Lue keskustelun säännöt.
Pariskunnat, jotka eivät pääse ilman lapsia "treffeille"!
12.08.2017 |
Miten arki rullaa?
Kaipaisi joskus aikaa ihan kaksin, mutta ennen ensi kesää ei varmaan ole mahdollista. Ja en kaipaa sitä niin paljon, että maksaisin hoidosta useita kymmeniä euroja.
Joskus tää vaan tuntuu niin ankeelta. Ainakin silloin kun kaverit kertoo miten ihanaa on ollut kun mummi ottaa yöksi lapsen ihan muuten vaan omasta halusta.
Viimeisestä yhteisestä menosta on kohta kolme vuotta jos synnytystä ei lasketa mukaan. Joskus kyllä vähän väsyttää ja vituttaa. Muita?
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella mielekästä parisuhdetta, jossa kahdenkeskistä aikaa ei ole useamman kerran viikossa. Ehkä ihmisillä on sitten eri tarpeet? Minulle ainakin se "treffailu" – kivojen juttujen tekeminen yhdessä – on se syy, miksi ylipäätään seurustelen. Kyllä minä tiskit osaan tiskata ja pyykiy pyykätä yksinkin. Ei se "arjen jakaminen" sillä lailla jaksa kiinnostaa.
Minulle riittää sama määrä yhteistä aikaa kuin riitti seurustellessa eli 4-8 tuntia viikossa. Silloinkin kun piti nukkua, syödä jne. eikä voinut roikkua toisessa tuntitolkulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella mielekästä parisuhdetta, jossa kahdenkeskistä aikaa ei ole useamman kerran viikossa. Ehkä ihmisillä on sitten eri tarpeet? Minulle ainakin se "treffailu" – kivojen juttujen tekeminen yhdessä – on se syy, miksi ylipäätään seurustelen. Kyllä minä tiskit osaan tiskata ja pyykiy pyykätä yksinkin. Ei se "arjen jakaminen" sillä lailla jaksa kiinnostaa.
Kannattaa pysytellä lapsettomana, jos noin ajattelet. Itse asiassa kannattaa myös pysytellä erossa vakituisista parisuhteista. Katsos ystävä rakas, elämä on suurimmaksi osaksi juuri sitä tavallista arkea. Näin ollen parisuhdekin on pitkässä juoksussa pääosin tuota "arjen jakamista". Jos sitä ei osaa, ei saa parisuhdetta ikinä toimimaan pidempää aikaa. Treffailu kuuluu suhteen alkuvaiheeseen, sitten siirrytään vähitellen tavalliseen elämään. Toki siihenkin voi kuulua treffailua ja kivojen juttujen tekemistä, mutta enin osa ajasta on kotitöitä, töissäkäymistä, mahdollisten lastenhoitoa jne. Niistäkin saa toki tehtyä kivoja tai kotitöiden osalta edes siedettäviä juttuja, kun asenne on oikea.
Hui! Nyt alkoi pelottaa. Missä vaiheessa se "tavallinen elämä" oikein alkaa? Meillä mennyt seitsemän vuotta suhteellisen samalla kaavalla kuin alussakin, kotitöihin menee ehkä puoli tuntia päivässä, ja työt on tavattu hoitaa työaikana.
Varmaan teemme jotakin nyt tosi pahasti väärin, kun yhteiselämämme ei ole degeneroitunut loputtomaksi arkipuuroksi.
Työt vievät useimmilla suuren osan hereilläoloajasta. Jo siinä on sitä tavallista elämää ja arkea. En tarkoittanut tavallisella elämällä pelkkää vapaa-aikaa, vaan ihan kaikkea aikaa. Prosentuaalisesti suurin osa vuorokauden tunneista menee töissä ja kotitöissä. Kun siis puhutaan normaalista työpäivästä eikä esim. lomasta. Arkea on lisäksi tv:n katselu, kaupassa käyminen, sukuloiminen, ystävien tapaaminen ja mitä nyt kenenkin arkeen kuuluu. Ei sen arjen tylsää tarvitse olla, mutta ei elämä yhtä kivaa tekemistä ja juhlaakaan ole.
