rakastatko itseäsi?

Vierailija kirjoitti:

En rakasta. Eron jälkeen olen tuntenut itseni huonoksi ja riittämättömäksi. Minut siis tietenkin jätettiin. Tästä johtuen en voi ajatellakaan uutta suhdetta, koska kuvittelen ettei kukaan voi rakastaa minua tällaisena. Työskentelen ongelman parissa kovasti, mutta toistaiseksi helpotusta ei ole näköpiirissä.

Voimia paljon suruprosessissa. olet ihana.

Kyllä minä olen vuosien varella oppinut rakastamaan ja hyväksymään itseni. Kenelläkään tuskin on täydelliset kortit hyvään itsetuntoon, mutta kunhan joitakin hyviä asioita on joiden varaan rakentaa lisää tervettä itsetuntoa. Minusta vaikkei rakastaisi itseään voi saada rakkautta, ongelma varmaan enemmän osaako itse rakastaa vai onko ihmissuhteet jonkinlaisia riippuvuuksia/hyödyntämissuhteita. Rakastin kerran miestä joka ei rakastanut itseään, ajattelin, että rakkauteni voisi hänet eheyttää. Auttoi ehkä hetkeksi muttei mies kyennyt olemaan onnellinen edes tuossa suhteessa, luovutin kun huomasin tuon. Se onni ja kyky rakastaa kun taitaa asua meidän itsemme sisällä, jos ei sitä ole itsessä edes murusia ei sitä kukaan muukaan voi sinulle lahjoittaa. Siksi tuo itsensä rakastaminen on tärkeä juttu.

Riik-ka kirjoitti:

Totuus on se että, jos kukaan ei sinua rakasta, et sinäkään todennäköisesti itseäsi rakasta.

Rakkautta pitää saada voidakseen rakastaa itseään ja sitten muita.

Tässä on minusta vinha perä, eli tämän suuntainen logiikka on ehkä mielekkäin, vaikkei se varmaan ilman ehtoja noin olekaan.

En nimittäin usko, että on kiveen hakattu, että jos on joku, joka ei ole kokenut, että häntä rakastetaan, niin sitten hän on ehdottomasti kyvytön rakastamaan itseään. Uskoakseni ihmisessä on lähtökohtaisesti "reseptori", joka tunnistaa rakkauden, ja siten ihminen varmaan kaipaa rakkautta spontaanisti ja esim. näkemällä jotain toista rakastettavan ymmärtää spesifimmin, millaisia valintoja rakkauteen kuuluu ja miten se ilmenee, vaikkei hän itse olisikaan kokenut tulleensa rakastetuksi.

Kyse on ymmärtääkseni aika paljon siitä, tiedostaako sen kokemuksen, ettei ole ollut rakastettu. Jos ei tiedosta, on vaikeaa tehdä asialle mitään.

Uskon Jumalan rakastavan jokaista ihmistä, eli ajatus, että joitain ihmisiä ei kukaan rakastaisi, ei viime kädessä edes pidä paikkaansa; osa ihmisistä ei vain usko Jumalaan. Edellä mainitsemani ajatus "rakkausreseptorista" perustuu juuri Jumalaan, joka loi ihmisen kuvakseen.

Hieno kysymys lapselta.

Minä olen ainakin tunnistanut että lapsuudesta ja kenties geeneistä johtuen minulta puuttuu empatiakyky, ainakin verrattuna tuntemiini ihmisiin. Terapiassa se on vähän lisääntynyt, mutta tuo empatia itseä ja muita kohtaan lienee käytännössä sama kuin itsensä rakastaminen.

En rakasta, ja kun ihastun johonkuhun ja usein saan vastakaikuakin (silmäpeliä), niin katoan noista ympyröissä niin kauan että minut unohdetaan ja olen saanut omat tunteeni tukahdutettua. Ettei vaan päästä pidemmälle. Kiitos koulukiusaajien, itsetuntoni on nollassa ja inhoan itseäni. Kaikki miehet ansaitsee parempaa kuin minä.

Rakastan-vibralla.