Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Se klassinen ongelma, mies ei tee kotona yhtään mitään ja aika menee harrastuksissa.

Vierailija
04.08.2017 |

Tämä on alkanut paisua niin isoksi, että olen eroa miettinyt ihan vakavissani. Eli siis mies ei tee kotona yhtään mitään, makaa sohvalla. Käy töissä, hänellä töitä 4krt/viikko. Aamua ja yövuoroa. Minulla taas vaihtelee, joskus teen 6 päiväisiä viikkoa, sitten taas 2-6 välillä.

Kun hän ei ole töissä, kaikki vapaa aika menee harrastukseen ja ystävien näkemiseen. Yhdessä sitten vietetään aikaa yleensä illalla.

Olen koittanut keskustella nätisti, kertonut ettei tämä ainakaan voi jatkua minun osaltani näin: käyn töissä, hoidan talon ja oma harrastus aika kärsii, kun minulla tunnu olevan aikaa kun siivota kotona. Mies ei ole kertaakaan mopannut, huolehtinut päivää kauempaa pyykinpesusta tmv. Onneksi joskus edes siivonnut keittiön.

Kun tapasimme ja tapailtiin, sanoi että hän tekee kyllä kotitöitä ja ne kuuluu molemmille. Kerroin siis, että edellisen suhteeni päätin juuri siihen etten halunnut kotipiiaksi. Asuttiin reilu vuosi eri osoitteissa, siivoili myös ollessaan minun luonani, joten tottakai luulin että jos meillä on joskus yhteinen koti mies varmasti osallistuu.

Totuus on alkanut kyllä valjeta, siihen ei tarvitse minua herätellä. Yksi päivä pyysin laittamaan pyykkikoneen päälle. Kohta pyysi näyttämään miten se toimii (?!). Ja lisään tähän etten koskaan valita miten mies hoitaa asian, tai neuvo häntä, ellei itse kysy apua.

Ollaan riidelty nyt paljon tästä, samalla myös paljastunut ettei hänen tarvinnut kotona koskaan tehdä mitään, ei tehnyt isäkään. Isällä sama harrastus kun pojalla ja isän aika kului samaan. Olen sanonut, että minun kanssa se ei noin vetele, en ole hänen äitinsä ja turha odottaa, jos haluaa kotipiian etsiköön toisen.

Aluksi koitin jutella nätisti, olla syyllistämättä. Enemminkin kertoa mihin toivoisin muutosta, eli siihen että osallistuisi ja yhteinen aika voisi joskus olla kivaa tekemistä yhdessä, kun se että mies töiden ja harrastuksen jälkeen makaa sohvalla. Nykyään mies aina suuttuu ja tiuskii kun jankutan samasta asiasta ja syyllistän häntä. Kokee kuulemma haukkumiseksi. En siiis nähtävästi saisi puhua miltä minusta tuntuu. Jos olen sanonut etten jaksa tällaista enää, suuttuu siitä ja sanoo että "no painu sitten piippiip täältä". Joskus edes tulee pyytämään anteeksi ja sanoo ettei tarkoita todellakaan, sanoo vain vihaisena niin.

Tämä kaikki on vetänyt mut siihen pisteeseen, että olen kokoajan ahdistunut ja väsynyt. En saa enää öisin nukuttua, nytkin olen nukkunut 4-5h per yö, käyn töissä, siivoan, edes kaksi kertaa viikossa yritän jaksaa käydä omassa harrastuksessa. Tuntuu että mies on vetänyt koko suhteemme alun jotakin ihme roolia, koska monesti olen miettinyt että ketähän mahdoton aluksi tapailla/ seurustella, tuntuu kun henkilö olisi vaihtunut tässä!

Muita ongelmia meillä silleen ole. Mutta olen alkanut nähdä miehen lapsellisena. Suhteemme alussa mainosti kun puhuminen on tärkeää, nyt ei suostu. Jos yritän jutella mököttää hiljaa vastaamatta tai välillä yrittää ärsyttää minua vastaamalla kaikkea tyhmää. Ottaa kaiken aina niin itseensä, häntä haukutaan ja minä suurentelen ja keksin asioita omasta päästä. Milloin olen sairas ja muka vainoan häntä siis ihan kaikkea tyhmää maan ja taivaan väliltä. Saattaa jopa puhua äidilleen samaan sävyyn tämän soittaessa, kerran kysyinkin miten kehtaat puhua äidillesi noin..

Tänne kirjoitin, koska tiedän että en ole yksin tässä tilanteessa, täällä on muitakin. Olen niin väsynyt, etten tiedä enää mitä teen.

Kommentit (162)

Vierailija
101/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistelen että tuollaisille suhteille oli joku nimikin, kevytsuhde tms? Jokatapauksessa parisuhde, jossa toinen elää kuin tavallaa kuin sinkku, jonka ei tarvitse välittää kuin itsestään tai omista kiinnostuksistaan ja se puoliso on siinä vaan kätevästi rinnalla niitä aikoja varten, kun parisuhde sattuu huvittamaan.

