Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anopin tapaamisen välttely
28.07.2017 |
Ongelmani koskee anoppiani, jonka seurassa en viihdy. Olemme aivan erilaisia sekä temperamentiltamme että kiinnostuksenkohteiltamme. Anoppi ei siis ole ilkeä eikä tungetteleva, mutta tunnen oloni hänen seurassaan vaivaantuneeksi ja epämiellyttäväksi. Näin ollen välttelen hänen tapaamistaan, ja sovin yleensä muuta menoa itselleni, kun tiedän hänen olevan tulossa kylään. Sukujuhlissa ja muissa tilaisuuksissa tietysti käyttäydyn ns. normaalisti ja seurustelen hänen kanssaan, jos tilanne sitä vaatii.
Miehelle järjestely sopii muuten, mutta tekosyyt anopin välttelemiseksi alkavat käydä vähiin. Anoppi ei siis ole suinkaan lakannut kyselemästä perääni, ja mies pelkää anopin vielä vaativan selitystä sille, miksen koskaan ehdi tavata häntä, tai miksemme edes juhlapyhinä kyläile yhdessä hänen ja apen luona. Lisäksi anopin jatkuva jankkaaminen on alkanut tuntua miehestä rasittavalta, joten tilanne vaatii hänen mielestään ratkaisua.
Anoppi on herkkä ihminen, joten totuuden kertominen -- Tiina ei viihdy seurassasi -- ei tule kuuloon. Mielestäni sellaista ei voi muutenkaan sanoa ääneen, mikäli haluaa säilyttää edes asialliset välit. Miten anopille siis voisi mielestänne selittää ainaisen poissaoloni ilman, että hän loukkaantuu?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppi utelee kaiken, tyyliin "kerro mitä syötät lapselle", "mitä hän juo?", "Sano rehellisesti mitä hän nyt oikein juo", "mitä vaatekokoa käyttää", "miten päivärytmi menee", "sanopas nyt mitä teette päivisin", "miksi kävit lääkärissä?", "mitä lääkäri sanoi?", "otatko nyt lääkettä vaivaasi?". Loputon utelu kaikesta. Ja kun vastaat ympäripyöreästi vaan jotain alkaa se "kerro rehellisesti". En jaksaisi, hän on henkisesti erittäin raskas ja vie huoneesta kaiken hapen. Joskus menen muka vessassa käymään ja vedän henkeä pari min siellä, eikös se anoppi huutele oven takana jo seuraavia kysymyksiä.
Kuulostaa kammottavalta. Miten jaksat tuollaista? Jätätkö lasta anopille hoitoon? Miksi anoppien täytyy aina olla näitä ääripään tapauksia... No, ehkä toisinaan myös meidän miniöiden. Olenhan itsekin aika jyrkkä kannassani. :D
Ap
En todella jätä lapsia hänelle hoitoon, huh! Hän ei noudata ohjeita lainkaan vaan tekee kuten itse tykkää.
Miehen takia jaksan pari kolme kertaa vuodessa appivanhempia tavata ja se saa luvan riittää. Mieheni tietää mitä mieltä olen hänen äidistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se raskas epäsosiaalinen kivireki on synnyttänyt, hoitanut ja kasvattanut sinun miehesi. Et ehkä ymmärrä asian arvoa, kun sinulla ei ole omia lapsia. Minä olen ikuisesti kiitollinen omalle anopilleni, että hänen ansiostaan minulla on niin hyvä mies.
Voi olla, mutta usko pois: anoppi todella on raskas. Mieskään ei esimerkiksi aina jaksa vastata anopin puheluihin, koska tämä hänet synnyttänyt, hoitanut ja kasvattanut kivireki on hänenkin mielestään toisinaan kovin uuvuttava.
Toki olen kiitollinen anopille, että hän on kasvattanut mieheni hyvin, mutta monet miehen huonot ominaisuudet ovat myös peruja anopilta. Mielestäni se ei liity tähän asiaan mitenkään, sillä vaikka olen kiitollinen niistä hyvistä ominaisuuksista ja miehen olemassaolosta yleensä, me olemme silti anopin kanssa liian erilaisia. Olen kiitollinen anopille, mutten silti ala väkisin viettää aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa en voi hyvin.
Ap
Kyllä. Äitiys ei tee kenestäkään pyhimystä, jonka seurassa on pakko viettää aikaansa. Varsinkaan kenenkään ei verisukulaisen.
Itsellä on äiti, joka on ryypännyt päänsä haperoksi ja luonteestakin tuntuu olevan jäljellä vain ne huonot puolet.
