Naapurin työtön hankki koiran
Miten voi olla työttömällä varaa HANKKIA koira? Rodultaan kultainen noutaja. Eli siis semmoinen joka vielä syö hirveästi. En oikein ymmärrä että onko työttömien tuet niin hyviä että lähes mitä vain voi ostella. Tämä matami on ollut ainakin 1,5 vuotta työttömänä. Toivottavasti työtön edes kasvattaa koiran niin ettei pidä melua. Olen saanut siitä traumoja edellisessä asuinpaikassani.
Kommentit (74)
Kauhean julmia ihmiset ovat. Työttömällä, jonka elämä usein on sisällötöntä ja ankeaa, ei saisi siis olla edes lemmikin tuomaa iloa ja ulkoilupakkoa.
Minusta työttömällä voi hyvin olla koira tai kissa. Ei niiden ylläpito niin kallista ole että olisi kohtuutonta. Paljon parempi harrastus kuin kaljan ja tupakan vetäminen, joka on asia joka itseäni joskus ihmetyttää tiettyjen työttömien kohdalla, että miten SIIHEN on varaa kellään...
Rotukoiran ostohinta on toki kova, mutta ulkopuoliset ei tiedä miten sen on saanut. Esim. minä ja vanhempani sponssattiin työttömänä olleelle pikkuveljelleni hänen mieleisensä koira, koska vanhapoikana erakoitui ja alkoi masentua työttömänä ja haaveili että kun olisi edes koira kaverina, mutta kun ei ole varaa laittaa yli tonnia ostamiseen. Tuemme toki myös esim. eläinlääkärikuluissa jos sellaisia tlee.
Koiran voi myös saada esim sijoituspentuna tai kodinvaihtajana.
Vierailija kirjoitti:

Kai tuommoinen lahja otetaan huomioon tukia jaettaessa? Entä jos myy koiran pimeästi?
Mä olen ollut useamman vuoden työttömänä, koiran hankin heti kun kotiin jäin. Pankkitileillä useita kymmeniä tuhansia rahaa, mikä ihmeen oletus se on että kaikki työttömät on köyhiä?
Täytyy sanoa että hulluksi tulisin ilman koiraa näin työttömänä ja sairaana. Kun on tiukkaa, olen vaikka itse syömättä, koira ja lapset eivät nälkää näe.
Ei kuulu Ap: lle toisten lemmikkiasiat!
Vetäisitkö samanlaisen hernepellon sieraimeen jos työtön hankkisi lapsen? (Jonka kasvatus muuten koiraa paljon kalliimpaa)
Naapurisi teki rahanarvoisen palveluksen yhteiskunnalle. Koiralla on lukuisia sekä henkiseen että fyysseen terveyteen liittyviä positiivisia vaikutuksia. Yhteiskunnan terveydenhoitokulut laskevat siis koiranomistajien kohdalla (okei, keskimäärin vain, mutta kuitenkin).
Kuten monet jo sanoivat, rahaa ei välttämättä ole mennyt nin paljon kuin luulet. Ja vaikka olisi, niin hyvä "sijoitus" silti. Älä siis valita.
Minäkin olen työtön/sairaslomalla vielä piiiiitkään, ja viimesyksynä hankin kauan kaivatun koiran. Rahat on tiukalla, mutta aina ensin ne lemmikit hoitaa ja vasta sitten itsensä.
Ennen koiraa olin TODELLA masentunut, en päässyt kotoa minnekkään ja ihmiskontaktit kaikki alkoivat tuntua vieraalta ja pelottavalta (eli kunnon syrjäytyminen tapahtui, mielenterveyspalvelut eivät ole vielä kovin hyvällä mallilla suomessa, niin yleensä täysi-ikäinen, ei itsetuhoinen ihminen putoaa helposti rattaista pois, kun ei ole antaa aikoja, vain lääkkeitä..)
Nyt koira PAKOTTAA joka päivä ulos, useita kertoja päivässä. Minulla on tarkoitus, kun koulutan koirasta yhteiskuntakelpoista, turvallista yhteisön jäsentä. Aktiivisena koirana ei riitä, että pissattaa 5min lenkin, vaan kävelyä on tapahduttava paljon, aivotyöskentelyn kera.
Myös viimesyksyinen keskenmeno meinasi viedä ojasta allikkoon, ja pahentaa masennustani todella paljon, hoivaviettiini auttoi paljon se, että oli koiranpentu mihin sen "äidinvaiston" sai ohjattua. En tiedä miten olisin pärjännyt ilman koiraani.
Joka päivä koirani on iloinen kun näkee minut, sosiaalisesta asemastani, tai pääni kunnosta huolimatta. Hän ei näe minua, nyrpistä nenääni kun en tee tarpeeksi rahaa ja etsi parempaa, ansioituneempaa seuraa. Koirani katsoo minua, näkee maailman tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen, ja työtön ihminen tarvitsee sitä. Tarvitsee uskoa, arvostusta, rakkautta osakseen niinkuin kaikki muutkin, vaikka ei välttämättä pärjää yhtä hyvin tässä kulutusyhteiskunnassa kuin muut.
En vaihtaisi päivääkään pois, huolimatta työtilanteestani.
Koiran pito on niin kallista, että työssäkäyvä joutuu usein ajatuksesta luopumaan. Ei se ole pelkkä ruoka.