Olen ollut kolmesti tuollaisessa suhteessa, kerran erehdyin muuttamaan yhteenkin, ja ei noissa muu auta kuin lähteä. Ei todellakaan huvita kökkiä yksin kotona, kun puoliso käyttää kaiken töiden jälkeisen vapaa-aikansa harrastukseensa (meillä autot, niiden rassailu ja niihin liittyvät kaveriporukat). Kaikki kotityöt jätettiin minulle eikä mitään yhteistä kiva tekemistä ollut koskaan. Jos oli, olivat ne aina puolison ehdottamia autotapahtumia tai vastaavia. Siis lähestulkoon mihinkään minun ehdottamaani ei ollut aikaa tai huvitusta.

Minusta kuvaavampi nimitys olisi loissuhde.

Vierailija
102/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä muija valittaa ettähä tekis muka kaiken. Faktaa on että minä maksan asumisen ja 85% kuluista. Teen joskusruokaa, pesin omat pyykit (muija haluaa pestä omansa), vien roskat yms ainakin 35-45 kotitöistä. Kuitinkin näiden lisäksi mä teen kaikki "miehiset hhommat" eli vaihdan renkaat, kokoan huonekalut, ylläpidän netin waretan leffat ja sarjat kannan kaikki painavat jutut ja edelleen maksan 85% kuluista vaikka molemmat vakiduunissa.

Eli onko toi tasapuolista, misei muija kanna painavia jutyuja kokoa huonekaluja tee sähkötöistä yms puolia?

No just.

Kotitöitä pitää tehdä päivittäin, noita muita hanttihommia ehkä kerran kuussa.

- Renkaat vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa. Sen hoitaa se, kenen auto on, tai kuka vaivautuu vaihtamaan renkaat. Muussa tapauksessa ne voi viedä vaihdatettavaksi, ja maksaa sen pari kymppiä.

- Huonekalujen kokoaminen on mukavaa, eikä sitä joudu edes usein tekemään. Muutossa, ja mahdollisesti jos hankkii joskus vaikka uuden kirjahyllyn. Onpas vaikeaa. (muutossa varmaan toki molemmat niitä kasaa, usein niitä on aika paljon)

- Netin ylläpito ei vaadi mitään. Jos se nyt kerran takkuaa, niin soitto liittymälle, ja ne hoitaa.

- leffojen waretukseen menee muutamia minuutteja. (toki itse lataukseen kauemmin, mutta se ei mitään tekemistä vaadi, kun ne vain laittaa lataukseen)

- Sähkötyöt nyt menee niin, että kuka nyt sattuu osaamaan.

Eli mikäli teillä ei ole jotain remppaa/isoa pihaa tms mitä pitäisi päivittäin hoitaa, niin ei noissa paljoa tekemistä ole. Kyllä se siivoaminen vaatii enemmän vaivaa. Toki jos itse pääsisin siivoamisesta helpommalla, ja muutaman kerran vuoteen tekisin noita "miehisiä" hommia, niin ilomielin! Jäisi aikaa paljon enemmän kaikkeen mukavaan :)

Mikäli tienaatkin enemmän, niin ihan oikeutettua, että maksat enemmän.

N23 (ps. onneksi hoidetaan miehen kanssa kaikki yhdessä. Renkaat hän hoitaa, koska hänen auto. Sähkötöitä en osaa, mutta mielelläni sillä välin kasaan niitä huonekaluja)

No onpa ihmeellinen ajatusmaailma. "ihan oikeutettua että mies maksaa enemmän ja tekee miesten jutut, koska se tekee joka osaa! Mut kotityöt menee tasan puoliksi koska se on reilua." lue oma kommenttisi ihan ajatuksen kanssa :D

Eihän tossa nyt mitään outoa ollut? Se maksaa enemmän, joka tienaa enemmän (molemmat maksavat tietyn prosenttiosuuden tuloistaan). Yhteiset kulut ovat yhteisiä, ja pitäähän molemmilla olla sama elintaso?

Siivoaminen kuuluu molemmille, koska molemmat sotkee. Mun pointti noissa "miesten hommissa" oli, että ne on sellaisia, mitä molemmat pystyvät tekemään. Toki jos esimerkiksi mies osaa sähköhommat, ja hoitaa ne, niin sillä välin minä voin hoitaa vaikka niitä huonekalujen kasausta, tai listojen kiinnitystä seiniin. Näinhän hommat menevät tasan, eikö niin?

Voisin toki opetella itsekin sähköhommia, mutta siinä menisi paljon kauemmin aikaa, kuin että molemmat hoitaisi heti asioita, jotka osaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä muija valittaa ettähä tekis muka kaiken. Faktaa on että minä maksan asumisen ja 85% kuluista. Teen joskusruokaa, pesin omat pyykit (muija haluaa pestä omansa), vien roskat yms ainakin 35-45 kotitöistä. Kuitinkin näiden lisäksi mä teen kaikki "miehiset hhommat" eli vaihdan renkaat, kokoan huonekalut, ylläpidän netin waretan leffat ja sarjat kannan kaikki painavat jutut ja edelleen maksan 85% kuluista vaikka molemmat vakiduunissa.

Eli onko toi tasapuolista, misei muija kanna painavia jutyuja kokoa huonekaluja tee sähkötöistä yms puolia?

No just.