En todellakaan vaadi perhettäni näkemään häntä ja itsekkin pidän yhteydenpidon minimissä.
Vaikka hän siis olisikin selvinpäin, niin in sen verran raskasta seuraa, että ei pysty usein näkemään.
Eikä hän edes ilkeile tai ole tahallaan rasittava.
Niinpä. Ja kun asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, että pelkästään humalainen, ilkeilevä tai tungetteleva ihminen olisi raskasta tai epämiellyttävää seuraa, ja selvä, hiljainen ja peruskohtelias miellyttävää. Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme eri asiat eri tavalla. Ulospäin mukavalta ja harmittomalta vaikuttava henkilö voi myös olla vaikea tai uuvuttava, kun oppii tuntemaan paremmin, eivätkä tällaiset nettikeskustelut kykene kuvaamaan edes puolia koko totuudesta. En toki väitä tuntevani anoppia kovinkaan hyvin, mutta käsitykseni hänestä ei poikkea kovinkaan paljon mieheni käsityksestä, ja hänellä sentään on yli 30 vuoden kokemus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppi utelee kaiken, tyyliin "kerro mitä syötät lapselle", "mitä hän juo?", "Sano rehellisesti mitä hän nyt oikein juo", "mitä vaatekokoa käyttää", "miten päivärytmi menee", "sanopas nyt mitä teette päivisin", "miksi kävit lääkärissä?", "mitä lääkäri sanoi?", "otatko nyt lääkettä vaivaasi?". Loputon utelu kaikesta. Ja kun vastaat ympäripyöreästi vaan jotain alkaa se "kerro rehellisesti". En jaksaisi, hän on henkisesti erittäin raskas ja vie huoneesta kaiken hapen. Joskus menen muka vessassa käymään ja vedän henkeä pari min siellä, eikös se anoppi huutele oven takana jo seuraavia kysymyksiä.
Kuulostaa kammottavalta. Miten jaksat tuollaista? Jätätkö lasta anopille hoitoon? Miksi anoppien täytyy aina olla näitä ääripään tapauksia... No, ehkä toisinaan myös meidän miniöiden. Olenhan itsekin aika jyrkkä kannassani. :D
Ap
En todella jätä lapsia hänelle hoitoon, huh! Hän ei noudata ohjeita lainkaan vaan tekee kuten itse tykkää.
Miehen takia jaksan pari kolme kertaa vuodessa appivanhempia tavata ja se saa luvan riittää. Mieheni tietää mitä mieltä olen hänen äidistään.
Mun on vaikea uskoa, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Varmasti siis on, enkä kyseenalaista kertomaasi, mutta kuvailemasi käytös on niin törkeää, ettei oma käsityskykyni riitä ymmärtämään sitä. Miten joku kehtaa?
Onko mies sanonut anopille asiasta?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppi utelee kaiken, tyyliin "kerro mitä syötät lapselle", "mitä hän juo?", "Sano rehellisesti mitä hän nyt oikein juo", "mitä vaatekokoa käyttää", "miten päivärytmi menee", "sanopas nyt mitä teette päivisin", "miksi kävit lääkärissä?", "mitä lääkäri sanoi?", "otatko nyt lääkettä vaivaasi?". Loputon utelu kaikesta. Ja kun vastaat ympäripyöreästi vaan jotain alkaa se "kerro rehellisesti". En jaksaisi, hän on henkisesti erittäin raskas ja vie huoneesta kaiken hapen. Joskus menen muka vessassa käymään ja vedän henkeä pari min siellä, eikös se anoppi huutele oven takana jo seuraavia kysymyksiä.
Kuulostaa kammottavalta. Miten jaksat tuollaista? Jätätkö lasta anopille hoitoon? Miksi anoppien täytyy aina olla näitä ääripään tapauksia... No, ehkä toisinaan myös meidän miniöiden. Olenhan itsekin aika jyrkkä kannassani. :D
Ap
En todella jätä lapsia hänelle hoitoon, huh! Hän ei noudata ohjeita lainkaan vaan tekee kuten itse tykkää.
Miehen takia jaksan pari kolme kertaa vuodessa appivanhempia tavata ja se saa luvan riittää. Mieheni tietää mitä mieltä olen hänen äidistään.
Mun on vaikea uskoa, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Varmasti siis on, enkä kyseenalaista kertomaasi, mutta kuvailemasi käytös on niin törkeää, ettei oma käsityskykyni riitä ymmärtämään sitä. Miten joku kehtaa?
Onko mies sanonut anopille asiasta?