Ihan yhtä paljon se työssäkäynti vei aikaa suhteen alussa kuin nytkin. Ei sen "arjen jakamisen" tarve ole millään tavalla lisääntynyt suhteen edetessä, eikä vuorostaan "treffailun" tarve ole vähentynyt. Mihin siis perustuu väitteesi, että jälkimmäinen kuuluu vain suhteen alkuvaiheeseen ja että siitä pitäisi sitten siirtyä ohonkin "tavalliseen elämään", jossa ilmeisesti ei kivoja yhteisiä juttuja enää tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meistä ei kumpikaan intoudu hoitajan palkkaamisesta. Mies on itseasiassa todella tarkka siitä, kuka lapsia hoitaa eikä varmasti luottaisi poikiaan tuntemattomalle palkatulle avulle. Itse en hänen ole ikinä vielä kuullut lasten aikana valittavan yhteisten menojen puutetta, ehkä ne olisivat tärkeämpiä minulle. Etenkin niitä yönyli reissuja kaipaisi, iltaisin han me voidaan viettää treffejään kotona (ja sitä tehdäänkin) ja lasten kanssa käydään paljon ihmisten ilmoilla.
Mutta joskus olisi niin kiva mennä vaikka niihin häihin kahdestaan parina. Orpo olo oli olla kesällä yksin häissä ja kieltämättä moni ihmetteli tälläistä ratkaisua. Mutta kyllä meillä on ainakin tosi korkea kynnys yöhoidatuttaa lapsia puolittuilla, se kun on lapsillekin niin rankka konsepti kun eivät ikinä ole yökylässä. Huudoksihan se menisi.
Tuolla ajattelumallilla ne lapset eivät ikinä totu olemaan teistä erossa. Se ei ole ollenkaan hyvä asia. En nyt tarkoita, että vauva jätettäisiin yöksi hoitoon, mutta isommat voi ihan hyvin jättää. Onhan se hyvä tottua olemaan yökin erossa vanhemmista ennen kuin tulee kouluikään ja kaverit alkavat kysellä yökylään. Noloa siinä vaiheessa olla menemättä "koska ei osaa olla erossa vanhemmista"
Meidän lapset ei yökyläile,koska en halua olla mikään ilmainen lastenhoitopaikka. Omilla lapsilla ei ole tarvetta olla öisin poissa kotoa,mutta monessa perheessä lasten kaverien perheet joutuvat olemaan lastenhoitajia, vaikka olisi oma elämä elettävänä. Kun on tullut yökyläpyyntö, niin olen sen torpannut ja kun on tullut pyyntö saada kaveri meille yökylään, niin olen osannut siihenkin vastata kieltävästi. Yökyläily ei ole perusoikeus ja kun kuuntelee muita vanhempia, niin aika monelle se on pelkkää kärsimystä. Lapset ei siitä nauti, heidät vain tungetaan pois kotoa vanhempien vapaa-ajan takaamiseksi.
Kuulostaa tylyltä eikä edes kaikkien osalta pidä paikkaansa. Minun lapseni ainakin nauttii kun pääsee kaverille yökylään. Suunnittelevat päiväkausia, mitä tekevät sitten kun pääsee yökylään. Ja en todellakaan laita lastani yökylään ellen tiedä, että se varmasti sopii kaverin vanhemmille. Enkä varsinkaan sen takia, että saisin vapaa-aikaa. Voin palkata lapselle hoitajan, jos vapaa-aikaa kaipaan. Yökyläilyt ovat vain lapsen iloksi tapahtuivatpa ne meillä tai kaverin luona.
Yökyläilystä loppuu hohto siinä vaiheessa, kun vanhemmat ilmoittavat, että eivät osta herkkuja, televisiota ei katsota ja hiljaisuus on klo 21. Siinä menee moni hauska suunnitelma myttyyn, kun kasvattajat muistavat vastuunsa.
