Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mun ihastukseni vihaa mua -- mikä mussa on vikana?!?
13.08.2017 |
Olen taas vaihteeksi itsarin partaalla. Mutta siis varatulla ihastuksellani on vissiin kivaa puolisonsa ja kavereittensa kanssa ja itse voin nähdä häntä vasta pitkän ajan päästä. En jaksa enää elää.
Elämäni on täyttä painajaista ja h*lvettiä. Otin hänen vuokseen avioeron! Ja valitsin asuinpaikkani hänen vuokseen! Ja valitsin opiskelupaikkani hänen vuokseen! Ja oon tässä treenannut ja panostanut vuoden päivät ulkonäkööni hänen vuokseen! Sius näköjään ihan turhaan. Ja suunnittelin plastiikkakirurgille menemistä hänen vuokseen! Ja jäi kolmas lapsi saamatta hänen vuokseen!
Oon elänyt elämääni häntä ajatellen tässä vuoden päivät ja se ällötys vain hengailee omien tuttujensa parissa, eikä välitä musta lainkaan. Se pitää mua vain jonain narrina ja kuriositeettina. Olen todella, todella katkera. Tosi epäreilua. Siis mä ajattelen sitä melkein koko valveillaoloaikani ja piirtelen hänestä kuvia ja kirjoitan hänelle runoja, enkä pysty keskittymään mihinkään järkevään. En jaksa enää elää. Mitä mä teen?!? Elämä on ihan h-vetin epäreilua. Hajoan. :'(
Kommentit (82)
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Mutta kyllähän ihmiset rakastuvat ja muodostavat parisuhteita sekä menevät naimisiin. Miksi mä en saisi tehdä niin? Rakastuessa hän oli mulle koko mun maailmani tavallaan. Halusin aina ilahduttaa häntä jne. ja olin tosi asiallinen. Mut noh, ei väkisin sitten varmaan, jos en kelpaa. :'( En vain tiedä, MIKÄ mussa on vikana.
Totta kai saat muodostaa parisuhteen ja mennä naimisiin siinä missä kuka tahansa muukin. Mutta terve ihminen ei rakenna _koko_ elämäänsä ja onneaan toisen ihmisen varaan – vieläpä niin, että koko suhteen muodostuminen on ylipäätään epävarmalla tolalla – ja itke kuukausikaupalla netissä vihaavansa ihastustaan ja että tämä pilasi hänen elämänsä.
En mä ole itkenyt kuin ehkä puolisen tuntia. Aluksi olin järkyttynyt ja oli tosi loukattu olo. Aiemmat kuukaudet olen rakastanut ja ikävöinyt. Eipä tässä varmaan sitten muuta kuin täytyy vain yrittää päästä tästä jotenkin ylitse. Huh huh. Tavallaan se kolhii itsetuntoa todella pahasti, kun joskus parikymppisenä kävi sama juttu ja silloin meni nuoruudesta viisi vuotta siten, että olin tosi ihastunut yliopiston luennoitsijaani. En oikeasti pystynyt ajattelemaankaan ketään muuta kuin häntä ja elämäni alkoi körsiä siitä todella pahasti ja satutin itseäni useita kertoja, kun oli niin paha olla. Eikä tietenkään ollut mitään oikeita seurustelujuttuja tai tapailuja, kun oli vain se (yli kolmekymppinen) luennoitsija mielessä, vaikka olin nuori, ihan nätti tyttö. Surullista on ollut elämäni. :'(
Surullista, että sinulla on mennyt noin paljon aikaa hukkaan saavuttamattomista rakkauksista haaveillessasi. Saanko kysyä, että muistatko, miten olet voinut niinä aikoina, kun sinulla ei ole ollut tällaista ihastuksen/rakkauden kohdetta, oletko voinut silloinkin pahoin? On hyvin tavallista ihastua ja jopa rakastua saavuttamattomissa oleviin ihmisiin, eli siinä suhteessa et ole epätavallinen ihminen. Mutta se taas ei ole normaalia, että niistä tulee tuon tasoisia obsessioita, jotka haittaavat normaalia elämää ja aiheuttavat pahaa oireilua. Toivottavasti saat elämäsi kuntoon. :(
Kieltämättä meni nuoruuden parhaista vuosista pääosa haaveiluun ja itsemurhatunnelmiin. Silloin, jos mulla on ollut oikeasti hyvä parisuhde, niin oon ollut tosi onnellinen ja tasapainoinen. Tosin epäilen, että turvattomuuden tunne silloin 18-19-vuotiaana (muutin omalla taustallani aivan liian nuorena täysin yksin ulkomaille maahan, jossa en tuntenut ennalta ketään) ajoi siihen ihastumiseen ja sama nyt vuosi sitten (koin ihan hirveää nöyryytystä ja väkivaltaa avioliitossani...siis sellaista, että siitä repisi iltalehtien otsikoita).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä henkilö missään vaiheessa edes antanut ymmärtää, että teillä voisi joskus olla jotain? Vai miksi ihmeessä kuvittelet, että eroamalla ja muuttamalla saat jonkun haluamasi ihmisen automaattisesti kanssasi suhteeseen?
