Lasten kotoamuuttaminen - minkä ikäisinä ja miten?

16v iässä on pakko muuttaa pois kotoa, jos aikoo jatkaa koulua. Lähin lukio ja ammatillinen oppilaitos on vain 35 km päässä, mutta sinnepä ei pääse julkisilla. Vaihtoehtona on mopoauto tai muutto. Lapset valitsivat muuton.

Jos lapset ei muuta kotoa pois niin muuta sinä? Jätä ne sinne kaksin. Tosin vuokrasopimus pitää siirtää niiden nimiin tai irtisanoa koko käppä.

Meillä lapset on lähteneet aika eri ikäisinä; 18 ja muutti samassa kaupungissa omaan kotiin, 19 samoin samassa kaupungissa ja 20 toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Mielestäni lapset voivat asua kotona niin kauan kuin haluavat tai kunnes on opiskelut valmiina ja pesämunaa säästetty töissä. Meillä on ollut kiire omilleen. Hassua sikäli, että kotoa muuton jälkeen niitä tuntuu näkevän enemmän :)

Jos kotona on rahasta tiukkaa ja lapsi tienaa niin olettaisin ainakin että maksaa jotakin asumisestaan ym. sekä ruokakuluihin osallistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos opiskelevat niin ok että asuvat kotona. Jos käyvät töissä - maksavat edes nimellistä vuokraa kotiin ja osallistuvat kotitöihin (kuten jo teineinä). Käenpoikasia ei tarvitse hautoa! Koti on tottakai aina koti ja hädän tullen ovat aina tervetulleita mutta all-inc hotelliksi ei muutu.

Meillä tytöt on lähteneet 19v:nä, hankkineet ensin työn/opiskelupaikan ja vuokranneet asunnon. Sitten ollaan yhdessä sitä rempattu ja muutettu kamat.

Poika oli 20v kun muutti tyttöystävän (nyk vaimo) kanssa yhteen.

Miksikä asia muuttuu siitä, että opiskelevat? Kyllä heillä menoja silti on ja peruskustannukset jonkun täytyy maksaa. Miten teillä venyy talous täysi-ikäisten elättämiseen, kun lapsilisät yms loppuu? On vissiin hyvä palkka?

Mun palkka on pieni ja lisäksi itsekin opiskelen työn ohessa. Tämä on nyt all-inclusive - miten sen voi muuttaa?

Totta kai se on aivan eri asia. 

Normaali vanhempi on sitoutunut elättämään lapsensa toisen asteen oppilaitoksen loppuun asti. Ihan itsestäänselvää minulle. Pitäisikö lapsen abivuonna keskeyttää opinnot ja mennä töihin vain siksi, että täyttää 18 vuotta?

Sen sijaan, jos lapsi on töissä, on ihan kohtuullista että maksaa elämisestään. Summa on sitten perheen sisäinen asia.

Aika omitusena kuitenkin pidän, jos vanhempi lähtee nettoamaan tilanteella. Toisaalta siinä vaiheessa nuori tekee omat johtopäätöksensä ja lähteekin pois.

Mitä ihmeen nettoamista tarkoitat?

Nämä täysi-ikäiset voisivat ihan hyvin mennä töihin iltalukion ja yliopisto-opiskelujen ohella ja osallistua perheen kuluihin omalta osaltaan. Mitä ihmeen nettoamista se olisi?

Onko ihan oikein, että minä olen ainoa perheessä, joka tekee samaan aikaan opintoja ja töitä ilman lomaa, jotta toiset voivat maleksia kotona toimettomina ja vastuuttomina?

Jos he hoitaisivat edes nämä kodinhoidolliset asiat, se jo helpottaisi mun työtaakkaa. Ja ihan mahtavaa, jos osallistuisivat taloudellisestikin, mullakin olisi silloin mahdollisuus vaikka johonkin lomapäivään. Mitä ihmeen nettoamista???

Kasvata selkäranka ja sen jälkeen vie loppuun lastesi kasvatus. Miten voit olla tuollainen tossu? Ja miten olet kasvattanut lapsista hemmoteltuja paskapäitä? Aikuiset ihmiset tajuavat kyllä että äiti on jo vanha ja väsynyt heihin verrattuna ja oman osuutensa heidän eteensä tehnyt.

