Jos kerran on hyväksyttävää jättää mies alkoholismin takia, niin onko hyväksyttävää jättää nainen syömishäiriön takia?

Mistä tahansa syystä saa lopettaa seurustelun, ihan mistä tahansa, eikä tarvitse edes olla mitään syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keneltä se hyväksyntä sitten pitäisi saada?

Käytännössä enemmistöltä. Sosiologiassa tästä yleisestä hyväksyttävyydestä käytetään termiä normi.

Kuule, parisuhteen päättämisen syissä ei ole olemassa mitään yhteisesti jaettuja normeja. Syyksi riittää varsin hyvin se, että ei vain halua jatkaa suhdetta. Miksi haluat tehdä tästä mies-/naiskysymyksen? 

Kyllä ap. Saat jättää lihavan naisen, jos haluat. Sitähän sää kysyit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat on psyykkisiä sairauksia, jotka hiljalleen tuhoavat sisäelimet ja kropan johtaen ennenaikaiseen kuolemaan. Molempiin liittyy syvää häpeää, ahdistuneisuutta ja masentuneusuutta. Molemmissa yhteinen elämä on todella hankalaa, ja molempiin pitäisi ihmisen ymmärtää hakea apua. Molemmista sairauksista on käytännössä mahdoton keskustella sairastuneen kanssa juuri sen häpeän vuoksi. Ja sairastipa kumpaa tahansa, sairauden ilmapiiri on äärimmäisen haitallinen

myös lapsille . Eli jos parisuhde on jo perhe, eikä sairastunut suostu hakemaan apua, terveen vanhemman tulisi auttaa lapset pois tuosta ilmapiiristä. Se on jo oikeastaan velvollisuus silloin erota olipa sitten alkoholismia tai syömishäiriötä.

Syömishäiriö saa olla aika vakava, että yhteinen arki olisi todella hankalaa. Alkoholismin ei tarvitse olla kovinkaan vakavassa tilassa, kun se elämä hankaloituu, kun toinen vanhemmista ei ole ajokunnossa, nukkuu krapulaansa kun pitäisi hoitaa lapsia tai nolaa koko perheen hoipertelemalla kylillä huonovointisena.

Et ole tainnut kokea lähipiirissä syömishäiriöitä, kun et selvästi tiedä asiasta paljoakaan. Isäni oli alkoholisti ja itse sairastin bulimiaa. Ja voin sanoa, että vaikuttivat molemmat arkeen ja paljonkin. On myös hyvä ottaa huomioon, et molempiin liittyy masennusta. Nämä sairaudet vaikuttivat molemmat tahoillaan sosiaalisen elämään, terveyteen yms. Jopa koiran ulkoilutus tuntui välillä ylivoimaiselta, koska pyörrytti ja tärisytti niin kovasti puhumattakaan, että olisin lähtenyt auton rattiin.

Joten kyllä, sanoisin, että on hyväksyttävää jättää kummankin sairauden takia. Jos tuntuu, että ei kestä itse toisen sairautta, eikä kykene olemaan tukena on turhaa heittää hukkaan omaa elämää toisen sairauden takia. Kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta loppujen lopuksi elämme itseämme varten.

Alkoholistin tytär kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistin tytär kirjoitti:

Kyllähän sinä saat jättää syömishäiriöisen kumppanisi jos haluat. Varsinkin, jos hän sokeripäissään hakkaa sinua ja lapsiasi.

Älykkäät ihmiset varmasti ymmärtävät, että alkoholisti vaikuttaa lähipiiriinsä eri tavalla kuin syömishäiriöinen. Silti toki jokainen saa vapaasti lähteä epätyydyttävästä parisuhteesta.

Joo, kaikki alkoholistit hakkaa ja syömishäiriöisistä ei ole mitään haittaa (ei tietenkään ole, koska ne on melkein kaikki naisia). Case closed. Ollaan älykkäitä.

