksi ja toinen kuoli ja jäljellejäänyt oli kovin kurjana. 2 v kissa tuli ja kotiutuivat hyvin ja sopeutuivat toisiinsa

Tavallisen mustavalkoisen noin 1-vuotiaan maatiaskissan otin vuonna 2008. Nyt kissa on siis noin 10-vuotias, terve, reipas ja seurallinen, ihan tavallinen kissa. On naaraskissa, ja oli leikattu, rokotettu ja madotettu löytöeläinkodin toimesta. Maksoi 100 euroa ja varsin vaivattomasti sujui koko homma. Ihanampaa kissaa en voisi toivoa :)

Otin ensin yhden, sitten sille kaveriksi toisen. Ovat molemmat entisia puolivilleja navettakissoja. Molemmat viettivat ensimmaiset pari viikkoa piilossa (sohvan sisalla ja vessan allaskaapissa), öisin kävivät syömässä ja tutkimassa asuntoa. Meni monta viikkoa, ennen kuin tulivat nuuhkimaan tai niihin sai koskea. Pari ensimmäistä vuotta kuljetuskoriin laittamiseen (eläinlääkärikäynnille) tarvitsin nahkahanskat. Nyt kissat ovat olleet minulla viisi vuotta. Ovat kesyyntyneet hyvin, tulevat syliin ja nukkuvat emännän vieressä öitä. Keskenään ovat aina tulleet hyvin juttuun, varmaan siksi, että molemmat ovat alkujaan suurista kissalaumoista maalta.

Otin aikuisen kissan kissatalosta noin kymmenen vuotta sitten. Jotenkin se erottui sieltä muiden kissojen joukosta, olisiko ollut kiiltävä, musta turkki ja silmien pilke :D Sen taustasta ei tiedetty juuri mitään, ei edes ikää (eläinlääkärin mukaan oli noin 2-vuotias). Sen käytöksestä päättelin, että se oli edellisessä kodissaan vapaasti ulkona, ja että sitä ei ehkä oltu kohdeltu kaikkein parhaiten - se oli aluksi todella arka ja pelkäsi ihmisiä, ei halunnut olla ollenkaan sylissä. Pahin oli, että jos otti vaikka mopin käteen niin se pelästyi pahanpäiväisesti ja karkasi piiloon :( Ties mitä kokemuksia sillä oli. Mutta voi, miten siitä tuli vuosien saatossa  rohkea, luottavainen ja ihmisrakas. Maailman paras kissa.

Olen, musta-valkoisen maatiaiskissa naaraan. Ikää ei tiedetä, arvioikä ottohetkellä noin 5-8 v. Ollut meillä 5 v. Ihana kissa, joka viihtyy myös sylissä, eikä hypi pöydillä.

Kissa oli ehtinyt olla meillä noin 6 kk, kun isäni kuoli. Istuin sohvalla itkemässä, kun tunsin yhtäkkiä tassun olkapäälläni ja kuulin kehräyksen korvani vierestä, kissa oli hypähtänyt sohvan selkänojalle lohduttamaan 😢

Minulle on tulossa n. 6-vuotias pikimusta leikattu kolli kissojen turvakodista.

Hoidetaan parhaillaan korvia, kun ne ovat kunnossa kissa tulee kotiin. On kiltti ja kesy, kehrää ja tulee syliin. Taustaa ei tiedetä mutta ilmeisesti ollut kotikissa joskus.

Odotan kovasti pojan kotiintuloa! :-)

Meille tuli kissakaveri n. 7kk ikäisenä, nyt 7v. On ollut paras kissa mitä kuvitella saattaa, rakkaus on selvästi molemminpuolista.

Minulla on kaksi, molemmat aivan ihania katteja. Toinen oli puolitoistavuotias, toinen hiukan yli 2 v. Nyt ovat olleet meillä viisi vuotta, tosi kilttejä, hauskoja kissoja, jotka tykkää vierelläolosta ja rapsutuksista.

Minun rakas kollipoikani tuli kissatalosta Virosta. Päädyin hänet valitsemaan ihan kuvien ja kuvauksen perusteella. Oli tullessaan jo nuori aikuinen (arvoilta noin 1,5-2 vuotta) ja kaikki rokotukset, madotukset ja leikkaus hoidettu. Yllätyin positiivisesti esim. hiekkalaatikon käytöstä. Heti oli selvää (osasi jo ennestään) miten homma toimii. Kissatalon aikuista kissaa voin suositella, koska juuri tätä vessaopetusta ei yleensä tarvitse pitää ja on myös helpompaa kun rokotukset, leikkaukset ja madotukset on hoidettu alta alkuun heti pois, niin saa vain keskittyä nauttimaan kissanpäivistä (madotukset ja rokotukset sitten aikanaan ajantasalle, mutta ne nyt ei ole isokaan asia).

