Suomen korkeat masennusluvut kertovat että tämä ei ole hyvä maa elää

Suomi on monella tavalla esimerkillinen maa ihan maailmanlaajuisesti. Yhteiskunta toimii, yksilön on helppo hoitaa asiansa itse, infrastruktuuri toimii hyvin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. (Ehkä teiden kuntoa ja laajuutta voisi jo päivittää nykyliikennettä vastaavalle tasolle). Tämä lisää turvallisuutta ja luottamusta kansalaisissa yhteiskuntaa ja päättäjiä kohtaan.

Mutta sitten on se "henkinen" puoli yhteiskunnassa, joka ei toimi. Nykyään huomaan ulkosuomalaisena ihan järkyttävän "muottiin" pakottamisen, joka alkaa heti yksilön synnyttyä. Ihmisen elämän kulku määritellään tarkasti jo vauva-ajoista lähtien; neuvolat, koulu jne. Yhteiskunta ulottaa valvovat lonkeronsa jo ihmisten koteihin ja yksityiselämään lähes "pakottamalla" kaikki samanlaiseen elämäntapaan. Luulen, että tästä aiheutuu henkinen pahoinvointi ja toisten kiusaaminen. Kiusaaminen näyttää olevan nykypäivän kansantauti. Yhteisöllisyyttä ei ole, ja jos on, niin sekin perustuu suorittamiseen, esim. urheiluharrastukset jne. Mentaliteetti on, että on parasta kuulua meihin tosisuomalaisiin, sillä me tiedämme milloin asiat ovat OIKEIN.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on monella tavalla esimerkillinen maa ihan maailmanlaajuisesti. Yhteiskunta toimii, yksilön on helppo hoitaa asiansa itse, infrastruktuuri toimii hyvin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. (Ehkä teiden kuntoa ja laajuutta voisi jo päivittää nykyliikennettä vastaavalle tasolle). Tämä lisää turvallisuutta ja luottamusta kansalaisissa yhteiskuntaa ja päättäjiä kohtaan.

Mutta sitten on se "henkinen" puoli yhteiskunnassa, joka ei toimi. Nykyään huomaan ulkosuomalaisena ihan järkyttävän "muottiin" pakottamisen, joka alkaa heti yksilön synnyttyä. Ihmisen elämän kulku määritellään tarkasti jo vauva-ajoista lähtien; neuvolat, koulu jne. Yhteiskunta ulottaa valvovat lonkeronsa jo ihmisten koteihin ja yksityiselämään lähes "pakottamalla" kaikki samanlaiseen elämäntapaan. Luulen, että tästä aiheutuu henkinen pahoinvointi ja toisten kiusaaminen. Kiusaaminen näyttää olevan nykypäivän kansantauti. Yhteisöllisyyttä ei ole, ja jos on, niin sekin perustuu suorittamiseen, esim. urheiluharrastukset jne. Mentaliteetti on, että on parasta kuulua meihin tosisuomalaisiin, sillä me tiedämme milloin asiat ovat OIKEIN.

Suomalaiset ovat "laitostuneet". Asiat, joita aiemmat sukupolvet joutuivat tekemään yhdessä, on jo vuosikymmeniä hoitanut yhteiskunta. Yhteiskunta on tuottanut palveluita, jotta kansalaisten ei tarvitse olla toistensa kanssa tekemisissä. Olen jo sen verran iäkäs, että olen nähnyt muutoksen vuosikymmenten varrella. Lisäksi kansalaiset pakotetaan taaperosta lähtien  toimimaan yhdessä päiväkodissa, peruskoulussa ja työelämässä, joten yhä useampi ei enää halua vapaa-ajallaan olla muiden kanssa tekemisissä. Olemme tottuneet siihen, että jos jotain tapahtumaa elämäämme kaipaamme, yhteiskunnan tai sen kuuluisan Jonkun Muun pitää tämä järjestää. Suhtaudumme muiden järjestämiin juttuihin kuin kasvottoman yhteiskunnan järjestämiin juttuihin eli osallistumme, jos sattuu sillä hetkellä huvittamaan eikä ole parempaakaan tekemistä. Emme osaa enää arvostaa jonkun toisen näkemää vaivaa vaan pidämme kaikkea itsestäänselvyytenä. Muutama vuosi sitten peruskoulun ysiluokkalaisilta oli kysytty, kuka heitä auttaa, jos joutuvat aikuisena vaikeuksiin. Noin puolet oli vastannut, että yhteiskunta. Ei siis vanhemmat, sisarukset, ystävät tai naapurit. On aika selvää, että jos emme koe tarvitsevamme toisiamme, ei meillä ole mitään mielenkiintoakaan olla toistemme kanssa tekemisissä. Paitsi jos siitä maksetaan palkkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on monella tavalla esimerkillinen maa ihan maailmanlaajuisesti. Yhteiskunta toimii, yksilön on helppo hoitaa asiansa itse, infrastruktuuri toimii hyvin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. (Ehkä teiden kuntoa ja laajuutta voisi jo päivittää nykyliikennettä vastaavalle tasolle). Tämä lisää turvallisuutta ja luottamusta kansalaisissa yhteiskuntaa ja päättäjiä kohtaan.

