**EX-HAAHUT***HUHTIKUUN ENSIMMÄINEN VIIKKO**

Nyt voisi niitä sydänääniä metsästää kotona....



http://www.kuuntelevauvaa.fi/

armoton flunssa pukkas sitte eilen päälle,päätä alkoi ensin särkeä ja olo oli ihan lötkö,yö meni rätti nenässä ja aamulla oli kahta kauheempi tukko nenussa,ja nyt särkee oikeaa poskea tosta silmän alta ja hervottomia pärskimisiä lähtee.pitää mennä saunaan istumaan hiljaisiin löylyihin ja savustaa pöpö pois.

Onneks oli perhetyöntekijä tänään täällä lasten kaa kun tuli yllätysmenoja...eli iso poika kun meni takas kouluun maanantaina,niin tänään sitte aamulla soittivat jo että opettaja ei enää halua jatkaa:poika oli tönäissyt opettajan pois pulpetiltaan,siis siltä millä poika teki koulutöitään ja ope makas sen kirjojen päällä :S mutta ei mitään,hyvä että pääsi pois,ihan tarpeeksi tätä rumbaa nyt pyöritettykin.

Poikkesin siis hakemassa jäppisen sen jälkeen kun heitin tytön muskariin,onneks oli tosiaan se perhetyön tekijä,jonka kaa nasuli jäi.Sit kerkisin pyörähtää muskarin jälkeen kotona aamupalalla ja kahvilla ennen ku lähdin neuvolaan.

Asiaahan oli sit paljon kun sinne pääsin,terkalla siis.Oli selvitelly mun sokerijuttuja,ja nyt ei tarviikkaan kuin joka 3.pv ottaa koko käyrä,eli 4 mittausta.3vk päästä on jo poliaika.Ja teki sitten pikana kaikki uudet mittauksetkin uutta kertomusta varten,paitsi hemppaa ei ottanu kun oon niin räkänen,ei näytä oikeaa kuulema,mut muuten kaikki ok,painoakaan ei ole tullut viel yhtään,mikä on kyllä ihan hyvä kun katsoo tätä ruhoa :S Ja ne sydänäänet sitten tietty kuului :D syke oli 149-163,eli hyvä,mutta kuului yllättävän alhaalta edelleen.Terkka sanoi että vielä 20 viikolle asti kun vauvalla on hyvin tilaa,saa usein hakea näitä ääniäkin,saatikka sitten se,että niitä liikeitä tuntisi ollenkaan/säännöllisesti,ja kun minullakin tuo istukka on iloisesti levinnyt tuohon etuseinään vaimentamaan.Ne pikku muljaukset onkin aina tuntunu tuol iiiihan reunalla,ja heti kun neuvolasta tulin ja menin päikyille,se pikku mytty teki paineen tunnetta kohdun reunaan painautumalla.Joten nyt mä lupaan uskoa,ettei ole mitään hätää vaikken viel liikkeitä tunnekkaan kuin ihan harvoin.(muistuttakaa tästä kun seuraavaksi panikoin)Terkka kyllä sanoi että tämä sydänäänten kuuntelu onkin näillä viikoilla se ainoa oikea tapa tarkistaa tilanne.Aikaa oli mun " pikavisiitille " varattu vartti,joka venyi 40 minuutiksi...ja seuraavaan neuvolaankaan ole kuin 2vk.Ihanaa käydä siel usein! Vaikka monessa paikassa ilmoitetaan että uudelleen synnyttäjällä on x-määrä nla käyntejä,niin ei ne täällä niitä tunnu laskevan ainakaan.



Mutta nyt on ilmoittauduttu,ja vetäydyn levolle.Huomenna tilaan rakenneultraan ajan <3



Anteeksi että höpötin vaan omia,sattuu päähän niin iloisesti et en ymmärrä nyt muuta.



Femmis ja Pikkarainen 17+1

Mellukin oli koti uutisia laitellut, voi jeekura kun se aika on kohta käsillä..Ihanaa!saa nuuskutella ja paijata sitä kauan kadoksissa ollutta vauvelia :``)



Mulla oli neuvola tässä männä päivinä ja en (muistaakseni) ollut päivitellyt tietoja..

pissa puhdas

rr 128/80 aika yllättävät mulla..

syke + ei lekuri laskenut

sf 34

paino pirulainen -250/vko pudonnut eli kahdessa viikossa -500g :/

kohdunsuu auki n. kahdelle sormelle, lyhentynyt ja aivan lötkö pötkö..

ja miestä alkoi jo hirvittämään, josko se syntyykin kiusallaankin ennen käynnistystä..



Kiva femmis että sulla neuvolassa kaikki ok, ja sartsulle liikkeistä! Miten ne alkuun voikin olla aina hukassa :/



joanna; sullahan kivat valmennukset on, otat vimosen kerras sitten synnytyssalissa vai??harmillista että meni noin loppuun.



meillä tällaista, taidan lähteä sohvalle, siellä ne makaa kaikki muutkin...



petjuliini

Oho, petju, vai on sulla jo noin paljon edistystä tapahtunut tuolla alapäässä :) Mulla on huomenna neuvolalääkäri, mielenkiintoista kuulla onko mulla jotakin tapahtunut. Epäilen että ei, ei ole ainakaan mitään supistuksia ollut tms. Enkä usko että vauveli on edes laskeutunut/kiinnittynyt, eikös pään pitäisi siinä tapauksessa painaa tuolla alhaalla jotenkin? Ei mulla vaan paina, ja hengitys sen kun vaikeutuu edelleen.



Jep, meidän valmennukset jäi hitusen verran viime tinkaan! Tai tämä eka kerta oli vielä suht ok, mutta nyt on taukoa ja sitten ne kaksi seuraavaa onkin siinä mun la:n paikkeilla, vai oliko peräti viikkoa ennen :) No, kaipa ne sitten synnytyssalissa antaa jonkun pikakurssituksen tarvittaessa! Sain onneksi varattua sen sairaalatutustumisen sentään ensi viikolle.