Ap
Mies ei ole sanonut mitään, koska äitille voisi tulla paha mieli. Anoppi on pahimmanlaatuinen uhriutuja, "niin minähän se olen kaiken pahan alku ja juuri". Erittäin raskasta olla hänen lähellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppi utelee kaiken, tyyliin "kerro mitä syötät lapselle", "mitä hän juo?", "Sano rehellisesti mitä hän nyt oikein juo", "mitä vaatekokoa käyttää", "miten päivärytmi menee", "sanopas nyt mitä teette päivisin", "miksi kävit lääkärissä?", "mitä lääkäri sanoi?", "otatko nyt lääkettä vaivaasi?". Loputon utelu kaikesta. Ja kun vastaat ympäripyöreästi vaan jotain alkaa se "kerro rehellisesti". En jaksaisi, hän on henkisesti erittäin raskas ja vie huoneesta kaiken hapen. Joskus menen muka vessassa käymään ja vedän henkeä pari min siellä, eikös se anoppi huutele oven takana jo seuraavia kysymyksiä.
Kuulostaa kammottavalta. Miten jaksat tuollaista? Jätätkö lasta anopille hoitoon? Miksi anoppien täytyy aina olla näitä ääripään tapauksia... No, ehkä toisinaan myös meidän miniöiden. Olenhan itsekin aika jyrkkä kannassani. :D
Ap
En todella jätä lapsia hänelle hoitoon, huh! Hän ei noudata ohjeita lainkaan vaan tekee kuten itse tykkää.
Miehen takia jaksan pari kolme kertaa vuodessa appivanhempia tavata ja se saa luvan riittää. Mieheni tietää mitä mieltä olen hänen äidistään.
Mun on vaikea uskoa, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Varmasti siis on, enkä kyseenalaista kertomaasi, mutta kuvailemasi käytös on niin törkeää, ettei oma käsityskykyni riitä ymmärtämään sitä. Miten joku kehtaa?
Onko mies sanonut anopille asiasta?
Ap
Mies ei ole sanonut mitään, koska äitille voisi tulla paha mieli. Anoppi on pahimmanlaatuinen uhriutuja, "niin minähän se olen kaiken pahan alku ja juuri". Erittäin raskasta olla hänen lähellään.
Siltä kuulostaa. :/ Miten voi olla, että kaikista ihmisistä juuri äitiä täytyy aina viimeiseen asti säästää pahalta mieleltä. Puolison pahalla mielellä tai edes mielipiteellä ei ole niin merkitystä.
Tämän miehen kanssa ollaan onneksi samalla linjalla anopin suhteen: minun ei tarvitse tavata häntä, eikä anopin anneta enää holhota poikaansa, vaikka anopille siitä tulisikin ikävä olo. Päinvastaisiakin tapauksia on tullut vastaan ennen tätä nykyistä. Yhden miehen äiti muun muassa hoiti lastensa kaikki ruokaostokset ja pyysi vielä poikaa valehtelemaan minulle asiasta, kun huomautin, että aikuisen ihmisen pitäisi mielestäni osata itse käydä kaupassa. Mies jäi valheesta kiinni ja meni lopulta (kuitenkin vakavammista syistä) vaihtoon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea kysymys. En usko enkä keksi, että asiaan löytyy mitään yleistä selitystä tai valkoista valhetta, jonka voisit anopille sanoa niin ettei jatkossa tarvitsisi selitellä.
Muutama kerta vuoteen on varmaankun sinulle ok, ja niihin voit ympätä leffaa ym. Voisitte ehkä myös nähdä seurassa, jolloin paikalla olisi muita ihmisiä eikä painostava hiljaisuus olisi niin tappava? Kunhan et keksi mitään "liian" kivaa, ettei anoppi innostu ja halua nähdä useammin. Mies voisi myös kompata kuten täällä jo mainittiinkin: sulla on kiireinen elämä eikä hänkään näe anoppiaan usein.
[/quote]
Mies ei ole sanonut mitään, koska äitille voisi tulla paha mieli. Anoppi on pahimmanlaatuinen uhriutuja, "niin minähän se olen kaiken pahan alku ja juuri". Erittäin raskasta olla hänen lähellään.[/quote]
Hyi että, kun tuli tosta oma anoppi mieleen! Mieheni kyllä puolustaa tarvittaessa minua ja vääntää asioita äidilleen rautalangasta, mutta kumpaakin meistä raivostuttaa se jatkuva uhriutuminen. Uskon ainakin, että anoppini tarkoittaa pääsääntöisesti ihan hyvää, mutta on todella inhottavaa, kun alkaa vääntää itkua ja valittaa kuinka väärinkohdelluksi on tullut, jos ei saa päättää ydinperheemme sisäisistä asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot vaan suoraan, ettet halua olla tekemisissä anopin kanssa. Miksi miniän pitäisi olla tekemisissä anoppinsa tai appiukkonsa kanssa?