Kaikki kasvattajat eivät onneksi ole noin tiukkapipoisia, vaan suovat lapsille ilojakin joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella mielekästä parisuhdetta, jossa kahdenkeskistä aikaa ei ole useamman kerran viikossa. Ehkä ihmisillä on sitten eri tarpeet? Minulle ainakin se "treffailu" – kivojen juttujen tekeminen yhdessä – on se syy, miksi ylipäätään seurustelen. Kyllä minä tiskit osaan tiskata ja pyykiy pyykätä yksinkin. Ei se "arjen jakaminen" sillä lailla jaksa kiinnostaa.
Minulle riittää sama määrä yhteistä aikaa kuin riitti seurustellessa eli 4-8 tuntia viikossa. Silloinkin kun piti nukkua, syödä jne. eikä voinut roikkua toisessa tuntitolkulla.
Kiva kuulla. Tässä ketjussa taisi kyllä olla puhe pariskunnista, jotka eivät saa välttämättä kahdeksaa tuntia kahdenkeskistä aikaa kuukaudessa tai edes vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella mielekästä parisuhdetta, jossa kahdenkeskistä aikaa ei ole useamman kerran viikossa. Ehkä ihmisillä on sitten eri tarpeet? Minulle ainakin se "treffailu" – kivojen juttujen tekeminen yhdessä – on se syy, miksi ylipäätään seurustelen. Kyllä minä tiskit osaan tiskata ja pyykiy pyykätä yksinkin. Ei se "arjen jakaminen" sillä lailla jaksa kiinnostaa.
Kannattaa pysytellä lapsettomana, jos noin ajattelet. Itse asiassa kannattaa myös pysytellä erossa vakituisista parisuhteista. Katsos ystävä rakas, elämä on suurimmaksi osaksi juuri sitä tavallista arkea. Näin ollen parisuhdekin on pitkässä juoksussa pääosin tuota "arjen jakamista". Jos sitä ei osaa, ei saa parisuhdetta ikinä toimimaan pidempää aikaa. Treffailu kuuluu suhteen alkuvaiheeseen, sitten siirrytään vähitellen tavalliseen elämään. Toki siihenkin voi kuulua treffailua ja kivojen juttujen tekemistä, mutta enin osa ajasta on kotitöitä, töissäkäymistä, mahdollisten lastenhoitoa jne. Niistäkin saa toki tehtyä kivoja tai kotitöiden osalta edes siedettäviä juttuja, kun asenne on oikea.
Hui! Nyt alkoi pelottaa. Missä vaiheessa se "tavallinen elämä" oikein alkaa? Meillä mennyt seitsemän vuotta suhteellisen samalla kaavalla kuin alussakin, kotitöihin menee ehkä puoli tuntia päivässä, ja työt on tavattu hoitaa työaikana.
Varmaan teemme jotakin nyt tosi pahasti väärin, kun yhteiselämämme ei ole degeneroitunut loputtomaksi arkipuuroksi.
Työt vievät useimmilla suuren osan hereilläoloajasta. Jo siinä on sitä tavallista elämää ja arkea. En tarkoittanut tavallisella elämällä pelkkää vapaa-aikaa, vaan ihan kaikkea aikaa. Prosentuaalisesti suurin osa vuorokauden tunneista menee töissä ja kotitöissä. Kun siis puhutaan normaalista työpäivästä eikä esim. lomasta. Arkea on lisäksi tv:n katselu, kaupassa käyminen, sukuloiminen, ystävien tapaaminen ja mitä nyt kenenkin arkeen kuuluu. Ei sen arjen tylsää tarvitse olla, mutta ei elämä yhtä kivaa tekemistä ja juhlaakaan ole.
Ihan yhtä paljon se työssäkäynti vei aikaa suhteen alussa kuin nytkin. Ei sen "arjen jakamisen" tarve ole millään tavalla lisääntynyt suhteen edetessä, eikä vuorostaan "treffailun" tarve ole vähentynyt. Mihin siis perustuu väitteesi, että jälkimmäinen kuuluu vain suhteen alkuvaiheeseen ja että siitä pitäisi sitten siirtyä ohonkin "tavalliseen elämään", jossa ilmeisesti ei kivoja yhteisiä juttuja enää tehdä?