Joo, on ajateltu, että aikuinen kissa olisi helpompi. Siellä on muutama aika äskettäin jostain ilmeisesti navetta- tai vastaavasta populaatiosta tullut kissa, ja vapaaehtoiset ihmettelevät itsekin, miten ne kissat osaavat niin hienosti käydä laatikolla ihan itsestään. Ovat vain kamalan arkoja, yksi sähiseekin, ja juuri siksi olen miettinyt niitä. Todella kauniita kissoja, tosin saattavat olla kaikki "liian läheistä sukua" keskenään ja se vähän mietityttää, ovat aika nuoria kaikki. 

Olen ottanut noin 3-vuotiaan kollin, nykyään yhteistä eloa takana jo kohta 11 vuotta.

Tullessaan tuo oli todella huonossa kunnossa, pahasti paleltunut, laiha ja flunssassa, ihme kun selvisi hengissä. Alkuun hengasi aina siellä missä ihmisetkin, siis aina samassa huoneessa. Antoi silittää, mutta ei tykännyt olla sylissä yhtään. Ruuista puuro ja pizza houkuttavat, raakaa lihaa ei uskaltanut syödä. Leikkimisestä ei tiennyt mitään, meni pitkään ennen kuin tajusi höyhenhuiskan avulla leikkimisen ilot. Sen sijaan välillä tuli sellainen taistelumoodi päälle, jolloin hyökkäili oikeasti vihaisen oloisena kimppuun ja raapi, potki ja puri. Ei maukunut eikä kehrännyt. Tykkäsi kyllä heti ulkoilla valjaissa sekä matkustella, ei stressannut uusissa paikoissa (mökillä, maalla sukulaisilla yms.)

Parin vuoden päästä oli jo muuttunut paljon, ei enää tarvinnut olla samassa huoneessa, antoi nostaa vähän syliin (kunhan oli jotain kiinnostavaa katsottavaa), osasi leikkiä ilman kynsiä ja hampaita. Raakaa lihaakin söi, kunhan pilkkoi sen pieniksi paloiksi. Yllättäen alkoi kahden vuoden jälkeen maukua välillä ja pian sen jälkeen hiljaa joskus kehrätä.

Sitten tuli hammasvaivoja, ilmeisesti rankka menneisyys osin vaikutti, ja lähes kaikki hampaat piti poistaa. Vähän myöhemmin tuli virtsavaivoja, jotka uusivat pari kertaa aina kun yritettiin siirtyä tavalliseen ruokaan virtsavaivaisen ruokavaliosta. Söikin sitten monta vuotta pelkkää virtsavaivojen ehkäisyyn soveltuvaa (kallista) ruokaa, kunnes pikku hiljaa alkoi taas sietää tavallista ruokaa. Nykyään on taas ollut useamman vuoden tavallisella ruualla.

Elämässä on tullut muutoksia, muuttoja, mies ja lapsi. Ennakkoon mietin miten tuo suhtautuu lapseen taustansa vuoksi, ärsyyntyykö lapsesta, kun ei pienten kanssa ollut ollut paljon tekemisissä. Mutta on kyllä ollut hyvin kiltti lapselle ja erittäin pitkämielinen. Ei suutu lapselle sellaisesta, mistä kyllä kaikille muille jo antaa käpälää (toki oma oppi nopeasti käsittelemään nätisti). Nytkin vaan nukkuu, vaikka pehmolelut ratsastavat päällä... Välillä on jopa mennyt lapsenkin sänkyyn nukkumaan ja osaa tuo lapsikin jo antaa ruokaa ja leikittää, niin selvästi kissakin näkee potentiaalin hänessä. Yllättäen on myös sopeutunut lapsen kavereihin, villeimpiä vähän välttää, mutta nykyään tulee jopa itse kaiken keskipisteeksi, vaikka paikalla olisi 10 kolmivuotiasta lasta piirittämässä sitä ja paijaamassa. Nykyään myös kehrää todella lujaa ja ääntä lähtee välillä riesaksi asti :) En tiedä johtuuko alkuajoista, mutta saunominen on aina ollut tuon suosikkijuttu, on aina ensimmäisenä tunkemassa saunaan, on kovissakin löylyissä ja aina tuntitolkulla, välillä käy ulkohäkissään vilvoittelemassa.