On teilläkin ongelmat!
Olen tavannut miniäni kerran tänä vuonna. Noin puolisen tuntia. Se on mulle ihan ok. Miniän mielipidettä en ole kysynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. On hankalaa, kun joku joka on ihan erilainen ihminen kaikessa sinun kanssasi, mutta silti haluaisi viettää säännöllisesti aikaa yhdessä.
Meilläkin on näin. Miehen vanhemmat ovat eronneet, isänsä uusissa naimisissa mutta anoppi yksinäinen. Hän haluaisi kovasti tulla meille vaikka joka viikonloppu ja aina kun ollaan lomalla.
Olemme miehen kanssa melko aktiivisia. Talvella harrastetaan hiihtoa ja hiihtovaellustakin, kesällä melotaan ja pyöräillään. Jos ei muuta, ainakin retkeillään tai lenkkeillään. Meillä on molemmilla istumatyöt isoissa virastotaloissa, joten viikonloppuisin on ihan pakko päästä ulos ja liikkumaan, minä ainakin tulen muuten hulluksi. Sen lisäksi kaipaan eniten sitä, että saisin olla yksin ja hiljaa ja palautua.
No, anoppi taas on erittäin passiivinen mutta kovap puhumaan. Hän ei harrasta mitään, eikä käy oikein missään. Jos hän vaikka lukee kirjaa, hänen pitää päästä puhumaan siitä jollekulle. Hänellä ei ole oikein kunnon ulkoiluvaatteita, kun muutenkin viihtyy parhaiten kahvipöydässä. Hän on myös hyvin hidasliikkeinen. Siitä huolimatta yritetään yleensä sopia, että ensin syödään ja sitten käydään iltapäivällä kävelemässä/retkellä.
Anoppi ei koskaan pääse kotoaan liikkeelle ennen kello 11. Sovitaan ruokailu kello 12, mutta hän ei yleensä ehdi siihenkään. Odotellaan, ruoka jäähtyy. Sitten kun hän tulee, jää ovenpieleen hidastelemaan vielä puoleksi tunniksi eikä millään suostu käymään ruokapöytään, vaan kursailee sen 10 kertaa. Ruokailussa kestää yli tunti, ja sitten pitää ruveta keittämään kahvia. Siihenkin liittyy jahkailut ja kursailut että kuka keittää ja mitä keittää ja kuka nostaa vadin pöytään. Kello on yleensä jotain 16 silloin kun ruokailut on hoidettu ja anoppi valmis nousemaan pöydästä.
Sitten alkaakin hidastelu ja jahkailu vessassa käymisestä, mitä puetaan päälle, kuka menee ensin vessaan, missä järjestyksessä mennään ovesta. Kun päästään ulos, on pimeää. Anoppi hämmästelee, että kannattaako meidän oikeasti yön selkään lähteä. Kävelee niin hitaasti että jokainen jäätyy pystyyn ja puhuu tauotta niin että korvat soivat. Kun on kävelty 500 metriä, anoppi haluaa takaisin sisälle ja pitää ruveta taas kahvinkeittojahkailuun.
Niin ahdistavaa kun katsoo miten aurinko jo laskee ja päivä vain valuu hukkaan sormien välistä! Kun se arvokas vapaapäivä ei tuo liikuntaa ja henkistä palautumista, vaan kiristää hermoja lisää.
Olen oikeasti joskus anopin käydessä istunut alas ja ruvennut syömään yksin, kun kutsuista ja hoputtamisesta huolimatta kukaan ei tule pöytään. Miehellä menee anopin läsnä ollessa sama etanavaihde päälle.
Minulla on se käsitys, koska anoppi on luonnollisesti vanhempaa sukupolvea niin hän on kasvanut siihen, että poika ja miniä tai tytär ja vävy vierailivat pariskunnittain toistensa luona. Sitä vaan oltiin niinkuin oletettiin ja yritettiin keskustella ja viihtyä. Monesti kyläilyt olivat vielä sen naissukupuolen vastuulla järjestää. Miniä myös passasi miehen vanhemmat heidän vieraillessaan poikansa kotona.
