Ovatko kaikki 30-40 -vuotiaina eroavat niitä, jotka

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin vaan miettimään tätä asiaa, kun mun kaveripiiri koostuu kutakuinkin kahdenlaisista pariskunnista. Meistä, jotka ollaan oltu yhdessä 5-7 vuotta, mutta ei olla naimisissa eikä ole lapsia ja niistä, jotka ovat tehneet ensimmäisen lapsen n. 2 vuoden tuntemisen jälkeen. Mun mielestä on vaan niin utopistista tehdä lapsi kahden vuoden jälkeen, että uskon vahvasti heidän olevan niitä, jotka päätyvät kymmenen vuoden sisällä eroon.

Ap

Meinaatko, että sulla on sitten pienempi riski päätyä eroon, kun olet ollut riittävän kauan aikaa kumppanisi kanssa ennen lastenhankintaa? Kuulostaa aika ylimieliseltä, mutta jos se tuo turvallisuuden tunnetta, niin mikäs sitten. t. yhdessä 2v3kk, naimisissa 1v, nyt yritetään lasta

Ööö.. totta helvetissä tuo turvallisuudentunnetta, kun tuntee henkilön, kenen kanssa ne lapset tekee. On mielestäni tärkeää tietää, miten kumppani esim. sietää stressiä, millainen on vihaisena, millainen surullisena tai miten toista voi parhaiten auttaa vaikeissa tilanteissa. Näitä asioita ei opi vuoden seurustelun aikana.

Kiva ajatus, mutta kaikesta tuosta huolimatta elämä voi juuri teille heittää sen villin kortin ja päädyttekun eroon. Esim. sairaan lapsen, työttömyyden, toiselle "elämän rakkauden", onnettomuuden, mielenterveysongelman.

Bulibuli kirjoitti:

Minä en ite ole eronnut, mutta minusta tuntuu, että ne, jotka on 30+ ja ovat eronneet

- on suunnilleen kaikki seurustelleet pidempään kuin vuoden

- asuneet avoliitossa ennen avioliittoa

- joillakin on ollut lapsikin, joillaki ei

- ja sitten taas tiedän pariskuntia, jotka on noin vuoden tuntemisen jälkeen menneet naimisiin ja saaneet vasta naimisiin menon jälkeen lapsia ja he just EIVÄT OLE eronneet! Samoin tiedän sellaisia pariskuntia vanhemmasta polvestakin, että lyhyehkön tuntemisen jälkeen ovat menneet naimisiin ja sit ovat olleet yhdessä niin kauan kun puoliso kuolee.

Mutta kaikenkaikkiaan tunnen aika vähän niitä, jotka on naimisissa asti ja siitä eronneet. Siis 30+ ja 40+ -vuotiaista. Suurin osa naimisiin menneistä on edelleen yhdessä.

Ehkä asenne ratkaisee?

Me olemme juuri tuollainen pari, jotka teki kaiken "väärin" menemällä naimisiin ja hankkimalla lapsen tosi lyhyen tuntemisen jälkeen, liian nuorena jne. Olemme yhdessä edelleen yli 50 vuotiaina ja yhdessä meinataan pysyä hautaan asti :)

Sitten taas tunnen paljon pareja, jotka tekivät kaiken esimerkillisesti seurustelemalla pitkään, muuttamalla yhteen, naimisiin ja lapset harkitusti kolmenkympin jälkeen jne, ja ovat nyt kaikki eronneet alle kouluikäisten lastensa kanssa. Eihän tästä mitään yleistyksiä voi tehdä, paitsi ehkä sen, ettei ole mitään oikeaa ja varmaa tapaa.

Lapseni pk-ryhmässä eronneita ovat noin 4kumppiset äidit. Siellä on neljä lasta, joiden vanhemmat eronneet ja kaikki äidit noin 35-40v. On varmaan ollut pakko tehdä lapsi lopulta sen jonkun kanssa. Itse olen 27v ja meillä on ydinperhe.

Vierailija kirjoitti:

Rupesin vaan miettimään tätä asiaa, kun mun kaveripiiri koostuu kutakuinkin kahdenlaisista pariskunnista. Meistä, jotka ollaan oltu yhdessä 5-7 vuotta, mutta ei olla naimisissa eikä ole lapsia ja niistä, jotka ovat tehneet ensimmäisen lapsen n. 2 vuoden tuntemisen jälkeen. Mun mielestä on vaan niin utopistista tehdä lapsi kahden vuoden jälkeen, että uskon vahvasti heidän olevan niitä, jotka päätyvät kymmenen vuoden sisällä eroon.