Väitinkö niin? En. Fakta on kuitenkin, että alkoholi vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Ihan jokaisen. Jotkut tulevat siitä iloisiksi ja sosiaalisiksi. Jotkut väkivaltaisiksi. Yleensä jos nainen jättää miehen alkoholin takia, kuuluu väkivalta kuvaan tai sitten mies on juonut kaikki rahat ja menettänyt työpaikkansa. 

En myöskään väittänyt, ettei syömishäiriö vaikuttaisi perheeseen mitenkään. Sanoin, että vaikuttaa eri lailla. 

Alkoholistin lapsena ja entisenä syömishäiriöisenä uskallan vastata tähän väitteeseen. Samankaltaisuuksiakin nimittäin löytyy, molemmat ovat riippuvuussairauksia. Syömishäiriössä kuten alkoholismissakin maailma kapenee ja pyörii lopulta vain oman navan ympärillä. Ruoan puute aiheuttaa persoonan muutoksia, vihaa, masennusta, aikaansaamattomuutta esim. töiden ja koulun suhteen, sosiaalisten suhteiden laiminlyöntiä...takuulla väkivaltaisuuteen taipuvaisilla ihmisillä myös agressiivisuutta. Aivan kuten alkoholikin. Molemmissa sairauksissa tila etenee lievemmästä vakavaan sairastumiseen. Syömishäiriöinen on syömishäiriöinen usein lopun ikänsä, vaikka parantuu, sama koskee raitistunutta alkoholistia. Varsinainen oireilu riippuu molemmissa tapauksissa yksilöstä. Kaikki alkoholistitkaan eivät ole hakkaavia katujuoppoja, osa sinnittelee töissä loppuun asti, vaikka olisivat vakavasti alkoholisoituneita. Osa alkoholisteista eivät ole ollenkaan väkivaltaisia, masentuneita kylläkin, sillä alkoholi kuten ruoan puutekin muokkaa aivokemioita ja mielihyvän ja onnellisuuden tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keneltä se hyväksyntä sitten pitäisi saada?

Käytännössä enemmistöltä. Sosiologiassa tästä yleisestä hyväksyttävyydestä käytetään termiä normi.

Kuule, parisuhteen päättämisen syissä ei ole olemassa mitään yhteisesti jaettuja normeja. Syyksi riittää varsin hyvin se, että ei vain halua jatkaa suhdetta. Miksi haluat tehdä tästä mies-/naiskysymyksen? 

En halua tehdä tästä sukupuolten välistä kysymystä, joten en voi vastata kysymykseesi. Ja kyllä, on olemassa yleisesti hyväksyttävät syyt lopetta parisuhde, siksi ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Vaikuttaa. T. Entinen syömishäiriöinen

Totta kai saa, mutta mun mielestä alkoholismia ja syömishäiriötä ei ihan täysin voi verrata keskenään ja se syömishäiriöinen oikeasti tarvii läheisten tukea, kun alkoholisti omalla sairaudellaan puskee läheisiään pois. Olen itse nuorena sairastanut anoreksiaa ja isoin syy sairastumiselle oli äidin runsas alkoholinkäyttö, ja aina humalassa haukkui minua rumaksi, läskiksi sotanorskuksi. Syömishäiriö aiheutti minulla kyllä emotionaalisen sulkeutumisen, mutta en missään vaiheessa aiheuttanut suoranaisesti pahaa oloa läheisilleni. Alkoholistiäitini sen sijaan huusi ja mekkaloi kännissä niin paljon että jokaisella paloi pinna siihen. Molemmat on todella vaikeasti parannettavissa olevia sairauksia, mutta anoreksia on mielestäni enemmän psyykkinen sairaus, joka pitäisi paremmin ymmärtää ja hyväksyä kuin riippuvuus alkoholiin. Alkoholia lopulta itse kaadetaan sinne kurkkuun.

En ehkä osaa selittää kantaani mutta ennemmin seurustelisin syömishäiriöisen kanssa kuin alkoholistin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta hyväksyttävä syy jättää toinen on se, kun ei enää halua olla yhdessä syystä tai toisesta. Miksi roikkua suhteessa vain säälistä tai ettei toiselle tule paha mieli, jos itse voi suhteessa huonosti.

