Ystävä hankkii lisää lapsia koska: "Vauvat on niin ihania." Sitten kun kasvavat taaperoikään...

Vierailija kirjoitti:

Lapsen teko on yksi juttu, mutta paljon isompi juttu on se, että kukin lapsi on sitten vanhempien täysvastuulla vähintään parikymppiseksi ja opiskelujen kestäessä vanhemmaksikin. Jos pariskunta tekee lapsen vaikka kolmekymppisinä, niin siinä ollaan viisikymppisiä kun "saadaan sitten elää keskenään" ja paljon vanhempia jos lapsia tehdään lisää. Jos liitto nyt yleensä siihen saakka kestää (50% ei kestä). Lapsi on siis varsin pitkäkestoinen ja riskialtis "projekti" tässä yhdessä ja ainoassa elämässä. Siihen ei kannata ryhtyä sellaisen, joka ei tunne pystyvänsä sitä vastuuta kantamaan tai joka haluaa elämässään riippumattomutta. Monelle on näköjään mahdottoman vaikeaa edes pitää jotain koiraa, joka rodusta riippuen elää 7-13 vuotta.  Minusta on esim. virhe, että nuoret parit tekevät heti suhteen alkuun lapsia ennen kuin edes kunnolla tuntevat toisensa ja saavat kasvavaa varmuutta siihen, että suhteella on tulevaisuutta. Sitten kun erotaan niin toisesta tulee helposti yh, jopa työtön sellainen (usein äidistä ja nuorella iällä). Sitten kun jossain vaiheessa haluaisi uutta parisuhdetta, niin lapsi on siihen jopa esteenä kunnes muuttaa pois kotoa -  ja jos ero on tullut lapsen ollessa pieni niin seuraavat +- 20 vuotta siihen sinkkuiluun voikin hurahtaa. 

Minä ja avovaimoni muodostamme uusioperheen, molemmilla on tytär edellisestä liitosta, toinen teini-ikäinen ja toinen 25 -vuotias (ja jälkimmäisestäkin edelleen saadaan huolehtia kun ei ole töitä löytynyt opiskelujen jälkeen). Usein tässä siunaillaan, että milloin olisi ihan meille kahdelle aikaa toteuttaa unelmia, kuten muuttaa ulkomaille ja matkustella ilman lasten asettamia rajoitteita.

Meidän molempien mielestä ensisijaisinta myös lasten kannalta on parisuhteen vaaliminen, niin että lapset eivät sitä tapa, kuten usein tuppaa käymään -  ja meille molemmille niin kävi edellisissä liitoissa. Pienten lasten vanhemmat eroavat erittäin usein siksi, että lapset vievät kaiken energian töiden ohella. Ei kai sitä parisuhteeseen vain sen takia ryhdytä, että saadaan lapsia tehtyä? Kai se tavoite olisi myös hieno parisuhde eli jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa?

Tällä tekstillä haluan lähinnä laittaa nuoria ihmisiä ymmärtämään realiteetit lapsiin liittyen. En usko että moni niitä täysin pohdiskelee ennen ehkäisyn poisjättämistä, mutta syytä olisi. Toki on paljon erittäin lapsirakkaita naisia ja miehiä, joille lapsi/lapset on koko elämän tärkein juttu. Mutta valitettavasti on myös pareja joista vain toinen näin ajattelee ja jopa painostaa kumppaniaan lapsentekoon.

M48

Olen osittain samaa, osittain eri mieltä. Samaa mieltä siinä, että parisuhteen ei kannata antaa kuolla lapsiperhevuosina. Ne kestävät vain jonkin aikaa, eikä vanhemmuuskaan ole loppuiän rasite - jossain vaiheessa nuorten on opittava seisomaan omilla jaloillaan, niin että äiti ja isä voivat halutessaan vaikka muuttaa ulkomaille. (25-vuotiasta pidän tähän jo täysin kykenevänä, ohis).