Tuohon edelliseen lisään, että meidänkin poju oli heti sisäsiisti eikä ole ikinä tuhonnut yhtään mitään. Luvalla on saanut raapia tiettyjä paikkoja ja on hyvin uskonut, kun on kielletty muita paikkoja. Kerran liukastui pöydällä ja yksi maljakko meni rikki, mutta siinä se.

No joo, joskus aikoinaan se katsoi hauskoja kotivideoita meidän kanssa ja siellä kissa repi vessapaperirullaa silpuksi telineestään. Naurettiin, että onneksi tuo ei ole keksinyt moista. No eikös tuo seuraavana iltana silpunnut koko rullan... Mutta kun ei vuoteen pidetty rullaa telineessään, niin unohti homman.

Mutta yksilöitähän nuo kaikki ovat, kannattaa valitessa kuunnella löytölän ihmisten mielipiteitä kissasta. Omaa kissaa ei kyllä olisi silloin aikoinaan voinut ajatella lapsiperheeseen, mutta nykyään tilanne olisi ihan eri.

Kissan ottaminen kissatalosta on jo todella hyväsydäminen teko. Vielä ihanampaa jos tosiaan voi tarjota kodin aikuiselle kissalle. Pennut ovat aina niitä kysyttyä ja löytävät kodin helposti. Kissataloistakin aina näitä pentuja kysellään ja varataan jo ennakkoon. Sen sijaan näille aikuisille rakkauspakkauksille ei monesti kotitarjontaa löydy ja yhtälailla ansaitsevat mahdollisuuden kotielämään, eihän se kissa muuta voi toivoa kuin oman kodin! 

Hetki meni, että alkoi lämmetä meille, mutta tajuttoman hyvin meni! Todella hyväkäytöksinen kissa ja nykyään eriiiittäin seurallinen. Aina kiinni äidissäni, ensimmäisessa omistajassaan 😍 tuli meille 4-vuotiaana.

Otin kissanaisen

Vierailija kirjoitti:

Kissan ottaminen kissatalosta on jo todella hyväsydäminen teko. Vielä ihanampaa jos tosiaan voi tarjota kodin aikuiselle kissalle. Pennut ovat aina niitä kysyttyä ja löytävät kodin helposti. Kissataloistakin aina näitä pentuja kysellään ja varataan jo ennakkoon. Sen sijaan näille aikuisille rakkauspakkauksille ei monesti kotitarjontaa löydy ja yhtälailla ansaitsevat mahdollisuuden kotielämään, eihän se kissa muuta voi toivoa kuin oman kodin! 

Oikeasti kannattaa miettiä myös näiden kissatalojen vanhimpien kissojen ottamista. Nämä kun ovat yleensä rauhallisia ja nukkuvat yönsä toisin kuin pennut. 

Minulla on 13 v. kissa, joka on yhä leikkisä ja pirteä. :)

Kiitos kaikille rohkaisevista kokemuksista. Lisääkin saa laittaa. Vielä kysyn, että miten saitte valittua "sen oikean". Niitä kun on siellä kymmeniä..toinen toistaan ihanampia. On niitä arkoja, toisaalta on ihan kesyjäkin, jotka ovat odottaneet kotia pitkään..apua!  Toki mainitsin jo ne arat nuoret kissat, mutta mutta kun on muitakin. Jotkut katsovat niin surkeana, että ota mut mukaasi.. Ap. Mitään ulkonäkötoivomuksia mulla ei ole. 

Menimme mieheni kanssa katsomaan kissaa meille. Tiesimme vain sen, että aikuinen otettaisiin, ja saisi olla sellainen "hankalakin", joka ei muuten kotia helposti saa. Muuten ei ollut kriteerejä. Kun yksi otti katsekontaktin minuun, sydämeni suli välittömästi. Valtavat, ystävälliset silmät pikkuruisessa päässä. Pyysin miehenikin siihen, ja hän lukaisi infolapun: kissa oli 14-vuotias tyttö. Ei kummallakaan käynyt edes mielessä, että se olisi jokin syy olla ottamatta tätä yksilöä.

Menimme tutustumaan kissaan tämän koppiin. Se alkoi välittömästi puskea ja kehrätä, ja kun menin kyykkyyn, tunki syliini ja kävi siihen makuulle. Jäin ihan suu auki tuijottamaan ja tuli pieni itkukin, kun kissa oli niin täynnä rakkautta. Kuitenkin kun kyljistä paijasin, kissa ilmaisi heti hampain, että se ei sovi. Mietin, että onpa asiallinen lady, täynnä rakkautta mutta kuitenkin vetää selkeästi itse rajansa. Viimeistään tässä vaiheessa päätös oli tehty. Tämä oli meidän kissa.