Luepa ensimmäinen vastaukseni huolella. Siinä jo sanoin, että tavalliseen elämäänkin voi kuulua treffailua yms. Niitä vain usein on vähemmässä määrin kuin alkuun tai ainakin ennen lapsia. Ja kivat asiat vaihtuvat festareilla ravaamisesta puuhamaavierailuiksi (noin kärjistettynä esimerkkinä, ei yleispätevänä faktana). Väitteeni perustan omakohtaiseen kokemukseen 15 vuoden parisuhteesta ja kolmen lapsen äitiydestä sekä lähipiirini kokemuksiin. Kyllä me teemme paljonkin kivoja asioita yhdessä. Ne vain ovat erilaisia kuin asiat, joita teimme suhteen alussa ja ennen lapsia ja kahdenkeskistä "kivojen asioiden tekemistä" ei yksinkertaisesti ole mahdollista järjestää useita kertoja viikossa. Paitsi jos nuo "kivat asiat" ovat osa sitä tavallista arkea ja tapahtuvat pääosin kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella mielekästä parisuhdetta, jossa kahdenkeskistä aikaa ei ole useamman kerran viikossa. Ehkä ihmisillä on sitten eri tarpeet? Minulle ainakin se "treffailu" – kivojen juttujen tekeminen yhdessä – on se syy, miksi ylipäätään seurustelen. Kyllä minä tiskit osaan tiskata ja pyykiy pyykätä yksinkin. Ei se "arjen jakaminen" sillä lailla jaksa kiinnostaa.
Minulle myös se kivojen juttujen tekeminen yhdessä on tärkeää ja sitä arkea myös. Emme me mitään kotitöitä tee yhdessä, vaan kivoja juttuja, ulkoilua, sisustusprojekteja, millon mitäkin. Onneksi niitä voi tehdä koko perheellä...ne jutut mitkä ei lapsille sovi, tehdään sitten yöllä kahdestaan. ;)
-Se, joka kommentoi sun edellä
Mikä siinä ulkopuolisen avun käytössä on niin vaikeaa? Jos ei ole MLL:ää, aivan varmasti tuttavapiiristä löytyy vaikka joku lukiolainen hoitamaan illan muutaman kerran kuussa. Koko yön kestäviä poissaoloja voi joutua odottamaan niin kauan kun lapset ovat vanhempia ja lähtevät vaikka leireille. Teinit pärjäävät jo yksinkin.
Ymmärrän, jos on rahasta tiukkaa, mutta silloinkin voi sopia kavereiden kanssa vastavuoroisen hoitoringin. Tai jos heidän lapset ovat isompia, sinä voit vaikka siivota heidän talon tai pestä ikkunat hoitovuoroa vastaan.
Mutta ei, ennemmin kitistään tai jopa erotaan kuin kehitellään vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole lapsia. Periaatteessa voisimme siis tehdä kaikenlaisia asioita yhdessä. Mies ei kuitenkaan halua, iltaisin tahtoo vain löhötä sängyssä läppärinsä kanssa ja puhuu puhelimessa kavereidensa kanssa. Jos saan hänet houkuteltua ravintolaan, se keksii aina jotain valittamisen aihetta. Minun kanssani oli hölmöä mennä konserttiin, mutta kavereiden kandsa voi hengata festareilla koko päivän. Mies käyttäytyy kuin kävelylenkki minun kanssani olisi jokin palvelus minua kohtaan.
Käy kateeksi lapsiperheitä, joissa iltaisin tehdään jotain yhdessä miehen kanssa.
