Maapallolla ei olisi asunut ikinä ihmisiä. Yhtäkkiä tultaisiin tänne, mistä lähteä liikkeelle kun ei ole koneita eikä muuta
Mistä saataisiin ensimmäiset materiaalit, jotta voitaisiin alkaa tekemää kaikkea mitä meillä nyt on?
Tuli mieleen vain yhdestä leffasta jossa menivät toiselle planeetalle, mikä näytti aivan maalta. Tätä maapalloa kun on rakennettu aivan valtavasti, kaikki sähköverkostot (mistä rakentaa ensin kaapelit yms) vesijohtoverkostot yms.
Meillä on vielä se kaikki tieto ja taito, maapallo pitäisi rakentaa siis tähän muotoonsa aika nopeastikkin, mutta täytyyhän jostain aloittaa, itsestäni tuntuu ainakin että täällä on niin paljon kaikkea, että olisi todella pitkä aika, että saataisiin maailma samanlaiseksi kuin mitä se on nykyään.
Mistä siis pitäisi lähteä liikkeelle? Tarveaineita pitäisi lähteä louhimaan jostain nyt ainakin, jotta saadaan tehtyä koneita ja laitteita, milläs ne tehdään?
Tuntuu että todella nopeasti on maailma kehittynyt nykyiselleen, kun kaikki on vielä pitänyt keksiä, jos nykyaikana alettais aivan alusta, niin siinäkin kestäisi, vaikka tiedettäis mitä pitää tehdä.
Outoja minäkin pohdin :D
Kommentit (22)
Mielenkiintoinen aloitus. En edes tiedä mistä ne nyt hankkii kaikki raaka-aineet. Joten minusta ei olisi apua putkiverkoston rakentamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä saataisiin ensimmäiset materiaalit, jotta voitaisiin alkaa tekemää kaikkea mitä meillä nyt on?
Tuotetaan ne kuten aiemminkin. Eli ensin hakataan kiviä toisiaan vasten, jotta saadaan niihin teräviä kulmia. Sitten kiinnitetään terävä kivi puukalikkaan vaikkapa köynnöksellä, jolloin syntyy kirves. Kirveellä hakataan isompia puita paloiksi ja rakennetaan puilla toimiva kiviuuni. Uunissa sulatetaan sopivia mieraaleja sisältäviä kiviä, jotta saataisiin pronssia tai rautaa. Näistä saadaan kestäviä työkaluja, kuten vasaroita, pihtejä, alasimia. Lasia saadaan sulattamalla hiekkaa. Muovia voidaan valmistaa öljystä, kunhan on lasiset kemistin välineet. Höyrymoottori on näitä yhdistelemällä kohtuullisen helppo seuraava askel ja sillä saadaan tuotettua sähköä ja liikuteltua laivoja.
Raaka-aineita pitäis hankkia joillain itsekyhätyillä työkaluilla. Taitais olla aika hidasta hommaa
Ei muuta kuin ekana pilkkomaan sopivia kiviä niin, että niistä saa veitsentapaisia. Niillä sitten vuollaan puukeihäitä. Myös alkeellisten majojen kyhäys onnistuu risuista, sammaleesta ja sen sellaisesta. Tulen saa tehtyä piikivillä ja myös kepeillä hinkkaamalla kunhan on kärsivällisyyttä.
Sapuskaa saa luonnosta ja vesistä. Alussa porukkaa valitettavasti kuolisi nälkään, ennen kuin keräily-, kalastus- ja metsästystaidot alkaisi olla kohdillaan (et tosin sanonut montako ihmistä).
Iso harppaus tulisi siitä, kun löydettäisiin ensimmäiset helposti saavutettavat malmivarat. Nykytietämyksellä ei olisi kovinkaan vaikeaa rakentaa uunia, jossa sulatetaan ja sen jälkeen muotoillaan metalli. Kun saadaan keihäänkärkiä, ongenkoukkuja, nauloja ja sen semmoista niin se olisi jo puoli sivilisaatiota. Metallityökaluilla voisi helposti jalostaa uusia metallityökaluja, jolloin voitaisiin kehittää yhtä hienostuneempia esineita ja pian jo yksinkertaisia tuliaseitakin.
Riippuen populaation koosta, metallien ja polttoaineen saatavuudesta ja maan hedelmällisyydestä, ensimmäiset höyrykoneet voisi olla käytössä jo kymmenen vuoden kuluessa.
