Suomessa ei osata tai haluta diagnosoida autismia

Autisti on yleensä todella kehitysviiveinen lapsena. Oikeat autistit diagnosoidaan hyvin nuorina. Sitten on paljon ihmisiä, joilla on autismin kirjon oireita. Näitä seurataan ja monesti aika parantaa :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaikea autismi tunnistetaan varhain. Omalla lapsellani alle 2- vuotiaana.

Lapsi ei opi puhumaan, vaikuttaa kuulovammaiselta, tuijottaa tapetin kiuhkuroita lumoutuneena, eikä huomioi huoneessa olevia jne.

Autismiin liittyy useimmiten myös kehitysvammaisuus, jonka vuoksi lapsi ei opi melko arkisiakaan taitoja ( wc- käynnit, hiusten kampaaminen jne.) tai lukemaan.

Vaikea autismi on kuitenkin vain yksi osa autisminkirjosta. Muita autismikirjonhäiröitä ei tunnisteta Suomessa kovin hyvin. Olihan siitäkin vasta juttua, että osa pitkäaikaistyöttömistä on työkyvyttömiä Aspergereita, mutta oireyhtymää ei tunnisteta ajoissa.

Justi niin, aika moni ei näytä nyt ymmärtävän mitä on autisti tai se että on vain autismin kirjon oireita. Aika erilaisia tapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 2018 kukaan ei saa enää Asperger-diagnoosia, poistuu tautiluokituksesta. Oma poikani olisi saanut as-diagnoosin 5-vuotiaana, mutta lääkäri sanoi, että odotetaan vielä. Ja nyt 8-vuotiaana oireet ovat helpottuneet niin paljon, etteivät riitä enää diagnoosin saamiseen.

En myöskään ymmärrä, miksi jotkut aikuiset ihmiset ehdoin tahdoin haluavat itselleen jonkun diagnoosin. Ovat selvinneet ilman siihenkin asti.

Tilalle tulee ASD, Autism Spectrum Disorder eli autismikirjon häiriö. Diagnoosin nimi vain muuttuu. Aikuiset ihmiset nimenomaan eivät ole selvinneet ja tahtovat tietää mistä oireensa johtuvat ja haluavat tietää voiko tilanteeseen saada apua. Selvästikään et tiedä mistä puhut.

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 2018 kukaan ei saa enää Asperger-diagnoosia, poistuu tautiluokituksesta. Oma poikani olisi saanut as-diagnoosin 5-vuotiaana, mutta lääkäri sanoi, että odotetaan vielä. Ja nyt 8-vuotiaana oireet ovat helpottuneet niin paljon, etteivät riitä enää diagnoosin saamiseen.

En myöskään ymmärrä, miksi jotkut aikuiset ihmiset ehdoin tahdoin haluavat itselleen jonkun diagnoosin. Ovat selvinneet ilman siihenkin asti.

Asperger poistuu tautiluokituksesta mutta se sisällytetään autismin kirjoon.

Ei kai 5-vuotiaille edes anneta as-diagnoosia vaan joku esim. laaja-alainen kehityshäiriö.

Mikäli 8-vuotiaalla ei ole enää haittaa mistään aiemmista oireista, niin ne tuskin ovat olleet kovin vahvoja? Vielä jos lääkärikin on tuumannut että odotellaan. Odottelu kun on lapsen edun vastaista jos hän apua tarvitsee.

Ja se miksi aikuinen haluaa diagnoosin tulee hyvin esille toisen vastaajan kommentissa. Kyvyttömyys työelämään, uupumus, aistiyliherkkyys. Elä niiden kanssa nyt sitten.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaikea autismi tunnistetaan varhain. Omalla lapsellani alle 2- vuotiaana.

Lapsi ei opi puhumaan, vaikuttaa kuulovammaiselta, tuijottaa tapetin kiuhkuroita lumoutuneena, eikä huomioi huoneessa olevia jne.

Autismiin liittyy useimmiten myös kehitysvammaisuus, jonka vuoksi lapsi ei opi melko arkisiakaan taitoja ( wc- käynnit, hiusten kampaaminen jne.) tai lukemaan.