Olen alkanut käymään ulkona ystävieni kanssa, myös miespuolisten. On ihanaa, kun joku kuuntelee ja on kiinnostunut minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella mielekästä parisuhdetta, jossa kahdenkeskistä aikaa ei ole useamman kerran viikossa. Ehkä ihmisillä on sitten eri tarpeet? Minulle ainakin se "treffailu" – kivojen juttujen tekeminen yhdessä – on se syy, miksi ylipäätään seurustelen. Kyllä minä tiskit osaan tiskata ja pyykiy pyykätä yksinkin. Ei se "arjen jakaminen" sillä lailla jaksa kiinnostaa.
Kannattaa pysytellä lapsettomana, jos noin ajattelet. Itse asiassa kannattaa myös pysytellä erossa vakituisista parisuhteista. Katsos ystävä rakas, elämä on suurimmaksi osaksi juuri sitä tavallista arkea. Näin ollen parisuhdekin on pitkässä juoksussa pääosin tuota "arjen jakamista". Jos sitä ei osaa, ei saa parisuhdetta ikinä toimimaan pidempää aikaa. Treffailu kuuluu suhteen alkuvaiheeseen, sitten siirrytään vähitellen tavalliseen elämään. Toki siihenkin voi kuulua treffailua ja kivojen juttujen tekemistä, mutta enin osa ajasta on kotitöitä, töissäkäymistä, mahdollisten lastenhoitoa jne. Niistäkin saa toki tehtyä kivoja tai kotitöiden osalta edes siedettäviä juttuja, kun asenne on oikea.
Hui! Nyt alkoi pelottaa. Missä vaiheessa se "tavallinen elämä" oikein alkaa? Meillä mennyt seitsemän vuotta suhteellisen samalla kaavalla kuin alussakin, kotitöihin menee ehkä puoli tuntia päivässä, ja työt on tavattu hoitaa työaikana.
Varmaan teemme jotakin nyt tosi pahasti väärin, kun yhteiselämämme ei ole degeneroitunut loputtomaksi arkipuuroksi.
Työt vievät useimmilla suuren osan hereilläoloajasta. Jo siinä on sitä tavallista elämää ja arkea. En tarkoittanut tavallisella elämällä pelkkää vapaa-aikaa, vaan ihan kaikkea aikaa. Prosentuaalisesti suurin osa vuorokauden tunneista menee töissä ja kotitöissä. Kun siis puhutaan normaalista työpäivästä eikä esim. lomasta. Arkea on lisäksi tv:n katselu, kaupassa käyminen, sukuloiminen, ystävien tapaaminen ja mitä nyt kenenkin arkeen kuuluu. Ei sen arjen tylsää tarvitse olla, mutta ei elämä yhtä kivaa tekemistä ja juhlaakaan ole.
Ihan yhtä paljon se työssäkäynti vei aikaa suhteen alussa kuin nytkin. Ei sen "arjen jakamisen" tarve ole millään tavalla lisääntynyt suhteen edetessä, eikä vuorostaan "treffailun" tarve ole vähentynyt. Mihin siis perustuu väitteesi, että jälkimmäinen kuuluu vain suhteen alkuvaiheeseen ja että siitä pitäisi sitten siirtyä ohonkin "tavalliseen elämään", jossa ilmeisesti ei kivoja yhteisiä juttuja enää tehdä?
Luepa ensimmäinen vastaukseni huolella. Siinä jo sanoin, että tavalliseen elämäänkin voi kuulua treffailua yms. Niitä vain usein on vähemmässä määrin kuin alkuun tai ainakin ennen lapsia. Ja kivat asiat vaihtuvat festareilla ravaamisesta puuhamaavierailuiksi (noin kärjistettynä esimerkkinä, ei yleispätevänä faktana).
Näinhän tietysti valitettavan monelle käy, ei sitä kukaan ole kiistänyt. Väitteesi oli kuitenkin, että näin käy väistämättä, eikä minun kannattaisi edes pyrkiä pitkään parisuhteeseen, koska pitkässä parisuhteessa ei olisi mahdollista olla sillä tavalla kuin haluan. Tuo nyt ei vain pidä ollenkaan paikkaansa. Ei kukaan vain kohtalon ohjaamana ajaudu vaihtamaan taidegallerioissa käynnit ja viini-illalliset sarjojen katsomiseen eri tableteilta, vaan se on seurausta ihmisten omista arvoista ja valinnoista.