Eri mieltä siinä, että nuorena saatu lapsi olisi automaattisesti rasite uuden kumppanin löytämiselle. Monella on lapsia tietyssä iässä, ja jokaisen, joka lähtee uusperhekuvioon, luulisi ymmärtävän, että vanhempi ja lapset ovat (toivottavasti) erottamaton paketti.... toisaalta, kun oma on nyt iso, en haluaisi kasvattaa enää ketään, koska tiedän nyt, mitä se on ;)

Itse olen toisessa liitossa, myös teinin äiti. Jätin ensimmäisen puolisoni alkoholismin vuoksi, eikä toista ollut vaikeaa löytää yksinhuoltajanakaan. Nykyinen puoliso on vapaaehtoisesti lapseton. Elämät menevät eri tavoin; meillä urakka alkaa olla ohi ja vapaus koittaa parin vuoden kuluttua, lapsen lentäessä pesästä omaansa (on jo hankittu).

N38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen teko on yksi juttu, mutta paljon isompi juttu on se, että kukin lapsi on sitten vanhempien täysvastuulla vähintään parikymppiseksi ja opiskelujen kestäessä vanhemmaksikin. Jos pariskunta tekee lapsen vaikka kolmekymppisinä, niin siinä ollaan viisikymppisiä kun "saadaan sitten elää keskenään" ja paljon vanhempia jos lapsia tehdään lisää. Jos liitto nyt yleensä siihen saakka kestää (50% ei kestä). Lapsi on siis varsin pitkäkestoinen ja riskialtis "projekti" tässä yhdessä ja ainoassa elämässä. Siihen ei kannata ryhtyä sellaisen, joka ei tunne pystyvänsä sitä vastuuta kantamaan tai joka haluaa elämässään riippumattomutta. Monelle on näköjään mahdottoman vaikeaa edes pitää jotain koiraa, joka rodusta riippuen elää 7-13 vuotta.  Minusta on esim. virhe, että nuoret parit tekevät heti suhteen alkuun lapsia ennen kuin edes kunnolla tuntevat toisensa ja saavat kasvavaa varmuutta siihen, että suhteella on tulevaisuutta. Sitten kun erotaan niin toisesta tulee helposti yh, jopa työtön sellainen (usein äidistä ja nuorella iällä). Sitten kun jossain vaiheessa haluaisi uutta parisuhdetta, niin lapsi on siihen jopa esteenä kunnes muuttaa pois kotoa -  ja jos ero on tullut lapsen ollessa pieni niin seuraavat +- 20 vuotta siihen sinkkuiluun voikin hurahtaa. 

Minä ja avovaimoni muodostamme uusioperheen, molemmilla on tytär edellisestä liitosta, toinen teini-ikäinen ja toinen 25 -vuotias (ja jälkimmäisestäkin edelleen saadaan huolehtia kun ei ole töitä löytynyt opiskelujen jälkeen). Usein tässä siunaillaan, että milloin olisi ihan meille kahdelle aikaa toteuttaa unelmia, kuten muuttaa ulkomaille ja matkustella ilman lasten asettamia rajoitteita.

Meidän molempien mielestä ensisijaisinta myös lasten kannalta on parisuhteen vaaliminen, niin että lapset eivät sitä tapa, kuten usein tuppaa käymään -  ja meille molemmille niin kävi edellisissä liitoissa. Pienten lasten vanhemmat eroavat erittäin usein siksi, että lapset vievät kaiken energian töiden ohella. Ei kai sitä parisuhteeseen vain sen takia ryhdytä, että saadaan lapsia tehtyä? Kai se tavoite olisi myös hieno parisuhde eli jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa?

Tällä tekstillä haluan lähinnä laittaa nuoria ihmisiä ymmärtämään realiteetit lapsiin liittyen. En usko että moni niitä täysin pohdiskelee ennen ehkäisyn poisjättämistä, mutta syytä olisi. Toki on paljon erittäin lapsirakkaita naisia ja miehiä, joille lapsi/lapset on koko elämän tärkein juttu. Mutta valitettavasti on myös pareja joista vain toinen näin ajattelee ja jopa painostaa kumppaniaan lapsentekoon.

M48

Olen osittain samaa, osittain eri mieltä. Samaa mieltä siinä, että parisuhteen ei kannata antaa kuolla lapsiperhevuosina. Ne kestävät vain jonkin aikaa, eikä vanhemmuuskaan ole loppuiän rasite - jossain vaiheessa nuorten on opittava seisomaan omilla jaloillaan, niin että äiti ja isä voivat halutessaan vaikka muuttaa ulkomaille. (25-vuotiasta pidän tähän jo täysin kykenevänä, ohis).