Raaka-aineet saadaan alussa hyvin helposti koska luonnossa makaisi koskemattomina isoja puhtaita metallijärkäleitä. Niitä löytyi amerikkistakin kun ei alkuasukkaat ollu ymmärtäny kerätä talteen kun euraasiassa tehtiin 3000 ekr.
Ja kun ne olisi käytetty otettaiiin käyttöön melkein puhtaat esiintymät, vasta tuhansien vuosien jälkeen olisi suurempaa tarvetta kaivaa maan alle etsiessä metallia ja edeleen tuhat vuotta päälle ennenkuin oltaisiin nykyisiissä 1g metallia per tonni kiveä -pitoisuuksissa.
Tää on yks mun lempipohdinnoista, kelailen aina että jos maailma ois yhtäkkiä tyhjä kaikesta, ja mä vaan oisin siellä, niin saisinko IKINÄ esmes mikroaaltouunia tehtyä :D Pelkästään metallin louhiminen ja valmistus ois älyttömän haastavaa, puhumattakaan elektroniikasta joka voisi yhtä hyvin olla mulle magiaa.
Nro 3: Onnistuuko kivien sulatus siinä alkeellisessa uunissa, olisiko tarpeeksi kuuma? Missä vaiheessa muovi olisi tarpeellinen?
Missä vaiheessa raha tulisi kuvioihin?
Kun miettii isoja teollisuushalleja, niin ei sellaisia koneita hetkessä rakenneta jos ei mitään valmista materiaalia ole olemassa. Nyt vain tilataan osat a-ö ja kone on valmis.
Samoin kaikki jääkaapit yms, miljoona komponenttia, mistä sellaiset rakennetaan? Aika nopeasti kuitenkin tää maailma rakentunut eikä ole edes tiedetty kaikesta kaikkea. Jos nyt nämä samat ihmiset joutuis muuttamaan maapallolle jossa ei ole ikinä ihmistä ollut, kauankohan veisi aikaa saada maapallo nykyiselleen?
ap
Hyvänen aika miten monimutkainen ajatuskuvio. Olisit voinut vaan ajatella, että ryhmä ihmisiä saapuu maankaltaiselle eksoplaneetalle.
Itse menisin ensin kalaan :D
Varmaan siinä ensin rakennettaisiin suojaa, tehtäisiin ruokavarastoja ja jaettaisiin tehtäviä. Paljon riippuisi siitäkin olisiko ihmisiä paljon, vaiko kourallinen sekä millaisia.
Ihan sellainen perusinfrastruktuuri saataisiin vuodessa parissa tyyliin kylät, rakennukset, metsästys/kalastus, alkava viljely, keräily, viranomaiset, laki ja säännöt, kulkuvälineet tyyliin vankkurit, pyörä, laivat ja veneet. Myllyt toimivat vesivoimalla, höyrykone höyryllä.
Vierailija kirjoitti:
Nro 3: Onnistuuko kivien sulatus siinä alkeellisessa uunissa, olisiko tarpeeksi kuuma? Missä vaiheessa muovi olisi tarpeellinen?
En ole numero kolme mutta tietääkseni ainakin kupari sulaa helposti. Raudan sulattamiseen tarvitaan jo palkeet että tulee riittävästi happea. Mutta kun tiedämme tämän niin ne olisi aika helppo väsätä nahasta. Meidän esi-isille tämä oli huomattavasti vaikeampaa, kun kukaan ei ollut niille kertonut tätä.
Muovi olisi toki hyödyllistä koska tahansa, mutta täysin välttämättömäksi se muuttuu vasta... no, en tiedä koska. Tosi myöhään. Voi olla, että nykyaikainen elektroniikka ei olisi mahdollista ilman muovia.
Vierailija kirjoitti:
Tää on yks mun lempipohdinnoista, kelailen aina että jos maailma ois yhtäkkiä tyhjä kaikesta, ja mä vaan oisin siellä, niin saisinko IKINÄ esmes mikroaaltouunia tehtyä :D Pelkästään metallin louhiminen ja valmistus ois älyttömän haastavaa, puhumattakaan elektroniikasta joka voisi yhtä hyvin olla mulle magiaa.
Mulle helppo pohdinta mikroaaltouunista: en sais tehtyä IKINÄ. Niin kuin en mitään muutakaan. Banaaneja ehkä saisi syötyä, jos sattuisi olemaan lähellä ja ei liian korkealla puussa.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa raha tulisi kuvioihin?