Minä haluan parisuhteelta asioita X ja Y, ja sen mukaan myös parisuhteessa toimin. Niin on toivon mukaan tehnyt aloittajakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä on aikaa olla kaksin vaikka perjantai tai lauantai-iltaisin. Lapset nukkumaan ja kokataan jotain hyvää ja helppoa. Katetaan kauniisti, kynttilä pöytään ja viinipullo ja sitten vain nautitaan elämästä.
Paitsi että ne lapset herättää aamulla, joten aika laihaksi jää nauttiminen
Meillä on aikaa iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. En juurikaan kaipaa edes enempää. Meillä ei ole tukiverkostoa, mutta tässä vuosien varrella se on alkanut tuntumaan siltä että pitäköön tunkkinsa, tässä kenenkään apua kaivatakkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole lapsia. Periaatteessa voisimme siis tehdä kaikenlaisia asioita yhdessä. Mies ei kuitenkaan halua, iltaisin tahtoo vain löhötä sängyssä läppärinsä kanssa ja puhuu puhelimessa kavereidensa kanssa. Jos saan hänet houkuteltua ravintolaan, se keksii aina jotain valittamisen aihetta. Minun kanssani oli hölmöä mennä konserttiin, mutta kavereiden kandsa voi hengata festareilla koko päivän. Mies käyttäytyy kuin kävelylenkki minun kanssani olisi jokin palvelus minua kohtaan.
Käy kateeksi lapsiperheitä, joissa iltaisin tehdään jotain yhdessä miehen kanssa.
Olen alkanut käymään ulkona ystävieni kanssa, myös miespuolisten. On ihanaa, kun joku kuuntelee ja on kiinnostunut minusta.
Miksi olette yhdessä?
Mitkä ovat ne asiat, joita parisuhteelta haluat, ja saatko niitä tässä parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aikaa iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. En juurikaan kaipaa edes enempää. Meillä ei ole tukiverkostoa, mutta tässä vuosien varrella se on alkanut tuntumaan siltä että pitäköön tunkkinsa, tässä kenenkään apua kaivatakkaan.
Onko puolisosi samaa mieltä? Minä en olisi tyytyväinen tuohon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kauan meinaat että mies pysyy vielä suhteessa kun piheyttäsi et voi lastenhoitajaa maksaa muutamia kertoja vuodessa? Kyllähän se monesti niin menee, että nainen sanoo ettei osaa edes kaivat yhteistä aikaa kun on pienet lapset mutta miespä on osannut kaivata ja hakee sitä sitten muualta.
Mikä estää miestä palkkaamasta lastenvahtia jos niin kovasti tahtoo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aikaa iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. En juurikaan kaipaa edes enempää. Meillä ei ole tukiverkostoa, mutta tässä vuosien varrella se on alkanut tuntumaan siltä että pitäköön tunkkinsa, tässä kenenkään apua kaivatakkaan.
Onko puolisosi samaa mieltä? Minä en olisi tyytyväinen tuohon
No puolisoni ei ole tehnyt elettäkään sen eteen että jostain ilmestyisi tukiverkkoa tai lastenvahtia, joten oletan että on ihan tyytyväinen. Mitä muutakaan tuosta voi olettaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aikaa iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. En juurikaan kaipaa edes enempää. Meillä ei ole tukiverkostoa, mutta tässä vuosien varrella se on alkanut tuntumaan siltä että pitäköön tunkkinsa, tässä kenenkään apua kaivatakkaan.
Onko puolisosi samaa mieltä? Minä en olisi tyytyväinen tuohon
No puolisoni ei ole tehnyt elettäkään sen eteen että jostain ilmestyisi tukiverkkoa tai lastenvahtia, joten oletan että on ihan tyytyväinen. Mitä muutakaan tuosta voi olettaa?