Väsynyt olen kyllä. Voisitko vielä neuvoa MITEN tämä kasvatuksen loppuunsaattaminen sitten tapahtuu?

No sanot että tämä homma ei käy. "TE olette aikuisia ihmisiä, ja minulla ei ole varaa teitä elättää." 

"Te olette aikuisia ihmisiä, joten teidän pitää tehdä kotityöt kun syötte minun ruokiani ilmaiseksi."

Mitä ne kakarat tähän sulle vastaa? Suuttuu? Siis miten suuttuu? En osaa edes kuvitella mitä voisivat sanoa vastaan. Miten selittävät sinulle (ja itselleen) sen että sinä yksin elätät teidät kaikki neljä? Ja että sinä yksin teet kotityöt?

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt olen kyllä. Voisitko vielä neuvoa MITEN tämä kasvatuksen loppuunsaattaminen sitten tapahtuu?

No sanot että tämä homma ei käy. "TE olette aikuisia ihmisiä, ja minulla ei ole varaa teitä elättää." 

"Te olette aikuisia ihmisiä, joten teidän pitää tehdä kotityöt kun syötte minun ruokiani ilmaiseksi."

Mitä ne kakarat tähän sulle vastaa? Suuttuu? Siis miten suuttuu? En osaa edes kuvitella mitä voisivat sanoa vastaan. Miten selittävät sinulle (ja itselleen) sen että sinä yksin elätät teidät kaikki neljä? Ja että sinä yksin teet kotityöt?

Voi kuule kun täsmälleen näin olen sanonutkin. Suuttuvat, haistattelevat, väittelevät vastaan ja pakenevat paikalta. Kuulemma ei kannata yrittää vedota heidän tunteisiin (ihan kyllä järkeen ja matematiikkaankin olen koettanut vedota), mun ois kuulemma kannattanut miettiä asiaa silloin, kun lapsia hankin ja heidän mielestään tämä elättäminen kuuluu vaan mun velvollisuuksiin ja joskus ovat uhanneet, että he kyllä muuttaa pois, johon olen todennut, ettei mulla ole mitään sitä vastaan. No eivät ole muuttaneet, eikä mikään ole muuttunut näiden sanomisten myötä.

Muutama viikko sitten laitoin ilmoitustaululle kaikki oikeudet ja velvollisuudet, mitä täällä asumiseen kuuluu ja että ellei niihin halua sitoutua, pitää muuttaa pois 1.9.2017 mennessä. Saas nähdä...

Jotenkin käsittämätöntä tää kyllä on, että joutuu näistä asioista sanomaan aikuisille ihmisille. Itse muutin himasta heti kun vain pääsin peruskoulun jälkeen ja omat rahani olen tienannun 13v saakka. En ymmärrä miten noista on tommosia tullu :(

Olen 20-vuotias, asuin kotona lukion ja sen jälkeen vielä amiksen ajan (1,5v). Olen käynyt myös töissä siitä asti kun valmistuin lukiosta, joten olen maksanut omat menoni jo kauan. Vanhemmilta en ole tarvinnut käyttörahaa pitkään aikaan ja kotitöitä olen tehnyt saman verran kuin pari vuotta nuorempi sisarukseni. Nyt amiksen jälkeen aloitan amkin ja muutan pian soluasuntoon.

Ja tosiaan jatkan edelleen töissä opintojen ohella, joten maksan vuokran omilla tuloillani. Koitan pärjätä ilman tukia, yksi ihminen ei kuitenkaan paljoa tarvitse kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Isot haluttomat lapset saa osallistumaan kotitöihin sillä, että lopettaa "palvelut". Ilmoitus vain, että tästä lähtien pesette itse pyykkinne, neuvoja saa kysyä. Eivät he usko, että olet tosissasi, mutta kun annat vain heidän vaatteensa olla pesemättä pyykkikorissa, jossain vaiheessa he joko uskovat tai tulevat valittamaan puhtaiden vaatteiden puutetta. Silloin tietenkin hämmästelet, miten noin pääsi käymään ja kehotat tarttumaan toimeen, ettei montaa päivää tarvitse likaisissa vaatteissa kärvistellä.

