Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Se klassinen ongelma, mies ei tee kotona yhtään mitään ja aika menee harrastuksissa.

Vierailija
04.08.2017 |

Tämä on alkanut paisua niin isoksi, että olen eroa miettinyt ihan vakavissani. Eli siis mies ei tee kotona yhtään mitään, makaa sohvalla. Käy töissä, hänellä töitä 4krt/viikko. Aamua ja yövuoroa. Minulla taas vaihtelee, joskus teen 6 päiväisiä viikkoa, sitten taas 2-6 välillä.

Kun hän ei ole töissä, kaikki vapaa aika menee harrastukseen ja ystävien näkemiseen. Yhdessä sitten vietetään aikaa yleensä illalla.

Olen koittanut keskustella nätisti, kertonut ettei tämä ainakaan voi jatkua minun osaltani näin: käyn töissä, hoidan talon ja oma harrastus aika kärsii, kun minulla tunnu olevan aikaa kun siivota kotona. Mies ei ole kertaakaan mopannut, huolehtinut päivää kauempaa pyykinpesusta tmv. Onneksi joskus edes siivonnut keittiön.

Kun tapasimme ja tapailtiin, sanoi että hän tekee kyllä kotitöitä ja ne kuuluu molemmille. Kerroin siis, että edellisen suhteeni päätin juuri siihen etten halunnut kotipiiaksi. Asuttiin reilu vuosi eri osoitteissa, siivoili myös ollessaan minun luonani, joten tottakai luulin että jos meillä on joskus yhteinen koti mies varmasti osallistuu.

Totuus on alkanut kyllä valjeta, siihen ei tarvitse minua herätellä. Yksi päivä pyysin laittamaan pyykkikoneen päälle. Kohta pyysi näyttämään miten se toimii (?!). Ja lisään tähän etten koskaan valita miten mies hoitaa asian, tai neuvo häntä, ellei itse kysy apua.

Ollaan riidelty nyt paljon tästä, samalla myös paljastunut ettei hänen tarvinnut kotona koskaan tehdä mitään, ei tehnyt isäkään. Isällä sama harrastus kun pojalla ja isän aika kului samaan. Olen sanonut, että minun kanssa se ei noin vetele, en ole hänen äitinsä ja turha odottaa, jos haluaa kotipiian etsiköön toisen.

Aluksi koitin jutella nätisti, olla syyllistämättä. Enemminkin kertoa mihin toivoisin muutosta, eli siihen että osallistuisi ja yhteinen aika voisi joskus olla kivaa tekemistä yhdessä, kun se että mies töiden ja harrastuksen jälkeen makaa sohvalla. Nykyään mies aina suuttuu ja tiuskii kun jankutan samasta asiasta ja syyllistän häntä. Kokee kuulemma haukkumiseksi. En siiis nähtävästi saisi puhua miltä minusta tuntuu. Jos olen sanonut etten jaksa tällaista enää, suuttuu siitä ja sanoo että "no painu sitten piippiip täältä". Joskus edes tulee pyytämään anteeksi ja sanoo ettei tarkoita todellakaan, sanoo vain vihaisena niin.

Tämä kaikki on vetänyt mut siihen pisteeseen, että olen kokoajan ahdistunut ja väsynyt. En saa enää öisin nukuttua, nytkin olen nukkunut 4-5h per yö, käyn töissä, siivoan, edes kaksi kertaa viikossa yritän jaksaa käydä omassa harrastuksessa. Tuntuu että mies on vetänyt koko suhteemme alun jotakin ihme roolia, koska monesti olen miettinyt että ketähän mahdoton aluksi tapailla/ seurustella, tuntuu kun henkilö olisi vaihtunut tässä!