Kotitöitä pitää tehdä päivittäin, noita muita hanttihommia ehkä kerran kuussa.

- Renkaat vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa. Sen hoitaa se, kenen auto on, tai kuka vaivautuu vaihtamaan renkaat. Muussa tapauksessa ne voi viedä vaihdatettavaksi, ja maksaa sen pari kymppiä.

- Huonekalujen kokoaminen on mukavaa, eikä sitä joudu edes usein tekemään. Muutossa, ja mahdollisesti jos hankkii joskus vaikka uuden kirjahyllyn. Onpas vaikeaa. (muutossa varmaan toki molemmat niitä kasaa, usein niitä on aika paljon)

- Netin ylläpito ei vaadi mitään. Jos se nyt kerran takkuaa, niin soitto liittymälle, ja ne hoitaa.

- leffojen waretukseen menee muutamia minuutteja. (toki itse lataukseen kauemmin, mutta se ei mitään tekemistä vaadi, kun ne vain laittaa lataukseen)

- Sähkötyöt nyt menee niin, että kuka nyt sattuu osaamaan.

Eli mikäli teillä ei ole jotain remppaa/isoa pihaa tms mitä pitäisi päivittäin hoitaa, niin ei noissa paljoa tekemistä ole. Kyllä se siivoaminen vaatii enemmän vaivaa. Toki jos itse pääsisin siivoamisesta helpommalla, ja muutaman kerran vuoteen tekisin noita "miehisiä" hommia, niin ilomielin! Jäisi aikaa paljon enemmän kaikkeen mukavaan :)

Mikäli tienaatkin enemmän, niin ihan oikeutettua, että maksat enemmän.

N23 (ps. onneksi hoidetaan miehen kanssa kaikki yhdessä. Renkaat hän hoitaa, koska hänen auto. Sähkötöitä en osaa, mutta mielelläni sillä välin kasaan niitä huonekaluja)

No onpa ihmeellinen ajatusmaailma. "ihan oikeutettua että mies maksaa enemmän ja tekee miesten jutut, koska se tekee joka osaa! Mut kotityöt menee tasan puoliksi koska se on reilua." lue oma kommenttisi ihan ajatuksen kanssa :D

Tietenkin perheessä maksaa enemmän se, joka tienaa enemmän. Siksi sitä kutsutaan perheeksi, eikä kämppissuhteeksi. Omat rahansa voi pitää 100 % itsellään valitsemalla sinkkuuden. -eri

Vierailija
104/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo pyykinpesun 'raskaudesta' valittaminen on mulle kyllä ihan arvoitus. Että mikä siitä tekee niin hankalan? Meillä likaiset vaatteet heitetään suoraan koneeseen, kun kone täynnä, laitetaan se päälle. Tähän pesuaineen laittoon, vesihanan aukaisemiseen ja käynnistysnapin painamiseen menee aikaa n. 15 sek. Kun kone pessyt, heitetään vaatteet kuivuriin. Tässä menee n. puoli minuuttia. Kun kuivuri valmis, tyhjennetään sen vesisäiliö, n.5sek. Puhtaat vaatteet otetaan suoraan kuivurista - mitä niitä turhaan viikkailemaan ja kaappiin asettelemaan. Toki ne, jotka sinne ovat vielä jääneet, kun kuivuria seuraavan kerran tarvitsee, viedään kaappiin, mutta tämäkään ei ole mielestäni raskasta tai aikaa vievää.

Hehe... Ei pitäis edes vastata näin provoon. Joillakin kun on sitä pyykkiä vähän enemmän. Tarvitaan kuivuria saman tien uudestaan. En myöskään halua pestä kauniita pitsialusvaatteitani 60 asteen lakanapyykissä.

Murra ette kai te nyt lakanoita joka päivä pese..? Meille toimii se että esim tummat vaatteet suoraan koneeseen, pestään kun on täysi. Vaaleat pyykkikoriin. Kun tummat on pesty, ne laitetaan kuivumaan ja vaaleat koneeseen, kun se kone on täysi pestään ne ja tummat kerätään tällävälin pyykkikoriin. Toki vaatteet pitää kuivumaan laittaa mutta ei ole iso homma.. Pyykkiä pestään pari kertaa viikossa, meillä on aika iso kone.

Viiden kilon kone. Aktiivisesti urheilua harrastava perhe. Ei mene mustat pitsiliivit mustien ratsastuskamppeiden tai mustien pyyhkeiden kanssa samaan. Ei vaikka miten olisi saman värisiä. Eli joo ei toimisi meillä. Pyykkiä pestään n. 6krt viikossa.

Okei no, ihan miten sanot. Meillä kyllä menee, liivit pesupussiin ja kaikki pestään 40 asteessa. Ne lakanat ja pyyhkeet sitten erikseen 60 asteessa.

Vierailija
105/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä samantapainen kuvio. Ja meillä on 2 lasta ja muuten hyvä avioliitto, joten en halua eroakaan. Lisäksi miehellä tietyllä tavalla on -ja hän tästä usein mainitseekin- oikeus päästä vähemmällä kotitöistä, koska hän tienaa it-alalla tuplasti minun sairaanhoitajan palkkaani nähden. Jos siis joskus vähääkään vihjaan että olen väsynyt ja jos mies jaksaisi vaikka viedä roskat tai leikata nurmikon, niin tulee äkkiä muistutus, että ei olisi touvalla kuule taloa eikä nurmikkoa jos hän ei raataisi stressaavassa työssä. Ymmärrän tavallaan tämän, mutta kun MINUNKIN työni on raskas, vain eri tavalla. Ei minulla sen enempää oikein olisi hoitaa kaikkea kotona.