Ruuanlaitossa teet vain itsellesi ja nuoremmille lapsille, muille raaka-aineet kaappiin, kunnes vuorotteluperiaate ruuanlaitossa alkaa kelpaamaan. Etkä tietenkään osta mitään helppoa naposteltavaa, jotka ovat kalliita.

Pyydät jotain lasta käymään kaupassa ostamassa wc-paperia, shampoota ja hammastahnaa, ja kun herra tai neiti ei käy, tuote loppuu, jolloin kehoitat häntä ratkaisemaan ongelman, millä tukkansa pesee (Itsellesi ja nuoremmille on tietysti kaapin perällä jemmassa pullo tai rulla).

Samaa kaavaa voi soveltaa lähes kaikkiin kotitöihin. Silloin täytyy tietysti varmistaa, etteivät "syyttömät" kärsi. Siitä voi aiheutua vähäksi aikaa ylimääräistä työtä, mutta aika pian myös tulokset alkavat näkyä. Parasta minusta on ollut, ettei menetelmä vaadi huutoa eikä nalkuttamista!

Tätä mä ihmettelen - miten aikuiset nuoret ei muka tee kotitöitä?? Meillä lapset on tehneet oman osuutensa jo 10+ ikäisestä. Vähintään siivonneet oman huoneensa (tavarat paikoilleen, imurointi, lattian pesu, pölyjen pyyhkiminen/vko), hoitaneet likapyykin kodinhoitohuoneeseen ja hakeneet narulta omat puhtaat pois, siivonneet omat vessan ja kylpyhuoneen jne. Tiskikoneen tyhjensivät ja täyttivät vuorotel

Hei,

en sanonut, etteivät tee, vaan että olivat haluttomia. Pienenä tekivät paljonkin, murrosiässä ei enää kotityöt maittaneet. En halunnut jankuttaa ja jankuttaa, voimat olivat vähissä niin kuin AP:lläkin. Lapset ovat erilaisia, niin kuin nuoret ja vanhemmatkin. Meillä nuoret alkoivat ottaa vastuuta, kun en enää jankuttanut, mutta en myöskään enää passannut.

Lukion jälkeen muutin pois kotoa. Absurdi ajatuskin, että olisin maksanut vuokraa tai ostanut omat ruokani asuessani vielä vanhempien kanssa! Vähävaraisia ovat. Toki kaikki vaatteet, harrastevälineet yms maksoin itse ja jos oli tarvetta käydä ruokakaupassa, saatoin maksaa omasta pussista koko perheen ruokia.

Lukion jälkeen alkusyksystä lähdin 18-vuotiaana au pairiksi ihan omasta palavasta halustani. Äitini yritti toppuutella ja kyseli, miten muka pärjäisin ulkomailla... Palasin kotiin, kun täytin 20. Puoli vuotta asuin kotona siinä välissä, koska tiedossa oli jo toinen lyhyempi pesti ulkomailla. Sen keikan jälkeen asuin kotona vielä 9kk ja kävin töissä. Vanhempani oli eronneet ja asuin isäni luona. Äiti yritti taas "puhua mulle järkeä", että eikö nyt vain kannattaisi asua isälläni ja säästää samalla rahaa, kun tuon 9kk:n jälkeen muutin kaverini kanssa kimppakämppään asumaan 21-vuotiaana työssäkäyvänä. Tavallaan ymmärrän äitini pointin, mutta silti aika kauhuissani muistelen noita puheita... Ei ollut kovin itsenäistymistä tukeva kasvatustyyli hänellä. :-D

Isoveljeni muutti vasta melkein 25-vuotiaana pois kotoa. Hän sai kuulla samat jutut: "miten muka pärjäisit yksinäsi", "eikö nyt kannata odotella ja säästää vielä" ym. Kuitenkin vielä vuosikausia myöhemmin äitimme usein kauhistelee, kuinka vanhaksi hänkin kotona asui, "oikea vanhapoika" kuulemma... En aina tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa... Jos aikuiset lapset asuu vielä kotona, niin kannattaa tarkastella varmuudeksi myös itseänsä ja omia sanomisiaan: voiko olla, että on tullut tarkoittamattaan jotenkin lytänneeksi lapsen itsetunnon niin alas, ettei tämä luota itseensä ja taitoihinsa selviytyä omillaan elämästä?