Ap

Saahan sitä uskoa ihanmitä vaan, mutta todellisuudessa ero voi tulla sinullekin, ihan puskista. Katsos kun avioliitto on kahden kauppa. Sinusta kaikki on loistavasti, mutta yks päivä puolisosi ilmoittaa, että tämä oli tässä.

Usein, mutta eivät aona ja ainoama ryhmänä, ne eroajat ovat niitä, jotka suureen ääneen ihmettelevät, että miten muut ihmiset eivät saa liittojaan pysymään kasassa, ja naivin sinisilmäisesti kehuvat liittonsa erinomaisuutta, vaikka sokea Kreettakin näkee, miten huonosti mirs voi kuunnnellessaan vaimoaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni pk-ryhmässä eronneita ovat noin 4kumppiset äidit. Siellä on neljä lasta, joiden vanhemmat eronneet ja kaikki äidit noin 35-40v. On varmaan ollut pakko tehdä lapsi lopulta sen jonkun kanssa. Itse olen 27v ja meillä on ydinperhe.

Ydinperhe ... Jep, jep

Aloimme seurustella nuorina, asuimme yhdessä pitkään ennen naimisiin menoa. Luulin tuntevani mieheni hyvin, mutta vasta lasten saamisen jälkeen alkoivat ongelmat. Miestä alkoi kiinnostaa omat menot perheen sijaan. Ero tuli kun lapset 6 ja 8. Siihen asti jaksoin pyörittää yksin arkea.

Oman kokemuksen mukaan vasta se lapsiperhe-elämä tuo ihmisten haastavuudet esiin ja eroja tulee. Ainakin omassa kaveripiirissä näin.

Vierailija kirjoitti:

Niitä, jotka ovat saaneet ensimmäisen lapsen n. vuoden tuntemisen jälkeen, ovat menneet yhteen tosi nuorina tai ovat menneet naimisiin maksimissaan muutaman vuoden tuntemisen jälkeen? Voitko kuvailla lyhyesti, millainen suhde tuntemallasi eronneella 30-40 -vuotiaalla henkilöllä on takanaan? Haluaisin tietää.

Sun vaihtoehdot kattaa kyllä 99% kaikki eroajat. Varmasti joukosta löytyy juurikin nuo ihmiset.

Mä menin exäni kanssa naimisiin 5 vuoden avoliiton päätteeksi, seuraavaksi tuli lapsi, 4 vuoden päästä toinen. Erottiin kun nuorin lapsi oli kuuden.

Et oltiin seurusteltu vasta muutama vuosi kun mentiin naimisiin, totta kai sit tulee ero :D

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä edes mennä naimisiin- ja saada lapsia kun on vähän päälle 20 v.? Sillonhan on iteki vielä ihan kakara, opinnot kesken, ei rahaa jne.

Koska itse en halua enää 40-vuotiaana olla se joka istuu himassa tissi vauvan suussa.

Eka lapsi kolmen vuoden seurustelun jälkeen harkitusti. Teimme kolme lasta 5 vuoden aikana. Opiskelut oli kesken, velkaa paljon ja prinsessan elämäni ei toteutunutkaan. Mies aina töissä ja yhteinen aika vähäistä.

Nyt vuosia jälkeenpäin ymmärrän, että omalla joustamattomalla lapsellisella käytökselläni ajoin suhteen loppuun. Olin täysin uusavuton ja en edes halunnut opetella kotihommia ja miehen sukulaisia haukuin pelkästään kun mielestäni niin kuului tehdä. Periaatteessakaan en voinut hyväksyä heidän ajatuksia  :)

Kaikesta ajattelen nyt aivan erilailla ja ex sukulaisten kanssa olen edelleen yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Rupesin vaan miettimään tätä asiaa, kun mun kaveripiiri koostuu kutakuinkin kahdenlaisista pariskunnista. Meistä, jotka ollaan oltu yhdessä 5-7 vuotta, mutta ei olla naimisissa eikä ole lapsia ja niistä, jotka ovat tehneet ensimmäisen lapsen n. 2 vuoden tuntemisen jälkeen. Mun mielestä on vaan niin utopistista tehdä lapsi kahden vuoden jälkeen, että uskon vahvasti heidän olevan niitä, jotka päätyvät kymmenen vuoden sisällä eroon.