Tätä nykyajan kertakäyttökulttuuria. Ai miksikö miehiä ei enää kiinnosta sitoutua?

Minkä ihmeen takia suhteeseen pitää jäädä, jos siitä ei saa mitään irti? Kun kerran siihen on lähdetty, pitää sitten kärsiä loppuun asti vai?

Suurin osa ihmisistä on fiksuja, eikä lähde suhteesta vain sen vuoksi, että juuri nyt sattuu niin huvittamaan. Suurin osa ihmisistä pyrkii ratkaisemaan ongelmat, mutta ei siinä huonossa suhteessa tarvi loputtomiin roikkua. Kyllä sen toisen ihmisen kanssa pitää viihtyä ja siinä suhteessa täytyy saada tarpeensa tyydytetyksi. Mitä nyt kukanenkin toiselta ihmiseltä tarvitsee.

Mä olen alkoholisti mies. Koitan parantua, mutta retkahtelen vielä liikaakin. Jos mulla olisi kumppani, joka mut nyt jättäisi, niin ymmärtäisin sen ihan hyvin. Juomiseen menee paljon rahaa. En ole aggressiivinen, vaan pikemminkin surkea ja vetäytyvä juoppo. Musta ei ole mihinkään kännissä tai krapulassa. En uskalla edes ajatella parisuhdetta niin kauan kuin mulla on tämä ongelma.

Yllättäen mulla on myös historiaa lievähkön syömishäiriön kanssa. Tuolloin olin parisuhteessa ja se aiheutti jatkuvia riitoja ja ärsytystä, kun en voinut syödä milloin mitäkin ja ahdistuin ruoka-asioista niin, ettei musta silloinkaan ollut mihinkään. Muutenkin mulla on vakavia mielenterveysongelmia, ja nekin ovat kumppanille raskaita. Oma exäni melkein sairastui itsekin. Kyllä olisin ymmärtänyt, jos hän olisi lähtenyt näiden juttujen takia. Suhde kaatui kuitenkin ihan muuhun.

Joskus ihmiset eivät vain enää jaksa, vaikka välittäisikin toisesta. Ei ulkopuoliset näe kaikkea, eivätkä he voi eroa estää. Mielipiteitä voi olla, mutta ihmiset nyt aukovat päätään milloin mistäkin.

Minulla ei ole kokemusta kuin alkoholistin jättämisestä. Se tuli aiheelliseksi, kun hän ei ollut enää luotettava, ei ajokunnossa, kaikki viikonloppuillat (ja lopulta viikon illatkin) meni kännissä ja aamut krapulaa pois nukkuessa. Lapset ei saaneet pitää ääntä, perheellä ei tehty mitään yhdessä, ei ollut rahaa kun kaikki meni baariin, hoidin yksin kodin ja lapset työni lisäksi, mies asui meillä kuin juoppo teini, ja alkoi olla todella ilkeä ja käyttää henkistä väkivaltaa. Lapset alkoi peitellä isän ongelmaa ja hoitaa häntä.

Joten en ole ollut parisuhteessa syömishäiriöiaen kanssa, mutta jos vaikutukset perheeseen on tätä tasoa niin suosittelen eroa lasten ja oman mielenterveyden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai saa, mutta mun mielestä alkoholismia ja syömishäiriötä ei ihan täysin voi verrata keskenään ja se syömishäiriöinen oikeasti tarvii läheisten tukea, kun alkoholisti omalla sairaudellaan puskee läheisiään pois. Olen itse nuorena sairastanut anoreksiaa ja isoin syy sairastumiselle oli äidin runsas alkoholinkäyttö, ja aina humalassa haukkui minua rumaksi, läskiksi sotanorskuksi. Syömishäiriö aiheutti minulla kyllä emotionaalisen sulkeutumisen, mutta en missään vaiheessa aiheuttanut suoranaisesti pahaa oloa läheisilleni. Alkoholistiäitini sen sijaan huusi ja mekkaloi kännissä niin paljon että jokaisella paloi pinna siihen. Molemmat on todella vaikeasti parannettavissa olevia sairauksia, mutta anoreksia on mielestäni enemmän psyykkinen sairaus, joka pitäisi paremmin ymmärtää ja hyväksyä kuin riippuvuus alkoholiin. Alkoholia lopulta itse kaadetaan sinne kurkkuun.