Lapseni on juuri tuollainen eli täysin päivänselvä tapaus, mutta jatkuvasti hänen taitonsa yliarvioidaan tai luullaan, että hän osaa kyllä muttei vaan näytä taitojaan. Vaikka hän ei oikeasti osaa! Minkä ikäinen lapsesi nyt on? Ja mitä hän osaa? Oma lapseni 4v, ei ymmärrä puhetta eikä ohjeita, osaa muutamia sanoja ja ulkoaopittuja lauseita, vaippa käytössä, jumittuu samoihin leikkeihin ja rutiineihin, yliherkkä tuntoaisti eikä siedä hiusten harjausta tai kosketusta, ei ole kiinnostunut muista lapsista, tosi nirso ruuan suhteen, ei osaa mielikuvitusleikkejä, jne jne! Silti diagnoosia pohditaan ja pohditaan, mietitään onko tunnehäiriö kuitenkin tai jotain. Olen niin stressaantunut näistä tutkimuksista. Kaksi vuotta sitten tajusin lapsen olevan autisti, mutta silti vaan edelleen tutkitaan ja tutkitaan eikä oikeaa diagnoosia tule! Kuin eläisi painajaista. Ap

Vierailija kirjoitti:

En myöskään ymmärrä, miksi jotkut aikuiset ihmiset ehdoin tahdoin haluavat itselleen jonkun diagnoosin. Ovat selvinneet ilman siihenkin asti.

Empatiakyky taas huipussaan. Sinä et varmaan haluaisi tietää, mistä elämääsi voimakkaasti rajoittavat piirteet ja oireet voivat johtua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaikea autismi tunnistetaan varhain. Omalla lapsellani alle 2- vuotiaana.

Lapsi ei opi puhumaan, vaikuttaa kuulovammaiselta, tuijottaa tapetin kiuhkuroita lumoutuneena, eikä huomioi huoneessa olevia jne.

Autismiin liittyy useimmiten myös kehitysvammaisuus, jonka vuoksi lapsi ei opi melko arkisiakaan taitoja ( wc- käynnit, hiusten kampaaminen jne.) tai lukemaan.

Lapseni on juuri tuollainen eli täysin päivänselvä tapaus, mutta jatkuvasti hänen taitonsa yliarvioidaan tai luullaan, että hän osaa kyllä muttei vaan näytä taitojaan. Vaikka hän ei oikeasti osaa! Minkä ikäinen lapsesi nyt on? Ja mitä hän osaa? Oma lapseni 4v, ei ymmärrä puhetta eikä ohjeita, osaa muutamia sanoja ja ulkoaopittuja lauseita, vaippa käytössä, jumittuu samoihin leikkeihin ja rutiineihin, yliherkkä tuntoaisti eikä siedä hiusten harjausta tai kosketusta, ei ole kiinnostunut muista lapsista, tosi nirso ruuan suhteen, ei osaa mielikuvitusleikkejä, jne jne! Silti diagnoosia pohditaan ja pohditaan, mietitään onko tunnehäiriö kuitenkin tai jotain. Olen niin stressaantunut näistä tutkimuksista. Kaksi vuotta sitten tajusin lapsen olevan autisti, mutta silti vaan edelleen tutkitaan ja tutkitaan eikä oikeaa diagnoosia tule! Kuin eläisi painajaista. Ap

Missä olette tutkimuksissa? Onko asiaan vihkiytyneitä tutkimassa lasta?

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaikea autismi tunnistetaan varhain. Omalla lapsellani alle 2- vuotiaana.

Lapsi ei opi puhumaan, vaikuttaa kuulovammaiselta, tuijottaa tapetin kiuhkuroita lumoutuneena, eikä huomioi huoneessa olevia jne.

Autismiin liittyy useimmiten myös kehitysvammaisuus, jonka vuoksi lapsi ei opi melko arkisiakaan taitoja ( wc- käynnit, hiusten kampaaminen jne.) tai lukemaan.

Lapseni on juuri tuollainen eli täysin päivänselvä tapaus, mutta jatkuvasti hänen taitonsa yliarvioidaan tai luullaan, että hän osaa kyllä muttei vaan näytä taitojaan. Vaikka hän ei oikeasti osaa! Minkä ikäinen lapsesi nyt on? Ja mitä hän osaa? Oma lapseni 4v, ei ymmärrä puhetta eikä ohjeita, osaa muutamia sanoja ja ulkoaopittuja lauseita, vaippa käytössä, jumittuu samoihin leikkeihin ja rutiineihin, yliherkkä tuntoaisti eikä siedä hiusten harjausta tai kosketusta, ei ole kiinnostunut muista lapsista, tosi nirso ruuan suhteen, ei osaa mielikuvitusleikkejä, jne jne! Silti diagnoosia pohditaan ja pohditaan, mietitään onko tunnehäiriö kuitenkin tai jotain. Olen niin stressaantunut näistä tutkimuksista. Kaksi vuotta sitten tajusin lapsen olevan autisti, mutta silti vaan edelleen tutkitaan ja tutkitaan eikä oikeaa diagnoosia tule! Kuin eläisi painajaista. Ap