Henkilökunta kertoi, että kissa kärsi pahasta astmasta, jonka vuoksi sitä piti päivittäin lääkitä. Siksi se oli ollut jo hyvän aikaa talossa. Uutta omistajaa oli vähän vaikea löytää. Ei tässä ollut ongelmaa meille. Varaus tehtiin (eivät antaneet kissaa tietenkään heti mukaan).

Muutama päivä myöhemmin haimme kissan kotiin. Tuli välittömästi ulos kantokopasta, tutki kämppää viitisentoista minuuttia uteliaana häntä pystyssä, ja sitten tuli olohuoneeseen, jossa olimme nelistään minä, mieheni ja vanhempani. Kissa vilkaisi kaikkia ja hyppäsi sitten äitini syliin kehräämään, ja siinä olikin kauan.

Se oli uskomaton kissa. Saimme nauttia sen seurasta neljän vuoden ajan. 18 vuotta oli todella korkea ikä astmaatikolle. Jokapäiväinen lääkitseminen pänni kissaa kovasti, mutta se onnistui kuitenkin. Se tuli aina syliin kun oli mahdollisuus, ja ihan kenen tahansa syliin. Nukkui aina jommankumman päällä, jopa pään tai kaulan päällä: kunhan sai olla lähellä. Sillä oli hurmaavia tapoja, kuten esimerkiksi jokailtainen koko kämpän ympäri vaeltaminen ja erittäin kovaääninen maukuminen, kun olimme menneet nukkumaan. Syliin tullessaan ja leipoessaan se "kärisi", eli piti sellaista hauskaa kärisevää miukumista kehräämisen ja kuolaamisen lomassa. Tykkäsi nuolla kasvoja. Temperamenttinen tapaus, joka oli aina siellä, missä ihmiset olivat. Rakkautta sillä riitti jaettavaksi ihan kaikille.

Kisun menettämisestä on nyt kaksi vuotta, ja vieläkin muistelen päivittäin sitä lämmöllä ja kaivaten.

18: Ihana tarina. Ensin ihmettelin, että miksi kopissa, tuo lääkityshän sen selitti. Tuollakin, missä itse olen käynyt katsomassa, on pari kissoista eristetty lääkinnällisistä syistä. Tosin noista kissoista on sanottu, ettei sitä voi edes antaa, ennen kuin parantuu, koska stressi palauttamisesta on liian kova kissalle, jos sen tauti käy liian raskaaksi. Sitten on joku vanha kissa, jota ei anneta enää, koska on sopeutunut talolle hyvin ja tulee kaikkien muiden kissojen kanssa niin hyvin toimeen, että muutos enää tässä vaiheessa voisi olla liian iso stressi. Kuulemma jopa nekin kissat, jotka eivät tule toimeen muiden kanssa, saattavat kunnioittaa näitä vanhuksia. ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille rohkaisevista kokemuksista. Lisääkin saa laittaa. Vielä kysyn, että miten saitte valittua "sen oikean". Niitä kun on siellä kymmeniä..toinen toistaan ihanampia. On niitä arkoja, toisaalta on ihan kesyjäkin, jotka ovat odottaneet kotia pitkään..apua!  Toki mainitsin jo ne arat nuoret kissat, mutta mutta kun on muitakin. Jotkut katsovat niin surkeana, että ota mut mukaasi.. Ap. Mitään ulkonäkötoivomuksia mulla ei ole. 

Ap. Mä uskon, että sä löydät sen "oman kissan" kun pidät mielen avoinna. Jostain kissasta vaan tulee muita voimakkaammin tunne, että tää se on! Sanoit tuossa, että kissatalossa on niitäkin ihan kesyjä jotka ovat odottaneet kotia pitkään. Itse keskittyisin näihin kissoihin. Vaikka aremman tai hankalamman kissan ottaminen olisi "jalompi" teko, kannattaa kuitenkin olla realistinen. Vaikka myös näistä kissoista voi tulla aivan ihania kotikissoja, niiden sopeutuminen voi viedä pitkän aikaa ja vaatii kokemusta kissoista. Kesy, ihmisystävällinen kissa voi myös olla se paras "helppo" valinta omaan elämäntilanteeseenkin ja siihen että arki kissan kanssa lähtee sujumaan helposti ja vähäisin ponnistuksin.