Jos et olisi neitsyt ja mies haluaisi odottaa seksiä hääyöhön asti, suostuisitko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

Veikkaan että et tule saamaan vastausta. Tätä ei ole siellä Tosi rakkaus odottaa -oppaassa kerrottu.

Kuten täällä muutamat jo ovat todenneet, olisi minunkin vaikea löytää riittävästi yhteistä arvopohjaa noin uskovaisen miehen kanssa. En muutenkaan pidä ajatuksesta, että seksistä tehdään jotain niin kummallista ja kiellettyä, että sitä voisi harrastaa vain avioliitossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

No pitäähän näistä asioista puhua parisuhteen aikana, vaikka seksiä ei vielä harrastettaisi. Jos toisen mielestä suuseksi on ehdoton no-no, niin ei sitten varmaan parisuhteeseen kannata jäädä. Pitkälti hyvässä seksielämässä on kuitenkin kyse siitä, että rakastaa, kunnioittaa ja toivoo toisen parasta ja on valmis opettelemaan uusia asioita. Nämä ominaisuudet hyvin pitkälti selviävät jo ennen avioliittoa.

t. avioliittoon asti odottanut ja tyytyväinen seksielämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

Voihan noista myös puhua, ei tarvitse harrastaa seksiä, että tietää toisesta.

Taitoja voi kyllä tietysti oppia vuosikymmenien varrella, joten 'testaaminen' on siinä mielessä älytöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

Veikkaan että et tule saamaan vastausta. Tätä ei ole siellä Tosi rakkaus odottaa -oppaassa kerrottu.

No höpö höpö, tuli jo pari vastausta, että puhukaa asioista. Jo etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Taitavat nuo olla yleensä lestadiolaisia tai muuten hartaita kristittyjä.

Vapaat suunnat etenkin pitävät tästä kiinni, toki lestadiolaisetkin. Ja on ihan raamatullista.

Ap:n kysymyksessä ihmetyttää "jos et olisi neitsyt", ikäänkuin neitsyen olisi helpompi pidättäytyä? Samat halut ne on oli kokenut tai ei.

Itse tunnen juuri seurakuntapiireistä muutamia, jotka ovat aika nuorena jääneet leskeksi ja menneet sitten uudelleen naimisiin. Toinen osapuoli on ollut kokematon ja odottanut seksiä avioliittoon asti. Minä oli nuori 2-kymppinen kun menin naimisiin ja olen edelleen saman miehen kanssa. Molemmat odotimme avioliittoon, joskin jonkinlaista pelehtimistä tapahtui jo niin että vaatteet pysyivät päällä. 

Kyllä keskusteluyhteys paljastaa toisesta jo paljon, miten sängyssä tulee sujumaan. Voiko asioista puhua suoraan ja oikeilla nimillä vai onko ihan seipään niellyt. Ja elämän varrella tapahtuu kyllä libidon laskuvaiheitakin, pitäisikö silloin antaa toiselle kenkää ja etsiä uusi kumppani, jos itseä sattuu panettamaan enemmän kuin toista. Uuden kumppanin kanssa pitää harjoitella, ei sitä kaikkia temppuja osaa vielä monen kerrankaan jälkeen. Aika monta koeajoa pitäisi olla ennen toiseen sitoumista, jos aikoo odottaa mitä se toinen siellä sängyssä osaa ja haluaa. 

Olen kyllä miettinyt jos nyt jäisin leskeksi, niin olisi kyllä kiva saada uusi kumppani nopeasti. Sen verran on panetus ollut päällä viime aikoina. Odottaisin edelleen naimisiin asti, joten minua ei vaivaisi se, että toinen haluaa odottaa. Se on kunnioitettavaa ja romanttista. Väitetään että kumppanin tuoksu vetää puoleensa. Jos toisen seurassa ja lähellä viihtyy muutenkin, niin ei toinen voi yhtäkkiä olla sängyssä tuoksua jotenkin vastenmieliseltä. Hygieniaa tietysti unohtamatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

