Haastava lapsi ja kun ei enää jaksa

Tuntuu tällä hetkellä että tulee seinä vastaan oman jaksamisen suhteen. Olen umpikujassa josta ei ole ulospääsyä. Oman sosiaalisten tilanteiden pelon ja introvertin luonteen ja huonojen kokemuksien takia olen työtön joten olen lasten kotona. Vaikka oikeasti en jaksaisi ja lähtee järki. Nuo ongelmat on jo siis aikanaan ennen lapsia saanut hoidettua niin että pystyn toimimaan arjessa oikein hyvin mutta koen suuria vaikeuksia tutustua muihin ihmisiin joten olen myös aika yksin päivisin... ja töitä on hyvin vaikea löytää jonne sopisin...

Niin ja siis ne lapset: nuorimmaisen kanssa ei oo koskaan ollut pahemmin mitään ongelmia ja kaikki sujuu oikein hyvin... jaksan ihmeen hyvin niinä päivinä kun olen pelkästään kuopuksen kanssa mutta tää esikoinen...
Joka päivä saa muistuttaa samoista asioista, miten ollaan ruokapöydässä, toimitaan kaupassa, siis kaikkea mahdollista. Jatkuvasti vaatii ja kaipaa huomiota ja kun ei sitä saa alkaa ihme touhuaminen.
Riehuu joka päivä niin että lähtee järki. Ei saa lepotauolle edes äänikirjan kans hetkeks rauhoittumaan jotta itse saisin edes hetken rauhaa. Jatkuvasti menossa ja tekemässä ja jatkuvasti äänessä.

Koko ajan on määräämässä leikin kulkua pikkuveljen kans ja ottamassa kädestä leluja tai tönimässä vaikka JATKUVASTI ohjataan ja puututaan. Osaa siis toisaalta olla myös hyvin ihana pikkuveljeä kohti ja keksiä hauskoja leikkejä mutta...se menee vähän laidasta laitaan aina tuo miten ollaan.

Sitten ei kuuntele yhtään mitä sanotaan tai lopeteta jos pyydetään tai pikkuveli pyytää saada olla rauhassa.

Kaupassa ei osaa olla ilman että täytyy muistuttaa miten siellä ollaan ja että siellä ei juosta eikä kosketa kaikkeen.

Kerran yritettiin käydä elokuvateatterissa ja koko ajan hyöri ja pyöri penkissä. Tai jos jonotetaan ei pysy paikallaan vaan vetää siinä samalla jotain jumppaa. Sohvalla kotona istuu ylös alaisin ja miten sattuu kuin olisi muurahaisia housuissa. On vähän semmonen vaahteramäen Eemeli jolle koko ajan jotain tapahtuu. On siis myös aivan ihana jos energian saa purettua jotenkin järkevästi mutta tällä hetkellä tuntuu että tästä kotona olemisesta tule yhtään mitään, vähitellen tuntuu että alkaa kadottamaan oman elämän ilon, huutamaan lapselle... Joka aamu ahdistaa. :/ Mitä ihmettä mä tekisin? Mä yritän joka päivä keksiä meille yks kiva juttu mitä tehdään mutta loppuviikkoa kohden haluaisin vain käpertyä peiton alle piiloon enkä jaksais yhtään mitään. Ahdistaa vain niin paljon. Tuntuu että pää räjähtää. Astmaa ja allergioita on mutta ne pitäis olla nyt ok. Hän on siis nyt 5 vuotias. Joskus mietin miten ihmeessä pystyy eskarissa aikoinaan paikallaan ja keskittymään? Ja haastavaa on ollut ihan vauvasta asti...