Miksi jotkut kokevat, että parisuhteessa oleminen vähentää omaa vapautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntui, ei tuntuu. Parisuhde kun päättyi juuri näihin vapausasioihin. Mutta se tuntui, kun tehdessäni asioita, joita halusin tehdä,mies mökötti, aloitti riidan tai mykkäkoulun. Esim kun yksi päivä ilmoitin irtisanoutuneeni työpaikastani ja aloittavani kokopäiväisen opiskelun, miehen mielestä mun olisi pitänyt kysyä ensin hänen mielipidettään. Mitä vapautta se on, jos pitää kysyä toisen mielipidettä ensin? Ja jos kerran parisuhteessa on vapaa tekemään haluamiaan asioita, niin mitä merkitystä toisen mielipiteellä edes olisi? Samoin, kun ilmoitin lähteväni ulkomaille opiskelijavaihtoon, minun olisi pitänyt kysyä mieheltä ensin. En kysynyt ja tuon ulkomailla oloni aikana meille tulikin ero. Tuossa nyt pari esimerkkiä, oli paljon muitakin tähän vapaauteen liittyviä asioita. 

Kieltämättä saattaisin hiukan hermostua, jos avopuoliso vaan "ilmoittaisi" asioita kuten "mä muuten irtisanouduin töistä" tai "lähden muuten kuukausiksi ulkomaille" ilman että on mitenkään keskustellut näistä mun kanssa etukäteen. Tosin en tiedä millainen parisuhde tässä on taustalla, muutaman , kuukauden seurustelu vai pidempi avoliitto.

Joo en arvostaisi pikkulapsiperheen isää, joka lähtee neuvottelematta kuukausiksi ulkomaille perheen rahoilla.

Jos minun kirjoitukseeni viittasit, niin olen nainen, meillä ei ollut lapsia ja ihan omilla rahoillani lähdin ulkomaille.

- nro 32 - 

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa minulla on selvästi enemmän itselleni tärkeitä positiivisia vapauksia kuin sinkkuna. -ap

Tässä sinä olet enemmän totuuden äärellä kuin yleisellä väitteelläsi, että parisuhde ei rajoita vapautta. Sinä olet parisuhdeihminen. Haluat eniten asioita, joita tehdään yhdessä toisen kanssa.

Ei ole oikeastaan tärkeää verrata vapauksien määrää. Tärkeämpää on, että jokainen voisi saada haluamansa, toisia kunnioittaen tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni parisuhteessa olevilla on tapana kertoa toisilleen suunnitelmistaan vaikkapa matkustelun, tai ihan vain seuraavan päivän ohjelman suhteen. Ei kiinnosta sellainen, haluan päättää vaikka juuri nyt että lähden tästä mökille.

Jos sovit kaverisi kanssa, että näet hänet huomenna kahvilla kello 12, rajoittaako ystäväsi sinun vapauttasi? -ap

Vertaat ihan tosissasi satunnaista kahvillakäyntiä yhteiseloon, jossa jaetaan arki, ehkä myös asunto, perhe, omaisuus jne? Minä ymmärrän parisuhteella nyt jotain muuta kuin satunnaisen tapailun. 

Samasta periaatteesta on kyse. Minun vapauttani ei rajoita se, että olen sopinut viettäväni illan kumppanini kanssa, yhtään sen enempää kuin se, että olen sopinut viettäväni sen kaverini kanssa. Kummassakin on kysymys vapauden harjoittamisesta: siitä, että teen jotakin, mitä haluan tehdä. -ap

Entä jos sinun puoliso saisi unelmiensa työpaikan toiselta puolen Suomea ja haluaisi sinne lähteä? Sanotko ei, jolloin rajoitat puolison vapautta hyvin paljon vai sanotko joo, jolloin yhteiset illalliset ja muu tekeminen jää pois vai sanotko joo, ja muutat puolison mukaan pistäen oman elämäsi uusiksi? Tuo on ihan tavallinen tilanne, mikä tulee elämässä eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sinkku ja kyllä minä koen oloni vapaammaksi, kun ei tarvitse kysyä jatkuvasti toisen mielipidettä pienimpäänkin asiaan. Mitä tänään tehdään, mitä tänään syödään, mitä tehdään lomalla, mitä kanavaa katsotaan telkkarista, millainen sohva ostetaan, saanko heittää tämän ruman esineen pois jne.

