Saattoiko isäsi sinut alttarille?
Tahdoitko noudattaa perinteitä vai oliko syy henkilökohtaisempi? Miksi halusit isäsi "luovuttavan" sinut miehellesi?
En kritisoi kenenkään valintoja, aloin vain tuumimaan kuinka vanhanaikaiselta tämä tapa tuntuu ja kysyn puhtaasta uteliaisuudesta mikä saa kenetkin päätymään tällaiseen ratkaisuun.
Kommentit (76)
No ei saattanut, oli kuollut vuotta aikaisemmin ja mentiin naimisiin maistraatissa.
Teimme isäni kanssa jo varhain (taisin olla 14 tai 15 tuolloin) sopimuksen, että jos menen naimisiin hänen ei tarvitse minua alttarille saatella eikä hääjuhlassa puheita pitää. Isäni on minulle tärkeä ja rakas, mutta erinäisten syiden vuoksi meille molemmille on parempi, että hän saa olla poissa huomion keskipisteestä. Vajaan kuukauden päästä menen naimisiin ja olen erittäin tyytyväinen tekemästämme sopimuksesta. Kävelen alttarille tulevan mieheni rinnalla ja tuntuu erityisen hyvältä, ettei isä koe jäävänsä mistään paitsi vaikka ei minua saattelekaan.
Saattoi, kummallakin kerralla. En voisi kuvitella muuta tapaa kävellä alttarille kuin isäni saattamana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä helvetin takia tänne pitää tulla haukkumaan muiden valintoja? Onko paha olla? Kateellinen mieli?
Jos kysytään niin vastataan, eikä aleta räksyttämään ja painamaan toisia alas niinkuin alakouluikäiset.
Ei ole haukkumista korjata virheellisiä käsityksiä siitä, että saattaminen olisi suomalainen perinne. Kenenkään en ole nähnyt räksyttävän tai painavan toisia alas. Vain tuota perinnekäsityksen korjaamista on esiintynyt. Rauhoitu siis hyvä ystävä.
Kuka tässä on suomalaisista perinteistä puhunut? Vain ja ainoastaan sinä. Perinne on perinne, oli se sitten amerikkalainen, suomalainen tai vaikka intialainen. Ja perinteeksi voi kutsua myös sellaista, joka omassa suvussa on kiertänyt. Jos oma äiti tai isoäiti on saatettu, ehkä haluaa tulla saatetuksi myös itse.
Haukut amerikkalaisia perinteitä hömpäksi, vaikka yhtä hyvin he voisivat ajatella suomalaisten perinteiden olevan hömppää. Sinusta varmaan kaikki omasta perheestäsi tutut asiat ovat niitä ainoita oikeita, ja kaikki muu hömppää.
Äläpä laita sanoja toisten suuhun. Kirjoitin vain tuon lainaamasi viestin. Siinä en sanallakaan puhunut hömpästä tai siitä, että oman perheeni asiat olisivat ainoita oikeita. Ota selvää, kuka kirjoitti ja mitä ennen kuin tulet syyttelemään ja riehumaan.
Ihan samaa shaibaa kuitenkin kirjoitit. Minä en ole riehunut toisin kuin sinä, joka syyttelet ja arvostelet muiden tapaa viettää häänsä.
PS. Itse en ole edes naimisissa, joten turha tulla vikisemään että kolahtiko jos itse olisin mennyt naimisiin isän saattamana.
Näytäpä tuo kohta, jossa syyttelin ja arvostelin. Huomaa edelleen, että vain se aiemmin lainaamasi viesti perinteistä oli minun kirjoittamani. Sitä ennen en kirjoittanut sanaakaan ja sen jälkeen vain tuon vastauksen sinun hömppä-syytöksiisi. Mikä kohta noissa kahdessa viestissä oli syyttelyä ja arvostelua? Ihan mielenkiinnosta haluan tietää, kun itse en sellaista noissa havaitse.
Kyllä saattoi. Isä oli ylpeä ja onnellinen. Minulla oli lapsuuden perheessä huolehtijan rooli äidin kuoltua. Hoidin paljon myös sairaan siskoni lapsia Isä kertoi, että on onnellinen, kun olen löytänyt puolison, jonka kanssa jakaa asioita ja minustakin joku huolehtii. Tämä ei tarkoita, että olisin avuton holhottava tai jonkun omaisuutta. Olen kiitollinen sekä isän ja aviomieheni rakkaudesta. Kirkossa oli hieno, lämmin ja tunteikas hetki.