Eri mieltä siinä, että nuorena saatu lapsi olisi automaattisesti rasite uuden kumppanin löytämiselle. Monella on lapsia tietyssä iässä, ja jokaisen, joka lähtee uusperhekuvioon, luulisi ymmärtävän, että vanhempi ja lapset ovat (toivottavasti) erottamaton paketti.... toisaalta, kun oma on nyt iso, en haluaisi kasvattaa enää ketään, koska tiedän nyt, mitä se on ;)

Itse olen toisessa liitossa, myös teinin äiti. Jätin ensimmäisen puolisoni alkoholismin vuoksi, eikä toista ollut vaikeaa löytää yksinhuoltajanakaan. Nykyinen puoliso on vapaaehtoisesti lapseton. Elämät menevät eri tavoin; meillä urakka alkaa olla ohi ja vapaus koittaa parin vuoden kuluttua, lapsen lentäessä pesästä omaansa (on jo hankittu).

N38

Olen samaa mieltä, että ei se automaattisesti rasite ole, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka eivät halua kumppanillaan olevan lapsia edellisestä liitosta. Meille on ollut tavallaan hyvä, että molemmilla oli suht samanlainen elämäntilanne (avioero ja lapsi). Siinä on ollut sekin hyvä puoli, että jotenkin tuntuu, että osaa paremmin vältellä niitä tyypillisiä liiton karikoita ja riitoja meillä ei oikeastaan ole. Se kaksvitonen muuten sentään asuu omassa vuokrakämpässään kaverinsa kanssa, eikä toki ole esteenä muuton tai matkustamisten suhteen (kulueränä hän kyllä edelleen on, koska maksamme hänen kaikki kulunsa vuokrat mukaanlukien), mutta tuota varhaisteiniä ei vielä uskalla ihan omilleen jättää. Neljän vuoden päästä voisi hoputella :)

M48

Kyllä meilläkin taas innoissaan odotetaan parin kk päästä syntyvää vauvaa, on meidän viides lapsi. Vauvat on ihania mutta kyllä hän joukon jatkoksi saapuu, ei korvaamaan ketään. Kaikki lapset on sydäntä särkevän rakkaita. Miehen kanssa oltu yhdessä 18 vuotta ja parisuhde kunnossa ja lapset terveitä ja onnellisen oloisia, koulukin menee hyvin.

Ehkä ollaan jopa vähän kunnianhimoisia lasten suhteen.. On tärkeää että heistä kasvaa kunnon ihmisiä.

Minulla, n44, on 26- ja 16-vuotiaat lapset. Ensimmäisen kanssa olin totaaliyhäri kun tapasin hiukan nuoremman nykymieheni, joka asui vielä vanhemmillaan.. Jos halutaan vaalia parisuhdetta, lähdetään vaikka oman viikonlopun viettoon risteilylle, mökille tms. Kesällä oli kiav irtiotto varata hotellihuone mökkikunnasta- tönö on remontissa-, ja harrastaa vähän syntiä... vastaavasti vien kotona asuvaa nuorta häntä kiinnostaviin tapahtumiin. Hän on rauhallista lajia ja on vain iloinen, jos saa olla joskus kotona rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

On tuttavapiirissä, juuri sai 7 vauvan.

Vanhemmat eivät ole olleet töissä vuosikausiin. Yhteiskunnan elättejä.

Eniten ärsyttää se, kun äiti maukuu facebookissa rahattomuutta, ahdasta asuntoa, autottomuutta, ei pääse keikoille, konsertteihin, kesäloma oli tasaista jurnutusta kun lasten kanssa ei pääse mihinkään.

Fasessa jakaa tasaisesti aforismeja: et voi tuomita elämääni kun et elä sitä, olet äiti ja ylpeä siitä ym.

Onkohan meillä sama tuttu. Asuuko Etelä-Suomessa?

Ihminen on usein sellainen ,et se ajattelee asioista pelkästään huonot puolet.

Olisiko hyvä miettiä, että mitä hyviä puolia löytyy asiasta kuin asiasta.

Eikö sitä kasva ja opi ihmisenä valtavasti juurikin lasten kautta.

Pieni vauva on ilo, onni ja rikkaus perheessä. Toki se kysyy valtavasti voimavaroja, rikkinäisiä öitä jne.jne.

Onneksi löytyy vielä myös auttavia ja empaattisia ihmisiä jotka voivat olla tarvittaessa apuna esim.väsyneelle perheelle. Suuri kiitos kilteille ja myötätuntoisille ihmisille<3