Onpa ikävä tilanne teillä. Itse erityispedagogiikan opiskelijana ja autismin kirjon häiriöitä omaavien perheenjäsenten kanssa eläneenä yritän ainakin itse tehdä parhaani lasten ja nuorten eteen työelämässä. Voit aloittaa kotona kuntoutuksena vahvan ja selkeän sanoittamisen tukiviittomin (löytyy hyvin vaikka papunetistä) ja pitää lapsesi mukana sosiaalisissa tilanteissa, vaikka ne eivät olekaan luontevia. 

Veljeni oli samanlainen kuin lapsesi: oppi puhumaan hyvin myöhään, liuta erityisherkkyyksiä, ruoan kanssa äärimmäistä nirsoutta, vaikeuksia kommunikoida ja tunteet lentelivät nollasta sataan sekunnissa, tiukat rutiinit yms. Hän meni päiväkotiin, jossa käytettiin tukiviittomia ja oli erityisluokassa koko alakoulun ajan. Iso perhe ja sen sisällä "pakotettu" seurustelu ja vuorovaikutus varmasti toimivat hyvänä kuntoutuksena. Älä huoli, lapsesi oppii puhumaan ajan kanssa ja luultavasti myös syömään monipuolisesti erilaisia ruokia. Veljeni kävi korkeakoulun, syö käytännössä mitä vaan, on päässyt eroon 90% erityisherkkyyksistään, osaa tulkita todella hyvin erilaisia sosiaalisia tilanteita jne.

Autistiset lapset tarvitsevat määrätietoista ja selkeää vanhemmuutta (pidetään rutiinit ja jos jotain sanotaan, niin se myös pidetään, ei sekasortoisia viestejä lapselle) ja ympäristön ja arjen sanoittamista (äiti hymyilee, koska äiti on iloinen, tässä on omena, se on punainen). Pienet kuvakortit avuksi arkeen: autistisen lapsen kanssa elämä helpottuu, jos hän(kin) saa ennakoida päivän asiat ajoissa. Kuvakorteissa voi nähdä vaikka aamutoimet listattuna seinälle (näitä saa varmaan printattua papunetistä) ja samassa järjestyksessä toteutetaan aamurutiinit. Sama päikkäriin, iltahommille jne. onkaan tarvetta. Siirtymät ovat erityisen vaikeita, joten tällä yritetään helpottaa niitä ja valmistaa lasta niihin ajoissa. Kannattaa välillä kokeilla jotain uutta ruokaa, kuten kananmunaa paistettuna tai keitettynä leivän päälle tai makeaa hedelmää, joka voisi sopia jo lapsen tuttuun makumaailmaan. 

Toivottavasti en puhunut vain itsestään selvyyksiä. Toivotan paljon tsemppiä ja helpotusta arkeen! Pyytäkää lausuntoa päiväkodista VEOlta esimerkiksi ja hakekaa suoraan apua asiantuntijoilta.

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä monet ihmiset huomaavat itse vasta joskus 30-40 vuotiaana, että kaikki ei ole ihan ok tai samoin kuin muilla ihmisillä.... Sitten rupeavat tutkimaan aihetta ja huomaavat itsessää selviä as-piirteitä ja samalla huomaavat suvussaan muitakin, joilla on näitä piirteitä. Jos sitten menee jollekin tavallisille psykologille selittämään asiaa, hän todennäköisesti torjuu asian nauran: ei sulla mitään aspergeria ole (näin käynyt itselleni)....

Pitää hakeutua neuropsykologisiin tutkimuksiin jos haluaa diagnoosin. En tiedä mitä hyötyä siitä sitten on.

Mitä ne ovat? Mietin vain itseäni... (ja isääni ja puolta sukuani, lisäksi lapsi menossa nepaytutkimuksiin). Mutta jos minulta kysytään, onko minun vaikeaa tehdä sitä ja tätä, mikä asperger- tai add-henkilöille on vaikeaa, niin ne testit eivät minusta ole kovin kuvaavia, koska siinä ei näe, miten paljon joku panostaa, jotta saisi niitä asioita tehtyä. En nyt voi sanoa, että monet asiat on mulle vaikeita, mutta ne kuormittavat minua aivan kympillä.