En ehkä osaa selittää kantaani mutta ennemmin seurustelisin syömishäiriöisen kanssa kuin alkoholistin.

Vaikka olen alkoholistin eksä, ja viimeinen joka heitä yleensä puolustaa, niin ei se nyt ihan noin mene. Minun kokemuksen mukaan juuri mieli heilläkin tekee tepposet ja joutuu riippuvuuteen, eivät he nyt tieten tahtoen eikä pahuuttaan alkoholistiksi rupea. Yhtä lailla on mielen ongelma, vaikka lähtee siitä kemiallisesta riippuvuudesta. Ja yhtä lailla he tarvitsevat tukea, mutta kummankaan lajin ihmisiä ei puoliso voi parantaa. Oli aika rajua tekstiä sinulta nyt. Vaikka eksäni on alkoholisti ja hänestä erosin, niin ei hän ihmisenä mikään roska ole, vaan ansaitsee tuen ja hoidon ihan siinä kuin joku anorektikko. Jotka on usein oman laisiaan vaikeita ja kontrollifriikkejä ja perfektionistisia, joskus pakko-oireisiakin ihmisiä, ei siis kumppaneita sieltä helpommasta päästä hekään.

Alkoholisteillahan on tavallaan myös syömishäiriö, ruoka tuppaa jäämään välistä kun viina korvaa sen.

Sitten keho alkaa syömään lihaksia pois, kunnes käveleminen ei enää onnistu.

Mikä tahansa syy on hyväksyttävä ihmisellä on vapaus lähteä

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistin tytär kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistin tytär kirjoitti:

Kyllähän sinä saat jättää syömishäiriöisen kumppanisi jos haluat. Varsinkin, jos hän sokeripäissään hakkaa sinua ja lapsiasi.

Älykkäät ihmiset varmasti ymmärtävät, että alkoholisti vaikuttaa lähipiiriinsä eri tavalla kuin syömishäiriöinen. Silti toki jokainen saa vapaasti lähteä epätyydyttävästä parisuhteesta.

Joo, kaikki alkoholistit hakkaa ja syömishäiriöisistä ei ole mitään haittaa (ei tietenkään ole, koska ne on melkein kaikki naisia). Case closed. Ollaan älykkäitä.

Väitinkö niin? En. Fakta on kuitenkin, että alkoholi vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Ihan jokaisen. Jotkut tulevat siitä iloisiksi ja sosiaalisiksi. Jotkut väkivaltaisiksi. Yleensä jos nainen jättää miehen alkoholin takia, kuuluu väkivalta kuvaan tai sitten mies on juonut kaikki rahat ja menettänyt työpaikkansa. 

En myöskään väittänyt, ettei syömishäiriö vaikuttaisi perheeseen mitenkään. Sanoin, että vaikuttaa eri lailla. 

Alkoholistin lapsena ja entisenä syömishäiriöisenä uskallan vastata tähän väitteeseen. Samankaltaisuuksiakin nimittäin löytyy, molemmat ovat riippuvuussairauksia. Syömishäiriössä kuten alkoholismissakin maailma kapenee ja pyörii lopulta vain oman navan ympärillä. Ruoan puute aiheuttaa persoonan muutoksia, vihaa, masennusta, aikaansaamattomuutta esim. töiden ja koulun suhteen, sosiaalisten suhteiden laiminlyöntiä...takuulla väkivaltaisuuteen taipuvaisilla ihmisillä myös agressiivisuutta. Aivan kuten alkoholikin. Molemmissa sairauksissa tila etenee lievemmästä vakavaan sairastumiseen. Syömishäiriöinen on syömishäiriöinen usein lopun ikänsä, vaikka parantuu, sama koskee raitistunutta alkoholistia. Varsinainen oireilu riippuu molemmissa tapauksissa yksilöstä. Kaikki alkoholistitkaan eivät ole hakkaavia katujuoppoja, osa sinnittelee töissä loppuun asti, vaikka olisivat vakavasti alkoholisoituneita. Osa alkoholisteista eivät ole ollenkaan väkivaltaisia, masentuneita kylläkin, sillä alkoholi kuten ruoan puutekin muokkaa aivokemioita ja mielihyvän ja onnellisuuden tunteita.