Muita ongelmia meillä silleen ole. Mutta olen alkanut nähdä miehen lapsellisena. Suhteemme alussa mainosti kun puhuminen on tärkeää, nyt ei suostu. Jos yritän jutella mököttää hiljaa vastaamatta tai välillä yrittää ärsyttää minua vastaamalla kaikkea tyhmää. Ottaa kaiken aina niin itseensä, häntä haukutaan ja minä suurentelen ja keksin asioita omasta päästä. Milloin olen sairas ja muka vainoan häntä siis ihan kaikkea tyhmää maan ja taivaan väliltä. Saattaa jopa puhua äidilleen samaan sävyyn tämän soittaessa, kerran kysyinkin miten kehtaat puhua äidillesi noin..

Tänne kirjoitin, koska tiedän että en ole yksin tässä tilanteessa, täällä on muitakin. Olen niin väsynyt, etten tiedä enää mitä teen.

Kommentit (162)

Vierailija
21/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En näkisi, että mies pitää naista tuossa piikana. Mua ei ainakaan pysty pitämään piikana. Se, paljonko siivoan ei riipu miehen mielipiteistä.

Vierailija
22/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, jos hän on tottunut lapsuudenkodissaan siihen, että hänen äitinsä tekee kaikki kotiaskareet, hän tietysti luonnostaan odottaa sitä myös vaimoltaan. Se on tietysti sen vaimon luonnollinen ominaisuus, itsestäänselvyys.

Tee niin, että sanot, että et enää jaksa ottaa vastuuta kotitöistä. Sano, että nyt palkkaatte siivoojan 2 kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan. Se saa pyykätä, tiskata ja siivota ja mies maksaa siitä puolet. Kysele vielä, alkaisko mies tehdä ruuat, vai ostaisitteko jatkossa valmisruuat.

Tuo voisi herättää hänet tajuamaan työsi arvo ja hänen oma osuutensa.

Mun isä ei ole lapsuudessaan tehnyt mitään kotitöitä. Heillä oli kotiapulainen. Äitinikään ei tykkää kotitöistä. Pyykkiä kyllä. Hän halusi aidosti ostaa palvelut ulkoa. Isäni mielestä siihen ei ollut varaa, jolloin hän alkoi siivota, laittaa ruokaa ja tiskata, jolloin säästyi rahaa. Siis paljon enemmän kuin äitini.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on alkanut pitää sinua itsestäänselvänä ja harrastus on rakkaampi. Jos hän edes haluaisi viettää aikaa kanssasi, hän luultavasti myös siivoaisi eli kaksi ongelmaa linkittyy toisiinsa ja lähtösyynä mielenkiinnon puute.

Vierailija
24/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran muija, jonka kriteerien mukaan pitää imuroida ja luututa joka päivä ja jolle pesukoneen napin painaminen on liian rankkaa.

Uliuliuli.

No minkä hiton takia se mies ei voi painaa sitä pesukoneen nappia kun se kerran ei ole mitään!? Että uliuli vaan itelles.

Haha niinpä!

Vierailija
25/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on oikeasti viimeinen aika lähteä. Kotityöt kuuluu molemmille, itse miehenä teen ruokaa, siivoan, pesen pyykkiä ja vien roskia, sekä lapsia harrastuksiin. Itseasiassa tein kotitöitä enemmänkin silloin kun vaimon aika meni imetyksiin, mutta pointti on se, että tasan tehdään ja niin se toimii.

Vierailija
26/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asutko kenties Maskussa?

Mun ex mies oli TÄYSIN samanlainen paska. Kerran jopa huuti mulle että ystävät ja harrastukset menee mun edelle. Aina. No jätkä sekos kun mä tein ratkasun ja aloin elämään omaa elämää ja ilmoitin yllättäin että muutan sitten pois. Ennen yhteenmuuttoa asunto oli LÄÄVÄ!! Veti myös roolia ihanasta luonteesta. Mutta totuus tuli pian esille. Ei edes omia paskavanoja pöntöstä saanut siivottua. Koti ihan kaaos ja ... voi hyvänen aika .. nyt kun muistelee niin miksi edes tuhlasin aikaani sellaiseen ukkoon. Mä sanon sulle kokemuksen perusteella että ei tule muuttumaan, suo ei arvosteta, LÄHDE! Miksi kulutat aikaasi mieheen joka ei arvosta sinua?! Ei tee sinun vuoksesi mitään kunnollista?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä lapsia?

