Lapsi haluaa keskeyttää lukion

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa surkimukselta. Miksi mennä lukioon jos ei kiinnosta? Ei se kenellekkään helppoa ole ja töitä on tehtävä. Kannusta lastasi näkemään vaivaa opiskelun eteen, jos ei muuten onnistu niin palkitset hyvistä numeroista tms. Katsoisin ainakin ensimmäisen vuoden, kehoittaisin miettimään tulevaisuutta ja mitä haluaa tehdä ja valita mielenkiintoiset ja tulevaisuuden haaveisiin tähtäävät aineet koulussa jotta opiskelu on mielekästä. En ikinä antaisi lapseni lopettaa lukiota ilman plan b:tä. Eli sitten kun on selkeä suunnitelma että mitä seuraavaksi niin sitten voi harkita oo. Lukio on kuitenkin yleissivistävä ja sopii myös niille pohjakolutukseksi jotka ovat vielä epävarmoja jatkon suhteen.

Melko ikävää kutsua toisen lasta surkimukseksi. Toivottavasti olet empaattisempi omaa lastasi kohtaan, kun hän kohtaa vaikeuksia.

Itse itkin koko lukion ensimmäisen vuoden viikottain, että haluan lopettaa. Yläasteella ei ollut tarvinnut tehdä yhtään mitään yli kasin keskiarvoon. Yhtäkkiä olisi pitänyt opiskella jotain. Oli aika shokki. Onneksi en lopettanut. Ei amiksessakaan olisi ollut minulle mitään. Ja nykyisin minulla on sekä yliopisto- että AMK-koulutus.

Stainerlukiossa mennään opiskelijan oman aikataulun mukaan. Ehkä se sopisi.

Tai ehkä kouluttautuu kokemusasiantuntijaksi.

Eläkkeellekihän pääsee jo 16- v. alkaen.

Amikseen vaan. Pääsee paljon helpommalla. Ja voihan sielläkin kirjoittaa ylioppilaaksi. Ja jatkaa amk-opintoihin.

Juuri tämän takia vaadin pikku hiljaa lapseltani vähän enemmän panostusta kouluun jo yläasteella, jos hän haluaa lukioon. Asia ei ole vielä ajankohtainen moneen vuoteen. Ihan hyvän keskiarvon eteen ei tarvitse yläasteella tehdä juuri mitään, joten on kyllä valtava kulttuurishokki, jos yhtäkkiä pitää. Minua tosin lukion alussa opettajat varoittivat, että on normaalia olla aluksi stressaantunut, kun opiskelu onkin vaativampaa kuin aikaisemmin. Minusta lukio oli todella helppo, sillä olin ollut ahkera jo yläasteella. Lukiossa oli itse asiassa kivaa, kun siitä syvällisemmästä tiedonhallinnasta sai palkinnon. Yläasteella oli enemmän sellaista ulkoalukua.

Kaksoistutkintoa suorittamaan, jos löytyy joku mieluinen linja amiksesta.

Vierailija kirjoitti:

Jos se ei pidä lukiosta niin ei pidä. Turha vääntää. Ammattikorkeastakin pääsee yliopistoon. Jos ei aivan masennuksesta kärsi tai muutoin, niin kannattaa antaa ehto: hän saa luvan valita mihin menee, muuten ei lukiota keskeytetä. Olkoon sitten vaikka se amis. Siitä sentään valmistuu ammattiin. Sohvalle ei jäädä möllöttämään peräkammarinpojaksi. 

Juu varmasti. Ensin vain pitäisi päästä sinne ammattikorkeaan. :D Sinnekään ei välttämättä "mennä".  Toisaalta miksi menisi yliopistoon, jos on amk:hon päässyt? Ap:n lapsi ei kuulosta niin opiskeluintoiselta.

Vierailija kirjoitti:

Kun itse aloitin lukion, ryhmässäni oli paljon sellaisia, joille ensimmäinen matematiikan kurssi tuntui vaikealta. Muut osasivat ja itse ei osannut. Opettajien vaatimustaso peruskoulussa oli ollut hyvin kirjavaa ja vasta lukiossa osalle oppilaista kävi ilmi, etteivät he olleetkaan niin hyviä kuin olivat luulleet olevansa. Myöhemmillä lukion matematiikan kursseilla asiat olivat uusia kaikille, joten lapset eivät kokeneet olevansa niin surkeita kavereihin verrattuna ja saivat itseluottamusta. Minun yläasteen matematiikan opettajani oli todella ankara ja antoi meille aina lukion tehtäviä. Ensimmäinen matematiikan kurssi oli siksi todella helppo, mutta en ajatellut olevani tämän takia joku matikkanero.

Mulle nimenomaan matikan ykköskurssi oli ihan täyttä hepreaa koska se oli pelkkää yhtälöä yhtälön perään ja yhtälöt ylipäätään oli luokkaa "ei voisi vähempää kiinnostaa, en ymmärrä" eikä niitä muistaakseni hirveän paljon yläasteella käyty läpi. Kakkos- ja kolmoskurssien kanssa oli helpompaa, toinen noista oli geometria. Neloskurssillakin oli muistaakseni yhtälöä, mutta jopa sen olin saanut aiemmin suoritettua kuin ykköskurssin.

