Aikuisten lasten epäoikeudenmukainen kohtelu - miten suhtautua?

Ilmeisesti ne tyttäret paapotaan ja pojat patistetaan maailmalle. Meillä on ihan sama kuvio: mieheni on aina vain jokin apupäivystäjä, pankki jne. Tyttärille maksetaan kaikki ja autetaan kaikessa.

Meitä kohdellaan tismalleen kuin palvelijoita. Minua jopa puhutellaan tyyliin "onko Hilda pessyt jo pyykit?"

Meillä vähän sama tilanne, mut nyt ollaan asiasta johtuen otettu tietoisesti etäisyyttä. Ei sellasta jaksa. Tuntuu, et oikein hierotaan naamaan kaikkea sitä kivaa, mitä on toisten lastenlasten kanssa tehty. Kyllä meidän lapset ymmärtää jäävänsä vähemmälle.

Kai siinä lopulta on kysymys siitä, että ihmiset vaan haluavat viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, joista pitävät, mieluummin kuin niiden kanssa, joista pitävät vähemmän. Ei kuulosta kivalta, mutta siitä kai siinä on kyse. Ja kun pitää jostain, hänelle haluaa antaa jotain, ehkä enemmän kuin sille, josta ei välitä niin paljon. Aikuisten ihmisten pitäisi varmaan päästä eroon siitä ajattelusta, että heidän vanhemmillaan on loputtomasti velvollisuuksia aikuisia lapsiaan kohtaan ja sitä kautta lapsenlapsiaan. Tai jos nyt velvollisuuksia olisikin, niin jotain tasapuolisuuden vaadetta. Kun ajattelee tarkemmin, niin kohteleehan sitä itsekin muita ihmisiä sen mukaan, miten tärkeinä heitä pitää. Olipa se jostain toisesta epäreilua tai ei. Aikuisuuteen kuuluu se, että on itsenäinen ihminen, pärjäävä eikä laske enää "tikkareita". Tiedän, ettei ole helppoa, mutta on se mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä lopulta on kysymys siitä, että ihmiset vaan haluavat viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, joista pitävät, mieluummin kuin niiden kanssa, joista pitävät vähemmän. Ei kuulosta kivalta, mutta siitä kai siinä on kyse. Ja kun pitää jostain, hänelle haluaa antaa jotain, ehkä enemmän kuin sille, josta ei välitä niin paljon. Aikuisten ihmisten pitäisi varmaan päästä eroon siitä ajattelusta, että heidän vanhemmillaan on loputtomasti velvollisuuksia aikuisia lapsiaan kohtaan ja sitä kautta lapsenlapsiaan. Tai jos nyt velvollisuuksia olisikin, niin jotain tasapuolisuuden vaadetta. Kun ajattelee tarkemmin, niin kohteleehan sitä itsekin muita ihmisiä sen mukaan, miten tärkeinä heitä pitää. Olipa se jostain toisesta epäreilua tai ei. Aikuisuuteen kuuluu se, että on itsenäinen ihminen, pärjäävä eikä laske enää "tikkareita". Tiedän, ettei ole helppoa, mutta on se mahdollista. 

Meillä miehen vanhemmat ja kälyt kyllä laskee tikkareita. Meidän tikkareitamme, jotka meidän pitäisi jakaa heidän kanssaan.

1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä lopulta on kysymys siitä, että ihmiset vaan haluavat viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, joista pitävät, mieluummin kuin niiden kanssa, joista pitävät vähemmän. Ei kuulosta kivalta, mutta siitä kai siinä on kyse. Ja kun pitää jostain, hänelle haluaa antaa jotain, ehkä enemmän kuin sille, josta ei välitä niin paljon. Aikuisten ihmisten pitäisi varmaan päästä eroon siitä ajattelusta, että heidän vanhemmillaan on loputtomasti velvollisuuksia aikuisia lapsiaan kohtaan ja sitä kautta lapsenlapsiaan. Tai jos nyt velvollisuuksia olisikin, niin jotain tasapuolisuuden vaadetta. Kun ajattelee tarkemmin, niin kohteleehan sitä itsekin muita ihmisiä sen mukaan, miten tärkeinä heitä pitää. Olipa se jostain toisesta epäreilua tai ei. Aikuisuuteen kuuluu se, että on itsenäinen ihminen, pärjäävä eikä laske enää "tikkareita". Tiedän, ettei ole helppoa, mutta on se mahdollista. 

