Siskon kultatukkaiset prinsessat ja minun rönttäriinani

Hyvin on taas ap nostattanut vihaa siistejä, hyvinkäyttäytyviä lapsia kohtaan kaikilta av-mammoilta joiden omat saastaiset ipanat näyttävät myös siltä kuin olisivat kaatopaikalla käyneet pyörimässä. Koska tietenkin se saasta ja käytöstapojen puute ovat avainasemassa kun tulevaisuuden menestyjiä taotaan. Tuliko nyt hyvä mieli kun sai ihmiset haukkumaan sisarta ja hänen jälkikasvuaan? Ja oma äitikin, joka on huolissaan kun lapsenlapset näyttää villipedoilta onkin sitten ihan kamala. Ei se haukkuminen niistä omista räkänokistasi sen puhtaampia tee, mutta pääsitpä sentään kilpeäsi kiillottamaan. Opettelisit vähän niitä arjen selviytymistapoja ja perushygieenisyyttä mielummin.

Ei saa lasten kuullen vertailla heitä!

Lasten ulkonäön arvostelu on idioottimaista! Meillä tilanne on toisinpäin: minun ja mieheni lapset ovat kauniita ja kiharatukkaisia, mieheni veljen lapset lähes hiuksettomia ja erikoisen näköisiä. Anoppi sitten aina päättää "tasoittaa" tilannetta keksimällä lapsistamme jotain haukkumista. Siis aina, kun lapset ovat jossakin yhtä aikaa. Ikäänkuin lohduttaakseen toisia vanhempia, että on niissä kauniissakin lapsissa huonoja asioita, ja kehuu vain ja ainoastaan mieheni veljen lapsia, ei ikinä meidän. Antaa noiden lasten käyttäytyä huonosti, ei puutu vaikka purevat lapsiamme jne. Sitten meitä mulkoillaan kun kohtaamme syrjiä ulkonäön perusteella, kun emme Anna kenenkään purra toista, emme antaisi omienkaan jos sellaista harrastaisivat.

Aina varotaan, että meidän lasten ulkonäköä ei kommentoida positiivisesti, vain toisten. "Kyllähän kauniit tietävät olevansa kauniita ilman kehujakin" ja parempi tehostaa haukuilla etteivät ylpisty. Ärsyttävää, ei lapsen ulkonäöllä saisi olla pätkääkään väliä siihen, miten lapsia kohdellaan

Mun tyttö on myös rönttäriina.

Hänen ollessa pieni tämä häiritsi mua vähän, ja pidin tukkaa aikansa lyhyenä  polkkana (auttaa tosi paljon!), käytin siistejä ja yksinkertaisia vaatteita, joissa ei niin näy lika, sekä putsasin kosteyspyyhkeellä naamaa ja käsiä vähän väliä. Tyttö on nyt 8v ja vuosi vuodelta siistinä pitäminen on ollut vaikeampaa. Hän haluaa pitää pitkää tukkaa, joka on pesemisestä, hoitoaineesta ja kampaamisesta huolimatta aina epäsiistin näköinen. Ponnarit ja pinnit eivät pysy kauaa. Vaatemakunsa on myös mielestäni aika hirveä, jotain tekstipaitoja aina ja lippis oltava päässä. Huone on aina sekainen, jo tunnin päästä siivoamisesta, tavarat eivät pysy tallella, koulureppu ja penaali ovat täynnä jotain ihme nöyhtää (rikkinäisiä terottimia, pihalta löydettyjä kiviä, askarteluroskaa, jne). 

Olen tullut siihen lopputulokseen, että mulla ei ole hänen persoonaansa lopulta aika vähän sanavaltaa. Huone toki järjestetään joka päivä, pesut, kampaukset ja puhtaat vaatteet huolehditaan joka päivä, juhliin ja juhlaviin tilaisuuksiin pukeudutaan äidin valitsemiin vaatteisiin, ja tietty komennan jos epähuomiossa vaikka pyyhkii naamansa vaatteisiin tms räikeää, mutta that's it. En voi pakottaa häntä neuleeseen ja sukkahousuihin tai leikkaamaan tukkaansa polkaksi. Enkä halua pakollisia juttuja enempää motkottaa siisteydestä ja järjestelmällisyydestä, sillä en halua tytön kokevan, että yritän muuttaa hänen persoonaansa. Viimeksi kun sain hepulin tytön huoneen seinälle vinoon ja sotkuisesti teipatuista taideteoksista, hän sanoi mulle että "tää on mun huone, miksei se saisi olla mun näköinen?". Tovi sitten myös valitin, ettei uudet kalliit piirustustarvikkeet olleet pysyneet järjestyksessä piirustuslaatikossa vaan löytyivät pitkin poikin huonetta eri kupeissa, kipoissa ja laatikoissa hoitamattomina, hän sanoi mulle "anteeks vaan äiti, mut tälläinen mun luonne vaan on"

Mitäs siihen sitten sanomaan :D Eniten sun tilanteessa mua vaivaisi vertailu serkkuihin / tyttöjen ulkomuodon kauhistelu. Toteaisin kauhisteluun varmaan ykskantaan että yritän kyllä parhaani, perusasioista huolehditaan kyllä, ja toivoisin että jatkossa lasten ulkonäön kommentoinnin voi jättää sikseen jos ei ole kivaa sanottavaa. 

