Yh-äidit, oletteko huomanneet että suhde toimisi paremmin lapsettomien vai sellaisten miesten kanssa joilla on myös lapsia?

Nämä kenen mielestä lapsettoman kanssa on helpompaa, ovat varmaan kuin minun ex kun itse olin lapsen. Joo varmaan oli helppoa, kun minä olin se joka jousti kaikessa. Mutta ei se pitemmän päälle kanna, on epätasapainossa.

Typo -itse olin *lapseton

-21-

Ei ole vielä paljon kokemusta kun erosta lasten isästä on alle vuosi, mutta päätin jo silloin että jos alan seurustella, en muuta yhteen.

Mies jolla itselläänkin on lapsia ymmärtää tilanteita ehkä paremmin, lapsettomasta taas on ehkä helpompi saada seuraa silloin kun itsellä on aikaa. Kummassakin puolensa enkä valikoi seuraa sen perusteella onko lapsia vai ei. Ainoa toivomus että mahdollisten lasten äitiin on terveet välit ettei sieltä tule mitään draamaa.

Vierailija kirjoitti:

Ohis: muistinpa taas, miksi olin ennemmin vuosia sinkku kuin uusperhekuvioissa.

vela

Miksi meitä kiinnostaisi havaintosi, että muistat?

Vierailija kirjoitti:

Nämä kenen mielestä lapsettoman kanssa on helpompaa, ovat varmaan kuin minun ex kun itse olin lapsen. Joo varmaan oli helppoa, kun minä olin se joka jousti kaikessa. Mutta ei se pitemmän päälle kanna, on epätasapainossa.

En ymmärtänyt tätä viestiä. Sinä olit lapseton ja seurustelit lapsellisen kanssa vai? Miten niin sinä vain joustit?

Kun olen tapaillut/seurustellut lapsettoman kanssa, on ollut alusta asti selvää että minulla on vapaata säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämä koska lapsella ja isällään ei ole tarkkaa tapaamisrytmiä (isän vuoksi). Yhdessä vaiheessa tein myös vuorotyötä. Totta että nämä miehet olivat aikataulujeni armoilla sinänsä, että minua pystyi tapaamaan vain vapaalla. Se ei kuitenkaan tarkoittanut minulle automaattisesti sitä, että miehen on pakko elää minun aikataulujeni mukaan.

Kummallakin näistä miehistä oli omat työt ja harrastukset, lisäksi toinen oli onnekkaasti introvertti. Aivan yhtä lailla minä kyselin heiltä että milloin on vapaata. Tässä tullaan taas myös siihen että kypsä aikuinen yksinkertaisesti ymmärtää sen ettei se yh tahallaan, huvikseen pompottele.

Itse olen lapseton mies, mutta kyllä ryhtyisin suhteeseen kauniin ja seksikkään YH-äidin kanssa oikein mielelläni.

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla kestäisi paukut uusperhekuvioihin. Minulla on kaksi ala-kouluikäistä lasta. En usko että osaisin ja kykenisin olemaan tasavertainen ns. vieraille lapsille jotka ovat kasvaneet erilaisilla säännöillä ja tavoilla toisaalla. Olisin varmaan todella surkea äitipuoli.

Olen sinkku mutta kriteerit miehelle ovat että hänen lastensa täytyy olla jo lentäneet pesästä jolloin en joutuisi äitipuoli-rooliin vaan voisin olla neutraalimmin kaveriaikuinen tai sitten miehen on hyvä olla lapseton. Kuulostaa varmaan hirveän itsekkäältä ja ehkä onkin sitä, mutta haluan elää mahdollisimman hyvälaatuista elämää ilman tämän suurempia stressitekijöitä. Lisäksi pidän kyllä hirveän suurena kynnyksenä ottaa ketään uutta ihmistä tähän minun ja lasteni elämään, joten voi olla että parisuhdeasiat saavat odottaa vielä noin kymmenisen vuotta.

Ymmärrättekö te naiset miten hyvin sen, jos miehellä on samat tavoitteet?