Mutta sitten on se "henkinen" puoli yhteiskunnassa, joka ei toimi. Nykyään huomaan ulkosuomalaisena ihan järkyttävän "muottiin" pakottamisen, joka alkaa heti yksilön synnyttyä. Ihmisen elämän kulku määritellään tarkasti jo vauva-ajoista lähtien; neuvolat, koulu jne. Yhteiskunta ulottaa valvovat lonkeronsa jo ihmisten koteihin ja yksityiselämään lähes "pakottamalla" kaikki samanlaiseen elämäntapaan. Luulen, että tästä aiheutuu henkinen pahoinvointi ja toisten kiusaaminen. Kiusaaminen näyttää olevan nykypäivän kansantauti. Yhteisöllisyyttä ei ole, ja jos on, niin sekin perustuu suorittamiseen, esim. urheiluharrastukset jne. Mentaliteetti on, että on parasta kuulua meihin tosisuomalaisiin, sillä me tiedämme milloin asiat ovat OIKEIN.

Suomalaiset ovat "laitostuneet". Asiat, joita aiemmat sukupolvet joutuivat tekemään yhdessä, on jo vuosikymmeniä hoitanut yhteiskunta. Yhteiskunta on tuottanut palveluita, jotta kansalaisten ei tarvitse olla toistensa kanssa tekemisissä. Olen jo sen verran iäkäs, että olen nähnyt muutoksen vuosikymmenten varrella. Lisäksi kansalaiset pakotetaan taaperosta lähtien  toimimaan yhdessä päiväkodissa, peruskoulussa ja työelämässä, joten yhä useampi ei enää halua vapaa-ajallaan olla muiden kanssa tekemisissä. Olemme tottuneet siihen, että jos jotain tapahtumaa elämäämme kaipaamme, yhteiskunnan tai sen kuuluisan Jonkun Muun pitää tämä järjestää. Suhtaudumme muiden järjestämiin juttuihin kuin kasvottoman yhteiskunnan järjestämiin juttuihin eli osallistumme, jos sattuu sillä hetkellä huvittamaan eikä ole parempaakaan tekemistä. Emme osaa enää arvostaa jonkun toisen näkemää vaivaa vaan pidämme kaikkea itsestäänselvyytenä. Muutama vuosi sitten peruskoulun ysiluokkalaisilta oli kysytty, kuka heitä auttaa, jos joutuvat aikuisena vaikeuksiin. Noin puolet oli vastannut, että yhteiskunta. Ei siis vanhemmat, sisarukset, ystävät tai naapurit. On aika selvää, että jos emme koe tarvitsevamme toisiamme, ei meillä ole mitään mielenkiintoakaan olla toistemme kanssa tekemisissä. Paitsi jos siitä maksetaan palkkaa. 

Ja lisäänpä tähän vielä yleisen epävarmuuden niin toimeentulon kuin kaiken muunkin suhteen. Vielä 70-luvulla suomalainen oli tyytyväinen, kun oli saanut työpaikan, jossa sai olla eläkeikään asti, jos vain teki työnsä hyvin ja ahkerasti. Olipa työ mitä tahansa, sitä arvostettiin. Paskaduuneja ei oltu vielä keksittykään. Töissä pystyi myös keskittymään siihen, mitä teki ja tunnolliset suomalaiset halusivat tehdä työnsä hyvin. Työ palkitsi myös muuten kuin palkan muodossa. Nykyisin vain harvalla on enää omaa työhuonetta tai edes muutaman hengen huonetta. Aikoinaan olin työpaikassa, jossa meitä oli 3 samassa huoneessa. Se oli ihan kivaa, sai keskittyä työhönsä. Sitten yritys päätti ryhtyä kustannustehokkaaksi ja 42 työntekijää siirrettiin samaan, matalilla sermeillä erotettuun maisemakonttoriin . Keskittyminen omaan työhön alkoi vaatia yhä enemmän ponnisteluja, kun koko ajan joku liikkui tai puhui puhelimeen lähistöllä. Kun siitä tehotyöntekijähautomosta pääsi lähtemään kotiin, ei totta totisesti halunnut tavata yhtään ketään. 

Suomessa on masennusta saman verran kuin Euroopassa keskimäärin. Turhaa mollata hyvää maata ja ihmisiä, kun ei tunne muiden vikoja.

työttömyys, viina, kirves ja perhe

lumihanki, poliisi ja viimeinen perhe

Tai ehkä korkeat masennusluvut kertovat siitä, että elämä Suomessa on jollain lailla liian helppoa. Täällä on mahdollisuus elää sitoutumatta koskaan mihinkään, välittämättä kenestäkään, omassa pienessä kuplassaan. Se on masentavaa, mutta myös hyvin helppoa. Helppous taas houkuttaa monia, vaikka sen pitkäaikaisvaikutuksena on masennus, tylsyys ja merkityksettömyys.

Vierailija kirjoitti:

10 % kansasta on masentunutta. Ainakin.

Ja 90% ei ole.