Minä oon rönttäriinan äiti. Lapsena se rymysi tukka sekaisin pitkin metsää ja peltoa ja tuli kotiin vaatteet kurassa ja lehtiä hiuksissa. Nyt on 22 ja edelleen viihtyy metsissä ja vapaalla tukka yhä itsepintaisesti pörrössä ilman meikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttö on myös rönttäriina.

Hänen ollessa pieni tämä häiritsi mua vähän, ja pidin tukkaa aikansa lyhyenä  polkkana (auttaa tosi paljon!), käytin siistejä ja yksinkertaisia vaatteita, joissa ei niin näy lika, sekä putsasin kosteyspyyhkeellä naamaa ja käsiä vähän väliä. Tyttö on nyt 8v ja vuosi vuodelta siistinä pitäminen on ollut vaikeampaa. Hän haluaa pitää pitkää tukkaa, joka on pesemisestä, hoitoaineesta ja kampaamisesta huolimatta aina epäsiistin näköinen. Ponnarit ja pinnit eivät pysy kauaa. Vaatemakunsa on myös mielestäni aika hirveä, jotain tekstipaitoja aina ja lippis oltava päässä. Huone on aina sekainen, jo tunnin päästä siivoamisesta, tavarat eivät pysy tallella, koulureppu ja penaali ovat täynnä jotain ihme nöyhtää (rikkinäisiä terottimia, pihalta löydettyjä kiviä, askarteluroskaa, jne). 

Olen tullut siihen lopputulokseen, että mulla ei ole hänen persoonaansa lopulta aika vähän sanavaltaa. Huone toki järjestetään joka päivä, pesut, kampaukset ja puhtaat vaatteet huolehditaan joka päivä, juhliin ja juhlaviin tilaisuuksiin pukeudutaan äidin valitsemiin vaatteisiin, ja tietty komennan jos epähuomiossa vaikka pyyhkii naamansa vaatteisiin tms räikeää, mutta that's it. En voi pakottaa häntä neuleeseen ja sukkahousuihin tai leikkaamaan tukkaansa polkaksi. Enkä halua pakollisia juttuja enempää motkottaa siisteydestä ja järjestelmällisyydestä, sillä en halua tytön kokevan, että yritän muuttaa hänen persoonaansa. Viimeksi kun sain hepulin tytön huoneen seinälle vinoon ja sotkuisesti teipatuista taideteoksista, hän sanoi mulle että "tää on mun huone, miksei se saisi olla mun näköinen?". Tovi sitten myös valitin, ettei uudet kalliit piirustustarvikkeet olleet pysyneet järjestyksessä piirustuslaatikossa vaan löytyivät pitkin poikin huonetta eri kupeissa, kipoissa ja laatikoissa hoitamattomina, hän sanoi mulle "anteeks vaan äiti, mut tälläinen mun luonne vaan on"

Mitäs siihen sitten sanomaan :D Eniten sun tilanteessa mua vaivaisi vertailu serkkuihin / tyttöjen ulkomuodon kauhistelu. Toteaisin kauhisteluun varmaan ykskantaan että yritän kyllä parhaani, perusasioista huolehditaan kyllä, ja toivoisin että jatkossa lasten ulkonäön kommentoinnin voi jättää sikseen jos ei ole kivaa sanottavaa. 

Lisään vielä, että nykyään lapsen rönttäisyys ei enää haittaa mua juurikaan, on kuitenkin omana itsenään äärimmäisen fiksu ja kiva tyttö, sosiaalinen ja empaattinen, musikaalinen ja luova. Hapsottava tukka ja tekstipaidat sekä sekainen huone ovat kuitenkin täysin merkityksettömiä asioita, joten en jaksa niillä vaivata päätäni :)

Vierailija kirjoitti:

rönttä-riina, ihan paras ilmaus :D

Mun mielestä samanlainen itsekehuinen teennäinen ilmaisu kuin "olen tällainen suorasuu" ja "hyvä jätkä"..

Hapsottava tukka ja rikkoutuneet vaatteet on eri asia kuin vailla käytöstapoja oleva apina, joka pyyhkii räkäänsä omaan paidanhelmaan tai verhoon.

Mä oon ollut se rönttäriina. Vähän päästä oli housunpolvet puhki ja mustelmia. Pari kertaa murtuneen käden vuoksi sairaalassakin, ensimmäisen kerran 4-vuotiaana. Mun lapsuuskuvia kun katsoo niin usein on jotain laastaria, sidettä ja mustelmaa ja naama on mustikassa kun oon metsässä. Nykyään oon opettaja ja henkisesti vieläkin rönttäriina. Töissä oon se itse neulottu villatakki, pitkä letti yli takapuolen ja maiharit opettaja kun yksinkertaisesti en koe oloani itsekseni jossain kauluspaidassa, ballerinoissa ja tukka nutturalla. Meikkiä sentään oon oppinut käyttämään ripsaria ja huulipunaa niin oon vähän huolitellumman oloinen.