Hän oli ystävällinen ja flirttaileva. Tuli sellainen olo, että hän hyväksyisi mut ja pitäisi musta. Ja kun ilmaisin tykkäämistäni, niin ei hän torjunut juurikaan. Ajattelin, että mun on pakko erota, niin se edistäisi asiaa. Ja oon miettinyt koko elämäni häntä ajatellen. Siis oon tehnyt kalliita sijoituksiakin häntä ajatellen. Tuossa piirtelin hänestä kuvaa ja suunnittelin tekeväni öljyvärimaalauksen huvikseni, niin eksyin someen ja huomasin, että hän ilmeisesti tietoisesti ilmaisikin, että nyt on muut ihmiset mielessä ja mä en ole enää mitään.
Ystävällisyys, flirttailu, hyväksyminen ja pitäminen ei tarkoita yhtään mitään. Nuo eivät ole lupauksia yhtään mistään. Tykkäämisen ilmaisua ei tarvitse torjua. Torjumattomuus ei tarkoita sitä, että hän tykkäisi samalla tavalla. Nämä asiat ovat ihan normaalia ystävällisyyttä ihmisten välillä eikä tällaisten perusteella tehdä mitään elämää suurempia päätöksiä.
Tämä on se kajahtanut nainen, joka on "ihastunut" psykiatriinsa.
Psykiatri on viisikymppinen naimisissa oleva nainen. Ap kuvittelee, että "ihastus" olisi jotenkin molemminpuolista, koska psykiatri on terapiaistuntojen aikana hymyillyt hänelle ystävällisesti.
Ap. Olet itse ilmeisesti jo hoidon ulottumattomissa. Tee nyt edes lastesi hyväksi mitä voit eli luovuta ex-miehellesi yksinhuoltajuus.
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Mutta kyllähän ihmiset rakastuvat ja muodostavat parisuhteita sekä menevät naimisiin. Miksi mä en saisi tehdä niin? Rakastuessa hän oli mulle koko mun maailmani tavallaan. Halusin aina ilahduttaa häntä jne. ja olin tosi asiallinen. Mut noh, ei väkisin sitten varmaan, jos en kelpaa. :'( En vain tiedä, MIKÄ mussa on vikana.
Tähän on ihan yksinkertainen syy. Parisuhteen muodostumisessa pitää molempien olla siihen halukkaita. Jos toinen osapuoli ei halua parisuhdetta kanssasi, sinä et saa muodostaa parisuhdetta tai mennä naimisiin hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon hullu
En mä ole hullu. Olin tosi rakastunut häneen, mutta hän ei ilmeisesti välitä musta lainkaan. Siis olen ajatellut häntä ihan tauotta melkein vuoden nyt. Otin siis avioeronkin loppujen lopuksi hänen vuokseen, jotta pääsen pyytämään häntä treffeille. Nyt mua odottaa loppuelämän sinkkuus sitten. Etkö ymmärrä, miltä se tuntuu? Hän oli elämäni rakkaus mulle, mutta hän vain hengailee miehensä ja omien kavereittensa kanssa tyytyväisenä. Mikä mussa on vikana?!?!?!?!?!!? Miksi mulle tehdään näin?!?!?!?
Olet sä ihan dille. Normaalijärkinen ihminen tajuaa mennä eteenpäin jos ei saa vastakaikua eikä todellakaan lopeta ihmissuhdettaan yksipuolisen ihastuksen takia. Olet henkisesti epävakaa kuin teini eikä sillä on ihastuksen kohteella ole mitään velvollisuuksia sua kohtaan.Koita nyt jo tajuta. Sinä tässä tyhmä ja hullu olet, ei se toinen. Sinä.Täysin edesvastuuton typerä sinä. Nyt se järki käteen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon hullu
En mä ole hullu. Olin tosi rakastunut häneen, mutta hän ei ilmeisesti välitä musta lainkaan. Siis olen ajatellut häntä ihan tauotta melkein vuoden nyt. Otin siis avioeronkin loppujen lopuksi hänen vuokseen, jotta pääsen pyytämään häntä treffeille. Nyt mua odottaa loppuelämän sinkkuus sitten. Etkö ymmärrä, miltä se tuntuu? Hän oli elämäni rakkaus mulle, mutta hän vain hengailee miehensä ja omien kavereittensa kanssa tyytyväisenä. Mikä mussa on vikana?!?!?!?!?!!? Miksi mulle tehdään näin?!?!?!?