Aapeli, meillä on siis kolme kertaa tuota synnytysvalmennusta, noin 1,5-2 h per kerta. Sitten on tutustuminen synnytyssairaalaan erikseen. Ja perhevalmennuskin oli meillä ihan eri juttu, oli sellaisia luentoja ravitsemuksesta, liikunnasta ja perhe-elämästä. Eli kyllähän tässä noita valmennuksia on ihan mukavasti ollut, vaikka tuo ehkä tässä vaiheessa (ensikertalaiselle) kriittisin, eli synnytysvalmennus jääkin vähän myöhäiseksi. Muut meidän ryhmässä ovat tosiaan noin viikolla 32, mutta ehtiihän sitä hyvin vaikka vielä 35 viikolla, mutta kun mulla on se vika tunti rv40...



Hyviä öitä vaan kaikille, huomiseen :)



joanna

Sinuna en niin hirveästi hätäilisi, vaikka synnytysvalmennus jääkin viime tippaan. Siis siltä pohjalta näin sanon, kun meillä esikoista odottaessa se synnytysvalmennus oli minusta aikalailla yhtä tyhjän kanssa. Ei siellä minun mielestä tullut esille mitään niin kauhean tärkeää. Siis mun mielestä se anti oli tosi vaatimatonta. Eli omalla kohdalla merkkasi paljon enemmän se tieto, mitä itse olin Vauvasta ja Kaks' plussasta lukenut. Ja tietysti käynti synnärillä oli tosi valaiseva. Sai nähdä niitä huoneita, johon mahdollisesti menee synnyttämään (meillä taiskin sattua synnytykseen just sama huone, jossa varsinainen esittely oli), kerrottiin kivunlievityksestä ja esiteltiin kaikkea asiaan kuuluvaa.



Sanoisin, että on hyvä olla tietoinen eri kivunlievitysvaihtoehdoista ja sitten vaan avoimin mielin synnyttämään. Itse en ainakaan esikoista odottaessa ollut suunnitellut mitään valmiiksi. Kätilöt kyllä ehdotti, mitä heidän mielestään voitaisiin kokeilla seuraavaksi. Mulla meni kivunlievitykset esikoisen synnytyksessä tässä järjestyksessä: kiikkustuolissa kiikuttelu, käveleminen, terapiapallon päällä pyörittely sänkyä vasten nojaten, lämmin suihku terapiapallon päällä istuen, vesiammeessa lököttely, petidiini-piikki lihakseen (sen vaikutusta en kyllä juuri huomannut), epiduraalipuudutus ja sitten vauva syntyi. Kaikki tämä meni aikavälillä klo 8 aamulla - klo 1 seuraavana yönä. Jouduin nimittäin menemään synnärille, kun lapsivettä alkoi tulla. Kaikki eteni todella verkkaisessa tahdissa. Mutta se oli siis vain oma kokemukseni. Jollain toisella etenee hirmu vauhdilla.



Se minua jäi ärsyttämään tuossa esikoisen synnytyksessä, että mulla alkoi kovat kivut n. klo 20.30 ja pyysin epiduraalia. Anestesialääkäri oli just silloin jossain leikkauksessa ja jouduin odottamaan varmaan yli puoli tuntia. No, kätilöilläkin oli vuoronvaihto klo 21. Minä voihkin ja huohotin sängyllä (vai mikä sen virallinen nimi onkaan ;-). Uusi kätilö ei kiinnittänyt minuun minkäänlaista huomiota, vaan kiukutteli jotain välineitten kanssa ja jotain muuta tyhjänpäiväistä. Viimein sain sen epiduraalin ja kivut katosi. Ainoa ikävä puoli oli, että jalat alkoi tuntua oudoilta. Minun piti liikutella niitä koko ajan ja mies sanoi, että ne tuntuu ihan kylmiltä. Kätilö sitten sanoi, että se johtuu siitä, että hengitit väärällä tavalla ennen epiduraalin saantia... No niinpä, miksei hän voinut sitä jo silloin sanoa. Kiukutteli vaan niitten tyhjänpäiväisten asioitten takia. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, se tietysti pääasia.



Itse valmistauduin kuopuksenkin synnytykseen sillä tavalla, että lueskelin paljon toisten synnytyskertomuksia eli se oli sellaista henkistä valmistautumista koitokseen. Jommassa kummassa vauvalehdissä oli mukana sellainen kirjanen, joka oli täynnä erilaisia synnytyskertomuksia. Niitä pääasiassa luin.



Mutta nää nyt oli taas näitä minun henk.koht. tarinoita. Ymmärrän kyllä tietysti, että sinua harmittaa, kun synnytysvalmennus jää niin viime tippaan. Siellä Etelä-Suomessa voi olla hyvinkin laadukasta se valmennuksen anti. Mutta mitään kynnyskysymystä siitä ei kannata tehdä. Aivan varmasti selviydyt synnytyksestä ihan siinä missä muutkin, kun avoimin mielin tilanteeseen menet. Tietysti ne kätilöt, jotka sattuu kohdalle, ratkaisevat myös paljon. Jos sattuu sellainen nihkeä kätilö, niin pitää varmaan miestä opastaa jo etukäteen, että pitää sitten sinun puolia, jos kätilö meinaa heittäytyä hankalaksi. Mutta yleisesti ottaen kätilöt on varmasti kivoja ja empaattisia.



Tuli muuten vielä mieleen se kätilö, joka oli silloin kun kuopuksen odotuksessa jouduin menemään kipeiden supistusten takia synnärille (käynnistys oli määrätty seuraavalle päivälle, mutta supistukset yltyivät kipeiksi ja jouduin menemään jo aikaisemmin synnärille. Supparit sit tosin laantui ja seuraavana päivänä kuitenkin piti käynnistää.). Mies jätti minut sairaalan oven eteen ja itse meni viemään autoa parkkiin. Kätilö otti minut vastaan ja oli hyvin vaitonainen. Eipä ihmeitä mulle jorissut. Mutta anti olla kun mies tuli paikalle. Jopa alkoi juttua tulla ja muuttui niin ystävälliseksi... Eikös se nainen ole kuitenkin se, joka synnyttää ja on tapahtuman päähenkilö ;-).