Tuossa on kyllä jo taustalla muutakin psykiatrista patologiaa kuin pelkkä syömishäiriö. Oletko ajatellut, että ehkä teillä molemmilla on ollut alunperinkin syviä vaurioita ja ongelmia, joiden ilmenemismuoto oli toisella alkoholismi ja toisella syömishäiriö?

Itse olen ex-bulimikko ja lähipiirissäni on kaksi ex-anorektikkoa, enkä tunnista tuosta kuvauksesta meistä ketään. Kukaan ei ole jättänyt kotia ja arkiasioita hoitamatta tai käyttäytynyt aggressiivisesti tai muuten vastuuttomasti. Kaikki alkoholistit eivät ehkä ole väkivaltaisia, mutta yksikään alkoholisti ei kyllä pysty ottamaan tasapuolista vastuuta perheestään, toisin kuin monet pelkästä syömishäiriöstä kärsivät. Kännissä tai kovassa krapulassa ei voi hoitaa lasta, mutta oksentamisen jälkeen voi.

Djjf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Vaikuttaa. T. Entinen syömishäiriöinen

Jos on muutenkin sekaisin niin kyllä. Mutta lievä syömishäiriö ilman muita psyykkisiä ongelmia ei kyllä todellakaan vaikuta yhtä paljon kuin alkoholismi lievimmissäkin muodoissaan. Lievää syömishäiriötä vastaisi ehkä 1-2 oluen nauttiminen päivittäin, joka ei todellakaan ole millään kriteerillä alkoholismia.

Mielestäni olet reipas, kun pärjäät yksin syömishäiriösi vuoksi.

Aika harva mies pärjää, vaikka teistä on YLIPAINOISIA 66 prosenttia.

Vierailija kirjoitti:

Djjf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Vaikuttaa. T. Entinen syömishäiriöinen

Jos on muutenkin sekaisin niin kyllä. Mutta lievä syömishäiriö ilman muita psyykkisiä ongelmia ei kyllä todellakaan vaikuta yhtä paljon kuin alkoholismi lievimmissäkin muodoissaan. Lievää syömishäiriötä vastaisi ehkä 1-2 oluen nauttiminen päivittäin, joka ei todellakaan ole millään kriteerillä alkoholismia.

Ei se kolmannen asteen alkoholismi pukkaa heti ensimmäisestä pullosta päälle yhden yön aikana. Etenevä sairaus samalla tavalla mitä syömishäiriö. Molemmissa on lievempiä ja vakavempia muotoja. Kyllä se on jo lievää alkoholismia, jos ei voi olla yhtä päivää juomatta alkoholia. Vaikka joisi vain sen 1-2. Eikä todellakaan ole terveellistä elimistölle ja ajan kanssa vaikuttaa mielialaan. Aikamoinen rasite maksalle pitkällä juoksulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistin tytär kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistin tytär kirjoitti:

Kyllähän sinä saat jättää syömishäiriöisen kumppanisi jos haluat. Varsinkin, jos hän sokeripäissään hakkaa sinua ja lapsiasi.

Älykkäät ihmiset varmasti ymmärtävät, että alkoholisti vaikuttaa lähipiiriinsä eri tavalla kuin syömishäiriöinen. Silti toki jokainen saa vapaasti lähteä epätyydyttävästä parisuhteesta.

Joo, kaikki alkoholistit hakkaa ja syömishäiriöisistä ei ole mitään haittaa (ei tietenkään ole, koska ne on melkein kaikki naisia). Case closed. Ollaan älykkäitä.