Hengailee oman miehensä kanssa?
Ja otit eron omastasi kun hän on naimisissa
hohotihoo...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumalauta nyt. Sinä olet potilas. Sinun "suuri rakkautesi" on sinua hoitava psykiatrisi.
Olet koulutettu ihminen ja ymmärrät kyllä, mitä tämä tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet pakkomielteinen ja liian dramaattinen.
Se oikeasti tuhosi mun elämäni lopullisesti. Nyt mulla ei ole enää mitään kaunista ja ihanaa elämässäni. Pelkkää harmaata arkea vain. Sillä on Instagramin perusteella tosi kivaa muiden kanssa kyllä. Voi stana.
Jos muistan oikein ja olet se, joka on ihastunut johonkin lääkäriinsä tms. hoitokontaktiin, on tämä ihastuksesi toiminut sinut torjuessaan ammattietiikkansa sanelemalla tavalla. Muutenkaan et voi velvoittaa toista ihmistä kannattelemaan sinua elämässä ja olemaan ainoa ilon lähteesi, vaan jokainen on velvollinen pärjäämään siinä suhteessa omillaan.
Mutta kyllähän ihmiset rakastuvat ja muodostavat parisuhteita sekä menevät naimisiin. Miksi mä en saisi tehdä niin? Rakastuessa hän oli mulle koko mun maailmani tavallaan. Halusin aina ilahduttaa häntä jne. ja olin tosi asiallinen. Mut noh, ei väkisin sitten varmaan, jos en kelpaa. :'( En vain tiedä, MIKÄ mussa on vikana.
Totta kai saat muodostaa parisuhteen ja mennä naimisiin siinä missä kuka tahansa muukin. Mutta terve ihminen ei rakenna _koko_ elämäänsä ja onneaan toisen ihmisen varaan – vieläpä niin, että koko suhteen muodostuminen on ylipäätään epävarmalla tolalla – ja itke kuukausikaupalla netissä vihaavansa ihastustaan ja että tämä pilasi hänen elämänsä.
En mä ole itkenyt kuin ehkä puolisen tuntia. Aluksi olin järkyttynyt ja oli tosi loukattu olo. Aiemmat kuukaudet olen rakastanut ja ikävöinyt. Eipä tässä varmaan sitten muuta kuin täytyy vain yrittää päästä tästä jotenkin ylitse. Huh huh. Tavallaan se kolhii itsetuntoa todella pahasti, kun joskus parikymppisenä kävi sama juttu ja silloin meni nuoruudesta viisi vuotta siten, että olin tosi ihastunut yliopiston luennoitsijaani. En oikeasti pystynyt ajattelemaankaan ketään muuta kuin häntä ja elämäni alkoi körsiä siitä todella pahasti ja satutin itseäni useita kertoja, kun oli niin paha olla. Eikä tietenkään ollut mitään oikeita seurustelujuttuja tai tapailuja, kun oli vain se (yli kolmekymppinen) luennoitsija mielessä, vaikka olin nuori, ihan nätti tyttö. Surullista on ollut elämäni. :'(
Surullista, että sinulla on mennyt noin paljon aikaa hukkaan saavuttamattomista rakkauksista haaveillessasi. Saanko kysyä, että muistatko, miten olet voinut niinä aikoina, kun sinulla ei ole ollut tällaista ihastuksen/rakkauden kohdetta, oletko voinut silloinkin pahoin? On hyvin tavallista ihastua ja jopa rakastua saavuttamattomissa oleviin ihmisiin, eli siinä suhteessa et ole epätavallinen ihminen. Mutta se taas ei ole normaalia, että niistä tulee tuon tasoisia obsessioita, jotka haittaavat normaalia elämää ja aiheuttavat pahaa oireilua. Toivottavasti saat elämäsi kuntoon. :(
Kieltämättä meni nuoruuden parhaista vuosista pääosa haaveiluun ja itsemurhatunnelmiin. Silloin, jos mulla on ollut oikeasti hyvä parisuhde, niin oon ollut tosi onnellinen ja tasapainoinen. Tosin epäilen, että turvattomuuden tunne silloin 18-19-vuotiaana (muutin omalla taustallani aivan liian nuorena täysin yksin ulkomaille maahan, jossa en tuntenut ennalta ketään) ajoi siihen ihastumiseen ja sama nyt vuosi sitten (koin ihan hirveää nöyryytystä ja väkivaltaa avioliitossani...siis sellaista, että siitä repisi iltalehtien otsikoita).