Ap

Onko sulla tarve olla parempi kuin muut? Sillä asenteella voi olla riskinä, että jäät aikanaan huonoon suhteeseen kärsimään, kun et halua liittyä halveksimaasi eronneeseen ihmisyhmään. Tai sitten eroat omasta tai puolison aloiyteesta ja toipumista ja sen käsittelyä haittaa se, että erosi syyn pitää olla tulkittavissa poikkeuksellisen erityiseksi, koska olet kerran elänyt ns oikein. Helpommalla pääsee, kun ei ota niin jäykkiä ja tuomitsevia asenteita ja tajuaa, että kaikkea ei voi kontrolloida ja suunnitella valmiiksi elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni pk-ryhmässä eronneita ovat noin 4kumppiset äidit. Siellä on neljä lasta, joiden vanhemmat eronneet ja kaikki äidit noin 35-40v. On varmaan ollut pakko tehdä lapsi lopulta sen jonkun kanssa. Itse olen 27v ja meillä on ydinperhe.

Ydinperhe ... Jep, jep

Niin? Ydinperhe, toisin kuin noilla nelikymppisillä. On myös akateeminen koulutus toisin kuin heillä.

Tunnen monia pareja, jotka ovat alle vuoden päästä tutustumisesta alkaneet hankkia lapsia. Joko menneet naimisiin tai sitten ei. Näistä yksikään pari ei ole vielä eronnut mutta voihan se olla että joillekin heistä niin vielä käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni pk-ryhmässä eronneita ovat noin 4kumppiset äidit. Siellä on neljä lasta, joiden vanhemmat eronneet ja kaikki äidit noin 35-40v. On varmaan ollut pakko tehdä lapsi lopulta sen jonkun kanssa. Itse olen 27v ja meillä on ydinperhe.

Ydinperhe ... Jep, jep

Niin? Ydinperhe, toisin kuin noilla nelikymppisillä. On myös akateeminen koulutus toisin kuin heillä.

No tässä on 13 vuotta siihen, että itse olet nelikymppinen. Siinä ajassa ehtii tapahtua yhtä sun toista. En minäkään sinun iässäsi ajatellut että ero tässä kuitenkin tulee. Väittäisin että aika harva, jos kukaan, menee naimisiin ja perustaa perheen ajatellen, että eroon tämä joka tapauksessa päättyy.... Elämä ei vaan aina mene niin kuin on ajatellut. Terveisin nelikymppinen, akateeminen (mitä tekemistä koulutuksella on tämän kanssa?) äiti

^

Lapset aiheuttavat eron usein. Eki ne lapset heti tai kymmenen vuoden päästä. Lapset siis tappavat parisuhteen.

Aika provosoivasti kirjoitin, mutta jotenkin näin uskon. Poikkeus vahvistaa säännön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni pk-ryhmässä eronneita ovat noin 4kumppiset äidit. Siellä on neljä lasta, joiden vanhemmat eronneet ja kaikki äidit noin 35-40v. On varmaan ollut pakko tehdä lapsi lopulta sen jonkun kanssa. Itse olen 27v ja meillä on ydinperhe.

Ydinperhe ... Jep, jep

Niin? Ydinperhe, toisin kuin noilla nelikymppisillä. On myös akateeminen koulutus toisin kuin heillä.

No tässä on 13 vuotta siihen, että itse olet nelikymppinen. Siinä ajassa ehtii tapahtua yhtä sun toista. En minäkään sinun iässäsi ajatellut että ero tässä kuitenkin tulee. Väittäisin että aika harva, jos kukaan, menee naimisiin ja perustaa perheen ajatellen, että eroon tämä joka tapauksessa päättyy.... Elämä ei vaan aina mene niin kuin on ajatellut. Terveisin nelikymppinen, akateeminen (mitä tekemistä koulutuksella on tämän kanssa?) äiti

Niin, mitä siitä? Pointti varmasti on se, että tällä hetkellä pystyn tarjoamaan lapselleni ydinperheen toisin kuin joku toinen nelikymppinen ihminen. Eli vastasin ketjun aiheeseen omalla empiirisellä kokemuksellani - kaikki nelikymppiset, ns. pitkään odottaneet eivät kykene yhtään sen todenäköisemmin tarjoamaan lapselleen ydinperhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni pk-ryhmässä eronneita ovat noin 4kumppiset äidit. Siellä on neljä lasta, joiden vanhemmat eronneet ja kaikki äidit noin 35-40v. On varmaan ollut pakko tehdä lapsi lopulta sen jonkun kanssa. Itse olen 27v ja meillä on ydinperhe.