Meillä miehen vanhemmat ja kälyt kyllä laskee tikkareita. Meidän tikkareitamme, jotka meidän pitäisi jakaa heidän kanssaan.

1

Kaikki siis laskevat tikkareita. 

Jotenkinhan se on äärimmäisen väärin. Siis että vanhemmat välittävät tietyistä lapsistaan enemmän kuin toisista.

Ja pahinta on, että antavat näiden välittämiserojen näkyä käytöksessään ja siirtävät käytöksen koskemaan myös seuraavia sukupolvia.

Surullista. :(

Mutta yritäpäs keskustella asiasta tällaisten isovanhempien kanssa. Esittävät etteivät edes ymmärrä mistä puhutaan eivätkä omasta mielestään ole tehneet mitään väärää vaikka kaikki on ilmeistä ja näkyvää, ja todisteet esillä. Välimatka, etäisyys ja täysi informaatiokatkos auttaa. Ei tarvitse olla todistamassa kaltoinkohtelua kun ei halua edes tietää mitään.

No siinäpä se! Te teette jo kaiken. Ootte "helppoja". Muita pitää yrittää miellyttää, jotta heiltä saa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

No siinäpä se! Te teette jo kaiken. Ootte "helppoja". Muita pitää yrittää miellyttää, jotta heiltä saa yhtään mitään.

Tämä! Sama ilmiö oli meilläkin aiemmin toisten isovanhempien, eli miesten vanhempien suhteen.

Kummasti tilanne muuttui kun lopetettiin yhteydenpito meidän puolelta kokonaan. Alussa elettiin täydellisessä mediahiljaisuudessa eikä appivanhemmat varmaan edes ymmärtäneet missä mennään ja mitä tapahtui. Me vaan kadottiin kuvioista eikä oltu enää tekemisissä aktiivisina osapuolina. Toki meillä olivat tervetulleita käymään kuten aiemminkin, eli erittäin harvoin jos ollenkaan, he kun olivat tottuneet vierailemaan vain muiden lastensa luona.

Ei osallistuttukaan enää juhliin, ei tultu automaattisesti paikalle auttamaan kotitöissä, ei lähetetty lasten kuulumisia, ei mitään. Ekan joulun jälkeen anoppi varmaan ymmärsi kun ei vakiokasvoina enää tultukaan. Mehän siis oltiin aiemmin aina paikalla kun appivanhemmat vähän vihjasi siihen suuntaan. Sukujuhlissa oltiin suorastaan anopin jonkinlaisina turvatyynyinä tai paremminkin ohjelmanumero jota esiteltiin hiljaisten hetkien välttämiseksi. Nyt ei enää oltukaan.

Sen verran tilanne muuttui, että nykyään a) ei tarvitse tuntea pahaa mieltä kun ei tiedä appivanhempien menoista ja epäoikeudenmukaisista tekemisistä niin tarkkaan, ja b) appivanhemmat ovat aktiivisempia yhteydenpitäjiä ja haluavat olla aktiivisesti meidänkin kanssa tekemisissä.

Huoh. Tuttua, niin kovin tuttua.

Helpoimmalla pääsee kun lopettaa juoksupojan roolin näyttelemisen ja alkaa elää omaa, itsenäistä elämää. Saavat isovanhemmat sitten itsenäisesti päättää, kuinka etäisiksi haluavat välit poikansa perheeseen.

Lapsellistahan se on vertailla, mutta monesti se ero on vaan niin silmiinpistävä ettei vertailuakaan tarvita. Jopa lapsi ymmärtää ja ihmettelee, miksi mummolassa häntä/heitä kohdellaan eri tavalla kuin toisia lapsenlapsia. Monesti myös ne etuoikeutetut herran tertut ymmärtävät asioiden olevan jossain määrin pielessä mitä tasapuolisuuteen tulee, mutta eivät toki halua vaarantaa omia etuoikeuksiaan.

Ja sitten kun asiat yrittää ottaa sivistyneesti esiin ja kyseenalaistaa vanhempien käytöstä aikuisia lapsiaan kohtaan tai ainakin yrittää selvittää syitä moiseen käytökseen... "Parhaimmassa" tapauksessa saa osakseen vain syyllistystä ja tosiasioiden kieltämistä kun "ei varmana olla, tai ei tarkoituksella ainakaan" jne tyypillistä puppua ja asiat jatkuvat silti ennallaan.