No pitäähän näistä asioista puhua parisuhteen aikana, vaikka seksiä ei vielä harrastettaisi. Jos toisen mielestä suuseksi on ehdoton no-no, niin ei sitten varmaan parisuhteeseen kannata jäädä. Pitkälti hyvässä seksielämässä on kuitenkin kyse siitä, että rakastaa, kunnioittaa ja toivoo toisen parasta ja on valmis opettelemaan uusia asioita. Nämä ominaisuudet hyvin pitkälti selviävät jo ennen avioliittoa.

t. avioliittoon asti odottanut ja tyytyväinen seksielämäänsä

Niin, entäpä jos se seksuaalisesti kokematon osapuoli ei vielä tiedä, tykkääkö suuseksistä ja kuinka paljon, kun ei ole sitä koskaan kokeillut? Entä jos hän aamenen jälkeen, useita kertoja kokeiltuaan huomaa, että se vain ei opettelemalla ja rakkauden voimasta muutu mukavaksi tai edes neutraaliksi asiaksi, vaan se tuntuu kerta kerralta vastenmieliseltä? Kuinka silloin seksuaaliset halut laitetaan kohtaamaan niin että se tyydyttää molempia loppuelämän tähtäimellä? Kumpi joustaa, vai pakotetaanko vuoronperään toinen olemaan ilman suuseksiä ja vuoronperään toinen harrastamaan sitä vastentahtoisesti?

En oikeastaan usko, että pystyt vastaamaan, koska selvästi sinulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, että kumppanisi ei olisi kanssa si seksuaalisesti yhteensopiva. Olet onnekas, että sinulle osui kohdalle kumppani, jonka kanssa seksielämä toimii molemmille yhtäläistä nautintoa tuottaen. Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole. Suomessa on paljon parisuhteessa eläviä miehiä ja naisia, jotka eivät ole tyytyväisiä seksielämäänsä. Toki hyväkin seksi voi muiden paineiden vuoksi muuttua epätyydyttäväksi, mutta vielä huonompi tilanne on mielestäni silloin, kun se ei ole täysin tyydyttävää alun alkaenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

No pitäähän näistä asioista puhua parisuhteen aikana, vaikka seksiä ei vielä harrastettaisi. Jos toisen mielestä suuseksi on ehdoton no-no, niin ei sitten varmaan parisuhteeseen kannata jäädä. Pitkälti hyvässä seksielämässä on kuitenkin kyse siitä, että rakastaa, kunnioittaa ja toivoo toisen parasta ja on valmis opettelemaan uusia asioita. Nämä ominaisuudet hyvin pitkälti selviävät jo ennen avioliittoa.

t. avioliittoon asti odottanut ja tyytyväinen seksielämäänsä

Mutta miten näistä puhutaan, jos kumpikin tai toinen on neitsyt? Monet kuitenkin oppivat tuntemaan oman seksuaalisen itsensä vasta seksin harrastamisen myötä. Voihan olla, että vasta kokeiltuaan monenlaista toinen tajuaa, että saa orgasmin ainoastaan suuseksistä. Ja vastaavasti toinen voi vasta kokeiltuaan huomata, että kokee suuseksin antamisen oikeastaan todella vastenmieliseksi.

Nainen 42 kirjoitti:

Ja elämän varrella tapahtuu kyllä libidon laskuvaiheitakin, pitäisikö silloin antaa toiselle kenkää ja etsiä uusi kumppani, jos itseä sattuu panettamaan enemmän kuin toista. Uuden kumppanin kanssa pitää harjoitella, ei sitä kaikkia temppuja osaa vielä monen kerrankaan jälkeen. Aika monta koeajoa pitäisi olla ennen toiseen sitoumista, jos aikoo odottaa mitä se toinen siellä sängyssä osaa ja haluaa. 