Olen tässä ihmetellyt mistä löytäisi naisen, jolla ei ole omia lapsia eikä niitä halua, mutta kuitenkin ymmärtäisi ja hyväksyisi sen, että minulla on lapsia ja he menevät tiukan paikan tullen kaiken muun edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla kestäisi paukut uusperhekuvioihin. Minulla on kaksi ala-kouluikäistä lasta. En usko että osaisin ja kykenisin olemaan tasavertainen ns. vieraille lapsille jotka ovat kasvaneet erilaisilla säännöillä ja tavoilla toisaalla. Olisin varmaan todella surkea äitipuoli.

Olen sinkku mutta kriteerit miehelle ovat että hänen lastensa täytyy olla jo lentäneet pesästä jolloin en joutuisi äitipuoli-rooliin vaan voisin olla neutraalimmin kaveriaikuinen tai sitten miehen on hyvä olla lapseton. Kuulostaa varmaan hirveän itsekkäältä ja ehkä onkin sitä, mutta haluan elää mahdollisimman hyvälaatuista elämää ilman tämän suurempia stressitekijöitä. Lisäksi pidän kyllä hirveän suurena kynnyksenä ottaa ketään uutta ihmistä tähän minun ja lasteni elämään, joten voi olla että parisuhdeasiat saavat odottaa vielä noin kymmenisen vuotta.

Ymmärrättekö te naiset miten hyvin sen, jos miehellä on samat tavoitteet?

Olen tässä ihmetellyt mistä löytäisi naisen, jolla ei ole omia lapsia eikä niitä halua, mutta kuitenkin ymmärtäisi ja hyväksyisi sen, että minulla on lapsia ja he menevät tiukan paikan tullen kaiken muun edelle.

Sukupuoli ei tässä merkkaa mitään. Enemmän vaikuttaa lasten iät ja lukumäärä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lapseton mies, mutta kyllä ryhtyisin suhteeseen kauniin ja seksikkään YH-äidin kanssa oikein mielelläni.

Sama juttu jos on vaan timmissä kunnossa ja seksi kiinnostaa......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lapseton mies, mutta kyllä ryhtyisin suhteeseen kauniin ja seksikkään YH-äidin kanssa oikein mielelläni.

Sama juttu jos on vaan timmissä kunnossa ja seksi kiinnostaa......

Ja sitten kun käykin niin, että se yh-äiti onkin "koko paketti" ja huomaat rakastuneesi siihen ihmiseen. Ei pelkästään siihen timmiin vartaloon, kauniisiin kasvoihin ja seksikkääseen olemukseen, vaan ihan siihen ihmiseen. Se ei ehkä alkanut siten, miten sun mielestä parisuhteet alkaa, mutta parisuhde siitä tuli kuitenkin. Ja vieläpä sellainen, josta et enää olisi valmis luopumaan.

Ne yh-äidit, joiden kanssa lapsettomatkin miehet haluaa suhteeseen, on nimittäin oikeita saaliita. Jos sellaisen saa itselleen napattua, siitä ei kannata irti päästää.

:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lapseton mies, mutta kyllä ryhtyisin suhteeseen kauniin ja seksikkään YH-äidin kanssa oikein mielelläni.

Sama juttu jos on vaan timmissä kunnossa ja seksi kiinnostaa......

Ja sitten kun käykin niin, että se yh-äiti onkin "koko paketti" ja huomaat rakastuneesi siihen ihmiseen. Ei pelkästään siihen timmiin vartaloon, kauniisiin kasvoihin ja seksikkääseen olemukseen, vaan ihan siihen ihmiseen. Se ei ehkä alkanut siten, miten sun mielestä parisuhteet alkaa, mutta parisuhde siitä tuli kuitenkin. Ja vieläpä sellainen, josta et enää olisi valmis luopumaan.

Ne yh-äidit, joiden kanssa lapsettomatkin miehet haluaa suhteeseen, on nimittäin oikeita saaliita. Jos sellaisen saa itselleen napattua, siitä ei kannata irti päästää.

:)

Sama pätee yh-miehiin. Oikeita saaliita. Nimim. yksi nelikymppinen yh-isä. Olen fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa ja pyöritän arkea yksi lasteni kanssa. En vain halua ottaa ketä tahansa rinnalleni, vaan ko. henkilön pitää olla arvomaailmaltaan kanssani samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla kestäisi paukut uusperhekuvioihin. Minulla on kaksi ala-kouluikäistä lasta. En usko että osaisin ja kykenisin olemaan tasavertainen ns. vieraille lapsille jotka ovat kasvaneet erilaisilla säännöillä ja tavoilla toisaalla. Olisin varmaan todella surkea äitipuoli.