Oletteko jutelleet asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aikaa iltaisin kun lapset on menneet nukkumaan. En juurikaan kaipaa edes enempää. Meillä ei ole tukiverkostoa, mutta tässä vuosien varrella se on alkanut tuntumaan siltä että pitäköön tunkkinsa, tässä kenenkään apua kaivatakkaan.
Onko puolisosi samaa mieltä? Minä en olisi tyytyväinen tuohon
No puolisoni ei ole tehnyt elettäkään sen eteen että jostain ilmestyisi tukiverkkoa tai lastenvahtia, joten oletan että on ihan tyytyväinen. Mitä muutakaan tuosta voi olettaa?
Oletteko jutelleet asiasta?
Tottakai olemme. Asumme mieheni kotimaassa jossa hänen on huomattavasti helpompi löytää lastenhoitoapua paremman kielitaitonsa ja laajemman tuttavapiirinsä ansiosta. Olen välillä palkannut itse jonkun pariksi tunniksi, mutta mielestäni se ei ole sen rahan arvoista. Olen sanonut että jos me hänen mielestään tarvitsemme enemmän kahdenkeskistä aikaa hänkin voi sitä järjestää, koska itselleni riittää hyvin nuo illat. Aamut eivät ole itselleni mikään ongelma. Yleensä lapset eivät edes herätä meitä aamulla vaan menevät itsekseen katsomaan lastenohjelmia.
Miksi tuo lastenhoidon järjestäminen tuntuu nyt joidenkin mielestä olevan juuri äidin tehtävä? Ylipäätään naisenko tehtävä se on jotenkin "hoitaa" parisuhdetta? Järjestää yhteistä tekemistä, vapaita iltoja ja aamuja ja mitä kaikkea? Mies vaan sitten passiivisena odottaa että mitä mukavaa nyt tällä kertaa taivaasta tipahtaa?
Me olemme olleet pariskunta ilman kodin ulkopuolista erillistä parisuhdeaikaa ja arki rullasi hyvin. Meille riitti loppujen lopuksi hyvin se aika kahdestaan kun lapset nukkuivat. Yhteinen aika perheenä oli myös meille tärkeää.
Emme halunneet palkata hoitajaa, koska tällaisella hoitajalla ei ole sidettä lapseen (ja omasta lapsuudestani muistan aika erilaisia hoitajia, myös asiallisen joka kuitenkin tuntui siltä ettei välittänyt minusta). Isovanhemmat eivät olleet niin halukkaita, että olisivat tarjoutuneet hoitamaan ja pienten lasten kanssa en olisi oikein uskonut että olisivat jaksaneet. Ja myönnän että kadehdin niitä kavereita, joiden vanhemmat olivat mukana lastenlastensa elämässä. Itselläni vanhemmat eivät hoitaneet minua oikein lapsenakaan, joten tuntui että maksan kahdesti vanhempieni toiminnasta. Toisaalta tuo oma lapsuuteni oli varmasti se syy miksi olen pitänyt tärkeänä sitä miten ja kenen toimesta lapsiamme hoidetaan.
Nyt vanhin lapsemme on jo täysi-ikäinen ja nuorinkin jo teini. Olemme päässeet miehen kanssa jo kahdestaankin ulos, mutta aika harvoin olemme käyneet. Mielummin olemme perheenä lasten kanssa yhdessä edelleen sekä kotona (silloin kun lapset ovat kotosalla), että lomalla. Lapsemme ovat parhaimmasta päästä seuraa mitä tiedän.
Avioliitto toimii ja seksi on ihanaa. Lapset eivät ole sitä mitenkään estäneet. Yhdessä ollaan oltu reilusti yli 20v.
Ap:lle tsemppiä👍
Yökyläilystä loppuu hohto siinä vaiheessa, kun vanhemmat ilmoittavat, että eivät osta herkkuja, televisiota ei katsota ja hiljaisuus on klo 21. Siinä menee moni hauska suunnitelma myttyyn, kun kasvattajat muistavat vastuunsa.