Olet oikeassa. Tästä syystä minä haluankin elää yhdessä kumppanini kanssa ihan sitä arkielämää ennen naimisiin menoa. Vasta siinä sitä oppii toista tuntemaan kunnolla.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 7 vuotta. Ennen avioitumistamme seurustelimme ensin vuoden ja sen jälkeen olimme avoliitossa viisi vuotta. En todellakaan olisi mennyt naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa en ole arkea ja myös vuodettani jakanut. Muut tehkööt minun puolestani miten haluavat, mutta minä haluan tuntea sen ihmisen, jonka kanssa arvioidun.

Itse en ymmärrä miksi tarvitsisi edes puhua siitä ennen naimisiinmenoa. En ole lukenut mitään oppaita ja meille tuli tuo "kauhutilanne" eteen ihan "puskista", jopa niin että olimme jo olleet vuosia naimisissa ennen kuin puheyhteys oli niin avoin, että molemmat osapuolet edes näkivät koko konfliktia.

Siitä sitten puhuttiin ja riideltiin, kunnes asia saatiin ratkaistua.

En ymmärrä mitä voitatte koeajamalla ominaisuuksia? Eroavaisuuksia tulee joka tapauksessa ei niiltä kukaan välty, ja vaikka seksi onkin iso asia, niin ei se sitä tarkoita ettei siitä saataisi loistavaa, jos näin halutaan. Jos ei haluta, näkyy se varmaan suhteen muillakin osa-alueilla.

Rakkaus on pääasia.

Vierailija kirjoitti:

Nainen 42 kirjoitti:

Ja elämän varrella tapahtuu kyllä libidon laskuvaiheitakin, pitäisikö silloin antaa toiselle kenkää ja etsiä uusi kumppani, jos itseä sattuu panettamaan enemmän kuin toista. Uuden kumppanin kanssa pitää harjoitella, ei sitä kaikkia temppuja osaa vielä monen kerrankaan jälkeen. Aika monta koeajoa pitäisi olla ennen toiseen sitoumista, jos aikoo odottaa mitä se toinen siellä sängyssä osaa ja haluaa. 

Olet oikeassa. Tästä syystä minä haluankin elää yhdessä kumppanini kanssa ihan sitä arkielämää ennen naimisiin menoa. Vasta siinä sitä oppii toista tuntemaan kunnolla.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 7 vuotta. Ennen avioitumistamme seurustelimme ensin vuoden ja sen jälkeen olimme avoliitossa viisi vuotta. En todellakaan olisi mennyt naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa en ole arkea ja myös vuodettani jakanut. Muut tehkööt minun puolestani miten haluavat, mutta minä haluan tuntea sen ihmisen, jonka kanssa arvioidun.

Itse taas laskisin, että olet ollut avioliitossa jo 12 vuotta, mitä se todistus muka muuttaa. ?

Kyllä suostuisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

No pitäähän näistä asioista puhua parisuhteen aikana, vaikka seksiä ei vielä harrastettaisi. Jos toisen mielestä suuseksi on ehdoton no-no, niin ei sitten varmaan parisuhteeseen kannata jäädä. Pitkälti hyvässä seksielämässä on kuitenkin kyse siitä, että rakastaa, kunnioittaa ja toivoo toisen parasta ja on valmis opettelemaan uusia asioita. Nämä ominaisuudet hyvin pitkälti selviävät jo ennen avioliittoa.

t. avioliittoon asti odottanut ja tyytyväinen seksielämäänsä

Niin, entäpä jos se seksuaalisesti kokematon osapuoli ei vielä tiedä, tykkääkö suuseksistä ja kuinka paljon, kun ei ole sitä koskaan kokeillut? Entä jos hän aamenen jälkeen, useita kertoja kokeiltuaan huomaa, että se vain ei opettelemalla ja rakkauden voimasta muutu mukavaksi tai edes neutraaliksi asiaksi, vaan se tuntuu kerta kerralta vastenmieliseltä? Kuinka silloin seksuaaliset halut laitetaan kohtaamaan niin että se tyydyttää molempia loppuelämän tähtäimellä? Kumpi joustaa, vai pakotetaanko vuoronperään toinen olemaan ilman suuseksiä ja vuoronperään toinen harrastamaan sitä vastentahtoisesti?