Ei ja tällä menolla ei kohta muutakaan. Liikaa olen täälläkin lukenut samoja kohtaloita jossa vielä lisänä lapsia kuvioissa. Voiko tällainen ihminen muuttua. Varmaan jos haluaa, mut mikä se herätys sitten on? Kun se joskus huomaa, että hei saatan tästä lähteä, on sitten ihana ja sanoo että hänen pitäisi osallistua. Hän haluaa viettää enemmän aikaa ja että olisimme onnellisia, muttei vieläkään ole tajunnut että se ei riitä kun sanoo niin jos ei tapahdu mitään.

Jos teette lapsia, sen jälkeen hoidat kaiken lastenhoitoon liittyvänkin. Ruoat, hoidot, neuvolat, yöherätykset, oksennussiivoukset, vaipanvaihdot, ja siinä ohessa palvelet miestäsi. Mies yleensä lisää tuossa vaiheessa kaverimenojaan koska se kitisevä käärö haittaa Herran elämää.

Nähnyt.

Vierailija
28/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ainakaan lisäänny tuollaisen kanssa. Lapset kasvaa ja oppii, tollainen mies on ja pysyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies ei ole elämäsi rakkaus ainakaan. Sellaisilta ei kysellä etukäteen, miten vanhempasi siivosivat.

Sinulla menee nyt äidit ja elämän rakkaudet sekaisin. Aikuinen ihminen ei pidä toista kotipiikana.

Vierailija
30/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No, jos hän on tottunut lapsuudenkodissaan siihen, että hänen äitinsä tekee kaikki kotiaskareet, hän tietysti luonnostaan odottaa sitä myös vaimoltaan. Se on tietysti sen vaimon luonnollinen ominaisuus, itsestäänselvyys.

Tee niin, että sanot, että et enää jaksa ottaa vastuuta kotitöistä. Sano, että nyt palkkaatte siivoojan 2 kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan. Se saa pyykätä, tiskata ja siivota ja mies maksaa siitä puolet. Kysele vielä, alkaisko mies tehdä ruuat, vai ostaisitteko jatkossa valmisruuat.

Tuo voisi herättää hänet tajuamaan työsi arvo ja hänen oma osuutensa.

Mun isä ei ole lapsuudessaan tehnyt mitään kotitöitä. Heillä oli kotiapulainen. Äitinikään ei tykkää kotitöistä. Pyykkiä kyllä. Hän halusi aidosti ostaa palvelut ulkoa. Isäni mielestä siihen ei ollut varaa, jolloin hän alkoi siivota, laittaa ruokaa ja tiskata, jolloin säästyi rahaa. Siis paljon enemmän kuin äitini.

Jos ap haluaa itse siivota, mies maksaa oman puoliskonsa osuuden siivoojan yksin. Näin ystäväni perheessä, joka toinen kerta siivoaa toinen ja joka toinen kerta toisen maksama siivooja. Toki jos mies ei tee edes päivittäisaskareita, ap voisi tehdä ne ja mies maksaa viikkosiivoukset yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla, että sinulla on siivousstandardit aika korkealla - siihen vähän viittaa se, että myös edellinen suhteesi on kariutunut samaan ongelmaan. Aina kun kaksi ihmistä halua asua yhdessä, pitää niiden molempien tietenkin tehdä kompromisseja. Yhdessä ei voi asua sillä tavalla kuin yksin.

Mikä ei tarkoita sitä, että olisit ap väärässä vaan sitä, että teillä on erilainen näkemys asiasta ja jos sitä ei saada ratkaistua, te ette pysty asumaan yhdessä.

