Lue keskustelun säännöt.
Mun ihastukseni vihaa mua -- mikä mussa on vikana?!?
13.08.2017 |
Olen taas vaihteeksi itsarin partaalla. Mutta siis varatulla ihastuksellani on vissiin kivaa puolisonsa ja kavereittensa kanssa ja itse voin nähdä häntä vasta pitkän ajan päästä. En jaksa enää elää.
Elämäni on täyttä painajaista ja h*lvettiä. Otin hänen vuokseen avioeron! Ja valitsin asuinpaikkani hänen vuokseen! Ja valitsin opiskelupaikkani hänen vuokseen! Ja oon tässä treenannut ja panostanut vuoden päivät ulkonäkööni hänen vuokseen! Sius näköjään ihan turhaan. Ja suunnittelin plastiikkakirurgille menemistä hänen vuokseen! Ja jäi kolmas lapsi saamatta hänen vuokseen!
Oon elänyt elämääni häntä ajatellen tässä vuoden päivät ja se ällötys vain hengailee omien tuttujensa parissa, eikä välitä musta lainkaan. Se pitää mua vain jonain narrina ja kuriositeettina. Olen todella, todella katkera. Tosi epäreilua. Siis mä ajattelen sitä melkein koko valveillaoloaikani ja piirtelen hänestä kuvia ja kirjoitan hänelle runoja, enkä pysty keskittymään mihinkään järkevään. En jaksa enää elää. Mitä mä teen?!? Elämä on ihan h-vetin epäreilua. Hajoan. :'(
Kommentit (82)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tyrkky vietkong parturissa ja ulkopuolella huutaessa ja,itkeskellessä tajua puhetta, niin tarjotaan porukoille taffeleita ja popcorneja koska saadaan nähdä tyhmän naikkosen itkudraamaa.
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon hullu
En mä ole hullu. Olin tosi rakastunut häneen, mutta hän ei ilmeisesti välitä musta lainkaan. Siis olen ajatellut häntä ihan tauotta melkein vuoden nyt. Otin siis avioeronkin loppujen lopuksi hänen vuokseen, jotta pääsen pyytämään häntä treffeille. Nyt mua odottaa loppuelämän sinkkuus sitten. Etkö ymmärrä, miltä se tuntuu? Hän oli elämäni rakkaus mulle, mutta hän vain hengailee miehensä ja omien kavereittensa kanssa tyytyväisenä. Mikä mussa on vikana?!?!?!?!?!!? Miksi mulle tehdään näin?!?!?!?
On muuten sellainen häiriintynyt vietkong joka mm. Radio helsinkiin soittelee kun kuolaa miesasiakasta, nekin on dokumentoitu.
Tosirakkaus ei pakota. Kun oikeasti rakastat ja kunnioitat häntä, annat hänen mennä. Jos hän tulee luoksesi pakottamatta ja painostamatta, hienoa. Jos ei, voit mielessäsi toivoa (tai rukoilla, jos olet uskossa) hänelle kaikkea hyvää hänen elämäänsä ja toivoa hänelle parasta. Niin toimii oikea pyyteetön rakkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ripustautumisesi on tuota luokkaa, niin en todellakaan ihmettele että tämä henkilö välttelee sinua. Hakisit oikeasti apua.
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosirakkaus ei pakota. Kun oikeasti rakastat ja kunnioitat häntä, annat hänen mennä. Jos hän tulee luoksesi pakottamatta ja painostamatta, hienoa. Jos ei, voit mielessäsi toivoa (tai rukoilla, jos olet uskossa) hänelle kaikkea hyvää hänen elämäänsä ja toivoa hänelle parasta. Niin toimii oikea pyyteetön rakkaus.
Kiitos tästä viestistä. Nyt sen vihantunteen jälkeen mua vain itkettää. Noinhan se menee. Miksi se maailman ihanin olento ei välitä musta? Miksi? Mä rakastan häntä oikeasti. Hän oli mulle ihan tosi, tosi tärkeä. Mikä mussa on vikana? Ok, hän on varattu ja olimme sellaisissa rooleissa, että hän käytti aitä verukkeena sille, ettei "muka" saanut tutustua lähemmin.