En oikeastaan usko, että pystyt vastaamaan, koska selvästi sinulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, että kumppanisi ei olisi kanssa si seksuaalisesti yhteensopiva. Olet onnekas, että sinulle osui kohdalle kumppani, jonka kanssa seksielämä toimii molemmille yhtäläistä nautintoa tuottaen. Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole. Suomessa on paljon parisuhteessa eläviä miehiä ja naisia, jotka eivät ole tyytyväisiä seksielämäänsä. Toki hyväkin seksi voi muiden paineiden vuoksi muuttua epätyydyttäväksi, mutta vielä huonompi tilanne on mielestäni silloin, kun se ei ole täysin tyydyttävää alun alkaenkaan.

Toivottavasti kukaan siveä uskovainen ei nyt loukkaannu, mutta ohiksenä täältä nyt totean, että minulle kävi juuri kuten sanot ja kuvaamasi "epäyhteensopivuus" oli juuri niin jyrkkä kuin kuvasit. Tilanne olisi jäänyt hyvin epätyydyttäväksi molemmille, mutta lopulta rukoilin vastoin sitä mitä itse olisin halunnut ja pääsin täysin yli asiasta, josta en voinut kuvitellakaan pääseväni yli.

Jos uskoo Jumalaan voi hän auttaa kaikessa, vaikkei hän tokikaan omaa erityistä kiinnostusta seksielämäämme kohtaan niin hän omaa erityistä kiinnostusta hyvinvointiamme kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 42 kirjoitti:

Ja elämän varrella tapahtuu kyllä libidon laskuvaiheitakin, pitäisikö silloin antaa toiselle kenkää ja etsiä uusi kumppani, jos itseä sattuu panettamaan enemmän kuin toista. Uuden kumppanin kanssa pitää harjoitella, ei sitä kaikkia temppuja osaa vielä monen kerrankaan jälkeen. Aika monta koeajoa pitäisi olla ennen toiseen sitoumista, jos aikoo odottaa mitä se toinen siellä sängyssä osaa ja haluaa. 

Olet oikeassa. Tästä syystä minä haluankin elää yhdessä kumppanini kanssa ihan sitä arkielämää ennen naimisiin menoa. Vasta siinä sitä oppii toista tuntemaan kunnolla.

Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 7 vuotta. Ennen avioitumistamme seurustelimme ensin vuoden ja sen jälkeen olimme avoliitossa viisi vuotta. En todellakaan olisi mennyt naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa en ole arkea ja myös vuodettani jakanut. Muut tehkööt minun puolestani miten haluavat, mutta minä haluan tuntea sen ihmisen, jonka kanssa arvioidun.

Itse taas laskisin, että olet ollut avioliitossa jo 12 vuotta, mitä se todistus muka muuttaa. ?

Okei. No minä luulin, että tarkoitit avioliittoa kun viestissäsi puhuit avioliitosta ja naimisiin menemisestä. Ja se mitä itse tunnen ihmisiä, jotka ovat odottaneet avioliittoon, niin jokainen heistä on kyllä tehnyt hyvin ison eron avoliiton ja avioliiton välille. He halusivat nimenomaan odottaa sitä naimisiin menoa ja hääyötä, avoliitossa eläminen ei heille sitä ennen olisi tullut kuuloonkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

Puhumalla asiat selviää. Kaikki ovat seksiä ajatelleet, vaikka eivät olisikaan sitä harrastaneet. Kun seksihaluista ja fantasioista puhuu, niin niistä selviää jo aika hyvin onko yhtään samanlaisia haluja.