Varmaankin siinä vaiheessa, kun ihmisiä on niin paljon, että vaihto ei voi perustua keskinäiseen lojaalisuuteen ja luottamukseen. Väline olisi varmaan kulta, jos sitä on lähistöllä. Jos ei niin oravannahkat.
Tähän liittyen itse olen pohdiskellut, kuinka yheiskunta ylipäätään pyörii ja pysyy pystyssä. Jokainen tekee pienen osasen jostain, mutta kenelläkään ei ole kokonaisuutta hallussa. Ap:n ajatukseen siis kommentti, että mielestäni olisi myös iso urakka koota ne ihmiset kokoon, jotka kustakin asiasta tietävät ja pystyvät toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun miettii isoja teollisuushalleja, niin ei sellaisia koneita hetkessä rakenneta jos ei mitään valmista materiaalia ole olemassa. Nyt vain tilataan osat a-ö ja kone on valmis.
Samoin kaikki jääkaapit yms, miljoona komponenttia, mistä sellaiset rakennetaan? Aika nopeasti kuitenkin tää maailma rakentunut eikä ole edes tiedetty kaikesta kaikkea. Jos nyt nämä samat ihmiset joutuis muuttamaan maapallolle jossa ei ole ikinä ihmistä ollut, kauankohan veisi aikaa saada maapallo nykyiselleen?
ap
Ennen kuin kaikki olisi nykyisellään menisi varmaan vuosisatoja. Ensimmäinen sukupolvi ehtisi kuolla kauan ennen ja he veisivät mukanaan valtavan määrän tietoa, jota ei ehdittäisi opettaa muille. On myös mahdollista, että touhu menisi sotimiseksi, mikä myös veisi voimavaroja jälleenrakentamiselta.
No sepäs se, pitäisi saada rakennettua melkein kaikki tarpeellinen ennenkuin ne alkuperäiset tänne tulleet kuolisivat. Tai koota ihmisjoukko, joka kirjoittaisi kaiken mahdollisen nykyisestä maapallosta ylös, jotta seuraava sukupolvi voisi jatkaa.
Nykyäänhän koulutetaan ihmisiä ja näin se tieto kulkee, mutta tyhjällä maapallolla kouluttamista olisi aivan liikaa sen yhden sukupolven harteilla
Vierailija kirjoitti:
No sepäs se, pitäisi saada rakennettua melkein kaikki tarpeellinen ennenkuin ne alkuperäiset tänne tulleet kuolisivat. Tai koota ihmisjoukko, joka kirjoittaisi kaiken mahdollisen nykyisestä maapallosta ylös, jotta seuraava sukupolvi voisi jatkaa.
Nykyäänhän koulutetaan ihmisiä ja näin se tieto kulkee, mutta tyhjällä maapallolla kouluttamista olisi aivan liikaa sen yhden sukupolven harteilla
Minä voisin kouluttaa, kuinka käyttää nettiä.
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut vaan ajatella, että ryhmä ihmisiä saapuu maankaltaiselle eksoplaneetalle.
Itse menisin ensin kalaan :D
Kyllä se täytyy olla nimenomaan Maapallo, eikä vain maankaltainen eksoplaneetta. Nimittäin kuolisit nälkään, jos söisit "kaloja" jollain toisella planeetalla tai saisit varsin pian jonkin myrkytystilan. Et voisi myöskään syödä paikallisia "hedelmiä" tai mitään muutakaan elävää siellä, vaikka kuinka niitä puputtaisi paikalliset eliöt.
Tämä johtuu siitä, että Maan kaloissa ei ole mitään geneeristä ravintoa tai energiaa, vaan ihan tiettyjä ravintoaineita, kuten vaikkapa glukoosia, joita elimistömme pystyy hyödyntämään käyttämällä tiettyjä entsyymejä ja prosesseja. Vieraiden planeettojen eliöillä ei todennäköisesti ole ainuttakaan yhteensopivaa aminohappoa/hiilihydraattia/rasvahappoa käytössään, eikä satavarmasti ainuttakaan vitamiinia. Mineraalitasapainokin voi olla ihan mitä sattuu (esim. kalsiumia nolla mutta arseenia senkin edestä).
Vähän sama kuin työntäisi autoon parsakaalia tai yrittäisit syödä uraania. Energialähteen täytyy olla yhteensopiva sitä käyttävän entiteetin kanssa.
Ensimmäiseksi ihmeteltäisiin pari päivää, että mitä tapahtui ja miten tämä on ylipäänsä mahdollista
Aluksi pariteltaisiin kunnolla.