Minä olin molempia. Halusin pitkän tukan, käytin röyhelöisiä mekkoja ja polvet olivat mustelmilla ja leikin metsässä sotaa ja sitten menin kotiin leikkimään barbeilla.

Mutta en koskaan pyyhkinyt räkääni pitkin naamaa..? Tuo taitaa olla vähän kasvatuksesta kiinni. Vanhemmat opettavat niistämään.

Olen ihan järkyttynyt.

Haluaisit siis mieluummin poikia, jotta "rönttäriinasi" eivät enää nolaisi sinua olevalla aktiivisia, ympäristöään tutkivia lapsia? Häpeät omia lapsiasi, jotka SINÄ olet kasvattanut ja jonka olet sallinut opetella tavan niistää vaatteisiinsa. Oletko katsonut, miten siskosi hoitaa tyttöjään? Ovatko ne juuri  niitä tyttöjä, joiden käsketään istua kauniisti, olla hiljaa ja vaan katsella maailmaa? Niitä, joiden ei sovi tehdä samaa asiaa, kuin poikien.

Lika on hyväksi, se on muutakin kuin pesuainemerkin mainos. Minä olin tuollainen hiljaa pihassa istuva tyttö, joka olisi halunnut rymytä ojanpohjat ja kiivetä puut. Veljeni kiipesi, rymysi ja sotki. Minä opettelin kotitöitä, koska niitä tytön piti tehdä. Minä sain kaikki mahdolliset allergiat, veljeni taas ei. Koen vanhempiani kohtaan vihaa siitä hyvästä, että minun oletettiin tekevän tiettyjä asioita siksi, että olen tyttö.

Äärettömän surullista on, että läntisessä maailmassa on vielä vuonna 2017 vanhempi, joka asettaa tyttölapsen ja tämän tekemiset vähempiarvoiseen asemaan ja toivoo, että tyttöjen sijaan hänellä olisi poikia, koska ilmeisesti pojilla on isompi oikeus rymytä pitkin maita.

Juuri tuollaisista äideistä lähtevät ne myrkylliset asenteet, joilla tytöt piinaavat itseään vielä aikuisinakin. Juuri tuollaisesta arvostelevista mitään tietämättömistä sukulaisista lähtevät ne asenteet, joilla kasvaa poikia, jotka pitävät tyttöjä alempiarvoisina.

Onneksi et ole minun äitini. Toivoin kyllä, että äitini olisi viimeinen lajiaan.

Yksi syy sotkuisuuteen voi olla neurologinen vika. Minun tyttäreni yrittää lipsua homssuisen näköiseksi, koska ei yksinkertaisesti tajua harjata hiuksiaan. Tätä muistutan hänelle vielä 12-vuotiaanakin... mutta hän onkin ADHD, eli sotku kuuluu hänen häiriöönsä. Harmi, on perinyt piirteen jostain suvusta. Tätinsäkin on samanlainen homssulanhemssu - hänellä todettiin aikuisuudessa ADHD.

Olen silti pienestä pitäen opettanut kaikki lapseni olemaan siistejä, koska en tykkää itsekään kulkea naama ravassa tai säärikarvat ruokkoamattomina. Lisäksi olen aina tuntenut työssäni lievää inhoa huoltamattomannäköisiä lapsia kohtaan ja päätin, että jos saan lapsia, niin omani pidän siistinä. Vanhemmistahan se on kiinni. Lapsi oppii siihen, mihin tottuu ja kasvatetaan.

Jo vauvana pyyhin naamat ruokailun jälkeen ja isompina he osasivat tehdä sen itse serviettiin. Jos ei nenäliinaa ollut, he pyysivät sitä. Ihmettelivätkin, kuinka jotkut tarhakaverit kulkevat räkä nenästä valuen, eikä se heitä haittaa. Tai että jotkut kaivelevat nenäänsä.

Olen opettanut käsien pesunkin. Näyttää siltä, että perus hygieniaa ei hirveästi kodeissa opeteta, varsinkin kun liikkeellä on kihomatoja, täitä, norovirusta ja muuta joka hoituisi paremmalla puhtaudella.

Vaatteet, joita ostan, ovat kauniita (mitä järkeä ostaa rumia?) ja opetan heille pukeutuessa värisilmää sekä tyylitajua.

Lasten hiusmallit ovat sellaiset, että pysyvät siistinä ja kampaajalla/parturissa käydään kerran-pari kk:ssa. Suihkussa käydään ja kynnet leikataan, korvat puhdistetaan.

Puhtaus on puoli ruokaa. Ja opettaa kannattaa aina. Siisteys kertoo luotettavuudesta ja huolellisuudesta.

Meillä ihan sama! Ainoalla erotuksella että kaikki ottaa asian täysin huumorilla, minä mukaan lukien. Äitini eli lasten mummo ei todellakaan suosi näitä prinsessoja vaan kaikki kakrut on samanarvoisia. Siskonkin kanssa vaan asialle nauretaan; kun lapset on ollut könyömässä ulkona on kontrasti ihan sama kuin niissä rölli ja menninkäinen leffoissa :) huvittavaa