Oletko AP kokeillut nyt sitä mitä tässä ehdotettiin, että et pese heidän pyykkejään, et huoneitaan, et tee ruokaa etkä osta ruokaa (valmisruokia) kaappeihin etkä anna rahaa heille? Luulisi tuolla pääsevän pitkälle.

Omat vanhempani erosivat, kun olin 13 vuotias. Oli elämäni onnellisin päivä, sillä äitini kanssa asuminen saman katon alla oli yhtä helvettiä niin olin iloinen, kun muutti pois. Isäni luota muutin pois 16 vuotiaana, heti peruskoulun jälkeen. Isäni oli alkoholisti, rahat meni viinaan. Ei ollut hyvä paikka nuorelle ja sain sitten koulun avulla nuorisosäätiöstä oman asunnon ja taas, sekin oli elämäni onnellisista päivistä. Koti-ikävää en podennut kertaakaan ja rahaa en siis saanut sukulaisiltani, en edes vanhemmiltani. Sain opintotukea, opintolainan ja toimeentulotukea, niillä elin ja hyvin pärjäsin.

Nyt olen itse äiti, mutta omat lapset vielä tarhaikäisiä. Itse toivon, että eivät muuta heti peruskoulun jälkeen pois vaan voivat asua kaikessa rauhassa, kunhan ennen 30 vuoden ikää muuttavat. Mutta jos he alkavat laiskottelemaan, itse kyllä sitten teen heidän elämästä yhtä helvettiä. En tiskaa, en pese heidän pyykkejänsä, en anna rahaa, enkä käy kaupassa. Jos he muuttuvat tuosta omahyväsiksi ja kylmiksi, käyttäydyn samoin heitä kohtaan. Toivon mukaan eivät muutu, itse en ainakaan muuttunut. Tällä hetkellä ovat auttavaisia, molemmat auttavat, jo nyt kantavat roskapussit (3 ja 4v), vievät astiat tiskipöydälle syötyänsä yms perus asiat. Kun tulevat koulu-ikään, annan imurin kouraan. Saavat pienestä pitäen oppia auttamaan kotitöissä. Minua ei opetettu vaan passattiin ja olin aivan blondi kun muutin omilleni. En osannut keittää kananmunia taikka käyttää pyykinpesukonetta. En halua että omat mukulat ovat yhtä uusavuttomia, kuin itse olin 16 vuotiaana.

Meillä neljä vanhinta ovat kaikki asuneet ammattikoulun ajan kotona täysihoidolla ja saaneet viikkorahaa ja valmistumisen jälkeen hankkineet työpaikan ja muuttaneet omilleen. Nuorin aloitti nyt lukion ja on puhunut lähtevänsä sen jäkeen yliopistoon. Saa nähdä jääkö vielä sitten kotiin asumaan vai haluaako kokeilla köyhää opiskelija-asumista omillaan.

Kotitöitä eivät ole paljoakaan joutuneet lapsuudenkodissa tekemään mutta joitakin taitoja on tarttunut mukaan kun ovat osanneet kokata ja siivota omissa kodeissaan.

Kaksi lapsista on jatkanut myöhemmin opintoja muutaman työssäolovuoden jälkeen ja kolmaskin jatko-opintoja suunnittelee.

Minusta viimeistään siinä vaiheessa kun nuorella on ammatti ja työpaikka on myös kypsä muuttamaan kotoa.

Kyllä 18 vuotias tykkää, kun saa syntymäpäivälahjaksi esitäytetyn muuttoilmoituslomakkeen!

