Lue keskustelun säännöt.
Olen raskaana (yhteinen päätös), mies jätti koska ei haluakaan sitoutua?!
09.08.2017 |
Olemme seurustelleet vajaa kaksi vuotta ja olemme hiukan päälle kolmekymppisiä molemmat. Olen jo pitkään halunnut lasta, joten kerroin tästä miehelle aika alussa, ja kun olimme hetken aikaa seurustelleet, päätimme alkaa yrittämään. Huom päätös oli mielestäni täysin yhteinen, vaikka minä asian otinkin puheeksi. Emme olleet siis seurustelleet kauaa, tiedän, mutta luulin että tämä olisi hyvä juttu, ja iänkin takia jo. Tulin sitten lopulta raskaaksi ja olen nyt 4. kuulla. Mies on ollut pari kk etäinen ja eilen illalla sitten istutin hänet alas ja käskin kertomaan mikä mättää. Hän sanoi että on ahdistunut eikä ole sittenkään vielä valmis sitoutumaan, ei lapseen eikä minuun. Siis mitä hemmettiä?! En tiedä miten tästä nyt selvitään, eroammeko vai pakotanko miehen isäksi vai mitä hittoa? Olen niin vihainen ja surullinen. Miten aikuinen mies voi näin tehdä?
Kommentit (88)
Mies on täysi nössö jos ei osannut sanoa EI ja on tilanteeseen yhtä paljon syyllinen kuin ap, joten ihan turhaan selittelette, miten mies ei alunperinkään halunnut lasta. Aikuisille pari vuotta seurustelua on pitkä aika jo ja siinä ajassa osataan tehdä isoja päätöksiä tulevaisuudesta. Eri asia, jos olisivat olleet kumpikin jotain 17-v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 35-vuotias sinkkunainen, ja haaveilen vielä perheestä. Kuinka kauan minun sitten oikein pitäisi odottaa lapsen yrittämisen kanssa, jos tapaan miehen? Tietenkin miehen pitää sanoa minulle suoraan, että hän haluaa yrittää kanssani lasta, mutta jos mies sanoo sen vaikka 6 kk jälkeen jo. Ei tällä iällä lapsi varmaan tule heti vaan yrittää voi joutua parikin vuotta. Ja jos ensin pitäisi seurustella neljä vuotta niin kiire tulee.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä käsitä mikä kiire sitä on hankkia lasta HETI uuden kumppanin kanssa. Alussa kaikki näyttää/tuntuu niin hyvältä, mutta kestää pari vuotta ennen kuin edes tuntee toisensa kunnolla. Oltiin mekin miehen kanssa niin rakastuneita alussa ja puhuttiin häistä ja vauvoista, mutta tajuttiin ettei "voida" edetä niin nopeasti ja hyvä vaan - nyt on muutaman vuoden jälkeen tullut kuoppia ja lapsi/lapset tässä vaiheessa suhdetta olisi liikaa. Muutama vuosi vielä ja olemme valmiit, jos haluamme lapsen, elämä on näinkin todella ihanaa :)
Eikö voisi edes vuoden, kaksi, katsoa toimiiko suhde tai kestääkö rakkaus, ennen kuin lisäännytte? Vauva vaikuttaa aina niin ihanalta ajatukselta, mutta ne ruusunpunaiset lasit tippuvat aika nopeasti pois, kun se oikea arki alkaa, eikä vauva todellakaan LISÄÄ sitä rakkautta toista kohtaa tai kiintymystä/omistautumista.
Ja minulla on kaksi lasta edellisestä suhteesta, tiedän mistä puhun.
Usein varmaan noin - toisille taas nopea eteneminen voi toimia hyvinkin. Jos molemmilla on vahva halu perheen perustamisen ja kumpikin on etsinyt kumppania nimenomaan perhe mielessä, voi nopeakin eteneminen toimia ihan hyvin. Ikäkin varmasti vaikuttaa.
Pitkän avoliiton jälkeen sinkkuaikana tuntui etten jaksa enää yhtään mitään säätämistä ja arpomista. Edellisen miehen kanssa en olisi perhettä perustanut useammastakaan eri syystä mutta kun olin taas vapaana, ei se ajatus enää ollenkaan mahdottomalta tuntunut. Päin vastoin. Aloin treffailla niin että laitoin kortit pöytään heti aluksi; haluan lapsia ja perheen enkä aio olla vuosikausia suhteessa jossa lapsia ehkä hankitaan "sitten joskus". Tämä pelästytti toki pois niitä miehiä joille oli tärkeää elää vielä nuoruutta ja jotka tarvitsivat vielä harkinta-aikaa lapsiasian suhteen. Mut se oli vaan hyvä ihan kaikille osapuolille.
