Älyvapaimmat työtehtävät mitä teillä on ollut
Olen töissä baarissa ja meille haetaan viinat Virosta. Työntekijät lähtee hakureissulle ja jos tullimiehet kysyy jotain niin pitää sanoa että tulee vain omaan käyttöön. Kaikki ilman erillistä korvausta. Yhdessä toisessa paikassa piti omalla henkilöautolla kuljettaa firman perävaunua joka oli poikkeuksetta ylikuormassa.
Kommentit (329)
Toimistotöissä säästettiin ja tehtiin käyntikortteja itse - no tuskin säästettiin, kun laskee suunnitteluun, muotoiluun ja leikkaamiseen menneen työajan ja pahviakin piti ostaa ja sitten piti vielä muutaman kerran säätää, ennenkuin kelpasi. Painotalosta olisi varmasti saanut paremmat ja laadukkaammat halvemmalla. Ei vaan työnantaja tajunnut, että printterivärikin on aika hintavaa.
Maalata kolmea pistettä puuhelmeen. Tein toki muutakin, mutta tuolloin en tuntenut olevani urani huipulla. :D
Ottaa sellaisia myytävää tavaraa sisältäviä muovipusseja laatikoista, nyppiä tarkasti niistä valmistajan tarrat ja liimata tilalle sen firman tarrat, jossa työskentelin koska firma "oli valmistavinaan" nämä Kiinassa tehdyt tuotteet.
Olin laborantti hommissa. Yhtenä päivänä oli työt vähissä nii pomo passitti pesemään heidän hevosenkuljetuskoppia paskasta.
Olin tikkauskoneenhoitajana patjatehtaalla...
Turhissa palavereissa istuminen. Esimies halusi vähän kehittää. Istunnot oli pakko pitää, vaikka sisältöä ei ollut. Tiiminvetäjä ehdotti että voisimme esimerkiksi askarrella. Toimimme ihan akateemisessa ammatissa. Konsultin kanssa puuhaaminen oli vielä turhempaa. Piirsimme kaikenlaisia onnellisuusvaakoja ja uhka/mahdollisuuskaavioita. Mikään näistä ei edistänyt työtämme mitenkään. Mieluummin olisin hakenut viinaa Tallinnasta tai maalannut pisteitä...
Piti leikata tarrarullasta tarroja purkkiin. Siis miksi hitossa niitä ei vaan voinut siitä rullasta ottaa...
Vierailija kirjoitti:
Ottaa sellaisia myytävää tavaraa sisältäviä muovipusseja laatikoista, nyppiä tarkasti niistä valmistajan tarrat ja liimata tilalle sen firman tarrat, jossa työskentelin koska firma "oli valmistavinaan" nämä Kiinassa tehdyt tuotteet.
Ei olla oltu samassa firmassa,koska meillä tuotteet tuli Virosta ja Kiinasta. Toimenkuvaan kuului myös tuotteiden purkaminen pahveista, ja pakkaaminen uusiin, firman logot sisältäviin pahvilaatikoihin.
Metsästää päiväkodin aidan ulkopuolella kasvavia muutamia pieniä nokkosia. Jorma-Leena kun voi työntää kätensä aidanraosta ja osua nokkoseen. "Parasta" on, että lapset seurasivat touhua tarkkaavaisina, ja kun nokkoset viimein löytyivät, lapset opastivat, että niihin ei saisi koskea, koska ne polttavat kipeästi.
Kerran jouduin "kuntouttavaan työtoimintaan". Väännettiin käsin jotain ruuveja parvekelasien kiinnitysosiin, kädet kipeytyi. Ne olisi saanut nopeasti paikalleen porakoneella joita kyseisessä paikassa oli, mutta niitä ei saanut käyttää koska sitten työt olisi tulleet tehdyksi liian nopeasti, järjetöntä. Lopetin aika nopeasti tuolla kun sain hankittua sairasloman. Enkä oikeasti mikään lusmu ole vaan nykyään ihan oikeissa töissä ollut vuosia.
Piti jäädä ylitöihin yhden lapsen vuoksi, kun hänen vanhempansa halusi käydä rauhassa kaupassa työpäivän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Olin laborantti hommissa. Yhtenä päivänä oli työt vähissä nii pomo passitti pesemään heidän hevosenkuljetuskoppia paskasta.
Ja sinä oikeasti teit?
Vierailija kirjoitti:
Maalata kolmea pistettä puuhelmeen. Tein toki muutakin, mutta tuolloin en tuntenut olevani urani huipulla. :D
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaa sellaisia myytävää tavaraa sisältäviä muovipusseja laatikoista, nyppiä tarkasti niistä valmistajan tarrat ja liimata tilalle sen firman tarrat, jossa työskentelin koska firma "oli valmistavinaan" nämä Kiinassa tehdyt tuotteet.
Ei olla oltu samassa firmassa,koska meillä tuotteet tuli Virosta ja Kiinasta. Toimenkuvaan kuului myös tuotteiden purkaminen pahveista, ja pakkaaminen uusiin, firman logot sisältäviin pahvilaatikoihin.
Veikkaan että jälkimmäisessä tapauksessa oli kyse torilla myytävistä marjoista.
Mutta eikö tuollainen ole molemmissa tapauksissa laitonta?
Mentiin kaupungin varikolle veistämään puupalikoista mölkkypeliä kun se prismassa oli niin kallis.
Vierailija kirjoitti:
Mentiin kaupungin varikolle veistämään puupalikoista mölkkypeliä kun se prismassa oli niin kallis.
:'D
Vierailija kirjoitti:
Toimin vapaapäivinäni ilman erillistä korvausta paikallisen setlementin keittiön epilepsiakohtauspäivystäjänä (yksin vuorossaan oleva, kohtauksen saava soittaa minut apuun...), koska asuin lähellä työpaikkaa. Yhdellä työntekijöistä oli epilepsia. Tämä oli talon johdon määräys.
mitä jos olisit ollut matkoilla, toisessa kaupungissa
Minun piti kadettikoululaiselle selittää abstrakti vertaus.
Mission impossible.