Olen sinkku mutta kriteerit miehelle ovat että hänen lastensa täytyy olla jo lentäneet pesästä jolloin en joutuisi äitipuoli-rooliin vaan voisin olla neutraalimmin kaveriaikuinen tai sitten miehen on hyvä olla lapseton. Kuulostaa varmaan hirveän itsekkäältä ja ehkä onkin sitä, mutta haluan elää mahdollisimman hyvälaatuista elämää ilman tämän suurempia stressitekijöitä. Lisäksi pidän kyllä hirveän suurena kynnyksenä ottaa ketään uutta ihmistä tähän minun ja lasteni elämään, joten voi olla että parisuhdeasiat saavat odottaa vielä noin kymmenisen vuotta.

Ymmärrättekö te naiset miten hyvin sen, jos miehellä on samat tavoitteet?

Olen tässä ihmetellyt mistä löytäisi naisen, jolla ei ole omia lapsia eikä niitä halua, mutta kuitenkin ymmärtäisi ja hyväksyisi sen, että minulla on lapsia ja he menevät tiukan paikan tullen kaiken muun edelle.

Lapsellisten naisten puolesta en osaa kommentoida, mutta näin velanaisena sanoisin että aika vaikeaa varmaan on löytää kumppani noilla reunaehdoilla. Joku itsekunnioituksen puutteesta kärsivä voi löytyäkin, tuskin se toinen muuten olisi valmis noin paljon joustamaan omista elämän unelmistaan kumppanin saadakseen.

Mieleltään terveet ja tasapainoiset ovat varmaankin ennemmin yksinään kuin luopuisivat niin tärkeästä asiasta kuin oma lapsettomuus - varsinkin kun ne lapset eivät tässä järjestelyssä olisi omia lapsia, jolloin vela saisi kantaakseen tavallista enemmän niitä velvoitteita, vastuita, rajoituksia ja muita huonoja puolia joiden välttämiseksi hän todennäköisesti on vela-elämäntavan alunperinkin valinnut. Lapsiperhe-elämän hyvät puolet jäisivät vähemmälle (ensisijaisena kasvattajana toimiminen, oman suvun jatkuminen, omien piirteiden näkeminen toisessa ihmisessä jne.). Eihän kukaan vela tuollaiseen järjestelyyn suostu, elle koe olevansa jotenkin tosi vakavassa pakkotilanteessa syystä tai toisesta, tai jos ei jotenkin usko omiin mahdollisuuksiin löytää hyvää suhdetta vapaana olevista lapsettomista miehistä.

Itse tapailin taannoin lapsellista miestä, joka pyrki vaivihkaa valamaan minuun tällaista "epäuskoa". Tajusin onneksi tuon pyrkimyksen ja sanoin kiitos näkemiin. Nyt olen tavannut elämäni suurimman rakkauden, jonka kanssa jaamme kaiken ja nautimme elämästä ilman lapsia.

Olen eronnut kuusi vuotta sitten ja minulla on suhteellisen monta lasta ja ikähaitari aika iso. Hain seuraa miehistä, joilla oli lapsia, koska minä en todellakaan enää lisäänny, joten en halunnut kenenkään kokevan lapsettomuutta minun takiani. En onnistunut. Kantaan iski kiinni poikamies, jolla ei ole lapsia, eikä oikein pitkää parisuhdettakaan koettuna. Olin järkyttynyt, mutta ajattelin, että kokeillaan. Hän on kummasti sopeutunut tähän minun perhehässäkkään ja vietämme toki usein myös aikaa ilman lapsia. Asumme vielä töiden takia eri osoitteissa, mutta suunnitelmissa on yhteen muuttokin, mutta vain nuorempien lasten kanssa, kun muut jo ovat aikuisia ja asuvat omillaan.  Nämä ovat aika ihmiskohtaisia asioita, toiselle sopii toinen, toiselle ei mikään.