Ei saattanut. Olisi ollut minusta ja isästänikin huvittavaa, jos yli 10 vuotta avoliitossa asunut tytär olisi pitänyt vielä saatella sen pitkäaikaisen avopuolison luo alttarille. Miehen kanssa kahdestaan kävelimme.
Minulla isä saattoi. Ei siksi, että tässä nyt olisi lehmä vaihtanut omistajaa, vaan siksi, että halusin hänet osalliseksi hääpäivään. Äitini kanssa puitiin ennen häitä antaumuksella hääpukua, tarjoiluja yms. Tällaiset asiat ovat isälleni vähän etäisiä, mutta tiesin, että hän ilahtuisi tästä tehtävästä. Hieno termi tässä olisi varmaan perheen osallistaminen juhlarituaaliin. Plus olihan se mukavaa, että oli odotusseuraa ennen alttarille marssimista.
Sulhasen kanssa marssimista en harkinnut, kun halusimme olla yllätys toisillemme juhlavaatteissamme.
Ei saattanut. Ei ollut edes paikalla, sillä menimme kahdestaan naimisiin. Tosin kyllä kirkossa, mutta ei siis ollut juhlia.
Jos jonainpäivänä alttarille avioitumismielessä astelen, teen sen tulevan mieheni rinnalla. Minua ei kenenkään tarvitse luovuttaa, vaikka isäni minulle läheinen onkin. Isäkin todennäköisesti kokisi tilanteen vain kiusallisena, koska on kova jännittäjä. Hänellekin mukavampi vain istua siellä penkissä ja seurata toimitusta.
Joillekin on selvästi hieman vaikeaa kun maailma muuttuu avarammaksi ja perinteet sen mukana. Sydänkohtauksen siinä saa jos alkaa valistaa ja ottaa paineita siitä mitä saa ja ei saa kutsua perinteeksi.
Tämän takia te keski-ikäiset voisitte muuttaa keskenänne jonnekin saarelle. Teidän takia mikään ei koskaan muutu. No, onneksi kohta suuret ikäluokat siirtyvät avarammille metsästysmaille ja nuoret saa yliotteen.
En kävellyt alttarille mutta ei olisi saattanut muutenkaan. Meidän häissä oli mukana vain molempien äidit ja miehen täti.
Ei saattanut. Matka alttarille oli minun ja mieheni tärkeä hetki. Halusimme tehdä sen kaksin. Oli ihana kulkea miehen käsipuolessa alttarille ja ajatelle, että kun palaamme tämän matkan takaisinpäin, olemme aviopari. Luovutusrituaali olisi sotkenut tunnelman.
Vierailija kirjoitti:
Saattoi, kummallakin kerralla. En voisi kuvitella muuta tapaa kävellä alttarille kuin isäni saattamana.
Jos ajatellaan koko saattamisen ideaa (nainen luovutetaan mieheltä toiselle) niin eikö edellisen miehesi olisi pitänyt saattaa sinut alttarille? Vai luovuttiko eksäsi sinut takaisin isällesi jossain vaiheessa?
Jopas, liki jokaisissa häissä joissa olen ollut vieraana on tämä luovutus tapahtunut. Tavan juurista en ollut perillä, kuvittelin yleisemmäksikin em.syystä. Kiitos avartavista vastauksista.
Ap
Ei saattanut. Isäni seisoi alttarin toisella puolella.
M43
Ei saattanut, sillä en ole naimisissa. Ja jos olisinkin, niin ei olisi silloinkaan saattanut, sillä olen vasta vanhoilla päivillä saanut selville, kuka minun isäni oli. Eli jos olisin löytänyt miehen ja mennyt naimisiin, niin kyllä me ukkokullan kanssa olisimme kulkeneet käsikynkkää kirkon pääkäytävää alttarille asti. Ainut vaihtoehto olisi saattanut olla isoisä luovuttamassa, jos olisi häiden aikaan ollut elossa ja voimissaan.