En ole koskaan ollut suhteessa, jossa pitäisi kysyä toisen mielipidettä jokaisesta pienemmästäkin asiasta. Kuulostaa tosi kuluttavalta. -ap

No sinähän varsinainen pirttihirmu olet. Koskaan et ole kysynyt puolisoltasi mitään noista, mitä mainitsin? Voi reppanaa. 

Enemmän se on sellaista: "Ajattelin alkaa katsoa Broadchurchia, kiinnostaako sua?" ja "Ajattelin, että voitais viikonloppuna grillailla. Onnistuuko?" -ap

Jos vastaus olisi aina tyyliin "ei kiinnosta, huono ohjelma, kuka sellaista shittiä edes katsoo?! Aion sitäpaitsi itse alkaa katsomaan Urheiluruutua."

Ja "ostaisit säkin joskus grilliin kaasupullon, siitä on kaasu loppu. Ja mä en sitten siivoa grillisotkuja" ja "voitais joo grillata jos joskus olis jotain järkevää grillattavaa", "grillata?! Menisit lenkille".

Kaikki ei ole jatkuvasti myötämielisiä. Ja mä en jaksa taistella joka pikkuasiasta. Siksi olenkin kohta sinkku.

Yllä mainittiinkin jo, että huono parisuhde varmaan rajoittaakin vapautta. Harva jaksaisi tuollaista sinun kuvailemaasi käyttäytymistä. -ap

Ja tässähän ei luonnollisesti ole välissä yhtään mitään. Joko ollaan herttaisesti yhtä mieltä ihan kaikesta tai ei olla yhtä mieltä mistään. :D Eiköhän suurin osa parisuhteista ole siellä välimaastossa ja luonnollisesti noita tilanteita tulee vastaan, jolloin puoliso ei olekaan täsmälleen samaa mieltä kuin sinä. Mutta sinä tuskin tätä voit ymmärtää siinä täydellisessä harmoniassasi. 

Minun vapauttani ei rajoita se, jos joku ei halua katsoa kanssani jotakin tiettyä sarjaa. Voin katsoa sitä ihan hyvin yksinkin. Yhtään matkaakaan en ole jättänyt välin parisuhteen takia, eikä minua ole koskaan yritetty estää esimerkiksi tapaamasta kavereitani. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni parisuhteessa olevilla on tapana kertoa toisilleen suunnitelmistaan vaikkapa matkustelun, tai ihan vain seuraavan päivän ohjelman suhteen. Ei kiinnosta sellainen, haluan päättää vaikka juuri nyt että lähden tästä mökille.

Jos sovit kaverisi kanssa, että näet hänet huomenna kahvilla kello 12, rajoittaako ystäväsi sinun vapauttasi? -ap

Vertaat ihan tosissasi satunnaista kahvillakäyntiä yhteiseloon, jossa jaetaan arki, ehkä myös asunto, perhe, omaisuus jne? Minä ymmärrän parisuhteella nyt jotain muuta kuin satunnaisen tapailun. 