Mutta jonkunhan ne on pakko hoitaa, lapset ja koira ja piha ja talo. Se olen siis minä. Ainoa kotityö mitä mies tekee, on että joskus kun hänelle iskee inspiraatio viikonloppuna, hän voi laittaa ruokaa. Mutta ei säännöllisesti, eikä sen mukaan jos minä olen väsynyt esim. pitkien vuorojen jälkeen, vaan tosiaan jos hänelle tulee yhtäkkiä mieleen vaikka "olisi kiva kokata intialaista". Paras oli, kun kerran jouduin leikkaukseen onnettomuudessa tulleen luunmurtuman takia, niin toki oletin että mies on huolehtinut edes perustasolla kaikesta. Todellisuus oli, että joo, kaikki oli onneksi hengissä, mutta... Koiraa ei ollut lenkitetty ollenkaan, vaan päästetty vain kolmesti päivässä aidattuun pihaan touhuamaan. Lapset olivat eläneet pikaruoalla, karkilla ja jäätelöllä. Kotona oli ihan karmaiseva siivo, mm. jääkaapissa muovilla peiteltyjä lautasia joiden annoksen pinnalla kasvoi homekarvoja ja se hajukin oli  niin hirveä että en ymmärrä miten kukaan sen hajuisesta jääkaapista mitään syö. 

Tuossa tilanteessa minulta meni pinna, kun oli kaksi raajaa kipsissä, ja sanoin että jos nyt hän ei auta, niin sitten tulee ero. Auttoihan se, palkkasi kotisiivoojan tekemään siivouksia kunnes sain kipsit pois. Ja erittäin paljon maristen suostui laittamaan arkiruokaakin, vaikka se ei hänestä ole yhtään "inspiroivaa". Silloin mies myös vähän vähemmän teki ylitöitä. Muuten se niitä tekeekin valtavasti, ja aika usein kotonakin jatkuu puolille öin koodailut...

Tämä kuulostaa minusta jo helvetiltä suoraansanoen. En itse halua lapsia, mutta jos (ja kun) meininki olisi tuollainen jo ennen lapsia, en ainakaan perustaisi perhettä tuollaisen miehen kanssa. Ja eroaisin ja siivoaisin mielummin vaan niitä omia sotkuja.

Kyllä tuossa suhteessa mätää on. Jos tuo "muuten hyvä avioliitto" kuulostaa pahalta.

Vierailija
106/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä muija valittaa ettähä tekis muka kaiken. Faktaa on että minä maksan asumisen ja 85% kuluista. Teen joskusruokaa, pesin omat pyykit (muija haluaa pestä omansa), vien roskat yms ainakin 35-45 kotitöistä. Kuitinkin näiden lisäksi mä teen kaikki "miehiset hhommat" eli vaihdan renkaat, kokoan huonekalut, ylläpidän netin waretan leffat ja sarjat kannan kaikki painavat jutut ja edelleen maksan 85% kuluista vaikka molemmat vakiduunissa.

Eli onko toi tasapuolista, misei muija kanna painavia jutyuja kokoa huonekaluja tee sähkötöistä yms puolia?

No just.

Kotitöitä pitää tehdä päivittäin, noita muita hanttihommia ehkä kerran kuussa.

- Renkaat vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa. Sen hoitaa se, kenen auto on, tai kuka vaivautuu vaihtamaan renkaat. Muussa tapauksessa ne voi viedä vaihdatettavaksi, ja maksaa sen pari kymppiä.

- Huonekalujen kokoaminen on mukavaa, eikä sitä joudu edes usein tekemään. Muutossa, ja mahdollisesti jos hankkii joskus vaikka uuden kirjahyllyn. Onpas vaikeaa. (muutossa varmaan toki molemmat niitä kasaa, usein niitä on aika paljon)

- Netin ylläpito ei vaadi mitään. Jos se nyt kerran takkuaa, niin soitto liittymälle, ja ne hoitaa.

- leffojen waretukseen menee muutamia minuutteja. (toki itse lataukseen kauemmin, mutta se ei mitään tekemistä vaadi, kun ne vain laittaa lataukseen)

- Sähkötyöt nyt menee niin, että kuka nyt sattuu osaamaan.

Eli mikäli teillä ei ole jotain remppaa/isoa pihaa tms mitä pitäisi päivittäin hoitaa, niin ei noissa paljoa tekemistä ole. Kyllä se siivoaminen vaatii enemmän vaivaa. Toki jos itse pääsisin siivoamisesta helpommalla, ja muutaman kerran vuoteen tekisin noita "miehisiä" hommia, niin ilomielin! Jäisi aikaa paljon enemmän kaikkeen mukavaan :)

Mikäli tienaatkin enemmän, niin ihan oikeutettua, että maksat enemmän.