Mä en ihan ymmärrä tuota ajatusta siitä, että vain toinen vanhempi ymmärtäisi sen, että tiukan paikan tullen lapset menee ykköseksi. Eihän se ole vanhemmuuteen liittyvä kysymys. Lapseton voi ymmärtää sen ihan yhtä lailla. Hekin ovat kuitenkin jonkun lapsia, heilläkin on omakohtaista kokemusta vanhemmuudesta, vaikka eivät itse vanhempia olekaan. Ja toisaalta, jos ero tulee, onko sillä loppujen lopuksi väliä, tuleeko se lasten vuoksi vai toisen rakkauden vuoksi vai tunteiden kuolemisen vuoksi. Ihan samalla tavalla se toinen osapuoli joko ymmärtää tai on ymmärtämättä. Tilannetta se ei muuksi muuta. Enkä myöskään usko siihen, että vain samassa elämäntilanteessa olevat jotenkin automaattisesti ymmärtäisivät toisiaan paremmin. Vanhempia on erilaisia, ihmisiä on erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla kestäisi paukut uusperhekuvioihin. Minulla on kaksi ala-kouluikäistä lasta. En usko että osaisin ja kykenisin olemaan tasavertainen ns. vieraille lapsille jotka ovat kasvaneet erilaisilla säännöillä ja tavoilla toisaalla. Olisin varmaan todella surkea äitipuoli.

Olen sinkku mutta kriteerit miehelle ovat että hänen lastensa täytyy olla jo lentäneet pesästä jolloin en joutuisi äitipuoli-rooliin vaan voisin olla neutraalimmin kaveriaikuinen tai sitten miehen on hyvä olla lapseton. Kuulostaa varmaan hirveän itsekkäältä ja ehkä onkin sitä, mutta haluan elää mahdollisimman hyvälaatuista elämää ilman tämän suurempia stressitekijöitä. Lisäksi pidän kyllä hirveän suurena kynnyksenä ottaa ketään uutta ihmistä tähän minun ja lasteni elämään, joten voi olla että parisuhdeasiat saavat odottaa vielä noin kymmenisen vuotta.

Ymmärrättekö te naiset miten hyvin sen, jos miehellä on samat tavoitteet?

Olen tässä ihmetellyt mistä löytäisi naisen, jolla ei ole omia lapsia eikä niitä halua, mutta kuitenkin ymmärtäisi ja hyväksyisi sen, että minulla on lapsia ja he menevät tiukan paikan tullen kaiken muun edelle.

Olen kuvailusi kaltainen nainen. Lapsellisen miehen pitäisi ymmärtää, että minulle ne miehen lapset eivät mene kaiken muun edelle. Luultavasti en myöskään pystyisi asumaan kumppanin kanssa yhdessä, tai ainakin pitäisin oman asuntoni vetäytymispaikkana.

Olen itse kahden kouluikäisen lapsen äiti ja seurustelen kuudetta vuotta miehen kanssa, jolla ei ole omia lapsia eikä mies ole niitä koskaan halunnutkaan. Emme asu yhdessä, minkä takia varmaan olemmekin vielä onnellisesti yhdessä. Vietämme toki paljon aikaa yhdessä perheenä ja mies kyllä esim. kyyditsee lapsia harrastuksiin jne . Meille tämä järjestely sopii, mutta lähipiirille tuntuu olevan jotenkin vaikea käsittää ettemme vieläkään asu saman katon alla tai ole hankkineet yhteistä lasta. Ihmisillä tuntuu olevan niin vankat käsitykset siitä, miten "kuuluu" toimia.

Samassa tilanteessa olevan kanssa sujui paremmin silloin, kun itsellä oli vielä kotona asuva lapsi. Tein heti alkuun selväksi, etten tule muuttamaan saman katon alle niin kauan kuin toisella tai molemmilla on lapsia, ja alkuun tavattiin vain niinä viikonloppuina kun kummallakaan ei ollut lapsia.

Sen jälkeen kun oma lapseni aikuistui en itse olisi voinut kuvitellakaan alkaani seurustella miehen kanssa, jolla on pienet lapset. En yksinkertaisesti jaksaisi enää lapsia vapaa-aikanani tai sitä, että lomat ja menot pitäisi suunnitella heidän ehdoillaan. Siksi ymmärrän hyvin myös lapsettomia sinkkuja, jotka eivät halua parisuhteeseen "lapsellisten" kanssa.