Samasta periaatteesta on kyse. Minun vapauttani ei rajoita se, että olen sopinut viettäväni illan kumppanini kanssa, yhtään sen enempää kuin se, että olen sopinut viettäväni sen kaverini kanssa. Kummassakin on kysymys vapauden harjoittamisesta: siitä, että teen jotakin, mitä haluan tehdä. -ap

Entä jos sinun puoliso saisi unelmiensa työpaikan toiselta puolen Suomea ja haluaisi sinne lähteä? Sanotko ei, jolloin rajoitat puolison vapautta hyvin paljon vai sanotko joo, jolloin yhteiset illalliset ja muu tekeminen jää pois vai sanotko joo, ja muutat puolison mukaan pistäen oman elämäsi uusiksi? Tuo on ihan tavallinen tilanne, mikä tulee elämässä eteen.

Kumpikin miettisi tuossa kohtaa, mikä on oman kokonaisonnellisuuden kannalta paras ratkaisu, ja sen mukaan tehtäisiin päätökset. Kyllä tuossakin tilanteessa tekisin niin kuin haluan, enkä muuttaisi toiselle paikkakunnalle, jos se ei tuntuisi hyvältä tai pelkäisin katkeroituvani.

Tietenkään en voi tai halua estää ketään ottamasta vastaan unelmatyötään. Kunnioitan parisuhteessa myös toisen tahdonvapautta. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa minulla on selvästi enemmän itselleni tärkeitä positiivisia vapauksia kuin sinkkuna. -ap

Tässä sinä olet enemmän totuuden äärellä kuin yleisellä väitteelläsi, että parisuhde ei rajoita vapautta. Sinä olet parisuhdeihminen. Haluat eniten asioita, joita tehdään yhdessä toisen kanssa.

Ei ole oikeastaan tärkeää verrata vapauksien määrää. Tärkeämpää on, että jokainen voisi saada haluamansa, toisia kunnioittaen tietysti.

Sanoin, että itse koen olevani vapaampi parisuhteessa kuin sinkkuna, ja halusin kuulla parisuhteessa olijoilta, miksi heidän mielestään asia on toisin päin.

Ja on totta, että olen tosiaan parisuhdeihminen. Nautin rakastamani ihmisen kanssa olemisesta tavattoman paljon, ja minulla on hyvät parisuhdetaidot. -ap

Totta ihmeessä parisuhteessa oleminen vähentää omaa vapautta, ja niin sen kuuluu ollakin. Ei se ole mikään parisuhde jossa molemmat elävät vain omaa elämäänsä.

Ja kiitos kysymästä, olen onnellisesti parisuhteessa ja tämä " vapauden menetys" tuntuu ihan hyvältä :) On tässä vaan niin paljon etuja noihin vähäisiin haittapuoliin verrattuna.

Kyllä suhde minusta rajoittaa elämää. Käyn nykyään matkoillakin mieluummin yksin lapsen kanssa ilman miestä. Helpompaa etelässä olla oma plösö itsensä uikkareidsa, eikä tarvitse välittää, miltä näyttää. Ei tarvitse laittautua ja meikata jne. Nukun paremmin yksin, ilman unilääkkeitä. Sänkyyn mennessä saa lukea kirjaa ja nukahtaa rauhassa. Miehen kanssa pitää aina alkaa harrastaa seksiä ja menee myöhäiseen ja en pysty nukahtamaan ilman lääkkeitä. Jne. Olen paljon vapaampi ja rennompi nykyään yksin kuin aviomieheni kanssa.

Näin sinkun näkökulmasta. Olen kieltäytynyt parisuhteista monesti juurikin saadakseni elää haluamallani tavalla. Olen mm. halunnut asua ulkomailla, siispä en halunnut silloin seurustella, koska se olisi kovasti haitannut muuttoa. Kotiinpaluun jälkeen halusin muuttaa sisämaasta rannikolle, edelleen en halunnut seurustella siellä kotikaupungissa tapaamieni miesten kanssa, sillä seurustelu olisi pakottanut jäämään sinne tai eroamaan muuttohalujeni takia. Juuri nyt asun hyvin pienellä paikkakunnalla, jonne olen koko aikuisikäni halunnut muuttaa. En edelleenkään voisi seurustella muualla asuvan takia, sillä jompi kumpi joutuisi muuttamaan ja paikkakuntani työtilanteen takia se olisin varmaankin minä... 