Mutta olisi hän voinut tehdä poikkeuksen, jos olisi halunnut. Hän ei vain rakasta mua siis. :'( Mikä mua voisi auttaa.? Mulla on niin ikävä häntä muutenkin. En pysty elämään näin. Tää on tosi raskasta ja kuluttavaa... :'(
Onko tämä henkilö missään vaiheessa edes antanut ymmärtää, että teillä voisi joskus olla jotain? Vai miksi ihmeessä kuvittelet, että eroamalla ja muuttamalla saat jonkun haluamasi ihmisen automaattisesti kanssasi suhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virtahepo kirjoitti:
Jos ripustautumisesi on tuota luokkaa, niin en todellakaan ihmettele että tämä henkilö välttelee sinua. Hakisit oikeasti apua.
En mä ole paljastanut hänelle sitä, miten tärkeä hän mulle onkaan. Teeskentelen aika coolia ja asiallista, kun näen häntä livenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä henkilö missään vaiheessa edes antanut ymmärtää, että teillä voisi joskus olla jotain? Vai miksi ihmeessä kuvittelet, että eroamalla ja muuttamalla saat jonkun haluamasi ihmisen automaattisesti kanssasi suhteeseen?
Hän oli ystävällinen ja flirttaileva. Tuli sellainen olo, että hän hyväksyisi mut ja pitäisi musta. Ja kun ilmaisin tykkäämistäni, niin ei hän torjunut juurikaan. Ajattelin, että mun on pakko erota, niin se edistäisi asiaa. Ja oon miettinyt koko elämäni häntä ajatellen. Siis oon tehnyt kalliita sijoituksiakin häntä ajatellen. Tuossa piirtelin hänestä kuvaa ja suunnittelin tekeväni öljyvärimaalauksen huvikseni, niin eksyin someen ja huomasin, että hän ilmeisesti tietoisesti ilmaisikin, että nyt on muut ihmiset mielessä ja mä en ole enää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosirakkaus ei pakota. Kun oikeasti rakastat ja kunnioitat häntä, annat hänen mennä. Jos hän tulee luoksesi pakottamatta ja painostamatta, hienoa. Jos ei, voit mielessäsi toivoa (tai rukoilla, jos olet uskossa) hänelle kaikkea hyvää hänen elämäänsä ja toivoa hänelle parasta. Niin toimii oikea pyyteetön rakkaus.
Kiitos tästä viestistä. Nyt sen vihantunteen jälkeen mua vain itkettää. Noinhan se menee. Miksi se maailman ihanin olento ei välitä musta? Miksi? Mä rakastan häntä oikeasti. Hän oli mulle ihan tosi, tosi tärkeä. Mikä mussa on vikana? Ok, hän on varattu ja olimme sellaisissa rooleissa, että hän käytti aitä verukkeena sille, ettei "muka" saanut tutustua lähemmin.
Mutta olisi hän voinut tehdä poikkeuksen, jos olisi halunnut. Hän ei vain rakasta mua siis. :'( Mikä mua voisi auttaa.? Mulla on niin ikävä häntä muutenkin. En pysty elämään näin. Tää on tosi raskasta ja kuluttavaa... :'(
Jeesus rakastaa Sinua! <3 Ja hänen rakkautensa on täydellisempää ja kauniimpaa kuin yhdenkään ihmisen, tuonkaan ihastuksesi kohteen. Jos olisitte olleet pidempään yhdessä, hänestä olisi tullut aivan varmasti esiin huonojakin puolia. Jatka elämääsi, vältä ajattelemasta häntä. Ihastuksen pitäisi laantua ihan viimeistään 2 v kuluessa, jos et itse aktiivisesti ylläpidä sitä. Etsi elämääsi kivoja muita juttuja, uusi harrastus jne. Keskity pitämään huolta itsestäsi, mistä asioista pidät? Hemmottele itseäsi. Pitkät lenkit luonnossa? Hyvän kirjan lukeminen? Kasvonaamiot ja jalkakylvyt? Kehitä itsellesi muuta mielekästä ajateltavaa ja tekemistä. Siunausta, haleja Sinulle! Oot ihana, tuo tyyppi ei vaan ollut sua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Mutta kyllähän ihmiset rakastuvat ja muodostavat parisuhteita sekä menevät naimisiin. Miksi mä en saisi tehdä niin? Rakastuessa hän oli mulle koko mun maailmani tavallaan. Halusin aina ilahduttaa häntä jne. ja olin tosi asiallinen. Mut noh, ei väkisin sitten varmaan, jos en kelpaa. :'( En vain tiedä, MIKÄ mussa on vikana.