N23 (ps. onneksi hoidetaan miehen kanssa kaikki yhdessä. Renkaat hän hoitaa, koska hänen auto. Sähkötöitä en osaa, mutta mielelläni sillä välin kasaan niitä huonekaluja)

No onpa ihmeellinen ajatusmaailma. "ihan oikeutettua että mies maksaa enemmän ja tekee miesten jutut, koska se tekee joka osaa! Mut kotityöt menee tasan puoliksi koska se on reilua." lue oma kommenttisi ihan ajatuksen kanssa :D

Tietenkin perheessä maksaa enemmän se, joka tienaa enemmän. Siksi sitä kutsutaan perheeksi, eikä kämppissuhteeksi. Omat rahansa voi pitää 100 % itsellään valitsemalla sinkkuuden. -eri

Kyllä, mutta ei se niin toimi että asiat joista itse hyötyy ovat "tietysti niin" ja asiat joissa joutuisi itse antamaan enemmän jos mentäisiin reiluuden mukaan niin on jaettava tasan. Ymmärrätkö? Kirjoittaja on sitä mieltä että mies maksaa enemmän ja tekee miesten hommia enemmän koska hän nyt vaan osaa, mutta kotityöt on jaettava tiukasti tasan. Ei kuulosta reilulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/162 |

Luitko mun vastausta?

Ei näin, vaan kotityöt jaetaan tasan. Muutkin hanttihommat jaetaan tasan. Mies hoitaa sähköhommat (koska osaa) sillä välin, kun minä kasaan huonekaluja.

Mies hoitaa auton renkaat (huom hänen auto, joten ei kuulu mulle), samalla kun itse vien kissan eläinlääkäriin (mun kissa, joten miksi ei).

Ja voin vielä sivuhuomiona sen sanoa, että mieheni on opiskellut automaatiota ja osaa sähkötyöt, joten hän ne hoitaa. Itse olen opiskellut elektroniikkaa ja IT.tä, joten mulle jää tietokone ja elektroniikkalaitteet. Mieheni osaa myös rempata, mutta kun sen aika tulee, niin tottakai teen kaiken, mitä pystyn auttamaan (ei kuulemma ole mitään vaikeaa hommaa)

Vierailija
108/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

"...Nykyään mies aina suuttuu ja tiuskii kun jankutan samasta asiasta ja syyllistän häntä. Kokee kuulemma haukkumiseksi.

...

Jos olen sanonut etten jaksa tällaista enää, suuttuu siitä ja sanoo että "no painu sitten piippiip täältä". Joskus edes tulee pyytämään anteeksi ja sanoo ettei tarkoita todellakaan, sanoo vain vihaisena niin.

...

Tuntuu että mies on vetänyt koko suhteemme alun jotakin ihme roolia, koska monesti olen miettinyt että ketähän mahdoton aluksi tapailla/ seurustella, tuntuu kun henkilö olisi vaihtunut tässä!

...

Mutta olen alkanut nähdä miehen lapsellisena. Suhteemme alussa mainosti kun puhuminen on tärkeää, nyt ei suostu. Jos yritän jutella mököttää hiljaa vastaamatta tai välillä yrittää ärsyttää minua vastaamalla kaikkea tyhmää. Ottaa kaiken aina niin itseensä, häntä haukutaan ja minä suurentelen ja keksin asioita omasta päästä. Milloin olen sairas ja muka vainoan häntä siis ihan kaikkea tyhmää maan ja taivaan väliltä. Saattaa jopa puhua äidilleen samaan sävyyn tämän soittaessa, kerran kysyinkin miten kehtaat puhua äidillesi noin..."

Lue noi, ap, uudestaan ja myöhemmät viestisi, kuinka tiskaat vain syyllistääksesi jne. Se, miten mies puhuu äidilleen ja se, että hän elää kuin eri todellisuudessa kanssasi, ts. "ei näe" tekemisiään, jotka sinä muka keksit, se kuinka hän on kuin eri ihminen ja pitää noita mykkäkoulujaan, kaikki kielii tunne-elämän ongelmista. Se on vielä paljon pahempaa kuin likaiset vaatteet lattialla ja tiskit pitkin pöytiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä samantapainen kuvio. Ja meillä on 2 lasta ja muuten hyvä avioliitto, joten en halua eroakaan. Lisäksi miehellä tietyllä tavalla on -ja hän tästä usein mainitseekin- oikeus päästä vähemmällä kotitöistä, koska hän tienaa it-alalla tuplasti minun sairaanhoitajan palkkaani nähden. Jos siis joskus vähääkään vihjaan että olen väsynyt ja jos mies jaksaisi vaikka viedä roskat tai leikata nurmikon, niin tulee äkkiä muistutus, että ei olisi touvpalla kuule taloa eikä nurmikkoa jos hän ei raataisi stressaavassa työssä. Ymmärrän tavallaan tämän, mutta kun MINUNKIN työni on raskas, vain eri tavalla. Ei minulla sen enempää oikein olisi hoitaa kaikkea kotona.