Vierailija kirjoitti:

Lukion jälkeen alkusyksystä lähdin 18-vuotiaana au pairiksi ihan omasta palavasta halustani. Äitini yritti toppuutella ja kyseli, miten muka pärjäisin ulkomailla... Palasin kotiin, kun täytin 20. Puoli vuotta asuin kotona siinä välissä, koska tiedossa oli jo toinen lyhyempi pesti ulkomailla. Sen keikan jälkeen asuin kotona vielä 9kk ja kävin töissä. Vanhempani oli eronneet ja asuin isäni luona. Äiti yritti taas "puhua mulle järkeä", että eikö nyt vain kannattaisi asua isälläni ja säästää samalla rahaa, kun tuon 9kk:n jälkeen muutin kaverini kanssa kimppakämppään asumaan 21-vuotiaana työssäkäyvänä. Tavallaan ymmärrän äitini pointin, mutta silti aika kauhuissani muistelen noita puheita... Ei ollut kovin itsenäistymistä tukeva kasvatustyyli hänellä. :-D

Isoveljeni muutti vasta melkein 25-vuotiaana pois kotoa. Hän sai kuulla samat jutut: "miten muka pärjäisit yksinäsi", "eikö nyt kannata odotella ja säästää vielä" ym. Kuitenkin vielä vuosikausia myöhemmin äitimme usein kauhistelee, kuinka vanhaksi hänkin kotona asui, "oikea vanhapoika" kuulemma... En aina tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa... Jos aikuiset lapset asuu vielä kotona, niin kannattaa tarkastella varmuudeksi myös itseänsä ja omia sanomisiaan: voiko olla, että on tullut tarkoittamattaan jotenkin lytänneeksi lapsen itsetunnon niin alas, ettei tämä luota itseensä ja taitoihinsa selviytyä omillaan elämästä?

Palavaa halua lähteä maailmalle koin itsekin silloin aikoinaan. Näillä lapsillani ei vaan tunnu sellaista olevan ollenkaan. Heidän pärjäämistään en ainakaan muista ikinä epäilleeni. Yhden heistä lähetin jopa muutamaksi kuukaudeksi toiselle paikkakunnalle töihin pari vuotta sitten, kun halusi pitää lukiosta välivuoden. Monet tuttavistamme olivat kauhuissaan, että miten hän pärjää, mutta mä olin varma, että pärjää ja se meni tosi hyvin. Kotiin palatessaan oli aikuistunut paljon. Ja muutenkin olen ollut usuttamassa sinne sun tänne, tota nuorimmaista yritin puhua lähtemään Kreikkaan kesätöihin, olisi ollut paikka siellä tiedossa, muttei hän halunnut sinne, kuten ei minnekään muuallekaan kesätöihin, kun ei hän kuulemma tarvitse rahaa mihinkään. No eikai kun ei ikinä käy missään eikä osta mitään. Lapsille tuntuu riittävän, kun on oma huone ja tietokone (ainoa, mitä heidän isänsä on heille koskaan hankkinut oli omat tietokoneet joskus vuosia sitten). Mulla ei ole ollut varaa antaa kenellekään heistä ikinä mitään käyttörahaa.

Että senpuoleen en usko heitä latistaneeni millään pärjäämisepäilyillä. Mutta varmaan jotenkin muuten olen epäonnistunut kasvatuksessa :(

Epätoivoinen kirjoitti:

Miten ja missä ikävaiheessa tämä yleensä tapahtuu?

Onko tarvinnut patistaa, uhkailla, kiristää?

Mulla 2 täysi-ikäistä asuu vielä kotona. Vaikka olen yrittänyt sopia kotitöiden vastuista ja kertonut ihan suoraa taloustilanteesta (olen pienipalkkainen yksinhuoltaja), he eivät osallistu töihin yleensä kuin pyytämällä ja taloudellisesti eivät lainkaan. Kesätöihin menemisestä oli painokkaasti puhetta, mutta eivät menneet. Molemmat vain lomailivat koko kesän, nyt syksyllä palannevat jälleen koulunpenkille.

Mä maksan kaikki pakolliset asumiskustannukset ja heidän kännykkälaskujaan lukuunottamatta. Vielä alaikäisten lasten vuoksi tuon ruokaa kaappiin, hyvin ne tuntuvat maistuvan näille aikuisillekin.

Kotoamuuttamispuheet aiheuttavat heissä vihaisen reaktion ja muutenkin käyttäytyvät minua kohtaan usein melko vihamielisesti.

Olen hieman epätoivoinen jo. Ne ovat minun lapsiani, rakastan heitä, mutta tämä tilanne on ollut jo pitkään ihan liian rankka mulle. 