Sitten psykiatri on vaan, että ei ollut tarpeeksi pisteitä, että ois mitään.

Nii. Kun siihen ei esim. tule läheisten kuvauksia tai kommentteja laisinkaan.

Koetteko te muut aikuisiällä diagnoosia miettivät, mutta siitä saamattomat, että teitä on nöyryytetty kasvattajienne tai koulun tms. taholta? Mietin vain, että vaikka onkin myöhäistä korjata kaikkea sitä nöyryytyksen tunnetta meiltä, niin en haluaisi yhdenkään lapsen kokevan sitä koska kukaan juntti-einari ei tajua, että tämä henkilö on erilainen. Eli siis lapsia on tärkeää diagnosoida myös rajatapauksissa, jotta heitä ei nöyryytetä kun vaaditaan kaikkea mitä muiltakin ja sitten nolata, kun et osaa. Vaikka nolaaja on monissa asioissa paljon pilkkansa kohdetta jäljessä, heikompi tai huonompi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä monet ihmiset huomaavat itse vasta joskus 30-40 vuotiaana, että kaikki ei ole ihan ok tai samoin kuin muilla ihmisillä.... Sitten rupeavat tutkimaan aihetta ja huomaavat itsessää selviä as-piirteitä ja samalla huomaavat suvussaan muitakin, joilla on näitä piirteitä. Jos sitten menee jollekin tavallisille psykologille selittämään asiaa, hän todennäköisesti torjuu asian nauran: ei sulla mitään aspergeria ole (näin käynyt itselleni)....

Pitää hakeutua neuropsykologisiin tutkimuksiin jos haluaa diagnoosin. En tiedä mitä hyötyä siitä sitten on.

Mitä ne ovat? Mietin vain itseäni... (ja isääni ja puolta sukuani, lisäksi lapsi menossa nepaytutkimuksiin). Mutta jos minulta kysytään, onko minun vaikeaa tehdä sitä ja tätä, mikä asperger- tai add-henkilöille on vaikeaa, niin ne testit eivät minusta ole kovin kuvaavia, koska siinä ei näe, miten paljon joku panostaa, jotta saisi niitä asioita tehtyä. En nyt voi sanoa, että monet asiat on mulle vaikeita, mutta ne kuormittavat minua aivan kympillä.

Sitten psykiatri on vaan, että ei ollut tarpeeksi pisteitä, että ois mitään.

Nii. Kun siihen ei esim. tule läheisten kuvauksia tai kommentteja laisinkaan.

Ohis; kuormittava asia on minun mielestäni nimenomaan vaikea. Eihän helpot asiat aiheuta sellaista uupumuksen tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Koetteko te muut aikuisiällä diagnoosia miettivät, mutta siitä saamattomat, että teitä on nöyryytetty kasvattajienne tai koulun tms. taholta? Mietin vain, että vaikka onkin myöhäistä korjata kaikkea sitä nöyryytyksen tunnetta meiltä, niin en haluaisi yhdenkään lapsen kokevan sitä koska kukaan juntti-einari ei tajua, että tämä henkilö on erilainen. Eli siis lapsia on tärkeää diagnosoida myös rajatapauksissa, jotta heitä ei nöyryytetä kun vaaditaan kaikkea mitä muiltakin ja sitten nolata, kun et osaa. Vaikka nolaaja on monissa asioissa paljon pilkkansa kohdetta jäljessä, heikompi tai huonompi.

Minulla ei ole ollut tuollaisia ongelmia. Elämässä pärjääminen on ollut vaikeaa. En jaksa töissä pitkään. En kykene opiskelemaan mitään mitä en ymmärrä heti. Arjenhallinta on veitsenterällä . Laskut saan hoidettua ajoissa ja ruokaakin suunnilleen joka päivälle, mutta siivoaminen tahtoo jäädä. Liian monimutkaista ja tuntuu ettei sitä voi sitten lopettaa kun niin paljon olisi siivottavaa. Suihkussakäyminen on rasittavaa ja työlästä (peseydyn kyllä päivittäin).

Ihmettelen vaan, miksi lähes kaikki aikuiset hakevat diagnoosinsa (ADHD tai asperger) yksityiseltä lääkäriltä? En ole kuullut kenenkään saavan diagnoosia julkiselta puolelta...