Tulipa taas pitkästi. Tätä ei varmaan kaikki jaksa edes lukea...



neronja rv18+3

me sentään käytiin antaumuksella valmennukset,olikohan niitä kolme...mutta en minä siltikään osannut yhtään sen paremmin varautua siihen mitä tulee.Kun supistukset alkoi,olin vaan utelis kokemaan mitä tuleman pitää,mutta kyllä se uteliaisuus hävisi kun alkoi sattumaan :( minulle kokeiltiin aqua rakkuloita,no joo teho oli mitä oli,aluksi keinuin mutta kun alkoi selkä mennä kivusta kaarelle niin oli pakko nousta.

Minun suurin virhe oli että mä JÄNNITIN itseni viulun kieleksi jotta kestäisin sitä kipua,ja tämä asia hidasti synnytystä ihan kamalasti,siis se rentoutumisen opettelu eri tekniikoilla,sitä minä korostaisin.Kaikkea muuta voi henkilökunta opastaa,asennoissa jne,ja oma avoin mieli on kanssa hyvä.

Minulle päädyttiin lopulta antamaan epiduraali,josta en nyt viitsi sanoa niitä kaikkia kammottavia asioita joita tapahtui minulle,muuta kuin että täysin pieleen meni,ja hirveä kammo jäi.Sen kammon sain vasta 12 vuotta myöhemmin pois kun viidennessä synnytyksessä uskalsin kokeilla spinaalia=annoin jonkun törkkiä lähelläkään selkääni.

Ponnistukset meni aika hyvin,kesti " vain" 20 min kun oli lopulta 3 ihmistä painamassa mahan päältä vauvaa pihalle,ja se sitten teki pahaa jälkeä :( lapsi oli 4640g ja tuli rytinällä.... eihän minulle ensisynyttäjänä kertonut mitään se,kun arvioitiin vauva 4 kiloiseksi,mistä minä olisin voinut tietää mitä se tarkoittaa ja onko sillä mitään merkitystä.



Mut kuitenkin koko kaameus oli kyllä pois pyyhkäisty kun vauva tuli,vaikka en tosiaan kokenut mitään onnen tunteita,en oikeastaan ollut edes kauhean kiinnostunut vauvasta heti,kyllä taisi olla muukin kuin 19 vuotiaan fysiikka kovalla,tarkoitan tota henkistä puolta sen rääkin jälkeen.



No kuitenkin,hirmun hyvä jos itse tekee itselleen selväksi mitä on tulossa,mä lähdin ihan " soitellen sotaan" .Valmennukset ei ole se avain minusta



F +Pikkarainen

tästä virtuaalivalmennuksesta :) Olette varmasti aivan oikeassa ettei synnytysvalmennus ole se avainkysymys. Tuosta laadukkuudesta voisin sanoa että ei eka kerta ainakaan mikään järisyttävä kokemus ollut! Katsottiin synnytysvideo ja siinä se. Jotakin neuvolatäti turisi, mutta aika tyhjänpäivästä. Se vika kerta vaan jotenkin houkuttelisi kun se on lastenneuvolan pitämä. Mun mielestä raskauden aikana onkin vain keskitytty raskauteen, eikä niinkään vauvan tuloon. Ja nyt kun se alkaa olla ovella, niin alkaa olla hiukan epävarma olo (vaikka kenellä ensikertalaisella ei olisi...)! Mutta kaipa ne äidinvaistot sitten heräävät ja asiat luonnistuu omalla painollaan, jotenkin :)



Minäkin luulen että tuo sairaalaan tutustuminen on tärkein synnytysvalmennuksen kannalta. Sielläkin kuulema käydään läpi kivunlievitysjuttuja ja muuta itse tapahtumaan liittyvää. Varmasti valaisevampi tunti kuin nuo neuvolan valmennukset yhteensä.



Femmiksen rentoutusneuvo on varmasti tärkeä! Sitä painotettiin jopa tässä ekassa valmennuksessa. Seuraavalla kerralla meillä on rentoutusharjoituksia, täytyykin ottaa ne ihan " tosissaan" jos niistä olisikin sitten käytännön hyötyä (jos siis ehdin vielä mukaan)!



Mutta nyt neuvolaan! Eilen kävin tosin vaa' alla ja ilmoitin miehelle että en voi mennä neuvolaan... Saan varmasti haukut! En tajua miksi paino vain nousee! Viimeksi th sanoi jotenkin kurjasti että on tainnut jääkaapin ovi käydä... No en minä ole mielestäni herkutellut, jopa vähemmän syönyt kuin aiemmin kun vatsa painaa keuhkoja... Edelleenkin olen ihan ymmälläni siitä että minä joudun kyttäämään kiloja, en ole aikaisemmin sellaiseen törmännyt :) Taidan painoindeksin mukaan olla vielä suht normaalipainoinenkin, mutta ratkaisevaa taitaa olla nuo viikottaiset lisäykset, ja niitähän on kertynyt!



joanna 36+1

Onpas Femmiksen esikoinen todellakin ollut SUURI! Minkä kokoisia muut vauvelisi ovat olleet?