Vierailija kirjoitti:
Mies on täysi nössö jos ei osannut sanoa EI ja on tilanteeseen yhtä paljon syyllinen kuin ap, joten ihan turhaan selittelette, miten mies ei alunperinkään halunnut lasta. Aikuisille pari vuotta seurustelua on pitkä aika jo ja siinä ajassa osataan tehdä isoja päätöksiä tulevaisuudesta. Eri asia, jos olisivat olleet kumpikin jotain 17-v
Näinpä. (Perheen rikkoutumiseen tuo tuleva isä on kyllä enemmän syyllinen kuin ap)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä käsitä mikä kiire sitä on hankkia lasta HETI uuden kumppanin kanssa. Alussa kaikki näyttää/tuntuu niin hyvältä, mutta kestää pari vuotta ennen kuin edes tuntee toisensa kunnolla. Oltiin mekin miehen kanssa niin rakastuneita alussa ja puhuttiin häistä ja vauvoista, mutta tajuttiin ettei "voida" edetä niin nopeasti ja hyvä vaan - nyt on muutaman vuoden jälkeen tullut kuoppia ja lapsi/lapset tässä vaiheessa suhdetta olisi liikaa. Muutama vuosi vielä ja olemme valmiit, jos haluamme lapsen, elämä on näinkin todella ihanaa :)
Eikö voisi edes vuoden, kaksi, katsoa toimiiko suhde tai kestääkö rakkaus, ennen kuin lisäännytte? Vauva vaikuttaa aina niin ihanalta ajatukselta, mutta ne ruusunpunaiset lasit tippuvat aika nopeasti pois, kun se oikea arki alkaa, eikä vauva todellakaan LISÄÄ sitä rakkautta toista kohtaa tai kiintymystä/omistautumista.
Ja minulla on kaksi lasta edellisestä suhteesta, tiedän mistä puhun.
...
Pitkän avoliiton jälkeen sinkkuaikana tuntui etten jaksa enää yhtään mitään säätämistä ja arpomista. Edellisen miehen kanssa en olisi perhettä perustanut useammastakaan eri syystä mutta kun olin taas vapaana, ei se ajatus enää ollenkaan mahdottomalta tuntunut. Päin vastoin. Aloin treffailla niin että laitoin kortit pöytään heti aluksi; haluan lapsia ja perheen enkä aio olla vuosikausia suhteessa jossa lapsia ehkä hankitaan "sitten joskus". Tämä pelästytti toki pois niitä miehiä joille oli tärkeää elää vielä nuoruutta ja jotka tarvitsivat vielä harkinta-aikaa lapsiasian suhteen. Mut se oli vaan hyvä ihan kaikille osapuolille.
Minä tein ihan samoin, eikä kukaan kunnollinen mies säikähtänyt. Kerroin siis suoraan, että en ole kiinnostunut kevyistä tapailuista tms, kelpuutan vain miehen jossa näen loppuelämän kumppanin ja miehen jonka kanssa perustaa perhe (ei toki niin että pitää heti sitoutua vaan niin että jatkan tutustumista vain niihin, joissa on potentiaalia tuollaiseen). Osa miehistä kyllä sanoi heti suoraan, että ei varmaan halua ikinä lapsia, ja totesimme sitten yhdessä että hyvä että asia tuli puheeksi ja emme sovi toisillemme. Mutta itse asiassa useimmiten kävi niin, että se oli mies joka ensin sanoi minulle suoraan etsivänsä naista, jonka kanssa elää elämänsä ja perustaa perhe, ja kysyi ekoilla treffeillä että haluanko minä lapsia. Mielestäni tuo on vain hyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieläkö löytyy perheestä kiinnostuneita miehiä ylipäätään? Näitä vastauksia lukiessa tulee käsitykseen, että miehen mielestä parisuhteen tarkoitus on taata hänelle kodinhoidolliset ja seksuaaliset palvelut, jotta hän voi toteuttaa itseään kaveriporukan harrastuspiireissä. Naisen tarpeista ei piitata, haukutaan loiseksi ja hormonihuuruiseksi jos haluaa äidiksi.