Sinua miehen tavat ärsyttävät ja olet alkanut nalkuttaa - josta mies puolestaan ärsyyntyy. Mitä enemmän nainen nalkuttaa, sitä enemmän mies pakenee harrastuksiinsa. Olette aika pahassa umpisolmussa ja on ymmärrettävää, että moni ratkaisisi ongelman vaan eroamalla.

Minkä ikäisiä olette? Oletteko niin nuoria vielä, ettei mies ollut asunut yksin vaan muutti äidin helmoista yhteen sinun kanssasi?

Vierailija
32/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En näkisi, että mies pitää naista tuossa piikana. Mua ei ainakaan pysty pitämään piikana. Se, paljonko siivoan ei riipu miehen mielipiteistä.

Jos toinen tekee kaiken kotons ja toinen ei mitään... niin mitä muuta se on kuin omien hommien tettämistä toisella?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni ap myös mahdollistaa tilanteen. Minulle ei tulisi mieleenkään pestä aikuisen mieheni pyykkejä, paitsi jos hän ei olisi siihen esimerkiksi sairauden vuoksi kykeneväinen. Tai tehdä ruokaa useammin kuin mieheni. Helppohan ap:n miehen on luistaa kotitehtävistä, kun kotona häärää "äiti", joka hoitaa kaiken automaattisesti.

Vierailija
34/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että sinulla on siivousstandardit aika korkealla - siihen vähän viittaa se, että myös edellinen suhteesi on kariutunut samaan ongelmaan. Aina kun kaksi ihmistä halua asua yhdessä, pitää niiden molempien tietenkin tehdä kompromisseja. Yhdessä ei voi asua sillä tavalla kuin yksin.

Mikä ei tarkoita sitä, että olisit ap väärässä vaan sitä, että teillä on erilainen näkemys asiasta ja jos sitä ei saada ratkaistua, te ette pysty asumaan yhdessä.

Sinua miehen tavat ärsyttävät ja olet alkanut nalkuttaa - josta mies puolestaan ärsyyntyy. Mitä enemmän nainen nalkuttaa, sitä enemmän mies pakenee harrastuksiinsa. Olette aika pahassa umpisolmussa ja on ymmärrettävää, että moni ratkaisisi ongelman vaan eroamalla.

Minkä ikäisiä olette? Oletteko niin nuoria vielä, ettei mies ollut asunut yksin vaan muutti äidin helmoista yhteen sinun kanssasi?

Minä kyllä ymmärrän, että jos vaatisin jokapäiväistä lattioiden pesua, imurointia, pölyjen pyyhkimistä yms että silloin voisin vähän katsoa peiliin ja hellittää. Mutta mielestäni minun siisteys käsitykset on ihan normaalin tasolla, kun ajatus on, että puhtaat astiat kaappiin, likaiset koneeseen. Pyykkiä kannattaa pestä säännöllisesti, meillä sitä ainakin kertyy nopeassa ajassa muuten iso määrä. Imurointi ja moppaus + pölyt esim kerran viikossa.

Ja tosiaan nuoruuden pitkä suhteeni kastui siihen, kun toinen makasi sohvalla päivät pitkät tekemättä mitään, minun vastuulla oli koti ja suurinosa laskuista ja ruoka ostokset.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna palauttaisin miehelle mieleen tuon alkuajan keskustelun, jossa kävitte läpi toiveenne siivoamisen jakautumisesta ja myös edellisen suhteen kotityöongelmista. Sanot että nyt ollaan risteyskohdassa, jossa hän voi vaikuttaa siihen miten arki saadaan toimivaksi ja suhde uuteen nousuun. Mikäli muutosta ei tämän jälkeen tapahdu, on sinun päätettävä, hyväksytkö nykytilan vai onko tämä kynnyskysymys suhteenne jatkolle.

Vierailija
36/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kai yksi mies niin paljon sotke, että jos ei kotia jaksa miehelle siivota, niin miten yksinkään? Eri asia on se, että vituttaa siivota kun toinen, joka ei tee mitään, hyötyy.