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Mutta kyllähän ihmiset rakastuvat ja muodostavat parisuhteita sekä menevät naimisiin. Miksi mä en saisi tehdä niin? Rakastuessa hän oli mulle koko mun maailmani tavallaan. Halusin aina ilahduttaa häntä jne. ja olin tosi asiallinen. Mut noh, ei väkisin sitten varmaan, jos en kelpaa. :'( En vain tiedä, MIKÄ mussa on vikana.
Totta kai saat muodostaa parisuhteen ja mennä naimisiin siinä missä kuka tahansa muukin. Mutta terve ihminen ei rakenna _koko_ elämäänsä ja onneaan toisen ihmisen varaan – vieläpä niin, että koko suhteen muodostuminen on ylipäätään epävarmalla tolalla – ja itke kuukausikaupalla netissä vihaavansa ihastustaan ja että tämä pilasi hänen elämänsä.
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Mutta kyllähän ihmiset rakastuvat ja muodostavat parisuhteita sekä menevät naimisiin. Miksi mä en saisi tehdä niin? Rakastuessa hän oli mulle koko mun maailmani tavallaan. Halusin aina ilahduttaa häntä jne. ja olin tosi asiallinen. Mut noh, ei väkisin sitten varmaan, jos en kelpaa. :'( En vain tiedä, MIKÄ mussa on vikana.
Totta kai saat muodostaa parisuhteen ja mennä naimisiin siinä missä kuka tahansa muukin. Mutta terve ihminen ei rakenna _koko_ elämäänsä ja onneaan toisen ihmisen varaan – vieläpä niin, että koko suhteen muodostuminen on ylipäätään epävarmalla tolalla – ja itke kuukausikaupalla netissä vihaavansa ihastustaan ja että tämä pilasi hänen elämänsä.
En mä ole itkenyt kuin ehkä puolisen tuntia. Aluksi olin järkyttynyt ja oli tosi loukattu olo. Aiemmat kuukaudet olen rakastanut ja ikävöinyt. Eipä tässä varmaan sitten muuta kuin täytyy vain yrittää päästä tästä jotenkin ylitse. Huh huh. Tavallaan se kolhii itsetuntoa todella pahasti, kun joskus parikymppisenä kävi sama juttu ja silloin meni nuoruudesta viisi vuotta siten, että olin tosi ihastunut yliopiston luennoitsijaani. En oikeasti pystynyt ajattelemaankaan ketään muuta kuin häntä ja elämäni alkoi körsiä siitä todella pahasti ja satutin itseäni useita kertoja, kun oli niin paha olla. Eikä tietenkään ollut mitään oikeita seurustelujuttuja tai tapailuja, kun oli vain se (yli kolmekymppinen) luennoitsija mielessä, vaikka olin nuori, ihan nätti tyttö. Surullista on ollut elämäni. :'(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä henkilö missään vaiheessa edes antanut ymmärtää, että teillä voisi joskus olla jotain? Vai miksi ihmeessä kuvittelet, että eroamalla ja muuttamalla saat jonkun haluamasi ihmisen automaattisesti kanssasi suhteeseen?
Hän oli ystävällinen ja flirttaileva. Tuli sellainen olo, että hän hyväksyisi mut ja pitäisi musta. Ja kun ilmaisin tykkäämistäni, niin ei hän torjunut juurikaan. Ajattelin, että mun on pakko erota, niin se edistäisi asiaa. Ja oon miettinyt koko elämäni häntä ajatellen. Siis oon tehnyt kalliita sijoituksiakin häntä ajatellen. Tuossa piirtelin hänestä kuvaa ja suunnittelin tekeväni öljyvärimaalauksen huvikseni, niin eksyin someen ja huomasin, että hän ilmeisesti tietoisesti ilmaisikin, että nyt on muut ihmiset mielessä ja mä en ole enää mitään.