Neuvoja, mitä tehdä?

Haet niille käräjäoikeudesta häädön, se nopeuttaa heidän asunnonsaantiaan.

Meillä 19 v muutti. Hän oli myös täysin saanaton sitä ennen. Raivostutti, kun isänsä järjesti kesätöitä, mutta ei huvittanut mennä. Kesän lopussa sanoi "isä, osta mulle kännykkä". Ehei.

Meillä oli rahahanat kiinni. Vain bussilippu ja harrastus ja parturi maksettiin. Ja tietty ruoka. Alkoi tehota.

Teineillä on myös kahden päivän keittiövuorot vuorotellen. Sis astianpesukoneen täyttö ja tyhjennys sekä roskat. Kun se on kalenterissa, niin se pyörii koko ajan.

Minä muutin 16v toiselle puolen suomea kouluun.

Älä pese niiden pyykkejä, älä siivoa huoneita, älä tiskaa tiskejä, tehkööt oman osuutensa.

Taidat olla vaan liian kiltti ja lapset pitää sua itsestäänselvyytenä, ovat vihaisia jos palvelu ei pelaa.

Jos omua tuloja, voit hyvin jakaa kaikki asumiskulut ja ruokalaskut asujien kesken, maksu tau teltta ulos.

Jotkut kunnon pelisäännöt tarvitaan, pitäkää vaikka palaveri jossa raha-asiat käydään selkeästi läpi, jospa se sais ymmärtämään kunnolla. Tehkää budjetti.

Olen tänään ehdottanut molemmille keskustelutuokiota, mutta molemmat suhtautuivat ideaan vihamielisesti. Lähetin heille linkin tähän keskusteluun ja toiselta kysyin äsken, että onko lukenut, johon vastasi, että Ei todellakaan! On parempaakin tekemistä! Ja käski häipymään huoneestaan. Tää on heidän normaalia käytöstään. Ja nuorin jo matkii heitä.

Laitoin ruuan vain itselleni, koska nuorinta ei huvittanutt tulla auttamaan ja hän sen hyvin tylysti ilmaisi. Sitten yksi soitti työkeikalta tullessaan ja kysyi mikäs ruokatilanne, niin sanoin, että tästä meidän pitäisi keskustella tästä elätysasiasta... Siitä seurasi hirveä kiroiluryöppy ja luuri kiinni. Tämäkin ihan tuttua käytöstä, että kun koetan puhua näistä asioista, niin huutavat vaan vihaisesti.

3 hirviötä olen kasvattanut :(

Vierailija kirjoitti:

Minä muutin 16v toiselle puolen suomea kouluun.

Älä pese niiden pyykkejä, älä siivoa huoneita, älä tiskaa tiskejä, tehkööt oman osuutensa.

Taidat olla vaan liian kiltti ja lapset pitää sua itsestäänselvyytenä, ovat vihaisia jos palvelu ei pelaa.

Jos omua tuloja, voit hyvin jakaa kaikki asumiskulut ja ruokalaskut asujien kesken, maksu tau teltta ulos.

Jotkut kunnon pelisäännöt tarvitaan, pitäkää vaikka palaveri jossa raha-asiat käydään selkeästi läpi, jospa se sais ymmärtämään kunnolla. Tehkää budjetti.

En pese, en siivoa, en tiskaa. Sitten ne ovat kaikki tekemättä.

Miten pitää mitään palaveria, kun eivät halua asiasta puhua?

Itse muutin n. 20- vuotiaana, samoin omat lapseni. Omat vanhempani eivät esim. hyväksyneet myöhäisiä heräämisiä tai myöhäisiä kotiintuloja. Pakko oli muuttaa, jos halusi elää omaa elämäänsä.

Sanoisin, että jos koti on kovin mukava lapsille, ei heillä ole mitään halua muuttaa pois. Käenpojat on vaan pakko ajaa pois pesästä.

Minkä ikäisiä nämä "hirviöt" ovat? Jos yli 20 ja muuten normaalitapauksia niin voisi kyllä jo kannustaa itsenäistymään omaan asuntoon, niin kyllä sitä sitten kummasti oppii kotitöitä tekemään. Välinnekin saattavat parantua tästä.