Ydinperhe ... Jep, jep

Niin? Ydinperhe, toisin kuin noilla nelikymppisillä. On myös akateeminen koulutus toisin kuin heillä.

No tässä on 13 vuotta siihen, että itse olet nelikymppinen. Siinä ajassa ehtii tapahtua yhtä sun toista. En minäkään sinun iässäsi ajatellut että ero tässä kuitenkin tulee. Väittäisin että aika harva, jos kukaan, menee naimisiin ja perustaa perheen ajatellen, että eroon tämä joka tapauksessa päättyy.... Elämä ei vaan aina mene niin kuin on ajatellut. Terveisin nelikymppinen, akateeminen (mitä tekemistä koulutuksella on tämän kanssa?) äiti

Niin, mitä siitä? Pointti varmasti on se, että tällä hetkellä pystyn tarjoamaan lapselleni ydinperheen toisin kuin joku toinen nelikymppinen ihminen. Eli vastasin ketjun aiheeseen omalla empiirisellä kokemuksellani - kaikki nelikymppiset, ns. pitkään odottaneet eivät kykene yhtään sen todenäköisemmin tarjoamaan lapselleen ydinperhettä.

Outo pointti. Ovathan ne nelikympiset eronneetkin jossain vaiheessa lapsilleen ydinperheen tarjonneet.

Minulla on ehkä vähän omituinen tuttavapiiri, sillä eronneita on tosi vähän. Eikä kyse ole mistään uskovaispiireistä, heh. Vain kaksi pariskuntaa on tässä yhdeksän vuoden aikana eronnet mitä olemme "uudella" paikkakunnalla asuneet. 

Toinen oli avopari, kolme lasta. Mies ilmoitti että haluaa olla vapaa ja lähti. Lapset on yhteishuoltajuudella ja asiat kai sujuu ihan hyvin. Oikeaa syytä en eron taustalla tiedä, eikä minun tarvitsekaan tietää. 

Toinen oli aviopari, yksi lapsi. Tässä tapauksessa nainen löysi uudelleen vanhan ihastuksensa, petti ja lähti. Se oli vähän yllätys kaikille... ei siksi, että nainen lähti vaan se pettäminen ja kaikki. 

Ennemminkin niinpäin, että ollaan oltu vuosia avoliitossa ja kihloissa, koska on nuorina tavattu. Jos olis rohkeasti menty naimisiin nuorina ja rakastuneina, oli opinnot tai muut velvoitteet kesken tai ei ja oli rahaa raai ei, kest'isi moni suhde pidempään - ehkä hamaan hautaan asti. Naimisiinmeno ja lapset lujittaa liittoa ja rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin vaan miettimään tätä asiaa, kun mun kaveripiiri koostuu kutakuinkin kahdenlaisista pariskunnista. Meistä, jotka ollaan oltu yhdessä 5-7 vuotta, mutta ei olla naimisissa eikä ole lapsia ja niistä, jotka ovat tehneet ensimmäisen lapsen n. 2 vuoden tuntemisen jälkeen. Mun mielestä on vaan niin utopistista tehdä lapsi kahden vuoden jälkeen, että uskon vahvasti heidän olevan niitä, jotka päätyvät kymmenen vuoden sisällä eroon.

Ap

Onko sulla tarve olla parempi kuin muut? Sillä asenteella voi olla riskinä, että jäät aikanaan huonoon suhteeseen kärsimään, kun et halua liittyä halveksimaasi eronneeseen ihmisyhmään. Tai sitten eroat omasta tai puolison aloiyteesta ja toipumista ja sen käsittelyä haittaa se, että erosi syyn pitää olla tulkittavissa poikkeuksellisen erityiseksi, koska olet kerran elänyt ns oikein. Helpommalla pääsee, kun ei ota niin jäykkiä ja tuomitsevia asenteita ja tajuaa, että kaikkea ei voi kontrolloida ja suunnitella valmiiksi elämässä.

Ei mulla ole lainkaan tarvetta yrittää olla parempi kuin muut. Jos olisi, olisin varmaan jo tehnyt lapset, ostanut asunnon ja auton ja mennyt naimisiin.

En tietenkään halveksu eronneita, mutta päätyminen 40-vuotiaaksi yksinhuoltajaksi olisi vain mun pahin painajainen.