Naiset, jättäkää nämä valehtelevat mieslapset kapakoihinsa örisemään ja hakekaa parempaa puolisomateriaalia esim. maaseudulta, ylipäätään kehä kolmosen ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut sanottavan, että romanttinen rakkaus kestää kaksi vuotta tai kaksisataa yhdyntää. Sen jälkeen suhde muuttuu joko arkiseksi rakkaudeksi (joka on siis sitä varsinaista kestävää rakkautta) tai kaveruudeksi. Te päätitte hankkia lapsen siinä vaiheessa, kun kummallakin oli vielä nuo rakastumisen ruusunpunaiset lasit silmillänne. Nyt tämä vaihe on lopussa ja suhteenne ei mitä ilmeisimmin muuttunut arkiseksi rakkaudeksi vaan kaveruudeksi tai jopa kokonaan lopahti. Tilanteelle ei oikein voi mitään. Jos mies halusi erota, hän erosi. Ketään ei voi pakottaa isäksi, jos isänä olemisella tarkoitetaan muutakin kuin isyyden vahvistamista ja elatusmaksujen maksamista. Kaikki muu isyyteen liittyvä on asianomaiselle täysin vapaaehtoista.
Tämä oli ihana viesti
Meillä romanttinen rakkaus kesti seitsemän vuotta. Vaikka arkea elimmekin, niin mitään suurta vastoinkäymistä tai stressaavaa tekijää ei tullut tuona aikana vastaan, mikä olisi oikeasti näyttänyt kumppanista ne todella huonot puolet. Sen sijaan matkustelimme paljon, kävimme usein ulkona syömässä, harrastimme yhdessä, vietimme sopivasti aikaa erillään miehen työmatkojen vuoksi ja toisinaan lojuimme koko päivän sängyssä lukien ja rakastellen.
Sitten saimmekin kolme lasta kolmessa vuodessa (kolme eri raskautta) ja romanttinen rakkaus loppui kuin seinään. Kaikki, mitä olimme ennen kahdestaan tehneet, jäi. Viisi vuotta putkeen joko imetin tai olin raskaana, mikä muutti minua hormonien takia kokolailla. Välillä olin kuin eri persoona. Mitkään yhdessä vietetyt vuodet eivät olisi voineet valmistaa meitä tähän.
Pointtina siis se, että kahdestaan voi elää pitkäänkin ilman, että vastaan tulee mitään niin suurta, että toisen synkät puolet tulisivat esiin. Jos kaksi aikuista päättää yhdessä haluta/tehdä lapsen, niin miehen jänistämistä tilanteesta ei voi laittaa naisen piikkiin. Aikuinen uskoo tuntevansa itsensä, niin minäkin uskoin, mutta lapsen myötä itsestä ja toisesta paljastuu lähes aina uusia puolia.
Ja niin, mitä tulee romanttiseen rakkauteen, niin nyt kun esikoinen on kohta 9v, olemme jälleen miehen kanssa löytäneet romanttisen rakkauden. Näiden vuosien jälkeen tuntuu, että tämä vasta on oikeaa romantiikkaa: kestää isoja muutoksia elämässä, itsessä ja toisessa ja siitä huolimatta vielä rakastaa puolisoa enemmän kuin koskaan ennen.
En kyllä käsitä mikä kiire sitä on hankkia lasta HETI uuden kumppanin kanssa. Alussa kaikki näyttää/tuntuu niin hyvältä, mutta kestää pari vuotta ennen kuin edes tuntee toisensa kunnolla. Oltiin mekin miehen kanssa niin rakastuneita alussa ja puhuttiin häistä ja vauvoista, mutta tajuttiin ettei "voida" edetä niin nopeasti ja hyvä vaan - nyt on muutaman vuoden jälkeen tullut kuoppia ja lapsi/lapset tässä vaiheessa suhdetta olisi liikaa. Muutama vuosi vielä ja olemme valmiit, jos haluamme lapsen, elämä on näinkin todella ihanaa :)
Eikö voisi edes vuoden, kaksi, katsoa toimiiko suhde tai kestääkö rakkaus, ennen kuin lisäännytte? Vauva vaikuttaa aina niin ihanalta ajatukselta, mutta ne ruusunpunaiset lasit tippuvat aika nopeasti pois, kun se oikea arki alkaa, eikä vauva todellakaan LISÄÄ sitä rakkautta toista kohtaa tai kiintymystä/omistautumista.
Ja minulla on kaksi lasta edellisestä suhteesta, tiedän mistä puhun.