En ole parisuhdekeskeinen luonteeltani, vaan asetan elämässä etusijalle elämäntapani, asuinpaikkani, elämänkatsomukseni yms. En ole myöskään parisuhdevastainen, toki seurustelisin oikein mielelläni, haluaisin naimisiinkin ja lapsia, mutta ainoastaan silloin kun kumppani on tärkeissä asioissa samankaltainen. 

Olen mukana muutamassa sinkkuryhmässä, joskus käyn treffeilläkin. Ikävä kyllä näyttää siltä, että parisuhteen saadakseni todella joutuisin luopumaan vapaudestani monella tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sinkku ja kyllä minä koen oloni vapaammaksi, kun ei tarvitse kysyä jatkuvasti toisen mielipidettä pienimpäänkin asiaan. Mitä tänään tehdään, mitä tänään syödään, mitä tehdään lomalla, mitä kanavaa katsotaan telkkarista, millainen sohva ostetaan, saanko heittää tämän ruman esineen pois jne.

En ole koskaan ollut suhteessa, jossa pitäisi kysyä toisen mielipidettä jokaisesta pienemmästäkin asiasta. Kuulostaa tosi kuluttavalta. -ap

No sinähän varsinainen pirttihirmu olet. Koskaan et ole kysynyt puolisoltasi mitään noista, mitä mainitsin? Voi reppanaa. 

Enemmän se on sellaista: "Ajattelin alkaa katsoa Broadchurchia, kiinnostaako sua?" ja "Ajattelin, että voitais viikonloppuna grillailla. Onnistuuko?" -ap

Jos vastaus olisi aina tyyliin "ei kiinnosta, huono ohjelma, kuka sellaista shittiä edes katsoo?! Aion sitäpaitsi itse alkaa katsomaan Urheiluruutua."

Ja "ostaisit säkin joskus grilliin kaasupullon, siitä on kaasu loppu. Ja mä en sitten siivoa grillisotkuja" ja "voitais joo grillata jos joskus olis jotain järkevää grillattavaa", "grillata?! Menisit lenkille".

Kaikki ei ole jatkuvasti myötämielisiä. Ja mä en jaksa taistella joka pikkuasiasta. Siksi olenkin kohta sinkku.

Yllä mainittiinkin jo, että huono parisuhde varmaan rajoittaakin vapautta. Harva jaksaisi tuollaista sinun kuvailemaasi käyttäytymistä. -ap

Ja tässähän ei luonnollisesti ole välissä yhtään mitään. Joko ollaan herttaisesti yhtä mieltä ihan kaikesta tai ei olla yhtä mieltä mistään. :D Eiköhän suurin osa parisuhteista ole siellä välimaastossa ja luonnollisesti noita tilanteita tulee vastaan, jolloin puoliso ei olekaan täsmälleen samaa mieltä kuin sinä. Mutta sinä tuskin tätä voit ymmärtää siinä täydellisessä harmoniassasi. 

Minun vapauttani ei rajoita se, jos joku ei halua katsoa kanssani jotakin tiettyä sarjaa. Voin katsoa sitä ihan hyvin yksinkin. Yhtään matkaakaan en ole jättänyt välin parisuhteen takia, eikä minua ole koskaan yritetty estää esimerkiksi tapaamasta kavereitani. -ap

Minäkään en jättänyt yhtään matkaa väliin, mutta siitä sai sitten aina kärsiä. Eräänkin kerran perjantaina työkaverini oli lähdössä Ruotsin risteilylle ja iltapäivällä hänen matkakumppaninsa ilmoitti saurastuneensa. Lupauduin lähteä seuraksi ja menimme töistä suoraan satamaan, josta laitoin silloiselle miehelleni tekstiviestin. Sinkkuna mun ei olisi tarvinnut ilmoittaa yhtään mitään, mutta koska olin parisuhteessa, ilmoitin. Noh, sunnuntaina kun palasin kotiin, kotona oli taas mörkö odottamassa. Kyllä minusta tuokin on rajoittamista, vaikka fyysisesti ei menemisiä estäkään. Ja meillä ei tosiaan ollut lapsia, joten ei ollut mistään lastenhoito-ongelmistakaan kyse. 