Toisena on kompromissien tekeminen. Mikä on hyvän suhteen salaisuus ihan kaikissa asioissa, parisuhteessa kun ei voi elää vain itseään ajatellen. Kun molemmat tasapuolisesti ajattelevat myös toista ja joustavat, löytää hyvän keskitien. Musta suuseksi on ällöä. Koska mieheni sitä on toivonut, olen hänelle sitä antanut. Hän on myös antanut minulle suuseksiä, mutta en siitäkään tykkää erityisemmin, mutta kokeiltu on. Toisaalta mieheni ei ole pitkiin aikoihin pyytänyt suuseksiä, koska ei yhdyntä on nautinnollisempaa hänellekin, kun mäkin nautin siitä. Meillä on nautinnollinen ja kiihkeä seksielämä, jossa on joskus ollut vaikean elämäntilanteiden vuoksi hiljaisempia kausia. Ne ei oo olleet ongelmia, koska ollaan yhteen hiilen puhallettu ja rakastetaan toisiamme ja ollaan sitouduttu toisiimme, myös niiden vaikeiden aikoina, eikä lähdetty lätkimään ensimmäisten vaikeiden aikojen vuoksi. Ollaan pitkään oltu naimisissa ja edelleen toinen on haluttava:)

Lainaus sun teksistä: "Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää?"

Ihan samat vastaukset kuin kaikissa parisuhteissa. Olipa seksiä harrastanut ennen papin aamenta tai ei, niin arki hiipii joka suhteeseen. Erona on se, että kun seksiä on odottanut avioliittoon asti, varmuus siitä, ettei toinen jätä seksittömän kauden takia. Kun on muutaman vuoden odottanut, vaikka on kovasti panettanut, niin synnytyksen jälkeen paikkojen parantumista odottaminen tai ruuhkavuosien väsymys tms on aika pientä. Tässä ketjussa muutama on jo sanonut, ettei lähtisi suhteesta, jos seksiä ei harrasteta seurusteluaikana, enpä luottaisi heihin yhtä paljon kuin sellaiseen, joka on suhteeseen jäänyt ja jaksanut odottaa. Enkä usko seksiä odottaneen pettävän niin helposti, koska on jo osoittanut kykyä hillitä itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, että en jaksaisi odottaa, mutta en pysty kuvittelemaan meneväni naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa en koskaan vielä olisi harrastanut seksiä. Naimisiinmeno olisi minulle iso sitoumus ja haluaisin silloin jo tuntea tulevan puolisoni läpikotaisin (siis niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea). Mielestäni siihen tutustumiseen kuuluu myös tuo seksuaalisuus. Eihän täysin kokematon voi tietää, mistä pitää ja mitä haluaa. Mitäs jos vuoden naimisissaolon jälkeen huomattaisiin, ettei halut yhtään kohtaa? Mielummin siis tutustuisin siihenkin puoleen ennen päätöstä olla yhdessä koko loppuelämä (oletan, että noin uskonnollisella se tarkoittaisi sitäkin).

No toisille se seksi voi olla iso sitoumus!

Itse en käsitä miten ne halut eivät kohtaisi? Eikö kaikki muukin laiteta kohtaamaan, jos meinataan yhdessä olla?

No ajatellaan vaikka että toiselle suuseksi on tärkeä osa tyydyttävää seksielämää, mutta hänen kumppaninsa mielestä se on kuvottavaa ja oksettavaa. Kerrotko konkreettisia keinoja, kuinka tällainen pari neuvosi mukaan vain laittaa halunsa kohtaamaan siten, että kumpikaan ei koe jäävänsä paitsi mistään tärkeästä tai koe joutuvansa painostettuna suostumaan johonkin sellaiseen, mitä hän pitää vastenmielisenä? Kuinka tällainen pari laittaa halunsa kohtaamaan niin, että yhteinen seksielämä on nautinnollista ja tyydyttävää pitkällä tähtäimellä, eikä ainoastaan siten, että kyllä mä nyt jonkun aikaa kestän ilman tätä puuttuvaa palasta, koska olen rakastunut. Entä sitten kun huuma haihtuu ja arjen rakkauskin kohtaa kolhuja ruuhkavuosien kriiseissä? Entä sitten kun tulee ongelmia tai kuivia kausia, väsymystä ja uupumusta, kun rakkaus vaatii työtä ja tahtoa pysyäkseen hengissä? Kuinka kaiken tällaisen keskellä sitten riittää se, ettei seksuaalisestikaan koskaan saa puolisoltaan jotain, mikä itselleen olisi erittäin tärkeää? Miten ne halut laitetaan kohtaamaan, että se riittää loppuelämäksi ilman katkeruutta ja jäytävää osattomuuden tunnetta, jos halut alunperin poikkeavat toisistaan merkityksillisillä osa-alueilla?