Mikä luokka-aste? Jos 1. Luokka ja ka yläasteelta lukupää on keskinkertainen. Tuolla ka:lla ei pääse moneenkaan lukioon. Matikan tukiopetusta, kavereiden kanssa laskujen tekoa, tutorin kanssa matikan opiskelua, mahdollisesti joku opettamaan matikkaa kotiin, jos taloudellisesti mahdollista. Matikassa tarvitaan hyviä istumalihaksia eli harjoitusta harjoituksen perään.

Millaiset jatko-opiskeluhaaveet?

Vierailija kirjoitti:

Nyt tekemään lapsen kanssa yhdessä ainakin sitä matikkaa, jotta ei putoa kärryiltä. Vielä ei kannata lopettaa kun kaikki on vielä uutta ja uusi tuntuu aina hankalalta.

Ja tätä kommenttia peukutetaan. Ap:n aloituksesta rivien välistä aistin että ap ei osaa pitkää matikkaa, saatika opettaa sitä lapselleen. Tuntuu olevan ihan perusjutut hukassa eli opo, matikan tukiopetus, matikan tutorointimahdollisuuden selvittäminen koulussa....tai ainkakaan ap ei kerro, että olisi mitään itse ongelman eteen ymmärtänyt tehdä.

Itsekin aattelin lukion ensimmäisinä viikkoina että se on hirveetä paskaa haluan lopettaa.. mutta en lopettanut koska ei olisi ollut muuta paikkaa minne mennä. Valmistuin sitten kuitenkin ylioppilaaksi :)

Vierailija kirjoitti:

Jos se ei pidä lukiosta niin ei pidä. Turha vääntää. Ammattikorkeastakin pääsee yliopistoon. Jos ei aivan masennuksesta kärsi tai muutoin, niin kannattaa antaa ehto: hän saa luvan valita mihin menee, muuten ei lukiota keskeytetä. Olkoon sitten vaikka se amis. Siitä sentään valmistuu ammattiin. Sohvalle ei jäädä möllöttämään peräkammarinpojaksi. 

No peruskoulutodistukselka ei amkiin mennä.

Mun mielestä kaikkien koulujen muutama eka viikko on ollut aina ihan kamalia ja olisi tehnyt mieli vain jäädä kotiin. Mutta pikku hiljaa kaikkeen tottuu.

Jos nyt kävisi se ikävin, eikä lukio vain ala sujua, niin lukiossa on se hyvä puoli, että jos koulunkäynti tämän alkushokin jälkeen edelleenkin tökkii, niin vuoden ennen seuraavaa yhteishakua voi kuitenkin käyttää opiskellen jotain. Joistain aineista voi löytyä tukiopetustyyppisiä kursseja tai sitten voi opiskella edes niitä aineita, joista pitää. Kunhan opiskelurutiini pysyy yllä.

Hänellä on nyt varmaan muutoksesta johtuva aloitusshokki.

Jos peruskoulussa on päässyt vähällä työmäärällä, niin lukion työmäärä saattaa olla alkuun järkytys, pitää oikeasti kääriä hihat ja alkaa hommiin. Eri kouluista tulleilla saattaa olla eri aineissa eri lähtötaso, eli vähemmällä päässeet joutuvat vähän kirimään muita kiinni.

Mutta kaikki tasottuu.

Lukion matikan eka kurssi on yläastematikan kertaus, onko matikka siksi vaikeaa, ettei tee tehtäviä vai ettei oikeasti ymmärrä?

Jos aikoo lopettaa lukion, niin pitää selkeä jatkosuunnitelma mihin kouluun seuraavaksi. Ja täytyy katsoa ainakin yksi jakso, jos ei kaksikin miten lähtee liikkeelle. Asiat voivat muuttua kun koulu tulee tutuksi, saa uusia kavereita (erittäin tärkeää tuon ikäisille), pääsee jyvälle opiskelusta ja huomaa, että pärjää kuitenkin. Ja tehtävien tekeminen on erittäin tärkeää sille että pärjää. Kannusta ja auta tehtävissä, istut vieressä kun laskee matikkaa.

Kotiin jääminen ei ole vaihtoehto ja 15-16 -vuotiaan voi olla vaikea saada töitä. Älä anna ihan heti luovuttaa. Mutta jos lukio on totaalisen no-no sitten kuitenkin, niin plan b sitten käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi kuulostaa surkimukselta. Miksi mennä lukioon jos ei kiinnosta? Ei se kenellekkään helppoa ole ja töitä on tehtävä. Kannusta lastasi näkemään vaivaa opiskelun eteen, jos ei muuten onnistu niin palkitset hyvistä numeroista tms. Katsoisin ainakin ensimmäisen vuoden, kehoittaisin miettimään tulevaisuutta ja mitä haluaa tehdä ja valita mielenkiintoiset ja tulevaisuuden haaveisiin tähtäävät aineet koulussa jotta opiskelu on mielekästä. En ikinä antaisi lapseni lopettaa lukiota ilman plan b:tä. Eli sitten kun on selkeä suunnitelma että mitä seuraavaksi niin sitten voi harkita. Lukio on kuitenkin yleissivistävä ja sopii myös niille pohjakolutukseksi jotka ovat vielä epävarmoja jatkon suhteen.

