rakastatko itseäsi?
Kommentit (27)
Tottakai, itseään pitää aina rakastaa enemmän kuin ketään muuta. Se on vain hyväksikäyttävät ja alistavat nilkit jotka puhuvat pahaa itserakkaudesta.
Haluaisin rakastaa, mutta omat vanhempani tekevät sen hankalaksi. Jos he eivät pysty rakastamaan minua sellaisena kuin olen, miten pystyisin siihen itse? Saan koko ajan kuulla mitä teen heidän mielestään väärin, mutta ikinä en saa positiivista palautetta onnistuessani. Osaisinpa itse olla parempi vanhempi lapsilleni. Teen parhaani.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin rakastaa, mutta omat vanhempani tekevät sen hankalaksi. Jos he eivät pysty rakastamaan minua sellaisena kuin olen, miten pystyisin siihen itse? Saan koko ajan kuulla mitä teen heidän mielestään väärin, mutta ikinä en saa positiivista palautetta onnistuessani. Osaisinpa itse olla parempi vanhempi lapsilleni. Teen parhaani.
Sepä. Sun täytyy opetella se taito.
Vain jollain itsesäälisellä tai pinnallisella tasolla. En oikein.
Enpä kyllä muuten kuin joskus harvoin nousuhumalassa. Oon niin ryssiny kaiken :(
Joo. Vaikka itsetuntoni on huono ja inhoan ja tuhoan välillä itseäni, niin haluan silti itselleni vain hyvää. Olen hyvä tyyppi ja pidän itsestäni, tykkään olla ns. omissa nahoissani :D
Tänä vuonna päätin opetella sen taidon. Minulta jo joku kysyi olenko rakastunut kun aina hymyilen. Olenhan minä, vähän itseeni ja paljon toiseen.
Kyllä, vaikka rakkauden syvyys vaihtelee ajoittain mutta pidän paljon itsestäni. Mä oon kiva :)
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin. Ellei rakasta itseään, ei sua muutkaan voi rakastaa. Mun lapsi kysyi: Miksi olema on olemassa? Siinä oli äiti hetken pulassa.
Toi on täyttä paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin. Ellei rakasta itseään, ei sua muutkaan voi rakastaa. Mun lapsi kysyi: Miksi olema on olemassa? Siinä oli äiti hetken pulassa.
Toi on täyttä paskaa.
Sua ei taida kukaan rakastaa. Et edes sinä.
Totuus on se että, jos kukaan ei sinua rakasta, et sinäkään todennäköisesti itseäsi rakasta.
Rakkautta pitää saada voidakseen rakastaa itseään ja sitten muita.
Olisi helpompaa oppia rakastamaan itseään jos perheessä olisi rakastettu. Opettelen kuitenkin ja käytän niitä muruja joita on tipahdellut muualta. Kaikki mahdollinen talteen. Kyllä se keski-ikäisenäkin vielä kannattaa ja silti vaikka lapset ovat jo isoja. Olisin antanut heille mielelläni enemmän mutta annan vielä minkä pystyn.
En rakasta. Eron jälkeen olen tuntenut itseni huonoksi ja riittämättömäksi. Minut siis tietenkin jätettiin. Tästä johtuen en voi ajatellakaan uutta suhdetta, koska kuvittelen ettei kukaan voi rakastaa minua tällaisena. Työskentelen ongelman parissa kovasti, mutta toistaiseksi helpotusta ei ole näköpiirissä.
Vähän sama kuin kysyisi, että mitä on laatu ja ymmärtääkö yksittäiset ihmiset laadusta mitään...pahimpia ajatuspieruja, mitä ihmiset ympäri läntistä maailmaa mielen päällä kantaa. Nykyään siis.
En. Ei kai se itsensä rakastaminen näy minään jatkuvana peilin edessä itsensä kehumisena vaan kaikki vain elämässä nyt sujuu helpommin kun on hyvä itsetunto ja sairasteleekin vähemmän. Riippuen miten sairaalloista itseviha on, voi siihen tarvita ammattiapua. Minulla on kehittynyt esim eri persoonia pääni sisälle joista osa vihaa itseään, osa minua ja osa muita ihmisiä. Ja jotkut ovat vihaisia, koska oikeasti ovatkin vaikka surullisia tai häpeissään, mutten tiedä ketkä ovat mitäkin, eikä kaikkiin tepsi samat keinot, enkä itse ole ammattipsykologi jotta tietäisin mitä pitää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Olisi helpompaa oppia rakastamaan itseään jos perheessä olisi rakastettu. Opettelen kuitenkin ja käytän niitä muruja joita on tipahdellut muualta. Kaikki mahdollinen talteen. Kyllä se keski-ikäisenäkin vielä kannattaa ja silti vaikka lapset ovat jo isoja. Olisin antanut heille mielelläni enemmän mutta annan vielä minkä pystyn.
Voimia paljon Sinulle, olet ihana ihminen.
Tietenkin. Ellei rakasta itseään, ei sua muutkaan voi rakastaa. Mun lapsi kysyi: Miksi olema on olemassa? Siinä oli äiti hetken pulassa.