Sun ongelma on se että etsit sitä onnea itseäsi ulkopuolelta. Ei se siellä ole, toi vaan typerää tunteensiirtoa. Siirrät noin vaan vastuun omasta hyvinvoinnistasi jollekulle ulkopuoliselle.
Ihan hyvä jos pääsit entisestä suhteestasi eroon - tai etkä päässyt kun se kun k-pää ex käy jatkuvasti asunnossasi ja uhkailee sua. Kasva jo aikuiseksi. Se on vielä mahdollista, kun et enää nuku patjalla. Tai no, nukut kyllä mutta enää henkisessä mielessä, et fyysisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noh, siis hän on nainen. En ollutkaan ennen ihastunut tällä tavalla naiseen. Sekin oli rohkea askel tuntemattomaan ja on tuntunut todella vaikealta myöntää edes itsellenikään. Mutta mitä mä olisin voinut tehdä tilanteessa, jossa olin naimisissa ja todella ihastunut. Uskottavuus on nolla, jos varattuna pyytää treffeille. Ja ok, ex-mieheni pahoinpiteli myös. Se rakastuminen naiseen antoi voimaa erota ja oli se viimeinen, ratkaiseva syy erooni.
Jaa, no onneksi pääsit pahoinpitelijästäsi eroon. Oikeastaan loit vaan itsellesi voimanlähteen kuinka selvitä erosta. Nyt kun olet päässyt hakkaajastasi eroon niin sinulla ei ole syytä olla rakastunut naimisissa olevaan henkilöön. Voit helposti luovuttaa unemasi hänestä ja kiittää unelmaasi avusta mutta samalla tunnistaa, ettet tarvitse sitä unelmaa enää koska selvisit, selviät ja pärjäät. Nyt voit keskittyä rauhassa uuteen projektiin ja antaa rakkauden joskus tulla uudelleen elämääsi kun vapaa ja sinusta kiinnostunut henkilö osuu kohdalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon hullu
En mä ole hullu. Olin tosi rakastunut häneen, mutta hän ei ilmeisesti välitä musta lainkaan. Siis olen ajatellut häntä ihan tauotta melkein vuoden nyt. Otin siis avioeronkin loppujen lopuksi hänen vuokseen, jotta pääsen pyytämään häntä treffeille. Nyt mua odottaa loppuelämän sinkkuus sitten. Etkö ymmärrä, miltä se tuntuu? Hän oli elämäni rakkaus mulle, mutta hän vain hengailee miehensä ja omien kavereittensa kanssa tyytyväisenä. Mikä mussa on vikana?!?!?!?!?!!? Miksi mulle tehdään näin?!?!?!?
Hengailee oman miehensä kanssa?
Ja otit eron omastasi kun hän on naimisissa
hohotihoo...
No niin. Ajattelin ainakin omalta osaltani helpottaa tilannetta. Ei mulla ollut oikein muuta. Se ihminen oli jotain niin ihanaa, etten ollut aiemmin vastaavaa missään kohdannut. Oma moraalini ei olisi sallinut edetä, jos olisin itse naimisissa. Eron myötä olin periaatteessa tietenkin vapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, siis hän on nainen. En ollutkaan ennen ihastunut tällä tavalla naiseen. Sekin oli rohkea askel tuntemattomaan ja on tuntunut todella vaikealta myöntää edes itsellenikään. Mutta mitä mä olisin voinut tehdä tilanteessa, jossa olin naimisissa ja todella ihastunut. Uskottavuus on nolla, jos varattuna pyytää treffeille. Ja ok, ex-mieheni pahoinpiteli myös. Se rakastuminen naiseen antoi voimaa erota ja oli se viimeinen, ratkaiseva syy erooni.
Jaa, no onneksi pääsit pahoinpitelijästäsi eroon. Oikeastaan loit vaan itsellesi voimanlähteen kuinka selvitä erosta. Nyt kun olet päässyt hakkaajastasi eroon niin sinulla ei ole syytä olla rakastunut naimisissa olevaan henkilöön. Voit helposti luovuttaa unemasi hänestä ja kiittää unelmaasi avusta mutta samalla tunnistaa, ettet tarvitse sitä unelmaa enää koska selvisit, selviät ja pärjäät. Nyt voit keskittyä rauhassa uuteen projektiin ja antaa rakkauden joskus tulla uudelleen elämääsi kun vapaa ja sinusta kiinnostunut henkilö osuu kohdalle.