Ihmisillä on tunteet. Tukahdetut tunteet yhdessä suorituskeskeisen elämän kanssa masentaa.

Täällä eletään illuusiossa, että ihmisistä pidetään huoli jos he joutuvat heikkoon asemaan elämässään.

Kuitenkin maamme on täynnä näennäisapua jota tarjoavat työhönsä täysin sopimattomat ihmiset.

Täällä tehdään loistavia toimintasuunnitelmia, mutta ruohonjuuritason toimintaan ei palkata riittäväst ihmisiä joilla oikea moraali työhönsä.

Jos siis olet avun tarpeessa kehoitan harkitsemaan vielä ennen kuin luotat tähän systeemiin.

Kauniista puheista huolimatta ammattiapu voi olla ihmiselle tuhoisaa.

Ennemmin kannattaa yrittää itse löytää itselleen joku oma juttu. Liiaallinen usko muihin voi murtaa ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

työttömyys, viina, kirves ja perhe

lumihanki, poliisi ja viimeinen perhe

...viimeinen erhe

Vierailija kirjoitti:

Suomi on monella tavalla esimerkillinen maa ihan maailmanlaajuisesti. Yhteiskunta toimii, yksilön on helppo hoitaa asiansa itse, infrastruktuuri toimii hyvin kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. (Ehkä teiden kuntoa ja laajuutta voisi jo päivittää nykyliikennettä vastaavalle tasolle). Tämä lisää turvallisuutta ja luottamusta kansalaisissa yhteiskuntaa ja päättäjiä kohtaan.

Mutta sitten on se "henkinen" puoli yhteiskunnassa, joka ei toimi. Nykyään huomaan ulkosuomalaisena ihan järkyttävän "muottiin" pakottamisen, joka alkaa heti yksilön synnyttyä. Ihmisen elämän kulku määritellään tarkasti jo vauva-ajoista lähtien; neuvolat, koulu jne. Yhteiskunta ulottaa valvovat lonkeronsa jo ihmisten koteihin ja yksityiselämään lähes "pakottamalla" kaikki samanlaiseen elämäntapaan. Luulen, että tästä aiheutuu henkinen pahoinvointi ja toisten kiusaaminen. Kiusaaminen näyttää olevan nykypäivän kansantauti. Yhteisöllisyyttä ei ole, ja jos on, niin sekin perustuu suorittamiseen, esim. urheiluharrastukset jne. Mentaliteetti on, että on parasta kuulua meihin tosisuomalaisiin, sillä me tiedämme milloin asiat ovat OIKEIN.

Henkinen puoli, se on pielessä.

Jotain on myös siinä, että yhä enemmän ihmiset hakevat jotakin diagnoosia itselleen saadakseen poiketa ruodusta.

Siinä vaiheessa kun enemmistö alkaa kokea itsensä sairaaksi suorittaessaan tätä elämää pitäisi kääntää näkökulmaa. Jospa yhteiskuntamme on sairas?

Kaikenlaiset tyhjät hokemat ja kaavoihin kangistetut hyvän elämän " eväät" eivät ketään auta.

Vierailija kirjoitti:

Ilmasto ja sää vaikuttaa paljon, mutta ei yksin selitä.

Siihen kun lisätään epäsosiaalinen kansa ja epäsosiaalisuuden arvostus sekä viinanjuontitavat, joita ei arvostele enää kuin möyhypetterit oman agendansa takia, niin tässä ollaan.

10 % kansasta on masentunutta. Ainakin.

Suurimmalla osalla se juominen ON masennuksen hoitoa. Et sitten tätä ymmärtänyt.

Kateelliset saastat estävät itseään parempia elämästä. Siinäpä se probleema pähkinänkuoressa.

Voisi juoda solisevista puroista, kuulla meren aaltojen lyövän rantaan oman tuvan pihalla, jossa perunat olisivat kasvamassa. 

Ehei.. työnnetään ihmiset ahtaisiin betonipunkkereihin.

Meitä hyysätään jo syntymästä asti niin huolella ja hartaasti, ettei missään muualla. Kun lasta viedään tarhaan ja kouluun ja koulussa syötetään ja annetaan erityishoivaa paitsi niille, jotka sitä tarvitsevat myös niille, jotka eivät viitsi vaivautua itse. Kun sitten aikuistutaan ja pitäisikin yhtenä aamuna sieltä yhteiskunnan tukemasta asunnosta ihan itse nousta ylös ja vaikka lähteä töitä hakemaan niin masentaahan se, kun kaikenlainen oma-aloitteisuus on tapettu matkan varrella.

Ainoa asia, mikä selittäisi enemmän masennusta suomalaisissa (ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole) on pimeys ja siitä seuraava D-vitamiinin puutos- toki nekin pillerit pitäisi yhteiskunnan lähetin tuoda ovella tai vähintään huutaa postiluukusta, että suu auki, tuon huomenna lisää.

En tarkoita tuolla alustuksella niitä oikeasti diagnosoidusti masennukseen sairastuneita, vaan niitä jotka käyttävät taudin nimeä väärin selittääkseen oman saamattomuutensa.