Mä en muuten uskaltanut edes harkita noita aqua-rakkuloita, kun olin lukenut, että niitten laittaminen aluksi sattuu. Aika hassua pelätä synnytyksessä kivunlievityksen laittamisen yhteydessä aiheutuvaa hetkellistä kipua ;-). Ilokaasua kokeilin kyllä esikoisen synnytyksessä, mutta mulle tuli siitä jotenkin huono olo ja oli ärsyttävää, kun puhe oli kaasun ottamisen jälkeen hassua. Kakkosen synnytyksessä kyllä käytin ilokaasua, kun kätilö vaan vetkutteli muun kivunlievityksen kanssa. Kohdunsuu oli jo 5 cm auki, kun menin synnärille ja ilokaasulla vaan piti pärjätä <:(. Välillä siitä laitteesta lähti letkukin irti ja minä miehelle ihmettelemään, että mikä tässä nyt on. Lopulta sain kohdunkaulanpuudutteen ja se toi ihanan hengähdystauon ennen ponnistamista. Juu ja kuopuksen synnytyksessä ilokaasu oli ainut kivunlievitys ja silloin se kyllä toimi kohdallani ihan hyvin.



Ja tuo on muuten totta, mitä Femmis sanoi, että supistukset olis hyvä ottaa mahdollisimman rentona vastaan. Silloinhan ne parhaiten avaakin kohdunsuuta. Ja sen verran vielä ensisynnyttäjille, että supistuksethan tulevat aaltoina. Eli se voimistuu, voimistuu, voimistuu ja sitten alkaa hellittää ja välissä saa aina hengähdystauon. Jotenkin se supistus on aina helpompi kestää, kun tietää, että kohta helpottaa. Loppua kohtihan ne tietysti tulee aina vaan tiheämmin, mutta onneksi on noita kivunlievitysmenetelmiä olemassa. Ai juu, se piti vielä sanoa, että ponnistaminen voi ensikertalaiselle olla aluksi outoa, että mitä siinä oikeastaan pitää tehdä. Minusta se kuvaa asiaa tosi hyvin, että ponnistat aivan kuin änkäisit kovaa kakkaa. Se on ihan oikeasti se oikea ponnistamisen suunta.



Toivottavasti et Joanna (tai muut ensisynnyttäjät) loukkaannu, että piti alkaa selostaa näistä synnytyksistä. Tuli vaan sellainen olo, että pitäiskö sinua sitten yrittää itsekin vähän valmistaa synnytykseen, kun se sinun valmennus jäi niin myöhään ;-). Kannattaa lueskella paljon asiasta niin kuin varmasti olet jo tehnytkin. Sanoin muuten edellisessä viestissäni, että menin esikoisen synnytykseen avoimin mielin enkä ollut tehnyt mitään valmiita suunnitelmia. Sama juttu mulla on kyllä ollut kaikissa synnytyksissä. Kakkosen synnytyksen jälkeen (kun en tahtonut saada kunnollista kivunlievitystä, kun kätilö oli sitä mieltä, että ilokaasulla pitäis pärjätä) ainoa vaatimukseni oli se, että haluan kivunlievityksen AJOISSA. Tuosta kakkosen synnytyksestä jäi ne kivut aika pitkäksi aikaa mieleen, vaikka se olikin nopea synnytys, mutta nyt on kaikki synnytyskivut täysin unohtuneet. Ja useinkin ne aika hyvin pyyhkiytyy mielestä jo siinä vaiheessa, kun sen vauvan saa syliinsä.



Kuopus huutaa pyyhimään, joten täytyy mennä.



neronja rv18+4

Ikävää, että joudut stressaamaan tuon painonnousun kanssa. Onneksi sulla on raskaus jo niin lopussa, joten pian tuo painon vahtiminen on taakse jäänyttä elämää.



Mitä mieltä te muut olette synnytysvideoiden katsomisesta? Minusta on aina ollut aika inhottavaa katsoa niitä. Kyllä meilläkin valmennuksessa näytettiin video. Minusta on vaan jotenkin niin kammottavan näköistä nähdä se, miten se vauva sieltä alapäästä työntyy. Itestä ainakin tuntuu, että onko tuo videon näyttäminen edes kovin järkevää synnytysvalmennuksessa. Jotkuthan jopa videoi lastensa syntymät, mutta itse en voisi kuvitellakaan, että katsoisin. No nyt kun asiaa ajattelen, niin ehkä tosiaan muutaman vuoden kuluttua synnytyksestä voisin sellaisen videon pystyäkin katsomaan, mutta en minä sellaista videota kyllä ainakaan kellekään muulle näyttäisi. Mutta tosiaan kun useampi vuosi on kulunut, niin voisinpa pystyäkin katsomaan. Voishan sellainen video olla melkoisen tunnerikas muisto omasta lapsesta. Mitä mieltä muut näistä asioista?



neronja

Meillä aikanaan kans oli toi valmennus ihan yhtä tyhjän kanssa!Kolme kertaa käytiin muutama tunti neuvolalla norkoilemassa eikä mitään jäänyt käteen.Se synnytysvideokin mikä siellä katottiin on jotenki ihan tyhmä.En mä ainakaan saanut siitä oikeestaan yhtään mitään,päällimmäiseks jäi vaan kuva pariskunnasta joka ajeli rumala autolla sairaalaan :)

Mullakin suurin virhe ekassa synnytyksessä oli se,että supistuksen tullessa jännitin vastaan.Yhtään ei helpottanut,kun kätilö oli joku nuori työhönsä ryytynyt nainen joka vaan nauroi,että ootahan vaan,muutaman tunnin päästä oot vielä kipeempi...Sepä auttoikin rentoutumaan.Sittemmin oon opetellut rentoutuksen salat :)Mulla on monessa synnytyksessä ollut vaan sellanen " ongelma" ,että mun rentoutuminen tapahtuu silleen,et laitan silmät kiinni ja " näen" kun vauva liukuu supistuksella alaspäin.Ja monet kätilöt ei suvaitse sitä silmien kiinni laittoa :-/Kai ne kuvittelee,että pyörryn ihan just.Mutta mulle se on paras keino rentoutua.Edellisessä synnytyksessä olikin aivan mahtava kätilö,joka ei nipottanut turhista :) Viimeksi olin jopa saanut itseni psyykattua ponnistusvaiheeseen,niin ettei pelottanut ja näin poika solahti rennosti kylkeä kääntämällä ulos ;) Mä oon nimittäin tokan jälkeen pelännyt ponnistamista ihan hirveesti.Vauva oli kans 4,6 kiloinen ja ponnistusvaihe kesti tunnin.Kolmannessa ja neljännessä synnytyksessä sit harasin vastaan viimeseen saakka ja huusin vaan etten uskalla ;) Heh,huomattavasti helpommalla pääsee kyllä kun antaa tulla vaan...