Olen kyllä aloittajan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Oon ollut vain hyvissä parisuhteissa. Tottakai mä huomioin suhteessa toisen, sen takiahan suhteessa olen vapaasta tahdostani - mutta niinpä se toinenkin huomioi minut ja se kokonaisuus tuo silloin elämään paljon enemmän mielekkyyttä ja oikeaa vapautta kuin menetetty muka-vapaus.

Toimiva parisuhde tuo elämään paljon sellaista arkipäivän tukea jota sinkulla ei vaan ole. Se mahdollistaa paljon paremmin resurssien kuten ajan ja rahankin käyttämisen sellaisiin asioihin jotka tekee elämästä miellyttävämpää. Yhdessä mutta myös erikseen kummallekin osapuolelle. Ja tietty emotionaalinen puoli on oma juttunsa: Jaettu ilo on tuplailo ja taakat jaksaa paremmin kantaa kahdestaan. Ymmärrän että jos ei ikinä ole ollut suhteessa jossa kaikki on helppoa niin tällainen voi kuulostaa utopistiselta.

Harvempi sitä jatkuvasti on lähdössä ex tempore matkoille sinne tänne ja tuonne. Suurin osa elämästä on arkea.

Olin yli 10 vuotta parisuhteessa ja pidin itseäni totaalisen parisuhdeihmisenä. Lapsiakin on. Nyt kuitenkin eronneena olen huomannut kuinka paljon se parisuhde myös rajoitti normaalia arkea.

Jatkuvasti pitää ottaa toisen aikataulut huomioon. Sopia normaaleista kotitöistä. Ohjelmien katsomisista, herätyksistä. Jopa nukkuminenkin häiriintyy.

Nyt kun asuu yksin, tai puolet ajasta lasten kanssa, tuntuu, että elämä on paljon vapaampaa, kun ei joudu ottamaan huomioon noita mainittuja asioita, vaan tekee niin kuin itselle parhaiten sopii. Läheisyys, seksi ja hyvä seura tosin puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sinkku ja kyllä minä koen oloni vapaammaksi, kun ei tarvitse kysyä jatkuvasti toisen mielipidettä pienimpäänkin asiaan. Mitä tänään tehdään, mitä tänään syödään, mitä tehdään lomalla, mitä kanavaa katsotaan telkkarista, millainen sohva ostetaan, saanko heittää tämän ruman esineen pois jne.

En ole koskaan ollut suhteessa, jossa pitäisi kysyä toisen mielipidettä jokaisesta pienemmästäkin asiasta. Kuulostaa tosi kuluttavalta. -ap

No sinähän varsinainen pirttihirmu olet. Koskaan et ole kysynyt puolisoltasi mitään noista, mitä mainitsin? Voi reppanaa. 

Enemmän se on sellaista: "Ajattelin alkaa katsoa Broadchurchia, kiinnostaako sua?" ja "Ajattelin, että voitais viikonloppuna grillailla. Onnistuuko?" -ap

Jos vastaus olisi aina tyyliin "ei kiinnosta, huono ohjelma, kuka sellaista shittiä edes katsoo?! Aion sitäpaitsi itse alkaa katsomaan Urheiluruutua."

Ja "ostaisit säkin joskus grilliin kaasupullon, siitä on kaasu loppu. Ja mä en sitten siivoa grillisotkuja" ja "voitais joo grillata jos joskus olis jotain järkevää grillattavaa", "grillata?! Menisit lenkille".