Taisi olla useammallakin sellaista pakkopullaa. Mutta asia tietysti eri jos viihtyivät toistensa seurassa. Pitää vaan tehdä niinkuin itse parhaaksi näkee. Onneksi ajat ovat muuttuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Eli jos jaarittelee itsestään vain käännä puhe muuhun ja välillä itseesikin, ota itsekin tila haltuun ja ole oma itsesi jos siitä loukkaantuu niin se on oppimista myös anopillesi. Onhan anopinkin hyväoppia hyviä tapoja ja vastavuoroisuutta. ;)
Mutta älä välttele häntä se on töykeää.
Vierailija kirjoitti:
"Täällä sama tilanne, mutta anoppi lisäksi myös sekä tungetteleva, että myös alusta asti loukannut minua niin usein ja niin pahasti, että jos itse saisin päättää, en olisi koskaan hänen kanssaan missään tekemisissä. Lisäksi hän on todella raskasta seuraa - puhuu vain ja ainoastaan itsestään, yhä uudestan ja uudestaan, vuodesta toiseen samoja asioita, kerjää kehuja ahkeruudestaan ym ym.
Jos hän sattuu jotakin kysymään minulta tai vaikka mieheltäni, hän jaksaa kuunnella vastausta kaksi sekuntia ennen kuin alkaa puhua päälle taas niitä omia asioitaan. Sitten kyselee uudestaan ja uudestaan samoja asioita kun ei jaksa kuunnella vastausta tai ei ymmärrä mitä hänelle puhutaan. Hössöttää aivan mitättömistä asioista, soittelee pojalleen samasta pienestä asiasta moneen kertaan vaikka mies on töissä, ja jos hänen puheluunsa ei pariin tuntiin vastaa, tulee itkunsetkaisia viestejä ja puheluita, miksi hänen seura ei kelpaa..."
Apua, ihan kuin mun kirjoittama🙈
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitan taas kerran, miten hyvä etten ikinä soita lapsilleni päin, enkä lähesty heitä viesteillä. Viimeks joskus viestin, isänne vietiin yöllä lanssilla teholle.
Juhlapyhät ja lomat viettävät rouvien vanhempien luona. Joskus käyvät lapseni ilnan siippaansa ja lapsia jos nämä ovat jo paremmassa mummulassa.
Näin on hyvä. Olen raitis, en tietääkseni hullukaan mutta köyhä ja epäsosiaalinen.
Hienoa kuitenkin että.jokainen miniä tu tee itsensä hyväksi ja mukavaksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Opettele tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Eli jos jaarittelee itsestään vain käännä puhe muuhun ja välillä itseesikin, ota itsekin tila haltuun ja ole oma itsesi jos siitä loukkaantuu niin se on oppimista myös anopillesi. Onhan anopinkin hyväoppia hyviä tapoja ja vastavuoroisuutta. ;)
Mutta älä välttele häntä se on töykeää.
Nykyisinhän ei semmoisia hyviä tapoja tunneta työelämässä eikä muissa ihmissuhteissa että pitää tulla toimeen vaikkei tykkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Eli jos jaarittelee itsestään vain käännä puhe muuhun ja välillä itseesikin, ota itsekin tila haltuun ja ole oma itsesi jos siitä loukkaantuu niin se on oppimista myös anopillesi. Onhan anopinkin hyväoppia hyviä tapoja ja vastavuoroisuutta. ;)
Mutta älä välttele häntä se on töykeää.
Nykyisinhän ei semmoisia hyviä tapoja tunneta työelämässä eikä muissa ihmissuhteissa että pitää tulla toimeen vaikkei tykkääkään.
Mene sinä tulemaan toimeen itseäsi 30v vanhempien vihaisten harppujen kanssa. Enjoy.
Kutsu anoppi kerran kesässä seuraksi kesäteatteriin ja toisen kerran joulukonserttiin. Hyvien tapojen vaatimat tapaamiset on sillä kuitattu.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä. Äitiys ei tee kenestäkään pyhimystä, jonka seurassa on pakko viettää aikaansa. Varsinkaan kenenkään ei verisukulaisen.
Itsellä on äiti, joka on ryypännyt päänsä haperoksi ja luonteestakin tuntuu olevan jäljellä vain ne huonot puolet.
En todellakaan vaadi perhettäni näkemään häntä ja itsekkin pidän yhteydenpidon minimissä.
Vaikka hän siis olisikin selvinpäin, niin in sen verran raskasta seuraa, että ei pysty usein näkemään.
Eikä hän edes ilkeile tai ole tahallaan rasittava.