Oi ja voi...pääsispä oikeesti jo synnyttään!!!!



Sari,pikkukirppu 19+0 ja muu poppoo

Juu...ei tulis mieleenkään,et mun synnytyksen sais videoida!!!Mä en ikinä pystyis kattoon sitä enkä haluis muillekaan näyttää.Muuten en kyllä pidä pahana synnytysvideoita.Tai riippuu vähän...niitäkin on joka lähtöön.

Mua huvitti kun yks kaveri esitteli kuvia,jotka mies oli ottanut synnytyksessä...siis ihan kaikki oli valokuvattu ja niitä ihan estotta esitteli :-S Meillä on kameran saanut kyllä kaivaa vasta siinä vaiheessa kun vauva on ulkona ja äiti edes hiukan peiteltynä ;)

Jos minun synnytyksiä olis videoitu, niin en olis kyllä niihinkään halunnut kuvaa siitä, miten se vauva alkaa pikku hiljaa alapäässä näkyä. Joitain hetkittäisiä välähdyksiä olis voinut olla avautumisvaiheesta ja sitten kuvaa vasta siitä kohtaa, kun vauva on kokonaan kätilön hyppysissä. Mutta siinäkin olis kuvan pitänyt keskittyä pelkästään vain vauvaan, ei mitään muita verisiä yksityiskohtia ;-). Ja äänen kanssa en varmasti pystyis katsomaan omaa synnytysvideota. Äänen laittaisin vasta sitten, kun vauva päästää ensimmäiset parkaisut.



Meilläkin on valokuvia otettu vasta sitten, kun vauva on syntynyt. Kolmosen synnyttyä mies otti kuvan jo niin aikaisessa vaiheessa, että minua ei oltu tosiaan ihan " peitelty" ;-). Laitoin kyllä senkin kuvan albumiin, mutta peitin paperin palalla intiimit kohdat.



Miten teillä muilla miehet on pärjänneet synnytyksissä? Oma mieheni on pärjännyt ihan hyvin. En ole vaatinut sitä tekemään mitään erityistä. On vaan riittänyt, että läheinen ihminen on synnytyksessä läsnä. Kuopuksen synnytyksessä se yritti pyyhkiä minun otsaa kylmällä pyyhkeellä tai jotain. Huitaisin sen käden siitä pois, en halunnut, että minuun sen kummemmin kosketaan. Kakkosen synnytyksessä miestä alkoi heikottaa. Tais just olla ponnistusvaihe alkamassa ja mies siinä sitten jotain siitä heikotuksestaan sanoi. Lääkäri sanoi miehelle, että parempi sitten ruveta jo nyt pitkälleen, koska he eivät jouda häneen keskittymään, jos sattuu pyörtymään. Niinpä se sitten rupes suosiolla pitkälleen ;-).



Mutta tämä näistä. Pakko alkaa touhuta. On taas tyttöjen kerhopäivä.



neronja rv18+4

täällä tosiaan kipeä femmis linjoilla :S

Jatkampa muutaman kommentin tohon synnytysjuttuun(sekun on mun lempiaihe,heh)

Videoiminen: meillä olis nyt videokamera,mutta en mä usko että se olis sinällään hyvä idea että kuvataan,kyllä mulle valokuvat on riittäny,ja mies on aika hyviä naaman irvistyskuvia ottanutkin(voin viihdyttää teitä yahoolaisia yhdellä" äiti humalassa" kuvalla)Minusta se,että mies videoi koko ajan,pilaa synnytyksen tunnelman.

Ja se valmennuksen synnytysvideo oli muistaakseni lähinnä huvittava,eikä se ollut yhtään vähemmän naurettava kun käytiin nelosen aikana Tayssiin tutustumassa ja siellä näytettiin kanssa joku sellanen videopätkä.

Neronjalle vauvan koosta:juu,esikoinen oli suuri,syntyi jopa ennen la:ta.Muut olikin sitte 4130,5150,4320 ja viimenen 4070g.Eikä tuo yli 5 kiloinenkaan enää ollu kovin paha nakki :) Ja niistä rakkuloista...kyllä mä HUUSIN kun ne laitettiin,se kirvely oli kamala :( mutta taisi ne vähän auttaakin siinä alussa. Ja ilokaasua en oo voinu koskaan käyttää,siitä on tullu vaan paha olo.

Ja tosiaan ensisynnyttäjän tosiaan kannattaa miettiä sitä omaa tyyliä jolla saa itsensä rennoksi,siihen tarvii kyllä hurjaa psyykkausta että voi vaan antaa lihasten relata vaikka sattuu niin saa***sti ;) mä oon kanssa käyttänyt tollasta mielikuva juttua kuten sartsu ja sitte sellasta" mantraa" jota pupisen hiljaa,aukea aukea..Niin ja jos pitää olla sängyllä,ole hajareisin,silloin paikat aukeaa helpommin kun vauvan pää pääsee laskemaan avoimeen lantioon :D ihania neuvoja,mutta älä ota paineita.

Saako kysyy onko sulle sit paljon tullut painoa?Minulle nääs tuli 28 kiloo esikoisesta koska en osannu yhtään kieltäytyä nälän kutsusta ;) ja sen näki



Jos ei tässä ollut kaikki niin I´ll be back :)

20.4 on ny varattu rakenneultra,on taas jotain mitä odottaa



Femmis 17+2

Neronja. Päinvastoin kyllä tuon tekstisi jaksoi lukea. Ja olipa hyvä, että noin kirjoitit ja loitit tämän kesksutelun. Kiitos myös muille kokemusten jakamisesta.