Väitinkö niin? En. Fakta on kuitenkin, että alkoholi vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Ihan jokaisen. Jotkut tulevat siitä iloisiksi ja sosiaalisiksi. Jotkut väkivaltaisiksi. Yleensä jos nainen jättää miehen alkoholin takia, kuuluu väkivalta kuvaan tai sitten mies on juonut kaikki rahat ja menettänyt työpaikkansa. 

En myöskään väittänyt, ettei syömishäiriö vaikuttaisi perheeseen mitenkään. Sanoin, että vaikuttaa eri lailla. 

Alkoholistin lapsena ja entisenä syömishäiriöisenä uskallan vastata tähän väitteeseen. Samankaltaisuuksiakin nimittäin löytyy, molemmat ovat riippuvuussairauksia. Syömishäiriössä kuten alkoholismissakin maailma kapenee ja pyörii lopulta vain oman navan ympärillä. Ruoan puute aiheuttaa persoonan muutoksia, vihaa, masennusta, aikaansaamattomuutta esim. töiden ja koulun suhteen, sosiaalisten suhteiden laiminlyöntiä...takuulla väkivaltaisuuteen taipuvaisilla ihmisillä myös agressiivisuutta. Aivan kuten alkoholikin. Molemmissa sairauksissa tila etenee lievemmästä vakavaan sairastumiseen. Syömishäiriöinen on syömishäiriöinen usein lopun ikänsä, vaikka parantuu, sama koskee raitistunutta alkoholistia. Varsinainen oireilu riippuu molemmissa tapauksissa yksilöstä. Kaikki alkoholistitkaan eivät ole hakkaavia katujuoppoja, osa sinnittelee töissä loppuun asti, vaikka olisivat vakavasti alkoholisoituneita. Osa alkoholisteista eivät ole ollenkaan väkivaltaisia, masentuneita kylläkin, sillä alkoholi kuten ruoan puutekin muokkaa aivokemioita ja mielihyvän ja onnellisuuden tunteita.

Tuossa on kyllä jo taustalla muutakin psykiatrista patologiaa kuin pelkkä syömishäiriö. Oletko ajatellut, että ehkä teillä molemmilla on ollut alunperinkin syviä vaurioita ja ongelmia, joiden ilmenemismuoto oli toisella alkoholismi ja toisella syömishäiriö?

Itse olen ex-bulimikko ja lähipiirissäni on kaksi ex-anorektikkoa, enkä tunnista tuosta kuvauksesta meistä ketään. Kukaan ei ole jättänyt kotia ja arkiasioita hoitamatta tai käyttäytynyt aggressiivisesti tai muuten vastuuttomasti. Kaikki alkoholistit eivät ehkä ole väkivaltaisia, mutta yksikään alkoholisti ei kyllä pysty ottamaan tasapuolista vastuuta perheestään, toisin kuin monet pelkästä syömishäiriöstä kärsivät. Kännissä tai kovassa krapulassa ei voi hoitaa lasta, mutta oksentamisen jälkeen voi.

Luehan tuo tekstini vielä uudestaan. En missään vaiheessa väittänyt olleeni väkivaltainen syömishäiriön aktiiviaikana. Luit selvästi asenteellisesti tekstini läpi ja vedit johtopäätöksiä ennen kuin pääsit loppuun. Ja sanoinko, että jätin täysin kodin ja työt/koulut hoitamatta? En. Lue uudelleen ja ajatuksen kanssa.

Tarinani ei ole ainutlaatuinen ja alkoholistivanhempani tarina ei ole ainutlaatuinen. Tiedän vertaistuen piiristä useita vastaavia tarinoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Aiheuttaa yhtälailla huolta, riitoja. Riippuen syömishäiriön vakavuudesta esiintyy myös pyörtyilyä jne joka myös vaikuttaa lähillä oleviin. 

Alkoholistin aikuisena lapsena voin sanoa, että syömishäiriöiset ovat paljon vähemmän pelottavia :)