Yksin abortin kanssa

Vierailija kirjoitti:

"Miksi mies ei voi edes googlettaa, mitä abortti on?"

Siis minkä kakaran kanssa olet? Ei tiedä mikä abortti on eikä ota osaa millään tavalla koko asiaan.

Mikä on tuo niin painava syy mikä estää pitämästä lasta?

Minä olin joku aika sitten aivan sekasin kun ei edes pitänyt saada lapsia. Huomasin olevani raskaana. Kaikki asiat niin päin mäntyä kuin olla ja voi. Itkin päivittäin kun "abortti oli ainoa vaihtoehto" ja se ahdisti. Aika oli varattu seuraavalle päivälle mutta yöllä soitin ja peruin. Todettiin ettei tämä huonommaksi enää voi mennä ja päätettiin pitää lapsi. Nyt asiat on alkaneet selkiytyä monelta osin ja tiedän että olisin katunut aborttia. Kovasti odotellaan uutta perheenjäsentä.

Teit oikein kun päätit olla surmaamatta lastasi.

Olet siis yksin abortin kanssa ja ajattelit helpottaa mieltäsi oksentamalla meidän päälle tiedon että lapsesi kuolee huomenna, eikä mitään voi tehdä hänen pelastamisekseen. Kiitti vaan.

Joku idiootti sitten päätti poistaa viestini!😠 Ei ole höpö höpö! Miehen painostuksesta tein abortin viime syksynä ja nyt kärsin todella paljon. En olisi uskonut, miten voimakas suru voi jälkeenpäin tulla. Kärsin ns. tyhjästä sylistä ja tajuan, etten voi enää enempää lapsia saada, koska mies ei enää halua. Mies valehteli ennen aborttia, että tehdään sitten myöhemmin vielä lapsi. Ihan paska puhetta! Katson 2 lastani ja mietin, että tapoin heidän sisaruksensa. Saan itkukohtauksia ihan yllättäin esim. töissä. Vaikka aikaa on kulunut niin tuntuu, että tuska vaan suurenee. Abortti tehtiin kaavintana rv 11. Sen jälkeen en osannut surra ja olo oli hyvä. Olin aivan pöllyssä. Sitä seuraavana päivänä sitten tuli aivan hirveä pudotus. Tuntui, että olen menettänyt lapsen. Lapseni on kuollut. Se suru oli todella aito ja pysähdyttävä! Se suru ei ole vieläkään laantunut. Mies ei ole kertaakaan ollut sen jälkeen tukena tässä asiassa. Parisuhde on pilalla. Olen miehelle todella katkera. En olisi ikimaailmassa uskonut, että koen abortin näin vahvasti, koska uskoin itsekin, etten jaksa tähän elämäntilanteeseen enää kolmatta lasta. Katson perheitä ja kun näen kolme lasta tai enemmän niin tajuan, miten suuren ja peruuttamattoman virheen tein. Haluan vain sanoa, että mieti mitä SINÄ itse haluat. Riittääkö sinulle kaksi lasta, jos mies ei myöhemmin haluakaan lisää? Olen tässä vuoden aikana tutustunut perheeseen, joille syntyi miehen vastustuksesta huolimatta kolmas lapsi ja heti syntymän jälkeen mies on ollut aivan myyty.

Rv 12 jälkeen ei enää tehdä kaavintoja vaan lapsi synnytetään..

Ette te kukaan kärsi siitä etten hanki tätä lasta. Enkä minä tule sitä ikinä katumaan. En tekisi sitä jos yhtään epäilyttäisi. Maailma on jo muutenkin niin täynnä. ihme jankkaamista "miehesi tulee rakastamaan kyllä lasta". Joo ja Mä tulisin olemaan niin loppu jos yhtään lisää vastuuta tähän elämään pitäisi tuoda. Ei kiitos.

Mies ei tähän pakota eikä painosta. Enkä minä mene itku kurkussa sinne. En ole missään vaiheessa edes tuntenut surua. Ärsytystä vain että olen yksin tämän asian kanssa.

Ap

Kyllä tuo surulliseksi vetää. Tulee oma keskenmeno mieleen (saattoi olla minun syytäni).

Abortti on traumaattinen kokemus aineskiin itsellä siittä jää elinikäinen arpi eikä mielestäni ole kannattavaa koska sitä katuu suunnattomasti mutta jokaisen oma päätös joku voi sanoa sulle lääkkeet vaan naamaan Plus se toimenpide mutta siittä jää pahat henkiset arvet

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo aloittaja on varma asiasta. Ei kukaan huvikseen vatkaa palstalla asiaa. Surua se tuo, mutta päätöksesi on oikea. Pääset kyllä asian yli.

Itselle tehtiin 30 vuotta sitten. Typerä tarina. Olin Kreikassa enkä jaksanut välittää mistään. Talvella olin eronnut 7 vuoden avoliitosta. Olin jo viikolla 14. Kuukautiset tulivat hyvin vähäisinä ja viikon 8 aikoihin kävin labrassa raskaustestissä, joka näytti negatiivista. Joillakin kuulemma tuo oliko se keltarauhashormoni tai joku ei näy testissä. Silloin ei ollut näitä kotona tehtäviä testejä vielä.

Nopealla tahdilla Naistenklinikalle, olinkin jo viikolla 16. Piti päästä samana päivänä kaavintaan, annettiin tabletti joka kehittää supistukset. Leikkaussaliin tuli kuitenkin jokin tilanne ja sain kärvistellä tunteja sängyllä. Sitten sanottiin että huomenna. Huomenna vietiin saliin ja tehtiin kaavinta. Olin pääosin kyllä helpottunut jälkikäteen, vaikka outoja ajatuksia pyöri mielessä jonkin aikaa. Joskus laskin minkä ikäinen lapsi olisi ja minkä näköinen.

8 vuoden kuluttua sain esikoiseni.

Olet oksettava.

Miten meni ap?