Olen itse yrittänyt näin etukäteen suhtautua tuohon synnytykseen hyvin avoimin mielin ja uteliaana. Olen jo vuosien ajan lueskellut erilaisia synnytysjuttuja ja oli kiva kuulla, että Neronja olet kokenut siitä olevan apua. Minullakin on tallessa sellainen pikkuinen synnytyskertomuskirjanen, joka joskus aikanaan tuli jonkun vauva-lehden mukana.

Itse synnytys ei, ainakaan vielä, pelota. Varsinkaan kipua en osaa pelätä lainkaan. Eniten ehkä arveluttaa se ajatus siitä sairaalasta. En ole ikinä ollut sairaalassa potilaana ja ajatus oman yksityisyyden ja koko oudon ja uuden synnytyshässäkän hoitamisesta vieraassa ympäristössä ehkä mietityttää. Täytyy kuitenkin lisätä, että en ole erityisen häveliästä tyyppiä alastomuuden tai muun sellaisen suhteen, mutta toki ¿tuntematon¿ pistää pohtimaan. Luulen Joannan tapaan, että se sairaalaan tutustuminen on minullekin tärkeä tilaisuus.

Vaikka luulen tietäväni mitä kaikkea (siis noita juttuja luettuani) synnytyksessä voi tapahtua ja ehkä yleisemmin, olla tapahtumatta, ehkäpä kuitenkin punnitsen niitä kaameita repeämis- yms vaihtoehtoja. Mutta kaikki aikanaan.



Tuo ohje rentoudesta täytyykin pistää korvan taakse. Yritän tässä muutenkin etsiä jotakin liikuntamuotoa itselleni ja ajattelin, että lihastreenin lisäksi (siis yhä elättelen haavekuvaa kotijumpasta) kunnon venyttely olisi poikaa. Siihenhän noita rentoutusharjoituksia voisi näin etukäteen yhdistää.



Neronja puhuit vielä noista supistuksista. Ainoa kokemukseni on viime heinäkuulta ja odotan, että jotakin siihen viittaavaa, joskin x10000, on tulossa. Muistan keskenmenon ja sen cytotecin ja sen kuinka aaltoina (niin, yksi panadol ei niitä tainnut oikein helpottaa, heh) ne supistukset todellakin tulivat. Muistan, että olin ihan ulkona tästä maailmasta ja vain odotin milloin seuraava oli tulossa. Kummasti sitä käpertyi itseensä ja odotti sitä seuraavaa ja mahdollisesti vielä pahempaa tuntemusta. Mutta tuo lienee pientä itse synnytykseen verrattuna kuitenkin.



Videoista: aika vieraalta tuntuu ajatus, että sitä kuvattaisiin. Vaikka olenkin katsellut kuvasarjoja yms aiheesta, eipä se nyt erityisen herkullista katseltavaa mielestäni ole. Enkä ole lainkaan varma, että haluaisin omasta synnytyksestäni tuollaista kuvaa. Varsinkaan äänen kanssa. En lainkaan ja en edes ymmärrä miksi. Miksi sitä pitäisi ylipäätään katsella.

Tähän valokuvaukseen liittyen, olemme pohtineet miehen kanssa, että jos ottaisi digikameran lisäksi järjestelmäkameran mukaa ja kuvaisi mustavalkofilmille vauvan ja minun ensikohtaamisen. Mustavalkoisena kun kuvat ovat usein parempia ja lisäksi voisivat tuoda tunnelmaa vielä värillistäkin paremmin esille. mitä mieltä olette tästä?



Olen tässä pohdiskellut vauvan liikkeitä. Rajut nykäykset ja potkut tuntuvat unohtuneen. Lieneeköhän kääntynyt ympäri? Sillä jokin möykky tuossa navan yläpuolella- rintalastan alapuolella on ja se välillä muljuu puolelta toiselle. Olisikohan peppu? Ihan alhaalla taas tuntuu sellaista pehmeää kutittelua, joten josko pienet kätöset siellä touhuilisivat. Se taitaa kuulua asiaan, että liikkeet ovat enemmänkin nyt sellaista puskemista, vai?

Toki olen luonut kauhuskenaarion jo siitä, että vauvalla on jaloissa jotakin kun niitä julmia varsinaisia potkuja ei ole vähään aikaan kuulunut. Hönttiä tämä tällainen ainainen kauhukuvien luominen.



Joanna, onpas kurjaa tuo neuvolan painokommentointi. Minullakaan ei ole varsinaisesti hirveästi vielä kiloja tullut ja syön terveellisemmin kuin ikinä ja silti kommentoi jotakin tuosta viikoittaisesta noususta. Plääh! Typerää.

Ihan kuin normaalilla järjellä varustettu (ja vielä normaalipainoinen) nainen ei ymmärtäisi mistä on kyse ja osaisi kontrolloida omaa elämäänsä. Ja miksi sitä niin hulluna on kommentoitava ja kontrolloitava ylipäätään.



Mukavaa torstaita ex-haahukaverit





Aapeli ja papu 29+6 (todellakin, huomenna tasan 30)

Neronjan ja femmiksen kanssa yhdyn samaan että osaa rentoutua ja hengittää.Synnäritutustumisessa sitten saa kuulla kivunlievityksistä ja toki netistä.yksi lievitys sopii yhdelle toinen toiselle.Mä en niistä osaa kertoa kun ovat niin sutjakkaasti syntyneet, etteipä ole keretty ;) mutta aaqua rakkulat kokenut olen ja ei ikinä enää elävään lihaani moisia laiteta.tämäkin siis MUN mielipide, mulla ei tehonnut.



jep, joanna,vähän laittoi kyllä miettimään että hupsis vai on paikat jo kypsyneet..No tosin olenhan uudelleen synnyttäjä ja aina uudelleen synnyttäjillä lopussa aukee valmiiksi sormelle, mutta että mulla jo reilummin KLUPS..