Minulle annettiin autismi dg lapsena (taisin olla 7-8) lastenpsykiatrin tekemänä. Tapahtui polikliinisesti niin, että vanhemmat jättivät minut kyseisen lääkärin kanssa kahden huoneeseen, jossa oli leluja ja ties mitä kaikkea kivaa. Arvatkaapas puhuinko koko tutkimusprosessin aikana lääkärille mitään, koska keskityin leluihin. Lisäksi olin todella ujo ja hiljainen lapsi kaikkialla muualla paitsi kotona. Muistan vain elävästi sen kun diagnoosi ja potilaspaperit tuli äidille. Se nimittäin siltä seisomalta soitti lääkärille ja totesi että "diagnoosi on väärä". Lukihäiriö, hahmotushäiriö ja ujous sieltä sitten tunnustettiin ja sain oppimisvaikeuksiini apua. F-diagnooseja on lätkitty kuin leimasimella niin teini-iässä kuin aikuisenakin.

- pers.härö (F60.5)

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen vaan, miksi lähes kaikki aikuiset hakevat diagnoosinsa (ADHD tai asperger) yksityiseltä lääkäriltä? En ole kuullut kenenkään saavan diagnoosia julkiselta puolelta...

Tämä ei ole tietoa, mutta eikö tutkimukset tehdä aina julkisella? Ei diagnoosia voi "ostaa". Lähetteen saa ehkä helpommin sieltä yksityiseltä koska siellä pääsee suoraan spesialistille.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen vaan, miksi lähes kaikki aikuiset hakevat diagnoosinsa (ADHD tai asperger) yksityiseltä lääkäriltä? En ole kuullut kenenkään saavan diagnoosia julkiselta puolelta...

Minä olen saanut diagnoosin julkiselta puolelta ja tiedän muitakin jotka ovat saaneet. Tutkimusjakso kesti 6kk ja oli hyvin kattava. Samalla suljettiin mm. psyykkisiä sairauksia pois. Diagnoosia ei siis todellakaan anneta helpolla.

Vierailija kirjoitti:

On se vaan kumma kun pelkän peruskoulun käyneet ihmiset diagnosoivat lapsen autismin paremmin kuin alan ammattilaiset.

Mistä muuten tiedät kirjoittajien koulutustason?

Minäkin käyn täällä ja joskus annan alaani liittyviä ohjeita ja minulla on kaksi loppututkintoa, molemmat eri aloilta.

Näetkö mahd. minut nyt koneen ääressä ja näetkö todistukseni tuolla laatikossa???

Minulla on edellä kuvattuja ongelmia myös, esim liika kuormittuminen on aiheuttanut sen että olen lähes työkyvytön, yksityisyrityäjänä olen pystynyt sumplimaan mutta raja on tullut vastaan. Olen kuormittanut itseäni liikaa vuosia ja taas vuosia, niin että tällä hetkellä esim voin pahoin aina kun pitää tehdä jotain vähänkin vaativampaa, olen ollut puoliksi ripulilla jo ainakin vuoden, psykosomaattisten oireiden lista on pitkä. Olen viime aikoina ymmärtänyt olevani joko erityisherkkä tai autistinen, kuinka parhaiten erotan kumpi?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on edellä kuvattuja ongelmia myös, esim liika kuormittuminen on aiheuttanut sen että olen lähes työkyvytön, yksityisyrityäjänä olen pystynyt sumplimaan mutta raja on tullut vastaan. Olen kuormittanut itseäni liikaa vuosia ja taas vuosia, niin että tällä hetkellä esim voin pahoin aina kun pitää tehdä jotain vähänkin vaativampaa, olen ollut puoliksi ripulilla jo ainakin vuoden, psykosomaattisten oireiden lista on pitkä. Olen viime aikoina ymmärtänyt olevani joko erityisherkkä tai autistinen, kuinka parhaiten erotan kumpi?

Erityisherkkyys on normaali temperamenttipiirre, autismikirjon häiriöt taas neurologisia poikkeavuuksia. Eli siis esim. Asperger on huomattavasti voimakkaampi ja joiltain piirteiltään täysin erilainenkin kuin erityisherkkyys. Erityisherkkyyteen liittyy mm. voimakas herkkyys aistia muiden tunteita ja mielialoja, autismikirjon häiriöisille taas muiden reaktioiden, mielialojen ja tunteiden ymmärtäminen on vaikeaa. Aspergerkin on monesti todella herkkä, mutta siihen liittyy silti huomattavia sosiaalisia vaikeuksia. Ilman niitä diagnoosia ei saa.