apuva!
..Elikkä joo.. me mun poikaystävän kanssa sillon meijen alkuaikoina puhuttiin paljon ehkäsystä. päädyttiin sitten tulokseen että : vauva tulee jos on tullakseen. Yli vuosi siinä tosiaan meni ja nyt jo 7 vkl mietin että pidänkö vai en? aborttiin ajan oon jo varannu mutta sitäkin joutuu odottamaan. mielessä pyörii vaan yöt ja päivät että mun sisällä tosiaan kasvaa pikkuvauva :) <3 Ongelmana on että ollaan molemmat nuoria. Ehkä vähän liianki nuoria kasvattamaan pientä vauvaa ( 17v.ja18v. )
Oon miettiny pääni jo puhki. Toivoisin että mulla ois nyt joku kavari joka ois kokenu tän saman ja kaipaan neuvoja ja mielipiteitä. Päätös on todella vaikee. Ystäväni joka on nyt 17v odottaa lasta ihan viimisillään, mutta kauheesti neuvoja en häneltä saa... meidän tilanteet on niin erinlaisia.
Valmis olisin lapseen kyllä, kokemusta riittää ja paljon, kun asuu 8 hengen perheessä ja on siinä keskivälissä syntynyt niin pieniä lapsia on tullut hoidettuu ihan pienestä asti. :D Eniten siinä pelottaa meidän vanhemmat. Niiet tuntien ne varmaan jättää meijet ihan oman onnen nojaan... yhdessä ollaan asuttu jo yli puol vuotta. mutta silti tää vaan on niin vaikeeta.
Toivoisin neuvoja ja mielipiteitä asiasta hieman kokeneemmilta.
Vastailkaa pian, aikaa ei ole paljon!
Kommentit (2)
Itse olin 17, kun aloin odottaa esikoista. Oltiin tunnettu siihen mennessä miehen kanssa vasta 4-5 kk, ja kihloissa oltiin oltu 1-2 kk. Eli nopeaa toimintaa! Meillä on tosin 7 v. ikäeroa, eli mies oli silloin 24. Täytin 18, kuukautta ennen tytön syntymää. Olin silloin kauppiksessa ja vasta toinen vuosi aluillaan. Miehen vanhemmat hyväksyivät heti vauvan tulon, mutta omista sukulaisista en voi sanoa samaa! Jos sitä voisi sodaksi sanoa, niin sitä se oli ekan kk:n! Sen jälkeen tuli puhelakko ja sitten vasta pikkuhiljaa alkoivat sopeutumaan asiaan. Muutin alkuvuodesta miehen kotiin ja tyttö syntyi sitten toukokuussa. Siinä sitten asuttiin pari vuotta, sitten oltiin vuosi vuokralla ja nyt on asuttu 2 v. miehen mummolassa. Naimisiin meillä ei ole kiire..
Meille tulee toinen kesällä, eikä olla vieläkään kerrottu kummankaan vanhemmille. Jotenkin jäi kammo siitä viime kerran " sodasta" , mutta nyt olen kuitenkin pian jo 23 v..Aion tehdä tällä kertaa selväksi eläväni omaa elämää ja jos niille ei käy niin eläköön nekin rauhassa omaansa eikä tartte tänne päin yhteyttä pitää! En vain jaksa sitä vouhotusta. Hyvät välit meillä kuitenkin on, mutta joskus vain eivät ymmärrä meidän ratkaisuja! Viimeisin valitus tuli eilen minun lampaistani, että pitääkö niitäkin olla!? No, siihen sitten loppui se puhelu..
Aina on kuitenkin pärjätty. Tosin olen käynyt kauppiksen loppuun, ollut vuoden töissä ja nyt olen toista vuotta AMK:ssa opiskelemassa. AMK-opintojen ajan olen tehnyt päivän viikossa töitä, paitsi tämän kevään aikana. Ensi talven pidän äippälomaa ja sitten taas syksyllä koulunpenkille.
Älä tee aborttia. Kaverini kauppisaikaan teki ja nyt sitten puhuu aina siitä vauvasta, joka hänellä oli.. Ajan mittaan muutama muukin kaverini on kertonut tehneensä abortin nuorena ja nyt kuitenkin miettivänsä, että nyt hänellä olisi jo 8 v. koululainen tms. Se kuulostaa niin kurjalta ja kyllä se näköjään jää mieltä vaivaamaan. En tuomitse aborttia, jos se on vauvan tai äidin kannalta välttämätön. Ehkäisynä sitä en hyväksy. Me ei tehty silloin aborttia enkä olisi välttämättä valmis tekemään sitä vaikka vauvalla jotain todettaisiinkin. Mutta jokaisella on oma mielipiteensä asiaan ja tämä on minun..
Mieti nyt vielä rauhassa asiaa ja puhu poikaystäväsi kanssa kunnolla!! Selvittäkää asiat, miettikää asumisjärjestelyjä, opiskeluja, töitä..¨
Kyllä se siitä!
Tsemppiä!
~suviande ja öttiäinen 27+3~
Mutta olette olleet kuitenkin vuoden ilman ehkäisyä, tietoisina mahdollisuudesta, että vauva tulee, jos on tullakseen ja nyt siis on tullakseen.
Olette nuoria, mutta on nuoria äitejä muitakin, kannattaisi vaikka kysellä ihan täältäkin ja kysellä kokemuksia.
Vauvan tuomasta vastuusta vuosiksi eteenpäin lienee turhaa kertoa, tiedät sen varmasti itsekin.
Abortti ei ole helppo ratkaisu, se ei toimi ehkäisykeinona, koska ihmisenalku on jo olemassa ja voisin väittää, että yksikään abortin tehnyt ei tule sitä koskaan unohtamaan.
Valmista vastausta ei siis ole olemassakaan ja kannattaa muistaa, että jopa avioliitossa, lasta pitkään yrittäneille pareille voi tulla raskauden alussa tunteita, kuinka pärjään, haluanko todella tätä yms. Se menee nopeasti yleensä ohi, ensimmäiset liikkeet ovat jo niin konkreettisia ja kun raskaus etenee alkaa vain odottaa saavan pienen nyyttinsä syliin.
Kuuntele sydämesi ääntä ja mieti asiaa oman tilanteesi kannalta, voimi tulevaan! Asioilla on tapana järjestyä..