Lähetä mulle muutama kilo sulta kun mä niitä taas tarvisin ihan pakosti :( niin olisi etua molemmille.Älä siitä painosta murehdi, sä syöt mitä tarvit ja thats it.Ei kukaan kai enää syö ajatuksella kahden edestä mitä ennenmuinoin hoettiin.Mutta ymmärrän kuinka masentavaa se on kun puntari näyttää uskomattomia lukemia, mutta loppuraskaudessa suolikin saattaa olla laiska ja ei aja pihalle suolesta ja aineenvaihdunta hidastuu..Kyllä sä kesällä rantakunnossa olet, ajattele, keväällä tuupataan toukokuussa pitkiä vaunulenkkejä arskat päässä, kyllä siinä kilot hupenee, usko vaan! <3



Voi jee, mulla tuikkii ristiselkään ja kipeesti kohdunsuulle...Ei sais rehkiä, mutta nyt huilaamaan josko menisi kipuilu ohi.



petju

Tosta vieraasta ympäristöstä ja ihmisistä sen verran,että mullekin ekalla kerralla ajatus siitä,että joku ihan outo ihminen tunkee mun " yksityisyyteen" tuntui ihan kamalalle.Mutta siinä vaiheessa kun se synnytys oikeesti on käynnissä,niin tollaset asiat unohtuu aika helposti :) Kyllä se luonto vaan järjestää asiat silleen kivasti,että äiti osaa keskittyä siihen olennaiseen ja muusta tulee aika yhden tekeviä seikkoja.Mutta onhan se totta,että aina uus tilanne pelottaa/jännittää.On se sit mikä tahansa.Ja kyllähän synnytys on aika iso juttu ;)

Ihan ensiksi Hendelle suuri ja lämmin virtuaalihalaus. Olen erittäin pahoillani puolestasi!!!!





Mellulle ja Wilkunalle onnittelut prinssistä ja prinsessasta!!!!!



Neronja: Sain vihdoin toksoplasmoosi-tulokset ja myöskään minä en ole kaikkien ihmetykseksi sitä sairastanut. Nyt on sitten taas yksi stressinaihe enemmän.



Synnytyksistä: Itse en kyennyt esikoista odottaessa lukemaan tai kuuntelemaan minkäänlaisia juttuja synnytyksestä. Olin aivan lukossa. En halunnut edes ajatella koko asiaa. Kun sitten menin synnytystapa-arviointiin ja lääkäri totesi minun olevan auki 4cm, vaikken ollut saanut yhtään supistusta, niin jotenkin koko homma alkoi tuntua luonnolliselta. Esikoinen syntyi rv 37 magneettivyöhyketerapian, ilokaasun ja epiduraalin avustuksella. Pikku sisko syntyikin sitten luomuna kaksi vuotta myöhemmin. Koko synnytys kesti ensimmäisistä supistuksista laskettuna vähän yli tunnin. POnnistusvaihe 3 minuuttia. Nyt vähän hirvittää, että jos synnytys on jälleen nopea, miten ehdin sairaalaan, koska matkaa on yli 50km. Ensimmäisessä synnytyksessä oli mukana sisko, joka pärjäsi loistavasti ja joutui oikein hommiin, koska henkilökuntaa oli niin vähän. Toisesta synnytyksestä sisko myöhästyi ja nyt tähän viimeiseen menen luultavasti yksin tai toisen siskon kanssa, koska nyt kun vihdoin olisi mies jonka ottaisin mukaan, niin taitaapi tuo jo olla toisella puolella Eurooppaa silloin.



Lisää omaa napaa: viime perjantaina ultrassa todettiin lapsiveden jälleen vähentyneen, mutta kuitenkin kuulemma on riittävästi(ärsyttää kun eri lääkäreillä on eri mielipiteet). Seuraava ultra onkin sitten vasta rv 36. Vauva oli laskeutunut jo todella alas ja lääkäriä se vähän mietitytti. Painoarvio oli 1735g

Eilen olin neuvolassa ja hb oli noussut 125 ja painoa ei ollut tullut lisää. Tosin enpä sitä ihmettele, kun olen voinut todella huonosti ja viikonloppuna makasin 2 päivää kykenemättä nousemaan sängystä edes koneelle(huolestuttavaa). Kaiken maailman verikokeita on nyt otettu, eikä kukaan osaa selittää pahoinvointia ja väsymystä, mutta myöntävät kyllä, että tuskin se raskaudestakaan johtuu.



Tulipas pitkä teksti!!! Ja piti varmaan jotain vielä kommentoida, en vaan muista mitä.



Kuutar ja Minttuli...huhuu!!!!



Uba-aba rv 32+3

Kerroit, että ajatus sairaalasta jotenkin vieroksuttaa. Mulla ainakin on kaikista noista synnytysreissuista jäänyt kyllä hyvät muistot. Varmasti kaikissa sairaaloissa synnytyshuoneista (saleiksi kai niitä virallisesti nimitetään, mutta minusta se sali-sana ei ole oikein kuvaava, vaikutttaa liian kalsealta) on yritetty tehdä mahdollisimman viihtyisiä. Esim. meidän sairaalassa joku huone on tapetoitu vaaleanpunaisella sävyllä, on vesisänkyä, kiikkustuolia ym. Yksi huone on sävyltään vaaleanvihreä jne. Minusta ne on ihan kivoja " huoneita" . Ja jotenkin ylipäätään onhan se synnytys niin mahtava kokemus tai siis varsinkin se, kun saa sitten sen oman nyytin syliin ja jos henkilökunta on mukavaa, niin mikäs siinä.