Pääsin kyllä pahoinpitelijästä näillä näkymin eroon. Mutta olen oikeasti rakastunut siihen naiseen, enkä ymmärrä, mikä mussa on vikana. Enkä tajua sitä, miksi hän antoi niin ristiriitaisia signaaleja aiemmin. Miksi se ei suoraan ja heti ilmaissut, ettei kiinnosta?!? Nyt niillä sitten menee miehensä kanssa hyvin, enkä merkitse hänelle enää mitään. En mä tällä hetkellä pysty uskomaan, että tapaisin enää ketään niin täydellistä ja ihanaa kuin se nainen on.
Vierailija kirjoitti:
Jumalauta nyt. Sinä olet potilas. Sinun "suuri rakkautesi" on sinua hoitava psykiatrisi.
Olet koulutettu ihminen ja ymmärrät kyllä, mitä tämä tarkoittaa.
Itselläni on aiempaa kokemusta vastaavasta, joten en itse koe sellaista esteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon ihan varma, että se ei ilmaissut onneaan noin avoimesti siksi, kun pelkäsi, että ahdistun. Ja ehkä se piti musta aiemmin. Mutta nyt se jotenkin kuvitteli, että mä olisin päässyt hänestä ylitse, joten ei enää sen vuoksi huomioi mua enää lainkaan. Toisaalta näyttää siltä kuin sen oma suhde olisi saanut siitä mun palvonnastani jotain uutta puhtia jopa. Kun siis se ihminen oli ihan erityyppinen ennen kuin mä rakastuin. Nyt hän suorastaan hehkuu ja on nuortunut silmissä. Ei oo kyllä reilua elämä. Tavallaan annoin heidän suhteeseen vain lisäpiristystä sillä, että jumaloin häntä. Ja mut jätettiin kylmästi rannalle ruikuttamaan. :'(
No joo, sillä on helppo elämä, kun se on itse täydellinen ihminen ja saa pyörittää joitain onnettomia ihailijoita. Se varmaan purki joitain pahoja fiiliksiään muhun kohtelemalla mua huonosti ja varmaan kiusasi mua siksi, kun oon nainen.
Toivottavasti hänelle tuli hyvä mieli siitä edes. Mutta en ymmärrä, miksi hän ei tajua sitä, että mullakin on tunteet ja että mä meen AIVAN RIKKI sellaisesta kohtelusta. On kivaa olla sellainen ihana nainen, jolla on täydellinen ulkonäkö ja loppumaton charmi, niin saa pyöriteltyä ja härnättyä niitä onnettomia ihastuneita. Hänellä on varmasti riittänyt kaikenlaisia ihailijoita ympärillä nuoresta lähtien.
Ei hän pysty samaistumaan sellaiseen vajavaiseen ja onnettomaan ihmiseen, jonka elämä pyörii (ihmissuhde-)unelmien ympärillä. Kunpa uskaltaisin vain päästää irti tästä maailmasta. En vain enää jaksa.
En kyllä tämän jälkeen lankea enää kenenkään flirttailuun, vaan aion olla kylmä kuin kivi ja etäinen, skeptinen, kyyninen. Mä onneton idiootti oon käyttänyt suurimman osan mun energiasta ja huomiosta kaikkeen häneen liittyvään ja nyt se vain pitää mua täysin pellenä. Voi ttu kun tuttaa...
Tämä on satavarmasti saman kahjon satuiluja kuin kivikissaäiti-tarinat.
Kivikissa äiti selvästikkin joo.
mä kyllä olen sata varma ja olen ollut aiemminkin että tyyppi on mies. Pakko-oireista kärsivä mies joka käyttää tätä saittia terapeuttina. Oikea terapia voisi auttaa ap. Ei ole väärin hakea apua henkisiin kärsimyksiin.
Eikö sulle ap merkinnyt mitään se, että tuo ihastuksesi on naimisissa? Oma moraalisi vaati sinua eroamaan ennen kuin voisit pyytää toista treffeille, mutta entä tämä toinen, eihän hän ole sinkku?
Alue: Aihe vapaa
Noh, siis hän on nainen. En ollutkaan ennen ihastunut tällä tavalla naiseen. Sekin oli rohkea askel tuntemattomaan ja on tuntunut todella vaikealta myöntää edes itsellenikään. Mutta mitä mä olisin voinut tehdä tilanteessa, jossa olin naimisissa ja todella ihastunut. Uskottavuus on nolla, jos varattuna pyytää treffeille. Ja ok, ex-mieheni pahoinpiteli myös. Se rakastuminen naiseen antoi voimaa erota ja oli se viimeinen, ratkaiseva syy erooni.