Minä olen tuollainen mummolassa kaltoin kohdeltu lapsenlapsi. Tai mummolassa serkkujani suosittiin ja minä jäin ilman kun "eihän se Milla kuitenkaan mitään tarvitse". Kun serkut tuli mummolaan, mummo osti kaupasta tiettyjä herkkuja ja tietynlaisia vaatteita kaikille paitsi minulle. Olin suorastaan kuin ilmaa aina silloin kun serkut oli paikalla.

Selvää syytä en koskaan ole tähän käytökseen saanut. Arvauksia vaan. Ilmeisesti isovanhemmat kokivat minut "helppona" lapsena. Eli mulle kelpasi kyllä jämät tai se mitä oli tarjolla. En osannut vaatia mitään, olin kiitollinen siitä vähästäkin mitä joskus satuin saamaan. Serkkuja taas mummo halusi passata ja hyysätä, miellyttää. Ja toki heidän äitinsä, isäni sisko eli tätini, osasi myös vaatia asioita. Olihan hän lempilapsi suhteessa isääni, perheen esikoispoikaan.

Ei helvetti, näitä lukiessa olen entistä varmempi siitä ettei toista lasta tule, kahdesta syystä: On tarpeeksi ikävää kun tää yksi lapsi kärsii tuollaisesta mummista. Ja toiseksi, näin viimeistään varmistan ettei musta koskaan voi tulla samanlaista hirviötä, kun ei tarvitse edes miettiä rakkauden jakamista kuin sille yhdelle lapselle.

Olin omassa perheessä sorsittu sukupuoleni takia, enkä millään jaksaisi tätä samaa. Anoppi ei edes ollut tuollainen ennenkuin toivottuja lapsenlapsia alkoi ilmestymään. En sitten tiedä, kai se oikeasti on vaan niin mahdotonta kohdella tasavertaisesti, edes niitä pikkuisia.

Yksi suurimpia syitä siihen ettei miehen kanssa koskaan hankittu lapsia ja jäätiin veloiksi, on kummankin ikävät vanhemmat ja kaoottiset lapsuusperheet. Jos meille lapsi olisi tullut, olisi anoppi ollut malliesimerkki tämän keskustelun päähenkilöstä. Riittää että poikaansa ja tämän puolisoa ollaan aina avoimesti halveksittu ja kohdeltu kaltoin, en ikinä olisi voinut sitä kohtaloa omalle lapselleni sallia. Olla ikuisesti se huonompi ja sorsittu suhteessa serkkuihin ja muuhun sukuun.

Ok, yh isä, mun vanhemmat ei ole koskaan ollu lasteni asioista kiinnostunut, ei edes synttäreistä ym. Siskot on tärkeempiä, joten olen joutunut tekemään ratkaisun että painukoo v**tuu, ei kuulu meidän elämää , jos ne ite on jotaa vailla nii sitte mun pitäs hypätä niittenki puolesta

Ei tupata kun ei tykätä. Jos appivanhemmat/isovanhemmat/vanhemmat ilmaisevat arvomaailmaansa noin selvästi käytöksellään ja valinnoillaan, on parempi vetäytyä takavasemmalle ja lakata olemasta se vähiten tärkeä. Älä ole uhri, kieltäydy siitä. Epäoikeudenmukaisuutta ei ole pakko sietää. Tietokin lisää tuskaa.

Meillä veljen vaimo valitti samaa kuin ap. Harmi, että meni sanomaan asian ääneen isän siskolle, joka totesi iloisesti, että tietenkin ne noin tekevät. Se Harri on aina ollut ylimielinen, monta harmia aikoinaan perheelleen aiheuttanut, koko ajan kaikessa vastahankaan. Ja samalla se on vaatinut, että kaiken pitää mennä tasan. Kun sisko (siis minä) sai kokeista kympin ja siitä kehuttiin, niin Harri repi koepaperin, koska häntä olisi myös pitänyt kehua jne. Kun perhe on 30 vuotta katsellut, millainen nillittäjä poika on luonteeltaan, niin miten ihmeessä ne voisi suhtautua siihen enää lämmöllä? Veljen vaimo on 3 vuotta saanut aivopesua siitä, miten toinen saa kaiken ja ollaan eriarvoisia, mutta veljen vaimo ei ole ollut paikalla niitä 27 vuotta, jolloin veli otti enemmän kuin osansa.