No pitäähän näistä asioista puhua parisuhteen aikana, vaikka seksiä ei vielä harrastettaisi. Jos toisen mielestä suuseksi on ehdoton no-no, niin ei sitten varmaan parisuhteeseen kannata jäädä. Pitkälti hyvässä seksielämässä on kuitenkin kyse siitä, että rakastaa, kunnioittaa ja toivoo toisen parasta ja on valmis opettelemaan uusia asioita. Nämä ominaisuudet hyvin pitkälti selviävät jo ennen avioliittoa.

t. avioliittoon asti odottanut ja tyytyväinen seksielämäänsä

Mutta miten näistä puhutaan, jos kumpikin tai toinen on neitsyt? Monet kuitenkin oppivat tuntemaan oman seksuaalisen itsensä vasta seksin harrastamisen myötä. Voihan olla, että vasta kokeiltuaan monenlaista toinen tajuaa, että saa orgasmin ainoastaan suuseksistä. Ja vastaavasti toinen voi vasta kokeiltuaan huomata, että kokee suuseksin antamisen oikeastaan todella vastenmieliseksi.

Olen eri, jolta kysyit, mutta avioliittoon odottanut.

Asioista puhutaan ihan avaamalla suu ja muodostamalla lauseita esim. Minä haaveilen suukseksistä...Haluan kokeilla xxxx, haluan harrastaa monta kertaa viikossa seksiä, Oletko ajatellut harrastavasi seksiä x paikassa/asennossa.

Ei se oo yhtään sen kummenpaa. Oon törmännyt ystävien parissa siihen, ettei seksistä puhuta, vaikka sitä harrastetaan (seurustelu/avo/yhden yön). Kaikki naiset eivät edes kerro aina miehelle, jos eivät ole saaneet orgasmia. Se taas on mun mielestä käsittämätöntä. Meille on itsestään selvää puhua asioista, myös seksistä, seurusteluaikoina. Ja on ollut helppoa puhua seksistä sitten avioliitossa. Ja kun on tullut vastaan jotain, mistä toinen pitää ja toinen ei, ollaan aina yhdessä löydetty ratkaisu, joka miellyttää molempia. Ehkä meille seurusteluaika opetti asioista puhumista, niin ei ole suuria yllätyksiä tullut toisessa (vaikka elämä on tuonut).

Ei nuo vastenmielisyydet ja eri halut ole ongelmia suhteessa, jossa molemmat rakastavat ja arvostavat toistaan ja pystyvät puhumaan ja yhdessä löytämään sopivan ratkaisun. 

En kyllä ymmärrä noita koe ajo kommentteja, vielä naisten suusta. Jos kaksi ihmistä ei saa seksi elämää kuntoon niin ei ne saa mitään muutakaan

No en todellakaan suostuisi. Anatomiakin voi olla sellainen ettei ns. sovita yhteen ja silloin minun on lähes mahdotonta nauttia. En ottaisi sitä riskiä.

Seksuaalisuus muuttuu ajan myötä. Ei meillä seksi ole samanlaista kuin nuorempana, kun aloitimme. Minulla takana pitkä suhde saman kumppanin kanssa ja jatkuu edelleen. Nyt päälle nelikymppisenä olen löytänyt uusia asioita itsestäni. Millaisesta seksistä pidän. Ym.

Nuorempana tehty koeajo ei kerro siitä, millaisesta seksistä pidän myöhemmällä iällä ja myöhemmässä vaiheessa liittoa.. Vaikka kumppani olisi sama.