Mutta jonkunhan ne on pakko hoitaa, lapset ja koira ja piha ja talo. Se olen siis minä. Ainoa kotityö mitä mies tekee, on että joskus kun hänelle iskee inspiraatio viikonloppuna, hän voi laittaa ruokaa. Mutta ei säännöllisesti, eikä sen mukaan jos minä olen väsynyt esim. pitkien vuorojen jälkeen, vaan tosiaan jos hänelle tulee yhtäkkiä mieleen vaikka "olisi kiva kokata intialaista". Paras oli, kun kerran jouduin leikkaukseen onnettomuudessa tulleen luunmurtuman takia, niin toki oletin että mies on huolehtinut edes perustasolla kaikesta. Todellisuus oli, että joo, kaikki oli onneksi hengissä, mutta... Koiraa ei ollut lenkitetty ollenkaan, vaan päästetty vain kolmesti päivässä aidattuun pihaan touhuamaan. Lapset olivat eläneet pikaruoalla, karkilla ja jäätelöllä. Kotona oli ihan karmaiseva siivo, mm. jääkaapissa muovilla peiteltyjä lautasia joiden annoksen pinnalla kasvoi homekarvoja ja se hajukin oli  niin hirveä että en ymmärrä miten kukaan sen hajuisesta jääkaapista mitään syö. 

Tuossa tilanteessa minulta meni pinna, kun oli kaksi raajaa kipsissä, ja sanoin että jos nyt hän ei auta, niin sitten tulee ero. Auttoihan se, palkkasi kotisiivoojan tekemään siivouksia kunnes sain kipsit pois. Ja erittäin paljon maristen suostui laittamaan arkiruokaakin, vaikka se ei hänestä ole yhtään "inspiroivaa". Silloin mies myös vähän vähemmän teki ylitöitä. Muuten se niitä tekeekin valtavasti, ja aika usein kotonakin jatkuu puolille öin koodailut...

Eli onko teillä kaksi pientä lasta ja sit yks isompi?

Tavallaan joo. Joskus olen sitä miettinytkin, että mieheni olisi niitä joiden ei ehkä olisi pitänyt lähteä perhettä perustamaan, kun hänelle kerran työ, kaverien kanssa maailman parantaminen jne on niin valtavan tärkeää, ja kaikenlaiset tylsät rutiinit joita perhe-elämään välttämättä liittyy, niin julmetun vastenmielisiä ettei niihin voi alistua ollenkaan. 

Olen joskus ennen lapsia päässyt mukaan niihin noiden miesten maailmanparannuspiireihin vähän ja ymmärrän kyllä että niissä on kivampaa kuin siivoamassa. Ne on kaikki huippuälykkäitä ihmisiä ja kaljalla istuessaankin pohtivat ties mitä tieteellisiä juttuja, teknologiaa, ideoivat tuote- ja yritysideoita jne. Varmasti se voittaa koti-askareet, mutta useimmat aikuiset tajuaa, että kun itse vapaasta tahdostaan ottaa vastuita kuten perheen perustaminen, niin niitä vastuita on pakko hoitaa vaikkei se aina niin kivaa olekaan. Mieheni ei kuitenkaan halua alistua, hän on liian luova ja älykäs ihminen sellaiseen... Harmi vaan että sillä on sivuvaikutuksena että minun täytyy raataa kohtuuttomasti.

Ei sun miehen ongelmana ole luovuus ja älykkyys vaan mukavuudenhalu, laiskuus ja vaimo joka suostuu epäoikeudenmukaiseen työnjakoon. Meitä on kaksi sun miehen tyyppistä ihmistä ja kun meillä ei kummallakaan ole 'vaimoa', ts. sitä äidin korvaavaa taloudenhoitajaa, molemmat joutuu hommiin tai sit vaan ostetaan palvelut/ruoka. Voit toki jatkaa kuten ennen, mutta voit myös kysyä mieheltä olisiko hän valmis muuttamaan asuntoon johon pystyt osallistumaan omalla palkallasi 50-50 ja tekemään lisäksi kotityöt 50-50. Jos ei, vaihtoehdot on joko siivooja tai jos haluat, sulle maksaminen siitä että hän tekee osuutensa. Voit vaikka pyytää miettimään asiaa teoreettisena moraalifilosofisena ja oikeudenmukaisuutta koskevana kysymyksena ottaen huomioon, että sun työ on aivan yhtä arvokasta kuin hänen mutta yhteiskunnallisista ja historiallisista syistä johtuen siitä maksetaan huomattavasti vähemmän, eli palkkaeroihin vetoaminen on jokseenkin halpamaista.

T. N35, mies 39 v, kummallekin kävis että toinen hoitaa kaikki kotityöt ja itse vaan pohtii Suuria Kysymyksiä.

Vierailija
110/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä muija valittaa ettähä tekis muka kaiken. Faktaa on että minä maksan asumisen ja 85% kuluista. Teen joskusruokaa, pesin omat pyykit (muija haluaa pestä omansa), vien roskat yms ainakin 35-45 kotitöistä. Kuitinkin näiden lisäksi mä teen kaikki "miehiset hhommat" eli vaihdan renkaat, kokoan huonekalut, ylläpidän netin waretan leffat ja sarjat kannan kaikki painavat jutut ja edelleen maksan 85% kuluista vaikka molemmat vakiduunissa.