Käly hiljeni vähäksi aikaa. Ehkä se tajusi, että näkee kovin kapeasti asian.

Harvoin kukaan on mukava ilkeille ihmisille,joten eiköhän vanhemmat ole samanlaisia kuin muutkin; valitsee seurakseen sellaiset ihmiset, joiden kanssa on hyvä olla. Ap ei taida olla sellainen?

Kun olin pieni, minulla oli isovanhemmista vain yksi isoäiti elossa. Kun kävin hänen luonaan, tiesin, että serkut olivat hänelle läheisempiä kuin minä. Ei se oikeastaan vaivannut, sillä tiesin, että serkut asuivat ihan mummon vieressä, minä näin mummon vain pari kertaa lapsuuteni aikana. Ymmärsin mummoa ihan hyvin, vieras lapsihan minä olin.

Nykyisin omien lasteni kanssa lempilapseni on aina se, joka sillä hetkellä tarvitsee minua kaikkein eniten tai se, joka on poissa. Onneksi lapseni ovat tällaisessa tilanteessa vuoronperään, ettei yksi ole aina se, jota ajattelen ja paapon. Lapset tietävät tämän tapani ja naureskelevat sille. Tällä hetkellä on koira kipeänä ja yksi lapsista totesi, että siinä on äidillä tämänhetkinen lempilapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siinäpä se! Te teette jo kaiken. Ootte "helppoja". Muita pitää yrittää miellyttää, jotta heiltä saa yhtään mitään.

Tämä! Sama ilmiö oli meilläkin aiemmin toisten isovanhempien, eli miesten vanhempien suhteen.

Kummasti tilanne muuttui kun lopetettiin yhteydenpito meidän puolelta kokonaan. Alussa elettiin täydellisessä mediahiljaisuudessa eikä appivanhemmat varmaan edes ymmärtäneet missä mennään ja mitä tapahtui. Me vaan kadottiin kuvioista eikä oltu enää tekemisissä aktiivisina osapuolina. Toki meillä olivat tervetulleita käymään kuten aiemminkin, eli erittäin harvoin jos ollenkaan, he kun olivat tottuneet vierailemaan vain muiden lastensa luona.

Ei osallistuttukaan enää juhliin, ei tultu automaattisesti paikalle auttamaan kotitöissä, ei lähetetty lasten kuulumisia, ei mitään. Ekan joulun jälkeen anoppi varmaan ymmärsi kun ei vakiokasvoina enää tultukaan. Mehän siis oltiin aiemmin aina paikalla kun appivanhemmat vähän vihjasi siihen suuntaan. Sukujuhlissa oltiin suorastaan anopin jonkinlaisina turvatyynyinä tai paremminkin ohjelmanumero jota esiteltiin hiljaisten hetkien välttämiseksi. Nyt ei enää oltukaan.

Sen verran tilanne muuttui, että nykyään a) ei tarvitse tuntea pahaa mieltä kun ei tiedä appivanhempien menoista ja epäoikeudenmukaisista tekemisistä niin tarkkaan, ja b) appivanhemmat ovat aktiivisempia yhteydenpitäjiä ja haluavat olla aktiivisesti meidänkin kanssa tekemisissä.

Meillä veljen perhe teki samoin, kun isä ja äiti ei eläkkeelle jäätyään suostuneetkaan olemaan ilmaisia lastenhoitajia ja 24/7 valmiina tulemaan apuun. Tuli mediahiljaisuus, ei kutsuttu synttäreille, ei tultu joulukahville. Äiti totesi, että jaha, jää sitten vähän enemmän rahaa muiden lastenlasten lahjoihin. Veljentytöllä oli rippijuhla, ei kutsua, ei lahjaa. Siitä käly suuttui ja soitti minulle vihaisen puhelun, että miten se saattoi sinun lapselle antaa 1000 e, kun heidän lapselle ei yhtään. Mistä ihmeestä minä sen tietäisin?

Tätä on kestänyt iät ja ajat, nyt loppui kun isä kuoli niin äiti muuttui pahemmaksi (ei ollut kontrolloijaa).  Viimeinen niitti oli kun haukkui lastani äpäräksi.