Lapsuuden perhe

Mitä mieltä olette tällaisesta. Minulla on vähän nuorempi sisar, johon suhteeni on lapsuudesta asti ollut vaikea. Hän on ollut aina " hauras" ja on yrittänyt itsemurhaakin. Hänellä on oma perhe: mies, jota hän arvostelee ja jota on saanut vanhempanikin arvostelemaan ja alle kouluikäinen lapsi. Hän asuu vanhempiemme naapurissa. Viikonloput hän oma vanhempiemme (kanssa) näiden mökillä kesät talvet. Meitä sinne ei kutsuta (perhettäni siis mies ja lapset). Minuun he eivät pidä yhteyttä, lapsiini kyllä. Lapset myös kutsutaan mökille. Olisin toivonut perhettä ja sukua, joka pitä yhtä ja viettää aikaa yhdessä. Nyt tapaamme vain jouluisin ja ehkä myös lasten synttäreinä. Sisareni ei koskaan vastaa kutsuisin, kiitä niistä saati että ilmoittaisi ovatko tulossa ( joulut & lasten synttärit). Tulevat tai eivät tule. Jos tulevat, esittää sydämellistä halaten jne. Vanhempani eivät ota koskaan yhteyttä, joskus äitini joihinkin lapsiin liittyvissä asioissa. Jos olen joskus tarvinnut apua, olemme sitä saaneet. Yhteyttä meihin ei kuitenkaan pidetä. Ei myöskään silloin kun sairastuin vakavasti. Olen joskus ottanut tämän puheeksi äitini kanssa, mutta olen kuulemma väärässä kun puhun sisareni suosimisesta. Sisareni naureskelee asialle. Itseäni joskus surettaa, joskus v...uttaa, joskus tekee mieli katkaista välit kokonaan. Lasteni takia sitä en tee, he ovat vanhemmilleni tärkeitä ja toisin päin. Ja -mitäs välejä tässä nyt enää on, nehän on vähän niinkuin katkaistu jo. Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?