Koiranpentu masentaa

Meillä meni koiranpennun ell-kuluihin ekan 3 kk aikana rahaa seuraavasti; 1) hampaanpoisto, tapaturmainen; 530€, kontrolli poiston jälkeen 70€, rokotus 50€, toinen rokotus 59€, tassun vamma 230€. Eli ihan turha tuudittautua siihen ettei rahaa pala.

Kasvattajan on vielä melko helppo löytää tuon ikäiselle pennulle uusi koti. Joten siihen suuntaan ekana yhteys. Eikä tästä pidä kamalasti masentua, et todellakaan ole ensimmäinen jolle käy näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pennut nyt on tuollaisia. Itse en stressaa vaan luotan että siitä se aikuistuessaan rauhoittuu. 25 vuotta koiria olen omistanut ja aina niin on käynyt. Riiviöitähän ne on aina pentuna, räksyttäjiä, näykkijöitä ja kaahottajia.

Olet ap muuten jo voiton puolella. Ekat 5 kk on ne raskaimmat, sitten alkaa vähitellen helpottaa. 1-1,5 v iässä on sitten jo aika rauhallinen koira jonka koulutus sujuu, kotona ei syödä irtaimistoa, tarpeita ei tule sisälle...

Mietipä mitä viestität ap:lle joka ei tule ikinä pärjäämään koiransa kanssa, jos toimii kuten sinä. Eikä ap kyllä taida pärjätä edes avun kanssa

Kyllä pärjää. Ei se koirien kanssa eläminen ole mitään rakettitiedettä. Ihmiset on onnistuneet pitämään koiria jo tuhansia vuosia, ja pääosin toimineet vain vaistoillaan, ilman mitään tietoa koiran kouluttamisesta, koirakouluja tms. 

Itse kasvatan koiria ja aina sanon ostajille, varsinkin ensikertalaisille: älä stressaa. Ja anna pennun olla pentu. Petoeläinten pennut ON rajuja, ne näykkii, ne räkyttää, ne juoksee, ne närsii irtaimistoa, paimenkoiran pennut harrastaa paimennuskäytöstä kuten jalkaterien ja säärten näykintää jne. Mikään näistä ei ole kammottava käytösongelma. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä opettaa uusia käytöksiä, jos koiralla on käytöksiä joista haluaa eroon. Pentu EI mene pilalle jos heti pentuna ei tee jollain tietyllä tapaa. Ja tosiaan, useimmista koirista kasvaa oikein mukavia kavereita vaikka ei kouluttaisi mitenkään sen enempää, vain arjessaan elelisi sen kanssa rennosti, reagoiden kuten vaistot sanoo (esim. pennulta useimmat sietää jonkun verran riekkumista, mutta jossain vaiheessa kun ei jaksa, yleensä ihan vaistomaisesti kyllä keksii stopin ärsyttävälle tavalle, tyyliin paimennusnäykkijä -> ok, otetaan pannasta kiinni ja kävellään sitten niin, jos muuten ei kuljeta näykkimättä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olet ensikertalainen jos sinulla on aiemminkin ollut koiria? :o

En ole ensikertalainen mutta kasvattaja valitsi meille pennun joka sopisi ensikertalaisellekin.

Ap

Se on just helvetillinen tämä kasvattajien - ei onneksi kaikkien - sääntö, johon ei IKINÄ pidä suostua! Koiraksi valitaan se koira, joka miellyttää ostajaa, sinua, joka maksat maltaita siitä rakista. Minusta on ihan hitlermäistä, että joku toinen valitsisi mulle tuhannen euron koiran - jos minä maksan - ja vaikka kasvattaja antaisi koiran ilmaiseksi, otan vain sellaisen, joka miellyttää minua. Hyvänen aika, minähän koirani kanssa elän!

Niin kun se kasvattaja on ainoa, joka näkee pentuja niin paljon, että pystyy yhtään sanomaan millaisia ne ovat. Koiran ostaja näkee pennun usein vain muutamia kertoja ennen kotiutumista niin siinä ei paljoa ole millä tuota päätöstä tekisi. Tietysti jokainen itse päättää minkä rotuisen koiran haluaa ja näin myös valitsee sen millaisia ominaisuuksia toivoo koiralla olevan. Pennuissa sitten on vain eroja persoonissa.

Itse kasvatan paimenkoirarotua ja annan omistajien valita pentunsa ja/tai pentujen omistajansa. Ainoa poikkeus on, että jos toinen kasvattaja etsii jalostuskoiraa (tai jos itse haluan jättää pennun omaksi), niin hänelle varatan kyllä se näyttelymielessä lupaavin ja tämä ei ole muiden varattavissa.

Mutta muuten, aika usein jonkun pennun ja ihmisen välille syntyy "match", joskus niinkin vahva että vaikka pentu on eri sukupuolta kuin pennunostaja halusi, tämä haluaakin sen pennun. Kokemukseni on, että näin intuitiolla valitut ihmis-koiraparit toimii paremmin kuin se, kun aikoinani yritin analysoida pentujen luonnetta ja valkata käyttöön sopivimpia. Usein siinä kävi niin, että se alle luovutusiässä rauhallinen löllykkä muuttuikin supervilkkaaksi ja harrastamista vaativaksi myöhemmin, ja se minun mielestäni lupaava tuleva harrastuskoira olikin aikuisena laiskanpulskea tapaus joka teki edes millään palkkiolla vain jotenkuten, ei tulta ja vauhtia täynnä.

Itselläni kolmas koira oli niin vaikea, että nyt vasta helpottaa kun hän on 6 -vuotias... Jotkut vaan on vähän vaativampa kuin toiset...

Vierailija kirjoitti:

Se on totta, että eläimiinkiin mahtuu "erityiseläimiä" tai vammaisia eläimiä. Eikä näitä ominaisuuksia saa millään koulutuksella täysin pois. 

Itselläni on jo aikuinen down-koira. Ei siis tietenkään mitään virallista diagnoosia, mutta kyllä sen huomaa tästä koirasta ettei käy ns. ihan täysillä. Koiran heikon kongnition huomaa ihan normaalissa arjessa päivittäin. Tämä koira ei myöskään ole oppinut juuri lainkaan käskysanoja. Yrittää kyllä ja näkee, että haluaisi tehdä, mutta ei vaan opi tai oppimat asiat ei jää mieleen. Minulla on muitakin koiria, jotka olen kouluttanut vähemmällä työllä paljon pidemmälle.

Tämä kehari koira on muuten onneksi aivan ihana. Kiltti, rauhallinen ja kaikinpuolin helppo.