Eli onko toi tasapuolista, misei muija kanna painavia jutyuja kokoa huonekaluja tee sähkötöistä yms puolia?

No just.

Kotitöitä pitää tehdä päivittäin, noita muita hanttihommia ehkä kerran kuussa.

- Renkaat vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa. Sen hoitaa se, kenen auto on, tai kuka vaivautuu vaihtamaan renkaat. Muussa tapauksessa ne voi viedä vaihdatettavaksi, ja maksaa sen pari kymppiä.

- Huonekalujen kokoaminen on mukavaa, eikä sitä joudu edes usein tekemään. Muutossa, ja mahdollisesti jos hankkii joskus vaikka uuden kirjahyllyn. Onpas vaikeaa. (muutossa varmaan toki molemmat niitä kasaa, usein niitä on aika paljon)

- Netin ylläpito ei vaadi mitään. Jos se nyt kerran takkuaa, niin soitto liittymälle, ja ne hoitaa.

- leffojen waretukseen menee muutamia minuutteja. (toki itse lataukseen kauemmin, mutta se ei mitään tekemistä vaadi, kun ne vain laittaa lataukseen)

- Sähkötyöt nyt menee niin, että kuka nyt sattuu osaamaan.

Eli mikäli teillä ei ole jotain remppaa/isoa pihaa tms mitä pitäisi päivittäin hoitaa, niin ei noissa paljoa tekemistä ole. Kyllä se siivoaminen vaatii enemmän vaivaa. Toki jos itse pääsisin siivoamisesta helpommalla, ja muutaman kerran vuoteen tekisin noita "miehisiä" hommia, niin ilomielin! Jäisi aikaa paljon enemmän kaikkeen mukavaan :)

Mikäli tienaatkin enemmän, niin ihan oikeutettua, että maksat enemmän.

N23 (ps. onneksi hoidetaan miehen kanssa kaikki yhdessä. Renkaat hän hoitaa, koska hänen auto. Sähkötöitä en osaa, mutta mielelläni sillä välin kasaan niitä huonekaluja)

No onpa ihmeellinen ajatusmaailma. "ihan oikeutettua että mies maksaa enemmän ja tekee miesten jutut, koska se tekee joka osaa! Mut kotityöt menee tasan puoliksi koska se on reilua." lue oma kommenttisi ihan ajatuksen kanssa :D

Tietenkin perheessä maksaa enemmän se, joka tienaa enemmän. Siksi sitä kutsutaan perheeksi, eikä kämppissuhteeksi. Omat rahansa voi pitää 100 % itsellään valitsemalla sinkkuuden. -eri

Kyllä, mutta ei se niin toimi että asiat joista itse hyötyy ovat "tietysti niin" ja asiat joissa joutuisi itse antamaan enemmän jos mentäisiin reiluuden mukaan niin on jaettava tasan. Ymmärrätkö? Kirjoittaja on sitä mieltä että mies maksaa enemmän ja tekee miesten hommia enemmän koska hän nyt vaan osaa, mutta kotityöt on jaettava tiukasti tasan. Ei kuulosta reilulta.

Luitko mun vastausta?

Ei näin, vaan kotityöt jaetaan tasan. Muutkin hanttihommat jaetaan tasan. Mies hoitaa sähköhommat (koska osaa) sillä välin, kun minä kasaan huonekaluja.

Mies hoitaa auton renkaat (huom hänen auto, joten ei kuulu mulle), samalla kun itse vien kissan eläinlääkäriin (mun kissa, joten miksi ei).

Ja voin vielä sivuhuomiona sen sanoa, että mieheni on opiskellut automaatiota ja osaa sähkötyöt, joten hän ne hoitaa. Itse olen opiskellut elektroniikkaa ja IT.tä, joten mulle jää tietokone ja elektroniikkalaitteet. Mieheni osaa myös rempata, mutta kun sen aika tulee, niin tottakai teen kaiken, mitä pystyn auttamaan (ei kuulemma ole mitään vaikeaa hommaa)

Luin. Nollasit täysin tuon miehen tekemät hommat ja korostit sitä miten niillä ei ole mitään merkitystä, koska kotityöt ovat oikeasti niitä mihin menee aikaa, eli ne on jaettava tasan ja nuo muut nyt hoituvat vasemmalla kädellä.. Toki hänen tulee silti maksaa enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap myös mahdollistaa tilanteen. Minulle ei tulisi mieleenkään pestä aikuisen mieheni pyykkejä, paitsi jos hän ei olisi siihen esimerkiksi sairauden vuoksi kykeneväinen. Tai tehdä ruokaa useammin kuin mieheni. Helppohan ap:n miehen on luistaa kotitehtävistä, kun kotona häärää "äiti", joka hoitaa kaiken automaattisesti.

Minä en taas ymmärrä tuota, että parisuhteessa molemmat pesee vaan omat pyykkinsä. Ei se ole edes taloudellisesti järkevää.

Millä tavalla ei ole taloudellisesti järkevää? Kyllä me molemmat pesemme täysiä koneellisia, eikä pesukone tunnista, koostuuko pyykit minun tai miehen vaatteista. Joskus kun pesen sukkia ja alusvaatteita 60-asteessa, eikä kone täyty kokonaan, niin saatan hihkaista miehelle, että tänne mahtuu vielä. Silloin mies käy heittämässä sekaan omia sukkiaan ja boksereitaan.