Kaikki ei ole jatkuvasti myötämielisiä. Ja mä en jaksa taistella joka pikkuasiasta. Siksi olenkin kohta sinkku.

Yllä mainittiinkin jo, että huono parisuhde varmaan rajoittaakin vapautta. Harva jaksaisi tuollaista sinun kuvailemaasi käyttäytymistä. -ap

Ja tässähän ei luonnollisesti ole välissä yhtään mitään. Joko ollaan herttaisesti yhtä mieltä ihan kaikesta tai ei olla yhtä mieltä mistään. :D Eiköhän suurin osa parisuhteista ole siellä välimaastossa ja luonnollisesti noita tilanteita tulee vastaan, jolloin puoliso ei olekaan täsmälleen samaa mieltä kuin sinä. Mutta sinä tuskin tätä voit ymmärtää siinä täydellisessä harmoniassasi. 

Minun vapauttani ei rajoita se, jos joku ei halua katsoa kanssani jotakin tiettyä sarjaa. Voin katsoa sitä ihan hyvin yksinkin. Yhtään matkaakaan en ole jättänyt välin parisuhteen takia, eikä minua ole koskaan yritetty estää esimerkiksi tapaamasta kavereitani. -ap

Minäkään en jättänyt yhtään matkaa väliin, mutta siitä sai sitten aina kärsiä. Eräänkin kerran perjantaina työkaverini oli lähdössä Ruotsin risteilylle ja iltapäivällä hänen matkakumppaninsa ilmoitti saurastuneensa. Lupauduin lähteä seuraksi ja menimme töistä suoraan satamaan, josta laitoin silloiselle miehelleni tekstiviestin. Sinkkuna mun ei olisi tarvinnut ilmoittaa yhtään mitään, mutta koska olin parisuhteessa, ilmoitin. Noh, sunnuntaina kun palasin kotiin, kotona oli taas mörkö odottamassa. Kyllä minusta tuokin on rajoittamista, vaikka fyysisesti ei menemisiä estäkään. Ja meillä ei tosiaan ollut lapsia, joten ei ollut mistään lastenhoito-ongelmistakaan kyse. 

Juuri tuota tapahtuu itsellenikin. En kehtaa parisuhteessa lähteä extempore risteilylly aj ilmoittaa siitä tekstiviestillä. En myöskään hyväksy, että kumppanini tekee niin.  Tuollaista tasapainoilua se parisuhde on jatkuvasti.

Koska voi katsoa mitä ohjelmia haluaa, ilman joustoa ja kenenkään kritiikkiä. Et tylsisty siihen, että sohvalla on pieruverkkareissa kanavia surffaileva ja huonoja ohjelmia katsova kumppani ja sinulla ei ole muuta tekemistä kuin siivota keittiötä. Voi olla omissa oloissaan ilman, että kukaan kysyy mitä luet tai miksi olet juuri siinä ja nyt.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä aloittajan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Oon ollut vain hyvissä parisuhteissa. Tottakai mä huomioin suhteessa toisen, sen takiahan suhteessa olen vapaasta tahdostani - mutta niinpä se toinenkin huomioi minut ja se kokonaisuus tuo silloin elämään paljon enemmän mielekkyyttä ja oikeaa vapautta kuin menetetty muka-vapaus.

Toimiva parisuhde tuo elämään paljon sellaista arkipäivän tukea jota sinkulla ei vaan ole. Se mahdollistaa paljon paremmin resurssien kuten ajan ja rahankin käyttämisen sellaisiin asioihin jotka tekee elämästä miellyttävämpää. Yhdessä mutta myös erikseen kummallekin osapuolelle. Ja tietty emotionaalinen puoli on oma juttunsa: Jaettu ilo on tuplailo ja taakat jaksaa paremmin kantaa kahdestaan. Ymmärrän että jos ei ikinä ole ollut suhteessa jossa kaikki on helppoa niin tällainen voi kuulostaa utopistiselta.