Miks naisen pitäis siivota miehelle yhtään mitään? Kyllä jokainen siivoaa ihan itse omat sotkunsa. Ja kyllä, kyllä mies voi sotkea paljonkin, ainakin mun mies. Ja minä nalkutan, huomautan järjestelmällisesti joka kerta. Viis veisaan toisen ärtymyksestä. Totean vain että mies rakastaa nalkutusta koska ei siivoa jälkiään oma-aloitteisesti. Uskomatonta että korkeasti koulutettu ja urallaan menestynyt mies ei osaa laittaa omia likaisia sukkiaan pyykkikoriin tai kahvikuppia/lautasta tiskikoneeseen. Auto on kuin kaatopaikka hänen työkeikkojensa jälkeen, samoin kotimme jos olen ollut pois. Lista on loputon. Työpaikallaan myös työkaverit valittaa kun tämän yhden jälkiä saa olla siivoamassa. Ei se tule tuosta miksikään muuttumaan. En tule minäkään. "Nalkutus" jatkuu.

Vierailija
37/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, mies haukkuu sinua sairaaksi ja käskee painua piippiin, jne. Oletan että vastaavaa kielenkäyttöä on enemmänkin. Itse olisin ihan shokissa jos mieheni suusta pääsisi tuollaista (en tietysti puhuisi tärkeälle ihmiselle noin itsekään). Siivoamisongelma lienee siis vain oire yleisestä kunnioituksen puutteesta suhteessa.

Jos nyt haluat kokeilla ratkoa siivousasiaa, niin jakakaa tehtävät silleen että jotkut työt on kokonaan toisen. Meillä esim. mies vie kaikki roskst ja hoitaa astianpesukoneen, mä pesen pyykit ja putsaan kissojen laatikot. Imurointi yms. varsinainen siivoaminen toimii niin, että molemmat siivotaan samaan aikaan yhdessä, esim. toinen laittaa kamaa paikalleen ja toinen imuroi tai pesee kylppäriä tms. Ei tarvi tapella.

Vierailija
38/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä.. 2 aikuisen taloudessa sinun harrastus aikasi kärsii kun siivoat?? Okei, mitä ihmettä oikein siivoat siellä päivittäin?

Vierailija
39/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai yksi mies niin paljon sotke, että jos ei kotia jaksa miehelle siivota, niin miten yksinkään? Eri asia on se, että vituttaa siivota kun toinen, joka ei tee mitään, hyötyy.

Miks naisen pitäis siivota miehelle yhtään mitään? Kyllä jokainen siivoaa ihan itse omat sotkunsa. Ja kyllä, kyllä mies voi sotkea paljonkin, ainakin mun mies. Ja minä nalkutan, huomautan järjestelmällisesti joka kerta. Viis veisaan toisen ärtymyksestä. Totean vain että mies rakastaa nalkutusta koska ei siivoa jälkiään oma-aloitteisesti. Uskomatonta että korkeasti koulutettu ja urallaan menestynyt mies ei osaa laittaa omia likaisia sukkiaan pyykkikoriin tai kahvikuppia/lautasta tiskikoneeseen. Auto on kuin kaatopaikka hänen työkeikkojensa jälkeen, samoin kotimme jos olen ollut pois. Lista on loputon. Työpaikallaan myös työkaverit valittaa kun tämän yhden jälkiä saa olla siivoamassa. Ei se tule tuosta miksikään muuttumaan. En tule minäkään. "Nalkutus" jatkuu.

Jätä ne sukat lattioille. Peset vain ne pyykit jotka ovat pyykkikorissa. Sama astiat, jätät vaan paikoilleen tai keräät miehen pöydälle. Pidät itselläsi jossain puhtaat astiat joita käytät. Älä ole hölmö, nalkutus ei auta mitään.

Vierailija
40/162 |
04.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ellen vallan välittömästi potkaisisi pellolle, niin lopettaisin miehen pyykkihuollon ihan kokonaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kaksi