Eikä ole surkimus! Monelle voi alkuun tulla tuollainen fiilis, että ei pysty ja on liian vaikeaa. Sitten sinnittelee ja tottuu uuteen, niin sitten se lähtee kuitenkin hyvin käyntiin. Täytyy vaan asettaa itsensäkin sinne seuraavalle tasolle, ei olla enää peruskoulussa. Mutta vuotta ei kannata väkisin kärvistellä, max tämä lukukausi.

Kannattaa tukea parhaansa mukaan ja kannustaa jatkamaan. Jos on tietty ammatti mielessä niin amis on hyvä vaihtoehto mut jos tulevaisuudensuunnitelmat on epävarmat niin ehdottomasti kannattaa lasta kannustaa käymään lukio loppuun asti. Siskoni aikoinaan ei ois millään viittiny mennä lukioon ja poikaystäväni myös halus jossain vaihees lopettaa kesken mutta kummankin vanhemmat hyvin voimakkaasti tukivat lukion käymises loppuun. Kumpikin on jälkeenpäin kiitellyt koska ei heillä oikeasti ollut hyvää vaihtoehtoista suunnitelmaa vaan kyse oli pelkästä väliaikaisesta kyllästymisestä lukemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tekemään lapsen kanssa yhdessä ainakin sitä matikkaa, jotta ei putoa kärryiltä. Vielä ei kannata lopettaa kun kaikki on vielä uutta ja uusi tuntuu aina hankalalta.

Ja tätä kommenttia peukutetaan. Ap:n aloituksesta rivien välistä aistin että ap ei osaa pitkää matikkaa, saatika opettaa sitä lapselleen. Tuntuu olevan ihan perusjutut hukassa eli opo, matikan tukiopetus, matikan tutorointimahdollisuuden selvittäminen koulussa....tai ainkakaan ap ei kerro, että olisi mitään itse ongelman eteen ymmärtänyt tehdä.

En minäkään mitään pitkää matikkaa osaa, mutta hyvin osasin olla lapsen kanssa, istua vieressä, selata matikan kirjaa ja nettiä hänen kanssaan esimerkkejä ja malliratkaisuja etsiessämme. Yhdessä yritettiin ymmärtää. Opin jotain itsekin. Pari kurssia näin, sitten oppi itse etsimään ja olemaan luovuttamatta.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään mitään pitkää matikkaa osaa, mutta hyvin osasin olla lapsen kanssa, istua vieressä, selata matikan kirjaa ja nettiä hänen kanssaan esimerkkejä ja malliratkaisuja etsiessämme. Yhdessä yritettiin ymmärtää. Opin jotain itsekin. Pari kurssia näin, sitten oppi itse etsimään ja olemaan luovuttamatta.

Olet ihana äiti <3

En tiedä miksi, mutta juuri matematiikka on sellainen aine jossa oppilas voi mennä ihan lukkoon, sellaiseen "olen tyhmä, en tajua" -moodiin. Tuosta voi olla vaikea päästä eteenpäin, jos mielessä vain toistuu "matikka on vaikeaa, en tajua tätä ikinä". Voi olla opettajastakin kiinni, osaako hän selittää asiat niin monella eri tavalla, että kaikki ymmärtäisivät. Mutta kun aikansa niiden laskujen kanssa vääntää ja lopulta hoksaa, niin siinä pääsee kokemaan hienoja onnistumisen elämyksiä. En muista että koskaan olisin tuuletellut itsekseni kun sain jonkun kielioppitehtävän tehtyä oikein, mutta kun jonkun matematiikan vaikean laskun sai ratkaistua, niin tuulettelin kyllä ankarasti. 

Vaikka matematiikassa opetetaan paljon sellaista, mille ei heti keksi normaalielämässä hyötykäyttöä, niin silti se jotenkin kokonaisvaltaisesti kehittää ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä, josta on hyötyä myöhemmässäkin elämässä. Kun tulee vaikea lasku eteen, mistä ei heti hahmota miten sitä lähtisi ratkomaan, niin sitten sitä alkaa pyöritellä johonkin suuntaan ja katsoo, pääsisikö sitä kautta eteenpäin. Jos ei pääse, kokeilee toiseen suuntaan. Ja lopulta löytyy se niksi millä ongelma ratkeaa. Työelämässä tulee vastaan tilanteita ja ongelmia, joihin ei ole olemassa valmista ratkaisua, kun tehdään jotain uutta mitä ei ole koskaan ennen tehty. Silloin on hyötyä näistä ongelmanratkaisutaidoista, kun ei lamaannuta siinä tuntemattoman edessä vaan lähdetään jotain kautta purkamaan sitä ongelmaa ja etsimään ratkaisua.

Meni vähän aiheen ohi, mutta sydämestäni toivon että jokainen löytäisi matematiikasta itselleen iloa elämään.