Vierailija
112/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti tajuaa jättää sut. Ja SINÄ hae ongelmiisi apua. Ihmiset kärsivät ympärilläsi. Sitoudu parisuhteeseen vasta sitten kun tulet oman itsesi kanssa toimeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap myös mahdollistaa tilanteen. Minulle ei tulisi mieleenkään pestä aikuisen mieheni pyykkejä, paitsi jos hän ei olisi siihen esimerkiksi sairauden vuoksi kykeneväinen. Tai tehdä ruokaa useammin kuin mieheni. Helppohan ap:n miehen on luistaa kotitehtävistä, kun kotona häärää "äiti", joka hoitaa kaiken automaattisesti.

Tavallaan, mutta onhan se naurettavaa että molemmat pesevät erikseen muutaman paitansa ja pyykkikone laulaa yötä päivää.

Onko teillä jotenkin vähän vaatteita vai miksi pyykkikone olisi koko ajan käytössä ja puolityhjänä?

Meille peseytyy 4 koneellista pyykkiä joka viikko, 2 aikuisen talous. On tummat ja vaaleat vaatteet omissa koneellisissaan, sitten parisängyn lakanat, ja viimeisenä niin kylpy- kuin käsipyyhkeet. Kyllä siinä aikaa saa kulumaan näillä nykykoneilla, vaikka vaatteet pesee pääasiassa pikaohjelmalla: tunti koneessa, tunti kuivurissa, eli 2 tuntia/koneellinen (tosin yleensä pesen uutta koneellista samalla kun ensimmäinen koneelliinen pyörii kuivurissa, eli 3 tuntia vaatteisiin). Sitten vielä lakanat. Pesuohjelma kestää 2 tuntia 40 minuuttia, ja kuivaus 2 tuntia 30 minuuttia, eli kuutisen tuntia pitää aikaa varata siihen. Tai melkein yhdeksän, jos taas pyörittää pyyhkeet pesussa samaan aikaan kun lakanat ovat kuivurissa. Koko sinä aikana ei voi lähteä mihinkään, koska koneita ei tulipaloriskin takia voi jättää yksin pyörittämään. Jonkun on oltava kotona passissa tuon aikaa. Eihän tuo pyykin pesu itsessään rankkaa hommaa ole, mutta jatkuvasti sitä pitää suunnitella ja miettiä, että koska ehtii. Se siinä kai eniten ärsyttää ja hiertää, kun mies ei ota mitään vastuuta. Treeneihin ei voi lähteä vaikka mies olisikin kotona, koska ei "osaa" käyttää koneita, joten ei voi siirtää pyykkiä pesusta kuivuriin, tai laittaa uutta koneellista pesuun..

Vierailija
114/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etsi mies joka tekee työt puolestasi ja ole riittävän kiitollinen sängyssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hahaa, tuttavan poikkis oppi käyttämään aikuisena pesukonetta, kun puhtaat kalsarit loppuivat. Palvelu ei enää pelannut.

Vierailija
116/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätin yhden exän, kun aina olisi pitänyt olla pesemässä sen pyykkejä ja huushollaamassa. Hoida ihan itse.

Vierailija
117/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai että on ap:n mies oikein luova ja älykäs maailmanparantaja! :D Laiskalta kiukuttelevalta mammanpojalta kuulostaa minun mielestäni.

Vierailija
118/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

oliivi kirjoitti:

Toivottavasti tajuaa jättää sut. Ja SINÄ hae ongelmiisi apua. Ihmiset kärsivät ympärilläsi. Sitoudu parisuhteeseen vasta sitten kun tulet oman itsesi kanssa toimeen.

Osu ja uppos 😂

Vierailija
119/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ap myös mahdollistaa tilanteen. Minulle ei tulisi mieleenkään pestä aikuisen mieheni pyykkejä, paitsi jos hän ei olisi siihen esimerkiksi sairauden vuoksi kykeneväinen. Tai tehdä ruokaa useammin kuin mieheni. Helppohan ap:n miehen on luistaa kotitehtävistä, kun kotona häärää "äiti", joka hoitaa kaiken automaattisesti.

Tavallaan, mutta onhan se naurettavaa että molemmat pesevät erikseen muutaman paitansa ja pyykkikone laulaa yötä päivää.

Onko teillä jotenkin vähän vaatteita vai miksi pyykkikone olisi koko ajan käytössä ja puolityhjänä?

No esim nyt sinkkuna pesen erikseen:

-pyyhkeet 60 asteessa

-Lakanat 60 asteessa (huuhteluaineella)

- Silkki/villapesu

-Valkoiset 40

-Kirjavat/tummat 40

AIkoinaan miehen kanssa yleensä pyykkikone oli maksimissaan puolillaan, minulla on muutama neule, muutama paitapusero ja alusvaatteita n viidet joita käytän eli pesen tiheästi. Jotta kone olisi täynnä, alusvaatteitakin olisi oltava kymmenittäin.

Vierailija
120/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma sällejä,heivaisin huitsin nevadaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan yhdeksän