Harvempi sitä jatkuvasti on lähdössä ex tempore matkoille sinne tänne ja tuonne. Suurin osa elämästä on arkea.

Täsmälleen näin. Tiedät selvästi, mitä tarkoitan. -ap

Ettekö itse näe, että nuo ei ole mitään yleisiä parisuhteen piirteitä vaan HUONON parisuhteen piirteitä. Kaikenlaisissa suhteissa sitä ihmiset onkin.

Jos toisen pelkkä olemus vituttaa tai parisuhteessa toinen joutuu olemaan puolisolleen "äiti" tai "projektipäällikkö" että normaalit askareet saadaan hoidettua niin kai se suhde silloin vähän rajoittavalta voi tuntua!

Vierailija kirjoitti:

Koska voi katsoa mitä ohjelmia haluaa, ilman joustoa ja kenenkään kritiikkiä. Et tylsisty siihen, että sohvalla on pieruverkkareissa kanavia surffaileva ja huonoja ohjelmia katsova kumppani ja sinulla ei ole muuta tekemistä kuin siivota keittiötä. Voi olla omissa oloissaan ilman, että kukaan kysyy mitä luet tai miksi olet juuri siinä ja nyt.

Jep, tällaista en ole koskaan kokenut. Omaa tilaa ja aikaa on aina kunnioitettu, toisen makuun on voinut luottaa ja yhteistä hyvää on arvostettu.

Voisiko siis yleistää, että huonot parisuhteet vievät vapautta verrattuna sinkkuna olemiseen mutta hyvät eivät? -ap

Vierailija kirjoitti:

Ettekö itse näe, että nuo ei ole mitään yleisiä parisuhteen piirteitä vaan HUONON parisuhteen piirteitä. Kaikenlaisissa suhteissa sitä ihmiset onkin.

Jos toisen pelkkä olemus vituttaa tai parisuhteessa toinen joutuu olemaan puolisolleen "äiti" tai "projektipäällikkö" että normaalit askareet saadaan hoidettua niin kai se suhde silloin vähän rajoittavalta voi tuntua!

Millä sitten selität sen, että todella pitkän parisuhteen jälkeen saan nyt yksinkin hoidettua normaalit askareet ilman mitään paineita? Minä selitän sen sillä, että saan tehdä omalla tavallani silloin kun itse haluan. Parisuhde on aina tasapainoilua kahden ihmisen halujen välillä. Harvoin ne halut menevät joka asiassa täysin yhteneväisesti, ja siitä syntyy ristiriitoja.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä aloittajan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Oon ollut vain hyvissä parisuhteissa. Tottakai mä huomioin suhteessa toisen, sen takiahan suhteessa olen vapaasta tahdostani - mutta niinpä se toinenkin huomioi minut ja se kokonaisuus tuo silloin elämään paljon enemmän mielekkyyttä ja oikeaa vapautta kuin menetetty muka-vapaus.

Toimiva parisuhde tuo elämään paljon sellaista arkipäivän tukea jota sinkulla ei vaan ole. Se mahdollistaa paljon paremmin resurssien kuten ajan ja rahankin käyttämisen sellaisiin asioihin jotka tekee elämästä miellyttävämpää. Yhdessä mutta myös erikseen kummallekin osapuolelle. Ja tietty emotionaalinen puoli on oma juttunsa: Jaettu ilo on tuplailo ja taakat jaksaa paremmin kantaa kahdestaan. Ymmärrän että jos ei ikinä ole ollut suhteessa jossa kaikki on helppoa niin tällainen voi kuulostaa utopistiselta.

Harvempi sitä jatkuvasti on lähdössä ex tempore matkoille sinne tänne ja tuonne. Suurin osa elämästä on arkea.