Mut näin meillä.. Työttömät saa ihan liikaa ja helposta olemisesta tulee elämäntapa.

Voisin itse suositella sinulle, että koitahan elää n. 500e/kk, ja tule sitten sanomaan kuinka työttömät saavat ihan liikaa. Oman koirani sain, kun tein budjettisuunnitelman, jolla pitkällä aikavälillä sain kerättyä rahat kasaan.
Mikä siinä on, että kun on työtön, niin sinun ihmisarvosi, oikeutesi nauttia asioista laskee? Kun olet työtön, MIKSI hymyilet? OLET TYÖTÖN, ryhdistäydy ensin, hymyile sitten.
Täytyy olla todella köyhä elämä, että jaksaa vaivata mieltään naapurin lemmikinostolla ja vielä ulista siitä täällä.
Miten utelias pitää olla, että on urkkinut naapurin työllisyystilanteen noin tarkkaan tietoonsa? Se kuuluisa oman elämän hankkiminen olisi ap paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiran pito on niin kallista, että työssäkäyvä joutuu usein ajatuksesta luopumaan. Ei se ole pelkkä ruoka.
Mut näin meillä.. Työttömät saa ihan liikaa ja helposta olemisesta tulee elämäntapa.
Voisin itse suositella sinulle, että koitahan elää n. 500e/kk, ja tule sitten sanomaan kuinka työttömät saavat ihan liikaa. Oman koirani sain, kun tein budjettisuunnitelman, jolla pitkällä aikavälillä sain kerättyä rahat kasaan.
Mikä siinä on, että kun on työtön, niin sinun ihmisarvosi, oikeutesi nauttia asioista laskee? Kun olet työtön, MIKSI hymyilet? OLET TYÖTÖN, ryhdistäydy ensin, hymyile sitten.
Ei sulle kuulu samat edut kuin työssäkäyvälle. Jos sulla on varaa koiraan, saat selvästikin liikaa. Sä elät toisten varoilla tilanteessa minkä pitäisi olla väliaikainen. Ei työtön hanki koiraa työttömyysaikanaan ja piste.
Olet ollut noin liian kauan kun kuvittelet sen olevan joku normi tilanne. Mene töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhean julmia ihmiset ovat. Työttömällä, jonka elämä usein on sisällötöntä ja ankeaa, ei saisi siis olla edes lemmikin tuomaa iloa ja ulkoilupakkoa.
Minusta työttömällä voi hyvin olla koira tai kissa. Ei niiden ylläpito niin kallista ole että olisi kohtuutonta. Paljon parempi harrastus kuin kaljan ja tupakan vetäminen, joka on asia joka itseäni joskus ihmetyttää tiettyjen työttömien kohdalla, että miten SIIHEN on varaa kellään...
Rotukoiran ostohinta on toki kova, mutta ulkopuoliset ei tiedä miten sen on saanut. Esim. minä ja vanhempani sponssattiin työttömänä olleelle pikkuveljelleni hänen mieleisensä koira, koska vanhapoikana erakoitui ja alkoi masentua työttömänä ja haaveili että kun olisi edes koira kaverina, mutta kun ei ole varaa laittaa yli tonnia ostamiseen. Tuemme toki myös esim. eläinlääkärikuluissa jos sellaisia tlee.
Kai tuommoinen lahja otetaan huomioon tukia jaettaessa? Entä jos myy koiran pimeästi?
No ei tietenkään oteta. Se nyt olisi, jos ei tukien saajalle voisi antaa esim joululahjojakaan ilman, että tuet menee. Kylmä käteinen lahjana on sitten asia erikseen.
Miksi työtön olisi automaattisesti köyhä?
Voihan sitä olla vaikka mitkä omaisuudet takana. Alkeellista stereotypiaa.
Aloittaja on joko pirun yksinkertainen tai sitten vaan tyhmä kuin saapas. Usein työttömällä on aikaa siihen koiraan sitten panostaakkin. Olisiko parempi, että työssäkäyvä olisi ottanut koiran ja jättäisi sen töihin mennessään haukkumaan ja ulvomaan useiksi tunniksi yksin? Näitä tapauksia on ja paljon.
Juu, anteeksi että työttömänä minäkin voin nauttia elämästä ja rakkaan lemmikin seurasta. Tai siis, työtönhän mä toki olen mutta kelan sairauskorvauksilla nyt ja sairaseläkepaperit lähdössä vetämään. Ja joo, sitä sairautta ei ulospäin näe ellei sit siitä tajua että mä en ilman koiraani lähtisi edes kauppaan.
Mutta totta, ehkä parempi että annan lemmikkini pois ja pukeudun säkkiin ja kerjään kadunkulmalla itkuisena ja nälkäisenä ja nöyränä niin että aloittajan oletus maailmasta ei järky.
Naapurien mielestä minäkin olen työtön, ja nyt hankin vielä kissan. Aiettä menee yhteiskunnan rahat kissanruokaan ja -hiekkaan! Pöhköt ei tajua, että töitä voi tehdä kotonakin.
Jokainen päättää itse mihin rahansa käyttää. Olisiko parempi, jos ostaisi kaljaa ja tupakkaa? Toki koira saattaa tulla todella kalliiksi, jos sairastuu tai joutuu vaikka onnettomuuteen, eli toivottavasti hän on varautunut siihenkin.