No nyt tiedät, ettei kannata järjestellä elämäänsä miehen mukaan joka ei ole kanssasi naimisissa...
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Mutta kyllähän ihmiset rakastuvat ja muodostavat parisuhteita sekä menevät naimisiin. Miksi mä en saisi tehdä niin? Rakastuessa hän oli mulle koko mun maailmani tavallaan. Halusin aina ilahduttaa häntä jne. ja olin tosi asiallinen. Mut noh, ei väkisin sitten varmaan, jos en kelpaa. :'( En vain tiedä, MIKÄ mussa on vikana.
Totta kai saat muodostaa parisuhteen ja mennä naimisiin siinä missä kuka tahansa muukin. Mutta terve ihminen ei rakenna _koko_ elämäänsä ja onneaan toisen ihmisen varaan – vieläpä niin, että koko suhteen muodostuminen on ylipäätään epävarmalla tolalla – ja itke kuukausikaupalla netissä vihaavansa ihastustaan ja että tämä pilasi hänen elämänsä.
En mä ole itkenyt kuin ehkä puolisen tuntia. Aluksi olin järkyttynyt ja oli tosi loukattu olo. Aiemmat kuukaudet olen rakastanut ja ikävöinyt. Eipä tässä varmaan sitten muuta kuin täytyy vain yrittää päästä tästä jotenkin ylitse. Huh huh. Tavallaan se kolhii itsetuntoa todella pahasti, kun joskus parikymppisenä kävi sama juttu ja silloin meni nuoruudesta viisi vuotta siten, että olin tosi ihastunut yliopiston luennoitsijaani. En oikeasti pystynyt ajattelemaankaan ketään muuta kuin häntä ja elämäni alkoi körsiä siitä todella pahasti ja satutin itseäni useita kertoja, kun oli niin paha olla. Eikä tietenkään ollut mitään oikeita seurustelujuttuja tai tapailuja, kun oli vain se (yli kolmekymppinen) luennoitsija mielessä, vaikka olin nuori, ihan nätti tyttö. Surullista on ollut elämäni. :'(
Surullista, että sinulla on mennyt noin paljon aikaa hukkaan saavuttamattomista rakkauksista haaveillessasi. Saanko kysyä, että muistatko, miten olet voinut niinä aikoina, kun sinulla ei ole ollut tällaista ihastuksen/rakkauden kohdetta, oletko voinut silloinkin pahoin? On hyvin tavallista ihastua ja jopa rakastua saavuttamattomissa oleviin ihmisiin, eli siinä suhteessa et ole epätavallinen ihminen. Mutta se taas ei ole normaalia, että niistä tulee tuon tasoisia obsessioita, jotka haittaavat normaalia elämää ja aiheuttavat pahaa oireilua. Toivottavasti saat elämäsi kuntoon. :(
Ehkä sisuunnun tästä ja muutan kaikki negatiiviset puoleni huomattavasti paremmiksi. Alan kuntoilla kuin joku testirobotti...juoksen niin kauan, että uupuneena kaadun maahan...rääkkään inhottavaa itseäni. Menen plastiikkakirurgille ja muutun vaikkapa sellaiseksi silikonibarbieksi, etten enää ikinä saa pakkeja. Teen tohtorintutkinnon, niin ei tarvitse kenenkään vinoilla henkisistä avuista (mahis hakea on niihin opintoihin, kun oon suorittanut opintoni hyvin arvosanoin aikoinaan). Ikinä. Olen niin katkera. Miksi mulla ei ole rakkautta elämässäni? Miksi mulle kävi näin? Ja kyllä, haluaisin vahvistaa uskonnollista puolta elämässäni myös, mutta pelottaa jotenkin. Haluaisin olla jossain rakastavassa ympäristössä tai yhteisössä. Mutta sellaista on vaikeaa löytää...
Ja se toinen puoleni mussa sanoo, että ois vain niin helppoa päästää itsensä näistä tuskista ja kuolla pois. En mä tavallaan jaksaisi enää. Haluaisin vain tyhjyyteen...leijumaan johonkin välitilaan ikuisiksi ajoiksi...painottomaksi...ilman muistia....vain kellumaan tästä ajasta jonnekin ikuisuuteen.
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.