Ymmärrän ihan hyvin sen, että parisuhteessa on vapaus tehdä mitä haluaa, kunhan se käy myös puolisolle. Ongelmat syntyvätkin vasta sitten, kun puolisolle ei käy. Oma nykyinen työnikin on sellainen, jossa joutuu välillä hyvin lyhyellä varoitusajalla lähtemään reissuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sinkku ja kyllä minä koen oloni vapaammaksi, kun ei tarvitse kysyä jatkuvasti toisen mielipidettä pienimpäänkin asiaan. Mitä tänään tehdään, mitä tänään syödään, mitä tehdään lomalla, mitä kanavaa katsotaan telkkarista, millainen sohva ostetaan, saanko heittää tämän ruman esineen pois jne.

En ole koskaan ollut suhteessa, jossa pitäisi kysyä toisen mielipidettä jokaisesta pienemmästäkin asiasta. Kuulostaa tosi kuluttavalta. -ap

No sinähän varsinainen pirttihirmu olet. Koskaan et ole kysynyt puolisoltasi mitään noista, mitä mainitsin? Voi reppanaa. 

Enemmän se on sellaista: "Ajattelin alkaa katsoa Broadchurchia, kiinnostaako sua?" ja "Ajattelin, että voitais viikonloppuna grillailla. Onnistuuko?" -ap

Jos vastaus olisi aina tyyliin "ei kiinnosta, huono ohjelma, kuka sellaista shittiä edes katsoo?! Aion sitäpaitsi itse alkaa katsomaan Urheiluruutua."

Ja "ostaisit säkin joskus grilliin kaasupullon, siitä on kaasu loppu. Ja mä en sitten siivoa grillisotkuja" ja "voitais joo grillata jos joskus olis jotain järkevää grillattavaa", "grillata?! Menisit lenkille".

Kaikki ei ole jatkuvasti myötämielisiä. Ja mä en jaksa taistella joka pikkuasiasta. Siksi olenkin kohta sinkku.

Yllä mainittiinkin jo, että huono parisuhde varmaan rajoittaakin vapautta. Harva jaksaisi tuollaista sinun kuvailemaasi käyttäytymistä. -ap

Ja tässähän ei luonnollisesti ole välissä yhtään mitään. Joko ollaan herttaisesti yhtä mieltä ihan kaikesta tai ei olla yhtä mieltä mistään. :D Eiköhän suurin osa parisuhteista ole siellä välimaastossa ja luonnollisesti noita tilanteita tulee vastaan, jolloin puoliso ei olekaan täsmälleen samaa mieltä kuin sinä. Mutta sinä tuskin tätä voit ymmärtää siinä täydellisessä harmoniassasi. 

Minun vapauttani ei rajoita se, jos joku ei halua katsoa kanssani jotakin tiettyä sarjaa. Voin katsoa sitä ihan hyvin yksinkin. Yhtään matkaakaan en ole jättänyt välin parisuhteen takia, eikä minua ole koskaan yritetty estää esimerkiksi tapaamasta kavereitani. -ap

Minäkään en jättänyt yhtään matkaa väliin, mutta siitä sai sitten aina kärsiä. Eräänkin kerran perjantaina työkaverini oli lähdössä Ruotsin risteilylle ja iltapäivällä hänen matkakumppaninsa ilmoitti saurastuneensa. Lupauduin lähteä seuraksi ja menimme töistä suoraan satamaan, josta laitoin silloiselle miehelleni tekstiviestin. Sinkkuna mun ei olisi tarvinnut ilmoittaa yhtään mitään, mutta koska olin parisuhteessa, ilmoitin. Noh, sunnuntaina kun palasin kotiin, kotona oli taas mörkö odottamassa. Kyllä minusta tuokin on rajoittamista, vaikka fyysisesti ei menemisiä estäkään. Ja meillä ei tosiaan ollut lapsia, joten ei ollut mistään lastenhoito-ongelmistakaan kyse. 

Minä olisin laittanut hyvän matkan toivotukset ja listan tuliaispulloista. :) -ap