Itse olen viihtynyt myös osastolla. On ollut ihanaa tutustua siihen omaan vauvaan ja pikku hiljaa opetella (siis varsinkin esikoisen kohdalla) hoitamaan sitä omaa vauvaa. Hoitajat kyllä hyvin neuvoo ja opastaa. Ja varsinkin esikoisen aikaan oli tosi ihanaa saada sairaalalle vieraita ja saada kukkia, tuntui tosi hienolta. Mies kävi meitä joka päivä katsomassa ja siinä sitten ihmeteltiin yhdessä sitä omaa lastamme. Olen myös tykännyt, että on huonekavereita. On ollut kiva jutella synnytyksistä ja kaikenlaisesta. Ja ruokakin on mielestäni ollut ihan hyvää. Ei siis ole mitään valittamista ollut. Kun lähdin kuopusta hakemaan, ajattelin, että nyt mä taas nautin sairaalassa olosta (onhan se sairaalassa olo erilaista, kun on kysymys onnellisesta vauvanhakumatkasta) ja lepäilen ja nautin, kun saan valmiit ruuat eteen. Mutta jotenkin olin synnytyksen jälkeen tosi väsynyt, mutten silti pystynyt oikein kunnolla nukkumaan. Ei siis tuntunut yhtä leppoisalta reissulta kuin edelliset, mutta lopputulos oli silti erinomainen :-).



Femmis, oliko sulla niitä sokeriongelmia jo esikoisen aikaan vai milloin ne sulla alkoi? Eikös " sokerivauvat" yleensä ole isompia kuin muutoin? Hassua, että mulle th puhui yhden (sittemmin keskenmenneen) raskauden alussa, että pitäis käydä sokerirasituksessa, kun vauvani on olleet niin isoja. Suurin tosiaan siis " vain" 4220g.



Nyt ei muistu mieleen muuta.



neronja rv18+4

Uba-aballe jaksamista väsymyksen ja pahoinvoinnin kanssa. Ikävää, että sulla menee viimeiset viikot tuollaisessa olossa, mutta toivottavasti ainakin synnytyksen jälkeen helpottaa. Vaikuttaisi tosiaan siltä, ettei sitä toksoplasmoosia ihan niin vaan helposti saadakaan. Siis tarkoititko, että nyt joudut pelkäämään, että jos sen vaikka sitten nyt saisitkin? Luulisi, että kun se ei tuon helpommin tartu, niin tuskin sinä sitä nytkään saat.



Aapeli kysyi noista liikkeistä. Tuohon olis varmaan parhaita vastaamaan ne, jotka sinun kanssa ovat nyt suht samoissa. Itsellä kun asiat niin helposti unohtuu, jos ei oo aivan ajankohtaista. Mutta mun mielestä asia on niin (jos oikein muistan) että sitten kun vauva on isompi ja tilaa vähän, niin se liikkuminen on lähinnä sitä, että milloin mikäkin vauvan ruumiinosa pullistuu masusta ulospäin. Eli varsinaisia nopeita liikkeitä, siis potkuja, ei siinä vaiheessa enää ole. Näin mun mielestä eli normaalilta sulla kuullostaa.



Mustavalkokuvat voi olla tosiaan ihan tunnelmallisia. Ja saahan siitä digikameralta sitten teetettyä värillisiä, jos joitain haluaa. Ajatelkaapa kun joillain on oikein erikko henkilö videoimassa synnytystä. Lehdistä olen lukenut. Minusta olis tosi ärsyttävää, jos yks " ylimääräinen" tyyppi olis koko ajan jossain alapäässä kuvaamassa, että milloin se vauva alkaa näkyä... Itsekin tosiaan ennen ajattelin, että ei missään nimessä videokameraa, mutta nyt huomasinkin että joku pieni muisto elävän kuvan muodossa voisi synnytyksestä olla ihan kiva. Kun mullakin kuitenkin on kohta nämä hommat lopullisesti ohi. Yllätyin itsekin, että näin huomasin ajattelevani. Saapa nähdä, pitääkö meidän ottaa tämän nykyisen asukin synnytykseen (jos sinne asti onnellisesti päästään) sittenkin se videokamera mukaan ja ohjeistaa miestä, että millaisen siitä haluaisin. Mut varmaan sille pitäis vielä sanoa, että parempi että yrittäis sitten kuvata niin, etten minä näe, koska muuten voisin tuskissani tiuskaista, että pane hiiteen se kamera ;-).



No joo, oliskohan aika taas lähteä muihin hommiin ;-).



neronja

Nyt tuli taas huoli ja murhe, ihan itkettää... Varmaan hormonit tekevät taas tepposet ja ylireagoin, mutta en voi mitään että pelottaa!



Paino oli noussut, niinkuin pelkäsinkin, ihan hurjasti, eli viikossa yli 1,6 kiloa (joku kyseli että kuinka paljon on kaikenkaikkiaan tullut: lähtö oli 57, tänään 74; mutta tosiaan tuossa kai seurataan lähinnä sitä viikottaista nousua, ja sitä on viime viikkoina ollut yli " normaalirajojen" ). Verenpaine oli korkea, kai, 136/84, jos muistan oikein. En tiedä mikä on normaali (en vielä ole ehtinyt googlettamaan!), mutta kun sekä th että lääkäri olivat niin huolestuneen oloisia, niin pakostakin pelästyy! Huomenna ois joku maksakoe, pitää " paastota" . Mulla on ollut kutinaa käsissä, joten maksa-arvot pitää tarkistaa.



En minä nyt noista olis niin huolissani, mutta kun lääkäri puhui jotenkin niin että nyt pitää seurata vauvan liikkeitä, ja jos on pienintäkään aihetta, niin pitää lähteä päivystykseen. Siis onko tässä vauva tosiaan vaarassa? Tyypillistä että siellä lääkärillä vain mykistyin ja kuuntelin ja nyökkäilin, ja sitten jälkeenpäin iskee paniikki ja ois tuhat kysymystä... Mutta sanokaa nyt ettei tuo verenpaine ole paha? Ja mitä tarkoittaa raskausmyrkytys, jota lääkäri väläytteli? Pitää haulla etsiä jos löytyis tietoa...



Hienoa että olette kirjoitelleet synnytyskokemuksia, luen ne varmasti vielä uudestaan ajatuksella läpi kunhan pää tästä vähän selkiintyy!



joanna